Neljäs lapsi ja ihmisten ilkeät kommentit
Siis olen täysin pöyristynyt tästä. Ihmisten reaktiot, kun olemme julkistaneet neljännen lapsemme odotuksen, ovat olleet ihan järkyttäviä. Mikähän siinä nyt on niin kamalaa, olemme kuitenkin työssäkäyviä, normaaleita asiamme ja lapsemme hoitavia ihmisiä. Mielestäni 4 lasta ei vielä ole edes mikään ihan "överimäärä", joka oikeuttaisi tuollaiset reaktiot.
On tullut useammaltakin ihan suoraa, muka vitsikästä kommenttia siitä, että emmekö ole kuulleet ehkäisystä. On sanottu, että hei, ei teidän tarvitse KOKO maailmaa täyttää jne. Mielestäni todella asiattomia kommentteja, en voisi kuvitellakaan sanovani kenellekään noin! Ja nämä ovat siis ystävinämme pitämiltämme henkilöitä ja lähisukulaisia.
Oma äitini totesi ensireaktionaan "jaa, eipä sitten enää oteta kaikkia lapsia yhtäaikaa hoitoon." Ihan kuin olisivat ottaneet tähänkään asti, ei todellakaan olla ennenkään hoidatettu lapsia isovanhemmilla. Kaksi isointa (6 ja 7-v.) ovat olleet yhteensä ehkä 5 kertaa kumpikin siellä yökylässä, yleensä vain yksi kerrallaan, tämänhetkinen kuopus (2-v.) ei vielä kertaakaan.
Anoppi totesi kyllästyneellä äänellä, että eikö ne jo riitä.
Neuvolassakin kysyttiin, että oliko vahinko!
Ei jumalauta! Onko muilla tälläisiä kokemuksia? Eihän näistä pitäisi välittää, mutta ärsyttää todella.
Kommentit (82)
Arvaa mitkä kommentit saa, kun tulee raskaaksi 45-vuotiaana ja lapsi on neljäs:) jotkut ihmiset ovat aika hölmöjä, mutta ei kannata välittää. Kyllä niitä tukijoitakin löytyy. Tsemppiä.
Onko puheilla perää ? Kuinka moni tuo lapsensa häihin vaikka lapsi ei osaa käyttäytyä häiden vaatimalla arvokkuudella.
Kenties teilläkin on ongelmalapsia ? Äidit harvoin osaa myöntää että kasvatukseen olis voinut paneutua enemmän.
Viikon sisällä on tullut 2 uutista joissa pieni lapsi on kuollut. Silmät eivät käänny joka kulmaan.
Jos oma äiti ja anoppi kommentoi, minkälaisia lahjoja olet heiltä pyytänyt ?
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:11"]
Onko puheilla perää ? Kuinka moni tuo lapsensa häihin vaikka lapsi ei osaa käyttäytyä häiden vaatimalla arvokkuudella.
Kenties teilläkin on ongelmalapsia ? Äidit harvoin osaa myöntää että kasvatukseen olis voinut paneutua enemmän.
Viikon sisällä on tullut 2 uutista joissa pieni lapsi on kuollut. Silmät eivät käänny joka kulmaan.
[/quote]
No tää vastaaja on just niitä ihmisiä, joista AP taisi kirjoittaakin...
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:12"]
Jos oma äiti ja anoppi kommentoi, minkälaisia lahjoja olet heiltä pyytänyt ?
[/quote]
En ole pyytänyt minkäänlaisia lahjoja kummaltakaan. Anopin osalta suorastaan toivoisin, että ei toisi mitään, koska tuo aina kassikaupalla turhaa krääsää ja vaatteita, joista menevät napit ja vetoketjut rikki muutamalla käyttökerralla. En ole kylläkään tätä kehdannut sanoa ääneen.
Oma äitini ostaa kyllä lapsille arvokastakin tavaraa ja on maksanut isommille harrastuksia ym, mutta aina omasta halustaan ja ehdotuksestaan. Hänen osaltaan en uskokaan, että olisi kyse rahasta tai ostamisesta, hänen budjetissaan joku 100€ toppapuku on yksi kärpäsen pieraisu, vaan enemmän on varmastikin kyse siitä, että hän on rauhaa rakastava ihminen, joka ei kestä sitä, että ympärillä on sellaista elämää, mitä nyt useampi pieni lapsi saa väkisinkin aikaan.
Ja joo, en usko, että lapsemme ovat aiheuttaneet mitään epänormaalia häiriötä missään, en toki väitä ettäkö aina käyttäytyisivät aivan toiveiden mukaisestikaan, mutta osaamme kyllä mielestäni arvioida, mihin voidaan ottaa koko lauma mukaan. Häissä ei olla oltu kertaakaan.
Sitä nyt en ihan ymmärtänyt, miten tuo 2 pienen lapsen kuolema meihin liittyi. Vahinkojahan voi sattua kenelle vain, mutta ei meillä kyllä päästetä 1-vuotiaita kuljeskelemaan itsekseen vaikka silmät eivät joka suuntaan kääntyisikään.
