Kuinka moni teistä on kokenut suhtessaan joitakin väkivallan muotoja?

Mielenkiintoista keskustelua. Naiseuteen ei todellakaan kuulu henkinen väkivalta, mutta varmaan on niin, että miehen hakiessa apua naisen käyttämän väkivallan johdosta on useammin kyse henkisestä kuin fyysisestä väkivallasta, lähtökohtana ehkä jo fyysisetkin ominaisuudet eli mies usein kuitenkin on naista vahvempi.

Mies virtsasi päälleni, löi nyrkillä selkään/käsiin/jalkoihin. Nyrkillä naamaan.

Nämä kaikki tapahtui kännissä, eikä niistä jäänyt kuin mustelmia ja ehkä olin provosoiva joten oli helppo antaa anteeksi.

Olemme vielä yhdessä, nyt on mennyt joku vuosi viimeisestä väkivaltaisesta teosta.

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 02:41"]

Mies virtsasi päälleni, löi nyrkillä selkään/käsiin/jalkoihin. Nyrkillä naamaan.

Nämä kaikki tapahtui kännissä, eikä niistä jäänyt kuin mustelmia ja ehkä olin provosoiva joten oli helppo antaa anteeksi.

Olemme vielä yhdessä, nyt on mennyt joku vuosi viimeisestä väkivaltaisesta teosta.

[/quote]

Ei se, että pahoinpitelyt tehdään kännissä ole mitenkään lieventävä asianhaara. Ja vaikka olisikin provosoiva, ei se oikeuta pahoinpitelyä. Mutta juuri siihenhän väkivaltainen henkilö pyrkii, että uhri uskoo pahoinpitelyn omaksi syykseen tai tuntee ansainneensa sen.

Olen seurustellut kaikkiaan kolmen miehen kanssa. Ensimmäinen oli ok, toka oli narsisti henkistä väkivaltaa aivan samalla tavalla kun nro 18 kuvailee, kolmas taas teki fyysistä väkivaltaa. Nyt en ole kenenkään kanssa eikä kyllä ajatus houkuttelekaan näiden kokemusten jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 02:41"]

Mies virtsasi päälleni, löi nyrkillä selkään/käsiin/jalkoihin. Nyrkillä naamaan.

Nämä kaikki tapahtui kännissä, eikä niistä jäänyt kuin mustelmia ja ehkä olin provosoiva joten oli helppo antaa anteeksi.

Olemme vielä yhdessä, nyt on mennyt joku vuosi viimeisestä väkivaltaisesta teosta.

[/quote]

Perheväkivaltaan kuuluu se, että tekojen välillä on taukoja, joskus hyvinkin pitkiä.

Joka tapauksessa teot toistuvat, perheväkivalta on paheneva kierre. Teot muuttuvat raaemmiksi kerta kerralta. Välissä on hyvittelyjaksoja ja hyviä aikoja, eihän uhri muuten jäisi suhteeseen.

Usein, vaikka fyysinen väkivalta loppuisi esim. pariterapian ansiosta, jatkaa väkivaltainen uhrinsa alistamista henkisesti.

Kuuluuko rakkauteen pelko? Tekeekö rakastava ihminen rakkaalleen pahoja asioita?

On sellaisiakin ihmisiä, joille toisen ihmisen suojeleminen on itsestään selvää. Toista suojellaan, eikä tietoisesti ja tarkoituksella vahingoiteta.

Mulla on myös ollut uhkaavia miesystäviä kaksi. Suhteet olivat aluksi sellaisia, että ajattelin, että nyt olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa voin puhua ihan mistä vain.

Kerron tästä pahemmasta tapauksesta, jonka eräs mielenterveyden ammattilainen totesi narsistiksi. Esimerkiksi paljastamiani elämäntraumojani tämä mies käytetti aseina minua vastaan, ne heitettiin minulle päin naamaa.

Väkivalta alkoi pikkuhiljaa ja on todella vaikea sanoa, milloin oli ensimmäinen tilanne. Olimme vuosia yhdessä ja ensimmäiset vuodet olivat ihan tavanomaisia, ei mitään outouksia. Riidat muuttuivat pikkuhiljaa oudommiksi, väkivalta alkoi henkisellä alistamisella ja mitätöimisellä. Pikkuhiljaa hän alkoi käyttämään minua kohtaan yhä pahempaa kieltä, olin huora, hyödytön, minusta ei koskaan tulisi mitään jne.

