Mitä mieltä aikuisesta ystävästä, joka ei voi nähdä ystävää viikonloppuna jos samana viikonloppuna jo joku muu meno?

1h+kk+kissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Mulla oli tällainen parin tunnin tapaaminen ystävän kanssa viime lauantaina. Olimme sopineet että käydään ravintolassa syömässä ihan rauhassa. Tapaaminen oli sovittu ravintolan eteen n. klo 15.

Koska joudun arkiaamuisin heräämään aikaisin, haluan nukkua viikonloppuna pitkään. Tuona päivänä nukuin noin 10 asti, jonka jälkeen join aamukahvit, söin aamupalan ja luin lehden ihan rauhassa. N. klo 11.45 havahduin, että kohta pitää mennä suihkuun ja alkaa valmistautumaan lähtöön. Petasin pedin siinä vaiheessa ja menin heti suihkuun. Suihkun jälkeen föönailin tukkaa, laittelin parit paplarit, voitelin kropan ja kasvot ja meikkasin kevyesti. Silitin puseron ja puin päälleni. Tulin keittiöön, tiskasin nopeasti aamupala-astiat ja pyyhkäisin keittiön tason ja pöydän. Siinä vaiheessa *mieheni* kello oli jo varttia vaille kaksi, joten lähdin bussipysäkille päin kävelemään.

Ravintolan edustalle saavuin n. klo 14.45 (bussimatka kesti n. 30min.) Kaverikin tuli heti kohta paikalle, joten mentiin sisään syömään. Oli aivan ihana syödä hyvin ja rupatella kaikessa rauhassa. Viiden hujakoilla lähdettiin pois ja minä saatoin kaverin hänen bussipysäkilleen, koska hänen bussi lähti 17.25 ja minun bussini 17.45. Omasta bussistani jäin pois kotiani lähinnä olevan ruokakaupan luona ja olin kaupassa klo 18.20. Puoli tuntia myöhemmin lähdin ostokset tehneenä kävelemään kaupasta kotiin päin. Kotona olin klo 19.10. Tosi kiva päivä oli ollut, mutta niin vain oli parin tunnin tapaaminen vienyt kokonaisuudessaan valmistautumisesta takaisin kotiin palaamiseen aikaa 7 tuntia! Enkä sinä iltana jaksanutkaan enää muuta tehdä kuin katsella telkkaria ja ulkoiluttaa kissan. Onneksi olin syönyt sentään ravintolassa niin hyvin, ettei enää ruokaa tarvinnut alkaa laittamaan.

Seuraavana päivänä olin sitten ihan kotosalla vaan, siivoilin ja laitoin hyvää ruokaa ja rentouduin. Eipä siihen olisi enää kyllä toista "parin tunnin" tapaamista varmaan saanut mahtumaankaan. Eri asia varmaan sitten, jos asuisi kävelymatkan päässä kaverista, olisi oma auto tai busseja kaupunkiin kulkisi useammin kuin 1-2 krt tunnissa eikä tarvitsisi käydä kaupassa.

** Mieheni kello!??!! Mistä hemmetistä mä tuon miehen tuohon keksin? 🤔😁😁 Ihan omaa kelloa tarkoitin eikä mulla ole edes miestä.

Sä olet hyvin vaativa ystävä. Mulla voi mennä monia viikkoja, jopa kuukausia, kun tapaan ystäviäni. Mulla on työ, mies, lapset ja itseni hoitaminen etusijalla. Tarvitsen paljon omaa aikaa.

1h+kk+kissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Mulla oli tällainen parin tunnin tapaaminen ystävän kanssa viime lauantaina. Olimme sopineet että käydään ravintolassa syömässä ihan rauhassa. Tapaaminen oli sovittu ravintolan eteen n. klo 15.

Koska joudun arkiaamuisin heräämään aikaisin, haluan nukkua viikonloppuna pitkään. Tuona päivänä nukuin noin 10 asti, jonka jälkeen join aamukahvit, söin aamupalan ja luin lehden ihan rauhassa. N. klo 11.45 havahduin, että kohta pitää mennä suihkuun ja alkaa valmistautumaan lähtöön. Petasin pedin siinä vaiheessa ja menin heti suihkuun. Suihkun jälkeen föönailin tukkaa, laittelin parit paplarit, voitelin kropan ja kasvot ja meikkasin kevyesti. Silitin puseron ja puin päälleni. Tulin keittiöön, tiskasin nopeasti aamupala-astiat ja pyyhkäisin keittiön tason ja pöydän. Siinä vaiheessa mieheni kello oli jo varttia vaille kaksi, joten lähdin bussipysäkille päin kävelemään.

