Olen työkyvytön masennuksen takia, haluatko kysyä jotain?

Te olette hirveitä ihmisiä. Ihan hirveitä. En arvosta teistä yhtäkään, jotka teette pilaa masentuneiden kustannuksella. Ja sitten yksi vielä syyllistää, kun masentunut EI halua kertoa tilastaan kenellekään... voi luoja oikeasti, kun tietää millaista paskaa ihmisaines tässä maassa on, kuka haluaa vapaaehtoisesti syöttää itsensä leijonille? 

Te olette paskoja kaikki nälvijät, isoja ihmispaskoja. Toivon lapsillenne syöpää ja teille ankeuttajia arkeen loppuelämäksi. Ja turha tulla itkemään mitään, itse te olette toisten vihan aiheuttaneet kamalilla puheillanne. 

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:49"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:41"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 14:37"]

1113 euroa kuussa.

Juuri laskin oman tulevan eläkkeeni, kun jään eläkkeelle ja olen ehtinyt olla työelämässä 47v

1590 euroa

Ei paljon kannata töitä tehdä, vaan jäädä kolmikymppisenä lepäämään ahdistavassa maailmassa

[/quote]

Se on suoraan sidonnainen siihen palkkaan, mitä sain ennen kuin jäin töistä pois. Pääkaupunkiseudun palkka, huom. Ja ihan oikeasti, sinä voit vaikka opiskella lisää jos haluat tai vaihtaa työpaikkaa ja palkkasi kehittyy kyllä ajan mittaan, turhaan tuhahtelet minun PIENTÄ eläkettäni siellä. 

Ap

[/quote]

No jonkun on tässä maassa hoidettava teitä hullujakin ja ei hoitsujen palkat kovin isoja ole.

Joten helpompaa olisi viettää omaa aikaa elämässään ja jäädä kolmikymppisenä eläkkeelle.

Lehdissähän paljon lukee juuri tästä, että on oikein muoti-ilmiö, että kolmikymppisiä siirtyy joukoittain pois työelämästä muodikkaan masennuksen vuoksi.

Mitenhän se sodan kärsinyt sukupolvi selvisi, kun oli oikeitakin traumoja ja silti rakennettiin rintsutalo ja käännettiin maa ja muutamalla lehmällä elätettiin perhe

[/quote]

Oma äitini on menetetystä Karjalasta. heidän perheensä joutui pakenemaan sotaa kaksi kertaa. Hän joutui lapsena evakoksi ja koulukiusatuksi sen takia evakkopaikassa. Hänen isänsä alkoholisoitui rintamalla ja perheen äiti ei suuren lapsilauman keskellä jaksanut välittää lapsistaan tarpeeksi. Omasta äidistäni tuli työteliäs, mutta kykenemätön mitenkään tunnetasolla tukemaan meitä lapsia. Hän teki ruokaa, mutta me lapset kasvoimme henkisesti heitteillä. Hän on jäänyt kuin henkisesti lapseksi vaikka työt ja ulkoiset velvoitteet suoritti. Minau hän piti jonkinlaisena terapeuttina, en saanut olla lapsi. Toivoin aina lapsena ,että hän olisi hakenut apua. Äitini oli ylpeä ja piti työn tekemistä merkkinä siitä, että on hyvä. Me lapset saimme maksaa hinnan näistä sota-ajan traumoista.

Olin pitkään katkera äidilleni koska hän ei hakenut itselleen apua, mutta nyt aikuisena tajuan, että pikku kaupungissa se voi olla oiekasti mahdotonta.

Luettuani tämän ketjun totesin, että olen luultavasti ollut vuosia masentunut.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 09:31"]

Te olette hirveitä ihmisiä. Ihan hirveitä. En arvosta teistä yhtäkään, jotka teette pilaa masentuneiden kustannuksella. Ja sitten yksi vielä syyllistää, kun masentunut EI halua kertoa tilastaan kenellekään... voi luoja oikeasti, kun tietää millaista paskaa ihmisaines tässä maassa on, kuka haluaa vapaaehtoisesti syöttää itsensä leijonille? 

Te olette paskoja kaikki nälvijät, isoja ihmispaskoja. Toivon lapsillenne syöpää ja teille ankeuttajia arkeen loppuelämäksi. Ja turha tulla itkemään mitään, itse te olette toisten vihan aiheuttaneet kamalilla puheillanne. 

