Lue keskustelun säännöt.
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?
Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.
Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.
Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa.
Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.
Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää.
Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä.
Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko harkinneet psykedeleejä?
Vierailija kirjoitti:
Muusta en tiedä koko keskustelun lukeneena, mutta mun painajainen olisi olla raskaana miehelle, joka on valinnut mut tietoisesti avioliittoon, kun ei viitsi enää paneskella ympäriinsä, on nitkuissa himourheilun lopettamisesta ja tähtää tj-tasolle ynnä synkistelee tässä meidän elämän parhaassa vaiheessa, kun kaikki asiat on hyvin, miten paskaa elämä ja toiset ihmiset on.
TÄMÄ !!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Tuo ihmisen aitous ja ihanuus on juuri kaikkein kaavamaisinta mitä on. Riittää että on mukava, no ei todellakaan riitä, toihan on vain jäänne laumaeläimen ajoilta, jolloin lauma oli kaikki kaikessa. Eikö siitä olla päästy yhtään eteenpäin? Miten te saatte tuollaiset asiat riittämään sisällöksi elämiinne?
Mielestäni "aitous" nimenomaan ei ole kaavamaista. "Aito" ihminen voi sanoa suoraan että tykkää realityshowista, tai että inhoaa nykyteknologiaa, ilman että suodattaa ulosantiaan sen mukaan mitä luulee ympäristön odottavan. "Aito" ihminen voi kertoa syvistä ajatuksistaan herkemmin, koska ei pelkää tuomitsemista. Voisin kuvitella että nämä "aidot" ihmiset tulevat taustasta jossa heidän on annettu olla juuri niin fiksuja tai tyhmiä kuin ovat, eikä ole pakotettu liikaa muottiin. Mitä laumaeläinmaista siinä on?
Ei aitouden tarvitse olla junttiutta tai akateemisuutta, vaan se pohjautuu ihmisestä joka tuntee itsensä hyvin ja uskaltaa elää itsenään pelkäämättä liikaa ulkopuolisten mielipiteitä. Tämmöisiltä ihmisiltä kuulee oikeasti mielenkiintoisia juttuja. Monet heistä ovat vanhuksia, ehkä juuri siitä syystä että viimeistään silloin yleensä ihminen tajuaa olla oma itsensä ja haistattaa piut paut muiden odotuksille.
Niin no, mitä kukin pitää mielenkiintoisena, voi olla siitäkin kysymys että koen nähneeni kaikki mielipiteet ja näkökulmat. Koska ne ovat kaavamaisia ja toistuvia. Jostain syystä tää keskustelu on hauska, kiitos sun. =)
Mä en tuosta aitoudesta oikein itse perusta, koska jos se on vain kyky sanoa mielipiteensä ei se sinällään vielä meitä mihinkään kehitä. Jos ne mielipiteet ovat kuitenkin sellaisia mitä on kaikilla muillakin. Kyyninen suhtautuminen kaikkien vaikuttimiin ja motiiveihin ei varmaan kyllä auta omaa asiaani. Mutta toisaalta, ihmisten mielipiteet tai tapansa tuoda niitä esiin ovat oikeastaan aika tylsiä. On totta, että kiinnostun vain harvoista ihmisistä, muiden juttuja jaksaa pieniä aikoja kerrallaan.
Mutta edelleen, kiitos sulle. Olet saanut ajattelemaan. Ja helpon tuntuisesti sen teit, pakko myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?
Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.
Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.
Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa.
Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.
Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää.
Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä.
Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina.
Voihan se ollakin, että sulla on narsistisia piirteitä.
Omien ongelmien älyllistäminen on defenssi, niin kuin joku tuolla jo aiemmin sanoi. Mulle tulee sun kirjotuksista mieleen, että olisit juuri tuon kautta ennemminki sielä yleisön puolella, etkä esiripun taakse nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Tuo ihmisen aitous ja ihanuus on juuri kaikkein kaavamaisinta mitä on. Riittää että on mukava, no ei todellakaan riitä, toihan on vain jäänne laumaeläimen ajoilta, jolloin lauma oli kaikki kaikessa. Eikö siitä olla päästy yhtään eteenpäin? Miten te saatte tuollaiset asiat riittämään sisällöksi elämiinne?
Siis mimmoiset asiat?:D Sanoinko, että toisten ihmisten aitous tai ihanuus olisi elämäni sisältö? Itse teen elämääni sisällön, se ei riipu mitenkään muista ihmisistä. En pääsääntöisesti odota tai edellytä muilta ihmisiltä mitään. Tykkään erilaisista persoonista ja yleensä kaikissa on muutakin kuin "mukavuutta". Mutta kyllä loppujen lopuksi mukavuus ja etenkin vilpittömyys riittävät melko pitkälle. Jos vilpittömyyttä ei ole, ei ihmissuhteessa ole pohjaa millekään muullekaan.
