Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mitä se paljonpuhuttu lapsiperhearki ihan oikeasti tarkoittaa?
Kaikkialta saa sen kuvan, että yhtä hullunmyllyä koko elämä. En ymmärrä lapsiperhearjesta mitään, varsinkaan siitä kun on pieniä lapsia. Voisiko joku kuvailla tarkemmin, mitä se teidän kohdalla tarkoittaa? Mistä päivänne koostuvat ja mikä niistä tekee "hullunmyllyä"? Onko se lasten vilkkaus, vai tuleeko lasten myötä niin paljon kaikkia ylimääräisiä menoja sun muuta? Voiko lapsiperhearki koskaan olla ihan rauhallista ja seesteistä vai kuuluuko tuo hullunmylly automaattisesti kuvioon?
Kommentit (403)
Joku kysyi ruuhkavuosista.
Se on ihan todellinen asia. Kaikki tapahtuu yhtäaikaa:
- vanhempien työura
- mahdollinen kodin rakennus
- lasten koulu
- lasten harrastukset
Ennen ja jälkeen ruuhkavuosien on paljon helpompaa ajankäytöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi ruuhkavuosista.
Se on ihan todellinen asia. Kaikki tapahtuu yhtäaikaa:
- vanhempien työura
- mahdollinen kodin rakennus
- lasten koulu
- lasten harrastukset
Ennen ja jälkeen ruuhkavuosien on paljon helpompaa ajankäytöllisesti.
Joillakin ikääntyvien vanhempien asiat vielä hoidettavana, ehkä vähän myöhäisemmässä vaiheessa, mutta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille on vasta esikoinen tuloillaan, mutta samaa ihmettelen kuin monet muut täällä, että onko siitä arjesta pakko tehdä itse vielä hektisempää kärräämällä kakaroita kaiken maailman harrastuksiin ja kissanristiäisiin?
Niinhän sitä itsekin kuvittelin, että näin kannattaa toimia: lapset saavat keksiä itse tekemistä, leikkiä keskenään ja naapurien lasten kanssa, ei isosti harrastuksia, eikä mitään ihmeellistä paikasta toiseen kuskailua.
Reality check: lapset tarvitsevat tekemistä, muuten lapset joko a) huutavat, tappelevat keskenään + vanhempien kanssa ja valittavat tylsyyttä koko ajan; b) pelaavat puhelimella tai pelikonsolilla, kunnes silmät seisovat päästä sekä alkavat tapella vastaan heti, kun puhelimen tai konsolin käyttöaika loppuu; tai c) riehuvat keskenään tai naapurin lasten kanssa, laittavat koko talon ja pihan kaaokseen, tekevät pahojaan, karkailevat minne sattuu, joutuu olemaan huolesta soikeana koska ei koskaan tiedä, mitä keksivät seuraavaksi.
Vanhemmat ohjelmoivat lapsilleen harrastuksia, joissa lapset saavat purkaa ylimääräisen tarmonsa turvallisesti ja ohjatusti. Siellä harrastuspaikan katsomossa tai odotustilassa on yllättävän leppoisaa istuskella ja odotella kaikessa rauhassa. Harrastuksesta voi lähteä kotiin rauhallisemman lapsen kanssa, ja samalla voi taputtaa itseään olkapäälle, koska lapsella on ollut "kehittävää tekemistä", ja on selvinnyt kotona vähemmällä jälkien siivoamisella / vähemmillä kiukutteluilla.
Jep. Jos lapset leikkii vapaasti keskenään päivän, he saa kyllä aikaan vähintäänkin aivan jäätävän sotkun ja metelin. Helpommalla pääsee, kun roudaa heidät välillä pois kotoa purkamaan tarmoaan harrastuksiin tai muihin menoihin. Tai antaa katsoa telkkua/kännykkää/pleikkaa koko päivän, mutta se tahtoo kyllä kostautua entistä hirveämpänä kiukutteluna eikä se jatkuva ruudun ääressä istuminen muutenkaan ole terveellistä.
