Taas lapsen tarhakavereita avioeron keskellä

Onneksi erolapset voivat liittoutua ja kiusata yhdessä niitä vähemmistönä olevia vässyköitä, joiden vanhemmat eivät ole eronneet.

Meillä tavallinen ydin perhe, ei kummallakaan vanhemmalla lapsia exien kanssa. Ainoastaan yhteisiä. Lapset ei käy viikonloppuisin missään toisessa kodissa eikä meillä käy kukaan joka toinen viikko tai viikonloppu. Kun juttelen koululaisten kavereiden vanhempien kanssa, niin meidän perhe on outo ja erilainen! Lähes kaikilla muilla on jonkun sortin uusperhe.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:18"]

Onneksi erolapset voivat liittoutua ja kiusata yhdessä niitä vähemmistönä olevia vässyköitä, joiden vanhemmat eivät ole eronneet.

[/quote]

Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:18"]

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:14"]

en hankkinut elämää, joka satutti, mutta huomasin oman eron aikoihin, että näitä syyllistäviä kommentteja alkoi sadella. siksi on parempi elää erakkona ja vältellä ihmisiä, koska ihminen on toiselleen niin paha, niin ilkeä

[/quote]

Eihän tämä asia hyssyttelyllä muutu. Fakta on se, että lapset kärsivät avioerosta, oli tilanne parisuhteessa ollut mikä tahansa. Tiedän myös monta, eron myötä radikaalisti muuttunutta lasta.

Itse en halunnut tuottaa lapsilleni tuota pettymystä, eikä halunnut miehenikään. Taustalla pettämistä molemmin puolin. Vaikeiden aikojen jälkeen alamme päästä "kuiville" ja löytää elämänilon perheessä. Nyt tuntuu siltä, että kannatti pitää ydinperheestä kynsin hampain kiinni. Pari vuotta siihen meni.

[/quote]

Aika näyttää, oliko oikea ratkaisu.

Tyttäreni oli 2-vuotias kun meille tuli hänen äidin kanssa ero ja kyllä sen lapsessa huomasi. Vuoden verran lapsi oireili selvästi päiväkodissa, sitten kaikki huomasimme että se iloinen ja puuhakas lapsi oli palannut.

En ottanut mitään puheita lapsen oireilusta vittuiluna tai syyllistyksenä. Otin ne vinkkeinä lapsen kasvattamiseen siinä tilanteessa.

Kyllähän se tuntuu pahalta kun ajattelee että lapsi kärisi ja kärsii yhä vuosienkin jälkeen erosta. Vaikea sitä olisi ajatella lapsenparhaaksi kylmää perhe-elämää, nyt lapsella on sen kodin sijaan kaksi rakastavaa kotia..

nro 14 - aivan loistava kommentti. vässyköitä ne on ja niiden niin onnelliset vanhemmat. mä olen eronnut ja toivon, että mun tytöistä kasvaa puolensa pitäviä

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:14"]

en hankkinut elämää, joka satutti, mutta huomasin oman eron aikoihin, että näitä syyllistäviä kommentteja alkoi sadella. siksi on parempi elää erakkona ja vältellä ihmisiä, koska ihminen on toiselleen niin paha, niin ilkeä

[/quote]

Kuule, sullekin elämä ois paljon helpompaa ja mielenterveydellesi parempaa, jos ihan vaan myöntäisit realiteetit ja oman rajallisuutesi, ja sen kanssa sitten toimisit parhaalla mahdollisella tavalla.

Mä en käsitä ihmisiä, jotka ei kestä tosiasioita. Ei pystytä käsittelemään sitä, että ero on oikeasti lapsille iso tregedia lähes aina ( hyvin harvoin se on helpotus, ja vaikka olisikin, siihen yleensä liittyy kuitenkin suruakin), ja lapsi tarvitsee tilaa ja apua sen surun käsittelyyn, vaikka äitylin/isukin elämässä alkaisi eron myötä oikeat onnenpäivät.

ei ne lapset kuitenkaan siihen eroon kuole tai siitä loppuelämäksi traumatisoidu, ja jokainen meistä joutuu tekemään ratkaisuja, jotka eivät ole jokaiselle osalliselle niitä parhaita mahdollisia.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 12:56"]

Silloin kun me erosimme, puhuttiin lasten kavereiden vanhempien kesken juuri tuollaista. Tottakaihan ero varmasti oli lapsille traagista mutta itse en olisi jaksanut enää päivääkään tappouhkauksia, tukistelua tms. joista lapset eivät onneksi tienneet.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:24"]

nro 14 - aivan loistava kommentti. vässyköitä ne on ja niiden niin onnelliset vanhemmat. mä olen eronnut ja toivon, että mun tytöistä kasvaa puolensa pitäviä

[/quote]

Niin että... Se ero onkin saavutus?

ettei vain ap nyt kuvittele asioita, näe haluamiaan asioita siellä missä niitä ei välttämättä edes ole?

