Tapaisitko äitiäsi jos tämä olisi pahoinpidellyt sua pahasti lapsena?
Ällöttää tuo sukulainen, kai se on pakko tavata tänään ja tarjota kahvia.
Kommentit (31)
Oon vähentänyt tapaamisia paljon. Mitä enemmän muistan niitä pahoja tekoja.
Ap
En tiedä. Ristiriitainen oloni olisi.
Pyrkisin antamaan itelleni vapauden tehdä kuten minusta siinä kohtaa sopivalta tuntuu.
Ei tarvitse pakottaa. Saa olla.
Menisin keskustelemaan ja käsittelemään asias
A ammattilaisen kanssa. Aloittaisin lääkäristä ja siitä eteenpäin.
Tuo on niin traumaattista.
Onko hän koskaan tehnyt sinulle mitään hyvää? Tai onko pyytänyt anteeksi? Tarjoaisin kahvit tai olisin tarjoamatta sen perusteella.
En jatkaisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olisin kuitenkin valmis keskustelemaan aiheesta. Ilman keskustelua, avoimuutta, puolin ja toisin kuuntelemista, en varmaan voisi jatkaa yhteistä polkua. Mutta avoimuuden kautta voi olla, että saattaisin kyetä antamaan anteeksi jossain määrin ainakin. Riippuu tilanteesta ja miten pahasta pahoinpitelystä puhutaan.
Minä ehdottomasti ottaisin asian puheeksi hänen kanssaan. Ja jos ei pyytäisi oikeasti sydämestään anteeksi kyynelten kera, niin katkaisisin välit lopullisesti. Sen sijaan, jos kävisimme asiat juurta jaksaen läpi, ja näkisin hänen silmissään tuskan ja katumuksen, niin antaisin anteeksi ja voisimme olla tekemisissä jatkossakin.
Minun äitini käytti minua omana nyrkkeilysäkkinään koko lapsuuteni. En yleensä edes tehnyt mitään väärää vaan sain kärsiä äidin yleisestä ahdistuksesta ja raivosta. Äiti väittää, ettei muista koskaan lyöneensä minua. On pyytänyt anteeksi jos on muka joskus satuttanut minua. En voi hyväksyä anteeksipyyntöä kun tuntuu, ettei äiti ota mitään vastuuta teoistaan, joita jatkui yli 10v.
En aio onnitella enkä keittää kahveja.
En tapaisi.
Oma ns. äitini ei periaatteessa ole pahoinpidellyt minua, mutta joitakin vuosia sitten katkaisin välit lopullisesti.
Muutaman kerran annoin uuden mahdollisuuden mutta koko homma kaatui siihen että olin tajunnut kaiken p.skan, hän ei nähnyt itsessään mitään vikaa, lähinnä teki entistä enemmän haittaa ja syyllisti kaikesta minua.
Ehkä osa ongelmaa on se että itsekin ajattelen pahoinpitelynä vain fyysistä toimintaa, vaikka henkinen on monesti vähintään yhtä pahaa ja erityisen hankala muiden tunnistaa, koska siitä ei jää mustelmia.
Vierailija kirjoitti:
Minä ehdottomasti ottaisin asian puheeksi hänen kanssaan. Ja jos ei pyytäisi oikeasti sydämestään anteeksi kyynelten kera, niin katkaisisin välit lopullisesti. Sen sijaan, jos kävisimme asiat juurta jaksaen läpi, ja näkisin hänen silmissään tuskan ja katumuksen, niin antaisin anteeksi ja voisimme olla tekemisissä jatkossakin.
Narskut osaa esittää erittäin tunteikkaat itkuiset anteeksipyynnöt.
Ja sitten jatkavat jonkin ajan päästä kaltoinkohtelua mitä moninaisin keinoin.
Kaikki tuo on manipulointia.
Myös se että kun sen anteeksipyynnön jälkeen ihmettelet miksi tilanne on taas huono, syy on taas vain sinussa ja siinä ettet ymmärrä häntä, anna hänelle anteeksi jne.
Mun ns. äiti ei varsinaisesti pahoinpidellyt mua.
Antoi kylläkin miestensä hyväksikäyttää mua ja syytti siitä mua.
Ei välittänyt pätkääkään kun sain aivotärähdyksen, muut asiat oli tärkeämpiä kuin mun paha olo ja oireet.
Huusi että mulle kun itkin teininä aborttiin menoa että ihan oikein mulle ja toivoo että mua sattuu.
Juu, ei varsinaisesti pahoinpitelyä, siksi perhetyöntekijätkin uskoi tuosta vaan ns. äitiä, minä olin niin karmea ihminen vaikka kaiken takana oli mun kaltoinkohtelu.
Ja silti, jotkut on sitä mieltä että onhan se kuitenkin sun äitis.
En ole missään tekemisissä, eikä kenenkään tarvitse jos ei halua.
Yksi monimutkaisimpia tilanteita on se, että joku on kaltoinkohdellut sua, ja haluaisit olla jonkun sukulaisen kanssa tekemisisissä.
Se sukulainen ei edes välttämättä suoraan kiellä sun kokemusta, mutta on kuitenkin sitä mieltä että jos et anna koko homman olla, jos et ole niinkuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan niin meidän välit on lopullisesti siinä.
