Lue keskustelun säännöt.
Mies sulkeutuu kun otan lapsenteon esille
Mikä neuvoksi? Olemme yli 30 pariskunta ja yhdessä useita vuosia. Olen parin vuoden aikana yrittänyt ottaa esiin lastenhankinna, mutta puoliso keksii aina jonkun syyn vielä odottaa. Nyt olen tullut kärsivällisyyteni päähän, lääkärinkin minulle totesi että jos aion tehdä lapsia nyt on sen aika. Puoliso ei usko että on kiire (vaikka ikää on molemmilla) ja silmin nähden ahdistuu aina kun otan aiheen esille. Olen yrittänyt antaa omaa aikaa ja tilaa miettiä asioita, mutta uskon että hän yrittää vielä pitää kynsin ja hampain kiinni elämästä ilman lapsia. Hän keksii jatkuvasti jotain mitä "on pakko saada tehtyä" ennen lapsia vaikka käytännössä kaikki on aivan täysin valmista. En halua ahdistaa häntä, mutta en enää halua odottaa. Hänen mielestä esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden odotus ei ole mitään, ja minä tiedän että biologisesti se on paljonkin! Tiedän, että uhkavaatimuksen antaminen ei toimi enkä sellaista halua. Taistelen tämän asian kanssa joka kuukausi ovulaationaikaan, jolloin en voi olla ajattelematta asiaa kokoajan... Ja toinen välttelee asiaa kuin ruttoa. Syy hänellä on mielestäni (ei ole itse saanut kerrottua kunnolla syytä) että hän haluaa vielä olla ilman lapsia vuoden tai pari. Haluaa nauttia elämästä ja tehdä omia juttuja. Ei usko että vielä on kiire ja luulee että liioittelen.
Tunnen kuinka kello käy ja tuntuu todella pahalta.
Mielellään järkeviä neuvoja kiitos, ihan on tarpeeksi huono fiilis muutenkin.
Kommentit (930)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä lapsista haaveilevia kauhistelevista usein miettii, että millainen se oma lapsuus on mahtanut heillä olla. Ja millaiset vanhemmat?
Henk.koht. vanhempani eivät todellakaan pistäneet omaa elämäänsä tauolle vaan meno oli yhtä huoletonta kuin ennen lapsiakin. Ikinä kertaakaan eivät kuitenkaan tehneet minulle tai sisalleni pahaa. Siksipä en ole koskaan nähnyt lasten hankintaa negatiivisessa valossa, pidin ja pidän perheestäni.
Pari laadutonta tutkimusta eivät todista lasten olevan aina absoluuttisia ankeuttajia vaikka linkit pastaisi tänne taas sata kertaa. Eikä jankkaus koskaan lopu, perustan tämän ikimuistoiseen kihlaliittoketjuun. Eikö ihmisillä todella ole parempaa tekemistä kuin arvostella toisiaan AV:lla?
Mitä ap:lle kuuluu, mitkä fiilikset?
Muistan jo lapsena ajatelleeni että vanhempani ovat todella tylsiä, tuntuu että tosi vähän kävivät missään eikä niillä juuri ollut kavereita. Varhaisteininä yritin saada niitä jopa elämään elämäänsä, kysyin että pitäisikö niiden joskus käydä jossain. Se ihankiva normaali perhe-elämä oli niin puuduttavan tylsän oloista lapselle jolla oli omia kavereita jotka oli paljon oleellisempia, kuin luonteeltaan aivan erilaiset vanhemmat kuin mitä itse on ja oli. Samaa mieltä vieläkin. Kaverit valitaan luonteen ja yhteensopivuuden perusteella, lapsia ja vanhempia ei. Siksi niiden kanssa voi olla todella tylsää eivätkä ole maailman parasta seuraa todellakaan.
