Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mitä se paljonpuhuttu lapsiperhearki ihan oikeasti tarkoittaa?
Kaikkialta saa sen kuvan, että yhtä hullunmyllyä koko elämä. En ymmärrä lapsiperhearjesta mitään, varsinkaan siitä kun on pieniä lapsia. Voisiko joku kuvailla tarkemmin, mitä se teidän kohdalla tarkoittaa? Mistä päivänne koostuvat ja mikä niistä tekee "hullunmyllyä"? Onko se lasten vilkkaus, vai tuleeko lasten myötä niin paljon kaikkia ylimääräisiä menoja sun muuta? Voiko lapsiperhearki koskaan olla ihan rauhallista ja seesteistä vai kuuluuko tuo hullunmylly automaattisesti kuvioon?
Kommentit (403)
Minusta ihan pienten kanssa on raskasta, kun ne tarvitsevat vanhempiaan koko ajan. Sitten kun ne kasvavat 4+, niin onkin jo aika helppoa. Kaikki eivät koe näin.
Itse en koe millään tapaa rasittavaksi, kun ekaluokkalainen leikkii jotain huoneessaan kaverinsa kanssa. Ruoanlaitto tai harrastukset myös ok. Normaalia elämää. Toisaalta ollaan myös tietoisesti tehty valintoja, että elämää ei tarvitse suorittaa kaikilla tasoilla. Kumpikin tekee esim. lyhennettyä työpäivää. Sekin persoonakysymys. Onhan osa lapsettomista burnoutissa töiden, harrastusten ja muiden menojen kanssa.
Aika paljon ihmiset valittavat vain valittamisen ilosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruuhkavuodet = perheen äidillä on vaihdevuodet, isällä viidenkympin villitys, lapset teinareita ja isovanhemmat dementoituneita. Bonusta saa viime hetken iltatähdestä, jota luultiin ylipainoksi ja vaihdevuosiksi.
Niinpä.
Se kun miehenä tuut kotiin, lapset 1 ja 3 vee laittaneet huushollin täysin sekaisin, äiti valittaa että on ollut raskasta, kaikesta näet ettei oo tehny mitään muuta ku antanu ruokaa ja laittanut videoita pyörimään..
muut ajat ollu masentuneena/päiväunilla/av palstaillu/sisustellu netissä sohvalla..
Kysyn etteikö sitä töihin jo voisi mennä? Ei.. ei pysty, en halua 1 vuotiasta laittaa päiväkotiin vielä kun se sitten ikävöi... ja menee toi 3 vee siinä sivussa sitten. Reipas äiti lähtee ulos johonkin, jättää kaiken paskaläävän miehelle siivottavaksi...
Tässä mun yksi kokemus joka toistui aikamonta kertaa... On niitä hyviäkin päiviä mukaan mahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Se kun miehenä tuut kotiin, lapset 1 ja 3 vee laittaneet huushollin täysin sekaisin, äiti valittaa että on ollut raskasta, kaikesta näet ettei oo tehny mitään muuta ku antanu ruokaa ja laittanut videoita pyörimään..
muut ajat ollu masentuneena/päiväunilla/av palstaillu/sisustellu netissä sohvalla..
Kysyn etteikö sitä töihin jo voisi mennä? Ei.. ei pysty, en halua 1 vuotiasta laittaa päiväkotiin vielä kun se sitten ikävöi... ja menee toi 3 vee siinä sivussa sitten. Reipas äiti lähtee ulos johonkin, jättää kaiken paskaläävän miehelle siivottavaksi...
Tässä mun yksi kokemus joka toistui aikamonta kertaa... On niitä hyviäkin päiviä mukaan mahtunut.
Jatkan vielä... äiti lähti siis töihin, melkeinpä samalla ovenavauksella. Iltavuoroon siivoamaan kun eihän sitä päivävuoroa voi tehdä ku sitä 1 vuotiasta ei voi viedä päiväkotiin..
Minä tuun siis töistä neljän viiden välillä, vastassa paskaläävä, siivousta samantien. Äiti palaa iltatöistä joskus 10 aikaan illalla ja ihmettelee ku miestä ei kiinnosta...
