Lue keskustelun säännöt.
Vuosi sitten saimme tietää että miehelläni on lapsi
06.10.2013 |
Lyhykäisyydessään tilanne meni niin, että mies sai soiton "tuntemattomalta" naiselta, että hänellä on 10-vuotias lapsi. Mies järkyttyi. Vaati testejä, jotka varmistivat että lapsi oli miehen. Lasta oli kasvattanut lapsen äiti ja lapsen "isä", joka oli sitten tehnyt testin jostain syystä - tuloksen jälkeen oli lähtenyt. Miehelläni ja tällä naisella oli ollut yhden yön juttu, eikä mies edes tunnistanut naista ulkonäöltä.
Lapsen äiti alkoi ryypätä ja lapsi viettää yhä enempi aikaa meillä - ja nähtävästi joutuu muuttamaan meille. Äiti syyttää lastaan elämänsä pilaamisesta (koska mies lähti).
Ja arvatkaa mitä - myös minulla on elämä pilalla tämän takia. Tai siltä se tuntuu. Olen mieheni kanssa ollut nyt seitsämän vuotta yhdessä, joista kaksi naimisissa. (olimme siis olleet vähän yli vuoden naimisissa kun tämä paljastui). Lapsi oli kovasti toiveissa, mutta ei tällä tapaa. Miehenikin on ihan rikki tilanteesta, eikä hän tahdo tulla lapsensa kanssa lainkaan toimeen. Se olen lähinnä minä, joka viettää lapsen kanssa aikaa ja huolehtii hänestä kun hän on meillä. Mies ei osaa tehdä mitään, yrittää kyllä kovasti mutta lapsikin on todella torjuva isäänsä kohti. Minua kohtaan hän on huomattavasti suvaitsevampi, meillä on jonkinlainen kaverisuhde. Siitä huolimatta lapsi oireilee ja pahasti.
Tiedämme molemmat että lapsi on viaton uhri tässä, mutta tämä repii meidät hajalle. Mitä me voimme enää tehdä? Sanoa ettemme halua lasta? Pitääkö minun nostaa kytkintä? Olen nykyään todella katkera, koska suunnitelmat tulevaisuudesta ovat täysin murskautuneet. Tiedän, että olen itsekäs ja lapsellinen mutta pitääkö minun uhrata tulevaisuuteni ja elämäni jotta tämä lapsi saisi edes keskinkertaisen elämän? En totta tosiaan tiedä mitä teen.
Käyn terapiassa, mutta en saa silti ajatuksiini mitään tolkkua. En voi puhua tästä perheelleni enkä ystävilleni - heidän kantansa on hyvin selvä - siis että minun tulisi ajatella itseäni ja lähteä.
Mutta tämä on mies jota rakastan, jonka kanssa haluan tai ainakin halusin perheen, talon, auton, koiran.. tiedättehän?
Kiitos sille Sinulle joka jaksoit lukea. Ja kyllä, muutin yksityiskohtia ettei meitä tunnistettaisi. Jos joku tunnistaa, niin tiedättepähän miltä minusta tuntuu.
Kommentit (131)
Vai lastenkotiin..sittenhän se lapsi vasta olisikin hylätty! Näkee ettei sinulla ole mitään tietoa missä lastenkodeissa mennään, sielläkö sitä aikaa riittää jokaiselle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joskus leikkinyt ajatuksella, että miten suhtautuisin, jos mieheni ilmottaisi, että hänellä on lapsi jonkun toisen naisen kanssa. Osaan vain kuvitella, millainen shokki se olisi, ja siinä kohtaa miehenkin reaktiolla olisi valtava vaikutus. Valitettavasti sinä olet tässä tilanteessa aivan aidosti, ja sympatiani ovat puolellasi.
Julmaa, mutta mun mielestä teidän ei tarvitse ottaa lasta. Todellakin julmaa, mutta mä en missään nimessä ottaisi lasta noin hirveään tilanteeseen vaan tekisin sille lapsen äidille selväksi että lapsi pysyy joko hänellä tai menee huostaan.
