Yliopiston käyminen ei enää takaa naisten luokkanousua kuin harvoilla aloilla

Ei yliopiston ensisijainen tarkoitus ole tarjota luokkanousua vaan kasvattaa sivistyneitä ja valistuneita kansalaisia. Toki nyky-yliopisto yltää tähän aika harvan tutkinnon kohdalla.

Pääkaupunkiseudulla sähköasentajat tienaavat tuntihommissa vähintään 4000€/kk. Urakalla tehdessä sitten huomattavasti enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinvalinnassa kouluttautuminen merkitsee kaikille muille paitsi kouluttamattomille. Akateemisesti koulutettu haluaa toisen yhtä koulutetun, ja koulutus periytyy lapsille parhaiten koulutetun äidin kautta. Jos pitäisi valita samaa duunia painavan akateemisen ja amiksen väliltä, aika moni valitsee sen akateemisen.

Eiköhän jokainen sen oman sussunsa löydä ilman asiasta huolehtimista. Akateemisella ja amiksella on paikkansa yhteiskunnassa, toinen ei pärjää ilman toista.

Minusta on lähinnä surullista, jos koulutus on se tärkein asia parinvalinnassa. Mulle ainakin merkkaa ensisijaisesti luonne, arvot ja ajatusmaailma : T: Lukion käynyt amis, joka lukee paljon, käy avoimen yliopiston kursseja ja harrastaa paljon. Olen tyytyväinen alavalintaani. Mutta kun se amislaisuus!! 

Kyllä se mulle yksi tärkeä tekijä on, arvojen ja älyn ohella. t: tuplamaisteri, joka toivoo, että puoliso ei ainakaan vihamielisesti kouluttautumiseen suhtaudu

Olisit nyt jättänyt toisen maisterintutkinnon väliin ja jatkanut opintoja tohtoriksi/muuntokouluttanut itsesi targetoidummin. Ei yhteiskunnan kannalta aivan hirveän järkevää kustantaa ikiopiskelijoille tutkintoja toisen perään - eikä ne tutkinnot auta työllistymään jos työssä tarvittavat ominaisuudet puuttuvat. Ei tarvitse suhtautua kouluttautumiseen vihamielisesti jos tuplamaisteriuksia ei arvosta. t FT

Olen nyt alle viisikymppisenä vakinaisessa virassa. Sillä nuoruuden tutkinnolla ei enää ole työmarkkina-arvoa samalla tavalla. Sinusta fiksu ihminen sitten jutaa sillä 20 -vuotiaana tehdyllä valinnalla hamaan hautaan työttömänä tai vielä typerämmin työttömänä tohtorina?

Harvempi akateeminen tutkinto vanhenee niin ettei siitä ole mitään hyötyä työmarkkinoilla - mutta tutkinnosta ei hyötyä jos ei ole hankkinut työkokemusta ja pitänyt ammattitaitoaan yllä. Tuskin työttömyys on tutkinnosta ollut kiinni. Tietenkin työllistyminen hankalaa, jos sen "luokkanousun" on perustanut akateemisen miehen uran varaan itse jääden kotiin vuosikausiksi... Ja tuo heitto typerästä tohtorintutkinnosta, suurin osa väiteilleistä on korkeampipalkkaisissa erityisasiantuntijatehtävissä, joissa maksaa varsin nopeasti tutkintokustannuksensa yhteiskunnalle veroina (minäkin vuosittain noin keskivertopalkansaajan bruttotulojen verran). Jos tuota vertaa ihmiseen joka ensin tekee yhden maisterin, on työttömänä ja sen jälkeen toisen maisterin tutkinnon ja saa akateemisen minimipalkkaa - kumpi yhteiskunnalle parempi?

Kuka väitti, että olin tutkintojen välillä työttömänä? Tein ensin yhden tutkinnon ja olin 20 vuotta keskipalkkaisissa töissä, joissa katsoin, että tulevaisuus ei ole ollenkaan turvattu. tein toisen tutkinnon ja ennen kuin rupeat yhtään öyhöttämään, niin tein toisen tutkinnon kokopäivätyön ohessa ja perheellisenä. En ole muuten ollut päivääkään työttömänä, sen sijaan olen elättänyt kahtakin tohtoria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinvalinnassa kouluttautuminen merkitsee kaikille muille paitsi kouluttamattomille. Akateemisesti koulutettu haluaa toisen yhtä koulutetun, ja koulutus periytyy lapsille parhaiten koulutetun äidin kautta. Jos pitäisi valita samaa duunia painavan akateemisen ja amiksen väliltä, aika moni valitsee sen akateemisen.

Eiköhän jokainen sen oman sussunsa löydä ilman asiasta huolehtimista. Akateemisella ja amiksella on paikkansa yhteiskunnassa, toinen ei pärjää ilman toista.

Minusta on lähinnä surullista, jos koulutus on se tärkein asia parinvalinnassa. Mulle ainakin merkkaa ensisijaisesti luonne, arvot ja ajatusmaailma : T: Lukion käynyt amis, joka lukee paljon, käy avoimen yliopiston kursseja ja harrastaa paljon. Olen tyytyväinen alavalintaani. Mutta kun se amislaisuus!! 

Kyllä se mulle yksi tärkeä tekijä on, arvojen ja älyn ohella. t: tuplamaisteri, joka toivoo, että puoliso ei ainakaan vihamielisesti kouluttautumiseen suhtaudu

Olisit nyt jättänyt toisen maisterintutkinnon väliin ja jatkanut opintoja tohtoriksi/muuntokouluttanut itsesi targetoidummin. Ei yhteiskunnan kannalta aivan hirveän järkevää kustantaa ikiopiskelijoille tutkintoja toisen perään - eikä ne tutkinnot auta työllistymään jos työssä tarvittavat ominaisuudet puuttuvat. Ei tarvitse suhtautua kouluttautumiseen vihamielisesti jos tuplamaisteriuksia ei arvosta. t FT

Olen nyt alle viisikymppisenä vakinaisessa virassa. Sillä nuoruuden tutkinnolla ei enää ole työmarkkina-arvoa samalla tavalla. Sinusta fiksu ihminen sitten jutaa sillä 20 -vuotiaana tehdyllä valinnalla hamaan hautaan työttömänä tai vielä typerämmin työttömänä tohtorina?