Onneksi erosin, nyt lapset tosin jo isompia mutta eipä tarvii kattoa mielenterveyspotilasta.
Lapsiperheen arki tiivistettynä: eritteitä, stressiä, väsymystä, raivoa ja vihaa. Hetkittäin hyvä olo, kunnes havahtuu taas todellisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille on vasta esikoinen tuloillaan, mutta samaa ihmettelen kuin monet muut täällä, että onko siitä arjesta pakko tehdä itse vielä hektisempää kärräämällä kakaroita kaiken maailman harrastuksiin ja kissanristiäisiin? Kun olin lapsi, ei meitä naapuruston pentuja jatkuvasti raijattu jonnekin vaan leikittiin pihalla keskenämme ja ainoa ohje oli ennen kännykkäaikaa että piti olla kuuloetäisyydellä. Tämä tarkoitti sitä että kuulee kun äiti huutaa tulemaan syömään tai muuten kotiin, eli jossain puolen kilsan säteellä piti olla ja/tai etukäteen ilmoittaa missä on. Kouluun mentiin itse ja kirjat huolehdittiin itse mukaan. Jos unohtui, niin sitten lainasit kaverilta. Ei vanhemmat kyylänneet koko ajan edes ekaluokkalaisia, mutta nykyään tuntuu helikopterivanhemmuus olevan muodissa.
Mitä tulee harrastuksiin, en ajatellut ryhtyä maksamaan satoja euroja kuussa jostain ratsastuksesta tai kuskilla monta kertaa viikossa treeneihin. Jos ei halvempaa harrastusta löydy, johon lapsi pääsee enimmäkseen itse, niin sitten on keksittävä muita harrastuksia. Kaikilla töissä kuunnellut kun työkavereiden lapset harrastaa vaikka jääkiekkoa, joihin on vietävä monta kertaa viikossa, sitten on pelimatkat, joilla on toimittava vahtina ja lisäksi tehtävä ilmaistöitä palkkatyön lisäksi milloin portsarina, milloin jäähallin nakkikioskilla myyjänä. Ei kiitos. Lapsi saa harrastaa, kunhan ei edellytetä että vanhemmat uhraa oman elämänsä harrastuksen eteen. Itse lapsena piirsin ja pelasin, kehittyi luovuus ja kielitaito ja vaikka introvertti olenkin, en mikään erakko. Ulkona leikin kavereiden kanssa, joten elämä oli ihan tasapainoista vaikka ei ollut hienoja harrastuksia mutta ei niitä ollut muillakaan lama-akan lapsilla ja ihan täysipäisiä meistä kasvoi ilman jatkuvaa hössöttämistäkin.
Ainoa asia mitä en omilta vanhemmilta ottaisi mallia, on se että ruoan kanssa mentiin vähän liikaa sieltä missä aita on matalin, eli elettiin leivällä ja valmisruoalla joka oli niin pahaa että yläasteella meni leivällä elämiseksi kunnes opin laittamaan itse ruokaa. Eli ruokaan yrittäisin panostaa vähän enemmän.
Samoin lapsuudesta jäin kaipaamaan yhteisiä reissuja, ei esim. Päästy edes tivoliin kun ei viety ja matkaa oli liikaa mennä yksin, ja huvipuistoissakim käytiin vain muutaman kerran lapsuusaikana. Ehkä niiden lasten omien harrastusten sijaan panostaisinkin tällaisiin perheen yhteisiin tekemisiin ja laatuaikaan. Kun ei kaikki raha mene kalliisiin harrastuksiin, jäisi lapsille ehkä sitten rahaa säästöön myöhempää elämää varten, vaikka eihän tällainen pesämuna taannut sitä omallakaan kohdalla etten opiskelijana olisi äidiltä rahaa pyytänyt esim. Parturiin, mutta eipähän ole tarvinnut ottaa velkaa edes opintoihin kun on säästöillä pärjännyt myös pitkät työttömyyspätkät.
