Kertokaa mitä se paljonpuhuttu lapsiperhearki ihan oikeasti tarkoittaa?

Lapsiperhearki on sitä että lapset ensin ja aikuiset sitten. Täällä tuntuu kyllä että omat lapset ovat suurimmalle osalle riesa mitkä haittaavat "oman ajan" viettoa. Ei ne ikuisuuksia siinä jaloissa pyöri, tehkää mukuloita oman jaksamisen mukaan eikä kilpavarusteluna koska kavereillakin on tai aina uutta vauvaa putkeen jokaisen uuden kumppanin kanssa. Itse ainakin olen mielelläni vapaa-ajan lasteni kanssa, ehdin hyvin nuorena kreisibailata riittämiin ja ehdin kyllä taas mummotunneliin 50 vuotiaana kun nuorimmainen on täysi-ikäinen. Väsyttää koko ajan kyllä mutta aikansa kutakin, saa sitä tylsyyttäkin riittämiin varmasti tulevaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa samalla mitä ovat ne kuuluisat ruuhkavuodet :DDDD

Tätä minäkin mietin.

On meinaan tämä elämä kahden päiväkoti-ikäisen kanssa paljon rauhallisempaa, miellyttävämpää ja henkisesti vähemmän kuormittavaa kuin aika sinkkuna.

Ennen puolison tapaamista stressasin pätkätyökierteessä koko ajan tulevaa, töiltä en meinannut jaksaa mitään vapaalla mutta silti täytyi aktiivisesti olla mukana vähän joka paikassa jotta se puoliso löytyisi. Tapailu ja deittailukin vei aikaa. Rauhallista aikaa kotona ei juuri ollut. Samat kotityöt oli silloinkin, nykyään hiukan enemmän pyykkiä ja kaksi huonetta lisää siivottavaa, mutta toinen jakamassa taakkaa.

Nyt on ihana kun töissä ei tarvitse koko ajan todistella olevansa jatkosopimuksen arvoinen ja kotiin tullessa siellä on jo ne tärkeimmät sosiaaliset kontaktit. Nautin siitä että saamme yhdessä kotoilla tai tehdä jotain mukavaa. Ei tarvitse enää etsiä mitään, vaan voi keskittyä elämään.

Elämä päiväkoti-ikäisten kanssa onkin se helpoin vaihe.

Höpöhöpö. Koululaiset lähtevät itse kouluun ja tulevat itse kotiin, osaavat ottaa itse välipalaa, leikkivät kavereiden kanssa, nukkuvat yönsä hyvin, pukevat ja käyvät vessassa itse.... mitäs hankalaa tässä muka on päiväkotiarkeen verrattuna?

Oota vielä, niin saattaa käydä ettei mene kouluun edes vietynä, eivät syö tai syövät liikaa ja varsinkaan kotiin eivät tule itse, mutta et tiedä mistä hakea. Tai sitten tosissaan pysyy siellä huoneessaan kokoajan, myös silloin kuin pitäisi olla jossain muualla.

Vierailija kirjoitti:

Se, millaista lapsiperhearki on, riippuu monesta asiasta, joten yhtä vastausta on mahdotonta antaa. Tärkeimmät asiat ovat nämä: 1) onko lapsi "erityinen" vai ei, 2) onko tukiverkkoja vai ei, 3) sairasteleeko lapsi (ja koko perhe) paljon vai ei, 4) perheen taloudellinen tilanne ja onko vanhempien työ kuormittavaa vai ei, 5) miten lapsen ja vanhempien temperamentti ja kiinnostuksen kohteet sopivat yhteen ja 6) vanhempien keskinäisen suhteen toimivuus.

Toki myös vanhempien mielenterveys yms. on merkityksellistä mutta oman kokemuksen mukaan arkielämään vaikuttavat kaikista eniten juuri nämä.

Kohdassa 1 "erityisyys" ei välttämättä tarkoita kehitysvammaisuutta tai esim ADHD:ta, vaan myös esim aistiyliherkkyyttä tai allergioita.

Jos asiat menevät suotuisasti, perhe-elämä on pääasiassa toimivaa, rauhallista ja seesteistä. Vanhemmat saavat riittävästi aikaa omaan palautumiseen ja parisuhteen hoitoon, ja he jaksavat huolehtia lapsesta riittävän hyvin.

Jos taas useammassa kohdassa on vaikeuksia, no, silloin elämä on usein kaaosta, huutoa, väsymystä, riitoja, liikaa ruutuaikaa jne. Elämä on pahimmillaan selviytymistä ja lasten saamisen katumista. Vanhemmat saattavat muuttua kyynisiksi ja katkeriksi.

Ääripäitähän nämä tietysti ovat, useimmiten perheiden tilanteet ovat kai jotain siltä väliltä. Mutta ei aina. Tästä ei ihan hirveästi puhuta, ei kai kukaan muuten uskaltaisi tehdä lapsia.

