Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mitä se paljonpuhuttu lapsiperhearki ihan oikeasti tarkoittaa?
Kaikkialta saa sen kuvan, että yhtä hullunmyllyä koko elämä. En ymmärrä lapsiperhearjesta mitään, varsinkaan siitä kun on pieniä lapsia. Voisiko joku kuvailla tarkemmin, mitä se teidän kohdalla tarkoittaa? Mistä päivänne koostuvat ja mikä niistä tekee "hullunmyllyä"? Onko se lasten vilkkaus, vai tuleeko lasten myötä niin paljon kaikkia ylimääräisiä menoja sun muuta? Voiko lapsiperhearki koskaan olla ihan rauhallista ja seesteistä vai kuuluuko tuo hullunmylly automaattisesti kuvioon?
Kommentit (403)
2 tyttöä n. 3v ikäerolla. Ovat nyt 5v ja 2v. Isompi harrastaa kerran viikossa, ovat 3 päivänä viikossa päiväkodissa ja itse teen osa-aikaisena töitä pari päivää viikossa.. elämä on aika rauhallista ja mukavaa, hyvin tullaan toimeen ja ehditään viettää aikaa perheenä, mutta kaikilla on jotain omaakin :) minä ehdin vapaapäivinä hyvin hoitaa kotityöt, ei tarvi iltoja niihin tuhlata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti minäkin 42 v. kirjoitti:
Uskon monien vanhempien uupuvan lapsiperhearkeen siksi, että kaikkea pyöritetään ”lapset edellä”.
Aikuisen ei pidä kadottaa itseään ja omaa elämäänsä eikä parisuhdetta, vaikka lapsia olisikin. Mielestäni lapsen myös ihan hyvä oppia näkemään tämä. Ymmärtää sen ainakin sitten isompana.
Eli kaiken ei tarvii pyöriä lapsen/lasten ehdolla.Miksi hankkia lapsia jos ne ei ole elämässä keskiössä ja heille ei haluta antaa parhaita mahdollisia lähtlkohtia elämään?
Uskon, että suurin osa haluaa lapsilleen parasta. Tuo on eri asia kuin se, että elämä pyörisi täysin lasten ehdoilla. Uraäitinä olen yhdistänyt työn ja perheen. Lapsilla ollut välillä palkattuja hoitajia, toisaalta taas olen kyennyt tekemään kotoa käsin töitä ja pitämään pitempiä vapaita kuin rutiinityössä olisin kyennyt, lapset pääsivät pieninä asumaan muissa maissa, oppivat kieliä jne. Harrastusten määriä rajoitettiin muutamaan ettei arki ollut yhtä kuskaamisrumbaa. Nyt molemmat jo opiskelemassa yliopistossa toisilla paikkakunnilla, tasapainoisia nuoria aikuisia, käyvät säännöllisesti kotona ja soittelevat ilonsa ja surunsa säännöllisesti. Olisinhan voinut jäädä kotiäidiksi, panostaa täysillä vain lapsiin 10-15 vuotta. Mutta tuo olisi uhraus, oman kunnianhimon siirtämistä lapsien kannettavaksi. Olisinko silloin halunnut enemmän vaikuttaa lasten valintoihin? Halunnut vaikuttaa mihin lukioon he menevät, mitä alaa lähtevät yliopistossa lukemaan? Nyt saivat itse tehdä valintansa. Esimerkiksi tyttö joka valitsi ns eliittialan yliopistossa kertoo miten paljon helpompaa hänen on opiskella kun ei ole suvun paineita niskassa kuten muutamalla muulla kurssikaverillaan, meillä tuetaan muttei laiteta paineita. Minusta järkevintä ainakin meillä lasten suhteen: lapset ovat olleet erittäin tärkeä osa elämääni, se tärkein, mutta sen lisäksi vastaan itse itsestäni, omista tarpeistani toiveistani ja kunnianhimostani, en uhraudu samalla ja siirrä niitä lasten kannettaviksi.
Tämä on hyvä kuvaus. Joidenkin perheiden elämä näyttää siltä, että vanhemmat suorittavat elämää omien lastensa kautta. Toki vanhemman tehtävä on tukea ja kannustaa lasta, mutta ei se tarkoita oman elämän täydellistä uhraamista. Jokainen lapsistaan huolehtiva vanhempi joutuu väkisin joustamaan jostakin omassa elämässään. Itse ajattelen, että samalla kun tarjoan omille lapsilleni parhaita mahdollisia asioita perheemme tilanteen sallimissa raameissa, näytän heille myös aikuisen mallia. Lapseni ovat tyttöjä, joten samalla näytän heille naisen (äidin) mallia. En halua opettaa heille, että naisen/äidin tehtävä on uhrata kaikki omassa elämässään ja passata kaikki nenän eteen tarjolle. Exäni äiti oli juuri sellainen marttyyri uhrautuja, joten ex luonnollisesti oletti, että minäkin luovun elämässäni kaikesta ja luon hänelle ja lapsille perhe-elämän kulissit, jossa muut ovat vastaanottajia ja minä mahdollistan kaiken. Lopullinen eropäätös tuli siinä, kun mietin, että haluanko omien tyttärieni elävän tällaista elämää. Lapsuudessa kuitenkin opitaan myös parisuhteen malli, jota helposti toistetaan aikuisena.
