Saitko selkäsaunoja tms sinä 60-70 -luvulla syntynyt?
Meillä isä antoi monta kertaa remmistä, repi housut kinttuun ja nöyryytti. Lisäksi hakkasi sateenvarjolla joskus.
Näin teki sekä minulle, että veljelleni. Veli kosti aikuisena isälle ja veti sitä kuonoon. Minulle tuosta seurasi huono itsetunto, alemmuuden tunto ja auktoriteettien pelko.
Kommentit (87)
78 syntyneenä olen saanut kerran vähän remmiä. (15v.) Se tuli siitä kun olin ollut perjantai-iltana salaa ryyppäämässä kavereideni kanssa. Lauantaina elämäni ensimmäistä krapulaani kärsiessäni äiti lelli minua. Osti limskaa kaupasta ja muuta sellaista. Sunnuntaina sain sitten ansaitun rangaistuksen. Äiskä antoi vähän remmiä paljaalle takapuolelle samalla kuin kuunteli kansanradiota.
Minusta äitini toimi ihan hyvin.
Sain selkää mutta en sentään mistään remmistä tai millään piiskalla. Tukistettiin kanssa ja annettiin luunappeja. Usein hiukan liian vähäpätöisistä rikkkeistä. Olen syntynyt v 1960.
vm.-77, tukkapöllyä, luunappeja, sekä persiille remmiä ja risua sain. Ihan ansaitusti varmaankin.
Ei, tukkapöllyä ja joskus taisi tulla pari lätkäisyä takapuolelle, ja ihan syystä. Ei mitään housujen repimistä, nöyryytystä tai millään astalolla hakkaamista missään nimessä.
80-luvulla syntynyt täällä ja kyllä olen saanut.
Olen saanut eisua, monta kertaa...joskus ilman syytäkin, ja ne toisetkin asiat olisi voinut hoitaa puhumalla. Omia lapsia en ole piiskannut.
Kyllä. Se oli normaali kasvatustapa maaseudulla vielä siihen aikaan. Eroa oli vain siinä, kenen vanhemmat löivät vyöllä, kenen koivuvitsalla, ja ketkä tekivät sen vain näön vuoksi ja ketkä oikei vihan vimmalla löivät.
Jonkun pienen läpsäisyn takalistolle tai tukkapöllyä olen saanut. Erittäin harvinaista se oli ja aina aiheellista.
Olen saanut monta kertaa. Isäpuoli veti housut alas ja löi vyöllä paljaalle pyllylle niin kovaa etten istua voinut seuraavana päivänä.
Ainakin kerran sain remmiä, äidiltä joka yleensä oli hyvin lempeä. Se on jäänyt niin hyvin muistiin, koska en omasta mielestäni ollut tehnyt mitään rangaistavaa ja koin sen hirvittävänä vääryytenä. Joku isäpuolen agitoima juttu.
No harvemmin selkään, mutta tukkapöllyä kyllä joka on typerää että sekin nykyään jotain väkivaltaa. Kyllä sen näkee että lapset on vapaakasvatuksen hedelmiä sen vaan huomaa.
Kyllä ja olen itse todennut ettei niistä ollut mitään hyötyä. Ei ne tottelemaan saanut, vain uhmaamaan lisää. Lisäksi ne tuli usein ihan turhasta, ne oli vain vanhemman vallan osoittamista ja lapsen nöyryyttämistä. Ei mitään kasvattamista.
En todella ole saanut, äidillä oli sellainen sanallinen auktoriteetti että ei siinä piiskaa tarvittu, uhkaus riitti. Olen syntynyt 1962
80-luvulla olen syntynyt, ja olen saanut selkään ja "tukkapöllyä" monta kertaa. Joskus on päähänkin lyöty, tönitty päin seinää ym... Varmasti on traumoja jäänyt. Omille lapsilleni en ole antanut, enkä aio antaa selkään ikinä.
89 olen syntynyt, ja saatiin luunapit, tukkapöllyt ja kunnon selkäsaunat vyöllä / oksalla veljen kanssa.
Kerran on vähän risulla ripsaistu ja tukkapöllyä ja luunappeja olen kyllä saanut.
Luunapit oli kamalia mutta tukkapöllyt ei koska ei sentään revitty hiuksia päästä.
Muistan miten aina pienenä ärsytin tahallani äitiä niin kauan että otti tukasta kiinni ja sitten vasta lopetin...puhe ei tehonnut.
5 lisää, että ainakin meidän perheessä kyse oli aina väärinkäsityksistä ja isän halusta käyttää valtaa perheessä. Mitään todellista syytä ei ollut koskaan eikä se johtanut mihinään hyvään ainkaan meidän lasten kohdalla. Voi olla, että isälle tuli parempi mieli kun sai aggresionsa puretuksi pienempiinsä.
Olen syntynyt -76. Nahkaremmillä hakattu ja vitsalla myös. Mielestänä syyt olivat aika mitättömiä. Joo ja tukkapöllyjä myös. Omaa lasta en voisi kuvitellakkaan lyöväni. Sekavat mietteet on siitä mitä vanhempien päässä liikkui kun omaa lasta hakkasivat, äiti ei lyönyt mutta ei kieltänytkään.
Olen syntynyt vuonna 1965, ja ns iltatähti, vanhempani olivat molemmat syntyneet 1920-luvulla. En ikinä enkä milloinkaan saanut fyysistä kuritusta, vaikka pariin otteeseen äiti "koivuniemen herralla" uhkasikin. Aina jäi uhkauksen tasolle, ei koskaan käytetty. Isä oli kolme vuotta sodassa ja viina maistui joskus viikonloppuisin ja kesälomilla, mutta ei mitenkään mainittavasti, koska omakotitalon ja kesämökin sai omin käsin rakennettua. Olen kuullut, että monet sodan käyneet miehet ovat olleet väkivaltaisia joko fyysisesti tai henkisesti (tai molempia) perhettään kohtaan, mutta ei minun isäni. Sen parempaa isää ei kenelläkään olisi voinut olla - ei ennen kuin vanhuus ja sairaus veivät mielenterveyttä 90-luvun lopulta alkaen. Mutta siltikin muistan isää lämmöllä, ja äitiä minun on kova ikävä.