Kertokaa mitä se paljonpuhuttu lapsiperhearki ihan oikeasti tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Mulle on pahinta ollut väsymys, melu, jatkuvasti tarvittuna olo, jatkuva ruuanlaitto ja lapsen ehdoilla eläminen. Lapsen tunteiden säätely ollut myös vaativaa, kiukuttelun sietäminen yms. Näistä syistä lapsiluku jäi yhteen.

Voi kuulostaa liioittelulta koska kyse on vain yhdestä lapsesta mutta jokainen vela ymmärtää mistä puhun.

Ymmärsin nimittäin vasta lapsen saatuani että vanhemmuus ei sovi minulle. En tajunnut lapsesta haaveillessani mitä elämä lapsen kanssa oikeasti on ja mitä se vaatii. Rakastan lastani ja hoidan tämän kunnialla mutta perusluonteeltani olen vela ja yksinasuja. Jos nyt saisin valita asuisin yksin myös parisuhteessa eläessäni.

Toisaalta hyvä, kun ajoissa osasit kuunnella jaksamistasi ja lapsiluku jäi yhteen.

Mulla samoja haasteita, mutta kolme lasta. Heikolla hetkellä/ nykyään liian usein haaveilen toisenlaisesta elämäntilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vanhemmuuteen, kuten kaikkiin asioihin, voi käyttää enemmän tai vähemmän aikaa, omasta ja lasten persoonista riippuen. Meillä on kolme lasta, ja ovat kyllä kaikki siinä mielessä kotihiiriä, että tykkäävät meidän ajasta ja huomiosta. Vanhin 9v voisi periaatteessa jo hengata kavereiden kanssa, mutta tykkää puistoilla ja kuunnella iltasatuja ja pelata lautapelejä vanhempien kanssa.

Harrastuksien määrä on pidetty maltillisena, harrastetaan kuitenkin kaikki musiikkia, ja se tarkoittaa aika määrää soittotunteja ja orkesteriharjoituksia. Siihen päälle sitten toki työt ja kotityöt ja kaikki pakollinen. Ja ennen kaikkea se yhdessäolo.

Lyhyesti sanoen aina kun istahdan sohvalle, joku istuu syliin ja alkaa selittää. Jos sellaisen kokisi raskaana, olisi varmasti raskasta.

Kiitos, tämä oli ihanasti kuvattu. Jos sattuisi niin että lapseni olisivat kuin minä eli viihtyisivät kotona ja omissa leikeissään, niin en varmaan kokisi lapsiperhearkea raskaana. Ruokaahan täytyy joka tapauksessa laittaa ja pyykkiä pestä, vaikka asuisi yksin, ei minua haittaa jos sitä olisi enemmän. Mutta jatkuvat kissanristiäiset, vanhempainillat, lääkärireissut, kaverisynttärit, harrastukset, huvipuistot, kaikki sellainen ahdistaa jo ajatuksena. Olisinko huono äiti, jos en lähtisi mukaan tuollaisiin? Mieheni on paljon ulospäinsuuntautuneempi ja varmaan jaksaisi tuollaista rumbaa paremmin. Minusta olisi kiva lukea lapsille satuja, askarrella ja leikkiä pihalla, tehdä ruokaa ja leipoa.

Lapsi on 5v, ei ole ollut vielä kertaakaan kaverisynttäreillä, päiväkodissa on vasu-keskustelu pari kertaa vuodessa. Kipeänä lapsi ollut ehkä kerran vuodessa, joten ei ole lääkärireissutkaan olleet ristiksi. Sen sijaan huvipuistoissahan on ihanaa, isäkin pääsee laitteisiin nauttimaan ja äitikin, jos sattuu uskaltamaan. Harrastuksia lapsille voi katsoa omien voimavarojen mukaan. Omallani on kaksi harrastusta, jotka molemmat ovat kodin lähellä, joten ei tarvitse isosti osallistua menemisiin ja tulemisiin.

Eiköhän lapsiperhearkea löydy niin monenlaista kuinnon perheitäkin, ja jokaisella perheelläkin se vaihtelee eri aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti minäkin 42 v. kirjoitti:

Uskon monien vanhempien uupuvan lapsiperhearkeen siksi, että kaikkea pyöritetään ”lapset edellä”.

