Lue keskustelun säännöt.
Vuosi sitten saimme tietää että miehelläni on lapsi
06.10.2013 |
Lyhykäisyydessään tilanne meni niin, että mies sai soiton "tuntemattomalta" naiselta, että hänellä on 10-vuotias lapsi. Mies järkyttyi. Vaati testejä, jotka varmistivat että lapsi oli miehen. Lasta oli kasvattanut lapsen äiti ja lapsen "isä", joka oli sitten tehnyt testin jostain syystä - tuloksen jälkeen oli lähtenyt. Miehelläni ja tällä naisella oli ollut yhden yön juttu, eikä mies edes tunnistanut naista ulkonäöltä.
Lapsen äiti alkoi ryypätä ja lapsi viettää yhä enempi aikaa meillä - ja nähtävästi joutuu muuttamaan meille. Äiti syyttää lastaan elämänsä pilaamisesta (koska mies lähti).
Ja arvatkaa mitä - myös minulla on elämä pilalla tämän takia. Tai siltä se tuntuu. Olen mieheni kanssa ollut nyt seitsämän vuotta yhdessä, joista kaksi naimisissa. (olimme siis olleet vähän yli vuoden naimisissa kun tämä paljastui). Lapsi oli kovasti toiveissa, mutta ei tällä tapaa. Miehenikin on ihan rikki tilanteesta, eikä hän tahdo tulla lapsensa kanssa lainkaan toimeen. Se olen lähinnä minä, joka viettää lapsen kanssa aikaa ja huolehtii hänestä kun hän on meillä. Mies ei osaa tehdä mitään, yrittää kyllä kovasti mutta lapsikin on todella torjuva isäänsä kohti. Minua kohtaan hän on huomattavasti suvaitsevampi, meillä on jonkinlainen kaverisuhde. Siitä huolimatta lapsi oireilee ja pahasti.
Tiedämme molemmat että lapsi on viaton uhri tässä, mutta tämä repii meidät hajalle. Mitä me voimme enää tehdä? Sanoa ettemme halua lasta? Pitääkö minun nostaa kytkintä? Olen nykyään todella katkera, koska suunnitelmat tulevaisuudesta ovat täysin murskautuneet. Tiedän, että olen itsekäs ja lapsellinen mutta pitääkö minun uhrata tulevaisuuteni ja elämäni jotta tämä lapsi saisi edes keskinkertaisen elämän? En totta tosiaan tiedä mitä teen.
Käyn terapiassa, mutta en saa silti ajatuksiini mitään tolkkua. En voi puhua tästä perheelleni enkä ystävilleni - heidän kantansa on hyvin selvä - siis että minun tulisi ajatella itseäni ja lähteä.
Mutta tämä on mies jota rakastan, jonka kanssa haluan tai ainakin halusin perheen, talon, auton, koiran.. tiedättehän?
Kiitos sille Sinulle joka jaksoit lukea. Ja kyllä, muutin yksityiskohtia ettei meitä tunnistettaisi. Jos joku tunnistaa, niin tiedättepähän miltä minusta tuntuu.
Kommentit (131)
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 22:10"]
Helppo se on. Kävelee itse ja syö ja juo itse. Osaa pukea vaatteet päälleen ja puhua.
[/quote]
Kerrotun perusteella epäilen, että liekö osaa noitakaan. Ainakaan ikätasonsa mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hellanlettas. Se on lapsi ja kukaan ei halua sitä. Tottakai teillä on rankkaa. Tottakai se haistattelee ja yrittää kaikki mahdolliset. Se testaa tykätäänkö siitä oikeasti. Välitetäänkö siitä. Ehkä se on joutunut aikaisemmin tukahduttamaan kaikki tärkeät kehitysvaiheet ettei olisi alkkis äidilleen vaivaksi. Nyt se sitten on päässyt paikkaan, jossa se on turvassa ja se saa ja uskaltaa uhmata teitä. Se elää varmaan kaikki uhmat läpi kerralla nyt.
