Lue keskustelun säännöt.
Onko lapsivuodeaika osastolla niin hirveää kuin kerrotaan?
02.09.2020 |
Erityisesti sinä joka olet ollut synnytyksen/sektion jälkeen huonossa kunnossa: Olen kuullut juttuja, että kuntouttavan työotteen varjolla äitejä kyykytetään osastoilla tavoilla, joita muut pienemmistäkään leikkauksista toipuvat ei kyllä joudu kokemaan. Vaikka meinaa pyörtyä kipuun ja verenhukkaan esim sektion jälkeen, niin ruoka on haettava itse vaikka tarjotin ei pysyisi kädessä, lakanat on jaksettava vaihtaa tai muuten makaat veressä, imetysohjaus on piinaavaa vaikka maito ei ole noussut ym. Pitääkö kauhujutut paikkansa?
Kommentit (533)
Aivan kamalia kokemuksia monella äidillä. Ei voi käsittää miten vieläkin voi olla olemassa noin epäammattimaista ja asiatonta toimintaa.
Itsellä on lähinnä vain hyvää sanottavaa KYSin lapsivuodeosastolta -20. Vasta avattu uusi osasto, hoitopöytiä ei ollut vielä, mutta sängyllä sai ergonomisesti hoidettua vauvan. Synnytyksen jälkeen vauva otettiin toimistoon mielellään hoitoon, koska olin valvonut useamman vuorokauden. Imetysohjaus oli aivan loistavaa! Sain rintakumin käyttöön, koska vauva imi verille nännit, vaikka imuote oli hyvä. Särkylääkettä sai aina tarvittaessa. Yöllä hälytin hoitajan vessaan, kun olin aivan veressä ja tarvitsin uudet vaatteet. Hoitaja vahtoi myös lakanat puolestani sänkyyn. Itsellä on masennustaustaa, jonka eäs hoitaja osasi hyvin ottaa huomioon kertomalla synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja babybluesista. Antoi vielä yhteistietolapun oman kunnan mielenterveyspalveluihin.
Toki kiire osalla hoitajista tuntui olevan, sattui jopa todella töykeä minunkin kohdalle, mutta osaan puolustaa ja piikitellä takasin tarvittaessa. Hälytysnapin ääni kuulu öisin tiheään ja lisäksi vierustoveri kuorsasi tai hänen vauva huuti. Siinä oikeestaan ainoat negatiiviset kokemukset.
Muiden kokemuksiin verrattuna taisin olla Hannu Hanhi saadessani noin hyvää hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesten armeijajututkaan eivät vedä vertoja näille. Minulle tehtiin suunniteltu sektio, kun sain esikoiseni. Kaikki sujui loistavasti. Kivut todella vähäiset, vuotoja ei juuri ollenkaan. Imetyksen kanssa piti aluksi tehdä työtä (apuna pullomaitoa), mutta pystyin olemaan kaikki päivät vauvan kanssa (ruoat tuotiin huoneeseen) ja loppuviikosta otin vauvan kokonaan hoitooni. Jäi vain ihana muisto koko sairaalassaoloajasta.
En minä noussut vuorokauteen sektion jälkeen. Palvelu pelasi sänkyyn. Eipä ole koskaan kyykytetty. Lähinnä ollut sairaala jakso pieni loma kotiarjesta varsinkin useamman lapsen saaneena.
Täällä joku kysyi miksi lisämaitoa pitäisi edes tarjota hoitajan puolelta? Kun olet vasta synnyttänyt ja hormonihuuruissa, et ehkä osaa ajatella järkevästi. Maito on minulla noussut vasta kotona ja jos vauva ei saa maitoa, paino putoaa ja sairaalassa olo pitkittyy. Ei mene minun ymmärrykseen miksi näin pitäisi olla. Stressi ei myöskään auta imetyksessä. Hitsi kun en itse ole tajunnut kantaa korviketta ja särkylääkettä mukaan sairaalaan. Kipulääkkeitäkin pihtaillaan. Kyllä ne muutama tikki alapäässä tuntuu aika pahalta, vaikka synnyttänyt ei sairas olisikaan. Kyseenalaistaisin hoitajien tavan toimia kerran aika monella kokemukset on olleet ikäviä. Ei se synnyttäminen niin paha ollut, mutta se aika sairaalassa sen jälkeen oli.
