Kuinka moni teistä on kokenut suhtessaan joitakin väkivallan muotoja?

Onpas tärkeä, mutta arka aihe.

Vastaanpahan kuitenkin! Minun entinen poikaystäväni haukkui minua fyysisen vammani takia ja sanoi myös häpeävänsä minua ja ettei halua lastamme, jos siitä tulee samanlainen kuin minä. Musta se on jo väkivaltaa sanoa noin! Kerran myös tönäisi minua, mutta siinä ei käynyt kuinkaan.

Lapsena sain luunappeja, ne sattuivat.

Kertokaa toki muutkin kokemuksianne!

Toivoo: Mallu

En ole kokenut, enkä sellaiseen suhteeseen jäisi. En ymmärrä miksi kukaan jää väkivaltaiseen suhteeseen, oli väkivalta sitten henkistä tai fyysistä.

Väkivaltatyöntekijänä sanon, että se joka ihmettelee miksi väkivaltaisesta suhteesta ei lähdetä, ei ymmärrä väkivallan ja traumatisoitumisen vaikutuksia. Väkivaltaan turtuu, haluaa uskoa rakkaistaan hyvää, alkaa itsekin miettiä onko syy väkivaltaan itsessä, kun sitä jatkuvasti kuulee. Työskentelen itse turvakodissa ja arkipäivää on se, että väkivaltaiseen suhteeseen myös palataan.

No minä olin suhteessa jossa ei ollut väkivaltaa mutta.

Mies löi kerran kämmenellä poskeeni. Koska päädyin netissä jollekkin ihme pornosivulle ja sain kauheat hepulit.

Mies löi toisen kerran reiteen autossa kun valitin taas jotain hänelle.

Muutaman kerran hän on harrastanut kanssani seksiä vaikka sanoinkin ei, mutta en kauheasti jaksanut laittaa vastaankaan.

Kaikki nämä tapahtumat olivat sellaisia etten halunnut tai kokenut edes tarpeelliseksi jättää miestä. Suhde kaatui muihin asioihin paljon myöhemmin. 15vuotta ehdimme olemaan yhdessä.

meillä oli väkivaltaa puolin ja toisin. kerran iskin exääni saksilla selkään ja hän kuristi minua kaksin käsin kurkusta. henkistä väkivaltaa oli myös. 11 vuotta oltiin yhdessä. 2 lasta.

5 mitä toi sit on jos ei väkivaltaa!?

Ja itse olen ollut 10 vuotta sitten, sen jälkeen ei suhde kauaa kestänyt.

Mä olin väkivaltaisessa suhteessa yli 10 vuotta. Väkivalta alkoi n. 3 v seurustelun jälkeen ja oli toistuvaa, sekä henkistä että fyysistä. Mies löi, piti sängyllä kiinni ja löi, makasi päällä etten pääse irti tai voi puolustautua, repi hiuksista, puristeli, kouri, esti lähteemästä kotoa, heitteli ympäriinsä, haukkui, uhkaili, piti kurkusta, sylki päälleni... Tilanteita oli paljon. En ymmärrä mitä mä ajattelin kun tuollaista ukkoa nuoruuden typeryydessä (?) katselin niin kauan. Kaikki tapahtui selvinpäin, ei käyttänyt juuri lainkaan alkoa, eikä mitään muuta. Nyt olen seurustellut vuoden verran ihanan kiltin miehen kanssa, joka kohtelee minua hyvin (en haluakaan mitään prinsessakohtelua, kunhan kohtelee kunnioittavasti ja välittää tarpeistani) ja jota pystyn kunnioittamaan ja luottamaan häneen. Uskotteko, kuinka mahtava tunne sekin on noin sekopäisen ja pitkän suhteen jälkeen, että voi täydellä sydämellä sanoa kunnioittavansa ja luottavansa läheisimpään ihmiseensä!

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 06:51"]

No minä olin suhteessa jossa ei ollut väkivaltaa mutta.

Mies löi kerran kämmenellä poskeeni. Koska päädyin netissä jollekkin ihme pornosivulle ja sain kauheat hepulit.

Mies löi toisen kerran reiteen autossa kun valitin taas jotain hänelle.

Muutaman kerran hän on harrastanut kanssani seksiä vaikka sanoinkin ei, mutta en kauheasti jaksanut laittaa vastaankaan.

Kaikki nämä tapahtumat olivat sellaisia etten halunnut tai kokenut edes tarpeelliseksi jättää miestä. Suhde kaatui muihin asioihin paljon myöhemmin. 15vuotta ehdimme olemaan yhdessä.

[/quote]

Kyllä tässä kerrotut asiat ovat sekä fyysistä että seksuaalista väkivaltaa.