Minusta ei kuulosta kovin fiksulta ainakaan se, että lapsi muuttaisi teille. Lapsella ei ole asiat hyvin, ja hän vaatii todennäköisesti erityishuomiota. Ei ole teidän vikanne, että olette tilanteessa aika sekaisin, vaan se on teiltä todella ymmärrettävää, mutta juuri siksi lapsen ei kannata teille muuttaa. Hän tarvitsee nyt ammattiapua ja kodin, johon on ehdoitta tervetullut. Jos lapsen äiti ei voi hänest huolehtia, niin sitten yhteys sosiaalitoimeen mahdollisimman pian. On sekä lapsen että teidän edun mukaista, että hän saa apua mahdollisimman pian. Te voitte sitten miehen kanssa käydä pariterapiassa tms., ja yrittää saada suhteenne kuntoon, siinä varmaan ajatukset selkiintyvät paremmin, kun tilanne lapsen kanssa ei ole niin akuutti. Voitte pysyä hänen elämässään, mutta hänen huoltajikseen ette voi noin epävarmassa tilanteessa ryhtyä, se ei olisi hyväksi kenellekään tilantessa olevalle. Kovasti voimia teille kaikille!
Voi murua :( Micke käynny puikkaroimassa salaa taas ja lisää lapsia vaan tulloo
Niin, voihan sitä kysyä, että onko lapselle paras koti sellainen, missä molemmat aikuiset käyvät terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä ei ole kirja, joka ostetaan kaupan hyllyltä. Eikä elämää voi hirveästi suunnitella. Kaikki saattaa mennä päälaelleen. Tuossa iässä meille monelle alkaa nämä tosiasiat valjeta ja silloin ei voi tehdä muuta kuin selviytyä. Kerron sinulle jotakin mitä itse olen oppinut. Sinulta ei ole kuollut kukaan, sinulta ei ole viety mitään pois. Vaan olet saanut tilaisuuden ja lahjan - toisenlaisen mitä toivoit. Entäpä jos nyt hylkäät tuon tarvitsevan lapsen ja 10 vuoden päästä huomaat, ettet koskaan kyennytkään saamaan omaa lasta. Sinä 40-vuotiaana sanoisi, että tartu hetkeen, tässä on lapsesi, rakasta häntä NYT. Hänkin on vain lainaa ja ehkä Se ainoa ihminen, joka tulee sinua myöhemmin vanhainkotiin katsomaan. Suurin osa päivistämme on arkista puurtamista. Sinä Ap olet keskellä elämänmakuista elämää, jossa mitataan ihmisyytesi. Asetu lapsen asemaan ja ole hänelle se aikuinen, jota itsellesi toivoisit vastaavassa tilanteessa. Vauvan ehdit saada myöhemminkn. Nyt on tuon lapsen kriittinen vaihe kyseessä.
Kiitos teille kaikille viesteistänne! Erityisesti 18 - kiitos sanoistasi. Ymmärrystä ja toivoa paremmasta minä todella kaipaan. Vertaistukea ei käytännössä ole, mies on sulkeutunut kuoreensa ja todella masentunut. Minäkin itken jatkuvasti, lähinnä yksin mutta monesti itkemme miehen kanssa yhdessä, vaikkei se mitään autakaan. Olen kuitenkin lupautunut olemaan hänen kanssaan, mutta hän ei kestä syyllisyyttä siitä. Hän ei kestä sitä että hän on tehnyt tämän minulle, ja hän inhoaan itseään sillä hän ei pysty parempaan. Tämän hän on minulle suoraan sanonut.
Tämä on tosiaan ensimmäinen terapeutti, emmekä ole oikeastaan vaihtoa miettineet sillä lapsi suostuu tapaamisiin yleensä suhteellisen vaivattomasti. Edistystä ei ole tapahtunut, se on totta. Mutta jotenkin kylmää ajatus että lapsen tulisi oppia taas uuteen aikuiseen.
24 - uhmaa ja testaa mutta kun en tiedä onko meistä sitä kestämään. Jos lapsi sijoitetaan taas uuteen perheeseen, kaikki alkaa alusta ja lapseen sattuu taas enempi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ap kirjoitanut asiasta tänne aikaisemminkin? Olen lukenut muutaman kerran samanlaisia aloituksia täällä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltämättä minustakin näyttää kerrotun perusteella siltä, että lapsi huomaa, ettei häntä haluta teille ja siksi hän testaa teitä.
Kuitenkin on ihan ymmärrettävää, että te ette osaa heti olla häntä avosylin vastaanottamassa, kun hän ei kuulunut teidän suunnitelmiinne. Ja lapsen reaktiot ovat silti hyvin voimakkaita, vaikka niille kuinka on syynsä.
Jotenkin palaset pitäisi saada paremmin loksahtamaan kohdilleen. Sitä ei ole ny tapahtumassa, jos ette keksi jotain uutta. Sinä sanoit, että lapsen käytös on mennyt vain pahemmaksi. Se ei ole oikea suunta.
kai se lapsikin saa terapiaa heitetty täysin vieraille? ja isäkin(ei bio.) hyljännyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 22:34"]
Onko ap kirjoitanut asiasta tänne aikaisemminkin? Olen lukenut muutaman kerran samanlaisia aloituksia täällä..