Se on helppoa nyt suunnitella mutta voi olla että seuraavien vuosien aikana suunnitelman lapsen suhteen muuttuvat moneen kertaan, joten nostan hattua kaikille vanhemmille, jotka ovat täällä kirjoitelleet omista kokemuksistaan. Tietää varautua siihen ettei hommat mene niin kuin strömsössä.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa samalla mitä ovat ne kuuluisat ruuhkavuodet :DDDD
Tuo on erittäin ärsyttävä sana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meille on vasta esikoinen tuloillaan, mutta samaa ihmettelen kuin monet muut täällä, että onko siitä arjesta pakko tehdä itse vielä hektisempää kärräämällä kakaroita kaiken maailman harrastuksiin ja kissanristiäisiin? Kun olin lapsi, ei meitä naapuruston pentuja jatkuvasti raijattu jonnekin vaan leikittiin pihalla keskenämme ja ainoa ohje oli ennen kännykkäaikaa että piti olla kuuloetäisyydellä. Tämä tarkoitti sitä että kuulee kun äiti huutaa tulemaan syömään tai muuten kotiin, eli jossain puolen kilsan säteellä piti olla ja/tai etukäteen ilmoittaa missä on. Kouluun mentiin itse ja kirjat huolehdittiin itse mukaan. Jos unohtui, niin sitten lainasit kaverilta. Ei vanhemmat kyylänneet koko ajan edes ekaluokkalaisia, mutta nykyään tuntuu helikopterivanhemmuus olevan muodissa.
Mitä tulee harrastuksiin, en ajatellut ryhtyä maksamaan satoja euroja kuussa jostain ratsastuksesta tai kuskilla monta kertaa viikossa treeneihin. Jos ei halvempaa harrastusta löydy, johon lapsi pääsee enimmäkseen itse, niin sitten on keksittävä muita harrastuksia. Kaikilla töissä kuunnellut kun työkavereiden lapset harrastaa vaikka jääkiekkoa, joihin on vietävä monta kertaa viikossa, sitten on pelimatkat, joilla on toimittava vahtina ja lisäksi tehtävä ilmaistöitä palkkatyön lisäksi milloin portsarina, milloin jäähallin nakkikioskilla myyjänä. Ei kiitos. Lapsi saa harrastaa, kunhan ei edellytetä että vanhemmat uhraa oman elämänsä harrastuksen eteen. Itse lapsena piirsin ja pelasin, kehittyi luovuus ja kielitaito ja vaikka introvertti olenkin, en mikään erakko. Ulkona leikin kavereiden kanssa, joten elämä oli ihan tasapainoista vaikka ei ollut hienoja harrastuksia mutta ei niitä ollut muillakaan lama-akan lapsilla ja ihan täysipäisiä meistä kasvoi ilman jatkuvaa hössöttämistäkin.
Ainoa asia mitä en omilta vanhemmilta ottaisi mallia, on se että ruoan kanssa mentiin vähän liikaa sieltä missä aita on matalin, eli elettiin leivällä ja valmisruoalla joka oli niin pahaa että yläasteella meni leivällä elämiseksi kunnes opin laittamaan itse ruokaa. Eli ruokaan yrittäisin panostaa vähän enemmän.
Samoin lapsuudesta jäin kaipaamaan yhteisiä reissuja, ei esim. Päästy edes tivoliin kun ei viety ja matkaa oli liikaa mennä yksin, ja huvipuistoissakim käytiin vain muutaman kerran lapsuusaikana. Ehkä niiden lasten omien harrastusten sijaan panostaisinkin tällaisiin perheen yhteisiin tekemisiin ja laatuaikaan. Kun ei kaikki raha mene kalliisiin harrastuksiin, jäisi lapsille ehkä sitten rahaa säästöön myöhempää elämää varten, vaikka eihän tällainen pesämuna taannut sitä omallakaan kohdalla etten opiskelijana olisi äidiltä rahaa pyytänyt esim. Parturiin, mutta eipähän ole tarvinnut ottaa velkaa edes opintoihin kun on säästöillä pärjännyt myös pitkät työttömyyspätkät.
Se on helppoa nyt suunnitella mutta voi olla että seuraavien vuosien aikana suunnitelman lapsen suhteen muuttuvat moneen kertaan, joten nostan hattua kaikille vanhemmille, jotka ovat täällä kirjoitelleet omista kokemuksistaan. Tietää varautua siihen ettei hommat mene niin kuin strömsössä.