Nukkuminen unohtui, jos sattuu huono nukkuja tai nukkujat, eikä vuosiin saa nukuttua lähimainkaan tarpeeksi alkaa cooleimmankin superäiti-viilipytty-perfektionistin ote ja mieliala lipsua.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä demonisoida kannata. Meillä on yksi viisivuotias. Tuolla se katselee telkkaa aamiaisensa kanssa, nukuttiin kaikki pitkään, kun on viikonloppukin. Kohta puoliin lähdetään uimahalliin. Ei se lapsi elämää rasita. Pitäähän se viedä aamuisin päiväkotiin ja hakea sieltä, mutta päiväkoti on työmatkan varrella. Illalla se lapsi pitää syöttää ja pestä ja sellaista niinkuin muutkin ihmiset. Harrastuksia on parina iltana viikossa jokaisella. Lomilla ollaan reissailtu paljon ja viikonloppuisin käydään uimahalleissa, hoplopeissa tai vaikka museossa tai metsäkävelyllä.

Meillä oli keskimäärin samanlaista. Nyt jo isoja teinejä (kaksi). Asioita ei pidä ottaa niin raskaasti ja kirjaimellisesti. Tuntuu, että monille uupumus tulee siitä hirmuisesta suorittamisesta. Kyllä ne lapset hengissä pysyy, vaikka paita ei olisi aina niin puhdas.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ekaluokkalaiset kaksoset, teemme molemmat miehen kanssa töitä kotoa, mies lisäksi harrastaa paljon. Siistiä on vain kerran päivässä, illalla kun siivoan kaiken lasten mentyä nukkumaan. Keittiön valkoiset ruokapöydän tuolit ovat valkoiset vain n 1h pesun jälkeen. Pöydässä on ikilänttejä. Vaikka lapset on “opetettu” keräämään leikkinsä, on siitä huolimatta pikkuisia muovisotilaita, legoja ja muovailuvahaa siellä sun täällä. Toinen lapsista tykkää taiteilla ja hänen taideteoksiaan ja niistä tulleita silppuja/roskia yms on joka paikassa. Meteliä on koko ajan lasten ollessa kotona, rauhallista on siinä vaiheessa kun lapset ovat koulussa 8:30-12:30 ja sitten taas 20 jälkeen kun ovat nukkumassa. Pyykkiä on joka ikiselle päivälle koneellinen/kaksi. Tiskikone pyörii kerran päivässä. Jos ei koko ajan vahdi lapsia heiltä jää tavarat siihen mihin putoavat, ruokalautaset ja ruoantähteet pöydälle. Vessoissa on vesiväriä ympäriinsä, hiekkaa joka paikassa, sormenjälkiä seinissä ja tekstiileissä... Kokoaikainen meteli mikä lapsista tulee on todella väsyttävää, ovat seurallisia ja vilkkaita.

Koulun jälkeen tehdään läksyt, koko ajan pitää tehdä ruokaa, huolehtia ruoka-ajoista (itse söisin vain pari kertaa päivässä, lapset syövät viidesti).

Jokapäiväinen huolehtiminen että tavarat on varmasti pakattuna seuraavaa koulupäivää varten, papereita täytettynä, harrastuskamat, harrastuksiin meno (2 harrastusta/lapsi viikossa), oikomishoitojen aikataulujen huolehtiminen, kaikenmaailman sponsorien etsiminen koulujuoksuihin..

Nyt lapset ovat vuoronperään olleet flunssassa ja on jonotettu koronapuhelimiin yli 3h kerrallaan, käyty testeissä ja odotettu niitä karanteeninomaisesti, kestetty energisiä semiterveitä lapsia sisätiloissa ja yritetty tehdä töitä siinä sivussa.

Phuuh. Itselle isoin ero entiseen on lasten kanssa ehdottomasti tuo sotku ja meteli. Ei tämä nyt mitään kestämätöntä tosiaan ole, mutta ero on huomattava. Ennen lapsia kotini oli aina täydellinen ja nautin omasta rauhasta. Omaa aikaa otan kuuntelemalla äänikirjoja ja podcasteja, nauttimalla pitkistä kylvyistä.

Ruuhka-aikaa on tämä loppumaton rinki, lapset eivät ole tarpeeksi vanhoja muistaakseen huolehtia itse koulutavaroistaan esim liikuntavälineistä, tuntuu että koko ajan on uusi vuodenaika ja meillä aina ensimmäisenä pakkasaamuna kaivellaan hädissään kellarissa lapasia ja villasukkia vaikka kuinka on muka ollut tiedossa että talvi tulee. Uimakoulua edellisenä päivänä etsitään kissojen ja koirien kanssa uimalaseja koska lapsi on vaihteeksi vaihtanut huoneensa järjestystä itsekseen.