Kuuluu normaalikehitykseen, katsoa vanhempiaan tylsinä. Heitä jotka ajattelevat et wau mitä makeita tyyppei mun mude ja fade on aika harvassa ;)
Tosin meillä ainakin lapset on paljon konservatiivisempia, välillä teinit toppuuttelee kun ollaan liian riehakkaita. Mutta eivät ihaillen, vaan nolostellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun veljelläni oli tuollainen tilanne, että hän oli n. 36-vuotiaana seurustellut 4 vuotta nuoremman naisen kanssa 3-4 vuotta ja he olivat sopineet seurustelun aloittaessa, että he haluavat lapsia. Kuitenkin veljeni muutti mielensä ja he erosivat.
Ennen miehet oli miehiä eikä itsekkäitä ikuisia poikia. Minä ja ystäväni olemme menneet naimisiin/avoliittoon 90-luvulla ja silloin ei perheen perustaminen ollut mikään ongelma. Suurin osa pareista on yhä naimisissa/avoliitossa. Olemme nyt 5kymppisiä ja suurimmalla osalla lapset ovat jo aikuisia tai teinejä. Itse asiassa monella parilla on 3-4 lasta. Meillä on vain 2 lasta vaikka mies olisi mielellään halunnut sen kolmannenkin. Mutta minä en halunnut enää olla raskaana tai synnyttää ym ja se oli miehelle ok. Olemme kaikki keskiluokkaisia taviksia ja tietynlainen perhekeskeisyys yhdistää meitä. Emme ole kuitenkaan mitenkään uskovaisia tai välttämättä perinteisiäkään. Säälittää jo valmiiksi omat lapset jotka tuskin löytävät yhtä hyviä puolisoita ja kestäviä suhteita. Varmaan tytärkin saa tehdä lapset yksin kun niitä haluaa. Ja kuinka ollakaan poika ei ainakaan vielä mitään suhdetta tai lapsia halua. Tosin poika on vasta 19v niin kasvaminen on vielä pahasti kesken.
Evoluution kannalta miehelle on parasta saada siemenensä mahdollisimman moneen naiseen, naoselle taas on parasta huolehtia syntyvästä lapsesta. Tämän biologisen seikan vuoksi olisi parasta, jos yhteiskunta maksaisi naisille kilpailukykyisen korvauksen ajalta, jolloin he huolehtivat lapsista (eli eivät olisi miehistä taloudellisesti riippuvaisia) ja miehet saisivat olla vapaana töissä ja harrastuksissa ilman perhevaatimuksia. Kaikki voittaisivat.
Luin vain ekan sivun, niin sori jos toistan muiden kommentteja. Jäin miettimään, kun ap puhuu siitä että on aina halunnut lapsia ja mies tiennyt siitä, kuinka mies olisi luonteeltaan kamala jos olisikin pitänyt hänet siinä luulossa että joskus sitten. Sitä siis mietin, että me ihmisethän olemme vain osittain tietoisia tämän hetkisistä haluista puhumattakaan tulevista. Ap:llä on vahva halu lapseen ja ymmärrän sen täysin, olen itsekin sellainen ja 35v tein lapsen melkein itseellinen nainen periaatteella. Mutta huomasin jo ennen sitä, että tosi monella ei ole tällaista lapsenkaipuuta. Lähes kukaan mun naispuolisista ystävistä ei ymmärtänyt sitä ollenkaan ja he kaikki ovat nyt menneet jo iältään ohi eivätkä ole tehneet lapsia. Varmaan ihan onnellisia ovat. Joskus pari-kolmekymppisenä he kyllä ajattelivat, että eiköhän ne lapset joskus sitten tule kuvioihin, mutta eivät palavasti halunneet niitä. Mietin olisko Ap:n mies tällainen? Hän ei ilkeyttään pidä sinua roikkumassa, vaan hän on vaan hämmentynyt kun mitään palavaa tarvetta ei olekaan tullut. Ei ole tullut sitä fiilistä, että nyt olen oikeassa iässä isäksi. Ap:n on vaikea ymmärtää, koska hänellä on pitkään/aina ollut se fiilis. Vinkkinä sanoisin, että jos lapsensaanti on sinulle tärkeää, niin hankkiudu raskaaksi keinolla tai toisella (esim. hoidot). Aikaa sinulla ei ole enää paljon.