Aikuisen ei pidä kadottaa itseään ja omaa elämäänsä eikä parisuhdetta, vaikka lapsia olisikin. Mielestäni lapsen myös ihan hyvä oppia näkemään tämä. Ymmärtää sen ainakin sitten isompana.

Eli kaiken ei tarvii pyöriä lapsen/lasten ehdolla.

Miksi hankkia lapsia jos ne ei ole elämässä keskiössä ja heille ei haluta antaa parhaita mahdollisia lähtlkohtia elämään?

Hä? Onko se paras lähtökohta elämään että kaikki kannetaan valmiina eteen ja masentunut äiti luopuu kaikesta omastaan toteuttaen lapsien jokaikisen toiveen? No ei.

Kyllä se kaikki satsaus ja esim harrastusten mahdollistaminen näkyy jatkossa selvästi.

Missä kohtaa kirjoitettiin ettei lapsilla olisi harrastuksia..?

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe-elämä on juuri niin hirveää kuin siitä tekee. Toki voi olla sellaisia ongelmia, joihin ei omalla toiminnalla voi vaikuttaa, esim lapsen sairaudet. Lähinnä tarkoitan sitä, että joissain perheissä lapset tuupataan pienestä pitäen kilpaurheiluun tai vanhemmilla on muuten kunnianhimoisia harrastuksia. En usko, että lapsi osaa vaatia jo eskari-iässä itselleen harrastuksia viisi kertaa viikossa (kielikoulua, urheilua, taiteen perusopetusta..). Olen joutunut seuraamaan sivusta vanhempien tuskailua siitä, että lapsella on pakko olla x- määrä aktiviteetteja, jotka vievät paljon rahaa ja aikaa. Samaan aikaan vanhemmat stressaavat töidensä vuoksi, koska tulotaso ei saa yhtään laskea, jotta elämä voidaan rajoittaa.

Millaista meidän elämä sitten on? Olen kahden lapsen yh, teen virka-aikaa liukuvalla työajalla. Työmatka on kohtuullinen ja koulu ja päiväkoti on lähellä. Molemmilla lapsilla on yksi oma harrastus ja lisäksi meillä perheen yhteinen harrastus, joka ei ole aikatauluun sidottu. Välillä tilaan ruokakassin kotiin, koska en jaksa miettiä mitä ruokaa tekisi. Joskus tuntuu kiireiseltä, kun lapsilla on puheterapiaa yms, jotka sattuvat päiväsaikaan, mutta onneksi niitäkään ei koko aikaa ole. Siivouksesta joustan, jos väsyttää. Ei meillä ole likaista, tavarat saattavat olla hujan hajan. Elämä on oikeasti mukavaa, koska elämme meidännäköistä elämää ilman älytöntä suorittamista ja aikataulupakkoja. Tänään olemme lähinnä makoilleet sohvalla, nauttineet pitkästä aamiaisesta ja kohta lähdemme kaupoille. Toinen lapsi menee kaverilleen leikkimään. Mukavasta lapsiperhe-elämästä ei juuri kehtaa kailottaa, kun yleinen ajatus tuntuu olevan, että elämän pitää olla suorittamista.

Elämä on suurelta osin suoriutumista. Lapsena on hyvä hankkia mahdollisimman paljon taitoja koska se on herkkyyskautta oppiselle ja kehittymiselle monessa suhteessa. Löysäily kostautuu myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Jos niitä kersoja ei ehdollista päiväkotielämälle, niin heistä ei koskaan tule sähköjäniksiä. Helppoa!

Jaa, no kyllä minun lapsi ainakin tykkää tosi paljon käydä päiväkodissa. Oikein odottaa, että näkee kaikki kaverit ja pääsee niiden kanssa leikkimään. Itestä ei oo mitään leikkiseuraa, en osaa enkä halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti minäkin 42 v. kirjoitti:

Uskon monien vanhempien uupuvan lapsiperhearkeen siksi, että kaikkea pyöritetään ”lapset edellä”.

Aikuisen ei pidä kadottaa itseään ja omaa elämäänsä eikä parisuhdetta, vaikka lapsia olisikin. Mielestäni lapsen myös ihan hyvä oppia näkemään tämä. Ymmärtää sen ainakin sitten isompana.

