INTJ-persoona ja ihmissuhteet

INTJ:n tunnistaa parhaiten "kuoleman katseesta", kun tämä ajattelee jotain ja tuijottaa tällöin tyhjyyteen. Jos sinulla ei ole tätä kuolemankatsetta, et todennäköisesti ole INTJ. 

Ihmiset tulevat minulle aina silloin tällöin sanomaan, että miksi ole niin vakavanoloinen, tai onko kaikki hyvin, kun tuijotan tyhjyyteen ja ajattelen. 

Olen nykyään mielestäni INTJ-A -tyyppinen, mutta olen ollut elämäni ajan INTJ-T pääsääntöisesti.

Alkoholin vaikutuksenalaisena olen selvästi ENTP, joka on osin siirtynyt valitettavasti osaksi minun normaalia persoonaa ajan kuluessa.

Ihmissuhteet eivät ole olleet minulle kovinkaan tärkeitä elämäni aikana, enkä ole niihin juurikaan siksi panostanut elämässä. 

Tiede ja filosofia ovat olleet se suuri idea minulle tähän päivään saakka. Olen ollut hyvin asiakeskeinen elämässäni, mutta yritän tulevaisuudessa, jos pystyn, olemaan edes piirun verran ihmiskeskeisempi.

Olen erittäin tavoitteellinen ihminen ja olenkin pystynyt saavuttamaan suurimmat tavoitteet, joita olen elämässä itselleen asettanut. Näillä  ei ole mitään tekemistä standardin menestymisen kanssa, vaan lähinnä itsensä toteuttamisen ja itsensä kehittämisen kanssa.

Olen kohtuullisen tyytyväinen omaan persoonaan, ainoa asia joka vaivaa, on persoonani ajoittainen liiallinen temperamenttisuus, jota ihmisten parissa usein joudun hillitsemään. 

Vierailija kirjoitti:

Höpönlöpöä tuollaset persoonallisuustestit

I, introvertti – E, ekstrovertti: asenne ympäristöön

S, tosiasiallinen – N, intuitiivinen: tapa hankkia tietoa

T, ajatteleva – F, tunteva: päätöksenteon peruste

J, harkitseva – P, spontaani: elämäntyyli

Tiedän olevani milloin mitkäkin. Perusolemukseltani olen introvertti, mutta muuten menee miten sattuu. Miksi edes luokittelette itsenne?

Siinä mielessä komppaan, että esim masennus, ujous, estyneisyys ja traumatausta voivat sulkea ja typistää persoonallisuutta paljonkin. Estää tunneilmaisua ja luottamista ja kykyä kiintyä jne. Ja jos käy suotuisasti, persoonallisuus VOI muuttua vuosien ja vuosikymmenien myötä avoimemmaksi, luovemmaksi ja sosiaalisemmaksi. Ihan vaikkavain niin, että toisen kokemus kiinnostaa aidosti eikä välineellisesti.

Itse olin hyvin erilainen parikymppisenä kuin viiskymppisesenä. Toisaalta viihdyn yksin ja en koe olevani parisuhdehakuinen. Enkä ole tietenkään "valmis", voin vain nahoissani hyvin enkä koeta olla joku räväkämpi tai supliikimpi.

Yksi luokittelu on neljä perusväriä. Nuo on ehkä ihan hyvä tietää, mutta vähän sama kuin horoskoopit, ei niihin kannata "uskoa". Kapeuttaa vaan kokemustaan ihmisyydestä tämä loputon luokittelumania, mitä paljon näkee. Huonointa niissä on juuri lukkiutuneisuus.

up

Vähän vaikea muuten mukava kirjoitti:

Mahtava keskustelu, hienoa lukea muiden ajatuksia aiheesta. Täällä INTJ-A mies, asiantuntija- ja johtotehtävissä. Kaksi itse lopettamaani pitkää parisuhdetta takana. Kolmatta en aktiivisesti yritä tai jos yritän, niin persoonallisuustyyppi ja suhteen tieteelliset onnistumismahdollisuudet selvitetään ihan ensimmäisenä, hemmetti :D