3: Huh, voin vain kuvitella :)
Kun se kaksi lasta on normaali määrä ja enemmän tai vähemmän vaatii aina erityisiä perusteluja. Näinhän se menee kaikessa. Jos et tee ta ole kuten valtavirta, saat lokaa niskaan.
Otan osaa. Osa kommenteista on ehkä tarkoitettu vitsiksi, mutta huonoa makua on vitsailla tuollaisia.
Onko teidän lapset syntyneet jotenkin poikkeuksellisen tiheästi, vai miksi tuollainen, en osaa sanoa. Itse kyllä sanoisin suoraan mokomille, että "olipa todella "kivasti" sanottu, toivottavasti et muille kommentoi samalla tavalla. Yleensä olisi tapana ikäänkuin onnitella, kun toinen kertoo odottavansa lasta."
Kyllä olen kokenut samaa. Mutta äläpä välitä. Viidennen jälkeen eivät sanoneet enää mitään:D
Nykyään kaksi lasta on pieni perhe ja 3-4 lasta on ihan keskiverto. Ainakin täällä meillä päin on paljon ihan normaaleja perheitä, joissa 3-5 lasta. Ikävää, jos tuttavat eivät osaa olla onnellisia teidän puolesta, kun olette saaneet niin ihanan perheen.
Täälläkin on samaa koettu!
Meillä tuli esikoisen jälkeen kaksoset ja kun neljättä lasta odotin sain todella ilkeitä kommentteja. Yleisesti "hulvattomin" oli "no, triplaatteko tällä kertaa?"
Onnittelut ap neljännestä pienokaisesta :)
Mä kuulin vastaavaa kommentointia jo kolmannen lapsen odotuksen aikana. Ainakin helsingissä on niin paljon kokonaan lapsettomia tai yhden lapsen perheitä, että kolme lasta sitten on jo monen mielestä suurperhe. Monet ystävät olleet ihan kauhuissaan.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:39"]
Kun se kaksi lasta on normaali määrä ja enemmän tai vähemmän vaatii aina erityisiä perusteluja. Näinhän se menee kaikessa. Jos et tee ta ole kuten valtavirta, saat lokaa niskaan.
[/quote]
ja nimenomaan niin, että ensin poika, sitten tyttö. Kun kumpaakin pitää olla.
Minä olen törmännyt asiattomiin kommenteihin vain nettipalstoilla. Livessä kaikista lapsista on onniteltu ja selvästi iloittu puolestamme.
- Yhdeksän lapsen äiti.
No arvaappa mitä kaikkea sontaa sain kuulla kun odotin eljättä poikaamme. Meillä siis kaikki poikia. Veikkaan, että pääsit ap vähemmällä :)
Onnea vauvasta. Minusta isot perheet on ihania. Vaikkakaan enhän minä lapsia tehnyt muusta syystä kun tyttöä yrittääkseni ;) jos muita on uskominen.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:46"]
Täälläkin on samaa koettu!
Meillä tuli esikoisen jälkeen kaksoset ja kun neljättä lasta odotin sain todella ilkeitä kommentteja. Yleisesti "hulvattomin" oli "no, triplaatteko tällä kertaa?"
Onnittelut ap neljännestä pienokaisesta :)
[/quote]
Sä et vaan ymmärtänyt vitsiä.
Meillekin tulossa neljäs ja olen uskaltanut kertoa asiasta vain parhaalle ystävälleni,masukin tulevalle kummisedälle. Eniten pelottaa,mitä anoppi tuumaa,kolmasta odottaessa hän kysyi,"eikö pikku hiljaa riitä?".
Itse olen viisi lapsisesta perheestä ja olen aina haaveillut monesta lapsesta.
Onnea teille :)
Nuo on vitsejä... anopin kommentit tms. normaalia lasten hoitoon väsymistä. Taidat olla hieman herkällä tuulella.
Moni vanha nainen ei muutenkaan suosittele monen lapsen hankkimista. Esim. mummoni mukaan monella vanhalla naisella on jäänyt oma elämä elämättä kun aina on joutunut palvelemaan suurta lapsikatrasta. Sinun jaksamistasi ja toimeentuloasi luultavasti ajattelevat.
Paljon onnea ap! Lapset on ihana asia :)
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 11:23"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:46"]
Täälläkin on samaa koettu!
Meillä tuli esikoisen jälkeen kaksoset ja kun neljättä lasta odotin sain todella ilkeitä kommentteja. Yleisesti "hulvattomin" oli "no, triplaatteko tällä kertaa?"
Onnittelut ap neljännestä pienokaisesta :)
[/quote]
Sä et vaan ymmärtänyt vitsiä.
[/quote]
Kyllä ymmärsin vitsin. Siinä vaiheessa kun sen kuulee kymmenettä kertaa alkaa olemaan aika kulunut...
Uskomattoman törkeää! Uskon, että ärsyttää. Neuvola oli ehkä järkyin, siis sukulaiset nyt voi purkaa jotain omia traumojaan tuollaisessa tilanteessa (ei oikeutettua, mutta...sukulaiset...), mutta että neuvolassa kehtadataan kysyä tuollaista, MIKSI? Miten se heidän työhönsä vaikuttaa??
Paljon onnea vauvasta! Yritä kestää...