Ravintolan edustalle saavuin n. klo 14.45 (bussimatka kesti n. 30min.) Kaverikin tuli heti kohta paikalle, joten mentiin sisään syömään. Oli aivan ihana syödä hyvin ja rupatella kaikessa rauhassa. Viiden hujakoilla lähdettiin pois ja minä saatoin kaverin hänen bussipysäkilleen, koska hänen bussi lähti 17.25 ja minun bussini 17.45. Omasta bussistani jäin pois kotiani lähinnä olevan ruokakaupan luona ja olin kaupassa klo 18.20. Puoli tuntia myöhemmin lähdin ostokset tehneenä kävelemään kaupasta kotiin päin. Kotona olin klo 19.10. Tosi kiva päivä oli ollut, mutta niin vain oli parin tunnin tapaaminen vienyt kokonaisuudessaan valmistautumisesta takaisin kotiin palaamiseen aikaa 7 tuntia! Enkä sinä iltana jaksanutkaan enää muuta tehdä kuin katsella telkkaria ja ulkoiluttaa kissan. Onneksi olin syönyt sentään ravintolassa niin hyvin, ettei enää ruokaa tarvinnut alkaa laittamaan.

Seuraavana päivänä olin sitten ihan kotosalla vaan, siivoilin ja laitoin hyvää ruokaa ja rentouduin. Eipä siihen olisi enää kyllä toista "parin tunnin" tapaamista varmaan saanut mahtumaankaan. Eri asia varmaan sitten, jos asuisi kävelymatkan päässä kaverista, olisi oma auto tai busseja kaupunkiin kulkisi useammin kuin 1-2 krt tunnissa eikä tarvitsisi käydä kaupassa.

Kai sitä saa noin aikaa kulumaan, jos laskee sängyn petaamisen ja yksin kaupassa käymisenkin sisällytettyä tapaamiseen. Kai mäkin voisin sanoa, että mun jumpassa käyminen töiden jälkeen kuuluu työaikaan. Enkä nyt tiedä muista, mutta tuskin kaikki laittautuvat ystävän kanssa ruokailua varten kolme tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin joudun olemaan työssäni supersosiaalinen ja suulas niin täysin vastoin omaa luonnettani, että vapaa-ajalla en vaan yksikertaisesti siedä enää sosiaalisuutta ainakaan livenä.

Sama juttu. Tykkään työstäni, mutta kun pääsen kotiin, olen aika naatti ja mieli ei tee tippaakaan höpötellä joutavia. Eikä myöskään tärkeitä, oikeastaan varsinkaan niitä ei tee mieli jutella kenenkään kanssa. Kun koko päivä on mennyt hyvin tärkeiden, lähestulkoon elämää ja kuolemaa koskevien asioiden kanssa ihmisiä auttaen ja tukien, kuunnellut, jutellut moneen kertaan jotkut asiat, ollut skarppina 8 h, niin se riittää.

Sitä haluaa vain olla hiljaa, syödä, katsoa vaikka telkkarista jotain hyvin kevyttä ja antaa korvien ja pään huilata. Siinä on kuitenkin pakko olla jollakin tavoin sosiaalinen, sillä on lapset ja mies, joille olen tärkeä ja jotka ovat tärkeitä minulle. Viikonloppuisin saatan ehkä ottaa yhden itseäni koskevan aikataulutetun asian, mutta en enempää. En jaksa tuijottaa kelloa, varautua lähtemään minnekään ja en oikeasti jaksa kuunnella mitään ystävän palpatuksia. Tottakai välillä menen ja tapaaminen saattaa olla ihan kiva, mutta kivempaa on tulla kotiin tapaamisen jälkeen. Onneksi kaikki ystäväni ovat samanlaisia ja yhdenkään kanssa ystävyys ei ole mitään hankalaa.

Vierailija kirjoitti:

1h+kk+kissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Mulla oli tällainen parin tunnin tapaaminen ystävän kanssa viime lauantaina. Olimme sopineet että käydään ravintolassa syömässä ihan rauhassa. Tapaaminen oli sovittu ravintolan eteen n. klo 15.

