Mitä mieltä aikuisesta ystävästä, joka ei voi nähdä ystävää viikonloppuna jos samana viikonloppuna jo joku muu meno?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanan paljon ymmärrystä tulee meille, jotka emme jaksa vähällä vapaa-ajallamme välttämättä nähdä kavereita. Tosi lämmittävää huomata, että kaltaisiamme on monia ja ymmärretään tämä, että kun esim. työpäivät joutuu olemaan vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa, ei voisi vähempää kiinnostaa täyttää vapaapäiviä vielä tapaamisilla ja sosiaalisella kanssakäymisellä, vaikka kyseessä olisi kiva kaveri tai ystävä.

Yhtälö on vaikea ymmärtää ja kummallinen. *Haluaa olla yksin, mutta ei kuitenkaan yksinäinen.* Itsekin tunnistan kaipaavani seuraa ja sitä, että saisi paasata ystävien kanssa syviä tuntoja ja mietteitä, mutta sitten, kun konkreettisesti yrittää järjestää tälle aikaa, niin hyvin hankalaa on nykyään löytää hetki, joka sopisi molemmille osapuolille yhtä aikaa. Elämä on mennyt tälläiseksi. Heitellään jotain viestejä somessa ja siinäpä on melkein kommunikoinnit tällä hetkellä.

Vapaa-aikaa pitäisi olla enemmän. Työ vie liian suuren osan ajasta ja nukkuakin pitää sekä hoitaa kodin pakolliset siivoukse ja pyykkäykset yms. Niihin muutamiin huuruisiin vapaisiin tunteihin ei enää jaksa mahduttaa seurustelua ja sosiaalista kanssakäymistä. Tuloksena on yksinäisyyden tunne, joka kalvaa kyllä introverttia, mutta kun kuitenkaan ei jaksa pinnistellä itseään ihmisten ilmoille silloin kun ei ole pakko.

"Haluaa olla yksin, mutta ei kuitenkaan yksinäinen."

Eli haluaa rusinat pullasta. Ystävyyden pitää olla myös vastavuoroista. Välillä mennään tapaamaan ystävää vaikka itse ei olisi ihan reippaimmalla tuulella. Ei aina voi perua menoa sillä perusteella että nyt en jaksakaan.

Te introvertit helposti arvostelette toiseaisia ihmisiä mutta ymmärrättekö että teidän omat ihmissuhteet olisi tosi hankala järjestää jos kaikki olisivat introverttejä. Esim. Intovertti A:lle sopisi tapaaminen 15.9. mutta hänen ystävälleen introvertti B:lle ajatus ahdistaa eikä pysty kuin vasta 30.9. Se ei toisaalta kävisi introvertti A:lle kun työpaikan Tyhy-paivä 28.9. olisi vienyt kaiken henkisen energian ja A ehdottaisi seuraavaa tapaamista 14.10. mutta B ei voisi suunnitella niin pitkälle kun ahdistuisi muuten.

Kummasti se vaan onnistuu meillä introverttien kesken, oikein hyvinkin. Tapaaminen tuntuu myös vähemmän kuormittavalta, kun toinen ei rivien välissä syyllistä tai painosta, joten välillä saattaa jaksaa nähdä useamminkin.

Ap, et vaan tajua.

Kannattaa etsiä seuraa kaltaisistasi. Anna ystäväsi olla rauhassa. Mä siedin ylikilttinä miellyttäjänä liian kauan ystäväni syyllistämistä ja painostusta ettei tavattu tarpeeksi usein. Mitä enemmän hän painosti, sitä vähemmän halusinkaan tavata. Onneksi on entinen ystävä.

Aidot, hyvät ystävyyssuhteet on sellaisia, missä molemmilla on tilaa hengittää. Tietenkin on tärkeää tuntea, että toinen välittää, kyselee kuulumisia silloin tällöin jne. eli osoittaa kiinnostusta. Mutta me olemme erilaisia sen suhteen kuinka usein jaksaa ja on tarve olla yhteydessä/tavata. Itse esimerkiksi koen viestittelyn tosi kuormittavana, en yhtään jaksaisi sitä. Ja en jaksa tavata koko ajan. Silloin kuin kuitenkin olen yhteydessä tai kun nähdään haluan olla läsnä toiselle ja osoitan välittävän. Ja toki jos elämässä on toisella jokin kriisi tai suru, niin pyrin olemaan saatavilla ja tukena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Ap, hänellä on muitakin ihmisiä ja elämää ympärillään kuin sinä ja sinun määrittelemä ajankäyttö.

