Lue keskustelun säännöt.
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Vierailija kirjoitti:
Aluksi ajattelin, että just joo, nää on just näitä, onpa ikävä ja lapsellinen ihminen. Mut sussa hauskaa ja toivoa antavaa on se, ettet vaikuta provosoituvan näistä kommenteista vaan ehkä oikeasti yrität ottaa onkeesi ja löytää täältä jotain silmiä avaavaa, päästä lähemmäksi itseäsi ja ymmärtää missä mättää. Semmoista se on nuorilla:D Kun tulet tähän mun ikään niin varmasti oot jo paljon lähempänä vastauksia ja enemmän tasapainossa itsesi kanssa. Terv. Aikuinen Nainen 31 v.
No, mä olen siis tuo nro 443 ja sitä samaa (ilmeisesti sun kanssa) pari sivua jauhanut, enkä siis suinkaan ap. Ja hei, normaalielämä on kivaa ja mukavaa. Siinä on vaan tuo toinen puoli, joka vaikuttaa sitten tähän normisettiinkin. Ei helpota, sanotaan vaikka näin.
Ja kiitos vaan sanoistasi, sun kanssa voisi olla kiva jutella koska et mene helpoimman mukaan. Terkuin aikuinen mies 43vee! =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka päivä saman toistoa. Sinulla on se päivä aikaa myös muuttaa kaikki.
Mutta päiväni murmelina tulee mieleen kyllä...
Olemme kaikki jumissa päivään
Mitä sitten, vaikka kaikki toistavat samaa? Tee ja ajattele sinä täysin uudella ja erilaisella tavalla, kun kerran olet niin erilainen? Mikä estää. Et tokikaan tarvitse muita ihmisiä, kun liikut niin eri sfääreissä kuin muut.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten, vaikka kaikki toistavat samaa? Tee ja ajattele sinä täysin uudella ja erilaisella tavalla, kun kerran olet niin erilainen? Mikä estää. Et tokikaan tarvitse muita ihmisiä, kun liikut niin eri sfääreissä kuin muut.
Tämä kommentti oli koko keskusteluun ja AP:lle, ei edelliseen viestiin)
Hmm 52 v ja ymmärrän, että maail.assa on niin paljon kaikkea joka kiinnostaa.
Materia ei ole se juttu, mielummin vähemmän kuin enemmänm. Aen sihaan maailma on täynnä asioita, joista voisi oppia lisää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... Kaikki on jo nähty, siksi pisteen nyt teeeen..
Kate Perry - Chained to the rhythm
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pakenen harrastuksiin ja muuhun saadakseni aivot narikkaan. En siis enää edes yritä ajatella onko tässä elämässä järkeä.
Olen myös huomannut, että urheilun tuoma endorfiiniryöppy syö minulta innon nyt kirjoittamani kaltaiseen ajatteluun. Sanoisin olleeni onnellisimmillani joitakin vuosia sitten, kun harjoittelin raskaasti päivittäin.
Ongelmana vain on, että nykyisin tiedän kyseessä olevan lumelääke oikeaan vaivaan.
Laajemmin kaikki tekeminen tuntuu olevan tekosyitä olla katsomatta tyhjyyteen, josta kaikki tulimme ja joka meitä kaikkia taas odottaa.
Sori kun meni synkän kuuloiseksi.
Ap
Miksi sinusta on synkkää ajatella kaiken katoavaisuutta? Vain vähä-lahjainen ihminen ei kykene ymmärtämään elämän rajallisuuden realiteettia ja hamuaa mammonaa. Olisit onnellinen- sinun iköisesi eivät yleensä ole vielä kiinnostuneet juuri muusta kuin siitä,miltä oma pärstä peilissä näyttää ja saako sitä lempeä vai ei. Lue hengellistä kirjallisuutta, se on ainoa oikea neuvo sinun tilanteeseesi. Toimitusjothaja? Ei taida kuule olla sinulle ap se oikea lopunelämän tie, jos haluat merkityksettömyyden ja tyhjyyden tunteen poistuvan.
Ällöttävää ininää. Kun olet 70 v nii ntoivottavasti silloin sulla on jotain painavaa sanottavaa elämästä ja arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap mahtaa olla raskasta seuraa, kun kääntää aina puheen itseensä ja keksimäänsä kaiken kokeneen elämäntuskaan, jota romantisoi ja rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi ajattelin, että just joo, nää on just näitä, onpa ikävä ja lapsellinen ihminen. Mut sussa hauskaa ja toivoa antavaa on se, ettet vaikuta provosoituvan näistä kommenteista vaan ehkä oikeasti yrität ottaa onkeesi ja löytää täältä jotain silmiä avaavaa, päästä lähemmäksi itseäsi ja ymmärtää missä mättää. Semmoista se on nuorilla:D Kun tulet tähän mun ikään niin varmasti oot jo paljon lähempänä vastauksia ja enemmän tasapainossa itsesi kanssa. Terv. Aikuinen Nainen 31 v.
