Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?

Vierailija
06.09.2020 |

Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.

Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.

Kiitos lukijoille.

Kommentit (918)

Vierailija
621/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jee kirjoitti:

Täällä 30v nainen, jolla TÄYSIN samanlainen olo kuin aloittajalla. Olen viettänyt hyvin värikkään nuoruuden, minulla on ollut paljon jännitystä, romantiikkaa, aikaa, työsuhteita... Olen jopa muuttanut tiuhaan, kokeillut kaikkia erilaisia päihteitä sekä päihteettömyyttä, töitä ja työttömyyttä, parisuhteita ja sinkkuutta. Lajeissa joita rakastan olen myös päässyt pitkälle.

Huomaan että olen menettänyt kiinnostukseni ihan kaikkeen. Ei huvita enää matkustella tai luoda uusia ihmissuhteita, eikä ees etsiä uutta työpaikkaa. Ainut mikä mua ajaa eteenpäin on taide. Ja sekin tuntuu turhalta, (ja väliaikaiselta) niinkuin kaikki muukin.

En oikeastaan koe itseäni edes masentuneeksi. Ainoastaan realistisen kyynistyneeksi, mikä johtuu siitä, että olen jo kokenut ne eksistentiaaliset nousut ja laskut elämässä eikä kiinnosta enää jahdata niitä. Mikään ei oikeestaan tunnu just nyt miltään, vaikka kaikki on hyvin ja olen kiitollinen.

Ei vaan oo enää mitään haaveita ja tuntuu hullulta ehkä viel 50 vuottakin elellä täällä palloilemas tätä samaa touhua.. huh.

Lopulta kaikki vilahtaa ohi ja tänne vaan kuollaan.

Sille joka on löytänyt yhteyden Ju**laan selviää se että olemme iankaikkisuus olentoja. Henki joka meihin on asetettu on iankaikkinen.  Ja joo, en uskovanakaan ole aivan varma mitä kaikkea tuo merkitsee, mutta me muutumme ja meille on varattuna hyvää, mikäli olemme hyväksyneet rakkauden ja armon.

Itsekkin olen käynyt läpi monet syvät vedet ja pettynyt useasti, emme säästy siltä tässä ajassa. Moni on täällä ehdottanut hyvän tekemistä, se on ihan hyvä neuvo, johtamatta kuitenkaan toivoon, johon pääsemme kun hyväksymme meille tarjolla olevan armon.

Vierailija
622/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

aika paljon kokenut kirjoitti:

Uskontojen ongelma on niiden valheellisuus. Eikä huumeet ole juuri sen parempi tie ulos elämän tarkoituksettomuudesta- Ne saattavat olla jopa huonompi ratkaisu kun terveys ja elämänhallinta menevät usein rappiolle. Älyllistä kuonaa huumeiden käyttöön ei toki liity uskontojen tapaan. Alkoholi on tietysti yksi huumeista sekin, ja sillähän saa päänsä sekaisin ja tilanteen nollattua aivan hyvin.

Omat periaatteet alkavat vaan olla kaikkia pään sekoittamistapoja vastaan. Joten mielestäni ns. aikuisten oikeasti elämän tarkoituksellisuuden kysely ja sen etsiminen ovat aika turhanpäiväisiä asioita. Elämä on vaan elettävä läpi, viimeisen päivän viimeiseen hengenvetoon saakka. 

Lisääntyminen ja parisuhde tuovat elämään "sisältöä" kun on tekemistä ja huolehtimista muista eikä ehdi pohtia joutavia. Työnteko ja jopa harrastukset saattavat palvella samaa tarkoitusta mutta vähemmällä teholla, niihin vaan tahtoo kyllästyä olivatpa ne miten hienoja hyvänsä. 

Sanot:  Uskontojen ongelma on niiden valheellisuus.

Uskovana, sanoisin tuon näin: uskovat ovat yhtä rikkinäisiä, keskeneräisiä ja väliin sekoja kuin kaikki muutkin! Uskonto ei tuo apua, mutta jos sisäistä rauhaa joka pikkuhiljaa (joskus etenan vauhtia) muuttaa meitä, niin usko J**sukseen ja sen sisäistämiseen mitä hän teki puolestamme tuo uuden näkökulman. Siis lue tästä, avoimin mielin siittä paljon parjatusta r*a*atusta.

Vaikka omakohtaisesti yhä petyn ihmisiin, tämä kantaa ja antaa ihan oikeasti voimia jatkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
623/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei elämässä mitään järkeä olekaan. Odotan että se loppuu, mielenkiintoista nähdä että mitä sitten tapahtuu.