Olen aina kokenut olevani erilainen, ei oikeita ystäviä, ei paljon kavereitakaan. Parissa kaveriporukassa olen mukana, pidetään yhteyttä lähinnä whatsapilla ja nähdään ehkä kerran vuodessa. Vähän oma huumorintaju, iän karttuessa olen oppinut pitämään mölyt mahassani. Jos ei ole muuta ajateltavaa, niin päässä pörrää lähinnä suunnitelmia miten jonkun asian saisi tehokkaammaksi tai miten jotain optimoisi. Kyllästyn helposti, en jaksa viedä asioita ihan loppuun asti kun jo mietin jotain seuraavaa haastetta.

Asiat ikään kuin loksahti paikalleen kun töissä teetettiin persoonallisuustesti ja sen jälkeen tunnin henkilökohtainen keskustelu hr-konsultin kanssa testin tuloksista. Suhtauduin aluksi hyvin skeptisesti kun oli "tärkeämpiäkin kiireitä". Keskustelussa olin kuitenkin pudota tuolilta, kun joku selitti minulle oman itseni. Osasi sanoittaa juuri ne asiat mitkä aina tiesin, mutta en kaikkea ole osannut selittää. Käännekohta elämässäni. Ymmärsin, että itsessäni heikkoutena pitämäni asiat voivat olla vahvuuksia ja mahdollisuuksia - ja tämän tyyppisiä on muitakin!

Mun aivot tekee tuota jatkuvalla syötöllä. Olen saanut aikuisella iällä ADHD-diagnoosin ja nyt olen autismin kirjon häiriön diagnostisissa tutkimuksissa. Tällä hetkellä en ole työelämässä, mutta silloin kun olen ollut, olen löytänyt aina jotain kehitetettävää työstä tai prosesseista. Nyt kun en ole työelämässä, niin pukkaa tuote- ja palvelukehitysideoita eri yrityksille. Nytkin mietin yhtä pienempää softatuotetta/palvelua, joka hyödyttäis yhtä yritystä jo sen nykyisessä toiminnassa, mutta sitä vois myös sellaisenaan myydä ulkopuolelle eri toimijoille, jotka vois rakentaa siihen päälle palveluita oman tarpeen mukaan. Tai sitten sen päälle vois rakentaa niitä erilaisia palveluita ja myydä pakettia eri toimijoille. Oon keksiny jo useamman eri asiakasryhmän, jotka vois niitä hyödyntää ja miten ne eri palvelut pitäis räätälöidä näille eri asiakasryhmille. Ja olen löytänyt alustan, jonka kautta tän voi toteuttaa kevyemmällä byrokratialla, koska se alusta hoitaa byrokratian viranomaisten suuntaan. Tällasia mä kelailen päivät pitkät o_O Mut oon ymmärtäny tän olevan ADHD-aivojen ominaisuus.

Itse olen INTJ-nainen. Ystävät on mulla olleet aina viitekehyspohjaisia (opiskelu, työ, harrastus) ja kun se viitekehys poistuu, niin en osaa pitää yhteyttä ystäviin. Tällä hetkellä ystäviä ei ole. Mutta olen ymmärtänyt että tämä on joku autistijuttu ja sitä sosiaalisten taitojen kömpelyyttä. 

Naimisissa olen ollut 22 vuotta. Mies on samanlainen erakko, sillä on vaan ne työkaverit ja niidenkin kanssa ollut hiljaista kun kahteen vuoteen ei ole toimistolla käynyt. Toimisto aukesi viime viikolla ja me asutaan siitä 10min kävelymatkan päässä ja siellä kuulemma tiimistä ainakin muutama käy päivittäin, mutta tämä ei ole toistaiseksi kannustanut miestä käymään toimistolla töissä. 

Melkein kaikki nuoruuden seurustelukumppanit oli IT-alalla. Yksi oli pienhiukkasfyysikko, mutta eikö sekin nyt mene samaan kategoriaan? Mieskin on IT-alalla ja sille alalle meidän tytärkin päätyi. 

Uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut mulle aina vaikeaa. Naisporukassa koen olevani ainoa joka ei kuulu joukkoon, heti kun tulee yksikin mies paikalle, tulee paljon rennompi olo. Nörttinaisten kanssa en koe tällaista vierauden tunnetta, mutta en halua jäädä suljettuun tilaan sellaisten naisten kanssa, joita kiinnostaa vaatteet ja meikkaaminen.

INTJ-nainen ja Asperger-dg. Kaksi korkeakoulututkintoa. Ihmissuhteet käytännössä nollassa. Masennustaipumusta, iän myötä pahenevaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on monia kommentteja, jotka sopivat minuun.

Olen vaan itse kokenut, että olen viimeisen vuoden aikana muuttunut vahvasta P:stä jyrkäksi J:ksi.

Olen aina ollut introvertti, mutta koronavuosiin asti olin kuitenkin utelias ja "avoin". Avoimella en tarkoita ekstoverttia ulospäin virtaavaa avoimuutta, vaan sellaista passiivisesti kuitenkin vastaanottavaista ja ystävällistä. Otin vastaan paljon bullshittia ja ihmiset käyttivät tätä avoimuutta, ehkä naiviuttakin hyväkseen. Nyt tuntuu, että olen kriittinen kaikelle. Ei kiinnosta ihmisten kotkotukset. Ennen annoin empatiaa kaikille. Nyt sitä ei ole jäljellä. Ennen jotenkin yritin tutustua ihmisiin ja pidin heitä parempina kuin itseäni, he olivat usein ekstrovertteja. Nyt ei kiinnosta tutustua ja tosiaan metsässä samoilu, omat harrastukset ja taiteen tekeminen kiinnostaa enemmän. Ei vain ole tilannetta, jossa haluaisin mennä toisten seuraan. Ennen hakeuduin ryhmiin, mutta keikuin niiden reunamilla, olin ulkopuolinen. Nyt ei tulisi mieleenkään hakeutua ryhmiin, harrastan mieluiten yksin. Avomies on, onneksi myös introvertti ja tarvitsee paljon omaa tilaa.

"Omat harrastukset ja taiteen tekeminen kiinnostaa enemmän."

Tämähän on juuri sitä P:tä.

Okei. Mutta se on muuttunut rajusti. Ennen laitoin muut ihmiset omien juttujen edelle. Menin harrastuksiin tutustuakseni ihmisiin ja päästäkseni porukkaan. Nyt olen lakannut pitämästä yhteyttä kehenkään ja keskityn asioihin joihin en ennen antanut itseni keskittyä.

Mulla tuollainen käänne kävi nelikymppisenä.

Up

Saanko kysyä, mitä kaltaisenne älyköt saavat AV-palstalta?

Tämä Myers-Briggshän ei ole millään lailla tieteellisesti todistettu teoria, mutta saahan siihen uskoa. En kuitenkaan tekisi tämän perusteella mitään kauhean pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tullut varsinkin vanhemmiten huomattua. nuorena yritin olla kuin muut ja mulla oli aika paljon sellaisia hyvän päivän tuttuja, mutta oikeita kavereita ja seurustelusuhteita on ollut aina tosi vähän. Nyt kolmekymppisenä vähän harmittaa että edes haaskasin aikaa sellaiseen, mikä ei oikeasti edes kiinnosta, olisi vaan pitänyt viettää koko nuoruus yksin, luultavasti olisin nauttinut siitä enemmän. :D Teen enimmäkseen etätöitä, tosin viihdyn työkavereiden kanssa ihan hyvin myös. tulen luultavasti asumaan koko loppuelämäni yksin koirani kanssa.

Itse aloitin yksin elämisen yliopiston fuksivuotena. Lukiossa olin vielä sosiaalinen ja vietin loputtomasti aikaa eri piireissä ja menoissa, mutta yliopistokaupunkiin muuttaessa tajusin vähitellen etten nauti sellaisesta yhtään eikä minua kiinnostanut hankkia uutta kaveripiiriä uudessa asuinkaupungissani. On minulla yksi lapsuudenkaveri ketä tapaan pari kertaa vuodessa ja pidetään yhteyttä whatsapissa. Seurustelusuhteita tai mitään sen tyylistä ei ole ollut teinivuosien jälkeen.

n29

Onkos täällä ENTP persoonia paikalla? Minua sosiaalisuus taas innostaa, mutta vähän tylsyttääkin usein kun vastakaikua ei kuulu pieraisua enempää.