Viestini lähti hieman sivuraiteille, mutta pointtini oli se, että vanhemmat tulisi pohtia millaista aikuisen mallia lapselleen tarjoaa ja pohtia myös perheen resurssit lastensa tukemiseksi.
Juuri näin. Nyt korona kevät näytti miten monella lailla perhearkea voi elää. Voi pysähtyä miettimään mikä tyyli on meille perheenä se paras ja toteuttaa sitä ympäristön (osin kuvitelluista) paineista huolimatta. Ja miettiä oikeasti lasten parasta: perhe jossa äiti kireä kuin viulunkieli kun ängstää koko ajan "metatöistään" ja tekee elämää suuremman asian jostain koulukuvauksista tai harrasteeseen leipomisista ei välttämättä se paras tuki kasvavalle lapselle. Lapsen kannalta hirveän tärkeää tulla aidosti nähdyksi ja kuulluksi kotona, sen kehittävän ja herkkyyskaudella oikeinajoitetun lisäharrastuksen sijaan yhteinen hetki, jolloin aikuinen ei tee mitään, istuu lapsi sylissä sohvalla tai juo kahvia yhdessä myöhäisteinin kanssa ja kuuntelee teiniä, voi olla paljon tärkeämpää.
Tämä juuri. Parhaat lapsuusmuistot tulevat kun vietetään aikaa yhdessä kiireettömästi, annetaan lapselle ja lapsen ajatuksille aikaa ja kuullaan häntä. Ei ne kaverisynttäreille askartelut tai opettajien muistamiset oikeasti ole se vanhemmuuden ydin. Kannattaa muistaa, että se lapsi on yksi perheenjäsen ja perheen idea on olla yhdessä, viettää yhdessä sellaista aikaa, josta kaikki nauttivat. Toiset tykkäävät käydä yhdessä Linnanmäellä, toisille se on vaikka yhteinen urheiluharrastus. Kunkin omien toiveiden ja jaksamisen mukaan.
Ja kas, nyt ilmestyi nyt diipadaapaa-pätijät keuhkoamaan...
Jos nyt elät sinkkuna niin mieti millainen ruoka-, pyykki-, tiski-, määrä sinulta syntyy ja kerro se vähintään kymmenellä. Sitten mietit paljonko aikaa kuluu päivässä pelkästään noihin. Näihin lisätään vielä kaikki koulut, läksyt, harrastukset, sun oma vapaa aika, sun ja miehen parisuhde aika, sukujuhlat, työt, .. Kaikki pitää olla hyvin suunniteltu ja järjestetty että arki rullaa eteenpäin. Kuulostaako vielä hullunmyllyltä? Jos ei niin lisää tähän mielikuvaan vielä loputtomat univelat ja siitä johtuva ärtyisä olotila.
Onhan se elämä joillakin yksin asuvilla sinkuillakin "hullunmyllyä" elämä on sitä miksi itse sen tekee. Ei mulla ole lapsi aiheuttanut koskaan mitään hullunmyllyä. Ex aiheutti huolta ja murhetta koska oli alkoholisti, siitä pääsi kun erosi. Sen jälkeen lapsen kanssa oli erittäin rauhallista. Myös uuden miehen kanssa on elämä ihan rauhallista vaikka tuli kaksosetkin.
En ole huomannut että muillakaan tutuilla joilla on lapsia lapset aiheuttaisivat erityisesti hullunmyllyä. Joskus elämässä sattuu jotain ja on vähän hässäkkää, mutta suurimmaksi osaksi on tasaista. Lapset on perheenjäseniä, ihmisiä, yksilöitä kuten vanhempansakin. Jos vanhemmat on kauheita koheltajia niin luultavasti myös heidän lapsensakin ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aamulla aikainen herätys, lapsi päiväkotiin, itse töihin. Pitkä työpäivä. Sit lapsi päiväkodista kotiin. Laitan ruuan ja syödään. Illalla kotitöitä ja isompien lasten harrastuskuljetusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt jotta pääset sitten pilkkaamaan.
No en :D Vaan kysyn siksi, että olen itse tosi yliherkkä kaikenlaiselle melulle, hälinälle ja kiireelle, ja olen ihmeissäni lukenut monia juttuja siitä, miten painajaismaiselta lapsiperhearki kuulostaa. Ja sen takia tosissani epäröin, olisiko minusta ikinä äidiksi. Itse muistan, että oma lapsuudenkotini ainakin oli aivan rauhallinen, ei meillä ollut mitään jatkuvaa kaaosta tai kiirettä tai mekkalaa. Kuitenkin lähipiirin perheitä sivusta seuraavana saan käsityksen, että vanhemmat ovat jatkuvasti stressaantuneita ja väsyneitä ja arki suorastaan kaatuu päälle. Onko oma käsitykseni lapsuudesta turhan ruusuinen, vai ovatko nykypäivän elämänmeno yleisesti vain niin paljon vaativampaa. En tosiaan kysynyt pilkkaamistarkoituksessa.
Netti ja varsinkin some on aiheuttaneet sen että vanhemmat tai siis äidit, ovat alkaneet ylisuorittaa vanhemmuutta, he itse aiheuttavat sen kaiken kaaoksen, myös lapsen "vilkkauden" kun eivät ole koskaan antaneet sen lapsen olla rauhassa.