P.S. En muutenkaan ymmärrä tuollaista loputonta valmistelua ura, koti ym. Lapsi mullistaa kaiken niin täysin. Ne asiat mitä luulit helpoiksi ei olekaan ja toisinpäin, arvotkin heittää häränpyllyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos aikoo rakentaa uuden pitkäikäisen suhteen johon aikoo sitten tehdä lapsia, kiire alkaa olla vielä kovempi.
Minulle ei koskaan tullut vauvakuumetta, ikinä ei tullut sitä fiilistä, että juuri nyt on oikea aika ruveta äidiksi. Tiesin kuitenkin, että haluan lapsia ”sitten joskus”.
Miehelle tuli vauvakuume, ja hän alkoi voimakkaasti puhua haluavansa lapsen. Minä sitten ajattelin, että eipä tämän parempaa aikaa varmaan tule, ja suostuin.
Ratkaisu oli todella onnistunut. Lapsi oli heti maailman rakkain, ja äitiys sopi minulle hyvin. Miehen aloitteesta ja ”järkisyillä” tehtiin 2v ikäerolla toinenkin lapsi. Perheemme on ollut kaiken aikaa hyvin onnellinen, vaikka koliikit, refluksit ja allergiat aiheuttivat ajoittan rankkaakin aikaa, ja vaikka äitiyden myötä työurani kyllä kärsi jonkun verran (miehen ei).
Mies olisi halunnut neljäkin lasta, mutta minulle riitti kaksi, juuri tuon työelämän haitan takia. Nyt lapset ovat jo liki aikuisia, ja edelleen olemme molemmat äärimmäisen tyytyväisiä siihen, miten elämä on mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänellä on oikeus olla haluamatta lapsia.
Meille oli itsestäänselvää että haluamme lapsia. Molemmille. Olin 25v ja mies 28v kun menimme naimisiin. Ennen naimisiin menoa olimme seurustelleet ja asunneet yhdessä 4 vuotta. Minulla iski häiden jälkeen vauvakuume. Mies oli vähän yllättynyt että nytkö jo mutta parin tunnin miettimisen jälkeen hän vaan tuumasi että sopiihan se mutta ei hänellä mikään vauvakuume ollut. Meille kävikin niin ettei sitä lasta nyt niin vaan tehtykään. Ja silloin kyllä molempiin iski paniikki että mitäs jos me ei saadakaan lapsia. Halusimme todellakin elää tavallista lapsiperhe-elämää. Saimme lopulta 2 tervettä lasta ja yhä muistamme olla kiitollisia tästä onnesta. Lapset ovat jo aikuisia...23v ja 19v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on oikeus olla haluamatta lapsia.
Mutta nyt ei ole kyse siitä, vaan siitä, että hän halusi niitä ”joskus myöhemmin”, mikä ei ole realistista enää tuossa iässä. Miehetkään eivät saa esikoista yli 40-vuotiaana kuin ani harvoin. Tuo on vähän kuin haluaisi viettää valkeaa joulua Helsingissä pimeyden keskellä juhannuksena.
No, jos luet nyt koko ketjun niin huomaat, että mies on kunnollisen keskustelun jälkeen ymmärtänyt asian laidan ja haluaa nyt lapsen pian, koska nyt se on vielä ylipäätään jotenkin mahdollista. Tässä ketjussa sen sijaan on aika monta, jotka eivät ymmärrä asiaa mistään ratakiskosta väännettynäkään.
Eihän AP ole täällä vaan miehensä kanssa tekemässä lapsia.