Eli kaiken ei tarvii pyöriä lapsen/lasten ehdolla.

Miksi hankkia lapsia jos ne ei ole elämässä keskiössä ja heille ei haluta antaa parhaita mahdollisia lähtlkohtia elämään?

Hä? Onko se paras lähtökohta elämään että kaikki kannetaan valmiina eteen ja masentunut äiti luopuu kaikesta omastaan toteuttaen lapsien jokaikisen toiveen? No ei.

Kyllä se kaikki satsaus ja esim harrastusten mahdollistaminen näkyy jatkossa selvästi.

Missä kohtaa kirjoitettiin ettei lapsilla olisi harrastuksia..?

Voihan sitä käpylehmillä leikkimistä ja ruutuhypoelyä harrastuksiksi sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti minäkin 42 v. kirjoitti:

Uskon monien vanhempien uupuvan lapsiperhearkeen siksi, että kaikkea pyöritetään ”lapset edellä”.

Aikuisen ei pidä kadottaa itseään ja omaa elämäänsä eikä parisuhdetta, vaikka lapsia olisikin. Mielestäni lapsen myös ihan hyvä oppia näkemään tämä. Ymmärtää sen ainakin sitten isompana.

Eli kaiken ei tarvii pyöriä lapsen/lasten ehdolla.

Miksi hankkia lapsia jos ne ei ole elämässä keskiössä ja heille ei haluta antaa parhaita mahdollisia lähtlkohtia elämään?

Hä? Onko se paras lähtökohta elämään että kaikki kannetaan valmiina eteen ja masentunut äiti luopuu kaikesta omastaan toteuttaen lapsien jokaikisen toiveen? No ei.

Kyllä se kaikki satsaus ja esim harrastusten mahdollistaminen näkyy jatkossa selvästi.

Missä kohtaa kirjoitettiin ettei lapsilla olisi harrastuksia..?

Myös se näkyy kun ollaan niin menossa koko perhe, että ei koskaan kokoonnuta saman pöydän ääreen illalliselle.

Kai ne lapset voi välillä itsekkin kulkea harrastuksiin ellei ole hirveä määrä tavaraa kuljetettavana mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyt jotta pääset sitten pilkkaamaan.

No en :D Vaan kysyn siksi, että olen itse tosi yliherkkä kaikenlaiselle melulle, hälinälle ja kiireelle, ja olen ihmeissäni lukenut monia juttuja siitä, miten painajaismaiselta lapsiperhearki kuulostaa. Ja sen takia tosissani epäröin, olisiko minusta ikinä äidiksi. Itse muistan, että oma lapsuudenkotini ainakin oli aivan rauhallinen, ei meillä ollut mitään jatkuvaa kaaosta tai kiirettä tai mekkalaa. Kuitenkin lähipiirin perheitä sivusta seuraavana saan käsityksen, että vanhemmat ovat jatkuvasti stressaantuneita ja väsyneitä ja arki suorastaan kaatuu päälle. Onko oma käsitykseni lapsuudesta turhan ruusuinen, vai ovatko nykypäivän elämänmeno yleisesti vain niin paljon vaativampaa. En tosiaan kysynyt pilkkaamistarkoituksessa.

Mulla on kolme lasta ja vielä niitä paljon parjattuja paljon harrastavia teinipoikia. Tässä mä istun toisen aamukahvikuppini kanssa ja selaan tätä palstaa. Esikoinen nukkuu vielä tyttöystävänsä kanssa, keskimmäinen on koiran kanssa lenkillä ja kuopus pelissään isänsä kanssa. Ei ääntäkään missään. Ihan kauheeta😳

Entäs silloin kun kaikki oli alle 5 v?

No silloin oli vaikeita aikoja, mutta se ei johtunut lapsista. Isovanhemmista kolme haudattiin, viimeisellä todettiin pitkälle edennyt alzheimer ja hänen asioitaan hoidin perheen ja oman työni ohella. Ja muutakin. Ilman lapsia olisin varmaan tuolloin hypännyt sillalta.

Ei meidän lapsiperhearki ainakaan ole mitään hullunmyllyä. Koronakevät oli toki raskas kun oltiin kaikki koko ajan kotona ja lasten etäkoulun ja aikuisten töiden yhteensovittaminen oli todella haastavaa.