Olen jotenkin todella yllättynyt, että jäit, koska olisin omalla kohdallani jo nostanut ajat sitten kytkintä.
Btw, mahtaakohan tää olla provo, sillä yhdessä Reginassa oli kerran vastaavanlainen tarina. Pariskunta yritti tosissaan lasta, mutta sitä ei vain kuulunut ja naisen katala lapsuudenystävä otti yhteyttä lapsen kanssa että se oli lapsuuden ystävän miehen penska.
Toivottavasti on provo, koska ei tollaista tilannetta edes toivo kenellekään.
Vaikea tilanne. Jos ajattelee lapsen kannalta niin parasta olisi että äiti ja isäpuoli tulisivat ns. järkiinsä molemmat. He ovat lapsen oikeat vanhemmat, joihin lapsi on kiintynyt. Mun on kyllä todella vaikea uskoa tuota äidin käytöstä lasta kohtaan, mutta jos lapsi on noin sekaisin niin ehkä hän ei ole mikään malliäiti ollut aiemminkaan. Toiseksi paras vaihtoehto lapselle on vaikea sanoa. Se voi olla sijais- tai adoptioperhe tai se voi olla koti teidän luona.
Mutta sun näkökulmasta: sä olet ollut uskomattoman ymmärtäväinen ja kärsivällinen. Tuskin kukaan haluaa vierasta huonosti käyttäytyvää lasta asumaan kotiinsa. Negatiiviset tunteesi ovat täysin ymmärrettäviä. Sun täytyy tarkasti miettiä, mitä jaksat ja mitä et. Miehen täytyy tehdä päätös lapsen kohtalosta. Mä ainakin ymmärtäisin täysin, jos jättäisit miehen, jos lapsi muuttaa teille. Jos jäät, niin sun täytyy hyväksyä, että helppoa se ei tule olemaan.
Miehen näkökulmasta ymmärrän, että ei voi noin vain kiintyä 10-vuotiaaseen, jota ei ole koskaan nähnyt. Isäpuoli on lapsen oikea isä. Miehen on vaan mietittävä tunteitaan ja velvollisuudentunteitaan ja tilannetta kokonaisuudessaan, ja tehtävä päätös asiasta niiden perusteella.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 22:10"]
Lapsi tarvitsee jotakin terapiaa tai muuta ammattiapua. Käytöshäiriöt ovat vaikeita, eikä ihme kun ajattelee tilannetta jossa lapsi on: hänellä ei ole paikkaa, jonne hänet oikeasti haluttaisiin asukkaaksi ja jossa häntä rakastettaisiin. Moni aikuinenkin hajoaisi tuollaisessa tilanteessa. Aikuisella vain on aina mahdollisuus lähteä pois...
Hyvin vaikea tilanne teillä. Oletteko miettineet vaihtoehtona lapsen antamista adoptioon (tarvittaisiin tietysti äidin suostumus)? Se voisi olla lapselle huonoista vaihtoehdoista nyt paras, vaikka 10-vuotiaan adoptio hyvin poikkeuksellinen onkin.
[/quote]
Ei helvetti nyt taas. KUKAAN ei adoptoi vaikeasti käytöshäiriöistä 10-vuotiasta lasta. Ei kukaan.
Nuo on aina niin naiivin naurettavia nuo kuvitelmat, että jos itseä ei huvita, niin aina voi lapsen antaa "rakastavaan kotiin". Ei se nyt vaan mene niin.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 22:32"]
Kiitos teille kaikille viesteistänne! Erityisesti 18 - kiitos sanoistasi. Ymmärrystä ja toivoa paremmasta minä todella kaipaan. Vertaistukea ei käytännössä ole, mies on sulkeutunut kuoreensa ja todella masentunut. Minäkin itken jatkuvasti, lähinnä yksin mutta monesti itkemme miehen kanssa yhdessä, vaikkei se mitään autakaan. Olen kuitenkin lupautunut olemaan hänen kanssaan, mutta hän ei kestä syyllisyyttä siitä. Hän ei kestä sitä että hän on tehnyt tämän minulle, ja hän inhoaan itseään sillä hän ei pysty parempaan. Tämän hän on minulle suoraan sanonut.
