Hienoa UPM. Jatkossa sanomalehtipaperi tuodaan ulkomailta. Keräyspaperi menee polttoon.
” Kaipolan tehtaan lakkauttaminen vaikuttaa myös mediataloihin – tulevaisuudessa lehdet painetaan todennäköisesti tuontipaperille
VTT:n tutkijaprofessorin mukaan vaarana on, että osa suomalaisesta kierrätyspaperista päätyy nyt polttoon.”
Kommentit (36)
Loistava uutinen. Pitikö ihan oikeasti se tehdas sulkea juuri nyt, kuten Sanna kysyi. Tulee aika helvetinmoinen kiirus ruveta pistämään firmoja pystyyn, missä kierrätyspaperia voidaan hyödyntää. Noh, ulkomaiset firmat tässäkin näköjään tienaavat.
Näin se kapitalismi toimii. Kaikki kertovat tilanneensa paperia ulkomailta jo nyt, että kotimaisuuden tukeminen ja Suomen työpaikat ovat pelkkää sanahelinää, kun mennään talous edellä myös siellä tilaajien puolella, mutta ollaan kovasti pöyristyneitä, kun tehtaan toiminta lopetetaan.
” suomalainen sanomalehtipaperi on ennen kaikkea kilpaillut laadulla”
Eli jatkossa halvalla paskaa ulkomailta?
Eikö UPM tajua, että juuri tuo on suomalaisten valtti. Kun kulut on väkisinkin kehitysmaita korkeammat, ei voi tehdä halpaa bulkkipaskaa, mutta nimenomaan laadulla voidaan kilpailla ja siitä ollaan myös valmiita maksamaan.
Tulevaisuudessa saadaan sitten apinalaatikon syrjästä lukea kuinka "Meidän lehtemme painetaan Suom... eh, Venäläiselle paperille."
675 kirjoitti:
Näin se kapitalismi toimii. Kaikki kertovat tilanneensa paperia ulkomailta jo nyt, että kotimaisuuden tukeminen ja Suomen työpaikat ovat pelkkää sanahelinää, kun mennään talous edellä myös siellä tilaajien puolella, mutta ollaan kovasti pöyristyneitä, kun tehtaan toiminta lopetetaan.
Olen kopiopaperia ostaessa yrittänyt suosia suomalaista, mutta ei niissä pakkauksissa kerrota valmistusmaata.
675 kirjoitti:
Näin se kapitalismi toimii. Kaikki kertovat tilanneensa paperia ulkomailta jo nyt, että kotimaisuuden tukeminen ja Suomen työpaikat ovat pelkkää sanahelinää, kun mennään talous edellä myös siellä tilaajien puolella, mutta ollaan kovasti pöyristyneitä, kun tehtaan toiminta lopetetaan.
Mediaa myöten kaikki ovat ihmetelleet miksi UPM suökee kannattavan tehtaan. UPM sanoi syyksi verotuksen ja suomalaisten korkeat palkat. Jos yritysverotusta ja palkkoja olisi Suomessa leikattu niin UPM:n tehtaita ei olisi suljettu. Mutta koska kumpaakaan ei suostuttu vaan työntekijät lakkoili palkka-alennuksia vastaan ja veroja nostettiin korona kevään takia, niin mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Suomi voi ylpeänä patsastella hiilineutraalina maana, kun kaikki tehtaat on siirretty Kiinaan.
t. degröna
Ei UPM ole vastuussa suomalaisen paperin kierrätyksestä, ihan outoa noin ajatella.
Jos tehdas ei ole tuottava eli jos suomalaisesta sanomalehtipaperista ei makseta tarpeeksi, niin sitten lakkautetaan tehdas ja paperi ostetaan sieltä, mistä sen saa halvemmalla - näinhän ne lehtitalot on nytkin tehneet, ei ne välttämättä suomalaista paperia käytä.
Toimituksilla (sanomalehdillä) taas ei ole varaa siihen suomalaiseen laadukkaaseen paperiin, koska Posti maksuineen haluaa entistä isomman potin sanomalehden hinnasta. Ei suomalaisella ole varaa tai halua maksaa 8e/lehti siitä, että paperi on hyvälaatuista ja Posti kantaa lehdet (7 kpl) torstaisin kotiin.