Minusta tuo kuulostaa ihan hyvältä. Joskin kannattaa varautua siihen, että siinä missä sinä löysit kavereita ihan vain pihalle menemällä, lapsesi ei välttämättä löydä. Lapset ovat joko niissä ohjatuissa harrastuksissa tai pelaavat puhelimella/tietokoneella. Ja riippuen nyt koulusta, noottia kyllä voi tulla, jos ei itse kauheasti huolehdi lapsen koulunkäynnistä. Vaatimukset ovat kasvaneet aika tavalla. Joskin suurin osa "pakko tehdä näin, koska nykyaika"-ajatuksista syntyy ihan vain äidin omassa päässä. Oikeasti en usko, että lasuja tehdään, jos lapsi ei harrasta, kotona syötävä pasta on tavallista eikä kuitupitoista tai lapsi juo joskus mehua :)
Tämä on se lapsiperhearki:
Kun lapset ovat alle 5 vuotiaita:
- jatkuvaa huutamista ja valveillaoloa, ei pääse mihinkään pakoon sitä
Kun ovat 5-10 vuotiaita:
- itse asiassa parasta aikaa, mutta sairastumis- ja tapaturmariskit aina päällä
- tässä vaiheessa viimeistään omat vanhemmat ja appivanhemamt alkavat jakaa "neuvoja" kaikissa asioissa, haluavat "omistaa" lapsenlapsensa, tyrkyttävät itsensä kylään koko ajan tai haluavat että muutetaan lähemmäs heitä. Vaikka vanhemmilla olisi omaa aikaa jo, niin isovanhemmat tekee sen mahdottomaksi viettää sitä haluamalla tavalla
Kun ovat 10-18 vuotiaita:
- lapset alkavat hankaliksi ja nenäkkäiksi, koulu alkaa puuttua heidän tekemisiin oikein urakalla, pelko että lapsesta tulee luuseri eikä voi asialle itse mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta oli kun tuli ero ja sai vihdoin omaa aikaa. Nykysin sitä omaa aikaa on roppa kaupalla eikä onneks enää edes muista koko lapsiperhehjelvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on vasta esikoinen tuloillaan, mutta samaa ihmettelen kuin monet muut täällä, että onko siitä arjesta pakko tehdä itse vielä hektisempää kärräämällä kakaroita kaiken maailman harrastuksiin ja kissanristiäisiin? Kun olin lapsi, ei meitä naapuruston pentuja jatkuvasti raijattu jonnekin vaan leikittiin pihalla keskenämme ja ainoa ohje oli ennen kännykkäaikaa että piti olla kuuloetäisyydellä. Tämä tarkoitti sitä että kuulee kun äiti huutaa tulemaan syömään tai muuten kotiin, eli jossain puolen kilsan säteellä piti olla ja/tai etukäteen ilmoittaa missä on. Kouluun mentiin itse ja kirjat huolehdittiin itse mukaan. Jos unohtui, niin sitten lainasit kaverilta. Ei vanhemmat kyylänneet koko ajan edes ekaluokkalaisia, mutta nykyään tuntuu helikopterivanhemmuus olevan muodissa.
Mitä tulee harrastuksiin, en ajatellut ryhtyä maksamaan satoja euroja kuussa jostain ratsastuksesta tai kuskilla monta kertaa viikossa treeneihin. Jos ei halvempaa harrastusta löydy, johon lapsi pääsee enimmäkseen itse, niin sitten on keksittävä muita harrastuksia. Kaikilla töissä kuunnellut kun työkavereiden lapset harrastaa vaikka jääkiekkoa, joihin on vietävä monta kertaa viikossa, sitten on pelimatkat, joilla on toimittava vahtina ja lisäksi tehtävä ilmaistöitä palkkatyön lisäksi milloin portsarina, milloin jäähallin nakkikioskilla myyjänä. Ei kiitos. Lapsi saa harrastaa, kunhan ei edellytetä että vanhemmat uhraa oman elämänsä harrastuksen eteen. Itse lapsena piirsin ja pelasin, kehittyi luovuus ja kielitaito ja vaikka introvertti olenkin, en mikään erakko. Ulkona leikin kavereiden kanssa, joten elämä oli ihan tasapainoista vaikka ei ollut hienoja harrastuksia mutta ei niitä ollut muillakaan lama-akan lapsilla ja ihan täysipäisiä meistä kasvoi ilman jatkuvaa hössöttämistäkin.