Kaiken aikatauluttaminen ja kiire, vanhempainiltoihin ei voi osallistua etänä ja niistä saatetaan ilmoittaa parin päivän varoituksella, kaiken kalenterisoiminen ja aikatauluttaminen, kaiken tekemisen muistaminen vie hirveästi resursseja. Työt, deadlinet, kokoukset, harrastukset, koulutoiminta, harrastustoiminta, kaikkien syntymäpäivien/merkkipäivien muistaminen, lahjojen ostaminen, paketoiminen, juhlavaatteista huolehtiminen, juhliin vieminen, lääkäriajat, hammashoitoajat, kampaajat, uusien vaatteiden osto kun yhtäkkiä huomaat että kaikki housut ovat lapsille lyhyitä ja niitä isoja joita olet säilynyt ei löydy yhtään mistään, koska lapsi on päättänyt myllätä kaappinsa, lemmikkien lääkäriajat, trimmaamiset, harrastuksiin ja kerhoihin ilmoittautuminen on monesti minuuttipeliä ja nopeat syövät hitaat...

Kuten sanottu, ei tämä kestämätöntä ole, mutta ero lapsettomaan elämään on huima.

Ei ekaluokkalaisten hampaita oiota, kun ei kaikki maitohampaatkaan ole vielä vaihtunut! Mun lapsilla oikomishoidon tarvettakin on arvioitu ensimmäisen kerran vasta kolmannella luokalla!

Kuulostaapa teidän arki raskaalta...

- 3 lasta, päivätyö + pientila

Vierailija kirjoitti:

Äiti minäkin 42 v. kirjoitti:

Uskon monien vanhempien uupuvan lapsiperhearkeen siksi, että kaikkea pyöritetään ”lapset edellä”.

Aikuisen ei pidä kadottaa itseään ja omaa elämäänsä eikä parisuhdetta, vaikka lapsia olisikin. Mielestäni lapsen myös ihan hyvä oppia näkemään tämä. Ymmärtää sen ainakin sitten isompana.

Eli kaiken ei tarvii pyöriä lapsen/lasten ehdolla.

Juuri näin! Tässäkin ketjussa tullut ilmi, että kiire johtuu liiallisesta holhoamisesta ja hyysäämisestä. Esim että pitäisi joka päivä tarkistaa koululaisen reppuun tavarat ja läksyt yms. Alkuun ekaluokkalaiselle näytetään esimerkin avulla repun pakkaus yms ja sitten pitää muksun itse oppia katsomaan aapiset jne reppuun. Jos ei opi niin oppii kantapään kautta kun ope pyytää ottamaan kirjan esiin, joka onkin jäänyt kotiin. Älkää vanhemmat ite aiheuttako jäätävää kiirettä itselle, vaan ikätason mukaan voi kyllä antaa lapselle vastuuta.

Just nän! Mulla on 6-vuotias ekaluokkalainen, jonka olen tämän kuukauden aikana opettanut siihen, että kirjat reppuun heti läksyjen teon jälkeen. En ole enää ekan viikon jälkeen tarkastanut onko kirjat repussa, ja hyvin on hoitanut asian itse.

Kun Wilmaan tulee ilmoitukset koulukuvauksista, opettajien tapaamisesta, terveydenhoitajasta, hammashoitajasta, liikuntatunneista, retkistä, askartelutarvikkeista jne, niin merkitsen ne sitä mukaa seinäkalenteriin: Maija uinti, Ville retki, Kalle peltipurkki... Ei tarvitse muistaa ulkoa eikä tarvitse selata Wilmaa, että olikos jotain muistettavaa ja lukutaitoiset lapset osaavat itse sieltä kalenterista katsoa mitä seuraavaksi päiväksi pitää ottaa mukaan.

Kyllä omankin havaintoni mukaan monet vanhemmat itse tekevät sen kiireen tunteen ja uupumuksen hyysäämällä ihan tarpeettomasti lapsia, jotka itsekin kykenisivät ottamaan vastuuta omista pienistä asioistaan.