Meillä arki ei ole kaoottista kuin ihan satunnaisesti, mutta kiireistä kyllä. Lapsia kaksi, 8v ja 5v, isommalla on pari harrastusta joista toinen "tavoitteellinen" (musiikki) ja vaatii vanhempien panosta myös ja toinen liikuntaharrastus johon voi kulkea yksin. Pienemmällä yksi harrastus johon pitää kuskata. Onhan noitten kyytien ja muiden sumpliminen oma hommansa. Lisäksi meillä on kaksi koiraa, jotka pitää lenkittää ja omakotitalo puutarhoineen. Onneksi perheessä on kaksi aikuista jotka molemmat hoitaa osansa, työt jotka joustaa ja voi tehdä ainakin osin myös etänä, ja kodin sijainti sellainen että palvelut, koulu ja päiväkoti on lähellä. Näillä eväillä arki on kuitenkin yleensä varsin mukavaa kiireestä huolimatta. Lapset toki riitelee ja esim päiväkodista saatu täitartunta just kun mies oli työmatkalla aiheutti pienen tilapäisen kaaoksen elämään, mut kyllä siitäkin selvittiin.
Meillä on kolme lasta, kaikki koululaisia.
Yläkoululainen käy kerran viikossa harrastamassa, ja pääsee sinne itse, ellei nyt kissoja sada taivaalta. Nuorin käy kerran viikossa ratsastamassa, ja olen hänen kanssaan sinne mennyt pyörällä niin kauan kun kelejä on riittänyt. Keskimmäisellä on treenit neljä kertaa viikossa, koska kilpailee. Näistä kaksiin treeneihin hän menee bussilla, ja hänet haetaan sitten illalla pois.
Kaikki kolme lasta käyvät oikomishoidossa ("jee"), joten näitä käyntejä tulee ryppäinä muutaman kuukauden välein. Kaikkien kolmen lapsen luokat kerää varoja leirikouluun, joten tänäänkin illalla on ensimmäiset mokkapalat leivonnassa. Tähän syksyyn kasaantuu aina myös 3x vanhempainilta ja 3x vanhempainvartti. Juuri tuli Wilma-viesti kaikkien kolmen koululta, että päivänä X on kodin ja koulun päivä. Emme ehdi millään yhdenkään lapsen kanssa, sillä tämä päivä on aina ennen ollut lauantai, mutta nyt siirretty perjantaille. Yläkoululaisella on kasiluokan laaja lääkärintarkastus, jonne oletetaan vanhempia paikalle.
Sitten kun tulee marraskuun loppu, on ohjelmassa kisoja, joulu-bulliksia, 3x joulujuhla (yleensä samana päivänä vaikka lapset kolmessa eri koulussa), yhden lapsen musiikkiluokan kaksi konserttia, harrastusten pikkujouluja ja totta kai sitten myös meillä vanhemmilla jotain.
Ja aina on jotain pientä. Joku tarvii jotakin, joku on kipeä, jollain ylimääräiset treenit, yhdellä kaverisynttärit ja kolmas haluaa kaverin yökylään. Yksi hajotti juuri puhelimensa.
Tylsää meillä ei ehdi tulla, mutta ei myöskään läheskään niin kiireistä kuin monella muulla perheellä jonka tunnen. Extraa tähän tekee se, että pyrin säästämään ruokakuluissa ensi kesän matkaa varten, mutta myös syömään terveellisesti, joten kasviksia saa pilkkoa ja sämpylöitä leipoa ja taikoa edullisia eväitä isompien pitkiin koulupäiviin. Onneksi ei ole kellään allergioita tai lääkityksiä. Olisi päälle vielä kaikki se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta, kaikki koululaisia.
Yläkoululainen käy kerran viikossa harrastamassa, ja pääsee sinne itse, ellei nyt kissoja sada taivaalta. Nuorin käy kerran viikossa ratsastamassa, ja olen hänen kanssaan sinne mennyt pyörällä niin kauan kun kelejä on riittänyt. Keskimmäisellä on treenit neljä kertaa viikossa, koska kilpailee. Näistä kaksiin treeneihin hän menee bussilla, ja hänet haetaan sitten illalla pois.
Kaikki kolme lasta käyvät oikomishoidossa ("jee"), joten näitä käyntejä tulee ryppäinä muutaman kuukauden välein. Kaikkien kolmen lapsen luokat kerää varoja leirikouluun, joten tänäänkin illalla on ensimmäiset mokkapalat leivonnassa. Tähän syksyyn kasaantuu aina myös 3x vanhempainilta ja 3x vanhempainvartti. Juuri tuli Wilma-viesti kaikkien kolmen koululta, että päivänä X on kodin ja koulun päivä. Emme ehdi millään yhdenkään lapsen kanssa, sillä tämä päivä on aina ennen ollut lauantai, mutta nyt siirretty perjantaille. Yläkoululaisella on kasiluokan laaja lääkärintarkastus, jonne oletetaan vanhempia paikalle.