Miksi haluat tarrautua toiseen? Eikö sinulla ole mitään muuta elämää? Kuulostat niin nuorelta.

Ollaan 40+. Kyllä minusta on ihan normaalia, että ystävien kanssa haluaa olla tekemisissä, käydä lenkillä jne. ilman, että siitä tulee joku hirveä stressin aihe.

Ap

Ärsytät minua jo tässä aloituksessa niin paljon, että en ihmettele yhtään jos joku ei halua kanssasi hengata vapaa-ajallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka olisi paljon kavereita ja muuta niin silti voi haluta edes yhden päivän viikossa itselleen. Ymmärrän hyvin. Tiedän myös kuinka lyhyeltä vkonloppu tuntuu kun itsekin olen päivätyössä ma-pe. Et ole varmaan itse tälläisessä työssä kun et voi ymmärtää..

No tämä! Mun mielestäni on ihan normaalia haluta edes yhden päivän viikossa omaa aikaa. Itse en saisi varmaan edes kunnolla siivottua koskaan, jos en pitäisi yhtä omaa päivää viikossa. En jaksa töiden jälkeen mitään pikaista raivaamista / imuroimista kummempaa, koska on siinä illalla muutakin hommaa ja mun pitää rauhoittaa pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, jotta saan unen päästä kiinni tarpeeksi ajoissa.

Ainiin, asun yksin, ei ole lapsia enkä koe olevani edes erityisen introverttiluonne. Vuorokaudessa on vaan yllättävän vähän tunteja ottaen huomioon, että niistä 8-10 pitäisi saada nukkua.

Itse ainakin joudun olemaan työssäni supersosiaalinen ja suulas niin täysin vastoin omaa luonnettani, että vapaa-ajalla en vaan yksikertaisesti siedä enää sosiaalisuutta ainakaan livenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanan paljon ymmärrystä tulee meille, jotka emme jaksa vähällä vapaa-ajallamme välttämättä nähdä kavereita. Tosi lämmittävää huomata, että kaltaisiamme on monia ja ymmärretään tämä, että kun esim. työpäivät joutuu olemaan vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa, ei voisi vähempää kiinnostaa täyttää vapaapäiviä vielä tapaamisilla ja sosiaalisella kanssakäymisellä, vaikka kyseessä olisi kiva kaveri tai ystävä.

Yhtälö on vaikea ymmärtää ja kummallinen. *Haluaa olla yksin, mutta ei kuitenkaan yksinäinen.* Itsekin tunnistan kaipaavani seuraa ja sitä, että saisi paasata ystävien kanssa syviä tuntoja ja mietteitä, mutta sitten, kun konkreettisesti yrittää järjestää tälle aikaa, niin hyvin hankalaa on nykyään löytää hetki, joka sopisi molemmille osapuolille yhtä aikaa. Elämä on mennyt tälläiseksi. Heitellään jotain viestejä somessa ja siinäpä on melkein kommunikoinnit tällä hetkellä.

Vapaa-aikaa pitäisi olla enemmän. Työ vie liian suuren osan ajasta ja nukkuakin pitää sekä hoitaa kodin pakolliset siivoukse ja pyykkäykset yms. Niihin muutamiin huuruisiin vapaisiin tunteihin ei enää jaksa mahduttaa seurustelua ja sosiaalista kanssakäymistä. Tuloksena on yksinäisyyden tunne, joka kalvaa kyllä introverttia, mutta kun kuitenkaan ei jaksa pinnistellä itseään ihmisten ilmoille silloin kun ei ole pakko.

"Haluaa olla yksin, mutta ei kuitenkaan yksinäinen."

Eli haluaa rusinat pullasta. Ystävyyden pitää olla myös vastavuoroista. Välillä mennään tapaamaan ystävää vaikka itse ei olisi ihan reippaimmalla tuulella. Ei aina voi perua menoa sillä perusteella että nyt en jaksakaan.

Te introvertit helposti arvostelette toiseaisia ihmisiä mutta ymmärrättekö että teidän omat ihmissuhteet olisi tosi hankala järjestää jos kaikki olisivat introverttejä. Esim. Intovertti A:lle sopisi tapaaminen 15.9. mutta hänen ystävälleen introvertti B:lle ajatus ahdistaa eikä pysty kuin vasta 30.9. Se ei toisaalta kävisi introvertti A:lle kun työpaikan Tyhy-paivä 28.9. olisi vienyt kaiken henkisen energian ja A ehdottaisi seuraavaa tapaamista 14.10. mutta B ei voisi suunnitella niin pitkälle kun ahdistuisi muuten.