Koululaisen kanssa on enimmäkseen helppoa ja mukavaa. 3v. on kyllä suloinen ja ihana, mutta myös melko rasittava. Aikasin aamusta alkaa höpötys Äiti, äiti, äiti hoetaan kokoajan, toinen on haluun sitä, haluun tätä. Kun istahdat sohvalle siivottuasi, lapsi haluu vettä, omenaa, piirtää, maalata yms. Toki opetan odottamaan, mutta ei tommonen 3v. kauaa jaksa. Jatkuvaa mankumista. Vessaan ei pääse ikinä ilman, että juostaan sinne perässä tai jos ovi on lukossa, tullaan ovenkahvaan roikkumaan ja hokemaan Äiti,äiti,äiti. Jos 3v. joskus jättää tulematta niin ihan taatusti koululainen tulee rämpyttämään ovea. Jos muuten olisi ok, niin sisarukset alkavat tappelemaan ja on kamala huuto. Aamulla silmät ristissä lapsen vienti tarhaan, töihin, hakemaan lapsi, kotiin. Kaikki ovat enempi vähempi väsyneitä. Ruokaa nenän eteen. Sit pitäisi siivota ja samaan aikaan mangutaan äiti, tuu leikkii mun kanssa... Mut joskus on ihan kivaa ja rentoakin. Pääsen välillä jopa yksin saunaan. Toki silloinkin on jotain asiaa muutaman kerran, mutta kuitenkin. Jotain sekin. Miestä ei ole eikä olisi sellaiselle aikaa eikä energiaa. Mut on tää ihanaa! :D

Ei lähdetä ex tempore koska vauva perheessä täytyy ottaa huomioon aina vauva ja ylipäätään lapset. Lapsi perhe aika on antoisaa ja turhat menot karsiutuu. Mikäli harrastuksia ja lapsia niin kuskaamista paikasta toiseen.

Meillä on suurimmaksi osaksi kivaa. Olen toistaiseksi suorittavassa toimitustyössä, jota pidän pitkästyttävänä, mutta suoriudun ja siedän. Arki-iltaisin olen väsynyt, mutta nautin siitä että saan tulla kotiin, jossa on kolme ihanaa lasta joiden kanssa saa pelleillä ja rauhoittua sitten yhdessä nukkumaan. Ei ole kiire mihinkään paitsi lomalle. Lasten kasvaessa aion kyllä opiskella haastavamman työn, mutta nykyinen on ihan hyväkin monessa mielessä, edut ja työkaverit. Mies on myös paras ystäväni ja vedämme yhtä köyttä hyvin, joten siksikin perhe-elämä tuntuu hyvältä. Varmasti eri asia jos parisuhde on jatkuvassa kriisissä ja tehdään toiselle hallaa. Harrastamme kaikki urheilua ja musiikkia, mutta pakollisia menoja on aika vähän. Pari kausiharrastusta, mutta noin muuten enimmäkseen ostetaan kertalippuja ja käydään huvityksen mukaan. Tänään on sukulaisen juhlat, mutta ilta touhutaan mistä tykätään. Eilen viimeksi tuntui, etten voisi olla enää pisaraakaan onnellisempi. Aamulla mies oli pistänyt lapset pihalle leikkimään, sain nukkua pitkään ja mies herätti suudelmilla... Aamupalan jälkeen pyöräiltiin esikoisen kanssa kaunista metsäreittiä hänen harrastukseensa ja sieltä takaisin syömään hyvää ruokaa ja katsomaan elokuvaa. Illalla näin ystävääni.

Sotkua on kyllä jonkin verran aina, ei niin ettei kehtaisi kutsua vieraita ja lapset on ehdollistettu tekemään osansa viikkorahan ja muiden palkkioiden avulla. Jos en lapsia olisi halunnut niin helposti olisin jättänyt tekemättä. Tosiaan ehkä joku, mutta hyvin hyvin harva katuu, joten ihmiset yleensä osaavat tehdä itselleen oikean valinnan.

Minä ja mies tehdään 2-vuorossa töitä ja kaksi nuorimmaista on vuorohoitopäiväkodissa ja sitten on yksi esiteini, joka harrastaa kilpaurheilua ja treenejä on monta kertaa viikossa ja ne ovat 30km päässä. Onneksi hän pystyy kulkemaan sinne bussillakin, mutta kuskaamme tietysti aina kun voimme. Myös nuorimmaiset ovat omassa yhteisessä harrastuksessaan kerran viikossa, mutta joskus työvuorot menee niin, että molemmat ollaan silloin illassa, joten lapset eivät pääse harrastukseensa. Tämä kaikenlainen aikataulutus tietysti vie jo energiaa ja sen lisäksi täytyy huolehtia ruoanlaitot ja kotityöt.

Vapaapäivinä käydään uimassa, leffassa, metsässä ym. Asumme leikkipuiston vieressä ja siellä lapset ovat lähes kaikki päivät. Vaikka elämä on hektistä, katselen silti sarjoja ja leffoja aina kun on mahdollista, eli en koe luopuneeni mistään omista jutuista.

Meidän sunnuntaiaamu:

Lapsi (3v) heräsi seitsemältä (jee?). Ensin pissalle ja kun vedin housuja alas niin tyyppi pissasi jo. Matto, yöhousut ja äiti pissassa. Kävin siistiytymässä ja sillä välin tyyppi oli päättänyt auttaa aamupalan valmistamisessa ja lappasi jääkaapista juustoja ja leikkeleitä pöytään. Myös sen avatun maitopurkin. Jotenkin käänsi sen ylösalaisin. Onneksi oli vain vähän maitoa purkinpohjalla, mutta lattianpesuun jouduin.