Harvempi akateeminen tutkinto vanhenee niin ettei siitä ole mitään hyötyä työmarkkinoilla - mutta tutkinnosta ei hyötyä jos ei ole hankkinut työkokemusta ja pitänyt ammattitaitoaan yllä. Tuskin työttömyys on tutkinnosta ollut kiinni. Tietenkin työllistyminen hankalaa, jos sen "luokkanousun" on perustanut akateemisen miehen uran varaan itse jääden kotiin vuosikausiksi... Ja tuo heitto typerästä tohtorintutkinnosta, suurin osa väiteilleistä on korkeampipalkkaisissa erityisasiantuntijatehtävissä, joissa maksaa varsin nopeasti tutkintokustannuksensa yhteiskunnalle veroina (minäkin vuosittain noin keskivertopalkansaajan bruttotulojen verran). Jos tuota vertaa ihmiseen joka ensin tekee yhden maisterin, on työttömänä ja sen jälkeen toisen maisterin tutkinnon ja saa akateemisen minimipalkkaa - kumpi yhteiskunnalle parempi?

Kuka väitti, että olin tutkintojen välillä työttömänä? Tein ensin yhden tutkinnon ja olin 20 vuotta keskipalkkaisissa töissä, joissa katsoin, että tulevaisuus ei ole ollenkaan turvattu. tein toisen tutkinnon ja ennen kuin rupeat yhtään öyhöttämään, niin tein toisen tutkinnon kokopäivätyön ohessa ja perheellisenä. En ole muuten ollut päivääkään työttömänä, sen sijaan olen elättänyt kahtakin tohtoria.

...ja nyt on kolmas hakusessa? Lisää akateemista maailmaa ja sanattomia signaaleja, yes. Mutta jokainen tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinvalinnassa kouluttautuminen merkitsee kaikille muille paitsi kouluttamattomille. Akateemisesti koulutettu haluaa toisen yhtä koulutetun, ja koulutus periytyy lapsille parhaiten koulutetun äidin kautta. Jos pitäisi valita samaa duunia painavan akateemisen ja amiksen väliltä, aika moni valitsee sen akateemisen.

Eiköhän jokainen sen oman sussunsa löydä ilman asiasta huolehtimista. Akateemisella ja amiksella on paikkansa yhteiskunnassa, toinen ei pärjää ilman toista.

Minusta on lähinnä surullista, jos koulutus on se tärkein asia parinvalinnassa. Mulle ainakin merkkaa ensisijaisesti luonne, arvot ja ajatusmaailma : T: Lukion käynyt amis, joka lukee paljon, käy avoimen yliopiston kursseja ja harrastaa paljon. Olen tyytyväinen alavalintaani. Mutta kun se amislaisuus!! 

Kyllä se mulle yksi tärkeä tekijä on, arvojen ja älyn ohella. t: tuplamaisteri, joka toivoo, että puoliso ei ainakaan vihamielisesti kouluttautumiseen suhtaudu

Olisit nyt jättänyt toisen maisterintutkinnon väliin ja jatkanut opintoja tohtoriksi/muuntokouluttanut itsesi targetoidummin. Ei yhteiskunnan kannalta aivan hirveän järkevää kustantaa ikiopiskelijoille tutkintoja toisen perään - eikä ne tutkinnot auta työllistymään jos työssä tarvittavat ominaisuudet puuttuvat. Ei tarvitse suhtautua kouluttautumiseen vihamielisesti jos tuplamaisteriuksia ei arvosta. t FT

Olen nyt alle viisikymppisenä vakinaisessa virassa. Sillä nuoruuden tutkinnolla ei enää ole työmarkkina-arvoa samalla tavalla. Sinusta fiksu ihminen sitten jutaa sillä 20 -vuotiaana tehdyllä valinnalla hamaan hautaan työttömänä tai vielä typerämmin työttömänä tohtorina?

Harvempi akateeminen tutkinto vanhenee niin ettei siitä ole mitään hyötyä työmarkkinoilla - mutta tutkinnosta ei hyötyä jos ei ole hankkinut työkokemusta ja pitänyt ammattitaitoaan yllä. Tuskin työttömyys on tutkinnosta ollut kiinni. Tietenkin työllistyminen hankalaa, jos sen "luokkanousun" on perustanut akateemisen miehen uran varaan itse jääden kotiin vuosikausiksi... Ja tuo heitto typerästä tohtorintutkinnosta, suurin osa väiteilleistä on korkeampipalkkaisissa erityisasiantuntijatehtävissä, joissa maksaa varsin nopeasti tutkintokustannuksensa yhteiskunnalle veroina (minäkin vuosittain noin keskivertopalkansaajan bruttotulojen verran). Jos tuota vertaa ihmiseen joka ensin tekee yhden maisterin, on työttömänä ja sen jälkeen toisen maisterin tutkinnon ja saa akateemisen minimipalkkaa - kumpi yhteiskunnalle parempi?

Kuka väitti, että olin tutkintojen välillä työttömänä? Tein ensin yhden tutkinnon ja olin 20 vuotta keskipalkkaisissa töissä, joissa katsoin, että tulevaisuus ei ole ollenkaan turvattu. tein toisen tutkinnon ja ennen kuin rupeat yhtään öyhöttämään, niin tein toisen tutkinnon kokopäivätyön ohessa ja perheellisenä. En ole muuten ollut päivääkään työttömänä, sen sijaan olen elättänyt kahtakin tohtoria.

...ja nyt on kolmas hakusessa? Lisää akateemista maailmaa ja sanattomia signaaleja, yes. Mutta jokainen tavallaan.

