Mies pani väkisin peppuun...
Minulle on siis sattunut tällainen tilanne jo jokin aika sitten ja mietin onko kellään muulla samankaltaisia kokemuksia ja miten itse reagoitte sen jälkeen. Lähtökohta oli siis se, että olin tapaillut tätä miestä jo joitakin kuukausia, mutta emme olleet harrastaneet kunnon seksiä vielä, koska olin neitsyt ja seksiyritykset olivat aina äärimmäisen kivuliaita. Makasimme sängyllä ja vähän leikimme, olin siis vatsallani ja mies päällä ja miehen vehje siis jalkovälissä, mutta ei menossa sisälle mihinkään, sellaista hieromista vaan. Kuitenkin yllättäen mies työnsi vehkeensä peppuun. En siis ollut koskaan mitään sellaista tehnyt ja vielä ilman liukkaria ja varoitusta, tuntui siis äärettömän inhottavalta. Huusin tosi vihaisena ja kovalla äänellä, että lopettaa, mutta hän sanoi tulevansa pian eikä siis lopettanut, ja pelästyneenä siis odotin vain että hän lopettaa kun en voinut muuta. Se ei kestänyt kuin ihan hetken, mutta olin aivan hämilläni sen jälkeen enkä osannut edes sanoa mitään. Kaiken kukkuraksi mies sanoi sen loputtua "kiitos", niin kuin että hieno homma kun vihdoinkin annoin jotain reikää, vaikka en edes antanut vaan otettiin!
Tämä hämmentää koska mies on muutoin kiltti ja normaali. Jälkeenpäin kun joskuin yritin asiasta kysyä hän ei tajunnut, että edes mitään väärää on sattunut ja esitti (mun mielestä) että ei edes muistanut kunnolla.
Kommentit (128)
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 17:22"]
En käsitä itsekään miksi vastaan näihin kahteen jälkimmäiseen, mutta yritetään nyt. Kirjotin siis että tuskin se ap:kaan tapauksessa on ihan kuiva ollut jos on jo aikansa hieroskeltu. Jos te koskaan olette kuulleet sellaisesta kuin esileikki, niin se on sitä varten että osapuolet kostuu ja kiihottuu, ap:n kuvailema tilanne on sitä esileikkiä, mutta ei siinä voi alkaa anaalin tunkemaan jos ei asiasta olla selkeästi yhtä mieltä. Silloinkin jo sanoo ei niin se tarkoittaa ei.
Toisekseen, onko näistä kahdesta kirjoittajasta (97&98) ihan ok, että "survaistaan sisään vaihdossa" takaapäin kyselemättä, kun kerran on jo liukkaampaa? Minusta ei ole eikä ollut, ja sattui siis ihan helvetisti.
Ahdistaa ajatellakin millaisia käsityksiä nykymiehillä on seksistä, pornostahan ne on tietysti opittu suoraan, mutta eikö missään vaiheessa aikuiselämää ole sitten valjennut ettei se oikeasti ole eikä pitäisi olla sellaista?
92
[/quote]
Ei meillä tarvita sen kummempia esileikkejä. Joskus on mutta ei todellakaan aina. Meillä myös vaihdetaan välillä ihan vaihdossa pillusta anaaliin. Miksi sitä keskeyttää? Pilaa koko jutun.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 13:52"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 13:40"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:12"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 11:56"]
No eräänlainen raiskaushan tuo oli.
[/quote]
Ei eräänlainen, vaan ihan selkeä raiskaus.
[/quote]
Ei kyllä ollut. Jos jäät vaan makaamaan siihen etkä tee mitään niin se ei ole raiskaus.
[/quote]
Laki ei edellytä että uhri esimerkiksi tappelee vastaan. Riittää kun kieltäytyy, ja niinhän ap oli tehnyt. Tätä palstaa lukiessa kyllä herää sellainen kauhu tätä nykyistä naisvihamielistä kulttuuria kohtaan, että taidan pysyä tiukasti sinkkuna jatkossakin. Dildo ei ole minua vielä koskaan raiskannut.
[/quote]
Laki vaatii erittäin selväsanaisen viestin että ei halua. Sinun pitää myös pystyä todistamaan raiskaus.
Jos mies ja nainen on alasti sängyssä ja hieroo jo toisiaan niin todellakin vaatii että panee vastaan jos mies rupeaa työntymään sisään eikä sitä halua. Ei se toinen mikään ajatustenlukija ole.
[/quote]
Ap oli käskenyt lopettamaan, se on riittävän selväsanainen viesti.
Ihmisillä on ihan omituinen käsitys raiskauksesta. Ap on kuvaillut hyvin tyypillisen raiskauksen, jossa tekijä on tuttu ja uhri lamaantuu siitä kun hänen kieltoaan ei uskota. Oppikaa nyt ihmiset, että on rikos panna toista vastoin hänen tahtoaan!
[/quote]
Ei sana ei riitä kieltoon. Monesti seksissä sanotaan ei vaikka oikeasti halutaan.
Jos AP olisi oikeasti otettu väkisin niin hän ei jatkaisi seurustelua
[/quote]
Mitä helvetin helvettiä? Todellakin "ei" ja "älä" riittävät kieltoon. Jos toinen haluaa niitä huvikseen seksissä huudella, pitää sopia erikseen jokin muu turvasana.