Tämä on tosiaan ensimmäinen terapeutti, emmekä ole oikeastaan vaihtoa miettineet sillä lapsi suostuu tapaamisiin yleensä suhteellisen vaivattomasti. Edistystä ei ole tapahtunut, se on totta. Mutta jotenkin kylmää ajatus että lapsen tulisi oppia taas uuteen aikuiseen.
24 - uhmaa ja testaa mutta kun en tiedä onko meistä sitä kestämään. Jos lapsi sijoitetaan taas uuteen perheeseen, kaikki alkaa alusta ja lapseen sattuu taas enempi.
ap
[/quote]
No jopas on typerää ruikutusta mieheltäsi.
Tuo tilannehan nyt ei ole kenenkään vika. Miehesi ei tiennyt lapsesta, eikä voinut tämän kohtaloon aiemmin vaikuttaa. Lisäksi hän ei ole tehnyt sinulle yhtään mitään. SInä itse valitset oletko tuossa tilanteessa vai et.
Kyllä se lapsikin tajuaa olevansa taakka teidän perheessänne. Tajuaa ja aistii miten suhtaudutte häneen. Että itkeä pillitätte vähän väliä, ja koko perhe rakoilee.
Teidän pitäisi miehen kanssa tehdä vaikka sopimus keskenänne, että katsotte tytön kanssa eteenpäin vielä vuoden. Seisotte silloin yhdessä rintamassa ja pidätte sen rintaman. Teette lapselle selväksi säännöt, joiden mukaan eletään, ja pidätte niistä kiinni. Ja kymmenen kertaa enemmän yritätte luoda tytölle positiivisia kokemuksia elämästä. Etenette päivän kerrallaan.
Jos tuo ei auta mitään, sitten tyttö voi lähteä. Mutta ei ole kyllä mikään ihme, jos tyttö ei ala toipua tuollaisessa ilmapiirissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen suhde lapsella on isovanhempiinsa, olisiko heistä apua tilanteeseen? Suostuisiko epävirallinen isä yhteistyöhön kanssanne jollain tavalla, koska hänet lapsi kuitenkin tuntee?
Sijaisperhe on varmaan ainoa järkevä vaihtoehto. Sellainen perhe lapselle joka oikeasti haluaa hänet. Lapsi on teille vieras, ja sillä tavalla pelkkä taakka. Sijaisperheessä eläessään, lapsi varmaan voisi myöhemmin tutustua isäänsä. Nyt lapsi tarvitsee osastohoitoa, käytöksestään päätellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 21:46"]
Miehelläni ja tällä naisella oli ollut yhden yön juttu, eikä mies edes tunnistanut naista ulkonäöltä.
[/quote]
Ihana mies (sarkasmia).
Mistä se lapsen äiti löysi miehesi, jos mies ei kerta edes tunnistanut naista ulkonäöltä? Minä en tietäisi yhdenillanjuttuni olinpaikkaa, saati ehkä sukunimeä yli kymmenen vuoden takaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annetaan lapsi adoptioon tai rakastavaan sijaisperheeseen... just. Kuka teistä ottaisi tämän lapsen kotiinsa? Kellä teistä on sijaislapsia? Sijaisvanhemmista on huutava pula, valitettavasti harvalla käy niin hyvä tuuri, että pääsee sinne rakastavaan perheeseen eikä laitokseen, jos vanhempia ei vanhemmuus huvita.
Mielestäni ap:lla ei pitäisi olla velvollisuudentunnetta alkaa huolehtia lapsesta. Lapsella on biologinen äiti, joka on häntä kasvattanut. Myös mies, jota lapsi luuli isäksi, on ilmeisesti ollut lapsen isänä 10 vuotta. Miksi miehellä on oikeus ajatella ensisijaisesti itseään ja hylätä lapsi, jota on kasvattanut kuin omanaan. Lapsella on myös biologinen isä, jonka kaiketi olisi hyvä ottaa enemmän vastuuta lapsesta sen takia. AP on kaikkein vähiten ollut tekemisissä lapsen kanssa eikä ole ollut laittamassa lasta alullekaan. Jäisikö lapsen hoito sitten ensisijaisesti hänen vastuulleen? Jälleenkö näemme yhden suuren riskin ottavan muiden puolesta uhrautuvan naisen? En itse jaksa uskoa, että kovin moni, jos tilanne epäilyttää, olisi loppuviimeksi tyytyväinen siihen, että otti sen marttyyrin roolin ja vastuun harteilleen. Palkitseeko se? Siksi ymmärrän sukulaisia, jotka kehottavat ajattelemaan itseään.