Jo on kova vihamielisyys akateemisia naisia kohtaan sulla. Mutta kysymykseesi, en ole haku päällä, minulla on kaikki mitä tarvitsen. Entä itselläsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinvalinnassa kouluttautuminen merkitsee kaikille muille paitsi kouluttamattomille. Akateemisesti koulutettu haluaa toisen yhtä koulutetun, ja koulutus periytyy lapsille parhaiten koulutetun äidin kautta. Jos pitäisi valita samaa duunia painavan akateemisen ja amiksen väliltä, aika moni valitsee sen akateemisen.

Eiköhän jokainen sen oman sussunsa löydä ilman asiasta huolehtimista. Akateemisella ja amiksella on paikkansa yhteiskunnassa, toinen ei pärjää ilman toista.

Minusta on lähinnä surullista, jos koulutus on se tärkein asia parinvalinnassa. Mulle ainakin merkkaa ensisijaisesti luonne, arvot ja ajatusmaailma : T: Lukion käynyt amis, joka lukee paljon, käy avoimen yliopiston kursseja ja harrastaa paljon. Olen tyytyväinen alavalintaani. Mutta kun se amislaisuus!! 

Kyllä se mulle yksi tärkeä tekijä on, arvojen ja älyn ohella. t: tuplamaisteri, joka toivoo, että puoliso ei ainakaan vihamielisesti kouluttautumiseen suhtaudu

Olisit nyt jättänyt toisen maisterintutkinnon väliin ja jatkanut opintoja tohtoriksi/muuntokouluttanut itsesi targetoidummin. Ei yhteiskunnan kannalta aivan hirveän järkevää kustantaa ikiopiskelijoille tutkintoja toisen perään - eikä ne tutkinnot auta työllistymään jos työssä tarvittavat ominaisuudet puuttuvat. Ei tarvitse suhtautua kouluttautumiseen vihamielisesti jos tuplamaisteriuksia ei arvosta. t FT

Olen nyt alle viisikymppisenä vakinaisessa virassa. Sillä nuoruuden tutkinnolla ei enää ole työmarkkina-arvoa samalla tavalla. Sinusta fiksu ihminen sitten jutaa sillä 20 -vuotiaana tehdyllä valinnalla hamaan hautaan työttömänä tai vielä typerämmin työttömänä tohtorina?

Harvempi akateeminen tutkinto vanhenee niin ettei siitä ole mitään hyötyä työmarkkinoilla - mutta tutkinnosta ei hyötyä jos ei ole hankkinut työkokemusta ja pitänyt ammattitaitoaan yllä. Tuskin työttömyys on tutkinnosta ollut kiinni. Tietenkin työllistyminen hankalaa, jos sen "luokkanousun" on perustanut akateemisen miehen uran varaan itse jääden kotiin vuosikausiksi... Ja tuo heitto typerästä tohtorintutkinnosta, suurin osa väiteilleistä on korkeampipalkkaisissa erityisasiantuntijatehtävissä, joissa maksaa varsin nopeasti tutkintokustannuksensa yhteiskunnalle veroina (minäkin vuosittain noin keskivertopalkansaajan bruttotulojen verran). Jos tuota vertaa ihmiseen joka ensin tekee yhden maisterin, on työttömänä ja sen jälkeen toisen maisterin tutkinnon ja saa akateemisen minimipalkkaa - kumpi yhteiskunnalle parempi?

Kuka väitti, että olin tutkintojen välillä työttömänä? Tein ensin yhden tutkinnon ja olin 20 vuotta keskipalkkaisissa töissä, joissa katsoin, että tulevaisuus ei ole ollenkaan turvattu. tein toisen tutkinnon ja ennen kuin rupeat yhtään öyhöttämään, niin tein toisen tutkinnon kokopäivätyön ohessa ja perheellisenä. En ole muuten ollut päivääkään työttömänä, sen sijaan olen elättänyt kahtakin tohtoria.

...ja nyt on kolmas hakusessa? Lisää akateemista maailmaa ja sanattomia signaaleja, yes. Mutta jokainen tavallaan.

Jo on kova vihamielisyys akateemisia naisia kohtaan sulla. Mutta kysymykseesi, en ole haku päällä, minulla on kaikki mitä tarvitsen. Entä itselläsi?

"Kyllä se mulle yksi tärkeä tekijä on, arvojen ja älyn ohella. t: tuplamaisteri, joka toivoo, että puoliso ei ainakaan vihamielisesti kouluttautumiseen suhtaudu"  Tuosta omasta kommentistasi sai kuvan, että haku on päällä. Ja olen itse akateeminen nainen, se FT. Lähinnä tympäisee tuollainen elitistinen suhtautuminen koulutukseen, se kun ei ihmistä välttämättä jalosta paremmaksi ihmiseksi. Korkeakoulutus tuo taitoja etsiä ja käsitellä tietoa, muodostaa siitä erilaisia synteesejä, parhaimmillaan sen pitäisi tuoda nöyryyttä ja omien rajojen tuntemusta. Mutta täällä palstalla nämä sanattomien signaalien ja "sivistyksen" hehkuttajat edustavat sitä epämiellyttävää osaa akateemisia, elvistellään jollakin tutkinnolla, kuvitellaan sen tekevän jotenkin paremmaksi ihmiseksi - ja pahimmillaan ylpeillään miehen/miehien tutkinnoilla. Akateemisuus nähdään "oikeanlaisiksi tavoiksi, ajatuksiksi, arvoiksi" - kun tiede perustuu juuri kyseenalaistamiseen, akateeminen ajattelu eri näkökulmien uteliaaseen tarkasteluun. Terve itsetunto ja oikeanlainen nöyryys antaisivat sivistyneemmän kuvan ihmisestä. Mitä enemmän olen oppinut sitä vähemmän tiedän tietäväni.

Vierailija kirjoitti:

Oliko ennen niin paljon vähemmän paikkoja yliopistossa? Vai mistä tämä kehitys johtuu?

Nykyään et oo mitään ellet oo just joku lääkäri, hammaslääkäri, diplomi-insinööri, arkkitehti tai juristi.