Olen opettaja ja olen vuosien varrella nähnyt jos jonkinlaista perhekuviota. Toki ero on lapsille iso asia ja lasten toipuminen siitä riippuu ihan suoraan siitä, miten vanhemmat sen eron ja sen jälkeisen elämän hoitavat. En lähtisi kuvailemaan eroperheiden lasia surkeina surusilminä, ihan yhtälailla olen nähnyt ilon loistavan lapsen silmistä kun hän kertoi muuttaneensa äidin kanssa pois - joskus se ero on lapselle ilo ja helpotus. Vastaavasti olen nähnyt surua sellaisten lasten silmissä, jotka elävät ydinperheessä, jossa olla kynsin hampain yhdessä niiden lasten takia.

Kiusaajissa on ihan yhtälailla niiden ydinperheiden lapsia, en todellakaan väittäisi, että erolapsista tulisi sen enempää kiusaajia kuin muistakaan.

Omissa luokissani eivät erolapset ole millään tavalla poikenneet muista lapsista, ei sen enempää käytöshäiriöitä tms. kuin ydinperheiden lapsillakaan.

tämä 15 vuoden opekokemuksella (nyt viimeistä kertaa hoitovapaalla)

nro 10 vastaa nro 20:  kiitos analyyttisesta ja psykologisesta vastauksesta. Onneksi et tiedä mun taustoja. Vois tulla pisu housuun. Nää on just näitä joista ei kannattaisi provosoitua, mutta on rankka elämä ja "rankka elämä". Jos vaihtoehtona on, että oma henki lähtee tai ero, kumman valitset? lastenkin kannalta parempi, että ero tulee kuin se, että äitiä ei ole.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:24"]

nro 14 - aivan loistava kommentti. vässyköitä ne on ja niiden niin onnelliset vanhemmat. mä olen eronnut ja toivon, että mun tytöistä kasvaa puolensa pitäviä

[/quote]

Mä luulen, että sun tytöistä kasvaa tosi sairaita, elleivät pian pääse pois vaikutuspiiristäsi.

Noita ero- ja ydinperheitä varmaan kasautuu ns. erillisille asuinalueille. Monikin asia vaikuttaa:

-Usein ero laskee taloutta, tarkoittaa sitä että pitää muuttaa pienempään asuntoon jne. harvalla yh:lla on isoa omakotitaloa vaan moni kamppailee pienemmässa asunnossa. Lisäksi kun yksi vanhempi on vastuussa perheen arjesta yksin, on hyvä että esim. lapset pääsevät itse kulkemaan harrastuksiinsa, pitää siis asua keskeisemmällä paikalla vert. tilanne jossa kaksi aikuista koko ajan valmiina kuskaamaan lapsia.

-Millainen kunta tmv. asuinalue noin yleisesti on "hengeltään". Nk. raamattuvyöhykkeellä suurin osa perheistä on uskovaisia, joille eroamien on ns. "isompi juttu" mitä tavallisille ihmisille. Ja vastaavasti sitten on varmasti olemassa ns. vapaampia/boheemempia asuinalueita joiden silmissä avioliitto ja ydinperhe ei ole mikään "kaiken ylittävä" tarve, vaan lapsia on ehkä hankittu tietoisesti yksin tmv.

-Lisäksi elämänpiiri vaikuttaa: joillakin on se tilanne että esim. suvussa kaikki ovat eronneet, joillakin ei kukaan. Väitän että ihminen oppii lähipiiristään senkin asian, että tahdotaanko rakastaa vai otetaanko heti uusi kun rakkaus loppuu. Tuollainen varmasti vakuttaa siihen miten hyvin/huonosti itse pärjää ihmissuhteissaan.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:23"]

Tyttäreni oli 2-vuotias kun meille tuli hänen äidin kanssa ero ja kyllä sen lapsessa huomasi. Vuoden verran lapsi oireili selvästi päiväkodissa, sitten kaikki huomasimme että se iloinen ja puuhakas lapsi oli palannut.

