Luulin että tehtiin oikea ja fiksu ratkaisu, mutta nyt kaikki muut tekeekin päinvastoin! (Asumisasiaa)
Eli meidän perhe muutti Helsingin Punavuoreen kaksioon viime joulukuussa. Aikaisemmin asuimme väljemmin (4h, k, khh, sauna, 2x wc) Espoossa. Halusimme kuitenkin elää ekologisemmin ja minimoida hiilijalanjälkemme työmatkojen ja muun liikkumisen osalta. Ajattelimme, että Punavuoressa olemme keskellä kaupungin sykettä, ratikkamatkan päässä töistä harrastuksista, parhaista ravintoloista ja kulttuurista. Parasta oli luopuminen autosta! Yksityisautoilu on meistä jäänne sivistymättömältä sotienjälkeiseltä suurten ikäluokkien aikakaudelta, eli mars autot museoon! Ja tottaksi asumme vuokralla! On niin boomer kerätä omaisuutta ja elää asuntovelallisena, kun voi sijoittaa matkailuun ja liikkuvuuteen maailmankylän netizeninä. Ei meille käy taloudelliset kahleet.
Muuttomme jälkeen ystävät ylisti, kehui ja peukutti meidän valintaa: oltiin fiksuja, ekologisia ja trendien harjalla. Kaikki kadehtivat meidän city-elämäntapaa ja tiedostavaa asennetta. Voi kun mekin uskallettaisiin, sanoivat ja peukuttivat päivityksiä meidän parviratkaisuista ja internet/toimistoista vaatekomerossa. Hyvin nelihenkinen perhe mahtuu 48 neliön kaksioon, kun vain karsii turhaa; ja anyway mehän eletään ihanassa olohuoneessa, joka Punavuori on ja kotona vain nukutaan ja huolehditaan perussiisteydestä!
Tuli maaliskuu ja korona. Tuli etäkoulut ja etätyöt. Viikon jälkeen pienen kaksion seinät alkoi kaatua päällä. Meidän sosiaaliset olohuoneet, ihanat kahvilat ja ravintolat, sulkivat ovensa.
Aluksi somepäivitykset olivat pelkkää koronaa ja elämää rajoitusten kanssa. Siihen oli kiva osallistua, koska pääsi purkamaan ahdistusta 48 neliön kuutiossa. Mutta jossain toukokuun alussa huomasin muutoksen: ihmiset, jotka aikaisemmin vannoivat keskusta-asumisen, ekologisuuden ja julkisen liikenteen nimeen, alkoivat postailemaan kuvia uusista käytetyistä autoistaan, koronaevakosta vanhempien kesäpaikalla, muutosta Mäntsälään ja ties mistä. Paras ystävätär pakkasi lapsensa ja hurautti WV:n citymaasturilla uuteen elämään Karjalohjalla ja postailee kuvia vaaleakutrisista pikkutytöistään ratsastuskypärät päässä keppihevosten selässä. Ystävien instat on muuttuneet kuvashowksi helvetistä! Tuttavapiirimme ihmisistä kahdeksan on muuttanut tai muuttamassa maalle; kehyskuntiin tai jopa Varsinais-Suomeen asti!
Minun postaukset fiksuista tilankäyttöratkaisuista Punavuoressa eivät enää saa tykkäyksiä, kun kaverit ihastelevat toistensa marjatarhoja ja maastureita.
Mittani tuli täyteen, kun mies eilen kysyi että kenen idea tää keskustaan muutto oli kahden alakoululaisen kanssa, ei ainakaan minun?
Surettaa miten tässä näin kävi!
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan oikeesti Punavuoressa: minä, mies, vauva ja kaksi kisua. Neliöitä vähän enempi kuin ap:lla, mutta asunto on vain huone, alkovi ja keittiö. Ihana vanha Jugend-talo puulattioilla ja vuokra ihan kohtuullinen 1500€ plus vesi. Ihan heti ei olla muuttamassa täältä mihinkään.
Kun lapsi kasvaa isommaksi, varmaan muutetaan isompaan asuntoonkin. Yksi mistä voisi luopua on iso keittiö - me ei vaan ikinä tehdä itse ruokaa. Ei tarvii kuin mennä Isolle Roballe, niin siellä on ruokapaikkoja joka lähtöön. Nyt koronan aikana tilattiin woltista ha foodorasta ruuat joka päivä, joskus kaksikin kertaa. Kankurinkadulla on aamiaispaikkoja, Mokossa hyvä brunssi, viinibaareja ja muita kivoja kahviloita riittää.
Koronahysterikot, maskipäät ja muut boomerit saa kärvistyä ja tikahtua raivoonsa, me ollaan tulevaisuus ja me näytetään hyvältä.
PS Valtio tukee meidän elämäntapaa asumistuen muodossa 600€ kuussa. Jää rahaa soijalatteihinkin!