APhan laittoi viestiä jotenkin teiltä meni ohitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin 18-v kivan pojan, jonka kanssa aloin seurustella. Kerroin jo seurustelun alkumetreillä hänelle, että haluan naimisiin ja lapsia mwlko nuorena. Kun olin 21, pidin huolta siitä, että mentiin kihloihin. Kun olin 23, suunniteltiin häät seuraavalle kesälle, jolloin täytin 24. 24v sain lapseni 1/4. Nyt 41 veenä sain neljänteni.
Oot ap tipahtanut siihen kuiluun, mihin moni nainen tipahtaa. Eli siihen, että nuoruus huidotaan jossain semitärkeissä asioissa, kuten harrastuksissa ja bilettelyissä. Moni huitoo ajan myös opinnoissa ja töissä, mutta unohtaa suunnitella ja varmistaa, että milloin niitä lapsia tehdään. Sitten kun on eletty ns pitkitettyä nuoruutta yhdessä kymmenkunta vuotta, havahtuu nainen biologisen kellon kilkatukseen. Ja mies on epäkiinnostunut asiasta, koska nainen on ”niin nähty” ja eroajatukset välkähtelevät mielessä silloin tällöin. Näin ollen vauvanteot ei oikein innosta.
Moni nainen jättää jahkailevan miehen tässä vaiheessa ja yrittää etsiä miestä, joka pikavauhdilla alkaisi lisääntymään. Mitä tekee mies? Lisääntyy uuden parikymppisen naisen kanssa alle 1,5v:ssa. Siinä sitten entinen nainen ajattelee, että mikä meni pieleen?
Vastaus on, että se, että nainen silloin parikymppisenä ei vaatinut miestä päättämään lastenteosta ajoissa ja vaatinut myös miestä pysymään lupauksessaan. Tai jopa se, että nainen ei itse tajunnut selvittää ajatuksiaan asian suhteen, että haluaako niitä lapsia vai ei ja milloin niitä haluaa.
Vauvantekoasiaa voi hoitaa iän suhteen ”hyväksytysti” ikäkautena 20-40. Jos nainen elää 80v, se tarkoittaa että aikaa ko. hommaan on 25% koko elämästä, aika vähän siis! Ka jos siitä ajasta vielä hukkaa puolet niin..... voi olla että jää ilman 😔
Tsemppiä sulle ap, pistä ukkos seinää vasten!
Tämä. Harvinaisen selkeä analyysi.
Kiitos 🙂 Ajattelen tätä asiaa siitä näkökulmasta, että itselleni lastensaanti on ollut elämäni tärkein tavoite. En ole halunnut jättää mitään sattuman varaan. Toki olen ehkä omlut astetta paremmassa asemassa vaatimaan miestä tekemään niitä lapsia, koska mies kyllä tiesi että muitakin ottajia olisi ollut, eikä suinkaan rakennekynsien tai hiuslisäkkeiden takia. Jos nainen ei ole muita naisia vastaan ns kilpailukykyinen, niin silloin vaatiminen ei välttämättä tuota tulosta 🤨 Toki mulla on ollut muitakin tavoitteita elämässä kuin lastensaanti, oon mm. kouluttautunut maisteriksi. Mukava työpaikkakin on, tosin en ole koulutustani vastaavassa hommassa ja palkkakin melko pieni. Että voisin sitä puolta kohentaa, pitäisi mieheni luopua omasta kovasta urastaan, mutta sitä en viitsi alkaa vaatimaan. Vietön ennemmin itse aikaa lasteni kanssa.
T. se joka ”analyysin” kirjoitti
Huh Huh. Sä olet löytänyt kivan pojan, joka on saanut olla onnellinen, kun suostut hänen kanssaan olemaan, vaikka on tehty selväksi, että sulla on kyllä ottajia.
Lapsia on tehty kilpailukykyisen naisentahtisesti, maisterin koulutuskin yhteiskunnan (ja tod näk miehen) varoilla hankittu, mutta ei sitä viitsitä käyttää.
Säälin kovauraista miestä, joka on joskus ollut kiva poika.
