Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?

Ei tunnu - ei ole koskaan tuntunut ja olen 51v. Hyvä itsetuntemus ja loistava parisuhde ja läheinen suhde aikuisiin lapsiin on kantava voima. Puolison kanssa oltu yhdeksän vuotta yhdessä ja intohimoa riittää edelleen. Olen onnekas.

N33 kirjoitti:

Nyt oli niin pitkä ketju, etten ihan jaksanut kaikkea lukea, joten voi tulla toistoakin. Täällä on ehdotettu harrastuksia, itämaisia uskontoja, filosofioita, nautintoja, lisää elämänkokemusta. Miten olisi sitten ihan vain totuus maailmasta? Sanoit, ettet usko Jumalaan. Olet kokeillut rukoilemista, joka tuntui vähän auttavan, mutta arvelit sen jonkinlaiseksi itsesuggestioksi. Ongelma on kuitenkin siinä, että rukoilun ja Jumalan ei "kuulu" tuntua miltään. Jumala, Raamattu, Jeesus ja ylösnousemus eivät ole mielipiteitä tai arvoja, jotka voi omaksua jos haluaa ja jos ne tuntuu kivoilta, tuovat rauhan tms. vaan historiallisia faktoja. Suurin osa Jumalan ja Jeesuksen torjuvista länsimaalaisista ei edes oikeasti tiedä, mitä torjuu, vaan heillä on kulttuurin luomia mielikuvia kristinuskosta yhtenä vaihtoehtona monista uskonnoista, jotka eivät nyt vain satu sopimaan omaan ajattelun. Ennen kuin torppaat Jumalan kokonaan, suosittelen edes tutustumaan kunnolla siihen, mitä olet torppaamassa. Jos kantti kestää, niin läheltäsi todennäköisesti löytyy Alfa-kurssi, jonne voi luvan kanssa mennä keskustelemaan kaikista mieleen tulevista vastaväitteistä https://kokeilealfaa.fi. Löytyy ilmeisesti myös nettikurssina. Kirjallisuusvinkkeinä esimerkiksi C.S. Lewisin Tätä on kristinusko, Ilon yllättämä. N.T.Wrightin Simply Christian. Juha Hiltusen Valokuva Jeesuksesta. Kevyempänä lähestymisenä ehkä Lee Strobelin Tapaus Kristus ja Greg Boyd: Epäilijän kirjeet. Kaiķkea hyvää sulle ja toivottavasti löydät elämääs tarkoituksen:)

Jotkut ratkaisevat vastaavat kriisit elämässään näin. Ja sekin on ihan ok. Mutta ehdottamasi totuus maailmasta ei vain kaikille ole se totuus maailmasta.

DARWI N kirjoitti:

Minäkin tapasin elämäni rakkauden ja suhde eteni nopeasti. Tunne elämän rakkaudesta on myös hormonien tuotantoa, ja sen biologinen tehtävä on ajaa ihminen lisääntymään. Se hälvenee ja asiat arkipäiväistyvät kyllä, tämän olen huomannut omaksi totuudekseni.

Ap

Näinhän se on, mutta oletko kokenut, että tilalle voi tulla jotain vielä parempaa ja syvempää?

upp

Haluan kuulla lisää viisaita kommentteja ihmisiltä jotka ovat oikeasti uskaltaneet elää ja poistua joskus mukavuusalueeltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?

Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!

Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.

Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?

Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja  lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?

Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan. 

Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin. 

Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista. 

Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla. 

On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia. 

Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.

Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.

Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.

Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.

Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos! 

Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT. 

Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki. 

Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.

Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?

Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.

Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.

Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa. 

Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.

Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää. 

Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä. 

Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina. 

Voihan se ollakin, että sulla on narsistisia piirteitä.

Omien ongelmien älyllistäminen on defenssi, niin kuin joku tuolla jo aiemmin sanoi. Mulle tulee sun kirjotuksista mieleen, että olisit juuri tuon kautta ennemminki sielä yleisön puolella, etkä esiripun taakse nähnyt.

Sepä just, kun haluan kaikin keinoin välttää mitään narsismiin viittaavaa. Ilkeys on valitettavan yleistä, ja tätä ei tietenkään halua kenellekään. 