No, mä olen siis tuo nro 443 ja sitä samaa (ilmeisesti sun kanssa) pari sivua jauhanut, enkä siis suinkaan ap. Ja hei, normaalielämä on kivaa ja mukavaa. Siinä on vaan tuo toinen puoli, joka vaikuttaa sitten tähän normisettiinkin. Ei helpota, sanotaan vaikka näin.
Ja kiitos vaan sanoistasi, sun kanssa voisi olla kiva jutella koska et mene helpoimman mukaan. Terkuin aikuinen mies 43vee! =D
Helpoimman mukaan menemistä on kyllä olettaa tietävänsä kaikesta ja kaikista kaiken, olla kysymättä kysymyksiä ja jäädä omaan päähänsä muhimaan erinomaista erilaisuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle taiteet tuovat elämään sitä kadonnutta taikaa. Muuten tuntuu siltä, että 40v. jälkeen elämä näyttää lähinnä niitä huonoja puoliaan ja parhaat ajat ovat jo menneet. Mutta odotan, että eläkeikä voisi olla taas hyvää aikaa, mikäli pysyn suht terveenä.
Teillä broilereilla on liian helppoa.
Ettäkä ymmärrä että ette elä vaan teitä elätetään.
Järjestelmän puolesta. Ette nauti mistään koska kukaan ei ole sanonut teille että olette unessa 99% ajasta.
Ap sanoi sen aloituksessaan--pelkää että ura menee ja vaimo.
Astu ulos ja haista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle voisin antaa pari mahdollista vinkkiä:
- Henkilö, joka luulee tietävänsä kaiken, on sokea
- Mitä työtä sinä teet? Sinuna harkitsisin uranvaihtoa. Tee jotain, missä auttaisit ihmisiä
- Tärkeintä on rakkaus ja sinuna panostaisin siihen
Olen 49 ja tuntuu, etten ole nähnyt vielä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Haaveista totta kirjoitti:
Minä olen ratkaissut ongelman keksimällä aina uusia haaaveita, joita kohti ponnistella. Kun olen jonkun haaveen toteuttanut, on tilalla aina ollut joku uusi. Ei ole tullut elämä valmiiksi, vaikka olen sinua 20 vuotta vanhempi.
Kiitos elämänmakuisesta neuvosta! En tiedä, mistä enää haaveilisin. Materia ei ole koskaan kiinnostanut minua pätkääkään, ja sekä työssä että urheillessa olen päässyt sen verran pitkälle, että ymmärrän, kuinka kokonaisvaltaista omistautumista huippu vaatii. Urheilun suhteen olen siihen myös jo liian vanha ja geenini eivät ole riittävän täydelliset huipputasolle. Uran puolesta tavoittelen kiipeämistä lopulta tj-tasolle, mutta en odota mitään sisäistä täyttymystä sielläkään, enkä sinne välttämättä pääse.
Ehkä oikeana haaveena olisi saada vastaus, jonka hyväksyn, kysymykseen: mitä merkitystä millään on.
Ap
Jokainen hakee eri asioista elämäänsä sisällön ja merkityksen. Osa uskonnosta, osa liikkunnasta, osa menestyksestä ja osa vaikka pridestä ja vegaaniudesta.
Sanoisin, että kun ihminen kehittyy henkisesti näiden yli ja ymmärtää, että oikeastaan kaikki ismit ja muut on enemmän tai vähemmän turhaa ja ei kuitenkaa tuo aina kaikkeen vastausta ollaan lähellä ns. Läpimurtoa.
Jokaisella elämän merkityksen löytyminen elämässä on yksilöllistä. Joillekin se on ura, koulutus tai perhe tai arvot tai auttaminen.
Kaikki yhtä tärkeitä ja jokaisella on paikkansa tässä yhteiskunnassa ja elämässä.
Itse en enää jaksa miettiä elämän tarkoitusta, jota olen pohtinut jo n. 15 v asti. Se on turhaa.
Tärkeintä on miettiä, mitä minä voin tehdä asioiden eteen? Minkä jäljen jätän maailmaan? Pystynkö edistämään maailmassa jotain asiaa paremmaksi? Auttamaan köyhiä tms. ? Mistä minut muistetaan? Tai muistaako kukaan? Ja onko silläkään mitään merkitystä. Mitkä ovat arvojani ja päämääriäni, mitä kohti pyrin?
Näistä syntyy elämän merkityksellisyyden tuntu.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla valta jakautuu epäreilulla tavalla? Demokratiassa.