Ainoa asia mitä en omilta vanhemmilta ottaisi mallia, on se että ruoan kanssa mentiin vähän liikaa sieltä missä aita on matalin, eli elettiin leivällä ja valmisruoalla joka oli niin pahaa että yläasteella meni leivällä elämiseksi kunnes opin laittamaan itse ruokaa. Eli ruokaan yrittäisin panostaa vähän enemmän.
Samoin lapsuudesta jäin kaipaamaan yhteisiä reissuja, ei esim. Päästy edes tivoliin kun ei viety ja matkaa oli liikaa mennä yksin, ja huvipuistoissakim käytiin vain muutaman kerran lapsuusaikana. Ehkä niiden lasten omien harrastusten sijaan panostaisinkin tällaisiin perheen yhteisiin tekemisiin ja laatuaikaan. Kun ei kaikki raha mene kalliisiin harrastuksiin, jäisi lapsille ehkä sitten rahaa säästöön myöhempää elämää varten, vaikka eihän tällainen pesämuna taannut sitä omallakaan kohdalla etten opiskelijana olisi äidiltä rahaa pyytänyt esim. Parturiin, mutta eipähän ole tarvinnut ottaa velkaa edes opintoihin kun on säästöillä pärjännyt myös pitkät työttömyyspätkät.
Se on helppoa nyt suunnitella mutta voi olla että seuraavien vuosien aikana suunnitelman lapsen suhteen muuttuvat moneen kertaan, joten nostan hattua kaikille vanhemmille, jotka ovat täällä kirjoitelleet omista kokemuksistaan. Tietää varautua siihen ettei hommat mene niin kuin strömsössä.
Minusta tuo kuulostaa ihan hyvältä. Joskin kannattaa varautua siihen, että siinä missä sinä löysit kavereita ihan vain pihalle menemällä, lapsesi ei välttämättä löydä. Lapset ovat joko niissä ohjatuissa harrastuksissa tai pelaavat puhelimella/tietokoneella. Ja riippuen nyt koulusta, noottia kyllä voi tulla, jos ei itse kauheasti huolehdi lapsen koulunkäynnistä. Vaatimukset ovat kasvaneet aika tavalla. Joskin suurin osa "pakko tehdä näin, koska nykyaika"-ajatuksista syntyy ihan vain äidin omassa päässä. Oikeasti en usko, että lasuja tehdään, jos lapsi ei harrasta, kotona syötävä pasta on tavallista eikä kuitupitoista tai lapsi juo joskus mehua :)
Kiitos kannustavista sanoista. Olen tietoinen nykyajan wilma-vaatimuksista, mutta toivotaan että lapsesta kasvaa mahdollisimman oma-aloitteinen. Mitä tulee pelaamiseen, pelataan miehen kanssa molemmat joten todennäköisesti tullaan pelaamaan myös lapsen kanssa. Olisi kivaa koko perheen tekemistä, kunhan ei kasva yhtä peliriippuvaiseksi kuin isänsä etenkin kun tietää miten raadollista nettipeliyhteisöt ovat. Siinä mielessä muut harrastukset ja aktiviteetit olisivat parempia, mutta kunhan löytäisi edes jostain kavereita ainakaan. Kuten sanoin aiemmin, suunnitelmat ehtii varmasti muuttua koska jos lapsi haluaisikin vaikka opetella viulunsoiton niin tuskin sitä hennoisi pelkästään hinnan takia kieltää. Kasvaisi ainakin vanhempiaan taitavammaksi mutta tämän täytyy lähteä lapsesta itsestään, ei minusta tai isästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti riippuu niin monesta asiasta, esim. onko perheessä vaikka jotain sairauksia tms arkeen vaikuttavia tekijöitä. Meillä mies pienyrittäjä ja minä töissä. Lapset ovat kaksi ja kolme. Onhan tässä vauhtia mutta itse pystyy paljon vaikuttamaan siihen mitä arki on. Tottakai siitä saa tehtyä hankalaa jos kaikilla pitäs olla harrastuksia joka päivälle tai jos on työnarkomaani (no mieheni tietty yrittäjänä tavallaan on). Maalaisjärjellä kuitenkin pärjää pitkälle eikä tee joka asiasta suorittamista taikka kilpailua jonkun muun kanssa. Isovanhemmat asuvat meillä 300 km päässä kaikki että silloin jos tulee jotain erikoista (kaikki sairastaa samaan aikaan tms) niin toki hieman hankalaa mutta oikealla asenteella pärjää 😊 Toki välillä kauheat univelat jne mutta olen aiemmin ollut vaikeasti masentunut (ennen lapsia) joten siihen verrattuna nämä nykyiset ”ongelmat” eivät ole mitään! Mutta, meillä on terveet lapset ja minullakin nyt vain krooninen sairaus joka kurissa lääkkeillä että pääsemme varmasti helpommalla kuin moni muu.
