Lue keskustelun säännöt.
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Ihmiset ovat toki vain ihmisiä eikä heiltä kannata muuta odottaakaan. Sen sijaan olen huomannut että lähes jokaisessa on piileviä puolia jotka eivät usein vain arjessa tule esille. Yksi työkaveri esimerkiksi rakentaa laivoja pulloihin ja toinen soittaa puoliammattimaisesti jazzbandissa. Päällepäin kumpikin semmoisia hajuttomia, mauttomia ja värittömiä tyyppejä. Tarkoitan siis sanoa että pintaa raaputtamalla voi esille tulla vaikka mitä.
Jotenkin sinun jutuistasi tulee mieli että elät piireissä jossa pinta on tärkeintä: miltä näyttää; miten menestyy. Voin kuvitella että tuommoisessa ympäristössä jokainen yrittää alitajuisesti kuulua joukkoon niin paljon että unohtaa elää omaa elämäänsä ja lähinnä suorittaa jotain menestyvän ihmisen roolia. En toki tiedä onko näin.
Kuulostat hieman ylimieliseltä ja itsetietoiselta (jopa aavistuksen itserakkaalta, sori) ajatellessasi että sinä olet henkisesti jotenkin korkeammalla kuin useimmat tallaajat. Varmasti tämä pätee joissain tapauksissa, ja voi tietty olla että liikut piireissä joissa ihmiset eivät ole niin tiedostavia ja perillä omasta itsestään, jolloin kaikki voi tuntua hieman muoviselta. Itsekin olen joskus ollut ylimielinen, mutta mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän näen kuinka paljon jopa niissä harmaissa ihmisissä loppupeleissä voi olla väriä jos sen suostuu vain itse näkemään. Toki kaikki eivät ole keskustelijoita, tai kiinnostu politiikasta tai taiteesta: kuitenkin lähes jokaisella on se joku (välillä kapea) alue jossa he ovat keskivertoa paremmin kehittyneet. Tämä voi liittyä taiteeseen; ihmisen psykologiaan; elektroniikkaan; tms. Lähes jokainen on minua tiedostavampi ja parempi jollain alueella vaikka olenkin aika kyvykäs (ainakin omasta mielestäni :D).
Hei, kivasti ajateltu. Ystävällisesti jopa.
Boldatuista, mutta tuo juuri on sitä laumakäytöstä ja kaavamaisuutta. Kaikki ovat samalla tavalla erilaisia. Yksi tosiaan soittaa bändissä ja toinen tekee jotain muuta. Mutta se kaava on sama! Joku haluaa olla räväkkä ja yhteiskunnan ulkopuolella. Ei niin teekään kuin joka kahdeskymmenes. Olen miettinyt että ne kaverit ovat tärkeitä itselleni (itserakkaudesta puhuit) koska ne ovat mun kavereitani, eivät ne muille merkitse silleen sitä tai tätä. En ole pintaliiitopiireissä, inhoan sitä että täytyy näyttää menestyvältä tai siltä että on erityinen esimerkiksi ajattelultaan. Se pinta juuri inhottaa, enkä sellaisia ihmisiä halua lähipiiriini yhtään.
Ja sekin on totta että pitäähän sitä vaistomattaan itseään muita parempana. Tai erilaisena ainakin, en kyllä parempana. Koska tiedän että on aidosti älykkäitä ihmisiäkin joilla on kyky esimerkiksi tajuta kokonaisuuksia ja sanoittaa ne selvästi. Luoda jotain todella uutta, ajatella laatikon ulkopuolisella tavalla. Se on hienoa.
Kaavamaisuus on tylsää, ja sitä näkee ympärillään liikaa. Mutta sun tapasi funtsia on kiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Pari asiaa tästä tai tuosta.
Ensinnäkin, se että ihmiset valaistuvat itse on juuri se tylsä osuus. Harva keksii mitään mikä rikkoo kaavaa tai muotin. Tätä juuri tarkoitin tylsyydellä, esimerkiksi hauskat ihmiset ovat loppuviimein hauskoja ja nokkelia sillä tietyllä tavalla. Koitan selittää sitä että ihmistyypit ovat kaavamaisia, ihmiset voi lokeroida ja hyvin harvoin tapaa joitain jotka ovat persoonallisia. Ei, kun se sama tarina toistuu aina. Uniikit lumihiutaleet tosiaan, näkis vaan.