Olisikin joku ratkaisu jos olisi tilanne etten ole vielä päässyt ihmisten lähelle, mutta kun ei pidä paikkaansa. Olen kuunnellut mitä ihmisellä on mielessään kun lääkäri on just hänelle kertonut että heillä ei ole enää mitään mitä voi kokeilla. Kuullut kolmen tunnin lentomatkalla perheenäidin näkemyksiä elämästä. 20 vuotta minut tuntenee ihmisen tilitystä avioliittonsa ongelmista ja paljon muuta. 

Mut noissa ei ole oikein mitään uutta. Ihmisläheistä, koskettavaa, asioita joita en tiennyt. Ja tiedän että tuollaisista kohtaamisista voisi nauttia. Ehkä kysymys on vaan siitä, että uskaltaa vain olla. 

Ai? Kertoiko perheenäiti sinulle yöstä, jolloin oli varma, että tappaa lapsensa? Minulle eräs kertoi.

Et kysy oikeita kysymyksiä ja anna tilaa vastauksille, jos kuulet aina samat tarinat. Tämä on tosin kovin tavallista, sillä raa'an rehellisten kysymyksien kysyminen on vielä vaikeampi taitolaji kuin niihin vastaaminen.

No en. Mutta eräs nainen kertoi mitä hän ajatteli sohvalla istuessaan kun isä taas kerran uhkailee haulikolla lapsiaan. 

Vastaavia tapauksia olen kuullut ystäviltä vaikka tuolta itänaapurista. Ihme kohtaloita heille ja perheilleen ja tuttavilleen, ja kuinka ihmiset selviävät siinä kun vaikkapa rahan arvo loppuu. Selviytymistarinoita on.  Ja mä nimenomaan olen kuuntelija ja myötäeläjä, se on helppoa. Muuallakin kuin baarissa tai ravintolavaunussa. Porukka tahtoo että heitä kuullaan ja aidosti ymmärretään. 

Ihmiset kärsii jokainen eri tavalla mutta se kärsiminen on samaa. Valitettavan normaalia ja tavallista. Huono lapsuus on joka toisella. Sama toki onnellisuudesta ja onnesta.

Mutta edelleen, läheisyys on helppoa. Se on valinta. Kyky läheisyydestä ei kerro ihmisestä kuin sen että se kykenee läheisyyteen. Yksinkertaista.  

Missaat koko ajan pointin. Kyse ei ole siitä, oletko kuullut horror storeja vai et. Kyse on siitä, avautuvatko ihmiset sinulle todellisista, syvällisistä ajatuksistaan, joista eivät helposti avaudu. Epäilen, että eivät.

Olen samaa mieltä, että kuuntelija ja myötäeläjä on helppo olla. Sen sijaan todellinen kuuleminen ja myötäeläminen on ihan eri asia ja kyllä sen kertojatkin vaistoaa.

Anna sattumille sijaa. Tee jotain sellaista, mitä et niin kauheasti suunnittele tai mikä ei tunnu järkevältä. Elämä yllättää, kun annat itsellesi mahdollisuuden astua tuntemattomampaan.

Ota selvää, kuka on sanonut: Tietä käyden tien oivanko, vapaa on vain umpihanki.

Vierailija kirjoitti:

Anna sattumille sijaa. Tee jotain sellaista, mitä et niin kauheasti suunnittele tai mikä ei tunnu järkevältä. Elämä yllättää, kun annat itsellesi mahdollisuuden astua tuntemattomampaan.

Ota selvää, kuka on sanonut: Tietä käyden tien oivanko, vapaa on vain umpihanki.

...tien on vanki, vapaa

Ap, kulutatko paljon aikaa taiteen tai kirjallisuuden parissa? Luonnon, filosofian tai kauneuden? Kiinnitätkö näihin huomiota maailmassa ja elämässä? Mistä pidät? Kuulostat nohevalta ja fiksulta kaverilta, ja ymmärrän hyvin ton arvotyhjiösi. Se on varmaankin aika yleistä kapitalistisissa markkinatalouksissa, joissa ei voi tukeutua ja tuntea yhteenkuuluvuutta yhteisöön, oli se sitten suku, kylä tai vaikkapa uskonnollinen. Se on aikamoinen spirituaalinen kolo. 