Minä olin vuodeosastolla yhteensä kuukauden. Hoito oli hyvää, vauvaa ottivat kansliaan säännöllisesti, että sain nukkua. Sain pian myös oman huoneen, varastosta imprivisoidun, mutta oman etten letkuineni pelottanut muita. Ruokaan en koskenut, mies toi omat ruuat. Olin niin pitkään, koska sektiohaava tulehtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut kamalaa. Esikoisen kanssa olimme sairaalassa kolme yötä, henkilökunta oli ystävällistä ja mukavaa. Ruoka toki haettiin itse ja ensimmäisen päivän jälkeen toimimme omatoimisesti vauvan kanssa.
Kuopuksen kanssa pääsimme hotelliin, oli ihan mahtavaa! Hyvä sänky ja tyyny! Vauvaa täytyi käydä näyttämässä kätilöille kansliassa säännöllisesti. Ruoka haettiin buffetista, vauva oli sen aikaa isän kanssa huoneessa tai kätilöiden kanssa kansliassa.
Tämä Tampereella. Lapset syntynyt 2014 ja 2016.
Ei enää kauhujuttuja kirjoitti:
Miesten armeijajututkaan eivät vedä vertoja näille. Minulle tehtiin suunniteltu sektio, kun sain esikoiseni. Kaikki sujui loistavasti. Kivut todella vähäiset, vuotoja ei juuri ollenkaan. Imetyksen kanssa piti aluksi tehdä työtä (apuna pullomaitoa), mutta pystyin olemaan kaikki päivät vauvan kanssa (ruoat tuotiin huoneeseen) ja loppuviikosta otin vauvan kokonaan hoitooni. Jäi vain ihana muisto koko sairaalassaoloajasta.
Eli koska SINULLA meni kaikki hyvin ja sinulle tuotiin ruokaa ja kipusi olivat vähäiset, niin sinä saat kertoa tämän, muut eivät saisi kertoa omia kauhukokemuksiaan? Tehdäänpä ajatusleikki. Jos sinulla olisi ollut hirveät kivut niin miltä olisi tuntunut että pidetään leikkauksen jälkeisissä kivuissa ilman lääkkeitä? Minkä muun leikkauksen jälkeen toimitaan näin, että potilas syö salaa omia panadolejaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei enää kauhujuttuja kirjoitti:
Miesten armeijajututkaan eivät vedä vertoja näille. Minulle tehtiin suunniteltu sektio, kun sain esikoiseni. Kaikki sujui loistavasti. Kivut todella vähäiset, vuotoja ei juuri ollenkaan. Imetyksen kanssa piti aluksi tehdä työtä (apuna pullomaitoa), mutta pystyin olemaan kaikki päivät vauvan kanssa (ruoat tuotiin huoneeseen) ja loppuviikosta otin vauvan kokonaan hoitooni. Jäi vain ihana muisto koko sairaalassaoloajasta.
Kivaa että sait inhimmillistä kohtelua. Et vaan tajunnut pointtia. Entä jos olisit synnyttänyt hätäsektiolla huonokuntoisen vauvan, sinulla olisi ollut kovat kivut, voimakas vuoto ja verenhukka. Et pysty nousemaan pyörtymättä. Vauva ei jaksaisi imeä vaikka pitäisit rinnalla ympäri vuorokauden? Saisitko silti hyvää kohtelua? Vai saitko sitä vain kun et "vaivannut" hoitajia? Heikkokuntoiset äidit eivät tarvitse yhtään kettuilua sadistihoitsuilta. Ihan kuin se olisi äitien vika että synnyttäjä ja vauva on heikkokuntoinen.