Ja sitten se ainainen laumakäyttäytyminen. Sosiaalinen toiminta noudattaa samoja kaavoja ja muotoja joka kerta. Ihmiset ovat helppoja, alttiita esimerkiksi huomiolle ja ystävällisyydelle. Se riittää tyytyväisyyteen, ja tätä tunneälyä pidetään sitten jonain suurena oivalluksena. Nuo asiat on havaittu jo neljätuhatta vuotta sitten.
Mutta luulen että aivokemia sanelee yllättävän paljon mistä saa palkintoa ja mielihyvää. Ehkä buddhalaisuus myös auttaa, tietyt meditaation muodot. Itselle seksi on sellainen missä pystyy nollaamaan ajatteluraidan täysin. Jotain mihin oikeasti keskittyä.
Ajattelin joskus että olisi kivaa olla täysin erilainen kuin muut. Kokeilin siirtää sängyn keskelle huonetta ja siirtää muut huonekalut sivuun; kokeilin elää yöelämää käymällä lenkeillä yöaikaan ja syömällä aamupalaa iltapäivällä; yritin tutustua täysin uppo-outoihin ihmisiin yllättävissä tilanteissa. Loppupeleissä tulin siihen tulokseen että se oli mielenkiintoinen kokeilu, mutta falskia itsessään. Elämä on kätevintä ja kivointa kun menee sitä melko tavallista rataa. Ei kaikkea tarvitse keksiä itse uudestaan, eikä jokaisen ajatuksen tarvitse olla ainutlaatuinen.
Sen sijaan sekä ihmisellä että ihmiskunnalla on tapana unohdella asioita jotka jo on tajuttu joskus aiemmin. Tiedostava ihminen voi tajuta vaikka ekologisuuden merkityksen 15-vuotiaana, unohtaa sen elämän pyörteissä, ja herätä uudestaan tiedostavuuteen eläkeiässä. Ihmiskunta ymmärtää että yhteisöllisyydellä ja vuorovaikutuksella päästään pidemmälle kuin sotimalla, mutta kaikki opit unohdetaan parissakymmenessä vuodessa ja luullaan taas uudestaan että sodilla saadaankin kaikki rusinat pullasta helpommin. Oivallus itsessään on hyödyllistä vaikkei se olekaan ainutlaatuista ja ensikertaista.
Vaikket sitä halua uskoa, on latteuksissakin yleensä suurempaa viisautta kun tahdommekaan myöntää. "Keskity itseesi" kuulostaa itsestäänselvyydeltä ja typerältä kun sen kuulee, mutta herätessään vuosikymmenien jälkeen siihen että on lähinnä elänyt vaikkapa läheisiään varten, raatanut yhteiskuntaa (tai työpaikkaansa) varten selkä hiessä, voi tämä olla tärkeä oivallus. Senkin merkitys on varmaan hieman erilainen eri ihmisille, mutta kun tiivistetään mikä tahansa sanoma pariin sanaan ei se välttämättä kuulosta niin jännältä kuin ne ajatusradat sen takana.
Ihminen joka ei elä, tarkkailee ulkopuolelta. Ehkä sinun pitäisi elää enemmän ja arvostella ympäristöäsi vähemmän :) Asioiden kokeminen voi olla paljon antoisampaa kuin niistä lukeminen paperilla. Esimerkkinä vaikka henkilö joka sanoo että yhteiskunta on liian seksuaalinen, seksi on yliarvostettua ja koko konseptin idea on lähinnä lisääntyä. Toki, seksuaalisuutta korostetaan usein mediassa yms liikaa, mutta silti tuo puhe kuulostaa omiin korviini lähinnä sellaisen ihmisen puheelta joka ei ole kokenut tajunnanräjäyttävää, kaiken muun ylittävää seksiä. Samoin sanon siis sinulle: älä latista asioita niin että niiden ydin katoaa, vaan unohda ylimielisyys ja lähde etsimään avoimin mielin merkitystä niihin asioihin joita muut pitävät arvossa. Voi olla että esim. lapsiperhearki; seksi; mielekäs työ; rakas harrastus; jne voivatkin antaa ihmiselle paljon paljon enemmän kuin nopeasti ajatellen luulisi.
