Mitä mieltä aikuisesta ystävästä, joka ei voi nähdä ystävää viikonloppuna jos samana viikonloppuna jo joku muu meno?

En tiedä kaverin taustoja, millainen perhe-elämä ja työ hänellä on jne. Mutta itselle ainakin menojen sopiminen molemmille vapaapäiville on rankkaa. Tarvitsen omaa aikaa. Aina satunnaisesti buukkaan jotain tekemistä molemmille päiville ja kyllä se viikon päästä tuntuu kun on ihan poikki, kun ei ole ollut aikaa ladata akkuja. Ja näin vaikka se suunniteltu tekeminen olisi mieluistakin, tarvitsen aikaa ihan vain siihen että saan tehdä käsitöitä, lukea kirjaa, olla tekemättä mitään tuottavaa. Näe muita kavereita silloin kun tämä kyseinen kaveri on kiireinen.

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Ap, minkälaista sinun elämäsi on? Onko sinulla perhettä? Edes lapsuudenperhettä? Oletko töissä? Onko sinulla harrastuksia?

Ihanan paljon ymmärrystä tulee meille, jotka emme jaksa vähällä vapaa-ajallamme välttämättä nähdä kavereita. Tosi lämmittävää huomata, että kaltaisiamme on monia ja ymmärretään tämä, että kun esim. työpäivät joutuu olemaan vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa, ei voisi vähempää kiinnostaa täyttää vapaapäiviä vielä tapaamisilla ja sosiaalisella kanssakäymisellä, vaikka kyseessä olisi kiva kaveri tai ystävä.

Yhtälö on vaikea ymmärtää ja kummallinen. Haluaa olla yksin, mutta ei kuitenkaan yksinäinen. Itsekin tunnistan kaipaavani seuraa ja sitä, että saisi paasata ystävien kanssa syviä tuntoja ja mietteitä, mutta sitten, kun konkreettisesti yrittää järjestää tälle aikaa, niin hyvin hankalaa on nykyään löytää hetki, joka sopisi molemmille osapuolille yhtä aikaa. Elämä on mennyt tälläiseksi. Heitellään jotain viestejä somessa ja siinäpä on melkein kommunikoinnit tällä hetkellä.

Vapaa-aikaa pitäisi olla enemmän. Työ vie liian suuren osan ajasta ja nukkuakin pitää sekä hoitaa kodin pakolliset siivoukse ja pyykkäykset yms. Niihin muutamiin huuruisiin vapaisiin tunteihin ei enää jaksa mahduttaa seurustelua ja sosiaalista kanssakäymistä. Tuloksena on yksinäisyyden tunne, joka kalvaa kyllä introverttia, mutta kun kuitenkaan ei jaksa pinnistellä itseään ihmisten ilmoille silloin kun ei ole pakko.

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Ap, hänellä on muitakin ihmisiä ja elämää ympärillään kuin sinä ja sinun määrittelemä ajankäyttö.

Miksi haluat tarrautua toiseen? Eikö sinulla ole mitään muuta elämää? Kuulostat niin nuorelta.

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkälaista sinun elämäsi on? Onko sinulla perhettä? Edes lapsuudenperhettä? Oletko töissä? Onko sinulla harrastuksia?

Minulla ja ystävälläni suurin piirtein samanlainen elämäntilanne. Kummallakin 8-16 työ, asutaan yksin, ei lapsia, on harrastuksia ja jossain määrin yhteyksissä lapsuuden perheeseen. Ainoa ero, että ystävällä on tapailumies mutta ei ole käsittääkseni kovin vakavaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Taidat olla trolli. Jos et, niin tässä tietoisku: kyseessä ovat ihan oikeat neurologiset erot. Introversio ja ekstroversio eivät ole mitään fiiliksellä keksittyjä juttuja, vaan tieteellisesti tutkittuja asioita. Sinun aivosi toimivat aivan eri tavalla, kuin introvertin aivot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Ap, hänellä on muitakin ihmisiä ja elämää ympärillään kuin sinä ja sinun määrittelemä ajankäyttö.