Tämä on vielä vähemmän uskottava kuin ap:n stoori. Asumistukea ei makseta kenellekään 600e/kk.
En jaksanut lukea ketjua mutta itse ajattelen että on välimuotoratkaisuja jotka voivat olla käytännössä kivempiä kuin nuo teidän ennen-jälkeen ääripäät. Me eletään lapsiperheenä kolmiossa vuokralla lähiössä ilman autoa, juna-aseman lähellä...
Helsingin sosiaaliset olohuoneet kuten esim. ns. kirjasto Oodi. Ei kiitos!873
Mitäpä jos aikuistuisit ja alkaisit elää OMAA elämää.
Vierailija kirjoitti:
-5/5 uppoaako tämä trollaus joihinkin. Ehkä ap:n kannattaisi Esppon sijaan muuttaa Porvooseen.
On tämä silti mielestäni mielenkiintoinen ketju. En ole ikinä ymmärtänyt sitä että kehäkolmosen ulkopuoli yritetään tyhjentää. Eihän se hyödytä lähes ketään että koko Suomi pakkautuu pääkaupunkin, ongelmia vain aiheuttaa ja stressiä ja asumiskustannusten nousua.
Hienoa jos ihmiset oikeasti ovat alkaneet siirtyä pienempiin kaupunkeihin.
Siirrytään perheineni kokoajan kauemmas. Asuttu Punavuoressa, Töölössä ja Kalliossa kyllä. Länsi-Helsingistä muutaman vuoden jälkeen joku Jäke-Klaukkala-Nurmijärvi -akselilla ja siten ehkä lasten ollessa isompia takaisin Helsinkiin. Syy - vähemmän liikennettä, vähemmän ulkolaisia ja vähemmän jonoja, silti ihmisiä ympärillä.
Asun 45m2 kaksiossa noin 4km päässä Helsingin ytimestä. Sohvalla istuessa näkyy taivaalla lipuvat pilvet. Ikkunasta voi kurkistella merenlahtea ja puistikkoa. Lähimmät lenkkeilymaastot (ja lumisina talvina hiihtoreitit) löytyvät lyhyen kävelymatkan päästä. Kaikki palvelutkin (24h apteekki, Suomen suurin sairaalakeskittymä, ruokakaupat, kirjasto, posti, koulu, päiväkoti, ravintolat, kahvilat jne) ovat lähellä. Ei tarvitse asua maalla. Ihan Meilahtikin riittää :D
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa Parikkalaan. Maksatte saman verran isosta omakotitalosta, kuin tuosta pikkukämpästänne.
Uuden puukoulun rakentaminen alkaa juuri. Keskustassa on 3 uimarantaa. Junalla pääsee pois useita kertoja päivässä. Kaupan palvelut ovat hyvät.
Kuule:Parikkalassa ei ole töitä kenellekään.
Kuule:Parikkalassa ei ole töitä kenellekään.[/quote]
Kuule: mä voisin tehdä etätyöni vallan mainiosti Parikkalasta käsin. Oletan että siellä on sähköt ja netti.
Miten tuohon ekoiluun ja hiilijalanjäljen laskemiseen sopii se aloituksessa mainittu matkustelu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan oikeesti Punavuoressa: minä, mies, vauva ja kaksi kisua. Neliöitä vähän enempi kuin ap:lla, mutta asunto on vain huone, alkovi ja keittiö. Ihana vanha Jugend-talo puulattioilla ja vuokra ihan kohtuullinen 1500€ plus vesi. Ihan heti ei olla muuttamassa täältä mihinkään.
Kun lapsi kasvaa isommaksi, varmaan muutetaan isompaan asuntoonkin. Yksi mistä voisi luopua on iso keittiö - me ei vaan ikinä tehdä itse ruokaa. Ei tarvii kuin mennä Isolle Roballe, niin siellä on ruokapaikkoja joka lähtöön. Nyt koronan aikana tilattiin woltista ha foodorasta ruuat joka päivä, joskus kaksikin kertaa. Kankurinkadulla on aamiaispaikkoja, Mokossa hyvä brunssi, viinibaareja ja muita kivoja kahviloita riittää.
Koronahysterikot, maskipäät ja muut boomerit saa kärvistyä ja tikahtua raivoonsa, me ollaan tulevaisuus ja me näytetään hyvältä.
PS Valtio tukee meidän elämäntapaa asumistuen muodossa 600€ kuussa. Jää rahaa soijalatteihinkin!
Tämä on vielä vähemmän uskottava kuin ap:n stoori. Asumistukea ei makseta kenellekään 600e/kk.
Mutta kahdelle maksetaan hyvinkin 300€ per nuppi, erityisesti jos on lapsikin vielä. Huone ja keittiö ei asumismuotona ole mitenkään kohtuuton. Ja noita 1500€ kk-vuokria tuetaan Hgissä paljonkin.
Asumistuki täytyy poistaa niin tulee joku tolkku vuokriin.
