Te ketkä annoitte anteeksi pettämisen

No minä annoin kerran, toisella kerralla pistin suhteen poikki.

Piti kasvattaa paljon itseä, keskustella paljon ja molempien oppia olemaan ihmisiä. Useimmat naiset tulevat petetyiksi.

Annoin anteeksi, mutta luottamus ei koskaan enää palautunut.

Sukulaisellani meni vajaa kymmenen vuotta. Sen jälkeen rakkaus kesti toisen kuolemaan saakka.

Vaati paljon työtä molemmilta.

Tuntuu aivan käsittämättömältä itselleni, että antaisi pettämisen anteeksi. Jotenkin miksi jäisin suhteeseen ja heräisin joka päivä ihmisen vierestä, johon en voisi luottaa? Kun maailma on pullollaan ihmisiä, jotka ei kuuna kullan valkeana pettäisi. 

Omaksikin yllätyksekseni pettäminen ei heilauttanut minua juuri yhtään. Ihmetetytti lähinnä, miksi mies tekee siitä niin valtavan ja teatraalisen numeron. hän pani kännissä jotain vierasta siis, väärinhän se on ja mieskin sen ymmärsi kun siinä itkuisena aneli anteeksiantoa, mutta lopulta: so what. Tehty mitä tehty, sitä ei saa tekemättömäksi, mitä sitä enää miettimään. Annoin anteeksi eikä ole ollut mitänä luottamusongelmia. Ei minua kyllä erityisemmin olisi edes haitannut, jos tuollaisia kännipettämisiä olisi joskus toistekin käynyt. Sellainen kakkossuhteen pidempiaikainen ylläpito, joka sisältää tarkoituksellista salailua ja valehtelua pidemmän aikaa, olisi kyllä luultavasti ollut mulle pahempi paikka.

Anteeksi antaminen ja unohtaminen ovat eri asioita. Mikään ei palaa ennalleen, eikä milloinkaan. Se on osa elämää koko ajan, ei se lähde mihinkään. Ajattelen sitä silloin tällöin. Asiasta on 25 vuotta. En ajattele suhteen kestoa eteenpäin, kestää jos kestää. Muutti ihan kaiken. Jos nyt palaisin siihen hetkeen, olisin viisaampi.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi antaminen ja unohtaminen ovat eri asioita. Mikään ei palaa ennalleen, eikä milloinkaan. Se on osa elämää koko ajan, ei se lähde mihinkään. Ajattelen sitä silloin tällöin. Asiasta on 25 vuotta. En ajattele suhteen kestoa eteenpäin, kestää jos kestää. Muutti ihan kaiken. Jos nyt palaisin siihen hetkeen, olisin viisaampi.

Tosi mielenkiintoista kuulla! Oot joutunut varmaan valtavasti tekemään töitä. Saanko kysyä perustitteko perheen vielä pettämisen jälkeen? 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu aivan käsittämättömältä itselleni, että antaisi pettämisen anteeksi. Jotenkin miksi jäisin suhteeseen ja heräisin joka päivä ihmisen vierestä, johon en voisi luottaa? Kun maailma on pullollaan ihmisiä, jotka ei kuuna kullan valkeana pettäisi. 

Aika monilla vaakakupissa painaa lapset ja on korkea kynnys rikkoa lapsen koti ja perhe, etenkin jos suhde on ollut muutoin hyvä. Ydinperhettä ei saa enää eron jälkeen, vaikka löytäisi hyvän ja luotettavan kumppanin.

En antanut anteeksi, enkä unohtanut. Yritettiin kyllä jatkaa vielä liittoa mutta kaikki meni vaan pahemmaksi. Ja sitten erottiin.

Miehen pettämisen jälkeen erottiin, sitten palattiin taas yhteen, ei olisi pitänyt. En voinut unohtaa, enkä luottanut mieheeni enää yhtään.

En antanut anteeksi, en unohtanut enkä luota, ja silti ollaan yhdessä. Ei ollut rohkeutta aikanaan lähteä, kun lapset olivat pieniä. Tässä sitten ollaan rakkaudettomassa liitossa, mutta ihan hyvää elämää enimmäkseen eletään, vaikkei meitä oikein mikään muu yhdistä kuin aikuiset lapset.

Kännipettäminen tai muu satunnainen juttu pitkässä parisuhteessa on anteeksiannettavaa vielä. Jopa lyhyt romanssikin kai. Mutta jos se vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseen, ja toistuvaa valehtua sisältää, niin mielestäni se ei ole todellakaan ok.

Nyt siitä joku 13 vuotta ja pulpahtelee mieleen aika ajoin. Mies vielä leveili tällä teollaan ja minä vaan kuuntelin hiljaa. Suuttui vaan enemmän kun en reagoinut häneen mitenkään. Luottamus meni mutta meni myös kunnioitus häntä kohtaan. Joku rikkoutui sisältä etten pysty tuntemaan sellaista yhteenkuuluvuutta mikä oli ennen pettämistä.