Auts. Lopusta alkaen. Viiltävä rehellisyys on kaikkein tärkeintä tosiaan jos ihmissuhteesta puhutaan. Tuota itse haen, sitä että voisi oikeasti sanoa ilman että ne tuomitaan tai pidetään pahana. Yleensä introvertimmät ovat niitä joiden kanssa on ollut eniten yhteistä. (ja mustavalkoisuus on ärsyttävää ihmiskuvauksissa)
Sitten se, että kun en oikeastaan pidä ihmisistä. Tai pidän harvoista ihmisistä, syitä olen ihan liikaa vatuloinut tässäkin ketjussa. :)
Ja olen sitä mieltä että mukavuus on tärkeää, tietenkin. Mutta siellä takana pitää olla muutakin kuin pinnalliset arvot tai itsen korostaminen. Etenkin sellaiset mukavat mutta hallitsevat persoonat ovat karseita. Mukavat ihmiset antavat tilaa muille ja osaavat myös laumassa toimia ilman mitään henkilökohtaista tasoa. Puhtaat asiat ovat usein kiinnostavampia kuin se ihmisläheisyys.
Tunsin joskus sellaisen miehen, jolla oli ylimielinen tapa suhtautua muihin ihmisiin, piti suurinta osaa ihmisistä yksinkertaisiana, samoja kaavoja toistavina, ei mitään todellista tajuavina. Kuitenkaan hän ei tämän ajattelunsa takia tuntenut todella oikeastaan ketään. Ei osannut olla ihmisten kanssa sillä tavoin, että kukaan olisi halunnut hänelle mitään vuorovaikutuksessa antaakaan. Ja se antoi hänelle lisää todisteita omien päätelmiensä tueksi. Kyllä oli raskas ja negatiivinen ihminen. Ja varmaan aika yksinäinen.
Jos nyt vielä tähän analysoin pinnallisesti, niin hänellä oli kertomansa perusteella ainakin lapsuuden kiintymyssuhteissa ongelmaa, siis suhteessa vanhempiin ja voisin väittää, että persoonallisuushäiriö, jonka kanssa olisi tarvinnut apua. Mutta ei nähnyt itsessä ongelmaa, vaan muissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?
Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.
Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.
Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa.
Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.
Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää.
Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä.
Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina.
Voihan se ollakin, että sulla on narsistisia piirteitä.
Omien ongelmien älyllistäminen on defenssi, niin kuin joku tuolla jo aiemmin sanoi. Mulle tulee sun kirjotuksista mieleen, että olisit juuri tuon kautta ennemminki sielä yleisön puolella, etkä esiripun taakse nähnyt.
Sepä just, kun haluan kaikin keinoin välttää mitään narsismiin viittaavaa. Ilkeys on valitettavan yleistä, ja tätä ei tietenkään halua kenellekään.
Olisikin joku ratkaisu jos olisi tilanne etten ole vielä päässyt ihmisten lähelle, mutta kun ei pidä paikkaansa. Olen kuunnellut mitä ihmisellä on mielessään kun lääkäri on just hänelle kertonut että heillä ei ole enää mitään mitä voi kokeilla. Kuullut kolmen tunnin lentomatkalla perheenäidin näkemyksiä elämästä. 20 vuotta minut tuntenee ihmisen tilitystä avioliittonsa ongelmista ja paljon muuta.
Mut noissa ei ole oikein mitään uutta. Ihmisläheistä, koskettavaa, asioita joita en tiennyt. Ja tiedän että tuollaisista kohtaamisista voisi nauttia. Ehkä kysymys on vaan siitä, että uskaltaa vain olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puheesi tuovat elävästi mieleeni lääkisaikojeni "tiedostavat intellektuellit". Mietittiin elämän tarkoitusta, puhuttiin sivistyssanoilla ja tiedostettiin. Tajuttiin vähän enemmän maailmasta kuin muut. Luokiteltiin ihmisiä tyyliin "ne on niitä, jotka tykkää Amarillon hampurilaisista". Itse olin juuri niitä, jotka tykkäsivät. Ja mitä sitten? Mitä se kertoo minusta ihnisenä? Mitä tuo kertoo noin sanovasta? Mielestäni se ei kerro minusta yhtään mitään, mutta kuvastaa lausahtajan naurettavaa naiiviutta. Minua näiden "syvällisten ja erilaisten älykköjen" kauas loistava pinnallisuus ja ylimielisyys lähinnä huvitti ja säälitti.
Nykyään olen todella onnellinen. Elän unelmaani. Teen asioita, jotka tekevät tuovat itselleni mielihyvää. Lähipiirini koostuu monenlaisista ihmisistä, "junteista duunareista" "akateemisesti koulutettuihin". Oman kokemukseni mukaan "juntit" duunarit ovat aidoimpia ja ihanimpia ihmisiä ja heidän kanssaan viihdyn parhaiten. Olen menestynyt ja hyvä työssäni, koska koen tekeväni sitä oikeista syistä.
Moni opiskelukaverini uupui. Itse en ole missään vaiheessa kokenut opiskelua tai työtäni raskaaksi tai uravalintaani vääräksi, koska sisäinen motivaationi asiaan on niin korkealla.