Mitä te INxx tyypit teette työksenne? Etenkin, jos ei ole matemaattista tai teknistä osaamista? Töissä aina suurin stressi työkaverit .

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla on kokemusta. Ei ole ystäviä eikä parisuhdetta ollut oikeastaan koskaan.

Sama täällä! En hirveästi nauti toisten ihmisten seurasta. Tykkään puuhailla yksin omien harrastusten ja mielenkiinnonkohteiden parissa. Seurustelu- ja ystävyyssuhteet ovat aina kuivuneet kasaan kun kiinnostusta ja motivaatiota niiden ylläpitämiseen minulta ei vaan löydy.

Olen tyytyväinen elämääni, mutta kanssaeläjissä tällainen nuori erakkonainen herättää ihmetystä, joten saatan joskus valehdella sukulaisille ja työkavereille viettäväni todellisuutta sosiaalisempaa elämää.

Varsinkin miehiä tuntuu järkyttävän tämä kaverittomuuteni ja se miten vähän painoarvoa annan sosiaalisille suhteille.

Täyttä hölynpölyä nämä personallisuusluokittelut. Niihin luottavat voi siirtää kategoriaan URPO.

Vierailija kirjoitti:

Saanko kysyä, mitä kaltaisenne älyköt saavat AV-palstalta?

Poikkileikkauksen ihmisyydestä. Anonyymina ihminen on rehellisimmillään.

Ketjun innoittamana tein eilen pitkästä aikaa MB-testin. Ja yllätys seisoi lopussa: olinkin muuttunut ENTJ:ksi! Hah hah haa!!

Siis minä, pesunkestävä, elinikäinen (64 v) introvertti olinkin yhtäkkiä sosiaalinen, liukaskielinen kutsujen keskipiste! Sallikaa mun nauraa. 😄

Nuo testit eivät lainkaan ota huomioon sitä, että (jotkut) ihmiset oppivat toimimaan ja käyttäytymään perusluonteensa vastaisesti. Se on opeteltua, tavallaan näyttelemistä, mutta yhtäkaikki ihan yhtä todellista kuin ihmisen muukin elämä. Jos ihmisessä on yhtään resilienssiä, hän vuosien mittaan muokkautuu pärjäämään oloissa kuin oloissa, ilman että kuuppa sanoo pox.

Vierailija kirjoitti:

Mitä te INxx tyypit teette työksenne? Etenkin, jos ei ole matemaattista tai teknistä osaamista? Töissä aina suurin stressi työkaverit .

En tee mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te INxx tyypit teette työksenne? Etenkin, jos ei ole matemaattista tai teknistä osaamista? Töissä aina suurin stressi työkaverit .

En tee mitään.

En minäkään töitä tee.

Jäin pois työelämästä kauan sitten 3-kymppisenä.

Meni hermot. Kaikkeen.

Nyt on ihan mukavaa, eläkekin kohtuullinen

-eri

Vierailija kirjoitti:

Mitä te INxx tyypit teette työksenne? Etenkin, jos ei ole matemaattista tai teknistä osaamista? Töissä aina suurin stressi työkaverit .

En tee. Mainitsemastasi syystä.

Vierailija kirjoitti:

On mulla parisuhde, mutta olisin mieluummin yksin. En nyt viitsi erotakaan. Mies on onneksi ekstrovertti ja viihtyy paljon kodin ulkopuolella. En tykkää työyhteisöstä, joten teen töitä yksin. En ylipäätään pidä ihmisten kanssa olemisesta. Mulle on ihan sama, ymmärtääkö mua kukaan tai ei.

No, tämähän nyt vaan kertoo siitä, ettei sulla ole sosiaalisia taitoja. Ei sitä, että olet introvertti.