Sitten kun tulee marraskuun loppu, on ohjelmassa kisoja, joulu-bulliksia, 3x joulujuhla (yleensä samana päivänä vaikka lapset kolmessa eri koulussa), yhden lapsen musiikkiluokan kaksi konserttia, harrastusten pikkujouluja ja totta kai sitten myös meillä vanhemmilla jotain.
Ja aina on jotain pientä. Joku tarvii jotakin, joku on kipeä, jollain ylimääräiset treenit, yhdellä kaverisynttärit ja kolmas haluaa kaverin yökylään. Yksi hajotti juuri puhelimensa.
Tylsää meillä ei ehdi tulla, mutta ei myöskään läheskään niin kiireistä kuin monella muulla perheellä jonka tunnen. Extraa tähän tekee se, että pyrin säästämään ruokakuluissa ensi kesän matkaa varten, mutta myös syömään terveellisesti, joten kasviksia saa pilkkoa ja sämpylöitä leipoa ja taikoa edullisia eväitä isompien pitkiin koulupäiviin. Onneksi ei ole kellään allergioita tai lääkityksiä. Olisi päälle vielä kaikki se.
Tähän päälle siis vielä omakotitalon jutut ja puolison työmatkat jotka kestää päivästä kahteen viikkoon.
Lapsiperhearki on just sitä mitä siitä päättää tehdä. Jos sen haluaa täyttää juoksemisella sinne tänne, ja miljoonalla lasten ja aikuisten harrastuksella, niin sitten se on sitä. Tai että kaikki on täydellisyyden tavoittelua, niin sitten sitä. Tai jos haluaa lapsista huolimatta elää vain omien tavoitteidensa, ja niiden tavoitteiden joita ihan itse asettaa elämälleen ja lapsilleen, ja pilaa lapsiltaan lapsuuden tavoitellessaan niitä, ja kellään ei ole kivaa, niin sitten se on sitä. Oikeasti sen pitäisi olla ihan vaan elämään, jossa pyrkii tekemään parhaansa pitääkseen lapsista huolta. Elämää, jossa rakastaa niitä lapsiaan, ja pitää huolen, että ne lapset tietää sen. Arkea jossa luodaan niille lapsille turvalliset rajat, ja turvallinen ympäristö kasvaa sellaiseksi ihmiseksi joka sille lapselle on luontevaa, eikä sellaiseksi johon yritetään väkipakolla muokata vanhempien täysin itsekkäät odotukset. Lapsiperhearki on ihan tavallista elämää, ei mitään sen ihmeempää, eikä mitään sen vähempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaoottista siitä tekee se, että ei haluaisi luopua mistään entisestä. Lasten myötä ei vuorokauden tunnit lisäänny, joten molemmat ei voi täysillä panostaa uraan, tiheisiin harrastuksiin, lapsivapaisiin biletysiltoihin yms. Kaikkea sitä saa elämässä olla edelleen, mutta määrästä täytyy tinkiä. Ja tietenkin mieluiten molempien vanhempien tasapuolisesti.
en kyllä tiedä. taitaa olla jotain muotikitinää taas, kun on niin raskasta. ei minulla ollut. olin kotiäitinä, muksut harrasti mitä harrasti, kotona oli rauhallista, kun ukko tuli töistä kotiin. jos muksut riiteli, niin isänsä ei tarvinnut kuin mulkaista, niin peli rauhoittui. se on sitä vanhempien kunnioitusta ja herranpelkoa. sitä ei enää ole olemassa nykyräkänokkien käytöksessä. niistä tulee kaikista feministejä, joita sitten kiusataan läpi elämän. nyt on tosi rauhallista, kun ukko on päivät töissä, ja minä kotivaimona. odottelen vaan niitä vaihdevuosia ja keski-iän kriisiä. ei vielä näy kumpaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se hullunmyllyys tulee siitä että kun yrität tehdä jotain niin jalassa roikkuu ”vinkuva apina joka yrittää samalla kiivetä joka paikkaan” vaikka taitoja tähän ei ole. Eli et pysty keskittymään mihinkään ilman että kuuntelet sitä vinkunaa ja elämä on lisäksi sellaista jatkuvaa fyysistä riuhtomista ja kanniskelua ihme asennoissa eli olet koko ajan ihan hiessä. Mutta huom itse kyllä kestän tämän eli se on siedettävää mutta tätä puolta oli vaikea etukäteen kuvitella. Tätä aamuseitsemästä iltakahdeksaan, joka ikinen päivä. On niitä toki harmonisia hetkiä seassa ja kai se helpottuu lasten kasvaessa.