Vähän olen sitä mieltä, että jos 29-vuotiaana ajattelee nähneensä kaiken, on syytä mennä itseensä ja perusteellisesti. Elä ja anna toisten elää!
Tuo ihmisen aitous ja ihanuus on juuri kaikkein kaavamaisinta mitä on. Riittää että on mukava, no ei todellakaan riitä, toihan on vain jäänne laumaeläimen ajoilta, jolloin lauma oli kaikki kaikessa. Eikö siitä olla päästy yhtään eteenpäin? Miten te saatte tuollaiset asiat riittämään sisällöksi elämiinne?
Mielestäni "aitous" nimenomaan ei ole kaavamaista. "Aito" ihminen voi sanoa suoraan että tykkää realityshowista, tai että inhoaa nykyteknologiaa, ilman että suodattaa ulosantiaan sen mukaan mitä luulee ympäristön odottavan. "Aito" ihminen voi kertoa syvistä ajatuksistaan herkemmin, koska ei pelkää tuomitsemista. Voisin kuvitella että nämä "aidot" ihmiset tulevat taustasta jossa heidän on annettu olla juuri niin fiksuja tai tyhmiä kuin ovat, eikä ole pakotettu liikaa muottiin. Mitä laumaeläinmaista siinä on?
Ei aitouden tarvitse olla junttiutta tai akateemisuutta, vaan se pohjautuu ihmisestä joka tuntee itsensä hyvin ja uskaltaa elää itsenään pelkäämättä liikaa ulkopuolisten mielipiteitä. Tämmöisiltä ihmisiltä kuulee oikeasti mielenkiintoisia juttuja. Monet heistä ovat vanhuksia, ehkä juuri siitä syystä että viimeistään silloin yleensä ihminen tajuaa olla oma itsensä ja haistattaa piut paut muiden odotuksille.
Niin no, mitä kukin pitää mielenkiintoisena, voi olla siitäkin kysymys että koen nähneeni kaikki mielipiteet ja näkökulmat. Koska ne ovat kaavamaisia ja toistuvia. Jostain syystä tää keskustelu on hauska, kiitos sun. =)
Mä en tuosta aitoudesta oikein itse perusta, koska jos se on vain kyky sanoa mielipiteensä ei se sinällään vielä meitä mihinkään kehitä. Jos ne mielipiteet ovat kuitenkin sellaisia mitä on kaikilla muillakin. Kyyninen suhtautuminen kaikkien vaikuttimiin ja motiiveihin ei varmaan kyllä auta omaa asiaani. Mutta toisaalta, ihmisten mielipiteet tai tapansa tuoda niitä esiin ovat oikeastaan aika tylsiä. On totta, että kiinnostun vain harvoista ihmisistä, muiden juttuja jaksaa pieniä aikoja kerrallaan.
Mutta edelleen, kiitos sulle. Olet saanut ajattelemaan. Ja helpon tuntuisesti sen teit, pakko myöntää.
Koet nähneesi kaikki mielipiteet ja näkökulmat - mutta mistä? Melko todennäköisesti keskustelunaiheesi on aika rajoitettu mikäli todella koet kuulleesi ja nähneesi kaiken. Ymmärrän että esim poliittisissa keskusteluissa hyvin usein tarjottavat vaihtoehdot ovat vaikka vasemmisto, oikeisto, populismi, kapitalismi, meritokratia, tms. Ehkä keskustelut käyvät tiettyä rataa jos niitä käy usein. Mielestäni näistä olisi mielenkiintoista keskustella, mutta valitettavan monen tavoite on tuputtaa omaa ajatusmalliaan kyseenalaistamatta sitä, sen sijaan että keskusteltaisiin oikeista ongelmista tai hyödyistä. Toinen tyypillinen keskustelumalli on "älykköjen" jossa esitetään joku utopinen yhteiskuntamalli joka "varmasti toimisi täydellisesti" mikäli sitä vain kokeiltaisiin. Nämä keskustelut turhauttavat koska harvoin puhutaan ja pohditaan niitä syvällisemmin, vaan kaikki tarjoavat valmiin "hyvän" ratkaisunsa pöydälle.
Sen sijaan olen kuullut mielenkiintoisia ajatuksia esimerkiksi 40-luvulla syntyneeltä henkilöltä joka syntyi suurperheeseen jossa kaikki lapset nukkuivat samassa huoneessa. Hänen näkökulmansa esimerkiksi itsenäistymisestä, yhteisöllisyydestä ja vaikka omasta reviiristä on aika paljon erilainen kuin omani, vaikka hänkin nykyään elää päälisin puolin samanlaista elämää kuin peruspertti. Ristiriitaiset ihmiset ovat myös mielenkiintoisia sillä heillä on usein monta elämäntavoitetta joita yrittävät eri menestyksillä sovittaa toisiinsa mielenkiintoisin lopputuloksin. Joukkueurheilun luoma yhteisöllisyysharha on myös kiinnostava ilmiönä. Mutta siis lähes mistä vain voi löytää uusia perehtymisen aiheita kun etsii, vaikka tuskin mikä tahansa resonoikaan omien kiinnostusten kanssa.