Näiden outojen haukkumistilanteiden välillä oli seesteisiä aikoja, jolloin kaikki tuntui olevan, kuten ennenkin. Mies pahoitteli kovasti sanomisiaan ja itkeskeli, että ei ymmärrä, miksi hän sanoi niin ja että hän on paha ihminen. Tarkemmin ajateltuna hän ei lohduttanut minua, vaan siinähän minä sitten lohduttelin häntä ja hoin "et ole paha" jne. Hyvinä aikoina meillä oli hauskaa yhdessä, mies oli taas hellä ja naurava jne. Mutta yhtäkkiä, kesken vaikkapa iloisen ruuanlaiton, hän saattoi tarttua minua käsivarsista, työntää naamansa omaan naamaani kiinni ja sihistä valkoisena raivosta (siis oikeasti en juuri koskaan ole nähnyt ketään sellaisen raivon vallassa): "Jonkun pitäisi vetää sua turpaan ja huolella!" Ja sitten ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, minun olisi pitänyt jatkaa sitä olemista ihan kuin hän ei mitään noin kummaa olisi sanonutkaan.

Lopulta mies raivostui ihan mistä vain, kysyinkin häneltä joskus, että mistä ihmeestä me nyt muka riidellään? Hän yritti siis saada syytä sille, että voisi käydä kimppuuni, näin jälkikäteen tajuan.

Tämä samainen pahempi tapaus oli myös väkivaltaisempi eli alkoi tönimään, sulki parvekkeelle, löi nyrkillä jalkaan ja yritti kuristaa. Hän myös raiskasi minut kerran ja käytti seksuaalista väkivaltaa muutenkin eli kouri todella väkivaltaisesti ja rajusti.

Hän alkoi huutamaan minulle useamman kerran viikossa, siis ihan kirkkaalta taivaalta alkoi yhtäkkiä karjumaan kuin mielipuoli. Näissä yllättävissä tilanteissa yritin itse pysyä aina rauhallisena, koska näin, että toinen on ihan sekaisin. Hän kiljui, että olen pilannut hänen elämänsä, miten minusta pääsee eroon jne. Sitten, jos sanoin (rauhallisesti) hänelle, että voimme erota, mielestäni ei ole järkeä jatkaa, jos olo on pelkkää riitelyä ja hänellä paha olla kanssani, niin hän alkoi karjumaan vielä kovempaa, että tappaa itsensä. Eli uhkaili itsemurhalla, jos eroaisimme.

Tästä sekopäästä pääsin eroon turvakodin avulla. Hän ei tappanut itseään, vaan nämä itsemurhauhkailut kruunasivat sen kaiken henkisen väkivallan, jota tämä tyyppi teki. Keskustelu hänen kanssaan näistä asioista oli mahdotonta, koska hän kielsi kaiken ja kaikki oli minun syytäni. Lisäksi, hän väitti, että ei ole sanonut näin tai tehnyt noin ja väitti minua hulluksi. Minun olisi pitänyt mennä hoitoon, sitten meillä menisi hyvin, mies sanoi.

Onneksi pidin näistä raivokohtauksista ja oudoista sanomisista päiväkirjaa, muuten olisin itsekin luullut tulleeni hulluksi. Tätä sanotaan sen Kaasuvalo-näytelmän mukaan kaasuvalottamiseksi, "gaslightning".

Toinen näistä miehistä oli sitten sellainen, että riitatilanteissa yritti ratkaisia asioita väkivallalla eli töni. Siis jos et tottele, niin... -tyylisesti. Yhteistä näille alistaminen.

Näiden tapausten jälkeen en ole halunnut enää olla parisuhteessa tai edes seurustella. En enää luota itseeni, en usko, että löytäisin henkisesti tasapainoista miestä. Ymmärrän, että tuota narsisti-tapausta olisikin ollut vaikeampi tunnistaa, hänhän syötti minulle aluksi juuri sellaisia asioita, joita haluan kuulla ja oli todella taitava vuorovaikutuksessaan. Mikä teki siitä henkisestäkin väkivallasta paljon tehokkaampaa, hän todella osasi iskeä niihin heikkoihin kohtiini.

Nyt olen onnellinen, mutta tosiaan parisuhteeseen en ehkä enää ikinä uskalla lähteä. Siitä ei välttämättä selviä hengissä.

Ja jos joku syyttelee teitä elämänsä pilaamisesta ja on niin kamalaa, että on pakko vähän kouluttaa väkivallalla, niin ei ole pakko olla yhdessä! Se ei ole mikään syy väkivaltaan, sitten erotaan! Eroahan nämä hullut eivät halua, päinvastoin hehän ovat täysin riippuvaisia siitä, että joku on alistettu kynnysmatoksi.

Ja jos eroatte, niin muistakaa Sanna Pölönen, jonka mies yli 20 avioliittovuoden jälkeen surmasi, koska Sanna Pölönen halusi erota. Tai se naisparka, joka meni hakemaan äitinsä kanssa tavaroitaan ja ammuttiin entisen kotinsa pihalle.

Erotilanteet ovat kaikkein vaarallisimpia!