Vierailija kirjoitti:
Haaveista totta kirjoitti:
Minä olen ratkaissut ongelman keksimällä aina uusia haaaveita, joita kohti ponnistella. Kun olen jonkun haaveen toteuttanut, on tilalla aina ollut joku uusi. Ei ole tullut elämä valmiiksi, vaikka olen sinua 20 vuotta vanhempi.
Kiitos elämänmakuisesta neuvosta! En tiedä, mistä enää haaveilisin. Materia ei ole koskaan kiinnostanut minua pätkääkään, ja sekä työssä että urheillessa olen päässyt sen verran pitkälle, että ymmärrän, kuinka kokonaisvaltaista omistautumista huippu vaatii. Urheilun suhteen olen siihen myös jo liian vanha ja geenini eivät ole riittävän täydelliset huipputasolle. Uran puolesta tavoittelen kiipeämistä lopulta tj-tasolle, mutta en odota mitään sisäistä täyttymystä sielläkään, enkä sinne välttämättä pääse.
Ehkä oikeana haaveena olisi saada vastaus, jonka hyväksyn, kysymykseen: mitä merkitystä millään on.
Ap
Miksi nimenomaan tj-tasolle? Nautitko nimenomaan toimitusjohtajan työnkuvasta vai haluatko vain päästä mahdollisimman korkealle? Jos haluat, niin miksi? Koetko tarvetta näyttää jollekin, muille tai itsellesi?Miksi koet, ettei urheilullakaan ole mitään annettavaa, vaikka olisitkin päässyt siinä niin pitkälle kuin pystyt? Mikset vain nauti urheilun tuomasta hyvänolontunteesta? Ja jos se ei tuo sinulle hyvää oloa, miksi teet sitä? Ja miksi muiden ihmisten itsekkyys tai käytös vaikuttaa sinun onnellisuuteesi?
Itse koen, että onni lähtee itsestä ja tulee sisältä (kliseistä, tiedän), muista viis. Monesti pysähdyn miettimään, että tekisinkö jotain asiaa, jos olisin ainoa ihminen maailmassa. Yleensä tekisin, ja silloin tiedän tekeväni sitä itselleni oikeista syistä. Olen myös todella kunnianhimoinen, mutta tavoitteeni eivät liity ulkoisiin asioihin kuten mahdollisimman korkeaan titteliin tai palkkaukseen. Haluan vain kehittyä työssäni jatkuvasti ja olla siinä mahdollisimman hyvä, koska uuden oppiminen tuo minulle valtavaa mielihyvää. Työelämässä, ja muutenkin, on paljon kilpailua ja oman edun tavoittelua, mutta minua ei kiinnosta muiden tekeminen. Rakennan omaa elämääni ja omaa onneani itse, eivätkä muut vaikuta siihen loppujen lopuksi ollenkaan.
Tottakai maailma on epäreilu ja julma. Silti ajattelusi kuulostaa suhteettoman kyyniseltä. Olisitko kuitenkin masentunut? Vaikuttaa, että mielialasi on "masentunut suurimman osan ajasta" ja "mielenkiintosi asioihin on kadonnut". Jos lisäksi on joitain liitännäisoireita, kuten unettomuutta, hidastuneisuutta tms, täyttyvät masennuksen kriteerit. En sano, että kaikkea tarvitsisi medikalisoida, mutta apua voi saada esimerkiksi keskustelusta ja joskus aivojen välittäjäainepitoisuuksia muokkaava lääkityskin (jota myös mielialalääkitykseksi kutsutaan) sattaa mahdollistaa sen, että oppii näkemään asiat positiivisemmalta kannalta.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Ihmiset ovat toki vain ihmisiä eikä heiltä kannata muuta odottaakaan. Sen sijaan olen huomannut että lähes jokaisessa on piileviä puolia jotka eivät usein vain arjessa tule esille. Yksi työkaveri esimerkiksi rakentaa laivoja pulloihin ja toinen soittaa puoliammattimaisesti jazzbandissa. Päällepäin kumpikin semmoisia hajuttomia, mauttomia ja värittömiä tyyppejä. Tarkoitan siis sanoa että pintaa raaputtamalla voi esille tulla vaikka mitä.