Nykypäivä ei vaadi vanhemmuudelta sen enempää kuin ennenkään, kaikki on hyvin kun lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin, vähän leluja ja rakkautta. Ei tarvitse olla kehittävää leikittämistä aamusta iltaan eikä varsinkaan harrastuksia pienellä, ja mielellään ei päiväkotiin alle 2-3v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt jotta pääset sitten pilkkaamaan.
No en :D Vaan kysyn siksi, että olen itse tosi yliherkkä kaikenlaiselle melulle, hälinälle ja kiireelle, ja olen ihmeissäni lukenut monia juttuja siitä, miten painajaismaiselta lapsiperhearki kuulostaa. Ja sen takia tosissani epäröin, olisiko minusta ikinä äidiksi. Itse muistan, että oma lapsuudenkotini ainakin oli aivan rauhallinen, ei meillä ollut mitään jatkuvaa kaaosta tai kiirettä tai mekkalaa. Kuitenkin lähipiirin perheitä sivusta seuraavana saan käsityksen, että vanhemmat ovat jatkuvasti stressaantuneita ja väsyneitä ja arki suorastaan kaatuu päälle. Onko oma käsitykseni lapsuudesta turhan ruusuinen, vai ovatko nykypäivän elämänmeno yleisesti vain niin paljon vaativampaa. En tosiaan kysynyt pilkkaamistarkoituksessa.
Netti ja varsinkin some on aiheuttaneet sen että vanhemmat tai siis äidit, ovat alkaneet ylisuorittaa vanhemmuutta, he itse aiheuttavat sen kaiken kaaoksen, myös lapsen "vilkkauden" kun eivät ole koskaan antaneet sen lapsen olla rauhassa.
Nykypäivä ei vaadi vanhemmuudelta sen enempää kuin ennenkään, kaikki on hyvin kun lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin, vähän leluja ja rakkautta. Ei tarvitse olla kehittävää leikittämistä aamusta iltaan eikä varsinkaan harrastuksia pienellä, ja mielellään ei päiväkotiin alle 2-3v.
Tämä on ihan täyttä puppua.
Jo se että kaikki lapsiperheiden palvelut on keskitetty kauas kuormittaa perheitä eri tavalla.
Hammaslääkäriin ja oiontana pitää mennä mukaan.
Kaiken maailman kasvatuskeskusteluja, vasuvartteja ja aktiivi-iltoja on jatkuvasti.
Koulu kuormittaa vanhempia koko ajan.
Lapsen hoidon ja kasvatuksen suhteen on järjetön kyttäysseuranta.
Miljoona eri urkintablankettia sinne ja tänne.
Kännykkäaikana pitää olla myös koulun, terkan jne. tavoitettavissa 24/7 tai huoli herää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan vanhemmuuteen, kuten kaikkiin asioihin, voi käyttää enemmän tai vähemmän aikaa, omasta ja lasten persoonista riippuen. Meillä on kolme lasta, ja ovat kyllä kaikki siinä mielessä kotihiiriä, että tykkäävät meidän ajasta ja huomiosta. Vanhin 9v voisi periaatteessa jo hengata kavereiden kanssa, mutta tykkää puistoilla ja kuunnella iltasatuja ja pelata lautapelejä vanhempien kanssa.
Harrastuksien määrä on pidetty maltillisena, harrastetaan kuitenkin kaikki musiikkia, ja se tarkoittaa aika määrää soittotunteja ja orkesteriharjoituksia. Siihen päälle sitten toki työt ja kotityöt ja kaikki pakollinen. Ja ennen kaikkea se yhdessäolo.
Lyhyesti sanoen aina kun istahdan sohvalle, joku istuu syliin ja alkaa selittää. Jos sellaisen kokisi raskaana, olisi varmasti raskasta.
Kiitos, tämä oli ihanasti kuvattu. Jos sattuisi niin että lapseni olisivat kuin minä eli viihtyisivät kotona ja omissa leikeissään, niin en varmaan kokisi lapsiperhearkea raskaana. Ruokaahan täytyy joka tapauksessa laittaa ja pyykkiä pestä, vaikka asuisi yksin, ei minua haittaa jos sitä olisi enemmän. Mutta jatkuvat kissanristiäiset, vanhempainillat, lääkärireissut, kaverisynttärit, harrastukset, huvipuistot, kaikki sellainen ahdistaa jo ajatuksena. Olisinko huono äiti, jos en lähtisi mukaan tuollaisiin? Mieheni on paljon ulospäinsuuntautuneempi ja varmaan jaksaisi tuollaista rumbaa paremmin. Minusta olisi kiva lukea lapsille satuja, askarrella ja leikkiä pihalla, tehdä ruokaa ja leipoa.
Vanhempainilta on kerran vuodessa, lääkäriin toki on joskus mentävä.. kaikki muu on vapaaehtoista.
Ei ole enää. Niitä vanhempainiltoja on monta per mukelo.