Aitoudesta sen verran että en siis itse tarkoita sillä mitään suorapuheista "rehellisyyttä" jolloin lauotaan toisen naamaan ikäviä totuuksia, vaan siis lähinnä semmoista elämänkatsomusta jolloin suurin osa turhista filttereistä katoaa. Joillain vanhuksilla tämän huomaa (ja joskus nuoremmillakin ihmisillä, toki).
Tuosta viimeisestä kommentista olen melko lailla samaa mieltä. Ihmiset eivät ole hyviä kommunikoinnissa, ja valitettavasti suomalaisen jäyhässä keskustelukulttuurissa jopa kiinnostavat ihmiset saavat kiinnostavatkin asiat kuulostamaan helposti tylsiltä :D Tämä ei onneksi koske ihan kaikkia, ja monet heikommankin ulosannin omaavat saattavat syttyä liekkiin puhuessaan jostain itselleen rakkaasta.
Ohimennen kommentti vielä: itse haen laajaan ystäväpiiriini ihmisiä aika lailla eri ikäluokista ja ympyröistä, minkä koen tuovan paljon rikkautta omaan elämääni. Ehkä joku vastaava auttaisi sinuakin, mikäli koet olevasi vähän turhan "pikkuvanha" oman ikäluokkasi ongelmille :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostaa siltä, että ap on pikkasen liikaa itseensä keskittynyt.
Katse omasta navasta pois ja huomaat, kuinka hieno paikka maailma on.
Ei minun mielestä muut täällä ole darwinistisia oman edun tavoittelijoita. Leimaat leiman muihin, sillä koet itse olevasi sellainen.
Mitäpä jos et ajattelisi itsestäsi tai elämästäsi mitään hetkeen? Arvelen, että saat alkuun itsesi kymmeniä kertoja päivässä siitä, kuinka ajattelet minäkeskeisesti. Siitä irtipäästäminen auttaa aika paljon,. Get over yourself.
Teet palveluksen itsellesi jo ennakkoonkin; lapsen syntymän jälkeen puolisosi keskipiste et todellakaan ole sinä. Siihenkin on hyvä valmistautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?
Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.
Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.
Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa.
Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.
Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää.
Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä.
Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina.
Äläpä meitittele. Ehkä kyse on juuri tuosta, että et ole kovin hyvä käsittelemään ihmisen erilaisia ristiriitaisia ominaisuuksia, vaan teet itsellesi luokituksia.
Ja pointti on juuri tuossa: olettaen, että saamme tietää noista ristiriitaisista ominaisuuksista. Yleisesti ottaen tosi kivana pidetyn ihmisen on vaikea kertoa, että vihaa koiranpentuja, noin esimerkin omaisesti. Ihmisten on vaikea päästää muita sen kuvan taakse, jonka ovat itsestään tietoisesti tai tiedostamattomasti luoneet. Kuitenkin juuri siellä, ihmisten ristiriitaisuudessa, epälogisuudessa, huonoissa ja hyvissä ominaisuuksissa, piilee se erilaisuus ja toisenlaiset tarinat. Ehkä susta ei, vaikka olet itsekin luonut toisille itsestäsi miellyttävän, kuuntelevan ja hyvin toisten kanssa toimeen tulevan kuvan, tule sitä waippia, että muuta kuin pintaa halutaan näyttää?
Sun kanssa halutaan pitää asiat helppoina ja yksinkertaisina, antaa sitä, mitä odotat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt oli niin pitkä ketju, etten ihan jaksanut kaikkea lukea, joten voi tulla toistoakin. Täällä on ehdotettu harrastuksia, itämaisia uskontoja, filosofioita, nautintoja, lisää elämänkokemusta. Miten olisi sitten ihan vain totuus maailmasta? Sanoit, ettet usko Jumalaan. Olet kokeillut rukoilemista, joka tuntui vähän auttavan, mutta arvelit sen jonkinlaiseksi itsesuggestioksi. Ongelma on kuitenkin siinä, että rukoilun ja Jumalan ei "kuulu" tuntua miltään. Jumala, Raamattu, Jeesus ja ylösnousemus eivät ole mielipiteitä tai arvoja, jotka voi omaksua jos haluaa ja jos ne tuntuu kivoilta, tuovat rauhan tms. vaan historiallisia faktoja. Suurin osa Jumalan ja Jeesuksen torjuvista länsimaalaisista ei edes oikeasti tiedä, mitä torjuu, vaan heillä on kulttuurin luomia mielikuvia kristinuskosta yhtenä vaihtoehtona monista uskonnoista, jotka eivät nyt vain satu sopimaan omaan ajattelun. Ennen kuin torppaat Jumalan kokonaan, suosittelen edes tutustumaan kunnolla siihen, mitä olet torppaamassa. Jos kantti kestää, niin läheltäsi todennäköisesti löytyy Alfa-kurssi, jonne voi luvan kanssa mennä keskustelemaan kaikista mieleen tulevista vastaväitteistä https://kokeilealfaa.fi. Löytyy ilmeisesti myös nettikurssina. Kirjallisuusvinkkeinä esimerkiksi C.S. Lewisin Tätä on kristinusko, Ilon yllättämä. N.T.Wrightin Simply Christian. Juha Hiltusen Valokuva Jeesuksesta. Kevyempänä lähestymisenä ehkä Lee Strobelin Tapaus Kristus ja Greg Boyd: Epäilijän kirjeet. Kaiķkea hyvää sulle ja toivottavasti löydät elämääs tarkoituksen:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?
Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.
Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.
Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa.
Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.
Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää.
Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä.
Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina.
Voihan se ollakin, että sulla on narsistisia piirteitä.
Omien ongelmien älyllistäminen on defenssi, niin kuin joku tuolla jo aiemmin sanoi. Mulle tulee sun kirjotuksista mieleen, että olisit juuri tuon kautta ennemminki sielä yleisön puolella, etkä esiripun taakse nähnyt.Sepä just, kun haluan kaikin keinoin välttää mitään narsismiin viittaavaa. Ilkeys on valitettavan yleistä, ja tätä ei tietenkään halua kenellekään.
Olisikin joku ratkaisu jos olisi tilanne etten ole vielä päässyt ihmisten lähelle, mutta kun ei pidä paikkaansa. Olen kuunnellut mitä ihmisellä on mielessään kun lääkäri on just hänelle kertonut että heillä ei ole enää mitään mitä voi kokeilla. Kuullut kolmen tunnin lentomatkalla perheenäidin näkemyksiä elämästä. 20 vuotta minut tuntenee ihmisen tilitystä avioliittonsa ongelmista ja paljon muuta.
Mut noissa ei ole oikein mitään uutta. Ihmisläheistä, koskettavaa, asioita joita en tiennyt. Ja tiedän että tuollaisista kohtaamisista voisi nauttia. Ehkä kysymys on vaan siitä, että uskaltaa vain olla.
Ai? Kertoiko perheenäiti sinulle yöstä, jolloin oli varma, että tappaa lapsensa? Minulle eräs kertoi.
Et kysy oikeita kysymyksiä ja anna tilaa vastauksille, jos kuulet aina samat tarinat. Tämä on tosin kovin tavallista, sillä raa'an rehellisten kysymyksien kysyminen on vielä vaikeampi taitolaji kuin niihin vastaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muusta en tiedä koko keskustelun lukeneena, mutta mun painajainen olisi olla raskaana miehelle, joka on valinnut mut tietoisesti avioliittoon, kun ei viitsi enää paneskella ympäriinsä, on nitkuissa himourheilun lopettamisesta ja tähtää tj-tasolle ynnä synkistelee tässä meidän elämän parhaassa vaiheessa, kun kaikki asiat on hyvin, miten paskaa elämä ja toiset ihmiset on.
Mä ajattelin kanssa että voi vaimoparka. AP vielä väitti että vaimo jättäisi hänet jos kertoisi tunteistaan. Viisaammin olisi nainen tehnyt kun olisi tuonkin sielunelämää syvemmällä suodannut ajoissa niin olisi nähnyt että omanapa siellä kiinnostaa eikä mikään muu.
Ap haasta älykkyytysi
Suunnittele firmallesi UUSI tuote tai palvelu.
Käy mensan testissä(jos uskallat)
Ala opiskelemaan jotain niin vaikeaa että itket illalla tyhmyyttäsi..
MITÄ..eikö?...joopa joo
SITÄPAITSI TOIMITUSJOHTAJAN TYÖT TEKEE SEN ASSARI (veikkaan et haetutat sillä kahviskin)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ajatuksista. Nuo kommentit itsekkyydestä ja puolison kanssa puhumisesta laittoivat ajattelemaan. Mietin tänään vähemmän tulevaa ja keskityin hetkeen ja ihmisen (etenkin puolisoni) kohtaamiseen enemmän. Tuntui paremmalta. Kai sitä voisi lähteä joskus rakentamaan pienestä isoa eikä velloa periaatteiden yläpilvessä.
Ap
Mistä juttelet puolison kanssa???
Veikkaan että puoliso valittu ulkonäön perusteella..ja mitään yhteistä ei ole.
Paitsi että VIELÄ panettaa...ja kohta ap pettää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kolmekymppinen ja olen huomannut miten kolmenkympin kriisi iskee eri näkökulmista miehiin ja naisiin. Miesten lähtökohta on, että olen erinomainen, spesiaali yksilö. Mikseivät muut ole huomanneet sitä? Tätäkö elämä on, tavallista elämää? Missä Nobelini, missä stadionkonserttini, miljoonani?