[/quote]

Katsohan peiliin, samanlainen ihmispaska siellä peilissä katsoo. Tai itse asiassa paljon, paljon karmeampi tapaus, kun toivoo viattomille lapsille syöpää. Hae apua tai hyppää jojoon. 

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 09:31"]

Te olette hirveitä ihmisiä. Ihan hirveitä. En arvosta teistä yhtäkään, jotka teette pilaa masentuneiden kustannuksella. Ja sitten yksi vielä syyllistää, kun masentunut EI halua kertoa tilastaan kenellekään... voi luoja oikeasti, kun tietää millaista paskaa ihmisaines tässä maassa on, kuka haluaa vapaaehtoisesti syöttää itsensä leijonille? 

Te olette paskoja kaikki nälvijät, isoja ihmispaskoja. Toivon lapsillenne syöpää ja teille ankeuttajia arkeen loppuelämäksi. Ja turha tulla itkemään mitään, itse te olette toisten vihan aiheuttaneet kamalilla puheillanne. 

[/quote]

voisin kompata tätä. Itse olen ajatellut että se pahin huutelija ja haukkuja yleensä on tyytymättömin omaan elämäänsä, kateellinen ja ongelmainen itse että yrittää syyttää toisia pahasta olostaan. Esim. ei miestä tai lapsia tai tyyliä tai rahaa jne. Kun voisi yrittää saada energian suunnattua oman elämänsä parantamiseen mutta kun hävettää myöntää ongelmiaan. 

Kertokaapa, MIKSI te masentuneet olette masentuneita. Kerron sitten, mitä kaikkea itse olen kokenut elämässäni. Enkä silti ole masentunut, vaan vahva, elämäniloinen.

Ap, mistä löysit miehesi? Miten olet pystynyt päästämään hänet lähelläsi ja saanut revittyä itsestäsi niin paljon jaksamista ja sosiaalisia taitoja että hän jaksaa sua katsella, ja vielä saa suhteestanne jotain, jos mitkään muut ihmissuhteet eivät onnistu? 

En halua vittuilla  vaan oikeasti tietää, miten tuo tehdään. Itsellä pitkäaikainen masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Roikun työelämässä ja välillä kun oon huonossa jamassa, oon ottanut loparit kun en vaan jaksa ja elellyt pahimmillaan roskiksia  kaivellen. Vastavuoroisesti parisuhteeseen, jossa itsekin kykenisi antamaan toiselle muuta kuin huolia, en kykene tässä kunnossa, vaikka mistään en ikinä ole niin haaveillut kuin perheestä. Saati jos olisin niin huonossa kunnossa että mut suostuttaisiin määrittelemään työkyvyttömäksi ! Musta tuntuu että masennus muuttaa mut mustaksi aukoksi, joka imee kaiken ilon ympäriltään pystymättä antamaan mitään takaisin.

Kerro miten teet tuon, ja miten sait vielä miehen suostumaan lasten hankintaan? Niin teen perässä ;-) 

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 06:31"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 22:40"]

itsekin olen ajatellut että pääsiskös jotenkin aina työkyvyttömyyseläkkeelle asti masennuksen vuoksi jotenkin vaikka feikkaamalla. Millaisia oireita vois luotettavasti esittää. Kattelin että pärjäisin tuolla työkyvyttämyyseläkkeellä hyvin vanhuuseläkkeeseen asti

[/quote]

Aamuyöllä herääminen. Paniikkihäiriö on helppo selittää, kun katsot netistä oireet. Heräämisen takia olet niin väsynyt, että aamulla sydän hakkaa ja et saa happea ja et voi ajaa töihin tai et voi olla bussissa. Millä sitten menetkin töihin.

Väsymyksen ja ahdistuksen takia teet virheitä. Ja se herkku loppuun, itsetuhoisuus. Sillä alkaa saikkua tippua. Kun vetaiset itsarikortin esiin, niin sillä natsaa hommat.

Ja kaikki ovat oireita, mitä lääkäri ei pysty todistamaan, toisin kuin syövässä ja selkäsäryssä, joista et eläkkeelle pääse

[/quote]

Juuri nuo seikat, että masennusta ei pystytä mittaamaan eikä sitä saada paperille kuten sydänfilmiä aiheuttaa sen, että oireet voi googlettaa ja kertoa,että ahdistaa ym. Kiitos ap vinkistä.