[/quote]
Olen kirjoittanut palstalle siitä asti kun aloimme suunnitella lasta. Olen jotain juttuja kirjoittanut myös tästä miehen lapsesta, mutta näin yksityiskohtaisesti en ole kirjoittanut.
Nyt vain tuntuu että pitää selvittää ajatuksia ja saada tukea ja mielipiteitä ihan tuntemattomilta ihmisiltä.
28- mielenkiintoinen näkökulma. Näitä asioita olen osittain jo pohtinut, mutta se että pitäisin lasta omanani tuntuu vielä todella kaukaiselta.
ap
Kun edellinen isä kuuli, ettei ole lapsen isä, niin käyttikö hän lasta seksuaalisesti hyväkseen? Siksikö lapsi ei uskalla mennä yöllä vessaan? Ja muutenkin reagoi yökastellen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin tilanteessasi tekisin joko näin:
Pitäisin lapsen ja olisin hänelle aikuinen, vaikka tapahtuisi mitä. Ajattelisin, että tuo vaihe, jolloin kaikki tuntuu menevän vain huonommin onkin käänne parempaan eli vuoden päästä helpottaa. Että lapsen on mahdollista kasvaa ehjemmäksi teidän kanssanne.
Yrittäisin myös sitä yhteistä vauvaa. Se voisi jopa eheyttää perhettä ja näkisin, että esikoiselle olisi parempi, jos tulisi isosiskoksi ennen murrosikää.
Tai siten näin:
Luovuttaisin lapsen sijaiskotiin/perhekotiin. Voi olla, että lapsen traumat ovat niin pahat, että tavallinen perhe-elämä ei niitä paranna. Hän on menettänyt tärkeimmät vuodet ja voi olla, ettei kuvailemasi lapsi kasva koskaan ihmiseksi. Tällöin teille jää vain turha taistelu, jossa kaikki repeytyvät rikki.
Tapaisitte lasta toisinaan, mieluusti aika harvoin. Hankkisitte omia lapsia.
Luuletko sinä, että lapsen kokemukset ovat niin pahoja, että hän ei niistä selviä? Jos näin on, luopuisin hänestä. Turha pilata muiden elämää, jos lasta ei enää voi pelastaa normaaliin elämään.
Jos näet toivoa, että lapsi ei ihan menetetty ole, niin pitäkää hänet.
Kiitos viesteistänne, sain ajateltavaa ja pohdiskeltavaa taas. Valitettavan nopeasti tämä meni tähän "muru porvoosta" luokkaan, mutta minkäs teet. Mun on pakko lähteä nyt nukkumaan että jaksaa herätä aamulla. Hyviä öitä ja parempaa huomista teillekin kaikille. :)
ap
Teille jotka ette juttua usko; tällaista tapahtuu. Minunkin tuttavapiirissäni on mies, joka sai tietää olevansa lähes aikuisen lapsen isä.
Voimia ja siunausta apn perheeseen!! Sitä te todella kaipaatte.
Onko mahdollisuus ottaa yhteyttä siihen lapsen "isään"? Kertokaa hänelle että lapsi kokee hänet yhä isäkseen ja oireilee pahasti hylkäämistä. Jos hän suostuu tapaamiseen, isät saman pöydän ääreen keskustelemaan. Tytön lapsuudesta, harrastuksista, mistä pitää (lempiruuat jne).
Vielä parempi olisi jos "isä" suostuu tapaamaan lasta, olemaan se tuttu turvallinen jonka avulla lapsi luo suhdetta oikeaan isäänsä. Käytännössä se tarkoittaa että heidän pitää viettää aikaa kolmestaan. Sinun kannattaa alkuun pysyä neutraalimpana jolloin lapsi ei koe että hänen täytyy vaihtaa äitiäkin.
Ja mies tiukkaan puhutteluun, ei halunnut ei, mutta tässä maailmassa on paljon miehiä jotka eivät halunneet mutta kasvoivat lapsen myötä isäksi. Se oma teidän yhteinen lapsi olisi saattanut tuoda yhtä isot muutokset elämäänne, ja ne muutokset saattaisivat tuntua elämän pilaamiselta.