Sun elämäs, monien muiden naisten tavoin, on niin helppoa ja etuoikeutettua, bitch, että kärsit vain tylsyydestä.
Demokratia?
Missä maassa on demokratia?
Ei ainakaan Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
No, lähdetään nyt ihan perusasioista liikkeelle.
Syntyvä lapsi. Eli sinulla on näköjään elämä vasta alkamassa. Sitten kun sinulla on lapsi tai pari, niin alat ehkä ymmärtämään mistä elämässä on oikeasti kyse.
Toinen seikka. Oletko menettänyt (haudannut) vanhempaasi, sisarustasi tai jotain muuta erittäin tärkeää läheistä ihmistä? Oletko pitänyt kuolevaa läheistäsi kädestä? Nimittäin näiden jälkeen alkaa elämänarvot olemaan toisessa asennossa.
Työ. Oletko saanut potkut tai muulla tavalla pudonnut syvään monttuun työssäsi? Tai onko työssä tullut kriisi ja olet itse irtisanoutunut? Tiedätkö miltä tuntuu, kun on vuosia opiskellut ja ponnistellut ja yllättäen näytetäänkin ovea?
Oletko koskaan pelännyt henkesi edestä, esim. vakava sairaus, onnettomuus, pahoinpidellyksi joutuminen ym.
Jos sinulla ei ole mitään näistä, niin väitän, että et ymmärrä elämää. Olet vielä post-teini-ikäisessä vaiheessa. Mutta voin kertoa, että useimmat näistä tulee eteesi, halusit tai et. Kun olet suorittanut nämä elämän peruskurssit, niin sinäkin alat olemaan aikuinen.
m50+
Täytän vasta loppuvuodesta 21 vuotta ja siitä huolimatta tuntuu, että minulla ei ole täällä mitään nähtävää tai koe uusille asioille enää merkitystä. Olen syntynyt, itkenyt lapsen itkua vailla lohdutusta ja tuntenut hylkäämisen tunnetta. Lapsena minulla oli tapana kiintyä naispuolisiin hoitajiin päiväkodissa ja opettajiin peruskoulussa, etsien turvallista äitihahmoa, jota minulla ei ennestään ollut. Äiti oli paikalla, mutta ei useinkaan läsnä eikä aina edes paikalla, vaan naapurissa ryyppäämässä. Takanani on alkoholinhuuruinen lapsuus ja pelko siitä, että jollekin perheenjäsenistä sattuu jotain pahaa. Olen nähnyt silmieni alla väkivaltaa, rikkoutuneita ikkunoita ja verta. Olen seurannut vierestä toisen alkavaa alkoholismia ja olen itsekin jo alkoholisti.
Olen päässyt lukioon ja valmistunut, mutta kovalla työllä, sillä lukioaikana olin jo masentunut ja loppuun palanut. Olen pitänyt kuolevaa läheistä kädestä ja hyvästellyt. Olen ollut myös palavasti rakastunut, jopa pakkomielteisellä tavalla. Olen siis rakastanut ihmistä, jota en voi koskaan saada. Siltoja on myös poltettu takana ihmissuhteissa. Tuhansia itkuja on tullut itkettyä uneen ihan vain miettimällä, jaksanko itseäni tukahduttaa enää tässä maailmassa. Ei siinä aina kokenutta ja kypsynyttä ikää tarvita, että tuntee elämänsä merkityksemättömäksi.
Kunhan se vauva syntyy, elämä muuttuu pelkäksi rutiininomaiseksi suorittamiseksi ja selviytymiseksi päivästä toiseen. Tyhjiä hetkiä ei enää ole eikä tilaa ajattelulle. Väsymys myös suomentaa aivot ja minulta on selvästi sitä myöten myös osa aivosoluista kuollut pysyvästi. Tuollaiset turhanpäiväiset pohdinnat häviää kokonaan lapsen myötä, kun ei niille yksinkertaisesti ole aikaa eikä tilaa. Vielä jos hankitte sisaruksen lapselle... Elämällesi on jatkossa taatusti ihan riittämiin tarkoitusta!
Aluksi ajattelin, että just joo, nää on just näitä, onpa ikävä ja lapsellinen ihminen. Mut sussa hauskaa ja toivoa antavaa on se, ettet vaikuta provosoituvan näistä kommenteista vaan ehkä oikeasti yrität ottaa onkeesi ja löytää täältä jotain silmiä avaavaa, päästä lähemmäksi itseäsi ja ymmärtää missä mättää. Semmoista se on nuorilla:D Kun tulet tähän mun ikään niin varmasti oot jo paljon lähempänä vastauksia ja enemmän tasapainossa itsesi kanssa. Terv. Aikuinen Nainen 31 v.