Mies pani väkisin peppuun...
Minulle on siis sattunut tällainen tilanne jo jokin aika sitten ja mietin onko kellään muulla samankaltaisia kokemuksia ja miten itse reagoitte sen jälkeen. Lähtökohta oli siis se, että olin tapaillut tätä miestä jo joitakin kuukausia, mutta emme olleet harrastaneet kunnon seksiä vielä, koska olin neitsyt ja seksiyritykset olivat aina äärimmäisen kivuliaita. Makasimme sängyllä ja vähän leikimme, olin siis vatsallani ja mies päällä ja miehen vehje siis jalkovälissä, mutta ei menossa sisälle mihinkään, sellaista hieromista vaan. Kuitenkin yllättäen mies työnsi vehkeensä peppuun. En siis ollut koskaan mitään sellaista tehnyt ja vielä ilman liukkaria ja varoitusta, tuntui siis äärettömän inhottavalta. Huusin tosi vihaisena ja kovalla äänellä, että lopettaa, mutta hän sanoi tulevansa pian eikä siis lopettanut, ja pelästyneenä siis odotin vain että hän lopettaa kun en voinut muuta. Se ei kestänyt kuin ihan hetken, mutta olin aivan hämilläni sen jälkeen enkä osannut edes sanoa mitään. Kaiken kukkuraksi mies sanoi sen loputtua "kiitos", niin kuin että hieno homma kun vihdoinkin annoin jotain reikää, vaikka en edes antanut vaan otettiin!
Tämä hämmentää koska mies on muutoin kiltti ja normaali. Jälkeenpäin kun joskuin yritin asiasta kysyä hän ei tajunnut, että edes mitään väärää on sattunut ja esitti (mun mielestä) että ei edes muistanut kunnolla.
Kommentit (128)
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 11:56"]
No eräänlainen raiskaushan tuo oli.
[/quote]
Ei eräänlainen, vaan ihan selkeä raiskaus.
[/quote]
Ei kyllä ollut. Jos jäät vaan makaamaan siihen etkä tee mitään niin se ei ole raiskaus.
[/quote]
Huusin että lopeta. Ja jäin makaamaan, koska en päässyt siitä irti, mies oli päälläni. Muistaakseni yritin kyllä kädellä työntää pois. Tapahtuma kesti ehkä vain 10 sekuntia.
AP

Laki ei edellytä että uhri esimerkiksi tappelee vastaan. Riittää kun kieltäytyy, ja niinhän ap oli tehnyt. Tätä palstaa lukiessa kyllä herää sellainen kauhu tätä nykyistä naisvihamielistä kulttuuria kohtaan, että taidan pysyä tiukasti sinkkuna jatkossakin. Dildo ei ole minua vielä koskaan raiskannut.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:11"]

no tee raiskauksesta ilmoitus, ei täällä kukaan voi sinua auttaa. tapahtunut on tapahtunut ja vain rikosilmoitus antaa sinulle oikeutta kärsimääsi vääryyteen.
miestä et saa vastuuseen mutta hae silti apua itsellesi. ja erotkaa.
no jos sen jälkeen jatkoit tapailua niin ei ollut raiskaus.
Harvoin kukaan kysyy, että harrastammeko seksiä ollessaan alasti naisen kanssa joten periaatteessa se on aina raiskaus ja jos kysyy niin naiselta menee fiilikset...
Vastustan 100% oikeita raiskauksia
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:11"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 11:56"]
No eräänlainen raiskaushan tuo oli.
[/quote]
Ei eräänlainen, vaan ihan selkeä raiskaus.
[/quote]
Ei kyllä ollut. Jos jäät vaan makaamaan siihen etkä tee mitään niin se ei ole raiskaus.
[/quote]
Huusin että lopeta. Ja jäin makaamaan, koska en päässyt siitä irti, mies oli päälläni. Muistaakseni yritin kyllä kädellä työntää pois. Tapahtuma kesti ehkä vain 10 sekuntia.
AP
[/quote]
Paskat. Analiin ei noin vain työnnetä penistä ja jos laitat vastaan niin miehen olisi pitänyt käyttää paljon voimaa. 10 sekunnissa ei todellakaan tuollaista ehdi tapahtua. Koko juttu on pelkkää roskaa
AV:han se olisikin oikea osoite tuolle asialle, jos edes olisi muuta kuin provo? Ja vaivaako sua joku tukholman syndrooma, vai? Selkeästi vaivaa. 7
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:12"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 11:56"]
No eräänlainen raiskaushan tuo oli.
[/quote]
Ei eräänlainen, vaan ihan selkeä raiskaus.
[/quote]
Ei kyllä ollut. Jos jäät vaan makaamaan siihen etkä tee mitään niin se ei ole raiskaus.
[/quote]
Laki ei edellytä että uhri esimerkiksi tappelee vastaan. Riittää kun kieltäytyy, ja niinhän ap oli tehnyt. Tätä palstaa lukiessa kyllä herää sellainen kauhu tätä nykyistä naisvihamielistä kulttuuria kohtaan, että taidan pysyä tiukasti sinkkuna jatkossakin. Dildo ei ole minua vielä koskaan raiskannut.
[/quote]
Laki vaatii erittäin selväsanaisen viestin että ei halua. Sinun pitää myös pystyä todistamaan raiskaus.