En ottanut mitään puheita lapsen oireilusta vittuiluna tai syyllistyksenä. Otin ne vinkkeinä lapsen kasvattamiseen siinä tilanteessa.

Kyllähän se tuntuu pahalta kun ajattelee että lapsi kärisi ja kärsii yhä vuosienkin jälkeen erosta. Vaikea sitä olisi ajatella lapsenparhaaksi kylmää perhe-elämää, nyt lapsella on sen kodin sijaan kaksi rakastavaa kotia..

[/quote]

Tämä lässytys on toinen asia, mikä mua oikeasti kanssa aina jaksaa ärsyttää.

Että kun saadaan ydinperhe rikki, niin sen jälkeen on AINA lapsella KAKSI RAKASTAVAA kotia... kas kun mä en tiedä yhtään tapausta missä asia olisi oikeasti näin.

Lähes aina uusperheisiin liittyy mustasukkaisuutta eksistä ja toisen lapsista, ja aivan liian usein lykätään maailmaan melkein heti se onnen täydellistävä rakkauspakkaus.

Aivan varmaa on, että ne uusperheiden uudet puolisot eivät rakasta lapsia kuin omiaan ( kuten tältäkin palstalta saadaan joka päivä lukea), harva edes kunnolla sietää.

Eli käytännössä erolapsi joutuu taistelemaan huomattavasti enemmän normaalista vanhemman huomiosta, ja toisaalta jatkuvasti ikävöimään toista vanhempaansa.

Kommentista päätellen vaikutat ihmiseltä, joka nauttii siitä, jos saa sammuttettua ilonlähteitä muiden ihmisten silmistä. Ikävä kyllä sitä niin helposti paljastaa persoonastaan ikäviä piirteitä tällaisilla kommenteilla. Kuinkahan syvän analyysin jonkun päiväkodin eteisessä tapaamasi lapsen psyyken tilasta oikeasti pystyt tekemään (ja mikä olikaan koulutuksesi?).

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 12:46"]

Ennen niin iloiset lapset selkeästi muuttuneet vanhempien avioeron myötä. Ihan kuin niiden silmistä sammuisi jokin pieni ilonlähde. 

En tarkoita tällä mitään erityistä, ei vaan voi olla huomaamatta etenkin kun itsekin on ollut eron partaalla.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:35"]

nro 10 vastaa nro 20:  kiitos analyyttisesta ja psykologisesta vastauksesta. Onneksi et tiedä mun taustoja. Vois tulla pisu housuun. Nää on just näitä joista ei kannattaisi provosoitua, mutta on rankka elämä ja "rankka elämä". Jos vaihtoehtona on, että oma henki lähtee tai ero, kumman valitset? lastenkin kannalta parempi, että ero tulee kuin se, että äitiä ei ole.

[/quote]

Joo joo ja läpäti lää. IHminen voi valita onneksi suomessa puolisonsa. Lapset eivät voi valita millaiseen perheeseen syntyvät. 

Sun on ihan turha valittaa "rankkaa elämää", kun se on ihan sun oma valintasi ollut. 

PS:  Mä olen  aivan varmasti oman osuuteni "rankasta elämästä" elänyt silloin kun se ei ole ollut oma valintani. Siksi nykyään en lässytäkään mitään " elämä heittää paskaa niskaan"- tyyppistä paskaa, koska näin aikuisena olen itse voinut valita puolisoni, kouluttautua, nähdä vaivaa tiettyjen elämää turvaavien asioiden saavuttamiseen, ja todellakin tehnyt niin.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:23"]

Tyttäreni oli 2-vuotias kun meille tuli hänen äidin kanssa ero ja kyllä sen lapsessa huomasi. Vuoden verran lapsi oireili selvästi päiväkodissa, sitten kaikki huomasimme että se iloinen ja puuhakas lapsi oli palannut.

En ottanut mitään puheita lapsen oireilusta vittuiluna tai syyllistyksenä. Otin ne vinkkeinä lapsen kasvattamiseen siinä tilanteessa.