Mies ei halua lapsia mutta ei sano sitä suoraan, koska pelkää sun reaktiota siihen ja mahdollisia riitoja sen seurauksena
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on Ap:n tilanne nyt? En jaksa plärätä koko keskustelua.
Tajusin olleeni pikkupojan kanssa yksissä ja vaihdoin mieheen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sorry, ap, mutta en usko miehesi ihmeelliseen kääntymiseen. Hän vakuuttaa sinulle että juu tehdään nyt lapsi, ai kuinka ihanaa, mutta välttää sitä vielä taitavampi. Ja sinä vain uskot sinisilmäisenä. Mies nyt kiireesti etsii uutta suhdetta, jossa samat palvelut pelaa ilman velvollisuuksia.
Monessa viestissä on mainittu, etteivät miehet halua lapsia koska "palvelut pelaa". Mitä tämä tarkoittaa?
Palveleeko lapseton nainen jotenkin miestään? Jos nainen palvelee miestään jo ennen lapsia, niin millä todennäköisyydellä se palvelu muka loppuu tai edes vähenee jos suhteeseen syntyy lapsia. Väittäisin että käy ihan päinvastoin. Miestään palveleva nainen saa kyllä palvella ne lapsetkin, jos on sille tielle lähtenyt.
Mies haluaa suhteesta vain yhden palvelun, kaikki muu on toissijaista.
Lisäys: palvelun luonteesta huolimatta lienee kuitenkin parempi puhua palvelusta kuin tavarasta.
Tämä ”palvelu” sitten lakkaa toimimasta kun lapsia tulee?
Kuka mies tuohon diiliin suostuu jos ehdot kerrotaan etukäteen.
Miten asia jossa nainen on ”saama puolella” on ”palvelu” miehelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä lapsista haaveilevia kauhistelevista usein miettii, että millainen se oma lapsuus on mahtanut heillä olla. Ja millaiset vanhemmat?
Henk.koht. vanhempani eivät todellakaan pistäneet omaa elämäänsä tauolle vaan meno oli yhtä huoletonta kuin ennen lapsiakin. Ikinä kertaakaan eivät kuitenkaan tehneet minulle tai sisalleni pahaa. Siksipä en ole koskaan nähnyt lasten hankintaa negatiivisessa valossa, pidin ja pidän perheestäni.
Pari laadutonta tutkimusta eivät todista lasten olevan aina absoluuttisia ankeuttajia vaikka linkit pastaisi tänne taas sata kertaa. Eikä jankkaus koskaan lopu, perustan tämän ikimuistoiseen kihlaliittoketjuun. Eikö ihmisillä todella ole parempaa tekemistä kuin arvostella toisiaan AV:lla?
Mitä ap:lle kuuluu, mitkä fiilikset?
Muistan jo lapsena ajatelleeni että vanhempani ovat todella tylsiä, tuntuu että tosi vähän kävivät missään eikä niillä juuri ollut kavereita. Varhaisteininä yritin saada niitä jopa elämään elämäänsä, kysyin että pitäisikö niiden joskus käydä jossain. Se ihankiva normaali perhe-elämä oli niin puuduttavan tylsän oloista lapselle jolla oli omia kavereita jotka oli paljon oleellisempia, kuin luonteeltaan aivan erilaiset vanhemmat kuin mitä itse on ja oli. Samaa mieltä vieläkin. Kaverit valitaan luonteen ja yhteensopivuuden perusteella, lapsia ja vanhempia ei. Siksi niiden kanssa voi olla todella tylsää eivätkä ole maailman parasta seuraa todellakaan.
Kuuluu normaalikehitykseen, katsoa vanhempiaan tylsinä. Heitä jotka ajattelevat et wau mitä makeita tyyppei mun mude ja fade on aika harvassa ;)
Tosin meillä ainakin lapset on paljon konservatiivisempia, välillä teinit toppuuttelee kun ollaan liian riehakkaita. Mutta eivät ihaillen, vaan nolostellen.