Tietenkin lasta täytyy ajatella tilanteessa eikä voi olla itsekäs. Mutta ap ei ole se henkilö, jonka ensisijaisella vastuulla tilanteen pelastaminen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Man, sitä saa mitä tilaa. Teidän on nyt huolehdittava lapsesta, tai ainakin miehen on. Muuten häntä ei voi mieheksi kutsua. Hän on tuikkaissut lapsen alulle.
Ei voi mitään, näin kylmästi se homma menee.
Onpa väsyttävä tilanne. Varmaan lapsen varhaislapsuus on joka tapauksessa ollut kuormittunut, jos äiti on nyt kokonaan kadonnut kuvioista. Minä neuvoisin, että ette jätä lasta kotiinne vasten tahtoanne. Tilanne saattaa parantua, mutta ei välttämättä normalisoidu. Lapsihan ei ns. muuta isälleen vaan aika vieraaseen perheeseen (siirto sijaisperheeseenkin tapahtuu pikkuhiljaa kuukausien kuluessa).
Miettikää, josko lapselle löytyisi sijaiskoti; koti joka tällaista lasta on otivonut itselleen (eikä vain pakon edessä joutunut ottamaan), heillä myös monesti kokemusta haastavasta käytöksestä. Sijaisperheet kaipaavat monesti ns. tukiperheitä, voisiko lapsi olla luonanne vaikkapa viikonlopun kuussa tai kahdessa?
Meillä on (ajoittain haasteellisesti) käyttäytyvä sijaislapsi, joka siis ei ole meille sukua ja kyllä tytöllä meillä hyvä kasvaa on. Omia biolapsia on myös ja sijaislapsi on meille samalla tapaa rakas.
Ei ole todellakaan lapselle oikeudenmukaista (eikä teillekään) joutua perheeseen, johon häntä ei alunperin haluttu (kun nyt ei ole kysymys yllätysvauvasta). Lapsellekin tämä on ihan liian suuri suru.
Ottakaa rohkeasti yhteyttä lastensuojeluun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 00:46"]
miksi miehesi ei käyttänyt kondomia yhden yön jutun kanssa? en olisi noin tyhmän miehen kanssa :(
[/quote]
miksi tämä on saanut niin paljon miinuksia? kuina tyhmä miehen pitää olla että nussii yhden yön hoitoa ilman kumia!? taudit ja raskaus! ei ole mies paljon ajatellut omaa terveyttään. nyt maksaa oppirahoja omasta tyhmyydestään.
[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 00:46"]
miksi miehesi ei käyttänyt kondomia yhden yön jutun kanssa? en olisi noin tyhmän miehen kanssa :(
[/quote]
miksi tämä on saanut niin paljon miinuksia? kuina tyhmä miehen pitää olla että nussii yhden yön hoitoa ilman kumia!? taudit ja raskaus! ei ole mies paljon ajatellut omaa terveyttään. nyt maksaa oppirahoja omasta tyhmyydestään.
[/quote]
En ole miinustanut, mutta monet varmaan sen takia, että viestisi ei ollut oikein ajankohtainen eikä relevantti ap:n ongelmalle...
Miten tästä tarinasta tulee mieleen Täykkäreiden Kayla...
Jos tämä on totta, niin herää kysymys; meinaako tytön oikea äiti oikeasti olla poissa lapsensa elämästä myös jatkossa? Pystyikö äiti tarjoamaan lainkaan kelvollista elämää lapselle? Jos äitillä vaan vähän vinksahti pitkäaikaisen kumppanin lähtemisen vuoksi, niin eikö se kuitenkin ole paras huoltaja tälle tarinan tytölle...? Vai jättikö ap kertomatta jotakin olennaista tytön äidistä?