Vierailija
624/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse ajattelisin, että sinulla on tässä vaiheessa muutamia vaihtoehtoja. Olet vähän kuin Neo Matrixin alussa, pohtimassa ottaisitko sinisen vai punaisen pillerin:

Jos otat punaisen pillerin, alat tekemään asioita ratkaistaksesi tuon eksistentiaalisen kriisisi, joka siis on vain elämän tapa ilmoittaa sinulle että on jotain muutakin. (Ihmisen elämällä on kuin onkin ihan oikea tarkoitus, henkinen valaistuminen/herääminen unesta.) Pahimmassa tai oikeastaan parhaimmassa tapauksessa lähdet tätä tonkimaan ihan tosissaan ja mahdollisesti heräät lopullisesti unestasi joku kaunis päivä, ehkä jopa tässä elämässä. Tälle tielle jos lähdet, saattaa olla että paluuta ei enää ole ja sinusta tulee "menetetty tapaus" nukkuvan enemmistön mielestä. Varoituksen sana tästä vaihtoehdosta: voit varautua siihen, että elämäsi saattaa muuttua pysyvästi ja mikään ei ole enää entisellään. Myös turbulenssia saattaa olla tiedossa, suuria elämänmuutoksia sekä hyljeksimistä nukkuvien taholta.

Sinisiä pillereitä tässä kohden on tarjolla ainakin muutamia: Yksi niistä on lapsen tekeminen, se on se järkevän ihmisen ratkaisu tässä elämänvaiheessasi. Tällöin toistaisit sitä samaa kaavaa mitä miljoonat muutkin ihmiset tekevät. Tästä voit saada elämääsi jotain sisältöä ja mahdollisesti välttää kriisiytymisen kokonaan tai ainakin lykätä sitä hamaan tulevaisuuteen. Varmasti muitakin vaihtoehtoja löytyy sinulle, kuten ammatinvaihto, uuden intohimon löytäminen, uskoontulo... Onhan näitä. Ihmisen mieli on hyvä keksimään jotakin täytettä nakertavaan tyhjyydentunteeseen, jotta sen ei tarvitsisi alkaa pohtimaan mitään sen syvällisempiä kysymyksiä.

Valinta on sinun.

Vierailija
625/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäpä jos lakkaisit pyörimästä oman napasi ympärillä ja alkaisit tehdä hyvää muille. Katso ympärillesi, valitse kohde ja pelasta maailma, tai ainakin pieni osa sitä. Onnellisuus tulee siitä kun tekee muita onnelliseksi.

626/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oota vielä kymmenen vuotta! Voin kertoa, että paskemmaksi elämä menee!

- Pekka Mulqvist, Lukihäiriyden ammattilainen, tasa-arvon kannattaja, puolueisiin kuulumaton.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
627/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on tätä suorituskeskeistä suomalaisuutta. Meidät laitetaan päiväkotiin, kun emme vielä osaa edes öötä sanoa ja siitä alkaa se lohduton rumba, jolle ei loppua näy.

Perheet, sivut ja naapurustot eivät vietä viikottain yhteistä aikaa verannoilla kiireettömästi rypälepuiden alla. Jos viettävät, sekin on pakonomaista kaavamaista kahvittelua pöydän ääressä. Yhtä tiukasti rivissä kuin jo päiväkodissa ja koulussa tehtiin. Nauraakin saa vain luvan kanssa.

Vierailija
628/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä taas järkyttävä sensuuri jyllää palstalla... heti poistu viesti jossa puhutaan monessa maassa täysin LAILLISESTA ayahuascasta, jonka on todettu auttavan esim. traumojen ja masennuksen hoidossa. Sitten ketjut joissa käsketään vaikkapa masentuneita vetämään perskännit saa kyllä kukoistaa täydessä rauhassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
629/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raamattu auki joka päivä. Ja vaikka TV7, joka aukeaa myös netissä. Siitä se alkaa, valaistuminen. Tämä ei ollut vitsi.

Vierailija
630/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Raamattu auki joka päivä. Ja vaikka TV7, joka aukeaa myös netissä. Siitä se alkaa, valaistuminen. Tämä ei ollut vitsi.