Minulla on juuri tällainen kokemus pienen pojan kanssa (nyt 2,5 v) eikä ole vielä helpottanut. Alan oikeasti harkita jopa lapsiluvun jättämistä yhteen, kun en jaksa sitä jatkuvaa tempomista. Poika siis ihan ”normaali”, mutta todella vilkas ja aina pahanteossa.
Kotitöitä ei pysty tekemään kun alkaa tempoa toisaalla paikkoja rikki sillä sekunnilla kun hänen kanssa ei olla.
Varmaan helpottaisi, jos isä olisi aktiivisempi joko tekemään niitä kotitöitä tai olemaan lapsen kanssa, mutta edes erikseen pyydettäessä ei jaksa tai osaa viihdyttää lasta niin, ettei lapsi tule hetken kuluttua etsimään äitiä. Loppujen lopuksi yritän siinä sitten tyhjätä astianpesukonetta kun lapsi yrittää raapia haarukalla kaapinovia. Ja tätä ihan koko ajan. Minun on käytännössä poistuttava kotoa jos haluan hetken olla rauhassa. Sitten kun lapsi on minussa niin kiinni, niin isän on sata kertaa helpompi lähteä omiin harrastuksiin kun lasta ei kiinnosta.
Kaaos syntyy siis siitä, että esimerkiksi kotitöitä ei ehdi tehdä ja lopun aikaa on niin väsynyt siitä, että pitää viihdyttää vilkasta lasta.
Tiedän kyllä, että monella ei ole sama tilanne, mut tsemppiä kaikille muille vauhdikkaiden lasten vanhemmille.
Päiväkodistakin on ikävää kuulla aina sitä palautetta, miten lapsi ei rauhoitu nukkumaan tai syö nätisti. Tuntuu, että kuvittelevat, ettei yritetä itse pitää kuria, vaikka todellakin on säännöt ja järjestys. Lapsi vaan kerta toisensa jälkeen menee sen hankalimman kautta, eli ruokapöydästä lähdetään aika usein jäähylle kun riehutaan ja potkitaan.
Lisään nyt vielä, että en kadu todellakaan lasta ja rakastan häntä hirveästi, välillä olen vaan aika loppu.
Ehkä tässä taustalla on nyt jotain mitä jätätte kertomatta tai ette itsekään huomaa. Vai oliko teidän omassa lapsuudessa ok, että lapsi sai käyttäytyä tuolla tavalla?
Eihän se lapsi saa käyttäytyä sillä tavalla :) mutta sitten kun lapsi ei ole luonteeltaan helppo ja kiltti, niin ihan koko ajan saa olla vääntämässä ja tapakasvattamassa. Esimerkiksi juuri tuo, että ruokailut on aina sellaisia, että kerran pitää poistua pöydästä jäähylle, että sitten loppuruokailu menee asiallisemmin. Joillain lapset ovat luonnostaan rauhallisempia, joillain tarvitsee harjoitella enemmän.
Itse esimerkiksi olen tarkoituksella lisännyt pojan kanssa palapelien tekoa, piirtämistä, lukemista, että tulisi niitä rauhallisempia leikkejä ja ei koko ajan jotain kohkaamista. Tämä on toimiva juttu.
Silti poika on luonteeltaan sellainen, että esimerkiksi ihan koko ajan huutaa kovaa. Se on hänestä hauskaa. Kestänyt jo yli vuoden. Totta kai sanotaan, että ole hiljaa, laitetaan jäähylle ym., mutta ei hän sitä tapaa lopeta. Lopettaa varmaan sitten kun kasvaa ja voi jotenkin järjellä selittää, että naapurit ei tykkää kuunnella ym. Hänelle nämä ovat sellaisia leikkejä, mutta itsestäni ei ole hauskaa vääntää tällaisen asian kanssa ihan joka päivä. Eli lopettaa huutamisen siinä hetkessä kun tulee jäähy, mutta kohta huutaa jo uudestaan. Koitetaan ohjata leikkejä niihin rauhallisempiin. Osa kavereiden muksuista rakentelee tuossa iässä jo yksin legoilla hiljaa tunnin. Ei se kaikki ole kasvatuksesta kiinni vaan lapsen luonteesta.