Meillä ei ollut vanhempainiltaa enää ollenkaan viime vuonna, en tiedä miksi. Ns. vanhempain vartti tai kehityskeskustelu opettajan kanssa keväisin ja syksyisin kerran jossa käydään opettajan kanssa läpi miten lapsella menee koulussa, se on ihan hyvä kun ei kunnon todistuksiakaan tule. Vitosen keväällä tulee ensimmäinen oikea todistus josta näkee miten ne aineet oikeasti lapsilla menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan vanhemmuuteen, kuten kaikkiin asioihin, voi käyttää enemmän tai vähemmän aikaa, omasta ja lasten persoonista riippuen. Meillä on kolme lasta, ja ovat kyllä kaikki siinä mielessä kotihiiriä, että tykkäävät meidän ajasta ja huomiosta. Vanhin 9v voisi periaatteessa jo hengata kavereiden kanssa, mutta tykkää puistoilla ja kuunnella iltasatuja ja pelata lautapelejä vanhempien kanssa.
Harrastuksien määrä on pidetty maltillisena, harrastetaan kuitenkin kaikki musiikkia, ja se tarkoittaa aika määrää soittotunteja ja orkesteriharjoituksia. Siihen päälle sitten toki työt ja kotityöt ja kaikki pakollinen. Ja ennen kaikkea se yhdessäolo.
Lyhyesti sanoen aina kun istahdan sohvalle, joku istuu syliin ja alkaa selittää. Jos sellaisen kokisi raskaana, olisi varmasti raskasta.
Kiitos, tämä oli ihanasti kuvattu. Jos sattuisi niin että lapseni olisivat kuin minä eli viihtyisivät kotona ja omissa leikeissään, niin en varmaan kokisi lapsiperhearkea raskaana. Ruokaahan täytyy joka tapauksessa laittaa ja pyykkiä pestä, vaikka asuisi yksin, ei minua haittaa jos sitä olisi enemmän. Mutta jatkuvat kissanristiäiset, vanhempainillat, lääkärireissut, kaverisynttärit, harrastukset, huvipuistot, kaikki sellainen ahdistaa jo ajatuksena. Olisinko huono äiti, jos en lähtisi mukaan tuollaisiin? Mieheni on paljon ulospäinsuuntautuneempi ja varmaan jaksaisi tuollaista rumbaa paremmin. Minusta olisi kiva lukea lapsille satuja, askarrella ja leikkiä pihalla, tehdä ruokaa ja leipoa.
Vanhempainilta on kerran vuodessa, lääkäriin toki on joskus mentävä.. kaikki muu on vapaaehtoista.
Ei ole enää. Niitä vanhempainiltoja on monta per mukelo.
Meillä ei ollut vanhempainiltaa enää ollenkaan viime vuonna, en tiedä miksi. Ns. vanhempain vartti tai kehityskeskustelu opettajan kanssa keväisin ja syksyisin kerran jossa käydään opettajan kanssa läpi miten lapsella menee koulussa, se on ihan hyvä kun ei kunnon todistuksiakaan tule. Vitosen keväällä tulee ensimmäinen oikea todistus josta näkee miten ne aineet oikeasti lapsilla menee.
Minä voin kertoa että miksi. Korona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt jotta pääset sitten pilkkaamaan.
No en :D Vaan kysyn siksi, että olen itse tosi yliherkkä kaikenlaiselle melulle, hälinälle ja kiireelle, ja olen ihmeissäni lukenut monia juttuja siitä, miten painajaismaiselta lapsiperhearki kuulostaa. Ja sen takia tosissani epäröin, olisiko minusta ikinä äidiksi. Itse muistan, että oma lapsuudenkotini ainakin oli aivan rauhallinen, ei meillä ollut mitään jatkuvaa kaaosta tai kiirettä tai mekkalaa. Kuitenkin lähipiirin perheitä sivusta seuraavana saan käsityksen, että vanhemmat ovat jatkuvasti stressaantuneita ja väsyneitä ja arki suorastaan kaatuu päälle. Onko oma käsitykseni lapsuudesta turhan ruusuinen, vai ovatko nykypäivän elämänmeno yleisesti vain niin paljon vaativampaa. En tosiaan kysynyt pilkkaamistarkoituksessa.
Netti ja varsinkin some on aiheuttaneet sen että vanhemmat tai siis äidit, ovat alkaneet ylisuorittaa vanhemmuutta, he itse aiheuttavat sen kaiken kaaoksen, myös lapsen "vilkkauden" kun eivät ole koskaan antaneet sen lapsen olla rauhassa.
Nykypäivä ei vaadi vanhemmuudelta sen enempää kuin ennenkään, kaikki on hyvin kun lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin, vähän leluja ja rakkautta. Ei tarvitse olla kehittävää leikittämistä aamusta iltaan eikä varsinkaan harrastuksia pienellä, ja mielellään ei päiväkotiin alle 2-3v.
Tämä on ihan täyttä puppua.
Jo se että kaikki lapsiperheiden palvelut on keskitetty kauas kuormittaa perheitä eri tavalla.
Hammaslääkäriin ja oiontana pitää mennä mukaan.
Kaiken maailman kasvatuskeskusteluja, vasuvartteja ja aktiivi-iltoja on jatkuvasti.
Koulu kuormittaa vanhempia koko ajan.
Lapsen hoidon ja kasvatuksen suhteen on järjetön kyttäysseuranta.
Miljoona eri urkintablankettia sinne ja tänne.
Kännykkäaikana pitää olla myös koulun, terkan jne. tavoitettavissa 24/7 tai huoli herää.