Aamupala ei oikein kelvannu. Nyt pitäisi mennä ulos koska muuten ei väsy tarpeeksi päiväunia varten. Jos ei nuku päiväunia, on kuudelta illalla ihan valmis tapaus ja nukahtaa yöunille seitsemältä. Arvaa koska se herää aamulla, jos menee seitsemältä nukkumaan. Kerron: noin viideltä aamulla.

Siispä aamupalan jälkeen ulkoilua, lounas, päiväuni, välipala ja pientä leikkimistä sisällä, päivällinen, ulos touhaamaan, pesulle, iltapala ja nukkumaan. Eipä siinä muuta päivän aikana ehdi tekemään.

Ja mikä siinä ulkoilussa väsyttää (äitiä)? Lapsi leikkii hiekkalaatikolla. Kolme minuuttia. Sitten lähtee juoksemaan johonkin suuntaan ja löytää pallon. Sillä leikitään kaksi minuuttia, kunnes lapsi näkee liukumäen. Sinne siis. Malttaa laskea ehkä kerran kunnes näkee maassa pieniä kiviä. Tunkee ne taskuihin. Ja yhden suuhun. Itkee kun äiti käskee sylkäisemään kiven pois. Juoksee itkien karkuun. Äiti pelkää että nielaisee kiven juostessaan ja tukehtuu.

.....illalla äiti laittaa pesukoneen päällle ja muistaa myöhemmin että niissä taskuissa oli kourallinen kiviä ja toivoo ettei pesukone mene rikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, millaista lapsiperhearki on, riippuu monesta asiasta, joten yhtä vastausta on mahdotonta antaa. Tärkeimmät asiat ovat nämä: 1) onko lapsi "erityinen" vai ei, 2) onko tukiverkkoja vai ei, 3) sairasteleeko lapsi (ja koko perhe) paljon vai ei, 4) perheen taloudellinen tilanne ja onko vanhempien työ kuormittavaa vai ei, 5) miten lapsen ja vanhempien temperamentti ja kiinnostuksen kohteet sopivat yhteen ja 6) vanhempien keskinäisen suhteen toimivuus.

Toki myös vanhempien mielenterveys yms. on merkityksellistä mutta oman kokemuksen mukaan arkielämään vaikuttavat kaikista eniten juuri nämä.

Kohdassa 1 "erityisyys" ei välttämättä tarkoita kehitysvammaisuutta tai esim ADHD:ta, vaan myös esim aistiyliherkkyyttä tai allergioita.

Jos asiat menevät suotuisasti, perhe-elämä on pääasiassa toimivaa, rauhallista ja seesteistä. Vanhemmat saavat riittävästi aikaa omaan palautumiseen ja parisuhteen hoitoon, ja he jaksavat huolehtia lapsesta riittävän hyvin.

Jos taas useammassa kohdassa on vaikeuksia, no, silloin elämä on usein kaaosta, huutoa, väsymystä, riitoja, liikaa ruutuaikaa jne. Elämä on pahimmillaan selviytymistä ja lasten saamisen katumista. Vanhemmat saattavat muuttua kyynisiksi ja katkeriksi.

Ääripäitähän nämä tietysti ovat, useimmiten perheiden tilanteet ovat kai jotain siltä väliltä. Mutta ei aina. Tästä ei ihan hirveästi puhuta, ei kai kukaan muuten uskaltaisi tehdä lapsia.[/quote

Täysin samaa mieltä. Jotkut pystyvät antamaan isovanhempien hoitaa paljon lapsia ja tämä auttaa perhettä paljon. Ilmankin pärjää jopa täysin tukiverkottomana yksinhuoltajana mutta on elämä silloin paljon hankalampaa. Lapset vertaavat aina kaveriperheisiin ja haluavat samoja asioita vaikka tilanteet perheissä ovat täysin erilaiset - ei pelkästään rahaa merkkivaatteisiin vaan vaikka juhlia ja kyytejä ja osallistumista koulun tempauksiin. Tästä aiheutuu paineita. Vaikeinta on jos kukaan ei halua auttaa erityislapsen kanssa eikä häntä voi jättää yksin edes iltapäivisin. Äiti yleensä kantaa vastuun loppupeleissä ja isä muuttaa muualle. Uusperheissä on omat ongelmansa, yleensä naiset ( entinen ja nykyinen) eivät siedä toisiaan. Lapset joutuvat heittopussiksi kahden perheen väliin ja monesti uusi vaimo ei pysty hyväksymään edellisen liiton lapsia ja tästä seuraa taas uusi ero jne.