Me ei muuten koskaan olla saatu laseja "kuohuvaa" lapsen synnyttyä. Siis synnärillä. Moni muu on, ja olen joskus miettinyt että ilmeisesti se jaetaan pärstäkertoimen mukaan. En myöskään ole ikinä kuullut kätilöiltä kehuja, että hyvin meni tms.
Ilmeisesti en ole ollut hyvä synnyttäjä enkä äiti heidän mielestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä ihmettelen, että miksi se synnytys ja synnytyksen jälkeiset pari päivää vietetään edes sairaalassa, jos sairaalan palveluita ei muka tarvita, kun ei olla edes sairaita? Ihan naurettavaa saivartelua hoitajilta.
- miksikö ollaan sairaalassa se kolme päivää? Vauvan takia kuulemma ollaan jotta näkee että vauvalla kaikki ok. Äideistä ei niin väliä kunhan suoli toimii.
Valitettavasti ne kauhujutut on totta. Mutta aina on toki myös niitä, joilla on helppo synnytys, imetys sujuu heti ja rauhallinen vauva. Heille kokemukset synnärillä on varmasti ihan positiivisia. Aina voi toivoa pääsevänsä siihen sakkiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kahden viimeisimmän lapsen synnytyksen jälkeen lähtenyt kotiin yhden yön jälkeen. Lapset syntyivät illalla ja seuraavana iltapäivänä lähdin kotiin. Vauvoja piti kyllä sitten tulla näyttämään vielä seuraavana päivänä lääkärille. Paljon mukavampi oli levätä omassa sängyssä ja maitokin nousi. Ekasta lapsesta olin viikon sairaalassa, mutta ei mitään huonoa sanottavaa. Perhehuoneessa oltiin miehen kanssa ja saatiin imetysohjausta ja vauvan hoitoon ohjeita. Lisäksi sain fysioterapeutilta jumppaohjeita.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ne kauhujutut on totta. Mutta aina on toki myös niitä, joilla on helppo synnytys, imetys sujuu heti ja rauhallinen vauva. Heille kokemukset synnärillä on varmasti ihan positiivisia. Aina voi toivoa pääsevänsä siihen sakkiin...
Minä olen yksi tällainen äiti. Mutta ei se silti estänyt tiuskimista, yöherättelyä, rintojen puristelua ja ylimielisiä kommentteja.
Suomalaisissa sairaaloissa on jotain pahasti vialla. Ja ei, se ei ole palkkaus. Ei mikään raha paranna hoitajien asennetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekan synnytyksen jälkeen oli hirveää. Olin menettänyt verta synnytyksessä jonkun verran ja olin huonossa kunnossa. Tämä huomattiin kuitenkin vasta seuraavana päivänä kun hemoglobiini otettiin. Minun piti mennä vessaan enkä olisi päässyt sängystä ylös. Mies auttoi minua nousemaan, jolloin hoitaja totesi että kyllä äidin pitää itse selvitä. Pyörryin vessaan. Virtsarakko piti lopulta katetroida tyhjäksi kun en pystynyt käymään vessassa. Ensimmäinen yö meni sekavassa tilassa, jotenkin selvisin vauvan kanssa. Seuraavana päivänä sain sitten pari pussia lisäverta ja vointi alkoi kohentua. Vauva oli kuitenkin todella itkuinen, joten kävelin yöt sen kanssa käytävillä ettei se olisi herättänyt kaikkia. Olin rättiväsynyt. Vihdoin kotona sain levätä kun mies auttoi vauvan hoidossa.
Keneltä otetaan hemoglobiini? itseltäni ei otettu ollenkaan, joten otetaanko se vain jos on kalpea?
Multa on otettu molemmilla kerroilla. Voisin kuvitella, että jos kerran kaikilta ei oteta, niin varmaankin sitten niiltä, joilla on ennen synnytystä ollut alhainen hemoglobiini ja/tai niiltä, jotka ovat menettäneet paljon verta. Mulla oli siis raskauden aikana alhainen hb, ja ekan synnytyksen jälkeen se oli 79 (sain verensiirron) ja tokan jälkeen 92 (verensiirtoa ei tarvittu).