Naisilla tuntuu useammin menevän toisin päin. Nuoruus eletään muiden ehdoilla, muiden unelmia toteuttaen ja itseä vähätellen ja haukkuen. Vanhemmiten alkaa tajuta, että minähän olen yhtä tärkeä kuin muutkin, minunkin elämälläni ja unelmillani on väliä! Olen yhtä hyvä kuin muutkin!
Todella hyvä ja ytimekäs analyysi! Lisäksi ottaisin jonkun aiemman kommentin tähän kun kysyi, että onko ap jossakin muka osoittanut kiinnostusta toisten hyvinvointiin.
Juuri näin se tahtoo mennä. Ap on reippaasti suorittanut, jopa tehnyt tietoisen päätöksen naimisiin menosta ympäriinsä paneskelun sijaan, missä on nyt hänen palkintonsa näistä hyvistä, järkevistä päätöksistä?
Ihmettelen aina ihmisiä, jolla on läheisiä, kuten puoliso ja lapset ja silti elämä on aivan merkityksetöntä. Onko siis niin, että rakkaus, läheisyys, yhteinen elämä, hoiva, hellyys..jne on merkityksetöntä? Vai mistä tässä on kyse, eikö näitä perheestä tai puolisosta huolimatta kuulukaan elämään?
Sitten nämä esirippujen taakse näkijät. Kyllähän asia on niin, että siinä tylsimmässä tavispirkossa, joka juttelee kahvitauolla putouksen edellisestä jaksosta, saattaa piillä vaikka mitä filosofioita ja syvyyksiä, hän vaan ei koe juuri Sinua sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa alkaisi niitä jakamaan.
Sä nyt hieman missasit sen ap:n pointin.
Tai ainakin itse koen niin, että hyvin harvalla on mitään ihmeellisiä ulottuvuuksia vaikka niin voisi luulla. Mulla on laaja ja monista lähteistä peräisin oleva kaveripiiri, samoin työn puolesta olen hyvin verkostunut. Ne ihmiset on muutamasta muotista, samat filosofiat kaikilla. Tai ei aivan kaikilla, mutta suurella osalla ei ole päässään mitään mielenkiintoista. Samat oivallukset, juuri tuo tapa nähdä maailmaa lempeästi ja olla itselleen armollinen. Hyvin sellaista tavallista.
Myönnän että on taito sinänsä osata olla onnellinen sillä mitä on. Mutta miten ihmiset kestää niitä samoja juttuja päivästä toiseen? Jollain on lapsi kipeänä tai vanhemmat pahasti sairaita. Siitä ajattelin sitä. Jonkun elämässä on kauheita tapahtunut, ja se aiheutti tällaisia ajatuksia ja havaintoja. Kun ne ovat samoja kaikilla.
On poikkeusihmisiä, jotka katsovat maailmaa vähän eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaen näkemänsä. Mutta ovat harvinaisia.
Ymmärrän että jos kaveripiirisi on hyvin geneerinen ja elää samaa tahtia, niin että kaikki saavat työpaikan, lapsia, talon jne samaan aikaan, niin voi oivalluksetkin kuulostaa toistensa toistoilta. Se, että sanot kaveripiirisi olevan laaja mutta kuitenkin geneerinen, kertoo ehkä enemmän sinusta kuin ihmisistä yleensä. Luultavasti olet halunnut ympärillesi tietyntyylisiä ihmisiä jotka ulkoisesti vaikuttavat mahdollisimman värikkäältä joukolta. Ihmeellistä silti että sinä niitä vähättelet: yleensä jokaisen ihmisen oivalluksilla on se idea että ne auttavat häntä kehittymään ihmisenä (toivottavasti) parempaan suuntaan. Jos oivallusta ei tule, ihminen taantuu helposti.
Joku joskus sanoi että ihmisen pitää "keksiä itsensä uudelleen" monesti elämänsä aikana: lapsuuden jälkeen muuttuu teiniksi ja alkaa eriytyä vanhemmistaan; teiniyden jälkeen alkaa ottaa haparoivia askelia aikusuudessa ja kuvittelee olevansa voittamaton; kolmenkympin vaiheilla tajutaan ettei elämä olekaan pelkää pintakiiltoa ja aletaan etsiä syvällisempiä merkityksiä asioille; keskiiänkriisissä tajutaan elämän rajallisuus ja yritetään vielä kokea ne asiat mitä oli toivonut; eläkeläisenä pitää hyväksyä ettei enää ole työelämässä ja perheessä enää se "pää" vaan täytyy siirtyä sivuun ja antaa paikka nuoremmille. Näitä oivalluksia me kaikki (toivottavasti) saamme elämämme aikana.
Valitat siitä että ihmiset vaikuttavat toistavan samoja juttujaan ja elävän tylsää arkea. Voin kertoa että tämä tuo monelle struktuuria elämään ja rauhoittaa ja rentouttaa arjessa - niin tylsältä kuin se kuulostaakin! Itse esimerkiksi olen käynyt syvän masennuksen läpi: toki olisin voinut kahvihuoneessa keskustella kaiken turhuudesta ja ihmisen pohjattomasta itsekkyydestä ja yhteiskunnan rappiosta (masentunut mieli keskittyy ikäviin asioihin) mutta olin ehkä sinunkin mielestäsi se tylsä säästä jauhaja. Uskon kuitenkin että valintani oli fiksu, sillä harva ihminen jaksaa tuomiopäivänpasuunaa lähipiirissään, koska se kuormittaa.
