Ystävä järkyttyi vauvauutisesta - mitä tehdä?
Ensimmäinen kolmas on nyt takana ja kerroin raskaudesta viestitse ystävilleni. Ajattelin laittaa viestiä, koska korona-ajan vuoksi emme ole livenä nähneet.
Raskaus on ollut minulle ja miehelleni hyvin toivottu asia. Olemme miehen kanssa hieman yli kolmekymppisiä, olleet yhdessä muutaman vuoden ja asumme avoliitossa. Elämämme on tasaista, on vakityöt jne. Olen puhunut ystäville, että lapset kuuluvat tulevaisuuden suunnitelmiin. Eli ei ole kyse mistään "yllätysraskaudesta". Olin varautunut raskauden yrittämisen kestävän kauankin, mutta raskaus alkoi iloksemme muutamassa kuukaudessa.
Muuten ystävät ovat ottaneet raskausuutisen hyvin, iloinneet kanssamme ja kyselleet kaikkea, mutta yksi ystävä ei osannut suhtautua asiaan. Olen tuntenut tämän ystävän kanssa yli vuosikymmenen. Tiedän, että hän on lapsirakas ja haluaa perheen joskus. Hän on kuitenkin sanonut tänä vuonna, ettei vielä ole ajankohtaista/pohtii, koska olisi tai uskaltaisi yrittää. Kun kerroin raskaudesta, hän vastasi "Onneksi olkoon, onpa yllätys. Minä en muuten ole raskaana. Nyt täytyy sulatella tätä raskausuutistasi."
Ihmettelin ystävän vastausta, sillä en ole kysynyt mitään siihen viittaavaakaan, onko hän raskaana. En koskaan kysele, onko joku raskaana. Ihmettelin myös, miksi hieman yli kolmekymppisen, lapsia halunneen ystävän raskautuminen on yllätys ja sulateltava asia? Jäin myös miettimään, onko ystäväni oikeasti yrittänyt lasta, mutta lasta ei ole kuulunut ja raskauteni on siksi sulateltava asia? Miten tällaisen tilanteen kanssa kannattaisi edetä, jotta huomioisin hänet mahdollisimman hyvin? Ystävästä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun kerroin raskaudesta (yleensä hän viestittelee).
Ap
Kommentit (215)
Ei kaikki suhtaudu toisten raskauteen mitenkään autuaallisen iloisesti, joten miksi ystävänkään pitäisi?
Oikea ystävä iloitsisi puolestasi.
kommentoi sun vauvauutisiin, ettei itse oo raskaana. luulen, että hän on halunnut lasta ja kenties yrittäneet. haluaa välttää kyselyt aiheesta, koska aihe on hänelle herkkä. anna aikaa, kyllä se siitä.
Onnea sulle! Ystäväsi suhtautuminen ikävää.
Älä sure vaan keskity omaan odotukseesi.
Sakea tyyppi, kanattaa ehkä pudottaa piireistä...
Tylyä, jos sanonut, että pitää sulatella sitä, että ystävänsä on raskaana. Ymmärtäisin ehkä, jos lapsi olisi jotenkin yllättävä, jos olisitte 16 v/olisit mainostanut olevasi 100% vela jne.
Ystäväsi pitäisi niellä pettymyksensä. Sun vauvasi ei ole häneltä pois.
Harmillista, jos hän on itsekin yrittänyt lasta ja ystävä saakin sen nopeammin. Mutta silti kummallinen vastaus, koska tosiaan, mitäpä sulateltavaa tuossa on. Ei toisen raskaus ole häneltä mitenkään pois.
Ehkä kärsii lapsettomuudesta. Kateelliseltahan tuo kuullostaa. Anna olla omissa oloissaan.
Ystäväsi on luisumassa siihen kuiluun, jota lapsettomuudeksi sanotaan. Se on kaiken salliva ja suojaava kuilu, joten tästä lähtien mitä tahansa teet tai et tee, se on väärin lapsettomuudesta kärsivän ihmisen mielestä.
Varaudu siihen, että hän ei siedä sinulta mitään vauvajuttuja, eikä mitään lapsijuttuja. Varaudu, että hänestä tulee katkera, ja hän sulkee sinut elämänsä ulkopuolelle. Varaudu varsinkin siihen, että muiden mielestä ystäväsi tekee oikein.
Minulle kävi näin oman siskon kanssa. Loppu tulema vuosikymmenen jälkeen on, että minun pitää varoa edelleen sanojani, ja emme voi olla samaan aikaan lapsuudenkodissa koko perheeni kanssa kylässä. Sisko varaa vanhemmat itselleen joka joulu ja juhannus, ja katkerana vetää vanhempiamme puolelleen koska HÄN kärsii. Toinen veljeni on ottanut kannan, että ei ole kenenkään puolella ja toinen taas on sitä mieltä, että minun pitäisi vaan ymmärtää. Sisko on siis saanut koko perheemme varpailleen toistemme kanssa, ja vain siksi, että ei saanut lapsia ja minä sain.
