Mies sulkeutuu kun otan lapsenteon esille
Mikä neuvoksi? Olemme yli 30 pariskunta ja yhdessä useita vuosia. Olen parin vuoden aikana yrittänyt ottaa esiin lastenhankinna, mutta puoliso keksii aina jonkun syyn vielä odottaa. Nyt olen tullut kärsivällisyyteni päähän, lääkärinkin minulle totesi että jos aion tehdä lapsia nyt on sen aika. Puoliso ei usko että on kiire (vaikka ikää on molemmilla) ja silmin nähden ahdistuu aina kun otan aiheen esille. Olen yrittänyt antaa omaa aikaa ja tilaa miettiä asioita, mutta uskon että hän yrittää vielä pitää kynsin ja hampain kiinni elämästä ilman lapsia. Hän keksii jatkuvasti jotain mitä "on pakko saada tehtyä" ennen lapsia vaikka käytännössä kaikki on aivan täysin valmista. En halua ahdistaa häntä, mutta en enää halua odottaa. Hänen mielestä esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden odotus ei ole mitään, ja minä tiedän että biologisesti se on paljonkin! Tiedän, että uhkavaatimuksen antaminen ei toimi enkä sellaista halua. Taistelen tämän asian kanssa joka kuukausi ovulaationaikaan, jolloin en voi olla ajattelematta asiaa kokoajan... Ja toinen välttelee asiaa kuin ruttoa. Syy hänellä on mielestäni (ei ole itse saanut kerrottua kunnolla syytä) että hän haluaa vielä olla ilman lapsia vuoden tai pari. Haluaa nauttia elämästä ja tehdä omia juttuja. Ei usko että vielä on kiire ja luulee että liioittelen.
Tunnen kuinka kello käy ja tuntuu todella pahalta.
Mielellään järkeviä neuvoja kiitos, ihan on tarpeeksi huono fiilis muutenkin.
Kommentit (930)
Vierailija kirjoitti:
Minun kaverini täyttää pian 42v ja on edelleen "kattellaan"-miehen kanssa. Kamalaa katsoa touhua vierestä.
Tuntuu varmasti kurjalta...mutta jos nainen on käynyt selvittämässä hedelmällisyytensä tasoa, niin tietää hän oman tilanteensa paremmin.
Hedelmällisyydessä on iso vaihtelevuus, sillä vaihdevuosien tulo vaihteelee paljon.
Joillakin ne voi alkaa jopa ihan lähellä 35-vuotta, kun joillakin voi mennä pitkälle 57++ saakka. Keskimääräinen vaihdevuosien alkamisaika on jotain 52v.
Minut ultrattiin yksityiselle 42-vuotiaana ja sanoivat, että munasarjoissa on folleja yhtä paljon, ellei enemmän, kuin monella keskivertoikäiselläi ja se vastaisi ihan nuoren naisen tilannetta. Myös verikokeiden perusteella, arvot vastasivat noin 20+ arvoja.
Ainoa asia, jota halusivat painottaa, oli se, että munasolujen ikä on korkea ja se vaikuttaa hedelmöittymiseen.
Ei siis riitä, että kaikki on kunnossa!
Edelleen kiertoni on säännöllinen 29/29, eikä koskaan ole lääkityksiä tarvittu. Olen perinyt geenit, jotka mahdollistavat sen, että lapsia saadaan pitkään. Suvussa on synnytetty vielä myöhäisellä iällä.
Siksi en halua luovuttaa vielä, jos vaikka löytyisi vielä yksi hyvä munasolu, jostain😊
Tähtitaivas☆
Selität että alatte yrittää, koska on epätodennäköistä että heti tärppää. Nyt kun aloitatte, voitte ehkä kolmen vuoden päästä olla vanhempia.
Käy mällipankissa, eikö se ole yleistyvä tapa saada lapsi. Voit saada todella hyviä geenejä. Ihmiset, kun yleensä valitsevat kumppanikseen kaltaisensa samoine perinnöllisine vikoineen ja linja ei ikinä jalostu ja samat vammat menee sukupolvelta toiselle.
