kerrotaan tositarinoita: olin lapsena niin köyhä, että:

Kesälomilla mentiin papan mökille keräämään mustikoita ja onkimaan kaloja koko perheen voimin. Mökin lähellä olevasta kaupasta haettiin vanhaa leipää "sorsille"..eli meille itselle syötäviksi. Olin 10v. Ja minulla oli kokoajan nälkä. Syksyllä kun koulut alkoi, oli hienoa kun muut ihastelivat kun meillä on mökki missä viettää aikaa kesällä.. samalla kertoivat kuinka he olivat olleet ruotsissa, lontoossa yms. Köyhyys näkyi meillä joka paikassa, vaatteet yms.

Eipä oo paskane

Olin lapsena niin köyhä, ettei ollut hammasharjoja. Siksi piti ottaa tekarit jo 16v.

Voi kun tuli lapsuus elävästi mieleen.
Meillä perunamaito ja makaronimaito oli ihan perusruokaa. Jääkaapilla ei omin neuvoin käyty, se oli ketjulla ja munalukolla kiinni.
Äiti ja isä (alkoholisteja) joivat kaikki rahat, mamma (äitin äiti) toi välillä ruokaa meille kolmelle lapselle. Kurjat oli lapsuusvuodet. Isä hakkasi lapsia ja äitiä.
Onneksi olen pystynyt paljon parempaan omien lapsien kohdalla.

Siis se wc barbin laukku..

Saatiin monena vuonna lahjoituksena kenkäkuponki, jolla käytiin ostamassa kumisaappaat. Niitä käytettiin koko talvi, ei siis ollut talvikenkiä. Naapurin tyttö ihmetteli, kun meillä useimmiten ruokana saattoi olla perunoita ja ruskeaa kastiketta. Sain kerran yhdet synttärijuhlat, joihin äiti paistoi lettuja sokerin kera ja juomana oli omenamehua.

[quote author="Vierailija" time="11.10.2013 klo 18:15"]-valmistin ainoalle barbilleni pytystä ottamastani tyhjästä WC-kukasta matkalaukun, kun opin virkkaamaan sain tehtyä barbinvaatteita myös

- jouluna ei koskaan syöty kinkkua vaan juhlaruokaa oli yksinkertainen karjalanpaisti

-pääsiäisen juhlaruokaa olivat puolestaan broilerin koipireidet

-joka ikinen päivä syötiin perunaa, jos niitä jäi seuraavana syötiin paistinpottuja

-homeisestä leivästä leikattiin homeinen kohta pois ja loput syötiin

- lihahyytelö ja siankylki olivat luksus ruokaa jotai sai pienen siivun leivälle

en muista enempää mutta lisäilen jos tulee jotain mieleen, useimmat asiat olen tajunnut vasta nyt omillani ollessani aikuisena, lapsuus tuntui normaalilta mutta oli kaikkea muuta..

 
[/quote]

Mun lähes kaikki vaatteet ja lelut oli saatuja tai vanhemmilta perittyjä, monesti ei ollut jääkaapissa mitään oikeaa ruokaa, monesti ei ollut leipää tai maitoakaan, käytin rikkinäisiä ja loppuunkäytettyjä jopa vääränkokoisia vaatteita, en saanut vanhemmilta rahaa edes teininä paitsi ehlä joskus muutaman euron, en ole käynyt ulkomailla, paitsi kerran tukholmassa lastenkodin kustantamana, äiti eläkkeellä ja isä ollut aina töissä, kun vaan on töitä ollut, en saanut kunnon lahjoja jouluna/synttäreinä vanhemmiltani, teininä varastin meikkini, vaatteeni, juomani ja oikeastaan kaikenlaista, monesti myös ruokiani, en ole ollut lentokoneessa, en saanut mopokorttia enkä ajokorttia, asuimme 30 neliön yksiössä, kun olin vauva. Köyhyys periytyi myös mulle.

Periytyykö köyhyys? Vai perityykö elämäntavat, jotka johtaa köyhyyteen?