Mun lapselle tuli migreenikohtaus. Hän meni antamieni ohjeiden mukaan terkalle, pääsi lepäämään ja terkka soitti minulle. Olin 10 minuuttia koirien kanssa puistossa ja sinä aikana se terkka oli soittanut jo 8 kertaa! Sitten oli soittanut miehelle jne. Ja kun soitin takaisin, oli vihainen että miten voin olla tavoittamattomissa!
Ihan hirveän rasittavaa, kun tosiaan sitä päivystämistä pitäisi olla koko ajan. 14-vuotias ei kuole siihen, että migreenilääkkeen otettuaan odottaa 10 minuuttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt jotta pääset sitten pilkkaamaan.
No en :D Vaan kysyn siksi, että olen itse tosi yliherkkä kaikenlaiselle melulle, hälinälle ja kiireelle, ja olen ihmeissäni lukenut monia juttuja siitä, miten painajaismaiselta lapsiperhearki kuulostaa. Ja sen takia tosissani epäröin, olisiko minusta ikinä äidiksi. Itse muistan, että oma lapsuudenkotini ainakin oli aivan rauhallinen, ei meillä ollut mitään jatkuvaa kaaosta tai kiirettä tai mekkalaa. Kuitenkin lähipiirin perheitä sivusta seuraavana saan käsityksen, että vanhemmat ovat jatkuvasti stressaantuneita ja väsyneitä ja arki suorastaan kaatuu päälle. Onko oma käsitykseni lapsuudesta turhan ruusuinen, vai ovatko nykypäivän elämänmeno yleisesti vain niin paljon vaativampaa. En tosiaan kysynyt pilkkaamistarkoituksessa.
Netti ja varsinkin some on aiheuttaneet sen että vanhemmat tai siis äidit, ovat alkaneet ylisuorittaa vanhemmuutta, he itse aiheuttavat sen kaiken kaaoksen, myös lapsen "vilkkauden" kun eivät ole koskaan antaneet sen lapsen olla rauhassa.
Nykypäivä ei vaadi vanhemmuudelta sen enempää kuin ennenkään, kaikki on hyvin kun lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin, vähän leluja ja rakkautta. Ei tarvitse olla kehittävää leikittämistä aamusta iltaan eikä varsinkaan harrastuksia pienellä, ja mielellään ei päiväkotiin alle 2-3v.
Tämä on ihan täyttä puppua.
Jo se että kaikki lapsiperheiden palvelut on keskitetty kauas kuormittaa perheitä eri tavalla.
Hammaslääkäriin ja oiontana pitää mennä mukaan.
Kaiken maailman kasvatuskeskusteluja, vasuvartteja ja aktiivi-iltoja on jatkuvasti.
Koulu kuormittaa vanhempia koko ajan.
Lapsen hoidon ja kasvatuksen suhteen on järjetön kyttäysseuranta.
Miljoona eri urkintablankettia sinne ja tänne.
Kännykkäaikana pitää olla myös koulun, terkan jne. tavoitettavissa 24/7 tai huoli herää.
En ole ainuttakaan urkintalomaketta saanut eteeni täytettäväksi. Raskausaikana oli neuvolassa jotain, joiden tarkoitus oli saada vanhemmat miettimään esim. omia kasvatusmallejaan omasta lapsuudesta, mutta eipä ole muuta ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt jotta pääset sitten pilkkaamaan.
No en :D Vaan kysyn siksi, että olen itse tosi yliherkkä kaikenlaiselle melulle, hälinälle ja kiireelle, ja olen ihmeissäni lukenut monia juttuja siitä, miten painajaismaiselta lapsiperhearki kuulostaa. Ja sen takia tosissani epäröin, olisiko minusta ikinä äidiksi. Itse muistan, että oma lapsuudenkotini ainakin oli aivan rauhallinen, ei meillä ollut mitään jatkuvaa kaaosta tai kiirettä tai mekkalaa. Kuitenkin lähipiirin perheitä sivusta seuraavana saan käsityksen, että vanhemmat ovat jatkuvasti stressaantuneita ja väsyneitä ja arki suorastaan kaatuu päälle. Onko oma käsitykseni lapsuudesta turhan ruusuinen, vai ovatko nykypäivän elämänmeno yleisesti vain niin paljon vaativampaa. En tosiaan kysynyt pilkkaamistarkoituksessa.
Netti ja varsinkin some on aiheuttaneet sen että vanhemmat tai siis äidit, ovat alkaneet ylisuorittaa vanhemmuutta, he itse aiheuttavat sen kaiken kaaoksen, myös lapsen "vilkkauden" kun eivät ole koskaan antaneet sen lapsen olla rauhassa.
Nykypäivä ei vaadi vanhemmuudelta sen enempää kuin ennenkään, kaikki on hyvin kun lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin, vähän leluja ja rakkautta. Ei tarvitse olla kehittävää leikittämistä aamusta iltaan eikä varsinkaan harrastuksia pienellä, ja mielellään ei päiväkotiin alle 2-3v.
Tämä on ihan täyttä puppua.
Jo se että kaikki lapsiperheiden palvelut on keskitetty kauas kuormittaa perheitä eri tavalla.
Hammaslääkäriin ja oiontana pitää mennä mukaan.
Kaiken maailman kasvatuskeskusteluja, vasuvartteja ja aktiivi-iltoja on jatkuvasti.