Jos mies ei lopeta ruikuttamista, nosta sitä kytkintä ja etsi mies joka on valmis isäksi. Tyttö saattaa olla ihan kasvatettukin, mutta näin paha hylkääminen voi aiheuttaa hyvinkin voimakkaat reaktiot (sängyn kastelu varmaan yksi yleisimmistä). Jonkun olisi lopetettava itsesäälissä piehtarointi ja ottaa lapsi omakseen, siis joko äidin tai jomman kumman isän. Ongelma onkin siinä kuka näistä kolmesta olisi tarpeeksi aikuinen tekoihin. Auttaisiko jos sanoisit miehellesi että oireilun pitäisi hävitä (ei kuitenkaan ihan taikaiskusta) kun hän ottaa lapsen omakseen (vetoa siis tuohon häpeäntunteen poistumiseen).
Entä muut ihmiset lapsen "entisestä elämästä"? Kummit, isovanhemmat, ystävät? Lapsen pitäisi saada jotain tuttua elämäänsä, mielellään useamman kerran viikossa. Näin lapsi voi alkaa miettimään omaa elämistään ja menojaan eikä ole täysin aikuisten heittopussina (kaipaa kotiin jota ei ole ja yritetään saada sijoitettua muualle).
Sijaisperhe olisi pitänyt saada heti, nyt lapselle voi tulla vain uusi hylkäämisen kokemus ja hänelle tulee iso riski päätyä itsemurhaan (mikä ei välttämättä ole nytkään kaukana).
Jos olet itse valmis perheen perustamiseen ja miehesikin saat ymmärtämään, istukaa saman pöydän ääreen ja kertokaa että kaikki tuli yllätyksenä ja aiheutti shokin teille mutta nyt haluatte aloittaa puhtaalta pöydältä ja tutustua lapseen. Kysykää vaikka hänen lempiruokansa ja valmistakaa sitä. Ja sitten alatte puhumaan talon yhteisistä säännöistä. Kertokaa myös että te olitte suunnitelleet vauvan saamista jo tässä vaiheessa niin lapselle on aikaa sopeutua ajatukseen ettei ole ainoa lapsi talossa.
Vielä niistä oireista. Tuon ikäisenä vielä lapsi taantuu vauvaksi kun kokee itsensä hylätyksi (vanhempien avioeron, pikkusisaruksen syntymisen tai teidänlaisen tilanteen johdosta), eikä siihen auta mikään muu kuin lapsen rakastaminen. Murrosikäiset ja vanhemmat lapset ajautuvat helposti päihteitä käyttämään ja irtosuhteisiin, he eivät taannu vauvoiksi. Onko teille näistäkään puhuttu mitään kun olette apua yrittäneet saada?
Mieti onko sinun tulevaisuutesi nyt niin kovin pilalla? Sinulla on mies, vauvahaaveet ja tämän lisäksi se isosisko vauvalle. Jos vain kestät, mieti hetki, miltä teistä tuntuisi seisoa miehesi lapsen haudalla tämän itsemurhan jälkeen.
Lapsen äitiin en paljoa laita luottamusta, mutta hänetkin pitäisi saada ymmärtämään mitä on lapselleen tekemässä.
Pelkkä terapia ei lasta pelasta, ainoastaan rakkaus.
Aivan varmasti tällaista tapahtuu. Yläkoulun opettajana sitä näkee paljon lapsia, joilla ei selvästikään ole ollut mikään tavallinen lapsuus. Niitä pitäisi siellä luokassa sitten osata kohdata oikein, vaikka vaitiolovelvollisuuksien vuoksi opettaja ei usein tiedä taustoista yhtään mitään. Minä sitten täältä luen, että mitä kaikkea mielikuvituksellsita niiden omituisesti käyttäytyvien lasten taustalla saattaa olla.
En oikeasti ymmärrä, miten lapsi on edes sijoitettu isälleen asumaan, jos tämä on ollut täysin tietämätön lapsen olemassaolosta näinkin kauan. Tottakai lapsi on ihan hajalla kaikesta tästä.
Kyllä minusta lapsen paras olisi, jos hänelle löydettäisiin sijaisperhe, jossa hän toivonmukaan voisi asua aikuisuuteen asti. Isä ja sinä, sekä toivottavasti äitikin, voisitte olla lapselle läsnä, mutta pääkasvatusvastuu olisi sijaisperheellä. Lapsi on selvästi niin rikki, ettei hän mitenkään voi kyetä kasvamaan ehjäksi aikuiseksi muualla kuin ammattitaitoisten seurassa.
Voimia. Ja oikeasti, viisain päätös on joskus luovuttaa. Ennen kuin rikkoo kaiken.