Yritän siis sanoa, ettei käytös ole Ok, eikä lapsi saa todellakaan käyttäytyä näin, mutta siitä huolimatta lapsi koko ajan tekee vastaavia asioita, mistä sitten arjesta tulee sellaista, että lapsi on koko ajan jäähyllä tai puhutellaan. Se sitten uuvuttaa, se tapakasvatus, kun lapsi on vilkas ja luontaisesti haluaa koko ajan tehdä tuhmia. Joskus olisi kiva kun voisi vaan tulla töistä ja laittaa ne tiskit tai pestä lapsen hampaat tai ruokailla, tai ihan mitä tahansa silleen, että kaikilla vaan olis mukavaa ja tehdään sitä mitä pitäisi ilman, että kukaan juoksee karkuun, vastustelee tai huutaa.
Kuulostaa viikarille, joka tarvitsee fyysisesti uuvuttavaa tekemistä ja harrastamista.
Lisäksi isän ei pidä olla mikään vauva numero 2, joka vähän auttelee äiskää siinä sivussa silloin, kun huvittaa.
Juuri näin! Nykyperheet saisivat vähän höllätä, ettei tarvitse koko ajan juosta paikasta toiseen. Lapsille tekee niin hyvää ihan olla vaan, että jaksaa tehdä läksyt ja latautua seuraavaan päivään. Meillä on ollut periaate että kouluhommat hoidetaan mahdollisimman hyvin ja harrastukset valitaan sen perusteella että ne antaa voimia eikä vie liikaa. Näin säilyy ilo tekemisessä. Aivan älyttömältä kuulostaa monien harrastusralli. Itse ihminen voi ne valita! Valitse taistelusi -sanonta sopii tähänkin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhearki on just sitä mitä siitä päättää tehdä. Jos sen haluaa täyttää juoksemisella sinne tänne, ja miljoonalla lasten ja aikuisten harrastuksella, niin sitten se on sitä. Tai että kaikki on täydellisyyden tavoittelua, niin sitten sitä. Tai jos haluaa lapsista huolimatta elää vain omien tavoitteidensa, ja niiden tavoitteiden joita ihan itse asettaa elämälleen ja lapsilleen, ja pilaa lapsiltaan lapsuuden tavoitellessaan niitä, ja kellään ei ole kivaa, niin sitten se on sitä. Oikeasti sen pitäisi olla ihan vaan elämään, jossa pyrkii tekemään parhaansa pitääkseen lapsista huolta. Elämää, jossa rakastaa niitä lapsiaan, ja pitää huolen, että ne lapset tietää sen. Arkea jossa luodaan niille lapsille turvalliset rajat, ja turvallinen ympäristö kasvaa sellaiseksi ihmiseksi joka sille lapselle on luontevaa, eikä sellaiseksi johon yritetään väkipakolla muokata vanhempien täysin itsekkäät odotukset. Lapsiperhearki on ihan tavallista elämää, ei mitään sen ihmeempää, eikä mitään sen vähempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole ollut mitään melua ja huutoa yms, 2 lasta, 4 vuoden ikäerolla. Molemmat vanhemmat ollaan temperamentiltaan sieltä rauhallisesta päästä ja intorverttejä, lapsista tuli samanlaisia. Ei hötkyile turhia, viihtyvät yksinkin mutta myös kavereiden kanssa, ja niidenkin meillä oloa voi rajoittaa jos alkaa liikaa ravaamaan vieraita. Ei ahdistanut yösyötöt, aika nopsaan nekin meni ohi, ei erityistarpeita eikä muitakaan, joten suht helpolla mennyt. En todellakaan lukenut vauvapalstoja enkä someja enkä verranut itseäni muihin äityleihin, vaan ihan omalla fiiliksellä oman näköinen perhe ja lapsiarki, ihan hyvä tuli. Nyt jo teinejä molemmat. En kadu lapsia, harmittaisi jos en olisi tehnyt.
Herätys klo 05 vanhemmat ja 05.30 2 tarhaikäistä
06 äiti bussipysäkille lasten kanssa, isä lähtee samaan aikaan eri suuntaan autolla ollakseen 07 töissä.
07 äiti taas pysäkillä vietyään lapset päiväkotiin
08 töissä naapurikaupungissa
8-16 töitä
16 matkalla päiväkotiin mikä sulkeutuu 16.45, helvetillinen kiire.