Jos sulla on vastaava tilanne niin älä unohda itseäsi! Ne jotka kyseenalaistaa sun traumat ei todellisuudessa välitä susta joten pidä sun rajoista kiinni. Jos joku toistuvasti aiheuttaa sulle pahaa oloa, voit ihan hyvin jatkaa elämää ilman häntä.
Riippuu mitä pahoinpitelyllä tarkoitetaan. Onko se ollut ns. hyvässä tarkoituksessa annettua kasvatuksellista kuritusta remmillä vai jotain mielivaltaista hakkaamista ja pahoinpitelyä?
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mitä pahoinpitelyllä tarkoitetaan. Onko se ollut ns. hyvässä tarkoituksessa annettua kasvatuksellista kuritusta remmillä vai jotain mielivaltaista hakkaamista ja pahoinpitelyä?
Et voi olla tosissasi.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mitä pahoinpitelyllä tarkoitetaan. Onko se ollut ns. hyvässä tarkoituksessa annettua kasvatuksellista kuritusta remmillä vai jotain mielivaltaista hakkaamista ja pahoinpitelyä?
Molemmat on ollut rikos jo 40 vuotta. Molemmat on rikos nimeltä "pahoinpitely".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mitä pahoinpitelyllä tarkoitetaan. Onko se ollut ns. hyvässä tarkoituksessa annettua kasvatuksellista kuritusta remmillä vai jotain mielivaltaista hakkaamista ja pahoinpitelyä?
Et voi olla tosissasi.
No aika iso osa keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista on saanut lapsena remmiä ja silti ovat tekemisissä vanhempiensa kanssa.
Henkistä väkivaltaa koin koko nuoruuden läpi. Oon kykyään ihan väleissä äidin kanssa. Leikkasi mm. Lelukoirani mahan auki mun edessä saksilla. Oli kummin antama dalmatialainen mikä teki kuperkeikan. Opettajalle antoi lahjaksi mun mummolta saadun astian. Sit sain kuulla olevani tyhmä teini yms. Olisin saanut jo 15.v muuttaa omilleni, kun olin niin kamala. Ei tule juuri kenenkään kanssa toimeen. Nykyään kyl paljon mukavempi mua kohtaan jne. Tuntuu epäluontelvalta toivottaa mtn, muttA laitan viestiä. Oon nyt ulkomailla.
En missään tapauksessa.
Aina, kun uutisoidaan lapsen vanhempaansa kohdistaneesta väkivallasta, toivon, että edes kyseessä olisi ollut lapsuuden kaltoinkohtelun, väkivallan, ruumiillisen kurituksen tai hyväksikäytön kosto.
Luin eilen kirjan, joka oli 1987 tai 1988 julkaistu. Romaanihan tuo oli, ei siis dokumentti.
Siinä kerrottiin äidistä, joka oli hyvin nuorena saanut jonkun merimiehen kanssa tyttölapsen. Merimies oli kadonnut kuvioista ja tuo äiti tienasi rahaa viinan myynnillä ja seurustelemalla miehen jos toisenkin kanssa - samanaikaisesti. Väkivaltaakin oli. Lapsen elämä ei ollut muutenkaan helppoa: kun äidin miesystävä tuli huusholliin öisin, niin lapsen piti yksinään siirtyä kylmään vinttiin - kiipesi tikkaita, aukaisi luukun ja meni sisään ja sulki luukun. Mitään lämmitystä tai valaistusta siellä ei ollut. Äiti myös käytti lastaan palvelijanaan sellaisiinkin tehtäviin, jotka hän aivan hyvin olisi voinut itse hoitaa. Kun lapsi oli viisitoistavuotias, niin äiti kävi tästä tyttärestään kolmesta tuhannesta markasta kauppaa oman miesystävänsä kanssa. Lapsi pääsi kuitenkin pakenemaan.
Tyttö pääsi lastenkotiin asumaan, opiskeli ja sain työn, aika hyvän sellaisen.
Kului vuosia. Tyttö tapasi jo vanhentuneen äitinsä. Sama kohtelu edelleenkin. Nyt tytöllä oli jo voimia sanoa, että ei hän ole sinun palvelijasi eikä siinä auta, vaikka vetoaisit "tähän tai tuohon".
Tämän jälkeen tyttö antoi anteeksi äidilleen lapsena saamansa kohtelun. Äiti ei tosin anteeksi pyytänyt.
Jos oma äiti on vaikka sanonut joskus jotain ikävää ei häneen tarvitse olla yhteydessä. Siinäpähän miettii sanomisiaan hautaan asti. Enkä anna enää lastenkaan tavata häntä. Se on hänelle se pahin asia ja ihan oikein sille.
Vierailija kirjoitti:
Jos oma äiti on vaikka sanonut joskus jotain ikävää ei häneen tarvitse olla yhteydessä. Siinäpähän miettii sanomisiaan hautaan asti. Enkä anna enää lastenkaan tavata häntä. Se on hänelle se pahin asia ja ihan oikein sille.
Se vaan tuli tuosta mieleen, jotta ei se huonosti käyttäytyvä äiti kovin usein myönnä sitä huonoa käytöstään, vaan hän pitää sitä oikeutettuna. Niinpä ei voi olettaa, että hän miettisi tekemisiään hautaan saakka.
En tapaisi, eikä olisi pakko.