Oon samanikäinen sun kanssa ja myös aika gonahtanut vallitseviin systeemeihin, mutta itse löydän suurinta iloa uuden oppimisesta ja yhteydestä muihin ihmisiin (kirjat, elokuvat ja maalaukset, parisuhteen keskustelut, perheen sisäinen rakkaus), kauniista asioista (värit, muodot, matkustaminen) ja yhteydestä ympäröivään eläinkuntaan (lemmikit, lintujen muutto, ylipäänsä ympäristön muuttuminen vuodenajasta toiseen, luontodokumentit). Se, että kaikki on merkityksetöntä ja me kaikki kuollaan, on musta riemastuttavaa, koska ainakin nyt ollaan vielä tässä – ja tää maailma on siltikin, kaikesta huolimatta, niin täynnä kummallisia, outoja, surullisia ja ihmeellisiä asioita. 

Lisäksi oon huomannut, että elämän pyöriminen oman navan ympärillä on tosi väsyttävää. Kun alkaa miettimään muita, jotenkin koko kokemuspiiri laajenee. Monissa tutkimuksissakin on ollut juttua siitä, että ihmisille kerta kaikkiaan tulee hyvä fiilis siitä, kun he tekevät hyvää toisilleen, ja kyllä se mun arjessa on pätenyt. (Jessus, millainen hippi mustakin on tullut :--D mutta eksistentiaalista kriisiä ei pukkaa eikä kuolema tai merkityksettömyys ahdista!)

Mä luulen, että se lapsi tekee sulle ihan hyvää! Siihen saa ja pitää laittaa rakkautta niin paljon kuin mahtuu, ja yhtäkkiä on pakko vähän kuin tarkastella maailmaa sen näkökulmasta. Et kaikki on uutta ja ihmeellistä ja on niin paljon opittavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.

Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.

Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.

Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!

Tuo ihmisen aitous ja ihanuus on juuri kaikkein kaavamaisinta mitä on. Riittää että on mukava, no ei todellakaan riitä, toihan on vain jäänne laumaeläimen ajoilta, jolloin lauma oli kaikki kaikessa. Eikö siitä olla päästy yhtään eteenpäin? Miten te saatte tuollaiset asiat riittämään sisällöksi elämiinne? 

Mielestäni "aitous" nimenomaan ei ole kaavamaista. "Aito" ihminen voi sanoa suoraan että tykkää realityshowista, tai että inhoaa nykyteknologiaa, ilman että suodattaa ulosantiaan sen mukaan mitä luulee ympäristön odottavan. "Aito" ihminen voi kertoa syvistä ajatuksistaan herkemmin, koska ei pelkää tuomitsemista. Voisin kuvitella että nämä "aidot" ihmiset tulevat taustasta jossa heidän on annettu olla juuri niin fiksuja tai tyhmiä kuin ovat, eikä ole pakotettu liikaa muottiin. Mitä laumaeläinmaista siinä on?

Ei aitouden tarvitse olla junttiutta tai akateemisuutta, vaan se pohjautuu ihmisestä joka tuntee itsensä hyvin ja uskaltaa elää itsenään pelkäämättä liikaa ulkopuolisten mielipiteitä. Tämmöisiltä ihmisiltä kuulee oikeasti mielenkiintoisia juttuja. Monet heistä ovat vanhuksia, ehkä juuri siitä syystä että viimeistään silloin yleensä ihminen tajuaa olla oma itsensä ja haistattaa piut paut muiden odotuksille.

Niin no, mitä kukin pitää mielenkiintoisena, voi olla siitäkin kysymys että koen nähneeni kaikki mielipiteet ja näkökulmat. Koska ne ovat kaavamaisia ja toistuvia. Jostain syystä tää keskustelu on hauska, kiitos sun. =) 

Mä en tuosta aitoudesta oikein itse perusta, koska jos se on vain kyky sanoa mielipiteensä ei se sinällään vielä meitä mihinkään kehitä. Jos ne mielipiteet ovat kuitenkin sellaisia mitä on kaikilla muillakin. Kyyninen suhtautuminen kaikkien vaikuttimiin ja motiiveihin ei varmaan kyllä auta omaa asiaani. Mutta toisaalta, ihmisten mielipiteet tai tapansa tuoda niitä esiin ovat oikeastaan aika tylsiä. On totta, että kiinnostun vain harvoista ihmisistä, muiden juttuja jaksaa pieniä aikoja kerrallaan. 