Jotenkin sinun jutuistasi tulee mieli että elät piireissä jossa pinta on tärkeintä: miltä näyttää; miten menestyy. Voin kuvitella että tuommoisessa ympäristössä jokainen yrittää alitajuisesti kuulua joukkoon niin paljon että unohtaa elää omaa elämäänsä ja lähinnä suorittaa jotain menestyvän ihmisen roolia. En toki tiedä onko näin.
Kuulostat hieman ylimieliseltä ja itsetietoiselta (jopa aavistuksen itserakkaalta, sori) ajatellessasi että sinä olet henkisesti jotenkin korkeammalla kuin useimmat tallaajat. Varmasti tämä pätee joissain tapauksissa, ja voi tietty olla että liikut piireissä joissa ihmiset eivät ole niin tiedostavia ja perillä omasta itsestään, jolloin kaikki voi tuntua hieman muoviselta. Itsekin olen joskus ollut ylimielinen, mutta mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän näen kuinka paljon jopa niissä harmaissa ihmisissä loppupeleissä voi olla väriä jos sen suostuu vain itse näkemään. Toki kaikki eivät ole keskustelijoita, tai kiinnostu politiikasta tai taiteesta: kuitenkin lähes jokaisella on se joku (välillä kapea) alue jossa he ovat keskivertoa paremmin kehittyneet. Tämä voi liittyä taiteeseen; ihmisen psykologiaan; elektroniikkaan; tms. Lähes jokainen on minua tiedostavampi ja parempi jollain alueella vaikka olenkin aika kyvykäs (ainakin omasta mielestäni :D).
Hei, kivasti ajateltu. Ystävällisesti jopa.
Boldatuista, mutta tuo juuri on sitä laumakäytöstä ja kaavamaisuutta. Kaikki ovat samalla tavalla erilaisia. Yksi tosiaan soittaa bändissä ja toinen tekee jotain muuta. Mutta se kaava on sama! Joku haluaa olla räväkkä ja yhteiskunnan ulkopuolella. Ei niin teekään kuin joka kahdeskymmenes. Olen miettinyt että ne kaverit ovat tärkeitä itselleni (itserakkaudesta puhuit) koska ne ovat mun kavereitani, eivät ne muille merkitse silleen sitä tai tätä. En ole pintaliiitopiireissä, inhoan sitä että täytyy näyttää menestyvältä tai siltä että on erityinen esimerkiksi ajattelultaan. Se pinta juuri inhottaa, enkä sellaisia ihmisiä halua lähipiiriini yhtään.
Ja sekin on totta että pitäähän sitä vaistomattaan itseään muita parempana. Tai erilaisena ainakin, en kyllä parempana. Koska tiedän että on aidosti älykkäitä ihmisiäkin joilla on kyky esimerkiksi tajuta kokonaisuuksia ja sanoittaa ne selvästi. Luoda jotain todella uutta, ajatella laatikon ulkopuolisella tavalla. Se on hienoa.
Kaavamaisuus on tylsää, ja sitä näkee ympärillään liikaa. Mutta sun tapasi funtsia on kiva.
En koe että kaava on täysin sama. Toki, on niitä jotka elävät elämänsä kuin putkessa: koulun jälkeen opiskelemaan, naimisiin, lapset, työpaikka, eläke. Itse koen kuitenkin että aika harva tallaa niitä ihan tavallisimpia polkuja. Jos välttämättä haluaa, voi toki nähdä missä tahansa asiassa kaavoja tai toistoa, mielestäni tuo on kuitenkin turhan kyynistä ja jopa hieman valheellista.
Ihmisiin kätkeytyy yleensä niin paljon enemmän kuin ulospäin näkyy, joten vaikka päällepäin voi ajatella että "joo äidillä oli kriisi kun vanhemmat erosi, siksi se joi, mut kun se löysi Pekan ni kaikki järjestyi" -> todellisuus voi olla aika paljon monimutkaisempi, liittyen vaikkapa eron jälkeiseen kaiken kyseenalaistamiseen: itsensä vertaamisen vanhemiinsa ja reflektioon omista aiemmista unelmistaan; uudelleenarviointiin omista lähtökohdistaan ja unelmistaan; ja lopuksi jonkinlaiseen konsensukseen tulevasta toimintasuunnitelmasta (johon nyt selkeästi liittyi Pekka). Ihminen kriisissä on kuin tienristeyksessä, jossa niitä valintoja on aika monta (osa tavallisempia, osa erikoisempia) ja siitä hän päätyy johonkin, joka kuitenkaan harvoin on ennaltamääriteltyä.