Meillä on vain yksi tytär, nyt jo opiskelemassa. Rauhallisilla vanhemmilla rauhallinen lapsi. Alusta alkaen oli selvää, että omillamme selvitään, koska vain yksi mummi oli enää elossa ja hänkin hyvin vanha. Emme halunneet lähteä mukaan sellaiseen harrastushärdelliin, joka nykyään on tapana. Mukavat harrastukset löytyivät lapselle ihan häntä ja taipumuksia kuulostellen. Oma mielipiteeni on se, että elämää rauhoittamallakin tulee hyvä lopputulos. Osa ihmisistä vaan ei osaa pysähtyä, joten

aina pitää olla joku härdelli ja oravanpyörä käynnissä. Aina sitä ei voi välttää, mutta osan asioista voi valita. Meillä päätös oli, että lasten taksikuskeiksi ei aleta.

Monilla kaaoksen pahentaa liiallinen määrä menoja. Halutaan kaikki elämän puolet säilyttää koko ajan. Työelämä, parisuhde-elämä, perhe-elämä, ystävien näkeminen, harrastukset. Ja siitä että on useampi lapsi.

Mut vaikka laittaisit kaiken muun tauolle paitsi oman syömisen, peseytymisen, nukkumisen ja kotityöt, niin lapsi on arvaamaton. Lapsi voi oppia tietyn tavan ja sit yhtäkkiä ei enää noudatakaan sitä. Lapsi pitää melua, sotkee, ei anna rauhaa, ei osaa tehdä perusasioita itse.

Mieti että kodissasi asuu villieläin jonka käytöstavat/tarpeet muuttuu jatkuvasti (kun hän kehittyy ja kasvaa).

Lisäksi nykyajan vaatimukset päiväkodista aikuisuuteen asti: vanhemman pitäisi olla superihminen, joka sairaana ja väsyneenä ilman että kykenee omista perustarpeista huolehtimaan tarpeeksi, pitäisi siinä tilassa opettaa ja ohjata lasta kaikkien niiden sosiaalishyvinvointimittareiden mukaan mitä 2020-luvulla on keksitty että niistä tulee "hyvä elämä". Ja niin tienata vielä tarpeeksi rahaa että mahdollistaa tämän kaiken.

Tämä oli hyvä kirjoitus ja lisäsin omat kommenttini sulkuihin!

Vierailija kirjoitti:

Lapsperhearki on koululaisten kanssa:

-Kymmenien pienten asioiden muistamista omien asioiden lisäksi;

koulun retket, (ei ole paljoa nykypäivänä, kerran vuodessa jonnekin halpaan kohteeseen bussilla, pari kertaa lähimetsään)

eväät, (meillä ei kahdella alakoululaisella ole tarvetta, jos on, niin koulusta on tullut toive terveellisestä eväästä tyyliin "omena tai välipalakeksi") 

vaatehankinnat, (olen aina hieman edellä ja ostan kausien vaihtuessa tarjouksista jo seuraavan koon vaatteita, jolloin niitä on jo jemmassa silloin kun tarvitaan, tai jos näen tarjouksessa kokoa isomman esim. ulkovaatteen ostan sen koska sille jossain vaiheessa kuitenkin tulee tarve) 

harrastuksiin liittyvät jutut, (nojuu tämä, mutta harrastusten rytmin oppii tuntemaan ja sitten tietää missä vaiheessa kautta tarvitsee jotain ekstrajuttuja, yleensä ei tarvii, minulla on kalenteri johon merkkaan aina harrastusryhmien whatsapryhmissä tulleet muutokset ja varautumiset. meillä lapsilla yhteensä 8 harrastuskertaa viikossa ja lapsiakin voi vastuuttaa sitä mukaa kun ikää tulee huolehtimaan omista jutuistaan)

läksyjen tarkistaminen, (no tämä on iso ero päiväkoti-ikäisiin verrattuna! tämä vie joskus illoista vapaa-aikaa mutta se tuntuu tärkeältä että lapset menestyvät joten yleensä sen tekee ihan mielellään)

hammaslääkärit, (ei ole tarkastuksia joka vuosi, oikomishoitokäynnitkin vain 1-2kk välein, joskus pidempäänkin)

vanhempainillat, (kerran vuodessa per lapsi)

kaverisynttäreiden lahjat (ei ole enää niin paljoa synttäreitä kuin päiväkotiaikaan, kun koko ryhmää ei kutsuta, kutsutaan itse vain lähimmät parhaimmat kaverit ja samoin saadaan heidän juhliin kutsuja. Juhlat siis radikaalisti vähentyneet. Ostan myös lahjoja jemmaan synttäreitä varten eikä ole mikään vaiva pyörähtää isommassa kaupassa hakemassa joku lahja, yleensä yhdistän sen johonkin toiseen menoon)

ymsyms....