Minusta köyhyys itsessään ei Suomessa periydy.

Olen 74 syntynyt ja vanhempani olivat molemmat töissä eivätkä pitäneet itseään köyhinä. Silti meillä moni asia on ollut samoin kuin monella muulla tässä ketjussa.

- ulkomailla ei käyty koskaan, muutamana kesänä telttailtiin

- en saanut harrastaa mitään (paitsi ilmaisia koulun kerhoja)

- sain kaikki urheiluvälineet, polkupyörät, nokkahuilun (pakollinen koulussa), sukset ja luistimet sukulaisilta, monet jo yli sukupolven kestäneitä ja monella lapsella kuluneita. Jumppapukuni (koulussa pakollinen) oli tätini vanha. Sukulaiset ostivat myös joskus vaatteita

- kaikki vaatteet pidettiin yllä niin kauan, että menivät rikki tai eivät mahtuneet päälle. Käytin samaa talvitakkia ekasta luokasta kolmannelle asti, sitten sain uuden, jota käytin yläasteikään asti. Sain ennen joulua valita Valintatalosta jonkin alennusvaatteen, jonka sain sitten joululahjaksi. Usein oli pakko valita housut, kun edelliset olivat jo liian pienet. Kerran sain skottiruutuisen hameen, viimeisen koon ja oli monta kokoa liian iso, mutta rakastin sitä vaatetta! 

- ei ollut muotileluja, Kaalimaan kakaroita eikä barbeja mutta 10-vuotiaana sain sukulaisilta lahjaksi Daisyn. Se oli ihana. Äiti ompeli sille vaatteita.

- ruokana oli usein perunasta koostuvia keittoja tai laatikoita. Kesäkeittoa syötiin kesäisin paljon, hernekeittoa, kalakeittoa. Syötiin usein myös silakkalaatikkoa ja kaalilaatikkoa.

80-luvun puolivälissä meistä taisi tulla enemmän keskiluokkaisia, koska silloin sain ensimmäisen oman polkupyörän, ensimmäiset omat luistimet ja sukset. Ne maksettiin lapsilisistä, vanhempani säästivät niistä summat kasaan. Tehtiin myös autoretki Ruotsiin. Muistan saaneeni myös luokkaretkelle rahaa mukaan, ja kotiimme hankittiin uudet sohvat. 

Sähköt ja sisävessat löytyivät, kun asuttiin kaupungissa. Myös isovanhemmilla maaseudulla oli nämä samat, oli tullut jo 60-luvulla.

90-luvulta terveisiä:

Meitä asui kerrostalokolmiossa seitsemän henkeä. Ruokana oli makaronia, leipää ja joskus harvoin lauantaimakkaraa. Esimerkiksi hedelmiin ja mausteisiin tutustuin vasta koulussa joskin sielläkin niitä harvoin sai ihmetellä. Useimmiten kotona jääkaappi oli tyhjä. Äiti kuitenkin huusi ja valitti minulle, kun "normaali kotiruoka ei kelpaa". Vanhemmiten ymmärsin, ettei minulle kuulukaan kelvata pelkkä makaroni kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Vaatteita oli hyvin niukasti. Talvet palelin. Kenkiä oli yleensä yhdet, joilla mentiin kesät talvet. Luonnollisesti jollakin tennareilla oli vaikea pysyä hangessa pystyssä. Koulumatkaan olisin tarvinnut kunnon kengät, sillä se oli kolmisen kilometriä joka käveltiin säässä kuin säässä.

Sängyt oli ihan lahot ja petivaatteet ikivanhat.

Jouluisin oli itku kurkussa. Vähäiset lahjat oli niitä niin sanottuja hyötylahjoja. Muistan aina pettymykseni, kun sain alennusmyynnistä ostetun pussilakanasetin vaikka olin toivonut jotakin lelua.