Jos mies tuossa tilanteessa päättää haluta lapsen, ei hän ole sitä hoitamassa, vaan tekee sinusta äidin myös itselleen.
Miehen pitää aina vähän vastustaa lapsentekoa, ihan periaatteesta, että sen haluaminen tulee naisen vastuulle. Täten mies pesee kätensä urakasta. Toki hän perheen haluaa ja isänimityksen, mutta "syyttämällä" sen haluamisesta naista hän saa sinut nöyräksi lastenhoitajaksi ja tiskipöytään kiinni.
Tule toki kertomaan muutaman vuoden päästä kuinka kävikään 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltähän näistä yksin olijoista tuntuu sitten vanhana eläkkeellä kun ei ole ketään kuka tulisi katsomaan...
Voi että. Kyllä kannattaa panna oma elämä tauolle 20 vuodeksi ihan vain jotta sitten joku kävisi +65-vuotiasta katsomassa. Kun arvon eläkeläinen ei tietenkään itse suvaitse mennä ketään käymään katsomassa, hänen luokseen on lasten tultava koska pitää olla kiitollisuuden velassa siitä että on elämän lahja annettu. Voi oksennus.
Velat sentään tajuavat pitää ihmissuhteista huolta kun ei voi tuudittautua siihen uskoon että lapsista on aina seuraa. Onnea niille jotka hylkää ystävät heti kun tekevät itselleen perheen. Oikein toivon että niin typerät ihmiset jäisivät lopulta yksin kun puoliso kuolee tai tulee ero vanhoilla päivillä, ja lapset muuttavat ulkomaille. Kannattiko panostaa pelkästään siihen perheeseen? MUTTA AINAKIN PERIAATTEESSA JOKU VOISI KÄYDÄ KATSOMASSA EDES KERRAN VUODESSA.
Ei se oma elämä mhinkään tauolle mene, höpsö. Siihen tulee vain lisää elementtejä ja rooleja mukaan. Tulee mielenkiintoisempaa ja monipuolisempaa.
Toki se ihan ensimmäinen vuosi on aika erilainen kuin mikään muu aika elämässä, mutta sekin on rikkautta ja monipuolisuutta. Myöhemmin sitten vanhat jutut palaavat siltä osin kuin kiinnostavat (lapsettoman elämän turhimmat aikasyöpöt tuppaavat kyllä karsiutumaan, kun on parempaa uutta tekemistä).
Omat lapseni ovat nyt lukiossa, ja pystyn harrastamaan vanhoja harrastuksiani heidän kanssaan myös. Yhdessä se on itse asiassa hauskempaa kuin ennen. Toisaalta perhe-elämän sitovuus on ollut vähäistä jo kauan, tarvittaessa nämä pärjäävät jo keskenäänkin, tai voivat jopa laittaa ruoan valmiiksi kun tulen kotiin. Enemmän minun menemisiäni sitoo työ ja parisuhde kuin lapset.
Vierailija kirjoitti:
Käy mällipankissa, eikö se ole yleistyvä tapa saada lapsi. Voit saada todella hyviä geenejä. Ihmiset, kun yleensä valitsevat kumppanikseen kaltaisensa samoine perinnöllisine vikoineen ja linja ei ikinä jalostu ja samat vammat menee sukupolvelta toiselle.
Jos mies tuossa tilanteessa päättää haluta lapsen, ei hän ole sitä hoitamassa, vaan tekee sinusta äidin myös itselleen.
Miehen pitää aina vähän vastustaa lapsentekoa, ihan periaatteesta, että sen haluaminen tulee naisen vastuulle. Täten mies pesee kätensä urakasta. Toki hän perheen haluaa ja isänimityksen, mutta "syyttämällä" sen haluamisesta naista hän saa sinut nöyräksi lastenhoitajaksi ja tiskipöytään kiinni.
Tule toki kertomaan muutaman vuoden päästä kuinka kävikään 😁
Mistä urakasta? Just puhuttiin että mikään ei muutu. Voi harrastaa ja matkustaa ja...