Lapset koulussa, vanhemmat töissä, isä tekee töitä kotoa joten hoitaa arkisin ruuan pöytään koska minä olen kotona aika myöhään ja normaalioloissa matkustan säännöllisesti työn puolesta. Syödään yhdessä joka päivä jos se on mahdollista.

Viikonloppuisin molemmilla lapsilla on usein kaverisynttäreitä tai leikkitreffejä. Toisella harrastus lauantaiaamuna toisen harrastus on viikolla. Muuten vietetään aikaa yhdessä, käydään leffassa, kylässä, kutsutaan vieraita, vanhemmat käyvät omissa harrastuksissaan., lomilla reissataan eri kokoonpanoissa kotimaassa tai ulkomailla...

Ihan tavallista mukavaa arkea, lapset 6 ja 8.

Vierailija kirjoitti:

Äiti minäkin 42 v. kirjoitti:

Uskon monien vanhempien uupuvan lapsiperhearkeen siksi, että kaikkea pyöritetään ”lapset edellä”.

Aikuisen ei pidä kadottaa itseään ja omaa elämäänsä eikä parisuhdetta, vaikka lapsia olisikin. Mielestäni lapsen myös ihan hyvä oppia näkemään tämä. Ymmärtää sen ainakin sitten isompana.

Eli kaiken ei tarvii pyöriä lapsen/lasten ehdolla.

Miksi hankkia lapsia jos ne ei ole elämässä keskiössä ja heille ei haluta antaa parhaita mahdollisia lähtlkohtia elämään?

Uskon, että suurin osa haluaa lapsilleen parasta. Tuo on eri asia kuin se, että elämä pyörisi täysin lasten ehdoilla. Uraäitinä olen yhdistänyt työn ja perheen. Lapsilla ollut välillä palkattuja hoitajia, toisaalta taas olen kyennyt tekemään kotoa käsin töitä ja pitämään pitempiä vapaita kuin rutiinityössä olisin kyennyt, lapset pääsivät pieninä asumaan muissa maissa, oppivat kieliä jne. Harrastusten määriä rajoitettiin muutamaan ettei arki ollut yhtä kuskaamisrumbaa. Nyt molemmat jo opiskelemassa yliopistossa toisilla paikkakunnilla, tasapainoisia nuoria aikuisia, käyvät säännöllisesti kotona ja soittelevat ilonsa ja surunsa säännöllisesti. Olisinhan voinut jäädä kotiäidiksi, panostaa täysillä vain lapsiin 10-15 vuotta. Mutta tuo olisi uhraus, oman kunnianhimon siirtämistä lapsien kannettavaksi. Olisinko silloin halunnut enemmän vaikuttaa lasten valintoihin? Halunnut vaikuttaa mihin lukioon he menevät, mitä alaa lähtevät yliopistossa lukemaan? Nyt saivat itse tehdä valintansa. Esimerkiksi tyttö joka valitsi ns eliittialan yliopistossa kertoo miten paljon helpompaa hänen on opiskella kun ei ole suvun paineita niskassa kuten muutamalla muulla kurssikaverillaan, meillä tuetaan muttei laiteta paineita. Minusta järkevintä ainakin meillä lasten suhteen: lapset ovat olleet erittäin tärkeä osa elämääni, se tärkein, mutta sen lisäksi vastaan itse itsestäni, omista tarpeistani toiveistani ja kunnianhimostani, en uhraudu samalla ja siirrä  niitä lasten kannettaviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti minäkin 42 v. kirjoitti:

Uskon monien vanhempien uupuvan lapsiperhearkeen siksi, että kaikkea pyöritetään ”lapset edellä”.

Aikuisen ei pidä kadottaa itseään ja omaa elämäänsä eikä parisuhdetta, vaikka lapsia olisikin. Mielestäni lapsen myös ihan hyvä oppia näkemään tämä. Ymmärtää sen ainakin sitten isompana.

Eli kaiken ei tarvii pyöriä lapsen/lasten ehdolla.

Miksi hankkia lapsia jos ne ei ole elämässä keskiössä ja heille ei haluta antaa parhaita mahdollisia lähtlkohtia elämään?