Riippumatta älykkyydestä, on ihmisten perustarpeet aika samoja: tarvitset sopivan määrän jännitystä/tylsyyttä/intohimoa/oppimisen iloa/jne kokeaksesi elämäsi hyväksi. Eri ihmisillä toki eri asiat tuottavat näitä reaktioita.
Tuo oli hyvin kirjoitettu, kiitos!
Ei se silti poista sitä, että ihmiset ovat vähän tylsiä siinä samankaltaisuudessaan. Jopa ne jotka ovat näennäisesti tosiaan erilaisia, muotista hekin ovat peräisin ja kappaleita on monta. Tiedätkö, kun on nähnyt yhden ihmisen niin huomaa että moni on samanlainen jopa ajatuksiltaan? Toistoa siis pelkää, itsessäänkin. Nythän tässä on huomannut että sama kriisi ja samat ajatukset ovat usealla tässäkin ketjussa. MOT.
Olen sairastanut vakavasti ja kaikkea sellaista, että tiedän jotain miltä tuntuu kun on oikeasti rikki.
Mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa helpottaa, kun vähentää myöskin sitä suorittamista. Ja ehkä itsekin suhtautuu lempeästi muihin. Katsoohan sitä joskus samoja leffoja uudestaankin.
Oletko koskaan ajatellut, että sinussa saattaa olla jokin piirre, tai saatat ilmentää ympäristöösi jotain sellaista, että ihmiset näyttävät sinulle vain tätä tavispuolta, puhuvat turvallisia juttuja, tuovat esiin vain semmoista, joka ei ole nyt ole mitenkään kovin erikoista?
Nimittäin itse olen törmännyt mitä ihmeellisimpiin juttuihin, kohtaloihin, ajatusmalleihin, jne. säännöllisestii tyyliin junamatkalla. Olen koko ikäni hämmästellyt ihmisten tapaa ajatella, tuumannut, että kaikkea sitä saa kuullakin. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän.
Joskus työpaikan kahvipöydässä ajattelenkin, että jos te tietäisitte pirkosta sen, minkä minä, hämmästyisitte kyllä. Pirkko ei olekaan niin yksoikoinen tässä aviokriisissä, kun kuvittelette. Teille hän vain avaa siitä sen puolen, minkä haluaa näyttää - tai minkä kuvittelee teidän kestävän.
Tämä johtuu siitä, että kyllä, ihmiset haluvat hyväksyntää. He eivät uskalla avata nimenomaan erilaisuuttaan kovin helposti laumassa.
Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea itseään suhteessa toisiin, jos haluaa suhteen toisiin jotenkin muuttuvan, syventyvän.
Hyvä kulma tuokin, mutta kun senkin olen nähnyt. Junassa, ainakin ulkomaille menevissä syntyy useimmiten keskusteluja ihan satunnaisten ihmisten kanssa. Suuri osa tosin matkustaa työn puolesta, mutta kaikenlaisia tarinoita olen kuullut. ihmiset tosiaan avautuu mulle myös mielellään, koska ei ole kysymys siitä ettenkö olisi sosiaalinen sekä ihmisistä kiinnostunut. Se menee niin, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessaan ihmiset ovat valmiimpia puhumaan omista asioistaan. Usein siihen riittää käytännössä se että on miellyttävä, kuunteleva ja katsoo silmiin. Mulla on hyviä ihmissuhteita, pystyn luomaan syvällisen yhteyden ja menemään helposti ihmisten lähelle. Sitä ominaisuutta itse vaan olen alkanut varomaan, koska jotkut ovat esim tulkinneet tämän kiinnostuksen osoitukseksi. En siis ole sanonut että en pystyisi syviin ihmissuhteisiin, mutta koen että niissä pitää olla jotain muutakin kuin että on kivaa ja mukavaa. Pitää olla jotain omia ajatuksia ja näkökulmia, ja nämä ovat usein samasta muotista. Kaikki ovat samalla tavalla rebel ja samalla tavalla sitä ja tätä. Tylsää.
Kanssakäymisen muodot ovat vaan niin ...helppoja. Olet varmaan kuullut halo-efektistä? Tai siitä että ihminen mielellään tekee ihmisestä tiedostamattaan positiivisen arvion muutaman mukavan seikan perusteella? Koska emme pysty käsittelemään ihmisen kaikkia ominaisuuksia etenkään siinä tilanteessa että ne ovat ristiriitaisia. Olettaen että tietäisimme niistä, toki. Ja paljon muuta mitä laumakäyttäytymisestä tiedetään. Osa asioista ei vaikuta kovin vahvasti, mutta jotenkin tämän kanssakäymisen näkee vain pelinä.