Koulu kuormittaa vanhempia koko ajan.
Lapsen hoidon ja kasvatuksen suhteen on järjetön kyttäysseuranta.
Miljoona eri urkintablankettia sinne ja tänne.
Kännykkäaikana pitää olla myös koulun, terkan jne. tavoitettavissa 24/7 tai huoli herää.
Joo, se on muuttunut että hammaslääkäriin pitää mennä mukaan, toki ei enää pakko mennä huoneeseen aina kun lapsi lähenee kymmentä vuotta.
Ei ole ollut kasvatuskeskusteluja jne. kuin kerran syksyllä ja kerran keväällä se kun käydään läpi opettajan kanssa miten lapsella menee koulussa. Mitään aktiivi-iltoja ei ole koskaan ollut, en ole kuullutkaan. Eikä koulu kuormita vanhempia. Se riippuu niin opettajasta.
Meidän lapsilla oli kolme ekaa vuotta opettaja joka järjesti jotain joka viikko, vähintään joku pyöräretki johon piti ottaa kotoa evästä ja olla se pyörä kunnossa. Nelosella lapsilla olikin opettaja joka ei järjestänyt koskaan mitään erikoista, se oli autuasta kun viikot meni kuten lukujärjestyksessä sanoi, vain uimaviikko ja kerran vuoden aikana teatterikäynti oli erikoisempaa.
Nyt alkoi vitonen taas uuden opettajan kanssa, eikä vielä ainakaan vaikuta sellaiselta että järjestäisi kaikkea ylimääräistä.
Meillä oli toisella lapsella ongelmia koulussa kolmannella luokalla ja toisella neljännellä, mutta ei sekään aiheuttanut mitään kovin isoa härdelliä, joitain viestejä läheteltiin ja lapsi kävi kouluaikana erityisopettajan kanssa juttelemassa ja olikohan toisella koulukuraattori.. Molemmilla lapsilla oli opettaja osa ongelmaa, ja se että tietty oppilas kiusasi ja sai pari kaveriaankin siihen mukaan, ja opettaja ei puuttunut asiaan kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt jotta pääset sitten pilkkaamaan.
No en :D Vaan kysyn siksi, että olen itse tosi yliherkkä kaikenlaiselle melulle, hälinälle ja kiireelle, ja olen ihmeissäni lukenut monia juttuja siitä, miten painajaismaiselta lapsiperhearki kuulostaa. Ja sen takia tosissani epäröin, olisiko minusta ikinä äidiksi. Itse muistan, että oma lapsuudenkotini ainakin oli aivan rauhallinen, ei meillä ollut mitään jatkuvaa kaaosta tai kiirettä tai mekkalaa. Kuitenkin lähipiirin perheitä sivusta seuraavana saan käsityksen, että vanhemmat ovat jatkuvasti stressaantuneita ja väsyneitä ja arki suorastaan kaatuu päälle. Onko oma käsitykseni lapsuudesta turhan ruusuinen, vai ovatko nykypäivän elämänmeno yleisesti vain niin paljon vaativampaa. En tosiaan kysynyt pilkkaamistarkoituksessa.
Netti ja varsinkin some on aiheuttaneet sen että vanhemmat tai siis äidit, ovat alkaneet ylisuorittaa vanhemmuutta, he itse aiheuttavat sen kaiken kaaoksen, myös lapsen "vilkkauden" kun eivät ole koskaan antaneet sen lapsen olla rauhassa.
Nykypäivä ei vaadi vanhemmuudelta sen enempää kuin ennenkään, kaikki on hyvin kun lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin, vähän leluja ja rakkautta. Ei tarvitse olla kehittävää leikittämistä aamusta iltaan eikä varsinkaan harrastuksia pienellä, ja mielellään ei päiväkotiin alle 2-3v.
Tämä on ihan täyttä puppua.
Jo se että kaikki lapsiperheiden palvelut on keskitetty kauas kuormittaa perheitä eri tavalla.
Hammaslääkäriin ja oiontana pitää mennä mukaan.
Kaiken maailman kasvatuskeskusteluja, vasuvartteja ja aktiivi-iltoja on jatkuvasti.
Koulu kuormittaa vanhempia koko ajan.
Lapsen hoidon ja kasvatuksen suhteen on järjetön kyttäysseuranta.
Miljoona eri urkintablankettia sinne ja tänne.
Kännykkäaikana pitää olla myös koulun, terkan jne. tavoitettavissa 24/7 tai huoli herää.
En ole ainuttakaan urkintalomaketta saanut eteeni täytettäväksi. Raskausaikana oli neuvolassa jotain, joiden tarkoitus oli saada vanhemmat miettimään esim. omia kasvatusmallejaan omasta lapsuudesta, mutta eipä ole muuta ollut.
Sitten et ole äiti. Vaan trolli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt jotta pääset sitten pilkkaamaan.