Suosittelen, että eroat. Ihan tämän vuoksi.
Olen sinua vanhempi nainen ja tunnistan tilanteen.
Sinun mahdollisuutesi ovat nyt ne, että
A) suret ja kärsit eroa ehkä vuoden, pari. Sitten (kenties toki aiemminkin) löydät uuden suhteen, jossa voitte alkaa yrittää lapsia heti ja toivottavasti saatte lapsen tai lapsia.
ja
B) jäät suhteeseen, suret ja kärsit vuosia tai loppuelämästi, suhde kriisiytyy kenties kovinkin pahasti. Ero tulee tai ei tule, mutta se tulee myöhemmin. Pahimmassa tapauksessa menetät hedelmälliset vuotesi etkä koskaan saa lapsia. Se tuhoaa suhteen ennemmin tai myöhemmin sitten, kun kyseessä on tilanne, että toinen jarruttelee eli on käytännössä toisen syy, ettei lapsia saada. Jos valkkaat tän vaihtoehdon, todennäköisesti traumatisoidut tästä suhteesta pahemmin, katselet vaikka esim jotain pettämistä tms. Luvassa ihan mahdollisesti vuosien varrella kaikenlaista skeidaa, sen saatat aiheuttaa sinäkin toisaalta, koska teillä on nyt vana iha. Eri tavoiteett lähivuosille, jotka ovat oleellisia tulevaisuutesi kannalta.
Tuetty voit myös
C) väsätä lapsia miehesi kanssa väkisin tai huijaamalla, että olet syönyt pillerisi tms. Tätä en suosittele kenellekään, lapsi ansaitsee asiaan valmiit vanhemmat. Älä tee lapsesta jotain ihmiskoetta.
Mikä.n ei tunnu pahemmalta kuin jäädä ilman lapsia toisen ihmisen vuoksi. (Seuraavaksi pahinta on joutua isäksi tai äidiksi vastoin tahtoaan eli vaihtoehto C)
Eli lyhyesti: eroat. Heti. Mitä pikimmiten alat surra eroasi, sitä nopeammin pääset alkamaan elämääsi uudelleen. Joka tapauksessa edessäsi on surua, vaihtoehdolla A se on lyhintä ja tilanne kaikkein streitein. Huomautan myös, että ihmiset pariutuu ja saa perheitä koko ajan eli oman ikäluokkasi kumppanimahdollisuudet vähenevät koko ajan.
Ja kyllä, itse sain onnellisen lapsen nelikymppisenä vaihtoehto A:n jälkeen. Kadun vain että odotin niinkin pitkään ja hajotin itseäni kuvailemasi laisessa parisuhteessa.
Näistä lapsista haaveilevia kauhistelevista usein miettii, että millainen se oma lapsuus on mahtanut heillä olla. Ja millaiset vanhemmat?
Henk.koht. vanhempani eivät todellakaan pistäneet omaa elämäänsä tauolle vaan meno oli yhtä huoletonta kuin ennen lapsiakin. Ikinä kertaakaan eivät kuitenkaan tehneet minulle tai sisalleni pahaa. Siksipä en ole koskaan nähnyt lasten hankintaa negatiivisessa valossa, pidin ja pidän perheestäni.
Pari laadutonta tutkimusta eivät todista lasten olevan aina absoluuttisia ankeuttajia vaikka linkit pastaisi tänne taas sata kertaa. Eikä jankkaus koskaan lopu, perustan tämän ikimuistoiseen kihlaliittoketjuun. Eikö ihmisillä todella ole parempaa tekemistä kuin arvostella toisiaan AV:lla?
Mitä ap:lle kuuluu, mitkä fiilikset?
Kirjoitin hieman epäselvästi.
Eli noista A ja B -vaihtoehdoista.