Mutta edelleen, kiitos sulle. Olet saanut ajattelemaan. Ja helpon tuntuisesti sen teit, pakko myöntää. 

Ihminen - tunne itsesi. Siinä kaikille työmaata lopuksi ikää. Kuka minä olen? Aivan perustavaa laatua oleva kysymys! Ihmiset elävät kognitiivisessa pilvessä, eivät edes päässään vaan sen yläpuolella, vaikka tunteet ovat kehossamme. Hengitä! Missä kehossasi tuntuu kyynisyys, mitä kehossasi tapahtuu? Keskity kehon viesteihin. Mitä on kyynisyyden takana? Pettymys? Mitä pettymyksen takana? Kaivaudu syvemmälle kaikkein perimmäisen tunteen äärelle. Uskallatko tuntea? Miksi tyydyt pinnalliseen muka-nokkelaan ja älykkääseen analysointiin kun se ei johda perimmäisten totuuksien äärelle. Tunne itsesi - vasta sitten kykenet kohtaamaan muut ihmiset aidosti, kunnioittavasti, armollisesti. 

No, kaikki muuttuu nyt. Kymmenen vuotta eteenpäin ja koko maapallo on muuttunut todella paljon. Eli ei jatku tämä sama, sama ja sama.

Vierailija kirjoitti:

Haaveista totta kirjoitti:

Minä olen ratkaissut ongelman keksimällä aina uusia haaaveita, joita kohti ponnistella. Kun olen jonkun haaveen toteuttanut, on tilalla aina ollut joku uusi. Ei ole tullut elämä valmiiksi, vaikka olen sinua 20 vuotta vanhempi.

Kiitos elämänmakuisesta neuvosta! En tiedä, mistä enää haaveilisin. Materia ei ole koskaan kiinnostanut minua pätkääkään, ja sekä työssä että urheillessa olen päässyt sen verran pitkälle, että ymmärrän, kuinka kokonaisvaltaista omistautumista huippu vaatii. Urheilun suhteen olen siihen myös jo liian vanha ja geenini eivät ole riittävän täydelliset huipputasolle. Uran puolesta tavoittelen kiipeämistä lopulta tj-tasolle, mutta en odota mitään sisäistä täyttymystä sielläkään, enkä sinne välttämättä pääse.

Ehkä oikeana haaveena olisi saada vastaus, jonka hyväksyn, kysymykseen: mitä merkitystä millään on.

Ap

Sinun elämäsi merkitys ja tarkoitus on siinä, että pidät hyvän huolen siitä kersastasi ja hänen äidistään.

Se on aikuistumista, että tajuat, ettei se aikuismaailmasi ole mikään satumaa vaan arjesta tehty.

Turha tehdä asioista liian vaikeita. - Kirjoita vaikka kirja pohdinnoistasi, niin samalla ajatusmaailmasi kypsyy.

"Ehkä oikeana haaveena olisi saada vastaus, jonka hyväksyn, kysymykseen: mitä merkitystä millään on."

Tässä on nyt yli 20 sivua ihmisten omia kokemuksia elämän merkityksellisyydestä. Kukaan ei voi siirtää tätä tietoa sun omaksi kokemukseksi, vaan jokaisen pitää se rakentaa itse. Voit myös miettiä itse, minkälaiseen löytämääsi vastaukseen tyydyt. Jos millään ei lopulta ole mitään merkitystä, kannattaako vaihtoehdoksi kuitenkin valita se, minkä kanssa elämä näyttää mielekkäältä. Ainakaan tällä hetkellä et vaikuta kovin tyytyväiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.

Ja tämä. Ihanko totta on näin? Kysyn aidosti, en sarkastisesti. Voiko lapsen saaminen ratkaista ihmisen eksistentiaaliset ongelmat ja vaimentaa nämä pohdinnat? Eikö se ole lähinnä surullista.

Ihan totta on näin. Pohdinnat eivät vaimene, mutta lapsi tuo aivan uudenlaista sisältöä ja merkitystä elämään. Minulle se on kuin uusi nuoruus, uusi rakkaus. Miten palavasti voikaan lastaan rakastaa ja miten entisen elämän merkittävät asiat ovat heittäneet häränpyllyä. Lapsi myös auttaa saamaan uutta näkökulmaa näihin pohdintoihin vähän samaan tapaan kuin vaikka koulutus tai matkustelu. Se avaa aivan uuden maailman ja ulottuvuuden ja tekee elämästä jotenkin täydempää. Näin siis ainakin minun kohdallani ja tässä ei ole mitään surullista, päinvastoin.