Miksi haluat tarrautua toiseen? Eikö sinulla ole mitään muuta elämää? Kuulostat niin nuorelta.

Ollaan 40+. Kyllä minusta on ihan normaalia, että ystävien kanssa haluaa olla tekemisissä, käydä lenkillä jne. ilman, että siitä tulee joku hirveä stressin aihe.

Ap

Ymmärrän täysin häntä. Rakastan rauhallisia viikonloppuja. Ihmiset ovat erilaisia.

Tunnen yhden tyypin, jolla on joka ilta joku harrastus tai tapaaminen kaverien kanssa. Viikonloppuisinkin käyvät lounaalla kaverin kanssa. Tuollaista minä en jaksaisi, mutta tehkööt muut mitä haluavat. En tuomitse.

Minä olen sellainen. Jos olen menossa viikonloppuna yhtenä päivänä johonkin, vaikka vain muutamaksi tunniksi, katson että koko viikonloppu on buukattu. Energiaa kuluu paljon aina ollessani kodin ulkopuolella.

Menoa edeltävänä päivänä haluan rauhoittua ja olla vain kotona. Menoa seuraavana päivänä taas täytyy palautua siitä rauhassa kotona. Olen varmaan ääri-introvertti.

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Jos et edes yritä ymmärtää toisia ihmisiä, niin enpä usko, että sinun seurasi on mitään kovin mukavaa ja leppoisaa. Olet varmaan juuri sellainen vaikea ja työläs ihminen, joka vie kaiken energian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Ap, hänellä on muitakin ihmisiä ja elämää ympärillään kuin sinä ja sinun määrittelemä ajankäyttö.

Miksi haluat tarrautua toiseen? Eikö sinulla ole mitään muuta elämää? Kuulostat niin nuorelta.

Ollaan 40+. Kyllä minusta on ihan normaalia, että ystävien kanssa haluaa olla tekemisissä, käydä lenkillä jne. ilman, että siitä tulee joku hirveä stressin aihe.

Ap

Etsi muita ystäviä ja hengaa heidän kanssaan. Ongelma ratkaistu.

Itse olen tuollainen. Olen introvertti-erakko ja tarvitsen paljon aikaa yksin. Max 1 meno per viikonloppu, muuten uuvun täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Ap, hänellä on muitakin ihmisiä ja elämää ympärillään kuin sinä ja sinun määrittelemä ajankäyttö.

Miksi haluat tarrautua toiseen? Eikö sinulla ole mitään muuta elämää? Kuulostat niin nuorelta.

Ollaan 40+. Kyllä minusta on ihan normaalia, että ystävien kanssa haluaa olla tekemisissä, käydä lenkillä jne. ilman, että siitä tulee joku hirveä stressin aihe.

Ap[/

Sinä olet sitä mieltä. Voi olla vaikea ymmärtää jos itse ei samalla tavalla kuormitu siitä että joku sovittu meno vapaapäivänä, vaikkakin mukava tapaaminen rakkaan ystävän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Ap, hänellä on muitakin ihmisiä ja elämää ympärillään kuin sinä ja sinun määrittelemä ajankäyttö.

Miksi haluat tarrautua toiseen? Eikö sinulla ole mitään muuta elämää? Kuulostat niin nuorelta.

Ollaan 40+. Kyllä minusta on ihan normaalia, että ystävien kanssa haluaa olla tekemisissä, käydä lenkillä jne. ilman, että siitä tulee joku hirveä stressin aihe.

Ap

Sinä olet se stressin aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkälaista sinun elämäsi on? Onko sinulla perhettä? Edes lapsuudenperhettä? Oletko töissä? Onko sinulla harrastuksia?

Minulla ja ystävälläni suurin piirtein samanlainen elämäntilanne. Kummallakin 8-16 työ, asutaan yksin, ei lapsia, on harrastuksia ja jossain määrin yhteyksissä lapsuuden perheeseen. Ainoa ero, että ystävällä on tapailumies mutta ei ole käsittääkseni kovin vakavaa.