Kiva että pidät ajatusmaailmastani. Voin sanoa entisenä elitistinä että vaikeammat vuodet elämässä ovat kasvattaneet itseäni eniten. Pidän edelleen itseäni fiksuna, mutta huomattavasti vähemmän muita "ylempänä" kuin ennen, sillä nykyään näen myös muissa sen syvyyden joka itsessäni on kasvanut. Ei ehkä ihan kaikissa ihmisissä, mutta omissa piireissäni ihmiset nyt ovat pääosin aika mielenkiintoisia.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin joskus että olisi kivaa olla täysin erilainen kuin muut. Kokeilin siirtää sängyn keskelle huonetta ja siirtää muut huonekalut sivuun; kokeilin elää yöelämää käymällä lenkeillä yöaikaan ja syömällä aamupalaa iltapäivällä; yritin tutustua täysin uppo-outoihin ihmisiin yllättävissä tilanteissa. Loppupeleissä tulin siihen tulokseen että se oli mielenkiintoinen kokeilu, mutta falskia itsessään. Elämä on kätevintä ja kivointa kun menee sitä melko tavallista rataa. Ei kaikkea tarvitse keksiä itse uudestaan, eikä jokaisen ajatuksen tarvitse olla ainutlaatuinen.
Sen sijaan sekä ihmisellä että ihmiskunnalla on tapana unohdella asioita jotka jo on tajuttu joskus aiemmin. Tiedostava ihminen voi tajuta vaikka ekologisuuden merkityksen 15-vuotiaana, unohtaa sen elämän pyörteissä, ja herätä uudestaan tiedostavuuteen eläkeiässä. Ihmiskunta ymmärtää että yhteisöllisyydellä ja vuorovaikutuksella päästään pidemmälle kuin sotimalla, mutta kaikki opit unohdetaan parissakymmenessä vuodessa ja luullaan taas uudestaan että sodilla saadaankin kaikki rusinat pullasta helpommin. Oivallus itsessään on hyödyllistä vaikkei se olekaan ainutlaatuista ja ensikertaista.
Vaikket sitä halua uskoa, on latteuksissakin yleensä suurempaa viisautta kun tahdommekaan myöntää. "Keskity itseesi" kuulostaa itsestäänselvyydeltä ja typerältä kun sen kuulee, mutta herätessään vuosikymmenien jälkeen siihen että on lähinnä elänyt vaikkapa läheisiään varten, raatanut yhteiskuntaa (tai työpaikkaansa) varten selkä hiessä, voi tämä olla tärkeä oivallus. Senkin merkitys on varmaan hieman erilainen eri ihmisille, mutta kun tiivistetään mikä tahansa sanoma pariin sanaan ei se välttämättä kuulosta niin jännältä kuin ne ajatusradat sen takana.
Ihminen joka ei elä, tarkkailee ulkopuolelta. Ehkä sinun pitäisi elää enemmän ja arvostella ympäristöäsi vähemmän :) Asioiden kokeminen voi olla paljon antoisampaa kuin niistä lukeminen paperilla. Esimerkkinä vaikka henkilö joka sanoo että yhteiskunta on liian seksuaalinen, seksi on yliarvostettua ja koko konseptin idea on lähinnä lisääntyä. Toki, seksuaalisuutta korostetaan usein mediassa yms liikaa, mutta silti tuo puhe kuulostaa omiin korviini lähinnä sellaisen ihmisen puheelta joka ei ole kokenut tajunnanräjäyttävää, kaiken muun ylittävää seksiä. Samoin sanon siis sinulle: älä latista asioita niin että niiden ydin katoaa, vaan unohda ylimielisyys ja lähde etsimään avoimin mielin merkitystä niihin asioihin joita muut pitävät arvossa. Voi olla että esim. lapsiperhearki; seksi; mielekäs työ; rakas harrastus; jne voivatkin antaa ihmiselle paljon paljon enemmän kuin nopeasti ajatellen luulisi.