Hä? Onko se paras lähtökohta elämään että kaikki kannetaan valmiina eteen ja masentunut äiti luopuu kaikesta omastaan toteuttaen lapsien jokaikisen toiveen? No ei.

Kyllä se kaikki satsaus ja esim harrastusten mahdollistaminen näkyy jatkossa selvästi.

Missä kohtaa kirjoitettiin ettei lapsilla olisi harrastuksia..?

Voihan sitä käpylehmillä leikkimistä ja ruutuhypoelyä harrastuksiksi sanoa.

Trollolloo ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vanhemmuuteen, kuten kaikkiin asioihin, voi käyttää enemmän tai vähemmän aikaa, omasta ja lasten persoonista riippuen. Meillä on kolme lasta, ja ovat kyllä kaikki siinä mielessä kotihiiriä, että tykkäävät meidän ajasta ja huomiosta. Vanhin 9v voisi periaatteessa jo hengata kavereiden kanssa, mutta tykkää puistoilla ja kuunnella iltasatuja ja pelata lautapelejä vanhempien kanssa.

Harrastuksien määrä on pidetty maltillisena, harrastetaan kuitenkin kaikki musiikkia, ja se tarkoittaa aika määrää soittotunteja ja orkesteriharjoituksia. Siihen päälle sitten toki työt ja kotityöt ja kaikki pakollinen. Ja ennen kaikkea se yhdessäolo.

Lyhyesti sanoen aina kun istahdan sohvalle, joku istuu syliin ja alkaa selittää. Jos sellaisen kokisi raskaana, olisi varmasti raskasta.

Kiitos, tämä oli ihanasti kuvattu. Jos sattuisi niin että lapseni olisivat kuin minä eli viihtyisivät kotona ja omissa leikeissään, niin en varmaan kokisi lapsiperhearkea raskaana. Ruokaahan täytyy joka tapauksessa laittaa ja pyykkiä pestä, vaikka asuisi yksin, ei minua haittaa jos sitä olisi enemmän. Mutta jatkuvat kissanristiäiset, vanhempainillat, lääkärireissut, kaverisynttärit, harrastukset, huvipuistot, kaikki sellainen ahdistaa jo ajatuksena. Olisinko huono äiti, jos en lähtisi mukaan tuollaisiin? Mieheni on paljon ulospäinsuuntautuneempi ja varmaan jaksaisi tuollaista rumbaa paremmin. Minusta olisi kiva lukea lapsille satuja, askarrella ja leikkiä pihalla, tehdä ruokaa ja leipoa.

Vanhempainilta on kerran vuodessa, lääkäriin toki on joskus mentävä.. kaikki muu on vapaaehtoista.

Tietenkään ei tarvitse tehdä mitään jos ei haittaa että vertaisryhmäsi pitää sinua lahjattomana luuserina. Nykyisin odotetaan vanhempien osallistumista niin harrastusten mahdollistamiseen, leirikoulujen ja luokkaretkien rahankeräyksiin ym ym.

Hankkikaa useita lapsia niin tiedätte.

Elo-syyskuussa tahtoo olla näistä useita monta kertaa   (ellei ole saanut kaksosia samaan ryhmään):

-koulun vanhempainiltaa

-koulun vanhempainvartteja,

- lasten terveydenhoitajat vaativat papereiden täyttämistä ja ehkä mukaan tarkastuksiin

- lasten ruuasta vastaavat ruokalat myös

- vanhemmille voi tulla kysely koulutyytyväisyydestä tai omista alkoholinkäyttötottumuksista

- harrastuksiin ilmoittautumiset

- lasten joukkueharrastusten vanhempainiltaa

- iltapäiväkerhojen vanhempainiltaa

- päiväkodin vanhempainiltaa

- koulun vanhempainyhdistys kutsuu mukaan toimintaan (ei kiitos)

- päiväkodin vanhempainyhdistys kutsuu mukaan toimintaan (ei kiitos)

- luokka päättää alkaa kerätä rahaa luokkaretkeä varten (pakko osallistua esim leipomalla)

- ...