Vierailija kirjoitti:
Meille on vasta esikoinen tuloillaan, mutta samaa ihmettelen kuin monet muut täällä, että onko siitä arjesta pakko tehdä itse vielä hektisempää kärräämällä kakaroita kaiken maailman harrastuksiin ja kissanristiäisiin? Kun olin lapsi, ei meitä naapuruston pentuja jatkuvasti raijattu jonnekin vaan leikittiin pihalla keskenämme ja ainoa ohje oli ennen kännykkäaikaa että piti olla kuuloetäisyydellä. Tämä tarkoitti sitä että kuulee kun äiti huutaa tulemaan syömään tai muuten kotiin, eli jossain puolen kilsan säteellä piti olla ja/tai etukäteen ilmoittaa missä on. Kouluun mentiin itse ja kirjat huolehdittiin itse mukaan. Jos unohtui, niin sitten lainasit kaverilta. Ei vanhemmat kyylänneet koko ajan edes ekaluokkalaisia, mutta nykyään tuntuu helikopterivanhemmuus olevan muodissa.
Mitä tulee harrastuksiin, en ajatellut ryhtyä maksamaan satoja euroja kuussa jostain ratsastuksesta tai kuskilla monta kertaa viikossa treeneihin. Jos ei halvempaa harrastusta löydy, johon lapsi pääsee enimmäkseen itse, niin sitten on keksittävä muita harrastuksia. Kaikilla töissä kuunnellut kun työkavereiden lapset harrastaa vaikka jääkiekkoa, joihin on vietävä monta kertaa viikossa, sitten on pelimatkat, joilla on toimittava vahtina ja lisäksi tehtävä ilmaistöitä palkkatyön lisäksi milloin portsarina, milloin jäähallin nakkikioskilla myyjänä. Ei kiitos. Lapsi saa harrastaa, kunhan ei edellytetä että vanhemmat uhraa oman elämänsä harrastuksen eteen. Itse lapsena piirsin ja pelasin, kehittyi luovuus ja kielitaito ja vaikka introvertti olenkin, en mikään erakko. Ulkona leikin kavereiden kanssa, joten elämä oli ihan tasapainoista vaikka ei ollut hienoja harrastuksia mutta ei niitä ollut muillakaan lama-akan lapsilla ja ihan täysipäisiä meistä kasvoi ilman jatkuvaa hössöttämistäkin.
Ainoa asia mitä en omilta vanhemmilta ottaisi mallia, on se että ruoan kanssa mentiin vähän liikaa sieltä missä aita on matalin, eli elettiin leivällä ja valmisruoalla joka oli niin pahaa että yläasteella meni leivällä elämiseksi kunnes opin laittamaan itse ruokaa. Eli ruokaan yrittäisin panostaa vähän enemmän.