Koska joudun arkiaamuisin heräämään aikaisin, haluan nukkua viikonloppuna pitkään. Tuona päivänä nukuin noin 10 asti, jonka jälkeen join aamukahvit, söin aamupalan ja luin lehden ihan rauhassa. N. klo 11.45 havahduin, että kohta pitää mennä suihkuun ja alkaa valmistautumaan lähtöön. Petasin pedin siinä vaiheessa ja menin heti suihkuun. Suihkun jälkeen föönailin tukkaa, laittelin parit paplarit, voitelin kropan ja kasvot ja meikkasin kevyesti. Silitin puseron ja puin päälleni. Tulin keittiöön, tiskasin nopeasti aamupala-astiat ja pyyhkäisin keittiön tason ja pöydän. Siinä vaiheessa mieheni kello oli jo varttia vaille kaksi, joten lähdin bussipysäkille päin kävelemään.

Ravintolan edustalle saavuin n. klo 14.45 (bussimatka kesti n. 30min.) Kaverikin tuli heti kohta paikalle, joten mentiin sisään syömään. Oli aivan ihana syödä hyvin ja rupatella kaikessa rauhassa. Viiden hujakoilla lähdettiin pois ja minä saatoin kaverin hänen bussipysäkilleen, koska hänen bussi lähti 17.25 ja minun bussini 17.45. Omasta bussistani jäin pois kotiani lähinnä olevan ruokakaupan luona ja olin kaupassa klo 18.20. Puoli tuntia myöhemmin lähdin ostokset tehneenä kävelemään kaupasta kotiin päin. Kotona olin klo 19.10. Tosi kiva päivä oli ollut, mutta niin vain oli parin tunnin tapaaminen vienyt kokonaisuudessaan valmistautumisesta takaisin kotiin palaamiseen aikaa 7 tuntia! Enkä sinä iltana jaksanutkaan enää muuta tehdä kuin katsella telkkaria ja ulkoiluttaa kissan. Onneksi olin syönyt sentään ravintolassa niin hyvin, ettei enää ruokaa tarvinnut alkaa laittamaan.

Seuraavana päivänä olin sitten ihan kotosalla vaan, siivoilin ja laitoin hyvää ruokaa ja rentouduin. Eipä siihen olisi enää kyllä toista "parin tunnin" tapaamista varmaan saanut mahtumaankaan. Eri asia varmaan sitten, jos asuisi kävelymatkan päässä kaverista, olisi oma auto tai busseja kaupunkiin kulkisi useammin kuin 1-2 krt tunnissa eikä tarvitsisi käydä kaupassa.

Kai sitä saa noin aikaa kulumaan, jos laskee sängyn petaamisen ja yksin kaupassa käymisenkin sisällytettyä tapaamiseen. Kai mäkin voisin sanoa, että mun jumpassa käyminen töiden jälkeen kuuluu työaikaan. Enkä nyt tiedä muista, mutta tuskin kaikki laittautuvat ystävän kanssa ruokailua varten kolme tuntia.

Ymmärsit väärin. Pointti ei ollut siinä, ettenkö olisi halunnut tavata ystävääni tai että kokisin tapaamiseen menneen liikaa aikaa. Pointti oli siinä, että pari tuntia ei aina ole todellisuudessa pelkästään pari tuntia. Kyllä mä tiesin jo tapaamista sopiessani, että aikaa menee väkisinkin enemmän kuin kaksi tuntia ja tottakai olin siihen varautunut. Mutta tästä syystä en seuraavalle päivälle ollut sopinutkaan edes "parin tunnin" tapaamista, jotta ehdin sen yhden kotipäivänkin viikossa viettämään.

Aloittajahan nyt kuitenkin haluaisi tavata tätä ystäväänsä juuri sinä ystävän oman ajan päivänä sillä perusteella, että hän ei veisi kaverinsa aikaa kuin pari tuntia. Ehkäpä ap:n kaveri tietää itsekin, että parin tunnin tapaaminen ystävän kanssa vie kokonaisuudessaan hänen päivästään aikaa useamman tunnin, eikä siksi halua tavata sinä viikon ainoana omana päivänään? Ei se oma päivä enää vastaa tarkoitustaan, jos sitä ei voi viettää haluamallaan tavalla. Ja kuten ketjusta on käynyt ilmi, se oma päivä on monille ihan oikeasti arjessa jaksamiskysymys. Kaikkien akut eivät tosiaan lataudu kavereita tapaamalla, vaikka kuinka kavereistaan tykkäisikin.

