Kenellä on säälittävin lauantai? Minä aloitan...

Vierailija kirjoitti:

Selataan miehen kanssa kännyköitä kumpikin eri huoneissa. Ei ole mitään sanottavaa toisillemme.

Sama... Plus että me myös nukumme eri huoneissa...

Miten tämä elämä näin meni?

Oon partsilla ja haisteLen, kun joku jossain röökaa. Ei näy. Jos näkyis, niin sanoisin.

Ilta viilenee j mull on telttakangas niskassa. Kohta noita roskia tosta viemään ja ehkä käyn vähän fillaroimassa.

Sitten varmaan teetä ja jos vähän töllöä. Ja yötä palstaa.

Mut musta tää on ihan leppoisaa.

Ei oo ikäbä minnekään bileisiin.

Joku kälätysseura olis ihan kiva.

Olin niin loppu että esitin olevani kuumeessa ettei tarvi tehdä mitään. Mies hoitanut päivän vauvaa ja minä vain maannut ja katsonut töllöä. Mietin jatkanko vielä huomisenkin vai koenko parantumisen.

Krapulapäivä. Lähinnä levännyt, juonut runsaasti vettä, syönyt hieman suolaista ja makeaa. Mitään en ole saanut aikaiseksi. Väsyttää. En kittaa viiniä enää koskaan litratolkulla tyhjään vatsaan!

Vierailija kirjoitti:

Kylllä harmittaa, olis pitänyt käydä ostamassa ihan rehtiä viinaa kun ei toi kalja nouse päähän.

Ymmärrän harmituksesi. Ostin pullon Jutilaa eilen, kun tiesin, että lastenvahtikeikan tarviin sen.

https://images.alko.fi/images/cs_srgb,f_auto,t_large/cdn/101636/leijona…

Flunssa kai tulossa, väsyttää ja paleltaa

Nyt lopetan palstailun, otan jälkkäriä ja Areenasta Modernit miehet :D

Olen yksin niin kuin aina. Minulla ei ole yhtään ystävää. Päivät menevät lähes aina samalla kaavalla ja en käy missään. En ole koskaan oikeastaan käynyt ja en edes muista, koska olisi ollut jotain erilaista ohjelmaa tai menoa muutenkaan. Tähän paljon syynä se ettei edes nuorempana ollut ystäviä ( kiusattiin) sekä se että jännitän kaikkea niin paljon. Mikään päivä ei paljon eroa edellisestä. Tosin eilen illalla tuli olo, että nyt t'pan itseni ( oli muutenkin ikävä päivä kiitos eräiden ihmistenkin) ja en enää jaksa. Ja mietin mitä järkeä tässä on. Vuosia vaan kuluu ja kaikki hukkaan. Siinä sitten itkin jonkin aikaa, mutta onneksi melko helposti pääsee siihen samaan oloon takaisin ja ajattelee, että kun nyt tämän päivän saan iltaan asti niin se riittää. Sitä välillä pelkää silti, että jos joskus se ei enää riitäkään ja on jossain paikassa yms missä olisi helpompi tehdä se ikävä päätös. Uskon silti ettei minusta ole siihen. En silti ajatellut, että elämäni menisi näin. Välillä sitä on vaikeaa ymmärtää. Sori valitus.

Olen 16-vuotias yksin asuva kuumeessa oleva opiskelija, heräsin aamulla seinän toiselta puolelta kuuluvaan naapurien ölinään ja huutoon jota on jatkunut tauotta koko viikon. Yksiööni oli myös yön aikana levinnyt järkyttävän voimakas tupakan haju vessan ilmastointikanavan kautta jota olen sitten epätoivoisesti koko päivän tässä yrittänyt tuulettaa omasta kodistani pois :))

Juon, kuten tein tiistainakin. Pimeässä huoneessa lipitän viiniä ja selaan nettiä. Jotain pakasteroskaa söin päivällä ja nyt saunan jälkeen laitan kalsarit jalkaan sammuen luultavasti tuohon sohvalle. Huomenna sitten tilaan kolme pizzaa, syön ne ja heitän laatikot vain lattialle. Seuraava viikko varmaan samaan malliin.