Edelleen kirjoitat viisaasti. Kiitos. :)
Nopeat kommentit hektisenä torstaina. Tuo päälleliimattu muutos ja erilaisuus ovat tosiaan turhia, ne eivät ole aitoja. Mikä sitten on aitoa ja uutta - no voidaan lähteä siitä että meillä on ruumiinjäsenet esimerkiksi tietyllä tavalla joka aiheuttaa sen että sängyssä on hyvä olla tyyny. Noin esimerkkinä, ja todellakin se normaaliarki on hyvää kun se on hyvää. Tiedän ja olen senkin nähnyt ja elänyt, kuten lapsiperheen ruuhkavuodet.
Ehkä oma ongelma onkin jonkinlainen merkityksellisen tunneyhteyden puute sitten kuitenkin, tarve sellaiselle viiltävälle rehellisyydelle juuri siinä tärkeimmässä ihmissuhteessa. Että en oikeastaan ole noista asioista masentunut, ne kestää kyllä kun ne voi jakaa jonkun samoin ajattelevan kanssa. Miksei mieluummin sellaisen kanssa joka pystyy ilman latteuksia avaamaan myös muita ajattelutapoja. Eli olen hyvin simppeli, hyvä henkinen yhteys ja sitten enemmän sitä tajunnanräjäyttävää seksiä riittäisi. Se nimittäin on ihan parasta ja aidosti kiinnostava asia. =)
Eli lisää mielekästä tekemistä, aika yksinkertainen sitä itsekin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus.
Mene juttelemaan johonkin. Myös ylirasituksesta tulee tuollaista. SamoinSuorituskeskeisyydenstä... mitä ilmeisimmin olet tähän asti toteuttanut. elämässäsi.
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Ihmiset ovat toki vain ihmisiä eikä heiltä kannata muuta odottaakaan. Sen sijaan olen huomannut että lähes jokaisessa on piileviä puolia jotka eivät usein vain arjessa tule esille. Yksi työkaveri esimerkiksi rakentaa laivoja pulloihin ja toinen soittaa puoliammattimaisesti jazzbandissa. Päällepäin kumpikin semmoisia hajuttomia, mauttomia ja värittömiä tyyppejä. Tarkoitan siis sanoa että pintaa raaputtamalla voi esille tulla vaikka mitä.
Jotenkin sinun jutuistasi tulee mieli että elät piireissä jossa pinta on tärkeintä: miltä näyttää; miten menestyy. Voin kuvitella että tuommoisessa ympäristössä jokainen yrittää alitajuisesti kuulua joukkoon niin paljon että unohtaa elää omaa elämäänsä ja lähinnä suorittaa jotain menestyvän ihmisen roolia. En toki tiedä onko näin.
Kuulostat hieman ylimieliseltä ja itsetietoiselta (jopa aavistuksen itserakkaalta, sori) ajatellessasi että sinä olet henkisesti jotenkin korkeammalla kuin useimmat tallaajat. Varmasti tämä pätee joissain tapauksissa, ja voi tietty olla että liikut piireissä joissa ihmiset eivät ole niin tiedostavia ja perillä omasta itsestään, jolloin kaikki voi tuntua hieman muoviselta. Itsekin olen joskus ollut ylimielinen, mutta mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän näen kuinka paljon jopa niissä harmaissa ihmisissä loppupeleissä voi olla väriä jos sen suostuu vain itse näkemään. Toki kaikki eivät ole keskustelijoita, tai kiinnostu politiikasta tai taiteesta: kuitenkin lähes jokaisella on se joku (välillä kapea) alue jossa he ovat keskivertoa paremmin kehittyneet. Tämä voi liittyä taiteeseen; ihmisen psykologiaan; elektroniikkaan; tms. Lähes jokainen on minua tiedostavampi ja parempi jollain alueella vaikka olenkin aika kyvykäs (ainakin omasta mielestäni :D).
Tämä
Ap. Älä tee sitä virhettä, että otat helkkarin ison asuntolainan (ehkä olet sen jo ottanut). Sitten joudut pakosta elämään rinnakkain pankin kanssa...
Oletko muuten menestyneen suvun lapsi?
Siskon mies on megamenestyneen yritysjohtajan poika - menestynyt itsekin. Hän on tokaissut monta kertaa siitä, että miltä tuntuisi jos olisi voinut opiskella sitä alaa jota itse halusi ... jotenkin surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Uteliaisuuttani kyselen, että minkälaiset arvot sun lapsuuden kodissa oli?