Jos oikeasti haluat valaistua suosittelen pikemminkin kundaliinijoogaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
631/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta tässä on kyse ihan tavanomaisesta identiteetin kehitykseen liittyvästä kehitystehtävästä. Aloittajan täytyy luoda omat arvonsa, sillä muilta omaksutut arvot eivät enää motivoi, eivätkä pysty toimimaan järkevinä päämäärinä. Usein tätä esiintyy keski-iän kehityksessä, mutta voi olla nuoremmillakin. Joku tässä ketjussa mainitsi, että muiden auttamisesta olisi apua ja se todella auttaa elämän merkitysten luomiseen ja lisää psyykkistä joustavuutta, resilienssiä. Tämä on ihan tutkittua tietoa. Helppoja itseapukeinoja voisi olla kiitollisuuspäiväkirjatyöskentely ja erilaiset arvolistat. Mitkä seikat ovat itselle kuitenkin merkityksellisiä, esim. oma ja läheisten terveys jne. Raamattu ei ole huono apukeino - siinä on 2000 vuotta tiivistä elämänkokemusta, eikä siitä tarvitse uskoon pamahtaa. Voi kuitenkin peilata omaa oloaan keskeisiin ihmisyyttä koskeviin ongelmiin. Aloittajan kannattaa kohdata pelottomasti tämä "heräämisensä", sillä jälkikäteen, kun arvot ovat muuttuneet, hän ajattelee, että prosessista oli hyötyä ja että entinen minä oli aika typerä tyyppi itseasiassa. Kuitenkin tämä identiteettikriisin läpi käyminen on työläs prosessi ja joskus tuskallinenkin. Varsinkin jos sitä yrittää tehdä läheisiltä salassa. Kortit pöytään vain ja kertomaan, että nykytilanne ei ole tyydyttävä! Täytyy tulla siksi, mikä on.

Vierailija
632/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otapa Raamattu käteesi. Löydät elämän tarkoituksen.

Netistä voi kuunnella Raamattu kannesta kanteen ohjelmaa milloin itselle sopii. Se on kirjojen kirja.

Aloita Uudesta testamentista oma lukeminen.

Onnea löytöretkelle🙏❤️

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
633/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Otapa Raamattu käteesi. Löydät elämän tarkoituksen.

Netistä voi kuunnella Raamattu kannesta kanteen ohjelmaa milloin itselle sopii. Se on kirjojen kirja.

Aloita Uudesta testamentista oma lukeminen.

Onnea löytöretkelle🙏❤️

Haluaisin oikeasti kuulla selityksen kristityiltä miten heidän logiikaalla Raamattu kertoo rakastavasta Jumalasta? Raamautussa Jumala tappaa 2 821 364  ihmistä kun Saatana tappaa vain kymmenen. Ja tuo on siis vaan ne kuolleet, jotka on tarkemmin eritelty Raamatussa, kun otetaan mukaan Jumalan aiheuttamat nälänhädät sun muut niin kuolleitten määrä on lähemmäksi 25 miljoonaa...  

https://www.vocativ.com/news/309748/all-the-people-god-kills-in-the-bib…

Vierailija
634/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukkahattutäti1960 kirjoitti:

Mitäpä jos lakkaisit pyörimästä oman napasi ympärillä ja alkaisit tehdä hyvää muille. Katso ympärillesi, valitse kohde ja pelasta maailma, tai ainakin pieni osa sitä. Onnellisuus tulee siitä kun tekee muita onnelliseksi.

Emmä ainakaan enää jaksa. En jaksa yhtään mitään kouhottamista jonkun asian ympärillä. En aio tehdä mitään. Aion olla ja möllöttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
635/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Otapa Raamattu käteesi. Löydät elämän tarkoituksen.

Netistä voi kuunnella Raamattu kannesta kanteen ohjelmaa milloin itselle sopii. Se on kirjojen kirja.

Aloita Uudesta testamentista oma lukeminen.

Onnea löytöretkelle🙏❤️

Raamattu on sekava ja väsyttävä ja ristiriitainen.

Vierailija
636/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siltä se aina tuntuu, että kaikki on jo nähty ja opittu, mutta ei se mene niin. Elämä yllättää yhä uudestaan ja uudestaan.

Vierailija
637/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mode on pilviveikko sählääjä, joka iltaisin rukoilee ganipuliksen vapautusta.

Vierailija
638/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todella hyvin puit omat ajatukseni sanoiksi. Tieto lisää tuskaa. Ollapa aina teini-ikäinen optimisti.

Vierailija
639/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Korona tehnyt tehtävänsä, tyhmäkin havahtuu elämän tosiasioihin🙂

Vierailija
640/918 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä samat. Oon 39, viimeset kymmenen vuotta mikään ei oo tuntunu miltään. Joskus luulin että opiskelu ja hyviin tuloksiin pyrkiminen kannattaa, mutta ei silläkään ole mitään merkitystä. Yksinkertaistettuna: valtaosa ei edes tunnista mikä on hyvää ja kaikki halutaan vain sotkea harmaaksi tasapaksuksi massaksi mikä ei merkitse mitään ja jokaisella täytyy olla oikeus huutaa jokaiseen asiaan vastaväitteitä vaikkei olisi mitään sanottavaa.

Silti, vaikken tunne mitään, yritän olla kiltti ja auttaa apua tarvitsevia aina jos voin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi neljä