Eihän tuo nyt järkytykseltä kuulostanut. Onnitteli kuten kuuluukin. Ehkä hänellä on ongelmia raskautumisessa.
Ehkä jo yrittänyt tulla raskaaksi tai ainakin haaveilee siitä. Ei odottanut, että sinä olet jo raskaana ja elät sitä hänen unelmaansa todeksi. Ei sen ihmeellisempää.
Mulla oli tollanen tilanne aikoinaan. Takana jonkun mielestä lyhyt avoliitto, asuttiin vuokralla ja lapsi oli tosi toivottu. Kaverini oli mennyt kaiken elämässään tietyssä järjestyksessä, naimisiin, omistusasunto jne. Kaverini suuttui, kun sai kuulla raskaudestani. Hän oli itse yrittänyt lasta jo kauan. Sanoi suoraan, että v*tuttaa, kun he eivät saa lasta ja sitten toiset "lisääntyy heti". Kaverin katkeruus ei hävinnyt raskauteni edetessä, päinvastoin.
Emme ole enää tekemisissä, mutta se ei liene yllätys.
Vähän ohi aiheen, mutta itse en kyllä kertoisi noin isoa asiaa viestissä läheisille ystävilleni vaan soittaisin, jos ei voi tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta itse en kyllä kertoisi noin isoa asiaa viestissä läheisille ystävilleni vaan soittaisin, jos ei voi tavata.
Mulle viesti olisi paras tapa kuulla. Saisin lukea viestin rauhassa esim. kotona eikä tarvitse heti vastata. Kasvotusten tai puhelimessa ei voi peittää kyyneliä tai muuta negatiivista reaktiota, vaikka toisen puolesta olisi myös iloinen.
T. Tahattomasti lapseton
Kysyit miten voisit huomioida ystävää. Älä rupea paapomaan tai yritä jotenkin hyvitellä, ole normaalisti. Jos on pahoittanut mielensä tai ei osaa suhtautua sinun raskauteesi, se ei ole sinun ongelmasi. Näitä lapsista/lapsettomuudesta mielensäpahoittajia on aina.
Vierailija kirjoitti:
Harmillista, jos hän on itsekin yrittänyt lasta ja ystävä saakin sen nopeammin. Mutta silti kummallinen vastaus, koska tosiaan, mitäpä sulateltavaa tuossa on. Ei toisen raskaus ole häneltä mitenkään pois.
Entisenä tahattomasti lapsettomana en koskaan ole ymmärtänyt tuon "ei ole muilta pois" - kommentin pointtia.
Niin, ei ole pois. Mutta kyllähän se monet kerrat pisti miettimään, kun jotkut tulivat raskaaksi kertalaakista, kun itsellä oli yrittämistä jo toista vuotta. Eikä mitään taetta, että lapsia saisi ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta itse en kyllä kertoisi noin isoa asiaa viestissä läheisille ystävilleni vaan soittaisin, jos ei voi tavata.
Ehkäpä oli tässä tapauksessa ap:n kaverille parasta kuulla asiasta viestillä. Nyt hän kuitenkin edes jollain lailla onnitteli, kasvotusten tai puhelimessa reaktio olisi voinut olla mitä tahansa itkusta raivoon, päätellen jo viestistä.
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta itse en kyllä kertoisi noin isoa asiaa viestissä läheisille ystävilleni vaan soittaisin, jos ei voi tavata.
Ehkäpä oli tässä tapauksessa ap:n kaverille parasta kuulla asiasta viestillä. Nyt hän kuitenkin edes jollain lailla onnitteli, kasvotusten tai puhelimessa reaktio olisi voinut olla mitä tahansa itkusta raivoon, päätellen jo viestistä.
Vierailija kirjoitti:
Kysyit miten voisit huomioida ystävää. Älä rupea paapomaan tai yritä jotenkin hyvitellä, ole normaalisti. Jos on pahoittanut mielensä tai ei osaa suhtautua sinun raskauteesi, se ei ole sinun ongelmasi. Näitä lapsista/lapsettomuudesta mielensäpahoittajia on aina.
Just. Itse kyllä kysyisin, että onko jokin vialla ja haluaisiko ystävä keskustella jostain.
On yrittäny lasta mut ei oo kertonut sulle. Nyt pettynyt, kun sinä saat lapsen ja hän ei.