Omalla paperillani ei paljoa tee.

Suurin osa arkkitehdeistä tekee huonosti palkattua massaduunia, eivätkä koskaa suunnittele mitään luovaa, prosessoivat vaan suunnitelmia. En lähtisi sille alalle rahan tai statuksen toivossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinvalinnassa kouluttautuminen merkitsee kaikille muille paitsi kouluttamattomille. Akateemisesti koulutettu haluaa toisen yhtä koulutetun, ja koulutus periytyy lapsille parhaiten koulutetun äidin kautta. Jos pitäisi valita samaa duunia painavan akateemisen ja amiksen väliltä, aika moni valitsee sen akateemisen.

Eiköhän jokainen sen oman sussunsa löydä ilman asiasta huolehtimista. Akateemisella ja amiksella on paikkansa yhteiskunnassa, toinen ei pärjää ilman toista.

Minusta on lähinnä surullista, jos koulutus on se tärkein asia parinvalinnassa. Mulle ainakin merkkaa ensisijaisesti luonne, arvot ja ajatusmaailma : T: Lukion käynyt amis, joka lukee paljon, käy avoimen yliopiston kursseja ja harrastaa paljon. Olen tyytyväinen alavalintaani. Mutta kun se amislaisuus!! 

Kyllä se mulle yksi tärkeä tekijä on, arvojen ja älyn ohella. t: tuplamaisteri, joka toivoo, että puoliso ei ainakaan vihamielisesti kouluttautumiseen suhtaudu

Olisit nyt jättänyt toisen maisterintutkinnon väliin ja jatkanut opintoja tohtoriksi/muuntokouluttanut itsesi targetoidummin. Ei yhteiskunnan kannalta aivan hirveän järkevää kustantaa ikiopiskelijoille tutkintoja toisen perään - eikä ne tutkinnot auta työllistymään jos työssä tarvittavat ominaisuudet puuttuvat. Ei tarvitse suhtautua kouluttautumiseen vihamielisesti jos tuplamaisteriuksia ei arvosta. t FT

Olen nyt alle viisikymppisenä vakinaisessa virassa. Sillä nuoruuden tutkinnolla ei enää ole työmarkkina-arvoa samalla tavalla. Sinusta fiksu ihminen sitten jutaa sillä 20 -vuotiaana tehdyllä valinnalla hamaan hautaan työttömänä tai vielä typerämmin työttömänä tohtorina?

Harvempi akateeminen tutkinto vanhenee niin ettei siitä ole mitään hyötyä työmarkkinoilla - mutta tutkinnosta ei hyötyä jos ei ole hankkinut työkokemusta ja pitänyt ammattitaitoaan yllä. Tuskin työttömyys on tutkinnosta ollut kiinni. Tietenkin työllistyminen hankalaa, jos sen "luokkanousun" on perustanut akateemisen miehen uran varaan itse jääden kotiin vuosikausiksi... Ja tuo heitto typerästä tohtorintutkinnosta, suurin osa väiteilleistä on korkeampipalkkaisissa erityisasiantuntijatehtävissä, joissa maksaa varsin nopeasti tutkintokustannuksensa yhteiskunnalle veroina (minäkin vuosittain noin keskivertopalkansaajan bruttotulojen verran). Jos tuota vertaa ihmiseen joka ensin tekee yhden maisterin, on työttömänä ja sen jälkeen toisen maisterin tutkinnon ja saa akateemisen minimipalkkaa - kumpi yhteiskunnalle parempi?

Kuka väitti, että olin tutkintojen välillä työttömänä? Tein ensin yhden tutkinnon ja olin 20 vuotta keskipalkkaisissa töissä, joissa katsoin, että tulevaisuus ei ole ollenkaan turvattu. tein toisen tutkinnon ja ennen kuin rupeat yhtään öyhöttämään, niin tein toisen tutkinnon kokopäivätyön ohessa ja perheellisenä. En ole muuten ollut päivääkään työttömänä, sen sijaan olen elättänyt kahtakin tohtoria.

...ja nyt on kolmas hakusessa? Lisää akateemista maailmaa ja sanattomia signaaleja, yes. Mutta jokainen tavallaan.

Jo on kova vihamielisyys akateemisia naisia kohtaan sulla. Mutta kysymykseesi, en ole haku päällä, minulla on kaikki mitä tarvitsen. Entä itselläsi?

"Kyllä se mulle yksi tärkeä tekijä on, arvojen ja älyn ohella. t: tuplamaisteri, joka toivoo, että puoliso ei ainakaan vihamielisesti kouluttautumiseen suhtaudu"  Tuosta omasta kommentistasi sai kuvan, että haku on päällä. Ja olen itse akateeminen nainen, se FT. Lähinnä tympäisee tuollainen elitistinen suhtautuminen koulutukseen, se kun ei ihmistä välttämättä jalosta paremmaksi ihmiseksi. Korkeakoulutus tuo taitoja etsiä ja käsitellä tietoa, muodostaa siitä erilaisia synteesejä, parhaimmillaan sen pitäisi tuoda nöyryyttä ja omien rajojen tuntemusta. Mutta täällä palstalla nämä sanattomien signaalien ja "sivistyksen" hehkuttajat edustavat sitä epämiellyttävää osaa akateemisia, elvistellään jollakin tutkinnolla, kuvitellaan sen tekevän jotenkin paremmaksi ihmiseksi - ja pahimmillaan ylpeillään miehen/miehien tutkinnoilla. Akateemisuus nähdään "oikeanlaisiksi tavoiksi, ajatuksiksi, arvoiksi" - kun tiede perustuu juuri kyseenalaistamiseen, akateeminen ajattelu eri näkökulmien uteliaaseen tarkasteluun. Terve itsetunto ja oikeanlainen nöyryys antaisivat sivistyneemmän kuvan ihmisestä. Mitä enemmän olen oppinut sitä vähemmän tiedän tietäväni.