Samoin lapsuudesta jäin kaipaamaan yhteisiä reissuja, ei esim. Päästy edes tivoliin kun ei viety ja matkaa oli liikaa mennä yksin, ja huvipuistoissakim käytiin vain muutaman kerran lapsuusaikana. Ehkä niiden lasten omien harrastusten sijaan panostaisinkin tällaisiin perheen yhteisiin tekemisiin ja laatuaikaan. Kun ei kaikki raha mene kalliisiin harrastuksiin, jäisi lapsille ehkä sitten rahaa säästöön myöhempää elämää varten, vaikka eihän tällainen pesämuna taannut sitä omallakaan kohdalla etten opiskelijana olisi äidiltä rahaa pyytänyt esim. Parturiin, mutta eipähän ole tarvinnut ottaa velkaa edes opintoihin kun on säästöillä pärjännyt myös pitkät työttömyyspätkät.
Se on helppoa nyt suunnitella mutta voi olla että seuraavien vuosien aikana suunnitelman lapsen suhteen muuttuvat moneen kertaan, joten nostan hattua kaikille vanhemmille, jotka ovat täällä kirjoitelleet omista kokemuksistaan. Tietää varautua siihen ettei hommat mene niin kuin strömsössä.
Nykyään on vähän lapsia, eikä ne vähätkään notku pihalla käpylehmien kanssa ähräämässä.
Nykyään on vanhempien edellytetään osallistuvan koulun toimintaan. Heitä "osallistetaan".
Ja mitä tulee tuohon, että lapset hössöttää ulkona itseksiänsä, niin sekin on nykyään nou-nou. Huonoa vanhemmuutta.
Ja vanhemman kuuluu osata päästää irti ja tajuta kaverisuhteiden kasvava merkitys viimeistään eskarilaisesta eteenpäin. Ja ne harrastukset voi olla esim se paikka, josta introvertti taiteellinen lapsi löytääkin kaverin, vaikka koulusta ei löytäisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiperhearki on ihan normaalia elämää, ei sen kummempaa. Itse en koe mitenkään raskaana tai kaoottisena. Kaikki riippuu omista järjestely- ja elämänhallintataidoista. Jos pingottaa liikaa siivousten kanssa, lapsilla paljon harrastuksia ja elämä on yhtä stressiä, niin varmasti on rankkaa. Mutta jos priorisoi asioita ja ottaa riittävän rennosti, antaa lapsille vastuuta ja lopettaa liian aikatauluttamisen, niin perhe-elämä on ihan kivaa.
N38, 2 lasta, mies, koira ja työt+yliopisto-opiskelu
Mitäkö on lapsiperhearki? Se on sitä, että klo 6:20 yksi kuusivuotias ja yksi kolmevuotias hyppää sängylle. "Antakaa äiti nukkuu vielä ihan hetken" on turha lause. Siitä sitten laittamaan aamupalaa ja "mä en sitten syö sitä enkä tätä". Kun viimein saat molemmille jotain mikä menee alas, alkaa "Niklas potki mua" -huudot. Kohta ne veteleekin toisiaan turpiin ja joudut jäähyttämään hirveässä kiireessä molempia. Kumpikaan ei halua pukea, kumpikaan ei halua pestä hampaita ja kummankin mielestä pissalla käyminen tässä kohden aamua on äärimmäisen huono idea. Sitten väkisin puet ja pissatat. Saat lapset autoon ja hirveällä kiireellä päiväkodille. Siellä ei taas haluta puolestaan riisua. Mutta jätät lapset päiväkodin tädille ja sanot, että nyt on kiirehdittävä töihin.
Töistä lähdet kiireellä kesken palaverin, että ehdit hakea lapset ennen klo 17. Paikan päällä alkaa välitön tappelu veljesten kesken. Et pysty kysymään päiväkodin hoitajalta edes päivän kuulumisia, kun Anton vetää jo Niklasta repulla turpiin. Sitten puretaan tilannetta ja päästään vihdoin autoon. Autossa Niklas puree Antonia ja uusi riita alkaa ennen kuin pääsee kotiin asti. Kotona lapset purkavat ulkovaatteensa, mistä varisee yhden kentällisen verran hiekkaa pitkin eteistä ja osin olohuonetta. "Milloin saa pelaa?" alkaa molempien suusta. Koitat selittää, että nyt pitää ensin imuroida nuo hiekat ja laittaa teille ruoka. Imuria et ehdi saamaan kaapista, kun Niklas on kaatanut vesilasin keittiöön ja Anton itkee lattialla, kun jalka osui jotenkin huonosti sängyn kulmaan.