Eikä oikein jaksa sitä peliä, koska se on tylsää ja yksinkertaista. Merkityksellisemmät ihmissuhteet ovat varsin pop ja jees, mutta niitä ihmisiä ei ole kauheasti. Olisin varmaan todella hyvä narsistina.
Voihan se ollakin, että sulla on narsistisia piirteitä.
Omien ongelmien älyllistäminen on defenssi, niin kuin joku tuolla jo aiemmin sanoi. Mulle tulee sun kirjotuksista mieleen, että olisit juuri tuon kautta ennemminki sielä yleisön puolella, etkä esiripun taakse nähnyt.Sepä just, kun haluan kaikin keinoin välttää mitään narsismiin viittaavaa. Ilkeys on valitettavan yleistä, ja tätä ei tietenkään halua kenellekään.
Olisikin joku ratkaisu jos olisi tilanne etten ole vielä päässyt ihmisten lähelle, mutta kun ei pidä paikkaansa. Olen kuunnellut mitä ihmisellä on mielessään kun lääkäri on just hänelle kertonut että heillä ei ole enää mitään mitä voi kokeilla. Kuullut kolmen tunnin lentomatkalla perheenäidin näkemyksiä elämästä. 20 vuotta minut tuntenee ihmisen tilitystä avioliittonsa ongelmista ja paljon muuta.
Mut noissa ei ole oikein mitään uutta. Ihmisläheistä, koskettavaa, asioita joita en tiennyt. Ja tiedän että tuollaisista kohtaamisista voisi nauttia. Ehkä kysymys on vaan siitä, että uskaltaa vain olla.
Ai? Kertoiko perheenäiti sinulle yöstä, jolloin oli varma, että tappaa lapsensa? Minulle eräs kertoi.
Et kysy oikeita kysymyksiä ja anna tilaa vastauksille, jos kuulet aina samat tarinat. Tämä on tosin kovin tavallista, sillä raa'an rehellisten kysymyksien kysyminen on vielä vaikeampi taitolaji kuin niihin vastaaminen.
No en. Mutta eräs nainen kertoi mitä hän ajatteli sohvalla istuessaan kun isä taas kerran uhkailee haulikolla lapsiaan.
Vastaavia tapauksia olen kuullut ystäviltä vaikka tuolta itänaapurista. Ihme kohtaloita heille ja perheilleen ja tuttavilleen, ja kuinka ihmiset selviävät siinä kun vaikkapa rahan arvo loppuu. Selviytymistarinoita on. Ja mä nimenomaan olen kuuntelija ja myötäeläjä, se on helppoa. Muuallakin kuin baarissa tai ravintolavaunussa. Porukka tahtoo että heitä kuullaan ja aidosti ymmärretään.
Ihmiset kärsii jokainen eri tavalla mutta se kärsiminen on samaa. Valitettavan normaalia ja tavallista. Huono lapsuus on joka toisella. Sama toki onnellisuudesta ja onnesta.
Mutta edelleen, läheisyys on helppoa. Se on valinta. Kyky läheisyydestä ei kerro ihmisestä kuin sen että se kykenee läheisyyteen. Yksinkertaista.
Minäkin tapasin elämäni rakkauden ja suhde eteni nopeasti. Tunne elämän rakkaudesta on myös hormonien tuotantoa, ja sen biologinen tehtävä on ajaa ihminen lisääntymään. Se hälvenee ja asiat arkipäiväistyvät kyllä, tämän olen huomannut omaksi totuudekseni.
Ap
Voi olla että ap ei ymmärrä ihmisiä niin hyvin kuin itse ajattelee ymmärtävänsä. Olen huomannut joistain ihmisistä, nimenomaan miehistä, että he kuulevat sen, mitä haluavat kuulla. Siis tulkitsevat muiden sanomiset omalla tavallaan, joka on heidän oman näkökulmansa voimakkaasti vääristämä. Tällaisesta ihmisestä ei ole vaikea kuvitella, että hän myös voi kokea kuulleensa jo kaiken. Koska hän ei osaa astua oman kuplansa ulkopuolelle.
Kerro joku esimerkki (mieluummin useampikin) poikkeusihmisestä, joka katsoo maailmaa "vähän" eri kulmasta ja aidosti kyseenalaistaa näkemänsä.
Kuka tällainen poikkeusihminen voisi olla?
Ja mitä on kyseenalaistaminen - oikeasti? Mitä voi aidosti kyseenalaistaa? Maailmassa kaikki johtuu loppujen lopuksi kaikesta, joten minkä kohdan siitä kyseenalaistaisimme?
Voimme tietysti kyseenalaistaa vaikka mitä, vaikka työkaverin kampauksen, mutta mitä väliä sillä on? Siitä kyseenalaistamisesta ei hyödy kukaan. Voimme filosofoida maailman tappiin, ihmetellä miksi olemme ihmisiä, mutta se ei vie meitä mihinkään isompaan tietoisuuteen.