Ap

Tapailumies voi olla yllättävän paljon tärkeämpi ihminen kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Ihanan paljon ymmärrystä tulee meille, jotka emme jaksa vähällä vapaa-ajallamme välttämättä nähdä kavereita. Tosi lämmittävää huomata, että kaltaisiamme on monia ja ymmärretään tämä, että kun esim. työpäivät joutuu olemaan vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa, ei voisi vähempää kiinnostaa täyttää vapaapäiviä vielä tapaamisilla ja sosiaalisella kanssakäymisellä, vaikka kyseessä olisi kiva kaveri tai ystävä.

Yhtälö on vaikea ymmärtää ja kummallinen. *Haluaa olla yksin, mutta ei kuitenkaan yksinäinen.* Itsekin tunnistan kaipaavani seuraa ja sitä, että saisi paasata ystävien kanssa syviä tuntoja ja mietteitä, mutta sitten, kun konkreettisesti yrittää järjestää tälle aikaa, niin hyvin hankalaa on nykyään löytää hetki, joka sopisi molemmille osapuolille yhtä aikaa. Elämä on mennyt tälläiseksi. Heitellään jotain viestejä somessa ja siinäpä on melkein kommunikoinnit tällä hetkellä.

Vapaa-aikaa pitäisi olla enemmän. Työ vie liian suuren osan ajasta ja nukkuakin pitää sekä hoitaa kodin pakolliset siivoukse ja pyykkäykset yms. Niihin muutamiin huuruisiin vapaisiin tunteihin ei enää jaksa mahduttaa seurustelua ja sosiaalista kanssakäymistä. Tuloksena on yksinäisyyden tunne, joka kalvaa kyllä introverttia, mutta kun kuitenkaan ei jaksa pinnistellä itseään ihmisten ilmoille silloin kun ei ole pakko.

"Haluaa olla yksin, mutta ei kuitenkaan yksinäinen."

Eli haluaa rusinat pullasta. Ystävyyden pitää olla myös vastavuoroista. Välillä mennään tapaamaan ystävää vaikka itse ei olisi ihan reippaimmalla tuulella. Ei aina voi perua menoa sillä perusteella että nyt en jaksakaan.

Te introvertit helposti arvostelette toiseaisia ihmisiä mutta ymmärrättekö että teidän omat ihmissuhteet olisi tosi hankala järjestää jos kaikki olisivat introverttejä. Esim. Intovertti A:lle sopisi tapaaminen 15.9. mutta hänen ystävälleen introvertti B:lle ajatus ahdistaa eikä pysty kuin vasta 30.9. Se ei toisaalta kävisi introvertti A:lle kun työpaikan Tyhy-paivä 28.9. olisi vienyt kaiken henkisen energian ja A ehdottaisi seuraavaa tapaamista 14.10. mutta B ei voisi suunnitella niin pitkälle kun ahdistuisi muuten.

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Mä olen tulkinnut viestit täysin eri tavalla. Kyse on arkielämän kuormittamisesta ja siitä toipumisesta. Ei toipumisesta sinun tapaamisestasi. Ja aika turha ihmetellä sillä verukkeella että tekee 8-16 päivätöitä. Itsekin teen mutta on tämä tosi kuormittavaa. Jatkuvat yt:t, lisähommat, epäselvät organisaatiot ja työnjaot ja mitä näitä nyt onkaan, hankalat asiakkaat. Koen työni todella kuormittavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanan paljon ymmärrystä tulee meille, jotka emme jaksa vähällä vapaa-ajallamme välttämättä nähdä kavereita. Tosi lämmittävää huomata, että kaltaisiamme on monia ja ymmärretään tämä, että kun esim. työpäivät joutuu olemaan vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa, ei voisi vähempää kiinnostaa täyttää vapaapäiviä vielä tapaamisilla ja sosiaalisella kanssakäymisellä, vaikka kyseessä olisi kiva kaveri tai ystävä.