No en :D Vaan kysyn siksi, että olen itse tosi yliherkkä kaikenlaiselle melulle, hälinälle ja kiireelle, ja olen ihmeissäni lukenut monia juttuja siitä, miten painajaismaiselta lapsiperhearki kuulostaa. Ja sen takia tosissani epäröin, olisiko minusta ikinä äidiksi. Itse muistan, että oma lapsuudenkotini ainakin oli aivan rauhallinen, ei meillä ollut mitään jatkuvaa kaaosta tai kiirettä tai mekkalaa. Kuitenkin lähipiirin perheitä sivusta seuraavana saan käsityksen, että vanhemmat ovat jatkuvasti stressaantuneita ja väsyneitä ja arki suorastaan kaatuu päälle. Onko oma käsitykseni lapsuudesta turhan ruusuinen, vai ovatko nykypäivän elämänmeno yleisesti vain niin paljon vaativampaa. En tosiaan kysynyt pilkkaamistarkoituksessa.
Netti ja varsinkin some on aiheuttaneet sen että vanhemmat tai siis äidit, ovat alkaneet ylisuorittaa vanhemmuutta, he itse aiheuttavat sen kaiken kaaoksen, myös lapsen "vilkkauden" kun eivät ole koskaan antaneet sen lapsen olla rauhassa.
Nykypäivä ei vaadi vanhemmuudelta sen enempää kuin ennenkään, kaikki on hyvin kun lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin, vähän leluja ja rakkautta. Ei tarvitse olla kehittävää leikittämistä aamusta iltaan eikä varsinkaan harrastuksia pienellä, ja mielellään ei päiväkotiin alle 2-3v.
Tämä on ihan täyttä puppua.
Jo se että kaikki lapsiperheiden palvelut on keskitetty kauas kuormittaa perheitä eri tavalla.
Hammaslääkäriin ja oiontana pitää mennä mukaan.
Kaiken maailman kasvatuskeskusteluja, vasuvartteja ja aktiivi-iltoja on jatkuvasti.
Koulu kuormittaa vanhempia koko ajan.
Lapsen hoidon ja kasvatuksen suhteen on järjetön kyttäysseuranta.
Miljoona eri urkintablankettia sinne ja tänne.
Kännykkäaikana pitää olla myös koulun, terkan jne. tavoitettavissa 24/7 tai huoli herää.
En ole ainuttakaan urkintalomaketta saanut eteeni täytettäväksi. Raskausaikana oli neuvolassa jotain, joiden tarkoitus oli saada vanhemmat miettimään esim. omia kasvatusmallejaan omasta lapsuudesta, mutta eipä ole muuta ollut.
Kerran vuodessa tulee lapsen joku terveyskysely ja kiusaamiskysely. Nyt tulee laaja lääkärintarkastus kun ovat vitosella. Niin ja ennen vanhempainvarttia vai mikä kehityskeskustelu se on, kaksi kertaa vuodessa, pitää täyttää netissä että mitkä on vanhempien mielestä lapsen vahvuudet ja mitkä ei. Eipä muuta plankettia ole tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyt jotta pääset sitten pilkkaamaan.
No en :D Vaan kysyn siksi, että olen itse tosi yliherkkä kaikenlaiselle melulle, hälinälle ja kiireelle, ja olen ihmeissäni lukenut monia juttuja siitä, miten painajaismaiselta lapsiperhearki kuulostaa. Ja sen takia tosissani epäröin, olisiko minusta ikinä äidiksi. Itse muistan, että oma lapsuudenkotini ainakin oli aivan rauhallinen, ei meillä ollut mitään jatkuvaa kaaosta tai kiirettä tai mekkalaa. Kuitenkin lähipiirin perheitä sivusta seuraavana saan käsityksen, että vanhemmat ovat jatkuvasti stressaantuneita ja väsyneitä ja arki suorastaan kaatuu päälle. Onko oma käsitykseni lapsuudesta turhan ruusuinen, vai ovatko nykypäivän elämänmeno yleisesti vain niin paljon vaativampaa. En tosiaan kysynyt pilkkaamistarkoituksessa.
Todella erikoista. Meillä terkka saattaa soittaa joskus jälkikäteen tai laittaa vaan viestiä, ei todellakaan soittele montaa kertaa.
Netti ja varsinkin some on aiheuttaneet sen että vanhemmat tai siis äidit, ovat alkaneet ylisuorittaa vanhemmuutta, he itse aiheuttavat sen kaiken kaaoksen, myös lapsen "vilkkauden" kun eivät ole koskaan antaneet sen lapsen olla rauhassa.
Nykypäivä ei vaadi vanhemmuudelta sen enempää kuin ennenkään, kaikki on hyvin kun lapsi saa ruokaa, vaatteet, kodin, vähän leluja ja rakkautta. Ei tarvitse olla kehittävää leikittämistä aamusta iltaan eikä varsinkaan harrastuksia pienellä, ja mielellään ei päiväkotiin alle 2-3v.
Tämä on ihan täyttä puppua.
Jo se että kaikki lapsiperheiden palvelut on keskitetty kauas kuormittaa perheitä eri tavalla.
Hammaslääkäriin ja oiontana pitää mennä mukaan.
Kaiken maailman kasvatuskeskusteluja, vasuvartteja ja aktiivi-iltoja on jatkuvasti.
Koulu kuormittaa vanhempia koko ajan.
Lapsen hoidon ja kasvatuksen suhteen on järjetön kyttäysseuranta.
Miljoona eri urkintablankettia sinne ja tänne.
Kännykkäaikana pitää olla myös koulun, terkan jne. tavoitettavissa 24/7 tai huoli herää.