Lukioiässä hankaluudet vasta alkoivat. Koulumatka piteni melkein tuntiin kävellen. Kirjoihin ei ollut varaa ja tutkintomaksutkin maksoin itse. Opintolainaa hain vanhempieni pakottomana, ja he vaativat sen itselleen. Pahinta oli ehkä kävellä kylmissään ja nälissään koululle menkkakivuissa. Särkylääkettä ei ollut eikä kunnollisiakaan kuukautissuojia.

Syynä ahdinkoon oli vanhempieni takaajana toimiminen eräällä sukulaiselle. Velka jäi heidän maksettavakseen.

90-luvulta terveisiä:

Meitä asui kerrostalokolmiossa seitsemän henkeä. Ruokana oli makaronia, leipää ja joskus harvoin lauantaimakkaraa. Esimerkiksi hedelmiin ja mausteisiin tutustuin vasta koulussa joskin sielläkin niitä harvoin sai ihmetellä. Useimmiten kotona jääkaappi oli tyhjä. Äiti kuitenkin huusi ja valitti minulle, kun "normaali kotiruoka ei kelpaa". Vanhemmiten ymmärsin, ettei minulle kuulukaan kelvata pelkkä makaroni kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Vaatteita oli hyvin niukasti. Talvet palelin. Kenkiä oli yleensä yhdet, joilla mentiin kesät talvet. Luonnollisesti jollakin tennareilla oli vaikea pysyä hangessa pystyssä. Koulumatkaan olisin tarvinnut kunnon kengät, sillä se oli kolmisen kilometriä joka käveltiin säässä kuin säässä.

Sängyt oli ihan lahot ja petivaatteet ikivanhat.

Jouluisin oli itku kurkussa. Vähäiset lahjat oli niitä niin sanottuja hyötylahjoja. Muistan aina pettymykseni, kun sain alennusmyynnistä ostetun pussilakanasetin vaikka olin toivonut jotakin lelua.

Lukioiässä hankaluudet vasta alkoivat. Koulumatka piteni melkein tuntiin kävellen. Kirjoihin ei ollut varaa ja tutkintomaksutkin maksoin itse. Opintolainaa hain vanhempieni pakottomana, ja he vaativat sen itselleen. Pahinta oli ehkä kävellä kylmissään ja nälissään koululle menkkakivuissa. Särkylääkettä ei ollut eikä kunnollisiakaan kuukautissuojia.

Syynä ahdinkoon oli vanhempieni takaajana toimiminen eräällä sukulaiselle. Velka jäi heidän maksettavakseen.

[/quote]

Aika kiinnostavia tarinoita. Kuvittelin, että jo 70-luvulla olisi ollut melkein kaikilla kotona sisävessa ja pesuhuone maaseutua myöten. Joskus siihen aikaan niitä meidän suunnalla maalla alettiin viimeistään rakentamaan  kylppäreitä ja sisävessoja taloihin kylässä, jossa isovanhempani viljelivät maata. Toiset isovanhemmat asuivat pienessä kylässä ja olivat palkkatyössä. Heillä oli 70-luvulla OK-talo, muistaakseni Land rover (tai vastaava maasturi), erilaisia keittiön apukoneita, sisävessa ja pesuhuone, jonkinlainen projektori filmien katsomiseen, piano ja aika paljon erilaista sisustustavaraa kuten eri kotimaisten taiteilijoiden maalauksia. Kummallakaan perheellä ei ollut ruuasta puutetta ja minun käsitykseni mukaan melko nykyaikaista elämää.

[/quote]

Kyllä Helsingissäkin oli 70-luvulla asuntoja, joissa ei ollut sisävessaa, pesutiloja tai juoksevaa vettä (mun mies asui lapsena tällaisessa talossa).

Meillä mummolassa tehtiin vasta 90-luvulla remontti, jossa taloa jatkettiin ja rakennettiin sisäsauna ja vessa. Samassa yhteydessä mummo ja pappa liittyivät kunnan vesijohtoon. Sitä ennen vesi tuli omasta kaivosta ja se lämmitettiin suuressa kattilassa puuhellalla.