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin niin kuin aina. Minulla ei ole yhtään ystävää. Päivät menevät lähes aina samalla kaavalla ja en käy missään. En ole koskaan oikeastaan käynyt ja en edes muista, koska olisi ollut jotain erilaista ohjelmaa tai menoa muutenkaan. Tähän paljon syynä se ettei edes nuorempana ollut ystäviä ( kiusattiin) sekä se että jännitän kaikkea niin paljon. Mikään päivä ei paljon eroa edellisestä. Tosin eilen illalla tuli olo, että nyt t'pan itseni ( oli muutenkin ikävä päivä kiitos eräiden ihmistenkin) ja en enää jaksa. Ja mietin mitä järkeä tässä on. Vuosia vaan kuluu ja kaikki hukkaan. Siinä sitten itkin jonkin aikaa, mutta onneksi melko helposti pääsee siihen samaan oloon takaisin ja ajattelee, että kun nyt tämän päivän saan iltaan asti niin se riittää. Sitä välillä pelkää silti, että jos joskus se ei enää riitäkään ja on jossain paikassa yms missä olisi helpompi tehdä se ikävä päätös. Uskon silti ettei minusta ole siihen. En silti ajatellut, että elämäni menisi näin. Välillä sitä on vaikeaa ymmärtää. Sori valitus.

Hyvä, kun sait edes tähän purettua ajatuksiasi, selvitettyä mieltäsi.

minä vaan sinulle juttelen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin niin kuin aina. Minulla ei ole yhtään ystävää. Päivät menevät lähes aina samalla kaavalla ja en käy missään. En ole koskaan oikeastaan käynyt ja en edes muista, koska olisi ollut jotain erilaista ohjelmaa tai menoa muutenkaan. Tähän paljon syynä se ettei edes nuorempana ollut ystäviä ( kiusattiin) sekä se että jännitän kaikkea niin paljon. Mikään päivä ei paljon eroa edellisestä. Tosin eilen illalla tuli olo, että nyt t'pan itseni ( oli muutenkin ikävä päivä kiitos eräiden ihmistenkin) ja en enää jaksa. Ja mietin mitä järkeä tässä on. Vuosia vaan kuluu ja kaikki hukkaan. Siinä sitten itkin jonkin aikaa, mutta onneksi melko helposti pääsee siihen samaan oloon takaisin ja ajattelee, että kun nyt tämän päivän saan iltaan asti niin se riittää. Sitä välillä pelkää silti, että jos joskus se ei enää riitäkään ja on jossain paikassa yms missä olisi helpompi tehdä se ikävä päätös. Uskon silti ettei minusta ole siihen. En silti ajatellut, että elämäni menisi näin. Välillä sitä on vaikeaa ymmärtää. Sori valitus.

Hyvä, kun sait edes tähän purettua ajatuksiasi, selvitettyä mieltäsi.

Juu, tämä palsta on minulle terapiaa, vaikka kuinka moni sanoisi, että ei täältä kannata käydä niin minulle tämäkin auttaa. Huomaa, että muillakin on vaikeaa ja samalla voi myös lukea jotain iloisempaakin asiaakin ja aikaakin kuluu. Viihdyn hyvin täällä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin niin kuin aina. Minulla ei ole yhtään ystävää. Päivät menevät lähes aina samalla kaavalla ja en käy missään. En ole koskaan oikeastaan käynyt ja en edes muista, koska olisi ollut jotain erilaista ohjelmaa tai menoa muutenkaan. Tähän paljon syynä se ettei edes nuorempana ollut ystäviä ( kiusattiin) sekä se että jännitän kaikkea niin paljon. Mikään päivä ei paljon eroa edellisestä. Tosin eilen illalla tuli olo, että nyt t'pan itseni ( oli muutenkin ikävä päivä kiitos eräiden ihmistenkin) ja en enää jaksa. Ja mietin mitä järkeä tässä on. Vuosia vaan kuluu ja kaikki hukkaan. Siinä sitten itkin jonkin aikaa, mutta onneksi melko helposti pääsee siihen samaan oloon takaisin ja ajattelee, että kun nyt tämän päivän saan iltaan asti niin se riittää. Sitä välillä pelkää silti, että jos joskus se ei enää riitäkään ja on jossain paikassa yms missä olisi helpompi tehdä se ikävä päätös. Uskon silti ettei minusta ole siihen. En silti ajatellut, että elämäni menisi näin. Välillä sitä on vaikeaa ymmärtää. Sori valitus.

En ole ollut sun tilanteessasi, joten anteeksi jo etukäteen jos/kun kuulostan  typerältä. Ajattelin tuon luettuani että voishan sitä sitten matalalla riskillä kokeilla tehdä jotain muutakin ensin jos asiat on noin huonosti. Luuletko että voisi mennä enää kurjemmaksi? Jos oot pohjalla, niin kaikki uusi on luultavasti vähintään marginaalisesti parempaa, tai ei ainakaan huonompaa.

Ja pysyttele mahdollisimman kaukana ikävistä ihmisistä. Niistä minullakin on kokemusta, enkä osannut ulkoistaa niitä ajoissa. Tuli paljon harmeja.