Nyt on myöhäistä korjailla vaikka yrittäisi, en vaan tunne tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

En antanut anteeksi, en unohtanut enkä luota, ja silti ollaan yhdessä. Ei ollut rohkeutta aikanaan lähteä, kun lapset olivat pieniä. Tässä sitten ollaan rakkaudettomassa liitossa, mutta ihan hyvää elämää enimmäkseen eletään, vaikkei meitä oikein mikään muu yhdistä kuin aikuiset lapset.

Jos nyt saisit valita, jäisitkö lasten takia vaikka ne olisivat pieniä?

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu aivan käsittämättömältä itselleni, että antaisi pettämisen anteeksi. Jotenkin miksi jäisin suhteeseen ja heräisin joka päivä ihmisen vierestä, johon en voisi luottaa? Kun maailma on pullollaan ihmisiä, jotka ei kuuna kullan valkeana pettäisi. 

Miksi? Esimerkiksi siksi, että rakastat kumppaniasi ja olet luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä. Koska olemme vain ihmisiä, vahinkoja voi sattua erinäisissä olosuhteissa. Yhden kerran voi antaa anteeksi ja annoinkin, toista en antaisi. 

Ymmärsin (vuosikymmeniä sitten tapahtui) että miehelläni oli paljon taakkaa sisimmässään, josta ei saanut puhuttua minulle. Pettäminen oli yksi yritys ulos pahasta olosta, tokikaan eihän se auttanut. Oli siis "ukkosenjohdatin", eikä liittynyt niinkään minuun vaan omaan itseensä ja keskeneräisyyteensä. Aloitimme terapian, ja apua ollaan saatu kumpikin erikseen ja vielä yhdessä, luottamus on rakentunut takaisin ajat sitten <3

Anteeksi mutta minulle tulee näistä "En ikinä antaisi anteeksi" vähän sellainen keskenkasvuinen olo. Maailma on mustavalkoinen ja se on kerrasta poikki, mitään ei haluta tai osata ymmärtää, elämän ja ihmisten monikerroksisuuksista ja syvällisyydestä ei ole ymmärrystä.

Heitä ensimmäinen kivi, jos itse olet täysin syytön, on minun mottoni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En antanut anteeksi, en unohtanut enkä luota, ja silti ollaan yhdessä. Ei ollut rohkeutta aikanaan lähteä, kun lapset olivat pieniä. Tässä sitten ollaan rakkaudettomassa liitossa, mutta ihan hyvää elämää enimmäkseen eletään, vaikkei meitä oikein mikään muu yhdistä kuin aikuiset lapset.

Jos nyt saisit valita, jäisitkö lasten takia vaikka ne olisivat pieniä?

Kyllä. Ei meillä riidelty lasten kuullen eivätkä lapset koskaan saaneet tietää, että isällä oli puolen vuoden sivusuhde.

Vierailija kirjoitti:

Omaksikin yllätyksekseni pettäminen ei heilauttanut minua juuri yhtään. Ihmetetytti lähinnä, miksi mies tekee siitä niin valtavan ja teatraalisen numeron. hän pani kännissä jotain vierasta siis, väärinhän se on ja mieskin sen ymmärsi kun siinä itkuisena aneli anteeksiantoa, mutta lopulta: so what. Tehty mitä tehty, sitä ei saa tekemättömäksi, mitä sitä enää miettimään. Annoin anteeksi eikä ole ollut mitänä luottamusongelmia. Ei minua kyllä erityisemmin olisi edes haitannut, jos tuollaisia kännipettämisiä olisi joskus toistekin käynyt. Sellainen kakkossuhteen pidempiaikainen ylläpito, joka sisältää tarkoituksellista salailua ja valehtelua pidemmän aikaa, olisi kyllä luultavasti ollut mulle pahempi paikka.

Ohhoh.

Oot rautaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi antaminen ja unohtaminen ovat eri asioita. Mikään ei palaa ennalleen, eikä milloinkaan. Se on osa elämää koko ajan, ei se lähde mihinkään. Ajattelen sitä silloin tällöin. Asiasta on 25 vuotta. En ajattele suhteen kestoa eteenpäin, kestää jos kestää. Muutti ihan kaiken. Jos nyt palaisin siihen hetkeen, olisin viisaampi.

Tosi mielenkiintoista kuulla! Oot joutunut varmaan valtavasti tekemään töitä. Saanko kysyä perustitteko perheen vielä pettämisen jälkeen? 

Ei perustettu perhettä. Se suhde oli pitkäkestoinen. Ennen sitä oli: me, sen jälkeen olimme minä sekä hän.

Hormonijorma pettää aina ja perustelee sen biologiallaan. Jotkut naiset tuon hyväksyvät, toiset ottavat vähähormonisemman pullohartiaisemman vaihtoehdon, ja kolmannet ovat mieluummin ilman miestä.

Omaan valintaani olen hiton tyytyväinen, ehkä arvaattekin mihin noista kolmesta päädyin.