Vierailija kirjoitti:

Mitä lässytät? Se on edelleen kannattava tehdas.
Ja ei yritykset ole irrallaan yhteiskunnasta. Näiden kamalien verojen vastineeksi yhtiö saa vakaan ja turvallisen toimintaympäristön, toimivan logistiikan (tiet yms kunnossa), koulutettua työvoimaa, sairauksien hoidon työntekijöille (ei ”työterveyshuolto” kata oikeita vakavia sairauksia vaan ne hoidetaan yhteiskunnan piikkiin) jne.
Nyt ei muuta kuin perustamaan sanomalehtipaperia valmistava yritys, tilat on valmiina. Jospa suomalainen sanomalehti ostaa suomalaista sanomalehtipaperia.
Miksi tuoda ulkomailta? Kun ei valmista lehtiroskaa, ei tarvitse kierrättää. Hyvin pärjätään ilman painettuja iltapäivälehtiä.
Oli kyse sitten metsätuotteista tai ruoasta, Suomea on kehoitettu asiantuntijavoimin kerta toisensa perään unohtamaan volyymi ja keskittymään laatuun: ulkomaalaisten mielikuva maasta on keskimäärin positiivinen, ja suomalaisia tuotteita pidetään laadukkaina. Suomi on saanut monia ruokatuotteita myyntiin maihin, joiden markkinoille ei noin vain astellakaan (esim. Japani ja Kiina). Ja tuo Japani hyväksyi suomalaiset äidinmaidonkorvikkeet osaksi hätävarastoaan, jollaista jokainen elintarvikekauppias on velvoitettu pitämään vaikkapa maanjäristyksen varalta! Se ei ole ihan vähäpätöinen saavutus, se.
Tämä viime vuosina tehty "halpuuttaminen" yritysten parissa, tuotannon siirtäminen muualle ja laadun korvaaminen bulkilla on todella epäisänmaallista toimintaa, mutta myös lyhytnäköistä. Mutta toisaalta, se on nykyajan pelin henki. Ja kaikki häviävät.
Vierailija kirjoitti:
Ei UPM ole vastuussa suomalaisen paperin kierrätyksestä, ihan outoa noin ajatella.
Jos tehdas ei ole tuottava eli jos suomalaisesta sanomalehtipaperista ei makseta tarpeeksi, niin sitten lakkautetaan tehdas ja paperi ostetaan sieltä, mistä sen saa halvemmalla - näinhän ne lehtitalot on nytkin tehneet, ei ne välttämättä suomalaista paperia käytä.
Toimituksilla (sanomalehdillä) taas ei ole varaa siihen suomalaiseen laadukkaaseen paperiin, koska Posti maksuineen haluaa entistä isomman potin sanomalehden hinnasta. Ei suomalaisella ole varaa tai halua maksaa 8e/lehti siitä, että paperi on hyvälaatuista ja Posti kantaa lehdet (7 kpl) torstaisin kotiin.
Uutisissa on kyllä sanottu että suljetut tehtaat ovat olleet kannattavia. Jopa UPM:n toimari sanoi itse niin haastattelussa. Syy sulkemiseen ei ole kannattamattomuus vaan Suomen korkea verotus ja työntekijöiden ylisuuret palkat.
Vierailija kirjoitti:
” suomalainen sanomalehtipaperi on ennen kaikkea kilpaillut laadulla”
Eli jatkossa halvalla paskaa ulkomailta?
Eikö UPM tajua, että juuri tuo on suomalaisten valtti. Kun kulut on väkisinkin kehitysmaita korkeammat, ei voi tehdä halpaa bulkkipaskaa, mutta nimenomaan laadulla voidaan kilpailla ja siitä ollaan myös valmiita maksamaan.
Ole huoleti, kyllä UPM:llä tiedetään vauvapalstaa paremmin mistä asiakkaat ovat valmiita maksamaan. Heidän tietonsa pohjalta laittoivat tehtaan ovet kiinni.
Ei voi muuta kuin todeta että näin kävi; millaista politiikkaa pitäisi tästä eteenpäin tehdä että Suomessa säilyy teollisuus?
Tähän mennessä yhteiskunnat ovat isossa mittakaavassa eläneet joko maanviljelyksestä tai teollisuudesta. Emme pärjää toistemme hiuksia leikkaamalla ja mainoksia väsäämällä.