9lle niin ovat. Mutta noita tapahtumia on 4 ja yhteisiä vuosia tuli lopulta 15 täyteen eli aika vähän noita asioita tapahtui tuon suhteen aikana. Ja minä sallin ne lopulta enkä lähtenyt menemään....

t.5

Olen ollut paria naista kohtaan väkivaltainen, mutta kaikki noin 30 naista joiden kanssa olen seurustellut ovat lyöneet minua.

Henkinen väkivalta taas on ollut naisillani niin yleistä, että ihmittelen tätä keskustelua. Olen luullut, että se on osa naisellisuutta.

Jännä aihe jos oikein peiliin katsotaan...

Joka ilta nainen lyö miestä telkkarissa useammankin kerran. Mies lyö naista töllössä tosi harvoin ja se joka lyö on useinmiten pahis. Nainen saa kulttuurissamme lyödä miestä, mutta toisinpäin nousee haloo.

Kyllä. Henkistä väkivaltaa oli vuosia. yleensä aina fyysistä väkivaltaa edeltää henkinen väkivalta. Sittemmin olen kuullut, että ex-mieheni on pahoinpidellyt minun jälkeisen tyttöystävänsä. Onneksi lähdin ajoissa, mitään fyysisen väkivallan uhkaa ei meillä vielä ollut. En kuitenkaan epäile yhtään, etteikö exäni olisi siihen kykeneväinen.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 07:35"]

Olen ollut paria naista kohtaan väkivaltainen, mutta kaikki noin 30 naista joiden kanssa olen seurustellut ovat lyöneet minua.

Henkinen väkivalta taas on ollut naisillani niin yleistä, että ihmittelen tätä keskustelua. Olen luullut, että se on osa naisellisuutta.

[/quote]
Kerrotaanpa hieman yhdestä noista naisesta, jonka kanssa elin vajaan vuoden.

Nainen oli hyvin tempperamenttinen ja yhdessäkin riidassa yritti sitten törkkiä minua leipäveitsellä. Väistelin ja ohjasin veitsen sivuun. Kun tuo ei onnistunut aikoi viiltää ranteensa.

Estin itsensävahingoitus yrityksen, mutta olkapää osui neitoa leukaan ja sai siitä sitten mustelman. Sain kyllä naikkosen rauhoitettua rauhoittelemalla ja lukkoa pikkuhiljaa helläämällä ja haliksi muuttamalla, mutta seuraavana aamuna marssi sitten poliisi laitokselle tehden rikosilmoituksen.

Luulin että sekin asia ollaan sittin jo käsitelty ja jätetty tilastoihin merkintänä paskasta miehestä, mutta tuokin tapaus haittasi minua vuoden päästä varsin merkillisesti.

Autooni murtauduttiin ja mm ajokorttini, jota säilytin aurinkolipan taskussa varastettiin. Hain uuutta ja sain sitten poliisi laitokselta ilmoituksen hakea moista. Jonotettuani tovin pääsin tiskille kertomaan tulleeni hakemaan saapunutta ajokorttiani. Nainen lähti hakemaan ja palasi kortti kädessä kysyen, että  vanha siis katoisi väkivaltaisesti. Olin ihmeissäni ja sanoin, että ei suinkaan, jolloin virkailija, kortti kädesään, keskittyi lukemaan jotain raporttia koneelta. Nainen totesi että " vai tällainen tapaus." ja ettei korttini ole viellä saapunut.
Ainut sama tieto mitä automurrolla ja väkivaltailmoitulsella oli osoite. Jäin asumaan samaan osoitteeseen kun pääsin tuosta naisesta eroon. Jouduin hakemaan ajokorttia 3 kertaa ennen kuin sain sen. Toisella kertaa toistui ensimmäisen kaltainen operaatio.

Henkistä väkivaltaa josta mies siirtyikin fyysiseen väkivaltaan; kuristamista ja raiskaamisia. Sylki päälleni jne.

En ole enää hänen kanssaan yhdessä.

jos syyllistäminen lasketaan väkivallaksi, niin olen.

En ole suhteessa.

Tuntemani älykkään ja sanavalmiin miehen alta kuoriutuikin suhteen aikana minusta tyly, ilkeä mies. Koska olen ikäni kuunnellut haukkumista ja henkistä alistamista kotona, jätin miehen pelosta. Olin raskaana tuolloin. Synnytyksessä meinasi lähteä henki. Mies oli kuitenkin siellä. Olin yrittänyt korjata jo välejä vähän aiemmin, en tiedä miksi. Olin aika henkisesti rikki koko raskauden ja päätimme yrittää uudelleen lapsen vuoksi. Mieskin oli rikki ja se kostautui suhteen alkuaikoina.