Kuulosti nimittäin todella ihanalta tuo sun kirjoitus.
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Tuo ihmisen aitous ja ihanuus on juuri kaikkein kaavamaisinta mitä on. Riittää että on mukava, no ei todellakaan riitä, toihan on vain jäänne laumaeläimen ajoilta, jolloin lauma oli kaikki kaikessa. Eikö siitä olla päästy yhtään eteenpäin? Miten te saatte tuollaiset asiat riittämään sisällöksi elämiinne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Uteliaisuuttani kyselen, että minkälaiset arvot sun lapsuuden kodissa oli?
Kuulosti nimittäin todella ihanalta tuo sun kirjoitus.
Sepä just, kun se pinnallinen älykköys on tosiaan tuollaista kun kuvailit. Pelkkää tyhjää sanahelinää. Mutta ei se aito ihminen ole yhtään kiinnostavampi. =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Uteliaisuuttani kyselen, että minkälaiset arvot sun lapsuuden kodissa oli?
Kuulosti nimittäin todella ihanalta tuo sun kirjoitus.
Ai, kiva kuulla:) Ihan tavalliset arvot kai. Koen, että minulla oli todella onnellinen lapsuus. Minusta huolehdittiin ja välitettin. Äitini (kuoli kun olin 20 v) oli minulle todella läheinen. Hän oli lähtöisin tavallisesta työläisperheestä ja ammatiltaan opettaja. Hän kasvatti minut yksin, vaikka toki elämässämme oli paljon muitakin läheisiä ihmisiä. Elimme hyvin tavallista, mutta hyvää ja onnellista elämää kerrostalolähiössä. Koen kyllä, että häneltä olen saanut hyvät eväät elämään:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Uteliaisuuttani kyselen, että minkälaiset arvot sun lapsuuden kodissa oli?
Kuulosti nimittäin todella ihanalta tuo sun kirjoitus.
Sepä just, kun se pinnallinen älykköys on tosiaan tuollaista kun kuvailit. Pelkkää tyhjää sanahelinää. Mutta ei se aito ihminen ole yhtään kiinnostavampi. =)
Niin, no kiinnostus on katsojan korvassa:D Jotakuta kiinnostaa ihmiset, toista aivan muu. Itse en valitse seuraani kiinnostavuuden perusteella. Tykkään olla niiden kanssa, joiden seurassa on hyvä fiilis:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?
Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.
Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.
Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa.
Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.
Koin kolmikymppisenä tuon saman, mistä alkoi hengellistymisen kausi ja joka kesti muutamia vuosia. Ei ollut aina helppoa, mutta ihmisenä kasvoin paljon. Opin itsestäni ja elämän tarkoituksesta, aloin osaamaan laittaa asioita mittasuhteeseen. Uskoisin että tuo on aika yleinen kokemus kolmenkympin korvilla , eräällalailla nuoruus päättyy ja on aika kasvaa aikuisemmaksi ihmiseksi vaikka hölmöltä se kuulostaa. En osaa mitään neuvoja sen kummemmin antaa , itse koen tuon niin että se on eräänlainen universumin antama henkilökohtainen tehtävä tai korkeampi tutkintokoe pikemminkin ihmiselle nousta "nextille levelille". Pyydän anteeksi moukkamaista anglismia, en keksinyt nyt parempaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Tuo ihmisen aitous ja ihanuus on juuri kaikkein kaavamaisinta mitä on. Riittää että on mukava, no ei todellakaan riitä, toihan on vain jäänne laumaeläimen ajoilta, jolloin lauma oli kaikki kaikessa. Eikö siitä olla päästy yhtään eteenpäin? Miten te saatte tuollaiset asiat riittämään sisällöksi elämiinne?
Siis mimmoiset asiat?:D Sanoinko, että toisten ihmisten aitous tai ihanuus olisi elämäni sisältö? Itse teen elämääni sisällön, se ei riipu mitenkään muista ihmisistä. En pääsääntöisesti odota tai edellytä muilta ihmisiltä mitään. Tykkään erilaisista persoonista ja yleensä kaikissa on muutakin kuin "mukavuutta". Mutta kyllä loppujen lopuksi mukavuus ja etenkin vilpittömyys riittävät melko pitkälle. Jos vilpittömyyttä ei ole, ei ihmissuhteessa ole pohjaa millekään muullekaan.