Vierailija kirjoitti:

Ei meidän lapsiperhearki ainakaan ole mitään hullunmyllyä. Koronakevät oli toki raskas kun oltiin kaikki koko ajan kotona ja lasten etäkoulun ja aikuisten töiden yhteensovittaminen oli todella haastavaa.

Lapset koulussa, vanhemmat töissä, isä tekee töitä kotoa joten hoitaa arkisin ruuan pöytään koska minä olen kotona aika myöhään ja normaalioloissa matkustan säännöllisesti työn puolesta. Syödään yhdessä joka päivä jos se on mahdollista.

Viikonloppuisin molemmilla lapsilla on usein kaverisynttäreitä tai leikkitreffejä. Toisella harrastus lauantaiaamuna toisen harrastus on viikolla. Muuten vietetään aikaa yhdessä, käydään leffassa, kylässä, kutsutaan vieraita, vanhemmat käyvät omissa harrastuksissaan., lomilla reissataan eri kokoonpanoissa kotimaassa tai ulkomailla...

Ihan tavallista mukavaa arkea, lapset 6 ja 8.

Eli lapsilta puuttuu kaikki harrastukset? Ei ole urheilu sen paremmin kuin mitään taideharrastuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti minäkin 42 v. kirjoitti:

Uskon monien vanhempien uupuvan lapsiperhearkeen siksi, että kaikkea pyöritetään ”lapset edellä”.

Aikuisen ei pidä kadottaa itseään ja omaa elämäänsä eikä parisuhdetta, vaikka lapsia olisikin. Mielestäni lapsen myös ihan hyvä oppia näkemään tämä. Ymmärtää sen ainakin sitten isompana.

Eli kaiken ei tarvii pyöriä lapsen/lasten ehdolla.

Miksi hankkia lapsia jos ne ei ole elämässä keskiössä ja heille ei haluta antaa parhaita mahdollisia lähtlkohtia elämään?

Hä? Onko se paras lähtökohta elämään että kaikki kannetaan valmiina eteen ja masentunut äiti luopuu kaikesta omastaan toteuttaen lapsien jokaikisen toiveen? No ei.

Kyllä se kaikki satsaus ja esim harrastusten mahdollistaminen näkyy jatkossa selvästi.

Missä kohtaa kirjoitettiin ettei lapsilla olisi harrastuksia..?

Se riippuu ihan määritelmästä, että onko lapsilla harrastuksia vai ei.

Yleensä lapsilla lasketaan harrastukseksi vain sellainen maksullinen ja ohjaajan johdolla tapahtuva tavoitteellinen toiminta johon vanhemmat kyydittävät lapsen henkilöautolla.

Toki eräät ovat sitä mieltä, että myös lapsilla voidaan harrastukseksi laskea mikä tahansa vapaa-ajan mielenkiinnonkohde johon käytetään aikaa, vaikka yleensä tätä määritelmää käytetäänkin vain aikuisten harrastuksista.

Elämä vähävaraisena lapsiperheenä eroaa huomattavasti parempituloisten moisesta. Rahalla voi ostaa apua kotiin, voi matkustaa sekä kustantaa lasten harrastukset ja omat virkistyslomat. Köyhien ihmisten elämä rajoittuu lähimaastoon ja neljän seinän sisälle ja tori. fi sivustolle josta metsästetään lapsille vaatteita ja harrastusvälineitä. Suomesta on mitä enenevässä määrin tullut kahtia jakautunut yhteiskunta, jossa lisääntyminenkin on suotavaa vain tietyn varallisuuden omaaville ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti minäkin 42 v. kirjoitti:

Uskon monien vanhempien uupuvan lapsiperhearkeen siksi, että kaikkea pyöritetään ”lapset edellä”.

Aikuisen ei pidä kadottaa itseään ja omaa elämäänsä eikä parisuhdetta, vaikka lapsia olisikin. Mielestäni lapsen myös ihan hyvä oppia näkemään tämä. Ymmärtää sen ainakin sitten isompana.

Eli kaiken ei tarvii pyöriä lapsen/lasten ehdolla.

Miksi hankkia lapsia jos ne ei ole elämässä keskiössä ja heille ei haluta antaa parhaita mahdollisia lähtlkohtia elämään?