Jos mies ja nainen on alasti sängyssä ja hieroo jo toisiaan niin todellakin vaatii että panee vastaan jos mies rupeaa työntymään sisään eikä sitä halua. Ei se toinen mikään ajatustenlukija ole.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:39"]
no jos sen jälkeen jatkoit tapailua niin ei ollut raiskaus.
[/quote]
Täh????? Tapailun jatkaminen ei todellakaan kiellä sitä etteikö se olisi ollut raiskaus.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:39"]
no jos sen jälkeen jatkoit tapailua niin ei ollut raiskaus.
Harvoin kukaan kysyy, että harrastammeko seksiä ollessaan alasti naisen kanssa joten periaatteessa se on aina raiskaus ja jos kysyy niin naiselta menee fiilikset...
Vastustan 100% oikeita raiskauksia
[/quote]
NIINPÄ! Naurettavaa kun täällä selitetään että pitää kysyä lupa. Kuinka moni kysyy luvan naiselta jonka kanssa seurustelee, on alasti sängyllä ja hieroo toista omalla peniksellä että saako työntyä sisään.
Se että AP jatkoi suhdetta todistaa että mitään raiskausta ei ole tapahtunu
No mieshän käytti voimaa, ei mulla mikään hehtaarireikä ole. Miten joku voi olla noin mäntti? Ole tyytyväinen ettei sun perseeseen ole koskaan työnnetty voimalla mitään. Hienoa että itse elät siellä ruusunpunaisessa maailmassa missä ei koskaan tapahdu mitään vastenmielistä.
AP
Minustakin tuo oli aivan selvä raiskaus. Joko ilmoitat poliisille tai unohdat hänet välittömästi.
Sinun ei yhtään tarvitse hämmentyä tai tuntea syyllisyyttä miehen muuten ystävällisen tai kiltin käytöksen takia. (Kuinkas muuten esim. pedofiilit pääsisivät käsiksi uhreihinsa...?).
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:47"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:39"]
no jos sen jälkeen jatkoit tapailua niin ei ollut raiskaus.
[/quote]
Täh????? Tapailun jatkaminen ei todellakaan kiellä sitä etteikö se olisi ollut raiskaus.
[/quote]
Kyllä kieltää. KUKAAN ei jatka tapailua ihmisen kanssa joka on raiskannut. Raiskaus ei ole mikään juttu jonka voi myöhemmin päättää että onko se tapahtunut vai ei. Eikä silläkään ole merkitystä että onko mies ollut ystävällinen vai ei. Ainoastaan sillä että se on tapahtunut naisen vastustelusta huolimatta.
Mitä hiton idiootteja täällä liikkuu!?
Ette esim tiedä minäkokoisi aihmiset ovat, jos ap joku pieni siro ja mies iso äijä, niin todellakin pystyy naisen päällä makaamaan kunnes laukee pyllyyn, ei nainen mitenkään helposti pääse alta pois eikä oikein mahdu pyristelemäänkään. Kukaan raiskattu ei siis ole ikinä pyrkinyt pakoon häh!?
Ja paljonkin raiskauksia tapahtuu suhteissa, ja valitettavasti monet kuvittelevat että se ei ollut "oikea" raiskaus, koska ei hakattu tai uhattu veitsellä tms.
Joskus myös ihan se järkytys siitä että tuttu ihminen ei vaan välitäkään vaan päättä panna vaikka itse ei haluakaan voi johtaa siihen ettei vaan tajua edes tehdä yhtään mitään kun toinen satuttaa. Ja sitten syyttää itseään, eikä se ollutkaan raiskaus kun itse antoi sen tapahtua.
Tämä ketju tekee minut vihaiseksi ja surulliseksi....
Ehkä miehellä oli pikkurillin kokoinen vehje? Onhan näitä.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:06"]
Provo, ei se noin vaan onnistu, joo. mietihän itsekin. että kehtaat tälläisiä kirjoitella. ja jos mies ei edes muista niin miten sellaisessa humalassa muka pystyisi moiseen?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:50"]
Minustakin tuo oli aivan selvä raiskaus. Joko ilmoitat poliisille tai unohdat hänet välittömästi.
Sinun ei yhtään tarvitse hämmentyä tai tuntea syyllisyyttä miehen muuten ystävällisen tai kiltin käytöksen takia. (Kuinkas muuten esim. pedofiilit pääsisivät käsiksi uhreihinsa...?).
[/quote]
Kukaa usko ihmistä joka on jatkanut seurustelua kuukausia sen jälkeen kun muka "raiskaus" on tapahtunut.
Ota mieheltä aluksi suihin ja hiero persettä penistä vasten. Mies työntää peniksen emättimeen kun on laukeamassa, ja samalla nainen sanookin että älä teekkään tätä. Ei taida mennä ihan raiskausena ...
Raiskaus kyseessä. Näinhän ne useimmiten juuri tapahtuu, tekijä on uhrille entuudestaan tuttu. Hae itsellesi apua, esim mobilesta tai jos paikkakunnallasi/lähistöllä on raiskauskriisikeskus niin sieltä. Voimia. Kukaan ei saa tehdä sinulle noin. Ei kenellekään.
Provo.