Neljäs lapsi ja ihmisten ilkeät kommentit
Siis olen täysin pöyristynyt tästä. Ihmisten reaktiot, kun olemme julkistaneet neljännen lapsemme odotuksen, ovat olleet ihan järkyttäviä. Mikähän siinä nyt on niin kamalaa, olemme kuitenkin työssäkäyviä, normaaleita asiamme ja lapsemme hoitavia ihmisiä. Mielestäni 4 lasta ei vielä ole edes mikään ihan "överimäärä", joka oikeuttaisi tuollaiset reaktiot.
On tullut useammaltakin ihan suoraa, muka vitsikästä kommenttia siitä, että emmekö ole kuulleet ehkäisystä. On sanottu, että hei, ei teidän tarvitse KOKO maailmaa täyttää jne. Mielestäni todella asiattomia kommentteja, en voisi kuvitellakaan sanovani kenellekään noin! Ja nämä ovat siis ystävinämme pitämiltämme henkilöitä ja lähisukulaisia.
Oma äitini totesi ensireaktionaan "jaa, eipä sitten enää oteta kaikkia lapsia yhtäaikaa hoitoon." Ihan kuin olisivat ottaneet tähänkään asti, ei todellakaan olla ennenkään hoidatettu lapsia isovanhemmilla. Kaksi isointa (6 ja 7-v.) ovat olleet yhteensä ehkä 5 kertaa kumpikin siellä yökylässä, yleensä vain yksi kerrallaan, tämänhetkinen kuopus (2-v.) ei vielä kertaakaan.
Anoppi totesi kyllästyneellä äänellä, että eikö ne jo riitä.
Neuvolassakin kysyttiin, että oliko vahinko!
Ei jumalauta! Onko muilla tälläisiä kokemuksia? Eihän näistä pitäisi välittää, mutta ärsyttää todella.
Kommentit (82)
Minulle suositeltiin piuhojen katkaisua kun kerroin neljännen lapsen odotuksesta.
No en ole tehnyt sitä :)
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 11:39"]
Nuo on vitsejä... anopin kommentit tms. normaalia lasten hoitoon väsymistä. Taidat olla hieman herkällä tuulella.
Moni vanha nainen ei muutenkaan suosittele monen lapsen hankkimista. Esim. mummoni mukaan monella vanhalla naisella on jäänyt oma elämä elämättä kun aina on joutunut palvelemaan suurta lapsikatrasta. Sinun jaksamistasi ja toimeentuloasi luultavasti ajattelevat.
[/quote]
Onko ihan kummallinen ajatus, että joillakin nuo lapset saattavat kuulua siihen OMAAN elämään. Eivät ole vain sellainen pakollinen velvollisuus, jotka nyt on hoidettava pois alta ja kasvatettava aikuisiksi, että pääsee itse taas vähän humpalle...
Ja maailma on vähän muuttunut tuon "mummosi" ja "monien vanhojen naisten" jälkeen. Jos viitsit vähän historiaa tutkia ja selvittää, mitä se elämä täällä olisi silloin mummosi nuoruudessa.
Tämä ketju pitäs linkittää vaikka omaan faceen. In Your face ilkeät ihmiset. Terveisin yks onnellisesti neljättä kantava.
Minulla on myös neljä lasta ja voin ymmärtää tunteesi, sillä kirjoituksesi olisi voinut olla minun. Täytyy vain ajatella, että ihmisillä on oikeus olla asioista erimieltä, mutta tietysti toivoisi hieman korrektimpaa käytöstä.
Ajattelen aina , että niin kauan kuin minä perheeni hoidan ja elätän, toki mieheni kanssa, niin asia ei kuulu muille. Taloudellista saati muuta apua emme ole keneltäkään saanet, pyytäneet tai odottaneet. Tuntuu että koskaan saa sanoa, että olisi väsynyt, koska tämähän on oma valinta.
Onnea, voimia teille!
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 11:57"]
Vähän oudoilta kyllä vaikuttavat nuo sukulaisten reaktiot! Tuttavapiiristä itse melkeinpä joitain poikkipuolisia kommentteja melkein mihin tahansa elääntapavalintaan, kuitenkin niin monet ihmiset oikeasti pitävät ns. suorapuheisuutta suurempana hyveenä kuin tilannetajua.