Kyllähän se tuntuu pahalta kun ajattelee että lapsi kärisi ja kärsii yhä vuosienkin jälkeen erosta. Vaikea sitä olisi ajatella lapsenparhaaksi kylmää perhe-elämää, nyt lapsella on sen kodin sijaan kaksi rakastavaa kotia..

[/quote]

Tämä lässytys on toinen asia, mikä mua oikeasti kanssa aina jaksaa ärsyttää.

Että kun saadaan ydinperhe rikki, niin sen jälkeen on AINA lapsella KAKSI RAKASTAVAA kotia... kas kun mä en tiedä yhtään tapausta missä asia olisi oikeasti näin.

Lähes aina uusperheisiin liittyy mustasukkaisuutta eksistä ja toisen lapsista, ja aivan liian usein lykätään maailmaan melkein heti se onnen täydellistävä rakkauspakkaus.

Aivan varmaa on, että ne uusperheiden uudet puolisot eivät rakasta lapsia kuin omiaan ( kuten tältäkin palstalta saadaan joka päivä lukea), harva edes kunnolla sietää.

Eli käytännössä erolapsi joutuu taistelemaan huomattavasti enemmän normaalista vanhemman huomiosta, ja toisaalta jatkuvasti ikävöimään toista vanhempaansa.

[/quote]

Lähinnä tarkoitin sitä että lapsella on nyt kaksi kotia joissa he näkevät millaista on aikuisten välinen todellinen rakkaus.

Eihän nyt uusien puolisoiden kuulu niitä toisten lapsia rakastaa, ei kai sitä kukaan edes odota?

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:43"]

Kommentista päätellen vaikutat ihmiseltä, joka nauttii siitä, jos saa sammuttettua ilonlähteitä muiden ihmisten silmistä. Ikävä kyllä sitä niin helposti paljastaa persoonastaan ikäviä piirteitä tällaisilla kommenteilla. Kuinkahan syvän analyysin jonkun päiväkodin eteisessä tapaamasi lapsen psyyken tilasta oikeasti pystyt tekemään (ja mikä olikaan koulutuksesi?).

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 12:46"]

Ennen niin iloiset lapset selkeästi muuttuneet vanhempien avioeron myötä. Ihan kuin niiden silmistä sammuisi jokin pieni ilonlähde. 

En tarkoita tällä mitään erityistä, ei vaan voi olla huomaamatta etenkin kun itsekin on ollut eron partaalla.

[/quote]

[/quote]

Ohhoh. Ap kertoo ihan normaalista huomiosta, jonka on tehnyt. Miten se tällasia reaktioita kirvoittaa? Mistä sä päättelet, että ap haluaa loukata ketään? 

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:16"]

Pääsääntöisesti ne eronneiden lapset ovat jotenkin kärsineet kun joukosta löytyy niin kiusaajia, häiriköitä kuin varastelijoita.

[/quote]

meidän poika yli ysin keskiarvolla,opettajien ja reksinkin kehuma, eroperheen lapsi, joutui ydinperhekakaroiden kiusaamisen  kohteeksi ja yksi vielä uhkaili sillä että hänen isänsä hakkaa kiusatun. Luonnollisesti nämä kullannuput, hyvästä perheestä ja arvostetulta omakotitaloalueelta olevat pennut häiriköivät muutenkin. Myöhemmin kuulin että yksi oli uhattu erottaa koulusta, yksi jäänyt luokalle ja sitä rataa. 

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:43"]

Kommentista päätellen vaikutat ihmiseltä, joka nauttii siitä, jos saa sammuttettua ilonlähteitä muiden ihmisten silmistä. Ikävä kyllä sitä niin helposti paljastaa persoonastaan ikäviä piirteitä tällaisilla kommenteilla. Kuinkahan syvän analyysin jonkun päiväkodin eteisessä tapaamasi lapsen psyyken tilasta oikeasti pystyt tekemään (ja mikä olikaan koulutuksesi?).

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 12:46"]

Ennen niin iloiset lapset selkeästi muuttuneet vanhempien avioeron myötä. Ihan kuin niiden silmistä sammuisi jokin pieni ilonlähde. 

En tarkoita tällä mitään erityistä, ei vaan voi olla huomaamatta etenkin kun itsekin on ollut eron partaalla.

[/quote]

[/quote]

Tätä siis piti lainata, 

t. edellinen