Vierailija kirjoitti:
Ei enää kauhujuttuja kirjoitti:
Miesten armeijajututkaan eivät vedä vertoja näille. Minulle tehtiin suunniteltu sektio, kun sain esikoiseni. Kaikki sujui loistavasti. Kivut todella vähäiset, vuotoja ei juuri ollenkaan. Imetyksen kanssa piti aluksi tehdä työtä (apuna pullomaitoa), mutta pystyin olemaan kaikki päivät vauvan kanssa (ruoat tuotiin huoneeseen) ja loppuviikosta otin vauvan kokonaan hoitooni. Jäi vain ihana muisto koko sairaalassaoloajasta.
Eli koska SINULLA meni kaikki hyvin ja sinulle tuotiin ruokaa ja kipusi olivat vähäiset, niin sinä saat kertoa tämän, muut eivät saisi kertoa omia kauhukokemuksiaan? Tehdäänpä ajatusleikki. Jos sinulla olisi ollut hirveät kivut niin miltä olisi tuntunut että pidetään leikkauksen jälkeisissä kivuissa ilman lääkkeitä? Minkä muun leikkauksen jälkeen toimitaan näin, että potilas syö salaa omia panadolejaan?
Minulla on aivan liian paljon sairaalakokemuksia, mutta ei missään ole tarvinnut syödä salaa omia panadoleja vaan kipulääkettä on tyrkytetty enemmän kuin riittävästi. Ei tosin ilman eri pyyntöä sektiokipuun parhaiten auttavaa litalginia vaan panacodia ja muita opiaattijohdannaisia, joista meni vain pää höntiksi, mutta kipu ei poistunut.
Ainoa poikkeus tästä on odotusaikana päänsärkyyn pyytämäni panadol. Siihen piti pyytää erikseen lääkäriltä lupa. Kun sitä ei alkanut tulla, kysyin hoitajalta, miksi lääkäri ei sitä luvannut. "Tuon sitten samalla kun unilääkkeen", oli vastaus. Näin yöhoitajan vaivojen säästämiseksi, jotta ei tarvitse tuoda unilääkettä erikseen. Siitä minä riemastuin, että kuka ja mitä varten minulle unilääkettä on määrätty! En ollut siihen päivään, tai siis yöhön mennessä koskaan unettomuutta valittanut, en koskaan pyytänyt unilääkettä, en juoksuttanut yöhoitajia enkä tähän elettyyn ikään mennessä ole ottanut ensimmäistäkään unilääkepilleriä.
Jostakin syystä unipillerit olivat siihen aikaan kätilöitten suosikkilääke. Eräs ystäväni joutui osastolle odottamaan synnytyksen käynnistämistä. Hänestä itsestään tuntui siltä, että vauva syntyy nyt eikä tarvita käynnistystä. Lapsia oli jo ennestään useampia, joten hän kyllä tiesi, miltä synnytyksen alkaminen tuntuu. Ei mitään tutkimista vaan unilääkettä nassuun. Yöllä sitten vauva alkoi syntyä, äiti oli unilääkkeistä tokkurainen ja synnytys tietenkin tavattoman vaikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ne kauhujutut on totta. Mutta aina on toki myös niitä, joilla on helppo synnytys, imetys sujuu heti ja rauhallinen vauva. Heille kokemukset synnärillä on varmasti ihan positiivisia. Aina voi toivoa pääsevänsä siihen sakkiin...
Minä olen yksi tällainen äiti. Mutta ei se silti estänyt tiuskimista, yöherättelyä, rintojen puristelua ja ylimielisiä kommentteja.
Suomalaisissa sairaaloissa on jotain pahasti vialla. Ja ei, se ei ole palkkaus. Ei mikään raha paranna hoitajien asennetta.