Mutta outoa on, että nämä suvun vanhemmat naisihmiset näin reagoivat. Luulisi, että jos eivät itse ole nykymittarilla isoista perheistä, niin ainakin ovat kasvaneet aikana, jolloin vähintään neljän lapsen perheitä oli paljon, ja lapset kuitenkin pääsääntöisesti saatiin hoidettua hyvin. Esim. kummatkin vanhempani ovat nelilapsisista perheistä, eivätkä näytä kokevan jääneensä lapsena paitsi mistään. Varsinkin isäni on myös todella läheinen sisarustensa kanssa.
Mieleeni tuli, että ehkä äidilläsi ja anopillasi on siis jotain omia traumoja lapsuuttaan koskien, ovat esim. vielä huomattavasti suuremmista perheistä, tai ovat muuten kokeneet jääneensä huomiota paitsi, ja nyt peilaavat sitä teidän tilanteeseenne. Samoin tietysti ehkä heidän kannaltaan asiaan vaikutta myös se, onko lapsillanne serkuksia - omassa mummolassani, joka ei ollut edes iso rakennus, kuusi serkusta eivät kyllä tuntuneet koskaan isoäitiäni haittaavan, ja toinen isoäiti, jonka ainoa lapsenlapsi olin todella pitkään, olisi selvästi kaivannut meitä lisää.
Ja onnittelut nyt vielä täältäkin!
[/quote]
Mitäs jos ne vanhemmat naiset eivät innostu suuresta perheestä juurikin siksi, että ovat niitä aikanaan niin paljon nähneet? Katsos kun lapsiluvun rajoittamista pidettiin joskus naiselle vapauttavana asiana. Nykyäänhän se on vaan samanlainen elämäntapavalinta kuin ekoilu tai moottoripyöräharrastus... ennen ei ehkä voinut valita. Ehkä ne toivoo, että nainen menisi vaikka töihin?
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 11:23"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:46"]
Täälläkin on samaa koettu!
Meillä tuli esikoisen jälkeen kaksoset ja kun neljättä lasta odotin sain todella ilkeitä kommentteja. Yleisesti "hulvattomin" oli "no, triplaatteko tällä kertaa?"
Onnittelut ap neljännestä pienokaisesta :)
[/quote]
Sä et vaan ymmärtänyt vitsiä.
[/quote]
Kyllä ymmärsin vitsin. Siinä vaiheessa kun sen kuulee kymmenettä kertaa alkaa olemaan aika kulunut...
[/quote]
mista se kymmenes tietaa, etta yhdeksan on jo laukonut saman vitsin? eri asia jos joku jankuttaisi samaa vitsia tyyliin joka paiva. tuntuu olevan vahan liian kirealla pipo sulla
Meillä 5 lasta, ei yhtäkään negatiivista kommenttia. Tosin lapset ei ole koskaan olleet isovanhemmilla hoidossa, joten heidän taakkansa ei lisääntynyt.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:06"]
Uskomattoman törkeää! Uskon, että ärsyttää. Neuvola oli ehkä järkyin, siis sukulaiset nyt voi purkaa jotain omia traumojaan tuollaisessa tilanteessa (ei oikeutettua, mutta...sukulaiset...), mutta että neuvolassa kehtadataan kysyä tuollaista, MIKSI? Miten se heidän työhönsä vaikuttaa??
Paljon onnea vauvasta! Yritä kestää...
[/quote]
Täälläpäin neuvolassa kysyvät jokaisesta lapsesta että oliko vahinko. Että silleen. Joku joskus sanoi että vaikuttaa heidän työhönsä sillä, että osaavat suhtautua odottajaan paremmin jos se raskaus onkin vahinko. Siis että osaavat varautua negatiivisempiin ajatuksiin jne.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:43"]
Nykyään kaksi lasta on pieni perhe ja 3-4 lasta on ihan keskiverto. Ainakin täällä meillä päin on paljon ihan normaaleja perheitä, joissa 3-5 lasta. Ikävää, jos tuttavat eivät osaa olla onnellisia teidän puolesta, kun olette saaneet niin ihanan perheen.
[/quote]
Missähän raamattupiirin alueella näin on? Omassa kotikunnassani on "normaalikoko" se 1-2 lasta ja isommat ovat sitten isoja perheitä. Ja perhehän voi olla normaali vaikka lapsia olisi 12, ei se lapsiluku mitään normaaliutta määritä..
Mutta niin. Jos asut maalla, tuo voi olla normaali perheen koko.
Nykyään on kuitenkin 3-4 lapsen perheet lisääntyneeet siitä aiemmasta 2 lasta -mallista.