Homma menee niin, että ellet valitse nyt heti A, niin erittäin todennäköisesti B:n jälkeen seuraa A, mutta SITEN, että olet ehkä paljonkin vanhempi ja paljonkin murtuneempi, jolloin vaihe A alkaa paljon myöhemmin ja on vaikeampi, sillä kun olet vanhempi ja traumatisoituneempi tilanteesta, sinun on vain vaikeampi tulla raskaaksi ja ehkä myös löytää se parisuhde, koska saatat menettää esim mahdollisuutesi luottaa toisen lupauksiin yms jne.
Lähtisin aapeena hankkimaan lasta yksin. Nyt.
Mies pysyy mukana tai sitten ei. Jos mies ei halua olla edes siittäjänä mukana jutussa niin sitten lapsi alulle hoidoilla. Oma asunto.
Voihan sitä edelleen jatkaa seurustelua nyksän kanssa, mutta asua eri katon alla.
Katkeroidut vaan jos lapsiasia ajaa miehen takia ohi ja lapset jäävät tekemättä. Jos siis kovasti haluat lapsen.
Miehelle voi myöhemmin tulla se halu saada lapsi -ehkä 10 vuoden päästä- ja sitten hän vaihtaa nuorempaan naiseen, joka pystyy tämän hänelle tarjoamaan.
Sinä odottelit ja odottelit ja aika ajoi ohi. Jäit yksin ilman miestä, lapsia ja perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin hieman epäselvästi.
Eli noista A ja B -vaihtoehdoista.
Homma menee niin, että ellet valitse nyt heti A, niin erittäin todennäköisesti B:n jälkeen seuraa A, mutta SITEN, että olet ehkä paljonkin vanhempi ja paljonkin murtuneempi, jolloin vaihe A alkaa paljon myöhemmin ja on vaikeampi, sillä kun olet vanhempi ja traumatisoituneempi tilanteesta, sinun on vain vaikeampi tulla raskaaksi ja ehkä myös löytää se parisuhde, koska saatat menettää esim mahdollisuutesi luottaa toisen lupauksiin yms jne.
Tää on selvästi tilanne, että surua on luvassa, tavalla tai toisella. Surulta et ap nyt välty.
Ylläoleva ohje ottaa tän huomioon ja pyrkii minimoimaan sun surun ja siihen kuluvan ajan. Ja maksimoimaan mahdollisuutesi saada perheen.
Tulet niin unohtamaan nykyisen suhteesi seuraavassa suhteessa, jossa lapsi on yhteinen tavoite. Tulet vain ihmettelemään, miksi ylipäänsä harkitsit suhteeseen jäämistä. Älä havahdu tän suhteen toimimattomuuteen liian myöhään, sitä surua ja katkeruutta ja epätoivoa ei toivo kenellekään.
Tähti☆ kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kaverini täyttää pian 42v ja on edelleen "kattellaan"-miehen kanssa. Kamalaa katsoa touhua vierestä.
Tuntuu varmasti kurjalta...mutta jos nainen on käynyt selvittämässä hedelmällisyytensä tasoa, niin tietää hän oman tilanteensa paremmin.
Hedelmällisyydessä on iso vaihtelevuus, sillä vaihdevuosien tulo vaihteelee paljon.
Joillakin ne voi alkaa jopa ihan lähellä 35-vuotta, kun joillakin voi mennä pitkälle 57++ saakka. Keskimääräinen vaihdevuosien alkamisaika on jotain 52v.
Minut ultrattiin yksityiselle 42-vuotiaana ja sanoivat, että munasarjoissa on folleja yhtä paljon, ellei enemmän, kuin monella keskivertoikäiselläi ja se vastaisi ihan nuoren naisen tilannetta. Myös verikokeiden perusteella, arvot vastasivat noin 20+ arvoja.
Ainoa asia, jota halusivat painottaa, oli se, että munasolujen ikä on korkea ja se vaikuttaa hedelmöittymiseen.
Ei siis riitä, että kaikki on kunnossa!Edelleen kiertoni on säännöllinen 29/29, eikä koskaan ole lääkityksiä tarvittu. Olen perinyt geenit, jotka mahdollistavat sen, että lapsia saadaan pitkään. Suvussa on synnytetty vielä myöhäisellä iällä.