Mitä mun valmistautumiseen tulee, niin kun menen ravintolaan syömään, haluan olla siisti ja puhdas siellä ravintolassa, sekä hieman laittautuakin. Ehkä sinä menet tukka rasvaisena, ilman meikkiä ja ryppyisessä paidassa, mutta minä en. Yhteensä mulla kesti suihkussa käyntiin ja itseni laittamiseen n. 1,5 tuntia. Olen hidas laittautuja enkä halua vapaapäivinä kilpailla kellon kanssa. Työaamuina selviän tunnissa, mutta nyt halusin tosiaan laittaa tukan nätiksi ja silittää puseron, sen sijaan että olisin suihkun jälkeen vain vetänyt tukan kosteana nutturalle ja laittanut tavallisen T-paidan päälle farkkujen kaveriksi.

No, turhaa minä tässä sinulle asiaa selitän. Minulla oli kaikenkaikkiaan kiva päivä, vaikka aikaa menikin. Ja onneksi minulla on myös ystäviä, jotka eivät kiukuttele siitä, jos haluan viikon seitsemästä päivästä viettää yhden ihan kotosalla kissani kanssa.

Minä olen ekstrovertti, mutta tarvitsen myös omaa aikaa. Olen vasta iän myötä oppinut vetämään rajoja ja huomaan nyt, miten olen kaivannut näitä yksinäisiä hetkiä. Minusta on tervettä itsekkyyttä varata aikaa myös itselle, vaikka se toista harmittaisikin.

Vierailija kirjoitti:

Tsiisus, ai ap on tosi rasittava, painostava ja kamala ihminen kun yrittää järjestää parin tunnin tapaamisen ystävänsä kanssa ja ihmettelee, kun se on niin raskas suoritus että siihen täytyy saada ympärille päivien lepotauko? Ei tässä ymmärtääkseni ole edes kyseessä, että tän ystävän joka viikko pitäisi olla käsi kädessä ap:n kanssa. Aika rankkaa arvostelua! 

Mun kohdalla parin tunnin tapaaminen tarkoittaa, että ystäväni tulee mun luokseni. Pelkkiin matkoihin kun menee pari tuntia. 

Ihan hyvä, että tietää omat rajansa ja osaa suunnitella elämänsä jo etukäteen. Ei sekään olisi kiva, jos kaveri sopisi tapaamisia yhtään ajattelematta ja sitten aina peruisi niitä, kun onkin niin väsynyt. 

Ihan normaalia, että kerran viikossa on yksi päivä, jota ei ole aikataulutettu. Voi tehdä mitä mieleen juolahtaa tai vaikka olla tekemättä mitään.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsiisus, ai ap on tosi rasittava, painostava ja kamala ihminen kun yrittää järjestää parin tunnin tapaamisen ystävänsä kanssa ja ihmettelee, kun se on niin raskas suoritus että siihen täytyy saada ympärille päivien lepotauko? Ei tässä ymmärtääkseni ole edes kyseessä, että tän ystävän joka viikko pitäisi olla käsi kädessä ap:n kanssa. Aika rankkaa arvostelua! 

Mun kohdalla parin tunnin tapaaminen tarkoittaa, että ystäväni tulee mun luokseni. Pelkkiin matkoihin kun menee pari tuntia. 

Juuri näin, asun Helsingissä ja julkisilla matkoihin menee paljon aikaa. Esim. itsellä menomatka keskustaan noin 40 min. + parin tunnin tapaaminen + paluumatka 40 min. Siihen päälle vielä suihkussa käyminen, meikkaaminen yms. niin hommaan menee kevyesti 6 h yhteensä.