Kello on jotakuinkin klo 19, kun ruoka on saatu pöytään. "En syö tätä" & "Minäkään en sitten syö tätä". Taistelun jälkeen jotain on syöty ja tulee päivän peliminuutit. "Anton pelaa äiti väärää peliä" ja siitä sitten otetaankin painiottelu lattialla. Keskeytät tiskien siivoamisen ja käyt jäähyttämässä molempia. Jäähy on ohi ja alkaa iltapalan laittaminen. "Äiti tää maitolasi kaatui..." ja käyt sitten taas siivoamassa. "Mä haluan muuten sitten muroja", no mutta kulta pieni meillä ei ole tänään muroja. Sitten tapellaan siitä, että jotain pitää syödä. Sen jälkeen riidellään siitä, että yöpuvut pitää vaihtaa ja hampaat pestä. Niin ja se pissalla käynti ennen petiin menemistä. Siitä tulee pienet riidat tottakai.
Lapset on pedissä noin klo 20:30 ja sitten alkaa huoneessa tappelu. "Niklas viheltää, mä en voi nukkua". Sitten käyt ovella komentamassa viitisen kertaa ja klo 21:30 on vihdoin hiljaista. Kysyt mieheltäsi, että vieläkö me jaksettaisiin katsoa joku sarja netflixistä. Kun sarjaa on mennyt 10min, huutaa Anton sängystään, että pissa tuli. Alat vaihtamaan lakanoita ja yövaatteita. Kello tulee puoli yksitoista ja sarjaa ei jaksa enää katsoa loppuun saakka. Painelet rättiväsyneenä petiin ja mietit, että huomenna tämä alkaa alusta.
Vierailija kirjoitti:
Parasta oli kun tuli ero ja sai vihdoin omaa aikaa. Nykysin sitä omaa aikaa on roppa kaupalla eikä onneks enää edes muista koko lapsiperhehjelvettiä.
Mä en ymmärrä tätä "omaa aikaa" juttua..
oon minäkin eronnut, lapset vuoroviikoin paitsi yks on kokoajan mulla.
Antaisin mitävain että saisin olla lasten kanssa kokoajan.
Tietenkin ymmärrän ja tiedostan että on tärkeää että molemmat vanhemmat ovat tiiviisti heillä elämässä,
ja onneksi onkin, paitsi yhdellä, se surettaa yhtäaikaa tosipaljon.
Ikävä on aina kun lapset lähtee eksälle ja haluaisin olla lasten kanssa kokoajan, vaikka sitten yksinhuoltajana.
Erossa eniten satutti nimenomaan se ettei saa olla lasten elämässä kokoajan, eli ydinperheen hajoaminen.
Eksää kohtaan eroa oli käsitellyt jo paljon ennen varsinaista eropäätöstä.
Aina välillä sitä miettii, että haluaako lapsia oikeasti vai ei. Voiko sitä tietää ja mistä sen tietää. Tätä keskustelua kun lukee, niin huomaa, että ei sitä tiedä ennen kuin itse kokeilee. Osalla on helppoa, osalla ei. Osa pystyy järjestämään arkensa mukavaksi, osa ei. Ei voi tietää, miten se omalla kohdalla tulee olemaan.
Kannattaa miettiä omat voimavaransa. Jos kaipaat hiljaisuutta ja rauhaa työpäivien jälkeen ja arvostat
sitä että voit uppoutua vaikka kirjan lukemiseen tai muuhun mieleiseen harrastukseen tuntikausiksi
niin ehkä lapsiperhe-elämä ei ole sinua varten.
Minä olin aikoinani perhetyössä- ihan tavallisissa lapsiperheissä- ja huomasin että tätä en halua.
Onneksi tapasin miehen joka oli samaa mieltä, nyt vuosikymmenet eletty rauhallista elämää.
On raskasta, jos nyt tekisin/asiasta päättäisin, yksi lapsi saisi riittää, meillä kolme poikaa teinejä jo
Kuinka niin "tätä eivät lapsettomat tajua"? Just tuon takia jätin lapset tekemättä.
Ihanan rehellinen kirjoitus muuten!