Törkeitä kommentteja täällä että masentuneet lööbailee huvikseen kotona toisten veroeuroilla! Itse olen 32v. mt-potilas, eläkkeellä jo muutaman vuoden, jatkosta en tiedä, mutta elämäni on yksinäistä, hävettävää helvettiä. Halu kuolla on jokapäiväinen, ystäviä ei oikein enää ole ja harvat ystävät eivät jaksa/ehdi kiireiseltä, normaalilta perhe-elämältään pahemmin pitää luuserille seuraa.

Makaan kotona, käyn suihkussa joskus kun muistan, hoidan eläimiäni kyllä hyvin, ainoat asiat miksi elän. Voi kuinka kadehdin niitä, joilla on hieno työ, rahaa elää ja harrastaa, JA ennenkaikkea MIES ja LAPSET, asioita joista en voi edes haaveilla- surkea vanhapiika joka kateellisena katsoo toisten onnea...

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 22:20"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 20:39"]

Tässä taas tyypillisen tavan pulliaisen kirjoitus aiheesta, josta ei itsellä ole mitään käytännön tietoa tai kokemusta. On vain arvailuja, vinoiluja ja halveksuntaa ihmisiä kohtaan, joiden elämäntilannetta ei kykene ymmärtämään millään mittarilla. Kyllä, vakavasti masentuneella ihmisellä stressinsietokyky on heikko, koska hän on jo siellä pohjalla, jolloin kaikki ylimääräinen kuormitus lisää lastia. Sinun mielestäsi asiat ovat turhia ja perinteiseen tapaan ihmisen pitäisi vaan reipastua ja tajuta, että jokaisella on huonoja päiviä, tämä taas ei kerro mitään todellista masennuksesta, vaan sinusta ja sinun asenteistasi.

Ja minäkin pelkään, että asenteet heikkoja ihmisiä kohtaan tulevat vielä raaistumaan. Tämä kansa on niin ulkoaohjattavissa, täynnä turhautumista edellisestä lamoista, tämän hetken taloudellisesta tilanteesta (joka ei johdu masentuneista, vaan uudesta kapitalismin muodosta), että ei tarvita kovin kummoisempaa propagandaa, kun suurin osa porukasta rupee syyttämään omista turhautumissistaan sitä heikompaa ainesta, joka ei kykene kunnolla puolustautumaan. Niin on käynyt aina ja historia toistaa tässäkin itseään. Tosin se paska valahtaa AINA sinne kunnon ihmisten keskuuteenkin, koska eivät ymmärrä syyttävänsä ja vainoavansa väärää puuta.

Voit onnitella itseäsi sitten tulevaisuudessa, kun näet, millaista tuhoa saadaan aikaan sillä paremmalla asennemuutoksella ja tajuat, että olet ollut osa sitä kaikkea.

[/quote]

Ensimmäisessä kappaleessasi ei valitettavasti tainnut olla yksikään kohta oikein. Sairaat ja sairauden määrittävät aina ne terveet, eivät sairaat. Mielenterveysongelmainen ei ole psykiatrian asiantuntija sen enempää kuin kehitysvammainäen on kehitysvammahuollon asiantuntija.

 Osa diagnooseista on selviä ja yksinkertaisesti todettavia, osa taas ei. Nykykonstein voidaan hyvin luotettavasti määrittää, onko potilaalla tuberkuloosia tai ei. Psykiatria taas on loistava esimerkki diagnooseista, joista ei useinkaan voida luotettavasti sanoa, onko potilaalla tautia vai ei, ja onko koko tautia olemassakaan. Homous oli ennen sairaus, mutta sitten vain päätettiin, ettei se mikään sairaus olekaan. :) Joskus voi koittaa sellainenkin päivä, ettei masennuskaan enää olisi sairaus. Akuutilla homoudella sai 1980-luvulla palkallista sairaslomaa, vaikka ajatus on nyt hulvattoman hauska. Ehkä 2040-luvulla muistellaan masennuksen vuoksi saatua sairaslomaa samalla hilpeydellä? 

[/quote]

Tainnut olla mitään oikein? Sen jälkeen itse heittelet varsin vakuuttavia argumentteja tyyliin peruna on peruna ja punajuuri on punajuuri- diipadaapaa.

Homous poistettiin tautirekisteristä mm. siitä syystä, ettei sitä pystytä parantamaan. Masennus pystytään hoitamaan yleensä joko terapialla, lääkkeillä, muilla hoidoilla tai kaikilla yhteensä. Huomaatko selvän eron?

Ja näillä perusteilla puolustelet aikaisempaa jorinaasi?