Vierailija kirjoitti:
Suomi voi ylpeänä patsastella hiilineutraalina maana, kun kaikki tehtaat on siirretty Kiinaan.
t. degröna
Ja sinä patsastelet ylpeänä persuna, jonka isänmaa on venäjä ja aivotoiminta ulkoistettu persujen älyttömälle älypajalle😂
Vihreät ei muuta aja kuin elinmahdollisuuksia tällä planeetalla kaikille. Ei sen enempää eikä vähempää, mutta pidä tämä mielessäsi kun tukehdut metaaniin. Toivottavasti sulla on siinä kohtaa paljon paljon rahaa, joka lohduttaa kuollessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
675 kirjoitti:
Näin se kapitalismi toimii. Kaikki kertovat tilanneensa paperia ulkomailta jo nyt, että kotimaisuuden tukeminen ja Suomen työpaikat ovat pelkkää sanahelinää, kun mennään talous edellä myös siellä tilaajien puolella, mutta ollaan kovasti pöyristyneitä, kun tehtaan toiminta lopetetaan.
Mediaa myöten kaikki ovat ihmetelleet miksi UPM suökee kannattavan tehtaan. UPM sanoi syyksi verotuksen ja suomalaisten korkeat palkat. Jos yritysverotusta ja palkkoja olisi Suomessa leikattu niin UPM:n tehtaita ei olisi suljettu. Mutta koska kumpaakaan ei suostuttu vaan työntekijät lakkoili palkka-alennuksia vastaan ja veroja nostettiin korona kevään takia, niin mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Mitä lässytät? Se on edelleen kannattava tehdas.
Ja ei yritykset ole irrallaan yhteiskunnasta. Näiden kamalien verojen vastineeksi yhtiö saa vakaan ja turvallisen toimintaympäristön, toimivan logistiikan (tiet yms kunnossa), koulutettua työvoimaa, sairauksien hoidon työntekijöille (ei ”työterveyshuolto” kata oikeita vakavia sairauksia vaan ne hoidetaan yhteiskunnan piikkiin) jne.
Kunhan toistelen sitä mitä UPM:n toimari on lässyttnyt telkkarissa. Liian korkea verotus ja ylisuuret palkat.
Ylisuuret palkat
Kallis kuljetus
Viherryshallitus nostaa verot ylös
Jne
Kohta vain tukitöitä tarjolla
Vierailija kirjoitti:
675 kirjoitti:
Näin se kapitalismi toimii. Kaikki kertovat tilanneensa paperia ulkomailta jo nyt, että kotimaisuuden tukeminen ja Suomen työpaikat ovat pelkkää sanahelinää, kun mennään talous edellä myös siellä tilaajien puolella, mutta ollaan kovasti pöyristyneitä, kun tehtaan toiminta lopetetaan.
Niin varmaan. Kumpaakin käytettiin keppihevosena sulkemisessa, mutta pääsyyt olivat kysynnän lasku ja korkeat logistiikka- ja raaka-ainekustannukset.
Vierailija kirjoitti:
675 kirjoitti:
Näin se kapitalismi toimii. Kaikki kertovat tilanneensa paperia ulkomailta jo nyt, että kotimaisuuden tukeminen ja Suomen työpaikat ovat pelkkää sanahelinää, kun mennään talous edellä myös siellä tilaajien puolella, mutta ollaan kovasti pöyristyneitä, kun tehtaan toiminta lopetetaan.
Mediaa myöten kaikki ovat ihmetelleet miksi UPM suökee kannattavan tehtaan. UPM sanoi syyksi verotuksen ja suomalaisten korkeat palkat. Jos yritysverotusta ja palkkoja olisi Suomessa leikattu niin UPM:n tehtaita ei olisi suljettu. Mutta koska kumpaakaan ei suostuttu vaan työntekijät lakkoili palkka-alennuksia vastaan ja veroja nostettiin korona kevään takia, niin mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Ha ha ha ha. Naiivi vai EK-trolli?
Mutta vihreiden ilmastotavoitteet täyttyi, polttoaineveroakin saadaan nyt kerättyä lisää kun kuljetusmatkat pitenee.