Mutta siinäkään en koe säästäväni aikaa, että ystävä tulee meille. En ole mikään kauhean siisti ihminen, joten pakostakin täytyy kotia hieman siivota vierasta varten. Ja jotain on kohteliasta tarjotakin. Ja sitten on vielä sellainenkin puoli, että jos tiedän jonkun olevan tulossa vaikka klo 15 niin jostain syystä olen koko päivän hieman jännittynyt ja levoton ennen tuota vierailua. En osaa rentoutua ja koko päivä menee ikään kuin sen vierailun odottamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsiisus, ai ap on tosi rasittava, painostava ja kamala ihminen kun yrittää järjestää parin tunnin tapaamisen ystävänsä kanssa ja ihmettelee, kun se on niin raskas suoritus että siihen täytyy saada ympärille päivien lepotauko? Ei tässä ymmärtääkseni ole edes kyseessä, että tän ystävän joka viikko pitäisi olla käsi kädessä ap:n kanssa. Aika rankkaa arvostelua! 

Mun kohdalla parin tunnin tapaaminen tarkoittaa, että ystäväni tulee mun luokseni. Pelkkiin matkoihin kun menee pari tuntia. 

Juuri näin, asun Helsingissä ja julkisilla matkoihin menee paljon aikaa. Esim. itsellä menomatka keskustaan noin 40 min. + parin tunnin tapaaminen + paluumatka 40 min. Siihen päälle vielä suihkussa käyminen, meikkaaminen yms. niin hommaan menee kevyesti 6 h yhteensä.

Mutta siinäkään en koe säästäväni aikaa, että ystävä tulee meille. En ole mikään kauhean siisti ihminen, joten pakostakin täytyy kotia hieman siivota vierasta varten. Ja jotain on kohteliasta tarjotakin. Ja sitten on vielä sellainenkin puoli, että jos tiedän jonkun olevan tulossa vaikka klo 15 niin jostain syystä olen koko päivän hieman jännittynyt ja levoton ennen tuota vierailua. En osaa rentoutua ja koko päivä menee ikään kuin sen vierailun odottamiseen.

Mulla on tämä sama. Sitten ihan pahinta on vielä, jos ystävä laittaa samana päivänä viestiä, että sopiiko jos tuleekin vaikkapa tunnin myöhemmin. Mulle se tietää tunnin lisää "tärviölle" mennyttä aikaa, kun odottelen ystävää enkä pysty rentoutumaan siinä odottaessa kunnolla.

Kiitos tästä ketjusta, on ollut mulle ihan eheyttävä kokemus. ❤️Ihanaa huomata, että on muitakin, jotka tarvitsevat omaa aikaa ja latautumista, joko yksin tai perheen kanssa vietettyä rauhallista aikaa ja se on täysin ok.

Minusta ap takertuu liikaa ystävään. Ystävällä tuntuu olevan menoja viikonlopuille , miten on ap.n laita , onko menoja? Vähän tuntuu että ystävä haluaa välimatkaa ap.hen muttei saa sanotuksi.

Joskus epäilen että apn kaltaiset ekstrovertit on hiukan narsistisia.

Minä olen vielä oudompi. En halua edes yhtä sovittua menoa joka viikonlopulle. Välissä pitää olla täysin vapaita viikonloppuja myös.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vielä oudompi. En halua edes yhtä sovittua menoa joka viikonlopulle. Välissä pitää olla täysin vapaita viikonloppuja myös.

Sama!

Vierailija kirjoitti:

Joskus epäilen että apn kaltaiset ekstrovertit on hiukan narsistisia.

En sanoisi, että ap on mikään ekstrovertti saati narsku, vaan hän on vain lörppö tyyppi, jolla on liikaa vapaa-aikaa ja jonka mielestä maailman pitäisi pyöriä suurinpiirtein hänen tahdillaan.

Me kaikki olemme erilaisia ja varsinkin yli nelikymppiset tietävät usein jo mikä tuntuu kivalta ja mitä ei niin huvita tehdä. Jos minulla on vaihtoehtona esimerkiksi lähteä kävelemään tunnin ajaksi naapurin rouvan kanssa tai sitten yksin, niin valitsen taatusti sen ypöyksin vaihtoehdon. Sitten menen jos menen, lähden kun siltä tuntuu ja kuljen minne haluan ja niin pitkään kuin haluan. Tai sitten jätän menemättä ja otan vaikka päiväunet. Jos päätän lähteä, niin joskus saatan kuunnella äänikirjaa, joskus Spotify -listaani, joskus hiippaan vain ääneti. Siinä mieli ja korvat lepäävät, rauhoitun, rentoudun ja uni tulee paremmin.