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 21:38"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 21:09"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 21:01"]quote 

Luin ketjun ihan ajatuksella ja en edelleenkään löytänyt vastauksia. Jos et jaksa niitä kirjoittaa, niin voitko edes laittaa viestin numeron, missä olet vastannut? Koska ihan vilpittömästi haluan tietää, mitä keinoja heittelet oman listani lisäksi.

57

[/quote]

Sun vilpittömyyteen en haistattelujen ja muiden jälkeen usko pätkääkään, mutta alat päästä asia ytimeen. Minä en ole missään vaiheessa sanonutkaan, että on keinoa x joka parantaa masentuneet :) Olen heittänyt vaan vinkkejä siihen mitkä kaikki asiat vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen. Ja tietty fysiikaankin. 

[/quote]

Ei sinun sanomisissa ole muutenkaan ollut paljoa järkeä, eikä mitään punaista lankaa, toisin kuin itse taidat kuvitella. 

[/quote]

Edelleenkin oletat, että ap kuuluisi siihen porukkaan, joka ei yrittäisi. En tiedä, mutta minusta tuntuu vahvasti, että sinä et ap moittimiselta tajua koko tilannetta. Kaikki uudet viestit, ihan sama mitä ap kirjoittaa, sinä tulkitset mahdollisimman negatiivisen objektin läpi. Etkä ole kommentoinut siihen mitään, kun kysyin että miksi? Muitakin vaihtoehtoja on.

Et luule tietäväsi kaikkea, mutta silti luulet tietäväsi, että juuri ap on sellainen paskiainen, joka ei halua tehdä tilanteelleen mitään? Vain siksi ettei tajunnut heti alusta alkaen selostaa sinulle kaikkea päivän ruokalistoista lähtien? Sinä se tässä olet äärimmäisen sokea omille motiiveillesi.

57

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 23:31"]

Kertokaapa, MIKSI te masentuneet olette masentuneita. Kerron sitten, mitä kaikkea itse olen kokenut elämässäni. Enkä silti ole masentunut, vaan vahva, elämäniloinen.

[/quote]

Ah, eli lähdetään linjalle "koska minä olen kokenut enemmän paskaa kuin sinä enkä ole masentunut, et sinäkään voi olla"

Minulla oli juuri tällainen kaveri. Eihän minulla voi olla mitään hätää, koska hän on kokenut niin paljon enemmän. Mitäs minä pienistä itkemään. Yllättäen tästä tuli entinen kaveri, koska omien murheideni lisäksi jouduin kuuntelemaan kyseisen henkilön ongelmia. Kun minä yritin avata suuni, alkoi vähättely.

Me ihmiset ollaan katsos erilaisia ja reagoidaan elämän eri ongelmiin eri tavoin. Se mikä on minulle pientä, voi toiselle olla suurta. Ja tietenkin päinvastoin.

Minä en koe minkäänlaista tarvetta listata täällä oman elämäni murheita ja vastoinkäymisiä. Iso lista niitä varmasti tulisi mutta silti. Tällaiset asiat eivät vain ole vertailukelpoisia.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 22:43"]

Kuinka suuri on prosessi on diagnisoida masennus?

[/quote]

Tässä esimerkki, miten työkaverini (on myös muuten kaverini, joten tiedän tämän, miten sai eläkkeen) toimi

-alunperinkin hän halusi hoitajan työstä pois, koska ei viihtynyt ja aina puhui, että eläkkeelle alle viiskymppisenä. Yritti ensin selän takia ja allergioiden, mutta ei onnistunut

-tuli avioero ja siitä sai hyvän sauman. Stressi ja saikkua saikun jälkeen. Aina samat oireet, unottomuus, aamuyön heräämiset, ei haluta elää, elämä tuntuu synkältä, tuntuu, että voisi tappaa itsensä. Kukaan ei pysty todistamaan näitä, kun selität lääkärille.

-lääkkeet pitää aina lunastaa apteekista, koska niistä menee tiedot kelalle. Ei niitä ole silti pakko syödä. Ei kukaan testaa verestä lääkeainepitoisuuksia

-kävi välillä töissä ja taas lääkäriin. Paniikkihäiriö on helppo selittää. Huimasi, maailma meni mustaksi, tuntui että kuolee. Lisäsi siihen, että työnteko mahdotonta, koska autolla ei voi ajaa, koska autossa tulee paniikki. Räpsähti vuosi saikkua tällä

Vuoden sai olla rauhassa ja sitten taas työkokeiluun.