Pointtini oli se, että se perhe-elämä jota ne vauvakuumeiset lisääntyjät niin kovasti haluaa voi olla sille jälkikasvulle tylsää. Jos vanhemmat tekee lapset itselleen seuraksi jotta voi viettää perheaikaa, pitää varautua siihen ettei se kiinnostakaan lapsia. Mua se ei kiinnostanut lapsena eikä nuorena, enkä vielä aikuisenakaan haluaisi sellaista elämää. Tämä siis ei omalla kohdallani liittynyt ikävaiheeseen vaan olen aina pitänyt perhekeskeisyyttä todella ikävystyttävänä. Edelleen, ystävät ovat usein parempaa ja fiksumpaa seuraa koska ne sentään saa valita.
Vierailija kirjoitti:
Muistan jo lapsena ajatelleeni että vanhempani ovat todella tylsiä, tuntuu että tosi vähän kävivät missään eikä niillä juuri ollut kavereita. Varhaisteininä yritin saada niitä jopa elämään elämäänsä, kysyin että pitäisikö niiden joskus käydä jossain. Se ihankiva normaali perhe-elämä oli niin puuduttavan tylsän oloista lapselle jolla oli omia kavereita jotka oli paljon oleellisempia, kuin luonteeltaan aivan erilaiset vanhemmat kuin mitä itse on ja oli.
Niin muistan minäkin. Ja sitten minä aikuistuin ja totesin, ettei minua nyt aikuisena enää nappaa sen nuorille ominainen päätön laukkaaminen. Kun maapallo on kierretty ympäri ja kaikki mielenkiintoinen kokeiltu, on tosi kivaa keskittyä olennaiseen, eli perheeseen. Nyt minua ei saisi kirveelläkään interreilille tai väkijoukkoihin maailmantähtien keikkoja kuuntelemaan. Ne on nähty jo. Ihanaa kun voi olla kotona omassa rauhassa ja nauttia saunasta ja pullan tuoksusta.
No minä en puhunut päättömästä laukkaamisesta vaan siitä, että se kotoilu ja perheily ei ollut minun juttu pienenä eikä nyt aikuisena. Eli vaikka vanhempani halusivat viettää aikaa sen ns oleellisimman kanssa eli perheen, mielestäni se oli vain pakollinen paha. Mulla oli hyviä kavereita joiden kanssa olemisesta sai paljon enemmän kuin vanhemmista tai sisaruksista, joiden kanssa ei oikeastaan ollut mitään yhteistä vaikka ihan mukavia olivatkin. Sillä tiellä ollaan vieläkin. Arvostan enemmän alusta asti valittuja ja vapaaehtoisia ihmissuhteita kuin sukulaisuuden tuomia pakkosuhteita. En oikeastaan ymmärrä mitä tekisin sellaisilla ihmissuhteilla.
Apu on Ap lähellä ja vastaavassa tilanteessasi oleville!
Yleinen Siittäjä tavattavissa lauantaisi klo 15-21:00 välisenä aikana.
Surullista kun on näin kyynistä. Vanhempana täti-ihmisenä sanoisin, että tämä miehen "kääntyminen " kuulostaa normaalilta. Miehet on yleensä se vähempi vauvakuumeinen osapuoli, ja usein vain peesaavat naista. Eli kun nainen haluaa, niin suostutaan, ja se on aidosti ok. Osalle toki ei, mutta isolle osalle kyllä.
Meillä mies oli todella nahkea esikoisen suhteen, juurikin ap:n kertomien pelon ym. vuoksi. Kuitenkin suostui, ja lopulta oli se, joka kärtti kolmosta, halusi aluksi paljon enemmän kuin minä.
Miehet kypsyy isyyteen hitaammin, se vaan on niin. Normaalia, ei tartte säikähtää tai liikaa sääliä. Tottakai jos ei oikeasti halua ollenkaan, niin sitten käyttäytyy kuin aikuinen ja sanoo suoraan.
N54