Itse olin "kaiken kokenut" ja ikinä en ollut lapsia erityisesti halunnut. Olen niin onnellinen, että lapsen kuitenkin sain. Se on ehdottomasti ollut parasta elämässä, isompaa kuin tohtorin tutkintoni, isompaa kuin urani, upeampaa kuin matkustelu ja ulkomailla asuminen. Nekin toki edelleen osa minua ja elämääni, mutta pakko kliseisesti todeta, että lapsi täydentää elämää ja olen niin onnellinen että uskalsin ja sain lapsen. Olen rakastunut ja muuttunut.

En lukenut kommentteja, mutta kuulostaa perinteiseltä 30 kriisiltä. Onnea, olet tullut yhdelle elämän näköalapaikalle ja olet edelleen kehityskelpoinen yksilö! Kun tämänkin kriisin selätät, elämä taas maistuu ja olet enemmän ja rohkeammin oma itsesi! Mieti todella mitä haluat elämältäsi ja millaisten valintojen kanssa haluat elää tulevaisuutesi. Tsemppiä ja menestystä! 30-40 on paras ikä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?

Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!

Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.

Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?

Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja  lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?

Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan. 

Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin. 

Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista. 

Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla. 

On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia. 

Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.

Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.

Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.

Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.

Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos! 

Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT. 

Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki. 

Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.

Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?

Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.

Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.

Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa. 

Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.

Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää. 

Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä. 

Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina. 

Narsisimista en tiedä, mutta vaikutat aikamoiselta hedonistilta. Oma nautintosi vaikuttaa olevan kaiken toimimisesi perimmäisenä tavoitteena. Ironista, että tämä tuntuu vievän sinut vain entistä kauemmas onnellisuudesta. Ehkä jossain menee nyt vikaan ja pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?

Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!

Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.

Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?

Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja  lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?

Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan. 

Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin. 

Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista. 

Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla. 

On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia. 

Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.

Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.

Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.

Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.

Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos! 

Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT. 

Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki. 

Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.

Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?

Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.

Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.

Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa. 

Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.

Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää. 

Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä. 

Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina. 

Narsisimista en tiedä, mutta vaikutat aikamoiselta hedonistilta. Oma nautintosi vaikuttaa olevan kaiken toimimisesi perimmäisenä tavoitteena. Ironista, että tämä tuntuu vievän sinut vain entistä kauemmas onnellisuudesta. Ehkä jossain menee nyt vikaan ja pahasti.

Hassua, kun olen aina käytännössä se joka asettaa muiden tarpeet omieni edelle. Ja jossain tosiaan menee vikaan, joku palikka puuttuu tai sitä defenssipalikkaa ei uskalla ottaa onnellisuuskytkimien päältä pois. Ristiriitaista pitää ihmisistä ja nauttiakin seurasta, mutta sitten kuitenkin rakentaa sitä muuria. Kiitos sulle tai teille! 

Musiikki on tiedätkö hyvä, se saa liikuttumaan. Joku hyvä kirja myös. Sellanen täysin omassa hallinnassa oleva asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?

Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!

Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.

Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?

Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja  lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?

Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan. 

Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin. 

Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista. 

Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla. 

On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia. 

Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.

Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.

Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.

Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.

Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos! 

Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT. 

Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki. 

Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.

Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?

Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.

Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.

Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa. 

Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.

Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää. 

Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä. 

Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina. 

Narsisimista en tiedä, mutta vaikutat aikamoiselta hedonistilta. Oma nautintosi vaikuttaa olevan kaiken toimimisesi perimmäisenä tavoitteena. Ironista, että tämä tuntuu vievän sinut vain entistä kauemmas onnellisuudesta. Ehkä jossain menee nyt vikaan ja pahasti.

Hassua, kun olen aina käytännössä se joka asettaa muiden tarpeet omieni edelle. Ja jossain tosiaan menee vikaan, joku palikka puuttuu tai sitä defenssipalikkaa ei uskalla ottaa onnellisuuskytkimien päältä pois. Ristiriitaista pitää ihmisistä ja nauttiakin seurasta, mutta sitten kuitenkin rakentaa sitä muuria. Kiitos sulle tai teille! 