Nyt sitten samat oireet päälle ja lääkkeitä oli haettu kotiin purkkitolkulla. Uudestaan lääkäriin ja itsaripuheet kehiin ja paniikit ja toinen vuosi saikkua.

Siitä pyörät sitten pyöri kuntotutustuelle ja viimein eläkeelle pääsi rouva 48 vuotiaana.

Kunhan johdonmukaisesti selität oireet: itsetuho, a
valvominen, aamuyön heräily, paniikki, mikä estää autolla ajon ja töissä kulkemisen, alkaa tie olla aika hyvä.

Rouva sai avioerossa sen verran hyvin rahaa, että ei ole ongelmia eläkkeellä. On nauttinut toistakymmentä vuotta elämästään täysillä. Pillereitä ei ole syönyt, mutta nauraa, että kaapista niitä löytyy kuin pienelle mielisairaalalle, koska kaikki on lunastettava kelan takia, että saa eläkkeen.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 06:18"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 22:43"]

Kuinka suuri on prosessi on diagnisoida masennus?

[/quote]

Tässä esimerkki, miten työkaverini (on myös muuten kaverini, joten tiedän tämän, miten sai eläkkeen) toimi

-alunperinkin hän halusi hoitajan työstä pois, koska ei viihtynyt ja aina puhui, että eläkkeelle alle viiskymppisenä. Yritti ensin selän takia ja allergioiden, mutta ei onnistunut

-tuli avioero ja siitä sai hyvän sauman. Stressi ja saikkua saikun jälkeen. Aina samat oireet, unottomuus, aamuyön heräämiset, ei haluta elää, elämä tuntuu synkältä, tuntuu, että voisi tappaa itsensä. Kukaan ei pysty todistamaan näitä, kun selität lääkärille.

-lääkkeet pitää aina lunastaa apteekista, koska niistä menee tiedot kelalle. Ei niitä ole silti pakko syödä. Ei kukaan testaa verestä lääkeainepitoisuuksia

-kävi välillä töissä ja taas lääkäriin. Paniikkihäiriö on helppo selittää. Huimasi, maailma meni mustaksi, tuntui että kuolee. Lisäsi siihen, että työnteko mahdotonta, koska autolla ei voi ajaa, koska autossa tulee paniikki. Räpsähti vuosi saikkua tällä

Vuoden sai olla rauhassa ja sitten taas työkokeiluun.

Nyt sitten samat oireet päälle ja lääkkeitä oli haettu kotiin purkkitolkulla. Uudestaan lääkäriin ja itsaripuheet kehiin ja paniikit ja toinen vuosi saikkua.

Siitä pyörät sitten pyöri kuntotutustuelle ja viimein eläkeelle pääsi rouva 48 vuotiaana.

Kunhan johdonmukaisesti selität oireet: itsetuho, a
valvominen, aamuyön heräily, paniikki, mikä estää autolla ajon ja töissä kulkemisen, alkaa tie olla aika hyvä.

Rouva sai avioerossa sen verran hyvin rahaa, että ei ole ongelmia eläkkeellä. On nauttinut toistakymmentä vuotta elämästään täysillä. Pillereitä ei ole syönyt, mutta nauraa, että kaapista niitä löytyy kuin pienelle mielisairaalalle, koska kaikki on lunastettava kelan takia, että saa eläkkeen.

[/quote]

Niin ja näillä ajattelin itsekin sitten pelata viimeiset vuodet, kun eläkeikää nostetaan ja en taatusti jaksa raskaassa hoitotyössä 65 vuotiaaksi asti. Joten masennukset kehiin 55 vuoden jälkeen ja kymmennen vuotta sitten ne 60 palkallista päivää. Pari kertaa olen jo hakenut näillä saikkua ja se on tosi, että lääkäri ei edes epäile, kun alat puhua surullisella äänellä, että heräät aamuyöllä ja puristaa rintaa. Ja mikä mulla on, aivan kuin sydänkohtaus kun yhtäkkiä puristaa rintaa ja oksettaa ja tuntuu, että taju menee. Ja uni ei tule ja on semmonen kumma olo, että mikään ei kiinnosta.

Sitten lääkäri teki tietenkin sen masennustestin ja siihen nyt osaa jokainen vastata. Sitten puhutaan itsetuhosta ja se tepsii aina. Itsetuhoista hoitajaa ei uskalleta päästää töihin ja sillä sai kivasti kuukauden ylimääräisen kesäloman, kun lapset oli pieniä. Kahdessa osassa piti kyllä käydä lääkärissä.