-Töiden jälkeen kotiin tekemään ruokaa, (yleensä tehdään aina kahden päivän ruoat jolloin ainakaan toisena päivänä ei tarvitse muuta kuin lämmittää, ja sunnuntaina tehdään etukäteen ma-ti ruoka, samoin iltaisin aina seuraavan päivän ruoka koska kun tulee töistä kotiin ei jaksa alkaa tekemään mitään vaan täytyy jo heti saada mahan täytettä. Ja ostetaan myös valmisruokia)

pesemään pyykkiä jota lapsiperheessä tulee paljon ja muut kotityöt, (yleensä pyykkäys ja isommat kotityöt jätetään viikonlopulle koska silloin on enemmän aikaa)

kaikki omat menot pitää sopia etukäteen, (tottakai, tosin ainakin omat menoni voin sopia päivänkin varoitusajalla koska itsellä ei ole mitään sitovia harrastuksia)

toki kouluikäisten kanssa vapaampaa kun lapset voivat olla kotona ilman aikuistakin (kyllä, kivaa päästä joskus miehen kanssa käymään kahdestaan kaupassa tai lenkillä!)

-Huolien, murheiden, ilojen kuuntelua, ristiriitojen ratkaisemisia, keskusteluja mikä on oikein, mikä väärin ynnämuut kasvatusjutut ja uusien taitojen opettaminen (tämä soljuu siinä muun elämän ohella)

-Työnjohtajana toimiminen ja homman kasassa pitäminen eri komennoilla: pese hampaat, syö, tee läksyt, siivoa jälkesi yms ja sitten tarkistat että tämä kaikki on tehty. (kyllä, taitaa olla se vanhemman osa, joskus sujuu kuin vettä vaan ja joskus tulee vastustelua. Auttaa kun ennakoi, esim. läksyt syönnin jälkeen jolloin lapsen jaksaminen on ihan eri tasolla ja muutenkin kun ei anna homman venyä siihen asti että lapset on liian väsyneitä mihinkään)

-Viihdekeskuksena ja kuljettajana toimiminen: harrastukset, uintireissut, huvipuistot, leikkipuistot, skeittiparkki, kesälomareissut, synttärijuhlat (En koe toimivani viihdekeskuksena enkä katso että lasten viihtyminen on minun vastuullani, vaan tekevät vapaa-ajallaan sitä mitä tykkäävät, joskus toki ohjailen tekemistä ja yleensä jos menemme yhdessä jonnekin se on itsellenikin mieluisaa, kuten huvipuistot ja uintireissut ja leikkipuistot, harrastuksista puolet on valittu siten että voivat itse niihin kulkea, jos kuljetan, pyrin itse tekemään jotain hyödyllistä sinä aikana)

-Kaiken tämän ja paljon muun jälkeen tunnet silti usein riittämättömyyttä vanhempana, puolisona ja työntekijänä. (En ainakaan työntekijänä, sillä valtaosa päivästä kuluu siellä! 8h+matkat 2h per päivä, kaipaan enemmän perheaikaa ja siitä koen surua)

Nuorena muiden lapset olivat minusta ärsyttäviä, ja kuvittelin pitkään, etten koskaan hanki omia. Mieli muuttui, ja olen tosi kiitollinen, että niin kävi. Lapset ovat tosi mielenkiintoisia persoonia ja heistä on mukava saada seuraa vaikka minne. Elämällä on tarkoitus. Hormonitkin taisivat muuttaa mieltä lapsiystävälliseen ja empaattiseen suuntaan.

Elämään saa lapsilta ihan uusia näkökulmia. Toki tekemistä on, kun vanhempina olemme vastuussa säännöllisistä ruoka-ajoista jne. Mutta ainakin tällaisen rauhallisten vanhempien televisiottoman kulttuurikodin lapset ovat varsin rauhallisia. Raivareita toki lapsilla joskus on, mutta niitä olen oppinut käsittelemään lämmöllä ja pysymällä itse rauhallisena.

Lasten kavereiden ja harrastusten kautta tutustuu myös uusiin ihmisiin, nuorena olin aika yksinäinen.

Se on h e l v e t t I ä. Hell on earth.

Työntäyteistä.