[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 13:31"]
Mistä se lapsen äiti löysi miehesi, jos mies ei kerta edes tunnistanut naista ulkonäöltä? Minä en tietäisi yhdenillanjuttuni olinpaikkaa, saati ehkä sukunimeä yli kymmenen vuoden takaa.
[/quote]
No jos on koko ajan tiennyt, kuka on lapsen oikea isä, ei varmaan nimikään ole päässyt unohtumaan.
Hirveä tilanne. Joskus elämässä tulee tällaisia rysähdyksiä, sairaus, onnettomuus, lehtolapsi. Teidän tapauksessa isoin ongelma on se, että lapsen äiti on näköjään ajautunut kyvyttömäksi huolehtimaan edes itsestään. Toi pikkutyttö on pahemmassa tilanteessa kuin orpo - hänellä ei ole paikkaa tässä maailmassa. Hänen olemassaolonsa on kaikille aikuisille hänen ympärillään pelkkä onnettomuus. Hänen äitinsä isäpuolensa erosivat hänen takiaan, hänen isänsä ja äitupuolensa ovat eroamassa hänen takiaan - kaikki vain siksi että kaksi typerää aikuista makasivat toisensa salaa joskus kauan sitten.
Miehesi on ihan paska ja näköjään hän tietää tämän. Ainoa kysymys tällä hetkellä on oikeastaan se, pystyykö hän kääntämään kelkkaa edes lievälle plussalle. Tässä asetelmassa missä olette tuolle pikkutytölle ei käytännössä ole tulevaisuutta luvassa. Jos joku on vaarassa syrjäytyä ja ajautua päihdekierteeseen ja massiivisiin ongelmiin niin hän.
Sinuna ap tekisin jonkunlaisen suunnitelman, jossa tappiot voidaan minimoida. Ystäväni pyörittää sijoituskotia hajonneille nuorille, ja sieltä vain harvat päätyvät hyvään tasapainoiseen elämään. Hyvä ja iso juttu tässä kuviossa on se, että jos hajonneeseen lapseen haluaa vaikuttaa,se pitää tehdä viimeistään tuossa iässä missä tyttö on. Vielä pari vuotta vetkuttelua ja hajonneita perheitä, ja hänestä ei enää tule ehjää ihmistä.
Voit siis auttaa lapsen elämän pelastamisessa, mutta ei sen tarvitse tarkoittaa että uhraat sille oman elämäsi. Teille ei ylipäätään mitenkään helposti muodostu mitään normaalia perhekuviota. Ihan ensimmäinen juttu on se, että miehesi lopettaa itsesäälissä rypemisen ja aikuistuu. Hänen käytöksensä tässä tilanteessa on ehkä vastenmielisintä, koska hän ei kykene kantamaan vastuuta teoistaan.
Pahempaakin tapahtuu maailmassa. Asioiden korjaaminen on vaikeampaa kuin rikkominen. Yritä saada miehesi tajuamaan, että lopulta kyse on myös siitä, että sinun kunnioituksesi häntä kohtaan vaatii häntä korjaamaan tilanteen niin, että lopputulos tyydyttää kaikkia. Lisää ikäviä uutisia kun tuskin on enää tulossa. Jotain hyvääkin siis teillä on, jotakin jolle rakentaa.
Ammattiapua. Lapsi asumaan jonnekin - lastenkotiin tm - missä on koulutettu henkilökunta, toisia samantapaisessa tilanteessa olevia lapsia ja missä hän saa tarvitsemaansa apua ja tukea. Käsittämätön tilanne. Ei tuossa ole muuta vaihtoehtoa kuin sijoittaa lapsi muualle asumaan, et ole alan ammattilainen etkä lapsen äiti etkä voi korvata isää. Sen jälkeen kun lapsi on pysyvästi sijoitettu juurikin esim. lastenkotiin, voitte rakentaa häneen jonkinlaista suhdetta että saa edes tuntea isänsä.