Ja onneksi kaveri neuvoi, että lääkkeet pitää lunastaa. Itsekin sai unilääkkeet ja mielialalääkkeen, joita en ole syönyt.

Itse masentuneena ajattelen että onpa hyvää keskustelua tämä. Eilen pahoitin mieleni joidenkin kommenteista mutta en enää. Heillä oikeus mielipiteisiinsä. Kuten minulla oikeus omiini. Jokainen seisoo omien mielipiteidensä takana. Tiedän että on kaltaisiani ihmisiä paljon. Jotka ei syyllistä toisia. En syyllistä syöpään sairastunuttta enkä masennukseen sairastunutta. Raskastahan tämä sairastaminen välillä on. Sieltä kuopasta on vaan noustava jokainen kerta vaikka ei jaksaisi. Itselläni nyt hieman huono aikakin.
Itse toivon että tauti saataisiin joskus kunnolla diagnosoitua vaikka verikokein ja lääkitys siihen täsmennettäisiin toimivammaksi. Sitten ehkä kukaan ei huutelisi enää muotimasennuksella.
Ei tämä päivittäin pyöri mielessä mutta hankaloittaa elämää. Niin ja meitä masentuneitahan käy vaikka kuin paljon töissä tällä hetkellä. Ettei niputeta kaikkia samaan kategoriaan.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 22:47"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 22:36"]

6 sivua väittelyä... Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että masennus on sairaus, joka itsessään ollessaan pahana estää ihmistä paranemasta ja voimasta paremmin?

Jos ette muuten osaa käsittää, niin kuvitelkaa, että masennus on kuin myrkky, joka ujuttautuu ihmisen sisälle ja koittaa hitaasti tappaa ihmisen. Ensin ihminen ei edes tiedä olevansa sairas, on vähän huono fiilis, ei huvita olla tekemisissä ihmisten kanssa, asiat tuntuu pahalta, sanat loukkaa. Hitaasti sairaus etenee, et nukahda tai jos nukahdat, et nuku koko yötä hyvin, vaan heräät kahden aikaan yöllä, etkä enää nuku. Pyörit hikisenä ja koitan olla mietimättä, mutta ajatukset tulevat yhä looppina ja tekevät sinut sairaaksi. Menetät ruokahalusi, et halua tavata ystäviäsi, ajatukset ovat vääristyneitä, luulet että teet kaiken väärin, et kelpaa, työsi on huonoa. Ja kai se ehkä onkin, kun et nuku ja syö, mutta et voi nukkua kun ei uni tule, kuitenkin meinaat nukahtaa kesken työpäivän uupumukseen. Elämä alkaa kokonaisuudessaan tuntua hyvin järjettömälle, et saa iloa enää mistään, et kertakaikkiaan mistään, et syö, et nuku, et naura. kohta vain makaat ja itket tai jos oikein paha on tilanne niin et enää edes itke. Tulevaisuudella ei ole sinulle mitään tarjottavaa, koko tähänastinen elämäsi on vain sarja epäonnistumisia ja jumalan suuri virhe. Nyt et halua enää elää, vaan mietit kuolemaa, kuinka helppoa se olisi. Ei tarvitsisi enää miettiä, ei tuntea tuskaa, joka syö sielusi. Enää et halua mitään elämältä, et edes parantua, koska elämässä ei ole järkeä, etkä halua jatkaa tätä hulluutta. 

Näin masennus on päässyt sisääsi ja työntänyt mieleesi ajatuksia, että olet arvoton, huono, kelvoton, se syö energiasi ja kuihdut kasaan. 

Missä vaiheessa sinä olet kykenevä tekemään tilallesi jotakin? Auttaako, että ihmiset vähättelevät ja sanovat oloasi alakuloksi? sanovat, että piristy, ota itseäsi niskasta kiinni ja että on oma vikasi kun et halua mennä terapiaan ja parantua? Tai, että on vaan asennoitumisesta kiinni olosi. 

Jopa sellaiset ihmiset kuin minä, jotka ovat sairastuneet elämänsä aikana toistuvasti masennukseen eivät välttämättä pysty ennakoimaan tai edes tunnistamaan tuota oloa, ennenkuin ollaan jo niin pahassa vaiheessa, että ei enää pysty ololleen mitään. Kun on jo niin paha olo omasta olemassaolostaan, että oksettaa.