Muusta en tiedä koko keskustelun lukeneena, mutta mun painajainen olisi olla raskaana miehelle, joka on valinnut mut tietoisesti avioliittoon, kun ei viitsi enää paneskella ympäriinsä, on nitkuissa himourheilun lopettamisesta ja tähtää tj-tasolle ynnä synkistelee tässä meidän elämän parhaassa vaiheessa, kun kaikki asiat on hyvin, miten paskaa elämä ja toiset ihmiset on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Tuo ihmisen aitous ja ihanuus on juuri kaikkein kaavamaisinta mitä on. Riittää että on mukava, no ei todellakaan riitä, toihan on vain jäänne laumaeläimen ajoilta, jolloin lauma oli kaikki kaikessa. Eikö siitä olla päästy yhtään eteenpäin? Miten te saatte tuollaiset asiat riittämään sisällöksi elämiinne?
Mielestäni "aitous" nimenomaan ei ole kaavamaista. "Aito" ihminen voi sanoa suoraan että tykkää realityshowista, tai että inhoaa nykyteknologiaa, ilman että suodattaa ulosantiaan sen mukaan mitä luulee ympäristön odottavan. "Aito" ihminen voi kertoa syvistä ajatuksistaan herkemmin, koska ei pelkää tuomitsemista. Voisin kuvitella että nämä "aidot" ihmiset tulevat taustasta jossa heidän on annettu olla juuri niin fiksuja tai tyhmiä kuin ovat, eikä ole pakotettu liikaa muottiin. Mitä laumaeläinmaista siinä on?
Ei aitouden tarvitse olla junttiutta tai akateemisuutta, vaan se pohjautuu ihmisestä joka tuntee itsensä hyvin ja uskaltaa elää itsenään pelkäämättä liikaa ulkopuolisten mielipiteitä. Tämmöisiltä ihmisiltä kuulee oikeasti mielenkiintoisia juttuja. Monet heistä ovat vanhuksia, ehkä juuri siitä syystä että viimeistään silloin yleensä ihminen tajuaa olla oma itsensä ja haistattaa piut paut muiden odotuksille.
Ihmiset ovat toki vain ihmisiä eikä heiltä kannata muuta odottaakaan. Sen sijaan olen huomannut että lähes jokaisessa on piileviä puolia jotka eivät usein vain arjessa tule esille. Yksi työkaveri esimerkiksi rakentaa laivoja pulloihin ja toinen soittaa puoliammattimaisesti jazzbandissa. Päällepäin kumpikin semmoisia hajuttomia, mauttomia ja värittömiä tyyppejä. Tarkoitan siis sanoa että pintaa raaputtamalla voi esille tulla vaikka mitä.
Jotenkin sinun jutuistasi tulee mieli että elät piireissä jossa pinta on tärkeintä: miltä näyttää; miten menestyy. Voin kuvitella että tuommoisessa ympäristössä jokainen yrittää alitajuisesti kuulua joukkoon niin paljon että unohtaa elää omaa elämäänsä ja lähinnä suorittaa jotain menestyvän ihmisen roolia. En toki tiedä onko näin.
Kuulostat hieman ylimieliseltä ja itsetietoiselta (jopa aavistuksen itserakkaalta, sori) ajatellessasi että sinä olet henkisesti jotenkin korkeammalla kuin useimmat tallaajat. Varmasti tämä pätee joissain tapauksissa, ja voi tietty olla että liikut piireissä joissa ihmiset eivät ole niin tiedostavia ja perillä omasta itsestään, jolloin kaikki voi tuntua hieman muoviselta. Itsekin olen joskus ollut ylimielinen, mutta mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän näen kuinka paljon jopa niissä harmaissa ihmisissä loppupeleissä voi olla väriä jos sen suostuu vain itse näkemään. Toki kaikki eivät ole keskustelijoita, tai kiinnostu politiikasta tai taiteesta: kuitenkin lähes jokaisella on se joku (välillä kapea) alue jossa he ovat keskivertoa paremmin kehittyneet. Tämä voi liittyä taiteeseen; ihmisen psykologiaan; elektroniikkaan; tms. Lähes jokainen on minua tiedostavampi ja parempi jollain alueella vaikka olenkin aika kyvykäs (ainakin omasta mielestäni :D).