Yhtälö on vaikea ymmärtää ja kummallinen. *Haluaa olla yksin, mutta ei kuitenkaan yksinäinen.* Itsekin tunnistan kaipaavani seuraa ja sitä, että saisi paasata ystävien kanssa syviä tuntoja ja mietteitä, mutta sitten, kun konkreettisesti yrittää järjestää tälle aikaa, niin hyvin hankalaa on nykyään löytää hetki, joka sopisi molemmille osapuolille yhtä aikaa. Elämä on mennyt tälläiseksi. Heitellään jotain viestejä somessa ja siinäpä on melkein kommunikoinnit tällä hetkellä.

Vapaa-aikaa pitäisi olla enemmän. Työ vie liian suuren osan ajasta ja nukkuakin pitää sekä hoitaa kodin pakolliset siivoukse ja pyykkäykset yms. Niihin muutamiin huuruisiin vapaisiin tunteihin ei enää jaksa mahduttaa seurustelua ja sosiaalista kanssakäymistä. Tuloksena on yksinäisyyden tunne, joka kalvaa kyllä introverttia, mutta kun kuitenkaan ei jaksa pinnistellä itseään ihmisten ilmoille silloin kun ei ole pakko.

"Haluaa olla yksin, mutta ei kuitenkaan yksinäinen."

Eli haluaa rusinat pullasta. Ystävyyden pitää olla myös vastavuoroista. Välillä mennään tapaamaan ystävää vaikka itse ei olisi ihan reippaimmalla tuulella. Ei aina voi perua menoa sillä perusteella että nyt en jaksakaan.

Te introvertit helposti arvostelette toiseaisia ihmisiä mutta ymmärrättekö että teidän omat ihmissuhteet olisi tosi hankala järjestää jos kaikki olisivat introverttejä. Esim. Intovertti A:lle sopisi tapaaminen 15.9. mutta hänen ystävälleen introvertti B:lle ajatus ahdistaa eikä pysty kuin vasta 30.9. Se ei toisaalta kävisi introvertti A:lle kun työpaikan Tyhy-paivä 28.9. olisi vienyt kaiken henkisen energian ja A ehdottaisi seuraavaa tapaamista 14.10. mutta B ei voisi suunnitella niin pitkälle kun ahdistuisi muuten.

Olen introvertti ja niin ovat ystävänikin. Ei meillä ole koskaan mitään ongelmaa sopia tapaamisia. 

Vierailija kirjoitti:

Oon aika hämmästynyt alapeukkujen määrästä ja siitä, että 99% vaikuttaa olevan sitä mieltä, että normaali sosiaalinen kanssakäyminen on niin raskasta, että se vaatii ihan erillisiä lepopäiviä! En ole ehdottamassa ystävälle, että ollaan koko lauantain yhdessä. Ajatus olis, että käydään kahvilla, lenkillä tms tunnin-parin juttu. Miten siitä täytyy sitten toipua edeltävä ja seuraava päivä?

Ap

Jos ystävälläsi on kuormittava työ (vaikka pitäisi työstään, voi sen kokea kuormittavana) voi olla että hän haluaa ottaa ihan rauhassa viikonloput. Silloin voi olla että on todennut että jaksaa töissä ja arkena mikäli ei buukkaa koko viikonloppua täyteen. Voi olla että yhden päivän ohjelma on kiva, piristävää ja energisöivää, mutta kahden päivän ohjelma vie mehut. Se ei ole kritiikkiä sinua kohtaan, vain osoitus siitä että ystäväsi tiedostaa rajalliset voimavaransa ja kokee olevansa parhaimmillaan kun saa rauhoittua yksin yhden päivän viikossa.

Toki voi myös olla että hänen rutiineihinsa kuuluu että viikonloppuna toisena päivänä tehdään viikon ruoat, siivotaan ja hoidetaan juoksevat asiat. Tämäkin on ihan ok, ja kivointa tehdä omassa rauhassa ilman aikataulua.