Siksi en halua luovuttaa vielä, jos vaikka löytyisi vielä yksi hyvä munasolu, jostain😊
Valitettavasti lääkärikään ei voi pelkällä ultralla ja verikokeilla tietää, onko kaikki kunnossa vai ei. Nuoria naisia, joilla "kaikki on kunnossa" on lapsettomuushoidoissa paljon. Eikä kukaan lääkäri sano nelikymppiselle naiselle että mahdollisuudet ovat nuoren naisen tasolla. Se on jo ihan kaikissa ohjeissakin, että näin ei sanota vaikka näyttäisi miltä, koska yhtään ei saa enää odotella, ja tilanne voi muuttua ihan vuodessakin hyvästä huonoksi. Se, että lapsen saa helposti voi muuttua lapsettomuudeksi ihan parissa vuodessa.
Ja vaikka suvussa olisi synnytetty myöhään, voivat geenit tulla myös sellaiselta puolelta, jossa ei ole synnytetty myöhään. Meidän suvun naisilla on kuukautiset alkaneet 16-17-vuotiaana, mutta nyt siskon tytöllä alkoivatkin jo 10-vuotiaana. Periytyminen on jännä juttu.
Summa summarum; kukaan ei tiedä etukäteen milloin oma hedelmällisyys lopahtaa, joten jos lapsia haluaa, on 35-vuotiaana jo kiire, etenkin jos haluaa vielä toisenkin lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltähän näistä yksin olijoista tuntuu sitten vanhana eläkkeellä kun ei ole ketään kuka tulisi katsomaan...
Miltähän näistä lapsen hankkineista tuntuu sitten vanhana eläkkeellä, kun lapset ovat työn tai suhteen muuttaneet muualle tai jopa toiseen maahan, eikä ole ketään ketä kävisi katsomassa... Tai kuten täälläkin palstalla keskusteluja seuranneena, ovat välit menneet lapsiin..
Se on se kun itseäsi ja oman vanhuuden pelon takia teet lapset ja sitten tulee todellisuus ja lasten oma elämä tielle.En tiedä mitä tarkoitat. Mä pidän ite yhteyttä vanhempiini pääosin viestittelemällä (asuvat 500km etäisyydellä minusta). Tavataan kerran vuodessa. En odota omalta lapseltani tuon kummempaa. Olen aika erakkoluonne enkä kauheasti tykkää sosialisoimisesta. Mulle on mukavempaa kommunikoida ihmisten kanssa tekstin välityksellä kuin kasvotusten. Mulle riittää vanhuuden päivillä, että kun laitan viestin niin mulle vastataan. Ei tarvi heti jos on akuutti tilanne, mutta kunhan kerkiää. Ei luulisi tämän olevan rasite lapselleni. Enkä laita viestejä päivittäin. Kerta viikkoon/kuukateen riittää.
Mutta tämän kerta viikkoon viestittäjän on pakko kuitenkin olla oma lapsi?
Siitähän tässä keskusteltiin. Omat lapset ovat sitten seurava vanhana. Jos vaadittu viesti tiheys on kerta viikossa, niin kai sellaiseen viestittely kaveri löytyy vähemmälläkin kuin lapsia tekemällä?
Juu, mulla on oma lapsi. Mulla on myös ystäviä ja uusia saan nettiroolipeleistä kuten World of Warcraftista. Sieltä suurimman osan kavereistani olen saanutkin jo. Ikää kolmisenkymmentä ja tätä peliä olen pelannut siitä asti kun täytin 15 eli puolet elämästäni. Osaa pelikavereista näen säännöllisesti kasvotustenkin. Olen sitä mieltä, että teen vastaavanlaisesti eläkeikäisenäkin vielä. En ehkä saman pelin tiimoilta, mutta muulla samankaltaisella alustalla.
Oma lapsi vaan on spesiaali verrattuna kavereihin. Kaverit on kavereita. Niitä tulee ja menee, mutta oma perhe pysyy (puoliso voi vaihtua, jos eron aihetta tulee kuten pettäminen yms).
