Uhmaikäisen synttärit pelottavat
Hirvittää jo ajatellakin poikkeuksellisen uhmakkaan lapseni synttärijuhlia. Todennäköisyys on erittäin suuri korvia ja sielua särkevälle raivarille ja kaikista kamalinta on, että juhlissa se pilaa sitten kaikkien muidenkin tunnelman.
Lapsi itse tahtoo juhlat järjestettävän, on miettinyt vieraslistaa ja tarjoiluja ja on juhlista kovin innoissaan. Mutta. Viimeisen vuoden ajan 99% kerroista, jolloin lapselleni on tullut kaveri kylään on päättynyt siihen, että kaveri on lähtenyt itkien kotiin. Riita syntyy aina jostain ihan tavallisesta lelusta tai leikistä. Lapseni ei vain osaa lopettaa suuttumustansa vaan se jatkuu ja jatkuu. Sovitteluyritykset vain pahentavat raivoa. Kumma kyllä lapseni osaa sitten toisten luona kylässä ollessa leikkiä ihan nätisti ja toimia myös sovittelijanakin mahdollisissa riitatilanteissa.
Nyt olen päättänyt, että jos seuraavan kerran kaverin kyläily ei onnistu, niin kaverisynttärit perutaan kokonaan. Pidetään sitten vain kahvit sukulaisille. Tai vaihtoehtoisesti voidaan pitää juhlat ilman sankaria. Olisi kuitenkin noloa jättää juhlat kokonaan juhlimatta, kun itsekin olemme saaneet toisten mukavista juhlista nauttia ja kutsutkin on jo lähetetty.
Olisiko kellään neuvoa, miten lapsen kanssa voisi asiassa edetä?
Mulla on ollut tuollainen raivopää tyttö :) Nyt liki 9 v ja mitä hurmaavin tapaus. En olisi uskonut kun sitä tulisuutta jouduin sietämään 1 v alkaen. Koulussa suosittu, paljon kavereita, harrastuksissa käyttäytyy hyvin jne. Niin monta monta kertaa mietin miten kohtaukset saisi loppumaan jne. Vain aika auttoi. Ehkä kypsyi ajan myötä ja sai kapasiteettiinsa ne sekunnit, jotka tarvitaan itsensä hillitsemiseen. Olen sadat kerrat tuskaillut noita kohtauksia julkisellakin paikalla. Tyttö on jopa niin suosittu koulussa, että kysyi kotona miksi kaikki haluaa olla hänen kaveri. Kotonakaan kohtauksia ei näy enää. Toivottavasti häviävät teilläkin iän myötä.