Kerrohan, mitä oikein pitäisi sitten tehdä, jotta sinun mielestäsi olisi kieltäytynyt oikein?
[/quote]
Tehdä selväksi että ei halua. Äänellä ja teoilla tehdä selväksi että ei halua. Et kai sinä vaan seiso vieressä ja sano kerran älä jos joku tuntematon tulee ottamaan lapsesi syliin ja lähtee kävelemään pois? Vai?
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 17:53"]

Vähentääkö se lapsenkaappaajan syyllisyyttä, jos lapsen vanhempi lamaantuu teosta? Ei, eikä vähennä raiskaajankaan syyllisyyttä, jos uhri on kyennyt kieltämään vain kerran sanallisesti. Kertakielto riittää.
raiskaus on sitä, ettei tunne ennestään vastapuolta tai ei ole harrastanut hänen kanssa seksiä ja tekee sen vasten toisen tahtoa. mikä ihmeen raiskaus, jos molemmat on sängyssä alasti?? hahhaah!
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 18:12"]

Päivittäydy pois keskiajalta, kiitos. Kaltaisesi ihmiset ovat vahingollisia nyky-yhteiskunnassa.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 18:12"]
raiskaus on sitä, ettei tunne ennestään vastapuolta tai ei ole harrastanut hänen kanssa seksiä ja tekee sen vasten toisen tahtoa. mikä ihmeen raiskaus, jos molemmat on sängyssä alasti?? hahhaah!
[/quote]
Raiskaaja on useimmissa tapauksissa uhrille entuudestaan tuttu. Ainoa kriteeri on se, että seksi tapahtuu ilman toisen suostumusta. Useimmat raiskaukset tapahtuvat juurikin ap:n kuvailemalla tavalla.
AV-wt-mammojen kriteeri raiskaukselle: tuntematon mies hyökkää pusikosta illalla ja väkivalloin raiskaa. Ei mahdollista päiväsaikaan, koska eihän kukaan voi olla niin tyhmä että raiskaa valoisaan aikaan kun joku voi nähdä, täten ei ole raiskaus jos tapahtuu päivällä.
tuo on raiskaus. Juoksisin ja lujaa, ei ole normaali mies todellakaan, joka jatkaa vaikka nainen sanoo EI.
No eräänlainen raiskaushan tuo oli.
Raiskaus kyseessa.
Ilmoittaisin itse poliisille.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 11:56"]
No eräänlainen raiskaushan tuo oli.
[/quote]
Ei eräänlainen, vaan ihan selkeä raiskaus.
Olen ikään kuin pyyhkäissyt tapahtuman pois kokonaan vaikka tietenkin sisimmässä tiedän, että se oli väärin. Olen ajatellut, että no eihän se niin paha voinut olla kun kestikin niin vähän aikaa /vaikka sattui), mutta nyt olen alkanut ajatella että miksi pitäisi hyväksyä että joku tekee mitä tahtoo.
AP
Ja eräänlainen provohan tämä oli. Erittäin mautonta.
Raiskaus ihan selvästi, mutta mitenkäs todistat....
Provo, ei se noin vaan onnistu, joo. mietihän itsekin. että kehtaat tälläisiä kirjoitella. ja jos mies ei edes muista niin miten sellaisessa humalassa muka pystyisi moiseen?
Huono provo. Ei sitä vehjettä pysty työntämään perseeseen mitenkään "yllättäen", ellei sulla ole sulla ole todella löystynyt naru.
Miten niin provo? Onko kaikki kirjoitukset tällä palstalla aina vaan provoja?! Tämä on mulle tapahtunut, mutta siitä on jo kuukausia. Miksi tämä ei olisi voinut tapahtua oikeassa elämässä?
En siis lopettanut tapailua tämän jälkeen ja mies ei ole koskaan tehnyt mitään samanlaista sen jälkeen, ja ollaan harrastettu seksiä. Ja kyllä, itsetuntoni on ollut lapsuuden takia huono joten tästä en haluaisi kuulla mitään haukkuja.
AP
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 12:01"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 11:56"]
No eräänlainen raiskaushan tuo oli.
[/quote]
Ei eräänlainen, vaan ihan selkeä raiskaus.
[/quote]
Ei kyllä ollut. Jos jäät vaan makaamaan siihen etkä tee mitään niin se ei ole raiskaus.
Kuka sanoi että oltiin humalassa? Olimme täysin selvin päin. "Yllättäen", eli niin että ei sanonut että nyt tuikkaa sinne, vaan hieroi sitä vehjettään siinä peppureijän kohdalla, mutta en olettanut että yhtäkkiä sen väkisin sinne laittaa. Ja se todellakin sattui enkä pystynyt liikkumaan. Vitun idiootit.
ei tuo ole mikään raiskaus vaan ihan normaalia seksiä. miehet HALUAA sitä. toinen juttu on että olis voinut valmistella tytön paremmin. mullakin meni pari vuotta ennen kuin opin nauttimaan siitä. ja pornon perusteella sitä tekee kaikki ja mielellään. ei saa jännittää lihaksia sieltä, ettei tule pukamia eikä pieniä haavoja.