Suhteeseen kuului uhkailua jättämisestä ja lapsen poisvieminen minulta hulluuteni vedoten. Epäilyä isyydestä. Jatkuvaa tarkkailua mihin menen ja kenen kanssa. Ystävät karsiutuivat pois tai karsittiin pois. Mustasukkaisuus oli niin sakeana ilmassa, että olisi voinut saksilla leikata. Pakkovalvottamista riitojen aikana. Haukkumista. Alistamista sovintoseksiin ja suihinottoihin. Ja kaiken tämä onnistuttiin kääntämään minun syykseni. Jotenkin uskoin itsekin, että jokainen riita, jokainen paha sana on minun itseni aiheuttamaa. Mies oli raivoa täynnä. Tuli joskus kotiin ja istui sohvalla täristen raivosta. Kirjaimellisesti koko keho täristen siitä vihasta mitä tunti sisällään.

Suhde jatkui kuitenkin. Hiljalleen otin enemmän valtaa itselleni. Mies muuttui, etsi itse tietoa mikä häntä vaivaa, mutta dominoiva oli edelleen. Eikä suhteen alun asioista puhuttu ja jos puhuttiin, niin se vaiennettiin. Vuosien ajan syy tuohon pahimman ajan alistamiseen oli puhdistautuminen. Hänen puhdistautumisensa minun synneistä. Kunnes sairastuin masennukseen ja yritin itsemurhaa. Mies joutui kohtamaan myös omat vikansa, minä jouduin kohtaamaan omani. Ensimmäistä kertaa sain anteeksipyynnön siitä ajasta. Mutta varsinainen muuttuminen on vienyt molemmilta monta vuotta.

Meillä ei alisteta enää. Ei riidellä. Ei leikitä henkisiä leikkejä. Ei pureta omaa raivoa ja vihaa toiseen. Molemmissa on vikamme, mutta kieltäytyminen seksistä ei tarkoita ulkopuolista suhdetta tai sitä että vihaan häntä. Pitkäpinnaisuus on kasvanut miehellä ja vanhempana on joutunut kasvamaan vielä enemmän. Pysyäksemme kumpikin hengissä, oli molempien muututtava melko perusteellisesti. Molemmat ovat rikkinäisiä ihmisiä. Olemme yhä yhdessä ja luultavasti jatkamme olemistakin. Sen sijaan siihen vanhaan en enää palaisi. Minulla on vaihtoehto lähteä ja tarvittaessa käytän sen.

Elin Narsisitin kanssa joka ei käyttänyt kuitenkaan fyysistä väkivaltaa vaan ainoastaan henkistä...

Oli sairaalloisen mustasukkainen ja mä riitojen pelossa välttelin menemästä omia menoja kun joka kerta tuli sanomista ja riitaa, uhkaili riitojen aikana itsemurhalla, mun piti olla se kiltti pikku vaimo hellan ja kyrvän välissä, omia ajatuksia ei saanut olla tai ainakaan niitä ei saanut tuoda julki. hän sai mennä miten tahtoo mutta mun menoista nousi viikon kestävä raivo ja tenttaaminen kenen kanssa olen pettänyt yms..

Mä en varmaan itse olisi osannut siitä suhteesta lähteä kun teinistä asti ollaan oltu yhdessä, onneksi hän jätti minut (yhden naisen takia jonka kanssa oli pettänyt minua myös silloin kun olin raskaana) 

Nyt olen onnellisessa ja tasa-arvoisessa suhteessa ja mikä parasta. tiedän että pärjään myös yksin jos joskus elämä heittää taas häränpyllyä. Mä olen vahva ihminen nykyään.

[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 07:35"]

Olen ollut paria naista kohtaan väkivaltainen, mutta kaikki noin 30 naista joiden kanssa olen seurustellut ovat lyöneet minua.

Henkinen väkivalta taas on ollut naisillani niin yleistä, että ihmittelen tätä keskustelua. Olen luullut, että se on osa naisellisuutta.

[/quote]

Ohhoh! Henkinen väkivalta ei todellakaan ole osa naisellisuutta...

Erotilanteessa kannattaakin hakeutua juuri turvakotiin, vaikka ei sekään toki tragedioita estä. Te jotka ette enää uskaltaudu parisuhteeseen: kannattaa hakeutua väkivaltatyöskentelyn piiriin ja käsitellä traumaattiset kokemukset. Vaikka väkivaltaisen suhteen jälkeen muulta tuntuunkin, niin myös hyviä kumppaneita on olemassa!

Entisessä elämässä yksi mies löi kerran, toinen yritti kuristaa.