Ihminen saa ihan rauhassa olla adhd, skitsofreenikko, autistinen, mitä vain aivoistaan poikkeavaa. kaikkeen löytyy ymmärrystä, "onhan ne aivot oltava jotenkin vinossa kun tyyppi on tommonen". Mutta jos olet masentunut, niin jopas ei kyse olekkaan aivojen poikkeavasta toiminnasta, vaan olet vain vätys, laiskimus, ihmiskunnas loinen, jolle voi syytää mitä vaan neuvoja ja onhan se ihan perkele kun se ei halua parantua!

[/quote]

Pitäisikö siis pyytää anteeksi että koitin auttaa?

-se joka tyrkytti terapiaa-

[/quote]

No ei tarvi pyytää. Terapiaa minäkin kannatan voimakkaasti, vaikkei se minua paranna. Minun masennuksen syyt on liian varhaisessa vaiheessa tulleet. Olen käynyt terapiassa noin 10 vuotta, jokaisessa masennusvaiheessa ja nyt putkeen 6v.

Sitä vain toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät, että masennus on mielen sairaus siinä missä kaikki muutkin. Sen synty voi olla eri kaikilla, mutta yhtälailla se laittaa aivot huonoon jamaan ja siitä on vaikea parantua. Ei auta, että sanotaan, että sinun täytyy haluta parantua. Tuo kehoitus saattaa auttaa ehkä lievässä, kun tauti ei vielä ole liian pahasti vallannut ajatuksia.

Lääkkeetkään eivät paranna masennusta, vaikka joillakin ne saattaavat kyllä helpottaa oireita. Minäkin syön lääkkeitä, monia. 

Ja voit uskoa, että kaikkeni olen tehnyt, että paranisin ja myös, etten sairastuisi enää parannuttuani uudelleen. Voisin sanoa, että minulla on halu olla terve, mutta masennus ei anna.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 23:07"]

Kysymyksiä: miten toivoisit vähän etäänpänä olevien/tuttujen suhtautuvan sairauteesi? Jos kuulet jonkun esim. onnistuneen jossain, masentaako se entisestään vai onko asialla merkitystä. Tämä siksi etten aina tiedä osaanko valita sanojani masentuneen seurassa. Tykkään nostaa elämästä positiivisia asioita esiin, pelkään loukkaavani tällä. Miten tuttavapiiri voi parhaiten auttaa masentunutta?

[/quote]

Ei minun tuttavapiirini tiedä mitään, vain mies tietää ja yksi ihminen joka arvasi, koska on itse samassa tilanteessa. En odota esimerkiksi miehen sukulaisilta mitään, he ovat sellaisia kuin ovat, sanovat mitä sanovat tai jättävät sanomatta. Olen ollut mukana hautajaisissa ja ristiäisissä ja valmistujaisissa, välillä auttanut tarjottavien kanssa, välillä ollut vieraiden seassa. Osaan kyllä olla ihmisten kanssa ns. oikein, osaan kuunnella ja olen taitava näkemään tilanteita, ennakoimaan. 

Joku voisi ajatella että pidän kulissia yllä, mutta se ei kuitenkaan ole totta. Se, millainen olen on ihan yhtä aitoa kuin se sisinkin mikä minussa on. Sellainen olisin jos olisin terve. Vielä kukaan ei ole kysynyt mitään, ovat ehkä hienotunteisia? Tai antavat toisten olla sellaisia kuin ovat. Miehen suku on täynnä hyviä ihmisiä, joiden saavutukset kyllä aiheuttavat kateuden piston, mutta ei sellaista pistoa että tahtoisin heidän saavutuksensa heiltä pois. Vaan sellaisen, että toivoisin itsekin joskus olevani yhtä onnistuva.

Ap

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 23:31"]

Kertokaapa, MIKSI te masentuneet olette masentuneita. Kerron sitten, mitä kaikkea itse olen kokenut elämässäni. Enkä silti ole masentunut, vaan vahva, elämäniloinen.

[/quote]

En todellakaan lähde tähän leikkiin mukaan, siinä ei ole muita kuin häviäjiä.

Ap

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 23:36"]

Ap, mistä löysit miehesi? Miten olet pystynyt päästämään hänet lähelläsi ja saanut revittyä itsestäsi niin paljon jaksamista ja sosiaalisia taitoja että hän jaksaa sua katsella, ja vielä saa suhteestanne jotain, jos mitkään muut ihmissuhteet eivät onnistu?[/quote]

Hän löysi minut. 