On sulla painolastia, kun noin pahasti kalvaa se, että toiset tekevät erilaisia valintoja kuin sinä itse. Ei ihan ensi hädässä se terve itsetunto tule mieleen.

Jos ennen kansalaisista ehkä 5% saavutti akateemisen loppututkinnon ja nykyään niitä tehtaillaan niin että miltei puolilla ikäluokista on se niin mitä ihmettelemistä siinä on että statuskilpailussa ei enää erotu muista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietyissä käsityöhommissa (ei, ei pervot, ihan oikeissa sellaisissa) tuntiveloitus saattaa olla lakimiestasoa.

Että lukekaa vaan sitä sukupuolentutkimusta niin perrrkeleesti.

Olisiko liian vaikeaa listata niitä käsityöhommia, joissa noille tuloille pääsee?

Hammaslääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Ei yliopiston ensisijainen tarkoitus ole tarjota luokkanousua vaan kasvattaa sivistyneitä ja valistuneita kansalaisia. Toki nyky-yliopisto yltää tähän aika harvan tutkinnon kohdalla.

Juu, ennen tuli ainoastaan Nobel-voittajia yliopistoista. :D :D :D :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se papiksi, lääkäriksi, opettajaksi tai vaikka sossuksi itsensä lukenut on jo ylempää keskiluokkaa, oli mies tai nainen.

YLEMPÄÄ keskiluokkaa? Sossu? Ehkä silloin 70-luvulla. Ei todellakaan nykyään. Korkeintaan taviskeskiluokkaa eikä se sen ylemmäksi nouse kuin varakkaan puolison avulla.

Lääkäri toki on ylempää keskiluokkaa.

Kyllä yliopistokoulutuksen saaneet on jaettu perinteisesti ylempään keskiluokkaan. Palkan suhteessa on keskiluokkaa, mutta näitä on määritelty perinteisemmin mm. koulutuksen tasolla ja työn itsenäisyydellä.

Yhteiskunnan perusjako käsittää kolme kerrosta: työväenluokan, keskiluokan ja yläluokan. Työväenluokka ja keskiluokka on jaettu perinteisesti vielä kahteen alaryhmään: pelkän peruskoulutuksen saaneeseen työväestöön ja ammattikoulutuksen saaneeseen työväestöön sekä lukio-, opisto- tai ammattikorkeakoulutuksen saaneeseen alempaan keskiluokkaan ja yliopistokoulutuksen saaneeseen ylempään keskiluokkaan.

Ketjun aihe on vanhan perusjaon muuttuminen. Turhaan sinä sitä siteeraat.

Niin yhteiskuntatieteellisessta tutkimuksessa on huomattu, että esimerkiksi työväenluokassa on tapahtunut merkittävää muutosta viime vuosina. Vanhat duunariammatit ovat kadonneet ja tilalle tullut ammattitaidottomien ja työttömien ryhmää enemmän kuin ennen. Sen sijaan täällä esitetyt arviot ylemmän keskiluokan tilanteesta perustuvat pelkkään mutuun. Se on totta, että säätykierto on pysähtynyt Suomessakin. Työväenluokasta ei enää koulutuksella nousta isoina joukkoina keskiluokkaan tai ylempään keskiluokkaan vaan esim. pääsääntöisesti akateemisten vanhempien lapset ovat itsekin akateemisia. Nuo tulojaot ja muut joku vetää täällä ihan hatusta eikä edes ymmärrä yhteiskuntaluokan ideaa. 

Joku tuolla sanoi, että kulutustottumukset (tulotaso) määrittävät yhteiskuntaluokkaa. Tämä ei kuitenkaan sinänsä pidä paikkaansa, koska myös arvot ja perinteet periytyvät yhteiskuntaluokittain. Hyvin tienaava duunari ei voi olla ylempää keskiluokkaa vaikka tulot olisivat mitä, kulutustottumukset heijastelevat aina jälkijunassa ylempien makumieltymyksiä, ilman kulttuurista tajua asioiden arvostuksesta. Henkinen pääoma on yhtä tärkeässä roolissa, kuten sivistys ja makumieltymykset.

Toisin sanoen, vaikka duunarilla olisi massia, harvoin osaa laittaa rahaa asioihin, jotka kestävät aikaa ja kertovat sivistystasosta (esim. taide vrt. kalliit trendituotteet tai uusimmat hilavitkuttimet).

Noin ajateltuna se lähärin lapsi ei nouse ikinä ylempään luokkaan vaikka kouluttautuisi miten.

Ei. Jos lähäri opiskelee yliopistossa, omaksuu hän viiteryhmän kulttuuria samalla, tapoja, taitoja ja preferenssejä. Yliopiston kulttuuri jopa vähän vanhakantaisesti tuo sivistystä esille, ryyppyjuhlatkin korostavat pöytäetikettiä ja pukeutumiskoodeja. Ne omaksuu siellä jos haluaa, samoin kuin asiat, jotka "pitää olla", eli suotuisat harrastukset, kulttuuri ja tavat. Tapahtuu huomaamatta, ellei periaatteesta vastusta. Jotta kuuluu joukkoon. Näkyvät sitten myöhemmin työmaailmassa myös tietyillä aloilla. Koheesio.

Kun taas jossain amiksessa nämä eivät niin ole läsnä ja ei samaa mahdollisuutta oppia viiteryhmältä, jos kotoa ei mallia tule. Se maailma jää ikäänkuin lasin taakse, jos sen olemassa oloa edes tiedostetaan.

Eli tämä on juuri se "luokkahyppy". Rahaa suurempi seikka on se, omaako tietyt tavat.

Esimerkkinä vaikka, kuinka pääsee tai pitää yllä suhteita tietyissä piireissä joissa on ääneensanomaton (tämä tekee siitä vaikeasti omaksuttavaa) koodisto. Osaako käyttäytyä ja pukeutua tietyissä tilanteissa, vai meneekö vikaan ja katsotaan "rahvaaksi", vaikka esim. varallisuutta olisi, esimerkiksi siellä oopperassa. Aiheutuuko stressiä "ihme" vaatimuksista, vai ovatko ne täysin itsestäänselvä tapa toimia jne.