Tämä on aivan totta ja näkyy varsinkin vanhusten hoidossa. Siellä toimitaan päin vastoin, eli liikkuvat asukkaat pyritään saamaan helpommin hoidettaviksi vuoteeseen. Kuntouttava hoito-ote on vanhusten laitoshoidossa täysin vierasta, vaikka asiantuntijat ovat ajaneet sitä kuin käärmettä pyssyyn jo vuosikymmeniä. Ei auta geriatrigurujen eikä omaisten vaatimukset, koska "meillä on aina tehty näin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ne kauhujutut on totta. Mutta aina on toki myös niitä, joilla on helppo synnytys, imetys sujuu heti ja rauhallinen vauva. Heille kokemukset synnärillä on varmasti ihan positiivisia. Aina voi toivoa pääsevänsä siihen sakkiin...
Minä olen yksi tällainen äiti. Mutta ei se silti estänyt tiuskimista, yöherättelyä, rintojen puristelua ja ylimielisiä kommentteja.
Suomalaisissa sairaaloissa on jotain pahasti vialla. Ja ei, se ei ole palkkaus. Ei mikään raha paranna hoitajien asennetta.
Tämä on aivan totta ja näkyy varsinkin vanhusten hoidossa. Siellä toimitaan päin vastoin, eli liikkuvat asukkaat pyritään saamaan helpommin hoidettaviksi vuoteeseen. Kuntouttava hoito-ote on vanhusten laitoshoidossa täysin vierasta, vaikka asiantuntijat ovat ajaneet sitä kuin käärmettä pyssyyn jo vuosikymmeniä. Ei auta geriatrigurujen eikä omaisten vaatimukset, koska "meillä on aina tehty näin".
Tästä ehkä jää nyt uupumaan se pointti, että hoitoalalla on ihan hirveä kiire, koska mitoitus on niin tiukka. Mun äitini teki elämäntyönsä vanhustenhoidossa. Hän koulutti itseään todella paljon ja oli perustamassa myös asuinkuntaansa uutta muistisairaiden hoitoyksikköä, jossa kuntoutus ja mahdollisimman vähäinen lääkkeiden käyttö olivat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Mutta kun mitoitusta kiristetään koko ajan, käy se hoidon ja hoitajien terveyden päälle. Kun kaikki on vedetty äärimmilleen, missään ei voida ottaa huomioon sitä, että joku hoitaja on ehkä raskaana ja joku työuransa viime metreillä eikä enää pysty fyysiseen työhän samalla tavalla kuin nuoret.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ne kauhujutut on totta. Mutta aina on toki myös niitä, joilla on helppo synnytys, imetys sujuu heti ja rauhallinen vauva. Heille kokemukset synnärillä on varmasti ihan positiivisia. Aina voi toivoa pääsevänsä siihen sakkiin...
Minä olen yksi tällainen äiti. Mutta ei se silti estänyt tiuskimista, yöherättelyä, rintojen puristelua ja ylimielisiä kommentteja.
Suomalaisissa sairaaloissa on jotain pahasti vialla. Ja ei, se ei ole palkkaus. Ei mikään raha paranna hoitajien asennetta.
Tämä on aivan totta ja näkyy varsinkin vanhusten hoidossa. Siellä toimitaan päin vastoin, eli liikkuvat asukkaat pyritään saamaan helpommin hoidettaviksi vuoteeseen. Kuntouttava hoito-ote on vanhusten laitoshoidossa täysin vierasta, vaikka asiantuntijat ovat ajaneet sitä kuin käärmettä pyssyyn jo vuosikymmeniä. Ei auta geriatrigurujen eikä omaisten vaatimukset, koska "meillä on aina tehty näin".
Tästä ehkä jää nyt uupumaan se pointti, että hoitoalalla on ihan hirveä kiire, koska mitoitus on niin tiukka. Mun äitini teki elämäntyönsä vanhustenhoidossa. Hän koulutti itseään todella paljon ja oli perustamassa myös asuinkuntaansa uutta muistisairaiden hoitoyksikköä, jossa kuntoutus ja mahdollisimman vähäinen lääkkeiden käyttö olivat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Mutta kun mitoitusta kiristetään koko ajan, käy se hoidon ja hoitajien terveyden päälle. Kun kaikki on vedetty äärimmilleen, missään ei voida ottaa huomioon sitä, että joku hoitaja on ehkä raskaana ja joku työuransa viime metreillä eikä enää pysty fyysiseen työhän samalla tavalla kuin nuoret.