Tein lapsen halutakseni kokea vanhemmuuden ja siksi, että vanhuudenpäivillä olisi seuraa. Nyt tähän väliin vela sössöttää "ei se lapsi ole sulle kiitollisuudenvelkaa että joutaisi oleskelemaan sun kanssa silloin, sillä on omakin elämä". Juu tiedän kyllä. On mullakin oma elämä, mutta näen silti vanhempiani. Ei se sulje sitä pois.
Sitäpaitsi, en voi saada lastani seuraksi vanhuudenpäiville jos en edes yritä ja kokeile kasvattaa sitä sellaiseksi, että se pitäisi minua läheisenä tuolloin. Voi olla, että onnistun, voi olla, että epäonnistun. Ei voi tietää ellei ota riskiä ja kokeile. Minä otin riskin ja teen parhaani.
Vierailija kirjoitti:
Käy mällipankissa, eikö se ole yleistyvä tapa saada lapsi. Voit saada todella hyviä geenejä. Ihmiset, kun yleensä valitsevat kumppanikseen kaltaisensa samoine perinnöllisine vikoineen ja linja ei ikinä jalostu ja samat vammat menee sukupolvelta toiselle.
Jos mies tuossa tilanteessa päättää haluta lapsen, ei hän ole sitä hoitamassa, vaan tekee sinusta äidin myös itselleen.
Miehen pitää aina vähän vastustaa lapsentekoa, ihan periaatteesta, että sen haluaminen tulee naisen vastuulle. Täten mies pesee kätensä urakasta. Toki hän perheen haluaa ja isänimityksen, mutta "syyttämällä" sen haluamisesta naista hän saa sinut nöyräksi lastenhoitajaksi ja tiskipöytään kiinni.
Tule toki kertomaan muutaman vuoden päästä kuinka kävikään 😁
Voi, tämä on tavallista. Minulle kävi näin ja tiedän muitakin. Siitä tulee väistämättä suhteeseen kuvio, että lapsen/lasten hoito on aina viime kädessä naisen vastuulla, koska nainenhan sitä halusi. Itse huomasin olevani vauvan äiti, mutta lisäksi minulla oli kiukutteleva teini (joka suhtautui minuun kuin komentelevaan äitiin, jota olisi vastentahtoisesti pitänyt "auttaa"), siis mies oli muuttunut sellaiseksi. Totesin, että elämäni on huomattavasti kevyempää, kun potkaisee tuon teinin pihalle. Ei hän siitä koskaan superhyväksi isäksi kasvanut, vaan paljon oli ongelmia myöhemminkin, ja hän purki katkeruuttaan sekä minuun että lapseen. Mutta en voi sille mitään, ettei hän oikein koskaan kasvanut aikuiseksi. Nykyään en olisi niin sinisilmäinen ja hyväuskoinen miesten suhteen, mutta tässä asiassa se juna meni jo. Varo, ap, tällaista kuviota, jooko. Voi käydä niin, että huomaat, että sinulla on kaksi lasta, joista toinen on fyysisesti aikuinen mies, joka vonkaa myös seksiä. Saattaa mennä seksihalut lopullisesti kyseiseen mieheen.
AP:lla on järkevä mies, ja jos se olisi oikein itsesuojeluvaistoinen ja TODELLA järkevä mies, se löisi sutia ja kiireesti, ennen kuin kerkeää elämänsä pilaantumaan peruuttamattomasti.
Hyvä että saitte puhuttua, toivottavasti ei ole tyhjiä lupauksia.
Itse vastaavassa tilanteessa tällaisen keskustelun jälkeen aloimme yrittää ja saimme lapsen. Hyvinä aikoina mies totesi, että hyvä kun olin tiukkana, lapsi oli kuulemma parasta mitä hänelle oli tapahtunut. Kuitenkin sitten huonoina hetkinä tuli niitä tuhahduksia, että olin hänet pakottanut eikä hän olisi halunnut lapsia VIELÄ. Ero meillekin lopulta tuli, miehen aloitteesta, ei ollut kuulemma koskaan halunnut perhe-elämää. Lapsestaan kyllä huolehtii etävanhempana, mutta 24/7 perhe-elämä ei sopinut.