Itsenäisyyspäivän hyvin perinteitä kunnioittavien juhlien seuraaminen on tältä kannalta mielenkiintoista, kun porukkaa on vieraana niin monenlaista. Pukeutumisessa ja etiketin noudattamisessa, kuin luontevuudessakin näkyy selviä eroja.

Taidat, kuten tuo viittaamasikin kommentoija, sotkea konservatiivisuuden ja "luokan", johon korkeakoulutuksen luette mukaan. Akateemiset traditiot osana yliopistolaitosta mutta varsin vähäisesti, enemmän yliopistolla arvostetaan älyä ja luovuutta. Useampi tuntemani akatemiaprofessori on maalaistalon tyttö/poika, joka ei innostu akateemisista pukuleikeistä mutta suhtautuu intohimoisesti tutkimukseen. Suomessa luokkarajat hyvin kevyet mikä erinomaisen hyvä asia, ne tuntuvat olevan tärkeitä vain ihmisille joilla ei ole muuta ylpeilyn aihetta kuin suvun ansiot tai vaivoin päntätyt maisterinpaperit. 

Ehkä he omaksuivat helposti sen yliopiston koodiston. Ei ole kyse vain jostain pukuleikeistä, vaan paljon hienovaraisemmista asioista: arvoista, asenteista, ilmaisusta.

Pojan luokalla professorin lapsi. Niin tavis kuin olla voi. Äiti on vielä tuo proffa. Äiti kulkee töihin bussilla. Onko poikkeus?

Ehkä et näe niitä eroja, koska itseltäsi puuttuvat siihen edellytykset: et tunne koodistoa.

Ehkä sen koodiston erottamiseksi tarvitaan erityisherkkyyttä, sinulla sitä on, onneksi olkoon. Itse yliopistolla työskentelevänä nään saman diversiteetin kaikkien ammattinimikkeisten sisällä kuin niiden välillä mitä muussakin yhteiskunnassa: on jalat maassa olevia, aitoja ihmisiä ja niitä wannabeita jotka haluavat korostaa omaa tärkeyttään. Ehkä kaikkinensa ne koodistot yliopistoympäristössä on vapaammat kuin joissakin muissa yhteisöissä: kun työyhteisössä on hyvin monen kulttuurin, uskonnon ja ikäluokan edustajia saa jokainen rauhassa olla pukeutunut kuten haluaa, käyttäytyä omalla laillaan ja pitää itselle tärkeistä asioista. Äly ja kyky luoda uutta ovat ne tärkeät, sen jälkeen arvostetaan yhteistyökykyä, niitä vanhoja akateemisia traditioita ei kyllä ole kyselty perään yhdessäkään rekryhaastattelussa mihin olen osallistunut.  Jenkkiprofessori puhdistaa Ruotsissa tieteellisessä juhlassa kynnenalusiaan rauhassa illallispöydässä hopeahaarukalla, muslimi etsii paikkaa rukousmatolleen yliopistolla, opiskelijatytöt pukeutuvat joko napapaitoihin, huppareihin tai mekkoon ja huiviin arvojensa mukaan. Mitä ne sinun tarkoittamat koodit olikaan kun tuohon oikeaan yliopistojengiin niitä peilaat? 

Hyviä huomioita. Maailma on jo pidempään ollut varsin globaali. Koulutetuissa piireissä on kosmopoliittista väkeä. On asuttu ulkomailla vanhempien työn vuoksi, työkaverit ovat ulkomaalaisia ja vähintään on pidetty vaihtarivuosi ulkomailla. Se johtaa tapojen diversiteetin ymmärtämiseen. Toista on sillä, joka ei ole koskaan poistunut Keravalta.

Täällä nämä koulutetut mattikliget ovat niitä konservatiivisimpia jotka kynsin hampain pitävät kiinni illuusiositaan joistain "akateemisista koodeista",  tuota minä ihmettelen.

Päinvastoin, luulen, että ne jotka näkevät koodit selkeimmin, ovat kuin Pierre Bourdieau, eli jossain määrin ulkopuolisia ikuisesti (koen itse olevani tällainen). Täysin ulkopuoliset ja täysin koodit omaksuneet taas eivät näe niitä yhtä hyvin.

aina löytyy hyvät selitykset omaan erityislaatuisuuteen, harmi ettei muut ymmärrä...

No sinä et näköjään ainakaan. Ulkopuolisuus ei ole erityisen toivottavaa erityislaatuisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinvalinnassa kouluttautuminen merkitsee kaikille muille paitsi kouluttamattomille. Akateemisesti koulutettu haluaa toisen yhtä koulutetun, ja koulutus periytyy lapsille parhaiten koulutetun äidin kautta. Jos pitäisi valita samaa duunia painavan akateemisen ja amiksen väliltä, aika moni valitsee sen akateemisen.

Eiköhän jokainen sen oman sussunsa löydä ilman asiasta huolehtimista. Akateemisella ja amiksella on paikkansa yhteiskunnassa, toinen ei pärjää ilman toista.

Minusta on lähinnä surullista, jos koulutus on se tärkein asia parinvalinnassa. Mulle ainakin merkkaa ensisijaisesti luonne, arvot ja ajatusmaailma : T: Lukion käynyt amis, joka lukee paljon, käy avoimen yliopiston kursseja ja harrastaa paljon. Olen tyytyväinen alavalintaani. Mutta kun se amislaisuus!! 

No ainakin ennen se meni niin, että kauppislaiset ja lääkisläiset esimerkiksi bilettivät yhdessä. Siitä otannasta sitten valittiin sopiva. Eli vaikka koulutus ei ollut tärkeintä, niin mielellään kuitenkin sopiva yksilö sopivasta tuloluokasta. En tiedä meneekö samoin nykyään.