Tapaamisia ei tarvi perua, kun introvertti ymmärtää jo etukäteen varata kalenteriin omaa aikaa ja palautumista, kuten ap:n fiksu kaveri.

Toisaalta miksi ihmeessä haluaisit viettää aikaa tilanteessa, missä toinen on raahattu vastentahtoisesti paikalle? Minä en ainakaan tunne tarvetta pakottaa kavereitani yhtään mihinkään. Muutaman kerran joku on yllättäneen väsymisen takia perunut, ja niin olen minäkin. En ole ollut pahoillani vaan ymmärtänyt kaveria hyvin, ja keksinyt muuta tekemistä siksi kertaa.

Helpointa lienee vain totutella olemaan yksin, koska ei vaan jaksa organisoida tapaamisia ja puhelimen soiminenkin stressaa aivan älyttömästi. En jaksaisi vastata edes oman äidin soittoon tyyliin kerran kuukaudessa. Sekin ahdistaa. Pikkuhiljaa vuosien myötä "ystävät" ja jopa ystävät karsiutuvat ja kohta olenkin jo pisteessä, jossa minulla ei ole kerta kaikkiaan enää ketään läheistä ystävää tai tuttavaa.

Pakolliset kuviot, työ asiakaspalvelussa ja kauppareissut riittävät. Joskus ahdistaa ihan tajuttomasti jo kävellä työmatka kaupungin halki, kun ihmiset tuijottavat... kun saisi vain sulkeutua kotiin ja olla RAUHASSA. Terveisin antisosiaalinen introvertti.

En itekkä tykkää, jos viikonloppu on täynnä aikataulutettua ohjelmaa, kun arki on jo riittävästi kellon mukaan elämistä. Korkeintaan yks aikataulutettu meno ja muut menot fiiliksen mukaan, sillon on viikonloppuna oikeesti aikaa rentoutua ja palautua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Ap, hänellä on muitakin ihmisiä ja elämää ympärillään kuin sinä ja sinun määrittelemä ajankäyttö.

Miksi haluat tarrautua toiseen? Eikö sinulla ole mitään muuta elämää? Kuulostat niin nuorelta.

Ollaan 40+. Kyllä minusta on ihan normaalia, että ystävien kanssa haluaa olla tekemisissä, käydä lenkillä jne. ilman, että siitä tulee joku hirveä stressin aihe.

Ap

Siitäkö tässä siis onkin kyse, ettei ystäväsi halua olla kanssasi tekemisissä? Aloituksen perusteella luulin hänen olevan nyt vain sen verran kiireinen, että tapaaminen onnistuisi kolmen viikon päästä. Se on ihan eri asia kuin haluttomuus olla tekemisissä toisen kanssa.

Entä jos yrittäisit asettua ystäväsi asemaan? Hänellä on työ, harrastuksia, normaalit kotihommat, paljon kavereita ja miesystävä, jonka kanssa varmaan olisi kiva edes yksi päivä viikossa viettää. Vai etkö sinä haluaisi olla miesystäväsi kanssa edes yhtä kokonaista päivää viikossa? Todellako sinä koet että ystäväsi on hylännyt normaalin sosiaalisen elämän eikä halua olla ollenkaan tekemisissä kavereidensa kanssa, jos haluaa YHDEN AINOAN päivän viikosta olla yksin tai sen miesystävänsä kanssa kahdestaan?

Ap, toivon, että tämä ketju herättää sinut oikeasti ymmärtämään tai edes avoimesti pohtimaan ihmisten erilaisuutta. Anteeksi vain, mutta kuulostat tosi raskaalta ja vaativalta ihmiseltä. Jos olet oikeasti nelikymppinen niin nyt on oikea aika kasvaa aikuiseksi. Ei ystäväsi ole kanssasi missään parisuhteessa.

Kaverisi on varmaankin erittäin introvertti. Ei kannata odottaa syvempää ystävyyttä. Näe kaveria silloin, kun hänelle sopii, jos on kuitenkin muuten kiva kaveri. Minulla uskollisimmat ystävät ovat introverttejä, jotka eivät hätkähdä vaikka ei nähtäisi hetkeen.