Nukuin myöhään , surffasin netissä ja vaan olin koko päivän. Sain hyvät sävärit kun katselin Biohackersin viimeiset osat tänään (aloitin katselun eilen). Saunan jälkeen sitten Elon Muskin Neuralink-esittely niin on

kunnon BlackMirror-vibat päällä.

Neuralink-esittely:

Miesystävä jätti, olen kohta 46v., yksinäiset synttärit luvassa. Kävin illalla hakemassa -60% ruokaa lähikaupasta, jonka edessä känniset tappeli. Olen ollut etätöissä 6kk yksin kotona. Kesäloman olin yksin kotona, kävin silloin metsässä ulkoilemassa. Naapuri menee taas klo 00 tuuletusparvekkeelle tupakalle, johon herään - joka yö.

Nukuttu lähes kokopäivä. Hereillä oltu vain muutama tunti kokopäivän aikana. Eipä tästä päivästä jää kerrottavaa muille, ellei sitten halua jakaa että hampaat on harjattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin niin kuin aina. Minulla ei ole yhtään ystävää. Päivät menevät lähes aina samalla kaavalla ja en käy missään. En ole koskaan oikeastaan käynyt ja en edes muista, koska olisi ollut jotain erilaista ohjelmaa tai menoa muutenkaan. Tähän paljon syynä se ettei edes nuorempana ollut ystäviä ( kiusattiin) sekä se että jännitän kaikkea niin paljon. Mikään päivä ei paljon eroa edellisestä. Tosin eilen illalla tuli olo, että nyt t'pan itseni ( oli muutenkin ikävä päivä kiitos eräiden ihmistenkin) ja en enää jaksa. Ja mietin mitä järkeä tässä on. Vuosia vaan kuluu ja kaikki hukkaan. Siinä sitten itkin jonkin aikaa, mutta onneksi melko helposti pääsee siihen samaan oloon takaisin ja ajattelee, että kun nyt tämän päivän saan iltaan asti niin se riittää. Sitä välillä pelkää silti, että jos joskus se ei enää riitäkään ja on jossain paikassa yms missä olisi helpompi tehdä se ikävä päätös. Uskon silti ettei minusta ole siihen. En silti ajatellut, että elämäni menisi näin. Välillä sitä on vaikeaa ymmärtää. Sori valitus.

En ole ollut sun tilanteessasi, joten anteeksi jo etukäteen jos/kun kuulostan  typerältä. Ajattelin tuon luettuani että voishan sitä sitten matalalla riskillä kokeilla tehdä jotain muutakin ensin jos asiat on noin huonosti. Luuletko että voisi mennä enää kurjemmaksi? Jos oot pohjalla, niin kaikki uusi on luultavasti vähintään marginaalisesti parempaa, tai ei ainakaan huonompaa.

Ja pysyttele mahdollisimman kaukana ikävistä ihmisistä. Niistä minullakin on kokemusta, enkä osannut ulkoistaa niitä ajoissa. Tuli paljon harmeja.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Itsellä on vaan se juttu, että pelkään niin paljon monia eri asioita ja samalla jännitän todella paljon kaikkea. Samalla sitä ehkä suojelee itseään, ettei vaan tulisikaan sitä viimeistä iskua mitä ei enää kestäkään. Silloin tulee tosin elettyä liian "tylsääkin" elämää. Pitää itseään turvassa ja samalla elää kuin sumussa. Mutta ymmärrän kyllä ja itselläkin jotkut uudet jutut ovat auttaneet kyllä. Jos vaan kestäisin paremmin. Ikäviä ihmisiä ollut elämä tähän mennessä täynnä. Joskus toivoisi, että olivat monet jääneet tapaamatta. Ehkä silloin voisi paremmin ja luottaisi muihin enemmän. Kuitenkin monet ongelmani liittyvät niihin aikaisempiin vuosiin. Menneisyydelle ei tietysti voi mitään ja ei niitä kokemuksia saa muutettua. Sitä vaan pitäisi saada elämänsä kuntoon nyt tässä hetkessä. Ja oloni paljon vaihtelee. 

Aamulla heräsin flunssaisena. Nyt odotan koronatestin tulosta. Tänään piti käydä kaupassa, eipä sitten onnistunut ja jääkaappi tyhjä. Nyt se kuuluisa kotivara pääsee arvoonsa.

on pyttipannua ja punasta maitua

ei mittää hättää

😀

Juhlin venetsialaisia, ikkunasta näkyi iso kokko ja raketteja, ja näin muitakin kokkoja kun kävin ajelemassa pitkin joenvartta. Paukkuja kuului koko illan ja koirat haukkui, ihana idyllinen pikkukylä tämä ❤️. Juhlat sujuu kevyen nopeasti ja edullisesti kun juhlii yksin. Pizzaa täälläkin syötiin, meatloveria. Nyt kohta jo nukkumaan, öitä!