Eikä liian tarkkoja suunnitelmia kannata tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ekaluokkalaiset kaksoset, teemme molemmat miehen kanssa töitä kotoa, mies lisäksi harrastaa paljon. Siistiä on vain kerran päivässä, illalla kun siivoan kaiken lasten mentyä nukkumaan. Keittiön valkoiset ruokapöydän tuolit ovat valkoiset vain n 1h pesun jälkeen. Pöydässä on ikilänttejä. Vaikka lapset on “opetettu” keräämään leikkinsä, on siitä huolimatta pikkuisia muovisotilaita, legoja ja muovailuvahaa siellä sun täällä. Toinen lapsista tykkää taiteilla ja hänen taideteoksiaan ja niistä tulleita silppuja/roskia yms on joka paikassa. Meteliä on koko ajan lasten ollessa kotona, rauhallista on siinä vaiheessa kun lapset ovat koulussa 8:30-12:30 ja sitten taas 20 jälkeen kun ovat nukkumassa. Pyykkiä on joka ikiselle päivälle koneellinen/kaksi. Tiskikone pyörii kerran päivässä. Jos ei koko ajan vahdi lapsia heiltä jää tavarat siihen mihin putoavat, ruokalautaset ja ruoantähteet pöydälle. Vessoissa on vesiväriä ympäriinsä, hiekkaa joka paikassa, sormenjälkiä seinissä ja tekstiileissä... Kokoaikainen meteli mikä lapsista tulee on todella väsyttävää, ovat seurallisia ja vilkkaita.

Koulun jälkeen tehdään läksyt, koko ajan pitää tehdä ruokaa, huolehtia ruoka-ajoista (itse söisin vain pari kertaa päivässä, lapset syövät viidesti).

Jokapäiväinen huolehtiminen että tavarat on varmasti pakattuna seuraavaa koulupäivää varten, papereita täytettynä, harrastuskamat, harrastuksiin meno (2 harrastusta/lapsi viikossa), oikomishoitojen aikataulujen huolehtiminen, kaikenmaailman sponsorien etsiminen koulujuoksuihin..

Nyt lapset ovat vuoronperään olleet flunssassa ja on jonotettu koronapuhelimiin yli 3h kerrallaan, käyty testeissä ja odotettu niitä karanteeninomaisesti, kestetty energisiä semiterveitä lapsia sisätiloissa ja yritetty tehdä töitä siinä sivussa.

Phuuh. Itselle isoin ero entiseen on lasten kanssa ehdottomasti tuo sotku ja meteli. Ei tämä nyt mitään kestämätöntä tosiaan ole, mutta ero on huomattava. Ennen lapsia kotini oli aina täydellinen ja nautin omasta rauhasta. Omaa aikaa otan kuuntelemalla äänikirjoja ja podcasteja, nauttimalla pitkistä kylvyistä.

Ruuhka-aikaa on tämä loppumaton rinki, lapset eivät ole tarpeeksi vanhoja muistaakseen huolehtia itse koulutavaroistaan esim liikuntavälineistä, tuntuu että koko ajan on uusi vuodenaika ja meillä aina ensimmäisenä pakkasaamuna kaivellaan hädissään kellarissa lapasia ja villasukkia vaikka kuinka on muka ollut tiedossa että talvi tulee. Uimakoulua edellisenä päivänä etsitään kissojen ja koirien kanssa uimalaseja koska lapsi on vaihteeksi vaihtanut huoneensa järjestystä itsekseen.

Kaiken aikatauluttaminen ja kiire, vanhempainiltoihin ei voi osallistua etänä ja niistä saatetaan ilmoittaa parin päivän varoituksella, kaiken kalenterisoiminen ja aikatauluttaminen, kaiken tekemisen muistaminen vie hirveästi resursseja. Työt, deadlinet, kokoukset, harrastukset, koulutoiminta, harrastustoiminta, kaikkien syntymäpäivien/merkkipäivien muistaminen, lahjojen ostaminen, paketoiminen, juhlavaatteista huolehtiminen, juhliin vieminen, lääkäriajat, hammashoitoajat, kampaajat, uusien vaatteiden osto kun yhtäkkiä huomaat että kaikki housut ovat lapsille lyhyitä ja niitä isoja joita olet säilynyt ei löydy yhtään mistään, koska lapsi on päättänyt myllätä kaappinsa, lemmikkien lääkäriajat, trimmaamiset, harrastuksiin ja kerhoihin ilmoittautuminen on monesti minuuttipeliä ja nopeat syövät hitaat...

Kuten sanottu, ei tämä kestämätöntä ole, mutta ero lapsettomaan elämään on huima.

Ei ekaluokkalaisten hampaita oiota, kun ei kaikki maitohampaatkaan ole vielä vaihtunut! Mun lapsilla oikomishoidon tarvettakin on arvioitu ensimmäisen kerran vasta kolmannella luokalla!

Kuulostaapa teidän arki raskaalta...

- 3 lasta, päivätyö + pientila

Kyllä oiotaan ekaluokkalaisten hampaita.

Pitävät vaan tauon sitten kun toinen vaihdanta alkaa.

Ja jatkavat taas kun kaikki on rautahampaita.

Aika-ajoittain ihan supertylsää ja homehduttaa aivot.