Jos taas lähden naapurin rouvan kanssa, niin koko kävely on sivuseikka ja saan kuunnella hänen taukoamatonta juttelua koko matkan. En rentoudu ja rauhoitu pätkääkään, vaan olen kotiin tullessa jopa rauhaton ja jopa äkäinen.

Fiksut kaverit ymmärtää, että tapaamiset sovitaan kunnioittamalla molempien kalenteria. Eikä tarvi selittää miksi joku ajankohta ei sovi.

Yksi kaveri oli, joka ei tätä ymmärtänyt. Olisi vain pitänyt toimia hänen oikkujensa mukaan, olla hälytysvalmiudessa aina ja yhtäkkiä. Raivosi ettei kaverisuhteet ole kuin työ, vaan kyllä kaverin pitää aina olla saatavilla. No eihän tuollaisen suhteet kauan kestä.

Sama tuuliviiri on muuten psykiatrinen sairaanhoitaja Helsingissä. Niin vähän on paljon vartijana.

1h+kk+kissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Mulla oli tällainen parin tunnin tapaaminen ystävän kanssa viime lauantaina. Olimme sopineet että käydään ravintolassa syömässä ihan rauhassa. Tapaaminen oli sovittu ravintolan eteen n. klo 15.

Koska joudun arkiaamuisin heräämään aikaisin, haluan nukkua viikonloppuna pitkään. Tuona päivänä nukuin noin 10 asti, jonka jälkeen join aamukahvit, söin aamupalan ja luin lehden ihan rauhassa. N. klo 11.45 havahduin, että kohta pitää mennä suihkuun ja alkaa valmistautumaan lähtöön. Petasin pedin siinä vaiheessa ja menin heti suihkuun. Suihkun jälkeen föönailin tukkaa, laittelin parit paplarit, voitelin kropan ja kasvot ja meikkasin kevyesti. Silitin puseron ja puin päälleni. Tulin keittiöön, tiskasin nopeasti aamupala-astiat ja pyyhkäisin keittiön tason ja pöydän. Siinä vaiheessa mieheni kello oli jo varttia vaille kaksi, joten lähdin bussipysäkille päin kävelemään.

Ravintolan edustalle saavuin n. klo 14.45 (bussimatka kesti n. 30min.) Kaverikin tuli heti kohta paikalle, joten mentiin sisään syömään. Oli aivan ihana syödä hyvin ja rupatella kaikessa rauhassa. Viiden hujakoilla lähdettiin pois ja minä saatoin kaverin hänen bussipysäkilleen, koska hänen bussi lähti 17.25 ja minun bussini 17.45. Omasta bussistani jäin pois kotiani lähinnä olevan ruokakaupan luona ja olin kaupassa klo 18.20. Puoli tuntia myöhemmin lähdin ostokset tehneenä kävelemään kaupasta kotiin päin. Kotona olin klo 19.10. Tosi kiva päivä oli ollut, mutta niin vain oli parin tunnin tapaaminen vienyt kokonaisuudessaan valmistautumisesta takaisin kotiin palaamiseen aikaa 7 tuntia! Enkä sinä iltana jaksanutkaan enää muuta tehdä kuin katsella telkkaria ja ulkoiluttaa kissan. Onneksi olin syönyt sentään ravintolassa niin hyvin, ettei enää ruokaa tarvinnut alkaa laittamaan.

Seuraavana päivänä olin sitten ihan kotosalla vaan, siivoilin ja laitoin hyvää ruokaa ja rentouduin. Eipä siihen olisi enää kyllä toista "parin tunnin" tapaamista varmaan saanut mahtumaankaan. Eri asia varmaan sitten, jos asuisi kävelymatkan päässä kaverista, olisi oma auto tai busseja kaupunkiin kulkisi useammin kuin 1-2 krt tunnissa eikä tarvitsisi käydä kaupassa.

Tämä!! Loistava kiteytys! Ja tähän vielä mahdollisesti etukäteen stressaaminen sosiaalisesta tilanteesta - vaikka olisikin ystävä. Ns. "normaalien" ihmisten mahtaa olla vaikeata ymmärtää, että jonkun päivä tai jopa viikko voi olla stressistä pilalla, kun tiedossa on joku sovittu tapaaminen tai meno. Vaika sitten itse tapaamishetkellä olisikin mukavaa, mutta mieli stressaa sitä jo päiviä etukäteen.