Tyhmyyttä ja köyhyyttä.
Kait se on suomalaisten kansantauti.

Miksi suurin osa ei pärjää esim yhtä hyvin kuin bloggaaja x ?
Ei osata ajatella omaa napaa pidemälle. Omat tupakat on tärkeämmät kuin lapsen tarvikkeet.

Ja lapsia tehdään enemmän kuin on varaa elättää järkevästi!

[quote author="Vierailija" time="11.10.2013 klo 18:15"]-valmistin ainoalle barbilleni pytystä ottamastani tyhjästä WC-kukasta matkalaukun, kun opin virkkaamaan sain tehtyä barbinvaatteita myös

- jouluna ei koskaan syöty kinkkua vaan juhlaruokaa oli yksinkertainen karjalanpaisti

-pääsiäisen juhlaruokaa olivat puolestaan broilerin koipireidet

-joka ikinen päivä syötiin perunaa, jos niitä jäi seuraavana syötiin paistinpottuja

-homeisestä leivästä leikattiin homeinen kohta pois ja loput syötiin

- lihahyytelö ja siankylki olivat luksus ruokaa jotai sai pienen siivun leivälle

en muista enempää mutta lisäilen jos tulee jotain mieleen, useimmat asiat olen tajunnut vasta nyt omillani ollessani aikuisena, lapsuus tuntui normaalilta mutta oli kaikkea muuta..

 
[/quote]oikeasti!suomessako? En usko. Les miserables onkin olemassa suomessa.

Muistan kuinka olin 3-4v ja lions club toi jouluruokia kassillisen meille ja minä sanoin " nyt on kerrankin meillä ruokaa" muistan kuinka tuoja, ison talon isäntä katsoi minua säälien. Tarinoita olisi paljon muitakin synnyin 70-luvun alkupuolella ja koko lapsuus, nuoruus elettiin köyhyydessa. Vanhemmat mielenterveysongelmista jääneet nuorena eläkkeelle joten köyhää oli ja muutenkin vaikeaa.

Miksi köyhät tekee lapsia? Tuntuuko hyvältä kun lapsilla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin rikkaiden lapsilla?
Joku sadismiin litettettävä juttu kait, on kivaa nähdä kun muut kärsii tai halutaan kostaa jotain.

Oltiin niin köyhiä että perse kirjaimellisesti vuosi verta, kun piti raapia mainoslehdellä perse puhtaaksi.
Jos sitä paperia oli, sai käyttää max 2 palaa per vessareissu.

Asuttiin luolassa.

Meidän perheessä elettiin aika vähillä rahoilla mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna ne vähät pennoset käytettiin äidin toimesta tosi järkevästi: jokainen lapsi kävi soittotunnilla, muut harrastukset oli ilmaisia kuten koulun kuoro ja partiolaiset. Elämykset koettiin luonnossa: talvella hiihdettiin laavulle paistamaan makkaraa, laskettiin mäkeä joentörmässä tai luisteltiin koulun kentällä. Keväisin käytiin lintutornilla ja katsomassa jäidenlähtöä läheisellä koskella. Kesällä oltiin äidin lapsuudenkodissa maaseudulla kuukausi lomalla, jossa käytiin soutelemasssa, kalassa, ulkoilutettiin koiraa, pyörittiin naapurin navetassa jne. Syksyllä käytiin marjametsällä. Vaatteet kierrätettiin pikkusisaruksille ja niitä oli tosi vähän. Urheiluvälineet ostettiin aina käytettynä lehti-ilmoitusten kautta. Ruuat äiti teki alusta asti itse ja hyvää ruokaa tekikin. Näin säästeliäästi eläen meillä oli kuitenkin varaa jouluna veronpalautusten turvin ostaa lahjoja kuten Nintendo, tietokone commondore, stereot, videot ja me lapset saatiin yleensä melkein kaikki lahjat mitä keksittiin haluta. Vuoden varrella ei saatu ikinä mitään erityistä.