Meillekin tulossa neljäs lapsi, vanhin on ekaluokkalainen. Äitini oli jo komanne kohdalla vähän nihkeän kuulonen, vaikka emme heitä häiritsekään. Asumme kaukana, eikä lapset ole koskaan olleet heillä hoidossa.
Älä välitä inhottavista kommenteista, sen kun ällistelet takaisin! " Etkö sä tosiaan tykkää lapsista?? Meistä on ainakin valtavan ihanaa saada enemmän kuin ne kaksi lasta!"
Meillä lapset on kasvatettu kuriin ja nuhteeseen, joten kenenkään ei tarvitse siitäkään murehtia. Ehkä vapaan kasvatuksen perheissä lasten suuri lukumäärä voi vähän kauhistuttaakin muita. En minäkään halua rasavillejä meille kylään, oli niitä kurittomia lapsia siinä perheessä 1 tai 7!
Onnea siis vielä ap! Oot vain sattunut kohtaamaan törppöjä ihmisiä. Mä oon äitiäni lukuunottamatta saanut vain positiivista palautetta - niin naapureilta, työpaikalla kuin etäisemmiltä sukulaisiltakin.
jos joku läheinen mulle sanoisi noin, olisi peiliin katsomisen paikka.
Ehkä en ap ei ole niin hyvä äiti kun kuvittelee.
Myöskin jos teidän taloudellinen tilanne ei ole kovin hyvä tai miten työtilanne ?
Lapsilauma tekee paljon taloudellista tappiota ja itse en ainakaan jaksa yhtään enää kuunnella 6 lapsisen äidin valituksia rahan vähyydestä ja kun ei edes pääse työhaastatteluun, vaikka ei ole 20 v tehnyt mitään töitä.
Joskus totuuden siemen on tarinoiden alla.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 12:48"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:43"]
Nykyään kaksi lasta on pieni perhe ja 3-4 lasta on ihan keskiverto. Ainakin täällä meillä päin on paljon ihan normaaleja perheitä, joissa 3-5 lasta. Ikävää, jos tuttavat eivät osaa olla onnellisia teidän puolesta, kun olette saaneet niin ihanan perheen.
[/quote]
Missähän raamattupiirin alueella näin on? Omassa kotikunnassani on "normaalikoko" se 1-2 lasta ja isommat ovat sitten isoja perheitä. Ja perhehän voi olla normaali vaikka lapsia olisi 12, ei se lapsiluku mitään normaaliutta määritä..
Mutta niin. Jos asut maalla, tuo voi olla normaali perheen koko.
[/quote]
En asu maalla ja ihan normaali perheillä tarkoitin ei-uskovaisia perheitä. Ovat tuttavia, naapureita, joista tiedät, että eivät ole uskovaisia. Nykyään vaan tuntuu olevan ihan normaalia, että lapsia on perheessä enemmän kuin 1-2, mikä oli vielä 80-90-luvulla normiperhe.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 10:06"]
Uskomattoman törkeää! Uskon, että ärsyttää. Neuvola oli ehkä järkyin, siis sukulaiset nyt voi purkaa jotain omia traumojaan tuollaisessa tilanteessa (ei oikeutettua, mutta...sukulaiset...), mutta että neuvolassa kehtadataan kysyä tuollaista, MIKSI? Miten se heidän työhönsä vaikuttaa??
Paljon onnea vauvasta! Yritä kestää...
[/quote]
Täälläpäin neuvolassa kysyvät jokaisesta lapsesta että oliko vahinko. Että silleen. Joku joskus sanoi että vaikuttaa heidän työhönsä sillä, että osaavat suhtautua odottajaan paremmin jos se raskaus onkin vahinko. Siis että osaavat varautua negatiivisempiin ajatuksiin jne.
[/quote]
Ymmärrän tuon, mutta esim. minulta kysyttiin neuvolassa puhelimessa että "onko lapsi toivottu", mikä on huomattavasti parempi tapa ilmaista asia. Vielä parempi olisi ekalla käynnillä kysyä miten kokee lapsen tulon, raskauden, onko ristiriitaisia tunteita jne. - tuleehan tuo asia esille siinäkin.