Vierailija kirjoitti:

Kaverisi on varmaankin erittäin introvertti. Ei kannata odottaa syvempää ystävyyttä. Näe kaveria silloin, kun hänelle sopii, jos on kuitenkin muuten kiva kaveri. Minulla uskollisimmat ystävät ovat introverttejä, jotka eivät hätkähdä vaikka ei nähtäisi hetkeen.

Ei sillä ole mitään tekemistä ystävyyden syvyyden kanssa, jos ei voi tai halua koko ajan nähdä!

Tsiisus, ai ap on tosi rasittava, painostava ja kamala ihminen kun yrittää järjestää parin tunnin tapaamisen ystävänsä kanssa ja ihmettelee, kun se on niin raskas suoritus että siihen täytyy saada ympärille päivien lepotauko? Ei tässä ymmärtääkseni ole edes kyseessä, että tän ystävän joka viikko pitäisi olla käsi kädessä ap:n kanssa. Aika rankkaa arvostelua! 

Vierailija kirjoitti:

Tsiisus, ai ap on tosi rasittava, painostava ja kamala ihminen kun yrittää järjestää parin tunnin tapaamisen ystävänsä kanssa ja ihmettelee, kun se on niin raskas suoritus että siihen täytyy saada ympärille päivien lepotauko? Ei tässä ymmärtääkseni ole edes kyseessä, että tän ystävän joka viikko pitäisi olla käsi kädessä ap:n kanssa. Aika rankkaa arvostelua! 

Ei. Vaan ap perustaa ketjun, ei kuitenkaan lue yhtäkään perustelua vaan jankkaa vaan omaa ymmärtämättömyyttään, ja vähättelee. Täällä on paljon ystävällisiä, kuvailevia ja selittäviä viestejä siitä, miten introverteillä homma toimii.

Vierailija kirjoitti:

Tsiisus, ai ap on tosi rasittava, painostava ja kamala ihminen kun yrittää järjestää parin tunnin tapaamisen ystävänsä kanssa ja ihmettelee, kun se on niin raskas suoritus että siihen täytyy saada ympärille päivien lepotauko? Ei tässä ymmärtääkseni ole edes kyseessä, että tän ystävän joka viikko pitäisi olla käsi kädessä ap:n kanssa. Aika rankkaa arvostelua! 

Minun kohdallani nämä ystävien kanssa treffaamiset AINA venähtävät. Eli jos sovitaan, että mennän kahville tms. niin se jatkuu siihen, että venytään koko iltapäivä ja ilta kaupungilla shoppaillen ja ehkä vielä käydään syömässä ja sitten vielä lopuksi nökötetään jossain kadun kulmassa viimassa ja tuiskussa kylmästä tutisten, kun ystävä vaan jatkaa juttua, seuraa seuraavaan kadunkulmaan ja tekemällä tekee asiaa, vaikka olen jo viisi kertaa ollut lähdössä. Näistä takiaisista ei vaan pääse eroon ja siksi välttelen myös ystävien treffaamista. Pitäisi aina olla joku tekosyy lähteä kotiin tiettyyn aikaan. Tosi kiusallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverisi on varmaankin erittäin introvertti. Ei kannata odottaa syvempää ystävyyttä. Näe kaveria silloin, kun hänelle sopii, jos on kuitenkin muuten kiva kaveri. Minulla uskollisimmat ystävät ovat introverttejä, jotka eivät hätkähdä vaikka ei nähtäisi hetkeen.

Ei sillä ole mitään tekemistä ystävyyden syvyyden kanssa, jos ei voi tai halua koko ajan nähdä!

Ei se ystävyys syvene, jos ei ole vuorovaikutusta

Vierailija kirjoitti:

Ei. Vaan ap perustaa ketjun, ei kuitenkaan lue yhtäkään perustelua vaan jankkaa vaan omaa ymmärtämättömyyttään, ja vähättelee. Täällä on paljon ystävällisiä, kuvailevia ja selittäviä viestejä siitä, miten introverteillä homma toimii.

Kiitos kiltit introvertit kun kerrotte, että kaiken kanssakäymisen on aina tapahduttava teidän ehdoilla ja sanelemana, tai luhistutte täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Vaan ap perustaa ketjun, ei kuitenkaan lue yhtäkään perustelua vaan jankkaa vaan omaa ymmärtämättömyyttään, ja vähättelee. Täällä on paljon ystävällisiä, kuvailevia ja selittäviä viestejä siitä, miten introverteillä homma toimii.