Minusta se luokkanousu on ehkä enemmänkin henkistä, eli sivistystä ja koulutuksen arvostusta, jonka sitten akateemisena välittää lapsilleen, vaikka ei itse olisikaan missään kovapalkkaisessa työssä. Eihän tutkijatkaan rahalla yleensä juhli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko ennen niin paljon vähemmän paikkoja yliopistossa? Vai mistä tämä kehitys johtuu?

Nykyään et oo mitään ellet oo just joku lääkäri, hammaslääkäri, diplomi-insinööri, arkkitehti tai juristi.

Omalla paperillani ei paljoa tee.

Suurin osa arkkitehdeistä tekee huonosti palkattua massaduunia, eivätkä koskaa suunnittele mitään luovaa, prosessoivat vaan suunnitelmia. En lähtisi sille alalle rahan tai statuksen toivossa. 

Keskimääräinen arkkitehdin palkka on 4000. Monelle se on ihan mukava summa.

Nuorelle arkkitehdille tietysti annetaan tylsimmät ja rutiininomaisimmat työt, kuten monessa muussakin hommassa. Tekemällä se työ opitaan. Ura on kuitenkin pitkä, ja jos sitä luovuutta ja kunnianhimoa on, on väyliä päästä toteuttamaan sitä. Sen hintana on tietenkin lisää työtä, ja jonkunkin verran stressiä, mutta kuka luulikaan että haasteelliset työt ja hyvä palkka tulisivat ilmaiseksi.

Kyllä lähärin tyttären ehdottomasti kannattaa vieläkin pyrkiä arkkitehdiksi.

Vierailija kirjoitti:

Talouselämän mielestä kouluttautumisen tarkoitus on vain palvella talouselämää ja kouluttaa yksikätisiä juntteja. Suomen sivistyneistön mielestä kouluttamisen ja opiskelun tarkoitus on tuottaa omilla aivoillaan ajattelevia, luovia ihmisiä, jotka tekevät yliopistoissa tutkimusta, jolla ei välttämättä on lyhyellä tähtäyksellä diskonttausarvoa. Itse tieto ja tietäminen on arvokasta. Kielitaitoinen ja kulttuuria tunteva humanisti voi olla paljon arvokkaampi resurssi kuin teknokraatti, joka pilaa yrityssuhteet vaikkapa kauko-Idän yrityksiin. 

Kyllä minä arvostan kouluttautumista, vaikka se ei ole suoraan myytävissä markkinoilla kovaan hintaan. Paljon mieluummin olen fiksun ihmisen ystävä kuin tollon, joka ei osaa arvostaa mitään, mitä ei itse osaa.

Koulutus on pienen maan ainoa valttikortti.  

Aika pitkälle näin. Nykyään tehdään kuitenkin paljon nollatutkimusta ja pseudoa erityisesti humanistisilla aloilla. Ihmiset, joiden esivanhemmat oppivat lukemaan vasta sata vuotta sitten, eivät omaa tarvittavia resursseja tai kulttuurista pääomaa tiedetasolla. Valitettavasti. Tämä koskee erityisesti siperianmongoloiditaustaisia, mutta myös muita mk- kulttuureista tulevia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko ennen niin paljon vähemmän paikkoja yliopistossa? Vai mistä tämä kehitys johtuu?

Nykyään et oo mitään ellet oo just joku lääkäri, hammaslääkäri, diplomi-insinööri, arkkitehti tai juristi.

Omalla paperillani ei paljoa tee.

Suurin osa arkkitehdeistä tekee huonosti palkattua massaduunia, eivätkä koskaa suunnittele mitään luovaa, prosessoivat vaan suunnitelmia. En lähtisi sille alalle rahan tai statuksen toivossa. 

Joo. Sama lääkäreillä. Ärsyttävää massaduunia terveyskeskuksessa. Ikinä en lähtis lääkäriksi mussunmussunkitikiti.

Mikä se teidän mielestä on akateeminen luokkanousu, jos se ei ole esim siivoojan tyttärestä opettajaksi, joka tienaa 4000e/kk?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Talouselämän mielestä kouluttautumisen tarkoitus on vain palvella talouselämää ja kouluttaa yksikätisiä juntteja. Suomen sivistyneistön mielestä kouluttamisen ja opiskelun tarkoitus on tuottaa omilla aivoillaan ajattelevia, luovia ihmisiä, jotka tekevät yliopistoissa tutkimusta, jolla ei välttämättä on lyhyellä tähtäyksellä diskonttausarvoa. Itse tieto ja tietäminen on arvokasta. Kielitaitoinen ja kulttuuria tunteva humanisti voi olla paljon arvokkaampi resurssi kuin teknokraatti, joka pilaa yrityssuhteet vaikkapa kauko-Idän yrityksiin. 

Kyllä minä arvostan kouluttautumista, vaikka se ei ole suoraan myytävissä markkinoilla kovaan hintaan. Paljon mieluummin olen fiksun ihmisen ystävä kuin tollon, joka ei osaa arvostaa mitään, mitä ei itse osaa.

Koulutus on pienen maan ainoa valttikortti.  

Aika pitkälle näin. Nykyään tehdään kuitenkin paljon nollatutkimusta ja pseudoa erityisesti humanistisilla aloilla. Ihmiset, joiden esivanhemmat oppivat lukemaan vasta sata vuotta sitten, eivät omaa tarvittavia resursseja tai kulttuurista pääomaa tiedetasolla. Valitettavasti. Tämä koskee erityisesti siperianmongoloiditaustaisia, mutta myös muita mk- kulttuureista tulevia. 

Jatkan vielä, että tällaiset pyrkyrit ja omaa statustaan epätoivoisesti kohottavat kiipijät pilaavat tieteen ja tutkimuksen arvostuksen, vaikka luulevat nostavansa omaa statustaan selittelemällä ja jopa sensuroimalla tutkimustuloksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parinvalinnassa kouluttautuminen merkitsee kaikille muille paitsi kouluttamattomille. Akateemisesti koulutettu haluaa toisen yhtä koulutetun, ja koulutus periytyy lapsille parhaiten koulutetun äidin kautta. Jos pitäisi valita samaa duunia painavan akateemisen ja amiksen väliltä, aika moni valitsee sen akateemisen.