Mun lapselle tuli migreenikohtaus. Hän meni antamieni ohjeiden mukaan terkalle, pääsi lepäämään ja terkka soitti minulle. Olin 10 minuuttia koirien kanssa puistossa ja sinä aikana se terkka oli soittanut jo 8 kertaa! Sitten oli soittanut miehelle jne. Ja kun soitin takaisin, oli vihainen että miten voin olla tavoittamattomissa!
Ihan hirveän rasittavaa, kun tosiaan sitä päivystämistä pitäisi olla koko ajan. 14-vuotias ei kuole siihen, että migreenilääkkeen otettuaan odottaa 10 minuuttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan vanhemmuuteen, kuten kaikkiin asioihin, voi käyttää enemmän tai vähemmän aikaa, omasta ja lasten persoonista riippuen. Meillä on kolme lasta, ja ovat kyllä kaikki siinä mielessä kotihiiriä, että tykkäävät meidän ajasta ja huomiosta. Vanhin 9v voisi periaatteessa jo hengata kavereiden kanssa, mutta tykkää puistoilla ja kuunnella iltasatuja ja pelata lautapelejä vanhempien kanssa.
Harrastuksien määrä on pidetty maltillisena, harrastetaan kuitenkin kaikki musiikkia, ja se tarkoittaa aika määrää soittotunteja ja orkesteriharjoituksia. Siihen päälle sitten toki työt ja kotityöt ja kaikki pakollinen. Ja ennen kaikkea se yhdessäolo.
Lyhyesti sanoen aina kun istahdan sohvalle, joku istuu syliin ja alkaa selittää. Jos sellaisen kokisi raskaana, olisi varmasti raskasta.
Kiitos, tämä oli ihanasti kuvattu. Jos sattuisi niin että lapseni olisivat kuin minä eli viihtyisivät kotona ja omissa leikeissään, niin en varmaan kokisi lapsiperhearkea raskaana. Ruokaahan täytyy joka tapauksessa laittaa ja pyykkiä pestä, vaikka asuisi yksin, ei minua haittaa jos sitä olisi enemmän. Mutta jatkuvat kissanristiäiset, vanhempainillat, lääkärireissut, kaverisynttärit, harrastukset, huvipuistot, kaikki sellainen ahdistaa jo ajatuksena. Olisinko huono äiti, jos en lähtisi mukaan tuollaisiin? Mieheni on paljon ulospäinsuuntautuneempi ja varmaan jaksaisi tuollaista rumbaa paremmin. Minusta olisi kiva lukea lapsille satuja, askarrella ja leikkiä pihalla, tehdä ruokaa ja leipoa.
Vanhempainilta on kerran vuodessa, lääkäriin toki on joskus mentävä.. kaikki muu on vapaaehtoista.
Ei ole enää. Niitä vanhempainiltoja on monta per mukelo.
Meillä ei ollut vanhempainiltaa enää ollenkaan viime vuonna, en tiedä miksi. Ns. vanhempain vartti tai kehityskeskustelu opettajan kanssa keväisin ja syksyisin kerran jossa käydään opettajan kanssa läpi miten lapsella menee koulussa, se on ihan hyvä kun ei kunnon todistuksiakaan tule. Vitosen keväällä tulee ensimmäinen oikea todistus josta näkee miten ne aineet oikeasti lapsilla menee.
Minä voin kertoa että miksi. Korona.
Eihän se korona vaikuttanut elokuusta helmikuuhun millään tavalla.
Yhtä helvettiä. Stressaamista ja ahdistusta.
Teinien kohdalla koko ajan huoli että mitä sekoilevat kylillä ja kenen hullun kaverin kaa nyt hengaa.
Lapsielämä todellakaan oo herkkua. Paras on sillo ku nukkuvat ja kun ovat poissa silmistä äitinsä luona.
Riippuu ihan vanhemmista ja lapsista mitä se lapsiperhearki pitää sisällään.
Meillä on ekaluokkalainen ja päiväkotilainen, jotka touhuavat paljon yhdessä. Siivoillaan, pelataan, ulkoillaan, mitä milloinkin. Välillä kiukutellaan ja sitten taas halaillaan.
Ovat hyväkäytöksisiä ja heidän kanssaan on mukava käydä kaupoilla, autoreissuilla, missä vain.
Meillä arki on soljuvaa ja suurimmaksi osaksi mukavaa, ihan tavallista elämää.
Juuri näin. Nyt korona kevät näytti miten monella lailla perhearkea voi elää. Voi pysähtyä miettimään mikä tyyli on meille perheenä se paras ja toteuttaa sitä ympäristön (osin kuvitelluista) paineista huolimatta. Ja miettiä oikeasti lasten parasta: perhe jossa äiti kireä kuin viulunkieli kun ängstää koko ajan "metatöistään" ja tekee elämää suuremman asian jostain koulukuvauksista tai harrasteeseen leipomisista ei välttämättä se paras tuki kasvavalle lapselle. Lapsen kannalta hirveän tärkeää tulla aidosti nähdyksi ja kuulluksi kotona, sen kehittävän ja herkkyyskaudella oikeinajoitetun lisäharrastuksen sijaan yhteinen hetki, jolloin aikuinen ei tee mitään, istuu lapsi sylissä sohvalla tai juo kahvia yhdessä myöhäisteinin kanssa ja kuuntelee teiniä, voi olla paljon tärkeämpää.