Uskon, että suurin osa haluaa lapsilleen parasta. Tuo on eri asia kuin se, että elämä pyörisi täysin lasten ehdoilla. Uraäitinä olen yhdistänyt työn ja perheen. Lapsilla ollut välillä palkattuja hoitajia, toisaalta taas olen kyennyt tekemään kotoa käsin töitä ja pitämään pitempiä vapaita kuin rutiinityössä olisin kyennyt, lapset pääsivät pieninä asumaan muissa maissa, oppivat kieliä jne. Harrastusten määriä rajoitettiin muutamaan ettei arki ollut yhtä kuskaamisrumbaa. Nyt molemmat jo opiskelemassa yliopistossa toisilla paikkakunnilla, tasapainoisia nuoria aikuisia, käyvät säännöllisesti kotona ja soittelevat ilonsa ja surunsa säännöllisesti. Olisinhan voinut jäädä kotiäidiksi, panostaa täysillä vain lapsiin 10-15 vuotta. Mutta tuo olisi uhraus, oman kunnianhimon siirtämistä lapsien kannettavaksi. Olisinko silloin halunnut enemmän vaikuttaa lasten valintoihin? Halunnut vaikuttaa mihin lukioon he menevät, mitä alaa lähtevät yliopistossa lukemaan? Nyt saivat itse tehdä valintansa. Esimerkiksi tyttö joka valitsi ns eliittialan yliopistossa kertoo miten paljon helpompaa hänen on opiskella kun ei ole suvun paineita niskassa kuten muutamalla muulla kurssikaverillaan, meillä tuetaan muttei laiteta paineita. Minusta järkevintä ainakin meillä lasten suhteen: lapset ovat olleet erittäin tärkeä osa elämääni, se tärkein, mutta sen lisäksi vastaan itse itsestäni, omista tarpeistani toiveistani ja kunnianhimostani, en uhraudu samalla ja siirrä  niitä lasten kannettaviksi.

Tämä on hyvä kuvaus. Joidenkin perheiden elämä näyttää siltä, että vanhemmat suorittavat elämää omien lastensa kautta. Toki vanhemman tehtävä on tukea ja kannustaa lasta, mutta ei se tarkoita oman elämän täydellistä uhraamista. Jokainen lapsistaan huolehtiva vanhempi joutuu väkisin joustamaan jostakin omassa elämässään. Itse ajattelen, että samalla kun tarjoan omille lapsilleni parhaita mahdollisia asioita perheemme tilanteen sallimissa raameissa, näytän heille myös aikuisen mallia. Lapseni ovat tyttöjä, joten samalla näytän heille naisen (äidin) mallia. En halua opettaa heille, että naisen/äidin tehtävä on uhrata kaikki omassa elämässään ja passata kaikki nenän eteen tarjolle. Exäni äiti oli juuri sellainen marttyyri uhrautuja, joten ex luonnollisesti oletti, että minäkin luovun elämässäni kaikesta ja luon hänelle ja lapsille perhe-elämän kulissit, jossa muut ovat vastaanottajia ja minä mahdollistan kaiken. Lopullinen eropäätös tuli siinä, kun mietin, että haluanko omien tyttärieni elävän tällaista elämää. Lapsuudessa kuitenkin opitaan myös parisuhteen malli, jota helposti toistetaan aikuisena. 

Viestini lähti hieman sivuraiteille, mutta pointtini oli se, että vanhemmat tulisi pohtia millaista aikuisen mallia lapselleen tarjoaa ja pohtia myös perheen resurssit lastensa tukemiseksi.

Kolme pikkulasta 3,5v ikävälillä. Vaipanvaihtoa nuorimmalle, yösyöttöjä. Katkonaista nukkumista. Vanhemmat lapsista uhmaikäisiä. Koko ajan saa olla valppaana ja kerrata asioita liikennekäyttäytymisestä lähtien. Lasten riitojen selvittelyä, sotkujen siivoamista. Kokkailua ja muita kotitöitä. Tilanteiden ennakointia huonekalujen asettelusta lähtien lasten turvallisuus huomioiden. Lasten kuskailua eri paikkoihin oli sitten kerhot tai neuvolat kyseessä. Lasten isän kanssa yön pimeinä tunteina koittaa parisuhdelaatuaikaa repiä puoliväsyneenä lasten nukkuessa