Silloin en etsinyt ketään, en tapaillut ketään. Moni tähän eläkkeeseen myöhemmin vaikuttava asia oli vasta tapahtunut. En aluksi kertonut itsestäni paljoa, mutta koska hän oli sellainen jonka seurassa sai olla oma itsensä, en lähtenyt poiskaan. Ei hän tyrkyttänyt itseään, mutta kuitenkin jäi rinnalleni vaikka vasta hiljalleen asioita paljastui hänelle, joko minä kerroin tai hän arvasi. Pidin hänestä, mutta tavallaan myös ajattelin että minulla ei ole menetettävää tämän kanssa. Olin jo joutunut myöntämään itselleni mikä olin, joten ajattelin ettei se tunnu paljoa siinä konkurssissa jos joku minut juuri mielenterveyteni takia jättää. 

Koska olen eläkkeellä, saan tavallaan olla rauhassa. Siis minun ei tarvitse stressata sen kummemmista asioista kuin vaikka että onko lapsellani tarpeeksi päällä kun ollaan ulkona. Toki meidän elämään mahtuu sitä sun tätä, kuten nyt nämä viime aikaiset asiat, mutta yritän selittää tämän jotenkin järkevästi: masennus on minussa, epätoivo on minussa, se ei koske koko maailmaa, ei meidän lapsia, ei miestäni. Kuitenkin minussa asuu naurava, iloinen, kekseliä ja mielikuvitusrikas nainen josta on kuulemma helppo pitää.

Ja miehen sanoin: hän näkee minussa sen, mitä olen. Väittäkää hänelle vastaan, jos olette eri mieltä. En minä hänen päänsä sisällä asu. Mutta sanottakoon vielä, että hän ei vähästä hätkähdä, vaikka ei olekaan kokenut oikeastaan mitään kovin kamalaa elämänsä aikana. Silti hän ainakin yrittää ymmärtää, eikä tuomitse. Enhän minä ole mitään rikosta tehnyt, enkä ole mikään narkkari ja alkoholistia minusta ei saa tekemälläkään. Ainoa syntini on väärin rakentunut minäkuvani. 

Ja sitähän tässä yritän korjailla.

Ap

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 01:57"]

[/quote]

Edelleenkin oletat, että ap kuuluisi siihen porukkaan, joka ei yrittäisi. En tiedä, mutta minusta tuntuu vahvasti, että sinä et ap moittimiselta tajua koko tilannetta. Kaikki uudet viestit, ihan sama mitä ap kirjoittaa, sinä tulkitset mahdollisimman negatiivisen objektin läpi. Etkä ole kommentoinut siihen mitään, kun kysyin että miksi? Muitakin vaihtoehtoja on.

Et luule tietäväsi kaikkea, mutta silti luulet tietäväsi, että juuri ap on sellainen paskiainen, joka ei halua tehdä tilanteelleen mitään? Vain siksi ettei tajunnut heti alusta alkaen selostaa sinulle kaikkea päivän ruokalistoista lähtien? Sinä se tässä olet äärimmäisen sokea omille motiiveillesi.

57

[/quote]

Miksi sinä oletat että minä puhun koko ajan aapeesta? Kaikki uudet viestit? Haukun aapeeta paskiaiseksi? Ruokalistat? Keksitkö sinä noita juttuja omasta päästäsi vai kuvitteletko että minä kirjoitan täällä kaikki aapeen "vastaiset" kommentit. Sinä haukut minua vähän väliä milloin milläkin nimityksellä, nyt uusimpana sokeaksi, kun taas samaan aikaan pistät minun suuhuni asioita joita en ole edes sanonut. Että kumpikahan tässä se sokea on? 

[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 08:17"]

masennus on minussa, epätoivo on minussa, se ei koske koko maailmaa, ei meidän lapsia, ei miestäni. 

Ap

[/quote]

Voi ap! Sisimmäsi tiedät itsekin, että tuo on itsepetosta. Masennus vaikuttaa koko perheeseen, lapsiin ja mieheen. Lapset ovat äärimmäisen fiksuja ja herkkiä aistimaan, tietämään, tuntemaan vaikka kuvittelisit etteivät he tajua mistään mitään. He tajuavat kyllä ja kärsivät jollakin tavalla. Kun vanhemman masennusta hoidetaan niin samalla tulisi hoitaa koko perhettä. Suojella lapsia, tukea lapsia ja miestä, koska valitettavan usein mt-ongelmat "periytyvät"