Itäkeskus olisi ollut vieras- kultturellimpi valinta.
Ai Punavuori on nykyään Porvoossa
Ekologista reppureissaanista. Millä ihmeellä menette noille reissuille? Ilmeisesti kävellen.
Eko ihmiset ajaa pienellä eko autolla. Pieni eko auto kestää ehkä 200th km. Ei niin ekoauto kestää 400-500th km. En tiedä mutta epäilen kumpi on ekompi kun toinen auto pitää valmistaa kahteen kertaan.
Aloitus selkeästi provo, mutta aihe on ehkä hieman lievemmässä mittakaavassa monia koskettava ongelma. Muistakaa pk-seutulaiset, että Etelä-Suomessa on muitakin kaupunkeja kun Helsinki ympäryskuntineen! Olen itsekin asunut muutamia vuosia aikuiselämästäni Helsingissä ja maksanut itseni kipeäksi vuokralla pienessä asunnossa. Jos olisin jatkanut sinkkuelämää enkä olisi tehnyt lapsia, niin varmaan olisin halunnut jäädäkin sillon. Kuitenkin elämä vei, ja omassa tapauksessa onnekseni tapasin muualta kotoisin olevan miehen, jonka kanssa asetuttiin Suomen mittakaavassa suurehkoon kaupunkiin Etelä-Suomessa. Nyt meillä on iso omakotitalo ja iso piha 3 kilometrin päässä keskustasta. En edelleenkään ole mikään ulkoilma- tai puutarhaihminen, mutta tämä tila ja nämä puitteet tekee kieltämättä ihmismielelle hyvää! Kuitenkin jos kaipaan ravintolaan, teatteriin tai huvituksiin niin ne löytyvät bussimatkan päästä. Muu perheeni asuu pk-seudulla, mutta eipä se ole iso rasti lähteä viikonlopuksi sinne. Vaikka meillä on iso uudehko omakotitalo, niin rahaa jää matkusteluun ja muuhun mukavaan. Mietin vaan, että tällaiset puutteet Helsingissä maksaisi oikeasti niin paljon, ettei ikinä saataisi edes lainaa moiseen. Ja jos saman kokoisen uudehkon talon pk-seudulta ostaisikin, niin se olisi taatusti tyyliin 10km päässä keskustasta. Paljonko niistä keskustan kahviloista ja muista tulisi silloin nautittua? Nyt voin pyöräillä keskustaan kahville vartissa tai ottaa vaikka bussin suoraan talon edestä. Olen onnellinen, että päädyin tähän, vaikka silloin nuorempana ajattelin että vaan Helsingissä voi ihminen viihtyä.
Ei maalla eläminen ole ekologista. Auto on lähes välttämättömyys, koska joukkoliikennettä ei ole. Ihmisten on matkustettava pidempi matka kouluun, töihin tai palveluiden pariin, kuten kirjastoon tai terveyskeskukseen.
Kaupungeissa ihmiset asuvat yleensä kompaktimmin kuin maaseudulla. Omakotitalojen rakentamisella on suuri vaikutus ympäristöön, ja niiden lämmittämiseen kuluu runsaasti energiaa. Kaupungissa talot sijaitsevat lähellä toisiaan, ne voivat jakaa yhteistä infrastruktuuria, kuten puhelinlinjoja ja viemäriputkia.
Huh, kahden aikuisen ja kahden päiväkoti-ikäisen taloudessa 48 neliössä asuminen kuulostaa ihan painajaiselta. Varsinkin keskellä kaupunkia, jossa lapsia ei voi edes päästää turvallisesti ulos leikkimään. Me asutaan 83 neliön rivarikolmiossa ja ennen kuin esikoinen menee kouluun, hankitaan kyllä okt. Paljon mukavampaa asua, kun on tilaa ympärillä ja lasten on helppo mennä pihalle leikkimään, juoksemaan, hyppimään trampalla jne., eikä tarvitse aina erikseen lähteä johonkin leikkipuistoon tai maksulliseen harrastukseen sitä varten. Itsellekin tulee hyötyliikuntaa ihan huomaamatta pihatöitä tehdessä. Siivoaminen on helpompaa, kun tavarat mahtuu olemaan väljästi ja ne on helppo laittaa paikalleen, eikä imuroidessa tarvitse siirrellä kalusteita mahtuakseen kulkemaan. On myös kiva, että voi harrastaa kotona muutakin kuin kännykän näpräystä, kun on tilaa säilyttää harrastusvälineitä. Ehkäpä nämä ap:n kaveritkin on huomannut, että itse asiassa on aika kivaa puuhata rentoja kotijuttuja oman perheen kesken, eikä aina ravata jossain ruuhkaisissa ja meluisissa kahviloissa ja muissa paikoissa.
Oikeasti teidän pitäisi asua kämpässä, jonka vuokra 900. Miten muka saatte asumistukea.