Niin, mutta kun hoitajat haluaa lisää liksaa, ei lisää hoitajia.
Eipä nämä miksikään tule muuttumaan, ja se on hoitajien ihan oma vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti ne kauhujutut on totta. Mutta aina on toki myös niitä, joilla on helppo synnytys, imetys sujuu heti ja rauhallinen vauva. Heille kokemukset synnärillä on varmasti ihan positiivisia. Aina voi toivoa pääsevänsä siihen sakkiin...
Minä olen yksi tällainen äiti. Mutta ei se silti estänyt tiuskimista, yöherättelyä, rintojen puristelua ja ylimielisiä kommentteja.
Suomalaisissa sairaaloissa on jotain pahasti vialla. Ja ei, se ei ole palkkaus. Ei mikään raha paranna hoitajien asennetta.
Tämä on aivan totta ja näkyy varsinkin vanhusten hoidossa. Siellä toimitaan päin vastoin, eli liikkuvat asukkaat pyritään saamaan helpommin hoidettaviksi vuoteeseen. Kuntouttava hoito-ote on vanhusten laitoshoidossa täysin vierasta, vaikka asiantuntijat ovat ajaneet sitä kuin käärmettä pyssyyn jo vuosikymmeniä. Ei auta geriatrigurujen eikä omaisten vaatimukset, koska "meillä on aina tehty näin".
Tästä ehkä jää nyt uupumaan se pointti, että hoitoalalla on ihan hirveä kiire, koska mitoitus on niin tiukka. Mun äitini teki elämäntyönsä vanhustenhoidossa. Hän koulutti itseään todella paljon ja oli perustamassa myös asuinkuntaansa uutta muistisairaiden hoitoyksikköä, jossa kuntoutus ja mahdollisimman vähäinen lääkkeiden käyttö olivat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Mutta kun mitoitusta kiristetään koko ajan, käy se hoidon ja hoitajien terveyden päälle. Kun kaikki on vedetty äärimmilleen, missään ei voida ottaa huomioon sitä, että joku hoitaja on ehkä raskaana ja joku työuransa viime metreillä eikä enää pysty fyysiseen työhän samalla tavalla kuin nuoret.
Niin, mutta kun hoitajat haluaa lisää liksaa, ei lisää hoitajia.
Eipä nämä miksikään tule muuttumaan, ja se on hoitajien ihan oma vika.
Eli hoitajien ei kuuluisi haluta omasta työstään palkkaa siinä missä muutkin työntekijät? Onpa jotenkin... erikoinen ajatus.
Minä sain kyllä sektion jälkeen ruuat sänkyyn, ei tarvinnut itse vaihtaa lakanoita. Aina autettiin. Kun vauvalla oli nälkä, soitin kelloa ja hänet autettiin rinnalle, koska itse en kärsinyt edes kylkeä kääntää. Silti se oli hirveää, koska huoneessa oli toinen vasta käynnistystä odottava ihminen, joka valitti vauvani itkusta. Itselläni oli paha olo siitä. Tunsin itseni jotenkin huonoksi, kun vauvani itki. Koska tietenkään siihen kellonsoittoon ei aina heti vastattu. Seuraavien lasteni kanssa en olekaan huolinut sitä vauvan sänkyä, vaan pitänyt vauvan kokoajan vieressäni.
Toisen kohdalla ylipitkä synnytys, olin ihan pihalla, tosi paha univaje, 4hlö huone ja koskaan en saanut nukuttua kun aina joku vauva itki tai jollain oli vieraita. Jouduin jopa suostumaan siihen, että yökkö otti vauvan pariksi tunniksi hoitoon, että saisin nukkua, kun olin jo liian uupunut. Mutta ne muut valvotti silti.
Kolmannen kohdalla toivoin pääseväni kotiin heti kun mahdollista, lähdettiin samana päivänä. Se oli parasta.