Musiikki on tiedätkö hyvä, se saa liikuttumaan. Joku hyvä kirja myös. Sellanen täysin omassa hallinnassa oleva asia. 

Mutta ymmärräthän, että mitä enemmän suhtaudut muihin ihmisiin tyyliin "ne jaakaa aina samaa, ei mitään uutta, kaikki on massaa", sen varmemmin palikka paikallaan pysyy, koska ethän edes anna kenellekään aitoa mahdollisuutta sitä liikuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?

Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!

Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.

Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?

Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja  lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?

Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan. 

Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin. 

Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista. 

Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla. 

On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia. 

Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.

Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.

Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.

Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.

Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos! 

Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT. 

Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki. 

Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.

Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?

Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.

Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.

Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa. 

Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.

Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää. 

Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä. 

Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina. 

Narsisimista en tiedä, mutta vaikutat aikamoiselta hedonistilta. Oma nautintosi vaikuttaa olevan kaiken toimimisesi perimmäisenä tavoitteena. Ironista, että tämä tuntuu vievän sinut vain entistä kauemmas onnellisuudesta. Ehkä jossain menee nyt vikaan ja pahasti.

Hassua, kun olen aina käytännössä se joka asettaa muiden tarpeet omieni edelle. Ja jossain tosiaan menee vikaan, joku palikka puuttuu tai sitä defenssipalikkaa ei uskalla ottaa onnellisuuskytkimien päältä pois. Ristiriitaista pitää ihmisistä ja nauttiakin seurasta, mutta sitten kuitenkin rakentaa sitä muuria. Kiitos sulle tai teille! 

Musiikki on tiedätkö hyvä, se saa liikuttumaan. Joku hyvä kirja myös. Sellanen täysin omassa hallinnassa oleva asia. 

Mutta ymmärräthän, että mitä enemmän suhtaudut muihin ihmisiin tyyliin "ne jaakaa aina samaa, ei mitään uutta, kaikki on massaa", sen varmemmin palikka paikallaan pysyy, koska ethän edes anna kenellekään aitoa mahdollisuutta sitä liikuttaa?

Hieman kehän kiertämistä, mutta kun on noin tehnyt ei siellä ole mitään erityistä. Ne oivallukset on tosiaan jokainen viisas saa ja tekee itse, elämästä ja pienistä hetkistä nauttimisen myös. Kaikki eivät tätä ymmärrä ja sisäistä, noista on helppo lukea mutta kun näkee miten ihminen on sen omakohtaisesti tajunnut, näkee tietenkin myös sen miten hänellä on se tietty rauha. Se vain on kaikilla samanlaista, ja se on keksitty joskus jääkauden jälkeen.

Voisi verrata vaikkapa siihen että joku osaa tehdä kärrynpyörän. Harva osaa, mutta taito on hieno. Itselle. Ja läheisille. Sitä voi ihastella hetken mutta kun on nähnyt yhden kärrynpyörän on nähnyt kaiken. 

Vielä harvempi on taidemaalari tai muusikko joka luo hyvää joka on uniikkia ja taitavaa. 

Tiedän, merkitys tulee siitä että ne ihmiset ovat läheisiä jotka oivaltavat asioita. Mutta se oivallus sinällään on aika tylsää. Sama pätee aika moneen kanssakäymisen muotoon. Kaikki osaavat lukea, mitä sit. 

Olisit aloittaja kiitollinen siitä, että näit ”esiripun taakse” vasta noinkin vanhana.

Minun esirippuni aukesi jo 9-vuotiaana vanhempani menetettyään. Olen koko lapsuuden, nuoruuden ja tähänastisen aikuisuuden ajan yrittänyt peitellä muilta sitä, miten koen ja mäen maailman.

Ei kukaan halua parisuhdetta näin kyynisen ihmisen kanssa. Kaikki maailmassa on vain loputonta kilpailua eloonjäämisestä.

Olen 41-vuotias. Hyvässä työssä ja kaikki materiaaliset puitteet kunnossa. Olen niin pettynyt elämään että toivon, etten olisi koskaan tällaiseen maailmaan syntynytkään.

Minusta ihmisellä (tai ainakin osalla heistä) olisi kapasiteettia lajina myös muuhun mutta ei, sitä ei laajemmassa mittakaavassa todellakaan huomaa.