17 kauppaan, bussille ja kotiin.
17.50 Edellisenä päivänä tehty ruoka lämpiämään ja ruokailu
18.15 keittiön siivous, seuraavanpäivän ruuan valmistelu, pyykit.
19 hetki lasten kanssa
20 iltapala ja -toimet
20.30 lapset nukkumaan
21.30 vamhemmat nukkumaan
Tuossa lapsiperhearki JA ruuhkavuodet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä yhden miehen näkökulma asiaan. Lapsia 2. Ydinperhe. Toinen asuu omillaan jo, ja toinen teini. Jos olisin tiennyt, ei olisi ainuttakaan lasta. Voin tietysti syyttää itseäni, mutta se nuori sälli oli ihan eri ihminen, kuin tämä keski-ikäinen mies.
Ensin raahataan vaippoja kaupasta, ja survotaan rattaat, ja vaunut takakonttiin joka kerta, kun jonnekin mennään. Silmät pitää olla selässäkin aika monta vuotta. Mihinkään et mene, eikä ole omaa elämää. Seksin harrastus on vaikeaa. Kun ne kasvaa teineiksi, niin muuttuu vielä vaikeammaksi. Väsymys ja jatkuva huolehtiminen kiristävät pinnaa. Teininä yehdään tyhmyyksiä, ja ollaan lastensuojelun kanssa tekemisissä. Isän ja äidin hiukset muuttuvat stressistä harmaiksi. Ensimmäinen muuttaa pois kotoa. 20 vuotta lusittu. Vielä jäljellä useita vuosia kuunnella teinin vattuilua. Kun vapaus koittaa, ei olla enään nuoria. Seksiä voisi harrastaa vaikka miten usein. Mutta vuodet on tehnyt tehtävänsä. Ollaan vieraannuttu toisistamme, eikä oikein seisokkaan enää. No saatiin sentään ostettua se kesämökki näin vanhoilla päivillä. Olis saatu jo nuorena, mutta täytyi laittaa 1000e kuukaudessa lapsiin. Lapset soittaa. Tarttis vähän rahaa, ja me tultas kaveriporukan kanssa ryyppäämään teidän mökille. No mikäs siinä sitten ...tana.
No onneksi ne sitten vanhana hoitavat(laittavat laitokseen).
Onneksi meidän lapset olivat terveitä. Olisi voinut tulla vaikeasti vammainenkin, jolloin hoidat sitten niin kauan, kun henki pihisee.Tätä lapsettomat eivät tajua. En tajunnut itsekään. Tein lapsia, kun niin kuuluu tehdä, ja saattaisi se kaduttaa jos ei oltaisi niitä tehty. Koska silloin ei olisi kokemusta, mitä perhe-elämä oikeasti on. Tällä kokemuksella en lapsia hankkisi.
Ja se vielä: Miksi luulette, että suuri osa vanhemmista on innoissaan, ja saattaa kuukausia odottaa jotain parin päivän lapsivapaata viikonloppua?
Kuinka niin "tätä eivät lapsettomat tajua"? Just tuon takia jätin lapset tekemättä.
Ihanan rehellinen kirjoitus muuten!
Sama. Aina jotenkin hämmästyttää vanhemmat, joille tulee yllätyksenä, että lasten kanssa eläminen on haastavaa ja kiireistä, tavalla tai toisella, eikä mitenkään verrannollista lapsettoman elämään, jossa riittää, kun pitää itsensä hengissä ja järjissään.
Koska tiedän ja osaisin päätellä, että 1+1=2, jätin lapset hankkimatta. Muut alkavat kohta aloitella mummo- ja papparumbaa lapsenlapsien kera, minä rumbailen edelleen miten haluan.
Kovin on erilaista. Meillä on kolme, nuorin 6-vuotias ja vanhin seiskalla. Kalenteri on täynnä ja kiire on koko ajan: keskimmäinen harrastaa JV:ta, treenit on viisi kertaa viikossa ympäri Espoota plus kisakausi ympäri Suomea. Vanhimmalla on ADD ja autismin kirjo, hänen elämänsä on yhtä rajoitetta. Nuorin pelaa golfia ja treenaa telinevoimistelua, näihin uppoaa muutama ilta viikossa. Kolmet synttärit, kolmet Wilma-viestit, läksyjen ja kokeiden muistamista, sairastelua ja kavereiden sisään ja ulos ovesta ramppaamista. Minulla ja puolisolla vaativat työt ja ollaan vuoronperään ulkomailla työmatkoilla. Kaikki päivät tehdään töitä vaikka olisimme Suomessa. Isovanhemmat on kaikki yli 75-vuotiaita eikä heistä ole apua. Lapsenvahti käy kahdesti viikossa pari tuntia kerrallaan ja siivooja joka perantai siivoamassa talon. Ystäviä pitäisi nähdä ja liikkua, ei ehdi.