Nykyään on aika vaikea ymmärtää, miksi hankkia tuollaista määrää lapsia. Lapsia ei tarvita vanhuuden turvaksi, asuminen on kallista...ym. Itselleni tulee aina näistä tapauksista mieleen, että (yleensä) nainen hakee elämänsä sisältöä ja oikeutusta kouluttamattomuudelle tai työvoiman ulkopuolella ololle, hankkimalla lisää lapsia. Tai sitten ei osata käsitellä sitä surua, joka aina syntyy siitä, että "tämä lapsi oli viimeinen". Siirretään vaan tätä surua, vaikka se on aina ennemmin tai myöhemmin edessä.
Jos et kuulu edellä manittuihin, niin hyvä niin. Onnea joka tapauksessa.
Yksi kaverini sai kuulla ihan samanlaista kun heidän neljäs lapsensa oli matkalla maailmaan. En tajua mikä siinä on niin ihmeellistä, vaikka itselläni onkin perinteinen kahden lapsen perhen. Onnea sinulle odotukseen!
Kiva kuulla kokemuksia, näköjään joillakin muillakin on ollut yhtä tökeröitä tuttavia ja sukulaisia :) Kiitos onnitteluista.
Tosiaan voi olla, että neuvolassa "kuuluu" tiedustella, onko vahinko, jotenkin tökerösti se hoitaja kyllä kysymyksen esitti. Siis kysyi ihan noilla sanoilla ensi töikseen, kun menin ensimmäiselle käynnille. Voisi ehkä vähän kauniimminkin muotoilla tuon kysymyksen. Varsinkin, kun on muutenkin tätä kommenttia nyt tullut, niin en suuremmin ilahtunut kysymyksestä.
Kuten sanoin jo alussa, olemme ihan normaaleita työssäkäyviä ja asiamme hoitavia ihmisiä. Molemmilla siis vakituiset työt, on omakotitalo ja autot sun muut ja taloudellinen tilanne kunnossa. En todellakaan usko, että kukaan tuttavistamme sillä perusteella olisikaan noita kommenttejaan laukonut, monella on itsellään huonompi taloudellinen/työtilanne ihan ilman lapsiakin. Itse olen ollut työelämästä pois vain vanhempainvapaan ajat jokaisen lapsen kohdalla.
Anoppi nyt ei varsinkaan ole lastemme hoidosta rasittunut, yksikään lapsistamme ei ole koskaan ollut hänen luonaan hoidettavana. Normaalit vierailut vain puolin ja toisin muutaman kerran vuodessa, hän asuu kauempana. Oma äitini asuu lähellä, mutta on tosiaankin enemmän rahallisesti osallistuvaa mummotyyppiä. Molemmille mummoille myöskin nämä lapsenlapset ovat ainoita, ja minun äidilleni ei koskaan tulekaan muita, koska olen itse ainoa lapsi. Suvussa on paljon 1-max.2-lapsisia perheitä, samoin miehen puolella.
ap
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 12:03"]
Minulle suositeltiin piuhojen katkaisua kun kerroin neljännen lapsen odotuksesta.
No en ole tehnyt sitä :)
[/quote]
Mekin olemme saaneet kumpikin tälläiset kommentit, kahdelta eri ihmiseltä siis. Tämä unohtuikin tuosta aloitusviestistä ;-)
ap
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 12:58"]
Nykyään on kuitenkin 3-4 lapsen perheet lisääntyneeet siitä aiemmasta 2 lasta -mallista.
Meillekin tulossa neljäs lapsi, vanhin on ekaluokkalainen. Äitini oli jo komanne kohdalla vähän nihkeän kuulonen, vaikka emme heitä häiritsekään. Asumme kaukana, eikä lapset ole koskaan olleet heillä hoidossa.
Älä välitä inhottavista kommenteista, sen kun ällistelet takaisin! " Etkö sä tosiaan tykkää lapsista?? Meistä on ainakin valtavan ihanaa saada enemmän kuin ne kaksi lasta!"
Meillä lapset on kasvatettu kuriin ja nuhteeseen, joten kenenkään ei tarvitse siitäkään murehtia. Ehkä vapaan kasvatuksen perheissä lasten suuri lukumäärä voi vähän kauhistuttaakin muita. En minäkään halua rasavillejä meille kylään, oli niitä kurittomia lapsia siinä perheessä 1 tai 7!
Onnea siis vielä ap! Oot vain sattunut kohtaamaan törppöjä ihmisiä. Mä oon äitiäni lukuunottamatta saanut vain positiivista palautetta - niin naapureilta, työpaikalla kuin etäisemmiltä sukulaisiltakin.
[/quote]
Edelleen nykyään naisten keskimääräinen lapsiluku on alle kaksi. Että näin.