Kiitos kiltit introvertit kun kerrotte, että kaiken kanssakäymisen on aina tapahduttava teidän ehdoilla ja sanelemana, tai luhistutte täysin.

Ei meidän kanssa tarvitse kaveerata, jos ei miellytä. Mehän viihdymme hyvin yksinkin, ja parempi vaan, kun syyllistäjät karisevat lähipiiristä. Jäljelle jäävät samanhenkiset, ja voimme pitää yllä omaa, rauhallista tahtia. Jos tuntuu että et kestä vapaa-aikaa ilman muita ihmisiä niin hommaa ekstroverttikavereita äläkä piinaa introvertteja.

En ole kukaan edellisistä. Miten se yleensä ilmaistaan?

Aihe tuo mieleen vaikka mitä tilanteita.

Yleensä ne, joille mikään aika ei meinaa sopia, ovat kuitenkin kaikkein eniten vaatimassa tapaamisia. Loputtomat neuvottelut tapaamisajasta uuvuttavat sen jolla olisi muuten ollut niukasti aikaa tapaamiseen mutta sentään tahto sopia ilman kiemuroita.

On myös ihan tavallista että joku jolla on pääasiassa pelkkää vapaa-aikaa ei saa millään sovitettua aikataulujaan yhteen sellaisen kanssa jolla vapaata on alle kymmenesosa siitä. Mitä enemmän omistaa (aikaa), sitä vaativammaksi muuttuu. ”Köyhä antaa vähästäänkin, jne.” pätee siis tähänkin.

Täysin kohtuuttomiin vaatimuksiin ja suhteellisuudentajun puutteeseen törmää aina välillä.

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Mulla oli tällainen parin tunnin tapaaminen ystävän kanssa viime lauantaina. Olimme sopineet että käydään ravintolassa syömässä ihan rauhassa. Tapaaminen oli sovittu ravintolan eteen n. klo 15.

Koska joudun arkiaamuisin heräämään aikaisin, haluan nukkua viikonloppuna pitkään. Tuona päivänä nukuin noin 10 asti, jonka jälkeen join aamukahvit, söin aamupalan ja luin lehden ihan rauhassa. N. klo 11.45 havahduin, että kohta pitää mennä suihkuun ja alkaa valmistautumaan lähtöön. Petasin pedin siinä vaiheessa ja menin heti suihkuun. Suihkun jälkeen föönailin tukkaa, laittelin parit paplarit, voitelin kropan ja kasvot ja meikkasin kevyesti. Silitin puseron ja puin päälleni. Tulin keittiöön, tiskasin nopeasti aamupala-astiat ja pyyhkäisin keittiön tason ja pöydän. Siinä vaiheessa mieheni kello oli jo varttia vaille kaksi, joten lähdin bussipysäkille päin kävelemään.

Ravintolan edustalle saavuin n. klo 14.45 (bussimatka kesti n. 30min.) Kaverikin tuli heti kohta paikalle, joten mentiin sisään syömään. Oli aivan ihana syödä hyvin ja rupatella kaikessa rauhassa. Viiden hujakoilla lähdettiin pois ja minä saatoin kaverin hänen bussipysäkilleen, koska hänen bussi lähti 17.25 ja minun bussini 17.45. Omasta bussistani jäin pois kotiani lähinnä olevan ruokakaupan luona ja olin kaupassa klo 18.20. Puoli tuntia myöhemmin lähdin ostokset tehneenä kävelemään kaupasta kotiin päin. Kotona olin klo 19.10. Tosi kiva päivä oli ollut, mutta niin vain oli parin tunnin tapaaminen vienyt kokonaisuudessaan valmistautumisesta takaisin kotiin palaamiseen aikaa 7 tuntia! Enkä sinä iltana jaksanutkaan enää muuta tehdä kuin katsella telkkaria ja ulkoiluttaa kissan. Onneksi olin syönyt sentään ravintolassa niin hyvin, ettei enää ruokaa tarvinnut alkaa laittamaan.

Seuraavana päivänä olin sitten ihan kotosalla vaan, siivoilin ja laitoin hyvää ruokaa ja rentouduin. Eipä siihen olisi enää kyllä toista "parin tunnin" tapaamista varmaan saanut mahtumaankaan. Eri asia varmaan sitten, jos asuisi kävelymatkan päässä kaverista, olisi oma auto tai busseja kaupunkiin kulkisi useammin kuin 1-2 krt tunnissa eikä tarvitsisi käydä kaupassa.