Sillon kun lapset oli pieniä, oli erilaisia murheita. Ykkösellä oli 12 korvatulehdusta, vesirokko, kihomatoja, monta streptokokkia, munuaistulehdus. Kakkosella oli vähän vähemmän infektioita mutta oli allerginen ja valvotti monta vuotta. Nuorin syntyi ilman kurkunpään rustoja . Ensimmäisen miehen kanssa tuli avioero, ei vaan tullut arjesta mitään. Aivan kärsimystä joka hetki kunnes sai lapsivapaat viikot.
En tiedä millaista muilla on, tätä minä kutsun ruuhkavuosiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä yhden miehen näkökulma asiaan. Lapsia 2. Ydinperhe. Toinen asuu omillaan jo, ja toinen teini. Jos olisin tiennyt, ei olisi ainuttakaan lasta. Voin tietysti syyttää itseäni, mutta se nuori sälli oli ihan eri ihminen, kuin tämä keski-ikäinen mies.
Ensin raahataan vaippoja kaupasta, ja survotaan rattaat, ja vaunut takakonttiin joka kerta, kun jonnekin mennään. Silmät pitää olla selässäkin aika monta vuotta. Mihinkään et mene, eikä ole omaa elämää. Seksin harrastus on vaikeaa. Kun ne kasvaa teineiksi, niin muuttuu vielä vaikeammaksi. Väsymys ja jatkuva huolehtiminen kiristävät pinnaa. Teininä yehdään tyhmyyksiä, ja ollaan lastensuojelun kanssa tekemisissä. Isän ja äidin hiukset muuttuvat stressistä harmaiksi. Ensimmäinen muuttaa pois kotoa. 20 vuotta lusittu. Vielä jäljellä useita vuosia kuunnella teinin vattuilua. Kun vapaus koittaa, ei olla enään nuoria. Seksiä voisi harrastaa vaikka miten usein. Mutta vuodet on tehnyt tehtävänsä. Ollaan vieraannuttu toisistamme, eikä oikein seisokkaan enää. No saatiin sentään ostettua se kesämökki näin vanhoilla päivillä. Olis saatu jo nuorena, mutta täytyi laittaa 1000e kuukaudessa lapsiin. Lapset soittaa. Tarttis vähän rahaa, ja me tultas kaveriporukan kanssa ryyppäämään teidän mökille. No mikäs siinä sitten ...tana.
No onneksi ne sitten vanhana hoitavat(laittavat laitokseen).
Onneksi meidän lapset olivat terveitä. Olisi voinut tulla vaikeasti vammainenkin, jolloin hoidat sitten niin kauan, kun henki pihisee.Tätä lapsettomat eivät tajua. En tajunnut itsekään. Tein lapsia, kun niin kuuluu tehdä, ja saattaisi se kaduttaa jos ei oltaisi niitä tehty. Koska silloin ei olisi kokemusta, mitä perhe-elämä oikeasti on. Tällä kokemuksella en lapsia hankkisi.
Ja se vielä: Miksi luulette, että suuri osa vanhemmista on innoissaan, ja saattaa kuukausia odottaa jotain parin päivän lapsivapaata viikonloppua?
Kuinka niin "tätä eivät lapsettomat tajua"? Just tuon takia jätin lapset tekemättä.
Ihanan rehellinen kirjoitus muuten!
Sama. Aina jotenkin hämmästyttää vanhemmat, joille tulee yllätyksenä, että lasten kanssa eläminen on haastavaa ja kiireistä, tavalla tai toisella, eikä mitenkään verrannollista lapsettoman elämään, jossa riittää, kun pitää itsensä hengissä ja järjissään.
Koska tiedän ja osaisin päätellä, että 1+1=2, jätin lapset hankkimatta. Muut alkavat kohta aloitella mummo- ja papparumbaa lapsenlapsien kera, minä rumbailen edelleen miten haluan.