Eiköhän jokainen sen oman sussunsa löydä ilman asiasta huolehtimista. Akateemisella ja amiksella on paikkansa yhteiskunnassa, toinen ei pärjää ilman toista.

Minusta on lähinnä surullista, jos koulutus on se tärkein asia parinvalinnassa. Mulle ainakin merkkaa ensisijaisesti luonne, arvot ja ajatusmaailma : T: Lukion käynyt amis, joka lukee paljon, käy avoimen yliopiston kursseja ja harrastaa paljon. Olen tyytyväinen alavalintaani. Mutta kun se amislaisuus!! 

Kyllä se mulle yksi tärkeä tekijä on, arvojen ja älyn ohella. t: tuplamaisteri, joka toivoo, että puoliso ei ainakaan vihamielisesti kouluttautumiseen suhtaudu

Olisit nyt jättänyt toisen maisterintutkinnon väliin ja jatkanut opintoja tohtoriksi/muuntokouluttanut itsesi targetoidummin. Ei yhteiskunnan kannalta aivan hirveän järkevää kustantaa ikiopiskelijoille tutkintoja toisen perään - eikä ne tutkinnot auta työllistymään jos työssä tarvittavat ominaisuudet puuttuvat. Ei tarvitse suhtautua kouluttautumiseen vihamielisesti jos tuplamaisteriuksia ei arvosta. t FT

Olen nyt alle viisikymppisenä vakinaisessa virassa. Sillä nuoruuden tutkinnolla ei enää ole työmarkkina-arvoa samalla tavalla. Sinusta fiksu ihminen sitten jutaa sillä 20 -vuotiaana tehdyllä valinnalla hamaan hautaan työttömänä tai vielä typerämmin työttömänä tohtorina?

Harvempi akateeminen tutkinto vanhenee niin ettei siitä ole mitään hyötyä työmarkkinoilla - mutta tutkinnosta ei hyötyä jos ei ole hankkinut työkokemusta ja pitänyt ammattitaitoaan yllä. Tuskin työttömyys on tutkinnosta ollut kiinni. Tietenkin työllistyminen hankalaa, jos sen "luokkanousun" on perustanut akateemisen miehen uran varaan itse jääden kotiin vuosikausiksi... Ja tuo heitto typerästä tohtorintutkinnosta, suurin osa väiteilleistä on korkeampipalkkaisissa erityisasiantuntijatehtävissä, joissa maksaa varsin nopeasti tutkintokustannuksensa yhteiskunnalle veroina (minäkin vuosittain noin keskivertopalkansaajan bruttotulojen verran). Jos tuota vertaa ihmiseen joka ensin tekee yhden maisterin, on työttömänä ja sen jälkeen toisen maisterin tutkinnon ja saa akateemisen minimipalkkaa - kumpi yhteiskunnalle parempi?

Kuka väitti, että olin tutkintojen välillä työttömänä? Tein ensin yhden tutkinnon ja olin 20 vuotta keskipalkkaisissa töissä, joissa katsoin, että tulevaisuus ei ole ollenkaan turvattu. tein toisen tutkinnon ja ennen kuin rupeat yhtään öyhöttämään, niin tein toisen tutkinnon kokopäivätyön ohessa ja perheellisenä. En ole muuten ollut päivääkään työttömänä, sen sijaan olen elättänyt kahtakin tohtoria.

...ja nyt on kolmas hakusessa? Lisää akateemista maailmaa ja sanattomia signaaleja, yes. Mutta jokainen tavallaan.

Jo on kova vihamielisyys akateemisia naisia kohtaan sulla. Mutta kysymykseesi, en ole haku päällä, minulla on kaikki mitä tarvitsen. Entä itselläsi?

"Kyllä se mulle yksi tärkeä tekijä on, arvojen ja älyn ohella. t: tuplamaisteri, joka toivoo, että puoliso ei ainakaan vihamielisesti kouluttautumiseen suhtaudu"  Tuosta omasta kommentistasi sai kuvan, että haku on päällä. Ja olen itse akateeminen nainen, se FT. Lähinnä tympäisee tuollainen elitistinen suhtautuminen koulutukseen, se kun ei ihmistä välttämättä jalosta paremmaksi ihmiseksi. Korkeakoulutus tuo taitoja etsiä ja käsitellä tietoa, muodostaa siitä erilaisia synteesejä, parhaimmillaan sen pitäisi tuoda nöyryyttä ja omien rajojen tuntemusta. Mutta täällä palstalla nämä sanattomien signaalien ja "sivistyksen" hehkuttajat edustavat sitä epämiellyttävää osaa akateemisia, elvistellään jollakin tutkinnolla, kuvitellaan sen tekevän jotenkin paremmaksi ihmiseksi - ja pahimmillaan ylpeillään miehen/miehien tutkinnoilla. Akateemisuus nähdään "oikeanlaisiksi tavoiksi, ajatuksiksi, arvoiksi" - kun tiede perustuu juuri kyseenalaistamiseen, akateeminen ajattelu eri näkökulmien uteliaaseen tarkasteluun. Terve itsetunto ja oikeanlainen nöyryys antaisivat sivistyneemmän kuvan ihmisestä. Mitä enemmän olen oppinut sitä vähemmän tiedän tietäväni.

Tuo on jokaisen työläistaustalta ponnistaneen akateemisen mantra ja suojakilpi. Kaikki työ on arvokasta ja tärkeintä on sydämen sivistys.

Ilman muuta onkin. Mutta jos ihan henkilökohtaisesti, lukeneena ihmisenä, yrität olla parisuhteessa ihmisen kanssa joka ei ole lukenut yhtään kirjaa eikä tiedä mitä tarkoittaa relevantti, niin saatat huomata miksi lika barn leker bäst. Ja se on ihan ok.