Lastani en kadu, mutta jos nyt voisin mennä ajassa taaksepäin, olisin tehnyt lapsen/lapset yksin tai sellaisen miehen kanssa, joka olisi niitä palavasti halunnut NYT eikä joskus. Ehkä olisi pitänyt tajuta, mutta aika vähän olimme etukäteen keskustelleet tai sopineet, esim. kuinka kauan lasta hoidetaan kotona, kumpi jää kotiin, kastetaanko lapsi, mistä nimistä pidetään. Oikeastihan näistä olisi pitänyt keskustella jo hyvissä ajoin ennen lapsen tuloa, olisi nähnyt millä intensiteetillä aihe toista kiinnostaa. Eihän näistä voinut keskustella, kun pelkkä lapsiaihe toista ahdisti ja pelotti.
Vai tänne se on jo juoruillu meidän perhejuttuja!! Pah,vai en halua. Itte pihtaa nii,että natisee. Sinne pilluun on nii vaikee päästä ku ain o kinttut yhessä. Levitäs vees,nii mää heitän siementä sisään joo!
Terveisin mies.
Vierailija kirjoitti:
Näistä lapsista haaveilevia kauhistelevista usein miettii, että millainen se oma lapsuus on mahtanut heillä olla. Ja millaiset vanhemmat?
Henk.koht. vanhempani eivät todellakaan pistäneet omaa elämäänsä tauolle vaan meno oli yhtä huoletonta kuin ennen lapsiakin. Ikinä kertaakaan eivät kuitenkaan tehneet minulle tai sisalleni pahaa. Siksipä en ole koskaan nähnyt lasten hankintaa negatiivisessa valossa, pidin ja pidän perheestäni.
Pari laadutonta tutkimusta eivät todista lasten olevan aina absoluuttisia ankeuttajia vaikka linkit pastaisi tänne taas sata kertaa. Eikä jankkaus koskaan lopu, perustan tämän ikimuistoiseen kihlaliittoketjuun. Eikö ihmisillä todella ole parempaa tekemistä kuin arvostella toisiaan AV:lla?
Mitä ap:lle kuuluu, mitkä fiilikset?
Muistan jo lapsena ajatelleeni että vanhempani ovat todella tylsiä, tuntuu että tosi vähän kävivät missään eikä niillä juuri ollut kavereita. Varhaisteininä yritin saada niitä jopa elämään elämäänsä, kysyin että pitäisikö niiden joskus käydä jossain. Se ihankiva normaali perhe-elämä oli niin puuduttavan tylsän oloista lapselle jolla oli omia kavereita jotka oli paljon oleellisempia, kuin luonteeltaan aivan erilaiset vanhemmat kuin mitä itse on ja oli. Samaa mieltä vieläkin. Kaverit valitaan luonteen ja yhteensopivuuden perusteella, lapsia ja vanhempia ei. Siksi niiden kanssa voi olla todella tylsää eivätkä ole maailman parasta seuraa todellakaan.
ei nyt oikein minkään citykongin kanssa.
Ja kohta käy "vahinko" jollonka huomaat olevas raskaana. Toivottavasti mies ymmärtää olla luottamatta suhun ja käyttää kumia
Miksi ihmeessä nuoren naisen pitäisi tehdä lapsia 10 v vanhemman miehen kanssa, jos ei sen ikäiset kiinnosta? Väkisin vaan väännetään perhe pystyyn vastenmieliseksi koetun kumppanin kanssa ja parin vuoden kuluttua päästäänkin sitten koristamaan erotilastoja. Ja liekö lapsetkaan sen setämiehen omia, vaan onkohan geenit haettu kuitenkin siltä viriililtä opiskelukaverilta. Setä pääsee sitten mukavasti maksamaan elareita toisen miehen lapsesta. Mutta hei, pääsipä parin vuoden ajan kyntämään 10 v nuorempaa emäntää, sehän teille tuntuu olevan elämän tarkoitus.