Rumbailet miten haluat, kunnes paikat hajoaa, ja rumba loppuu. Sitten vietät lopun elämäsi yksin. Jos kerran kärjistellä pitää. Toki joillekin se lapsiarki on raskasta, ja isovanhempana voi olla uudestaan raskasta. Mutta on myös niitä, ketkä tietävät mihin ryhtyvät. Ja niitäkin, jotka osaavat ottaa sen verran rennosti, että on ihan kivaa, ja riittää energiaa paljon muuhunkin kuin itsensä hengissä, tai järjissä pitämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kaoottista siitä tekee se, että ei haluaisi luopua mistään entisestä. Lasten myötä ei vuorokauden tunnit lisäänny, joten molemmat ei voi täysillä panostaa uraan, tiheisiin harrastuksiin, lapsivapaisiin biletysiltoihin yms. Kaikkea sitä saa elämässä olla edelleen, mutta määrästä täytyy tinkiä. Ja tietenkin mieluiten molempien vanhempien tasapuolisesti.
Niinpä. Joillekin tuntuu olevan tärkeää ettei lapset saa muuttaa elämää vaan tehdään samoja juttuja kuin ennen lapsia. Mutta eihän se ihan niin vaan voi mennä. Tietenkään kaikesta omasta ei tarvitse luopua ja lapsiperhearjestakin voi tehdä oman näköistä, mutta kyllä helpoimmalla pääsee ne jotka ihan suosiolla ryhtyy "prismaperheiksi" ja hyväksyy sen että lapset nyt vaan muuttaa elämää, eikä heidän ollessa pieniä vaan ole aikaa vanhempien omille haluille niin paljon kuin ennen. Lapset kyllä kasvaa aikanaan ja sitten ehtii taas harrastaa, juhlia ja panostaa uraan jne.
Kahdeksan lasta ja itse ovat bussilla/pyörällä käyneet harrastuksissa heti, kun ovat olleet siihen sopivan ikäisiä. Noin 8v kohdalla. Kolme lasta pelaa jalkapalloa ja treenejä on kolmesti viikossa plus pelit päälle. Pelit on useimmiten muissa kaupungeissa, joten sinne tarvii aina järjestää kyyti. Sitten on pikkutaapero kotona ja pari isompaa sisarusta, jotka tekevät itse sekä oman ruokansa että ruokkivat muita ja hoitavat pienintä, jos vanhempien oltava töissä yhtä aikaa (yleensä työskentelen kotoa käsin, mutta kerran viikossa joudun poistumaan muualle). Kaikkien lasten kanssa kun voi joutua käymään lääkärissä/hammaslääkärissä/opetapaamisissa jne, niin ihan hirveesti tarvis joustoa työnantajalta, jollei tekis kotoa käsin. En tiedä miten työnantajat joustaa, teen yrittäjänä toiselle firmalle töitä.
Meteliä, valitusta, yleistä käninää.
Niinhän sitä itsekin kuvittelin, että näin kannattaa toimia: lapset saavat keksiä itse tekemistä, leikkiä keskenään ja naapurien lasten kanssa, ei isosti harrastuksia, eikä mitään ihmeellistä paikasta toiseen kuskailua.
Reality check: lapset tarvitsevat tekemistä, muuten lapset joko a) huutavat, tappelevat keskenään + vanhempien kanssa ja valittavat tylsyyttä koko ajan; b) pelaavat puhelimella tai pelikonsolilla, kunnes silmät seisovat päästä sekä alkavat tapella vastaan heti, kun puhelimen tai konsolin käyttöaika loppuu; tai c) riehuvat keskenään tai naapurin lasten kanssa, laittavat koko talon ja pihan kaaokseen, tekevät pahojaan, karkailevat minne sattuu, joutuu olemaan huolesta soikeana koska ei koskaan tiedä, mitä keksivät seuraavaksi.
Vanhemmat ohjelmoivat lapsilleen harrastuksia, joissa lapset saavat purkaa ylimääräisen tarmonsa turvallisesti ja ohjatusti. Siellä harrastuspaikan katsomossa tai odotustilassa on yllättävän leppoisaa istuskella ja odotella kaikessa rauhassa. Harrastuksesta voi lähteä kotiin rauhallisemman lapsen kanssa, ja samalla voi taputtaa itseään olkapäälle, koska lapsella on ollut "kehittävää tekemistä", ja on selvinnyt kotona vähemmällä jälkien siivoamisella / vähemmillä kiukutteluilla.