Poliisi löi putkapahoinpitelyn uhria kolmesti nyrkillä: ”Näytti, että tämä on yleistä hupia laitoksella”
Kolmissakymmenissä ollut mies makasi sairaalassa heikossa kunnossa. Hän oli ollut lähellä menettää henkensä poliisin käsittelyssä.
Ruhjeita oli eri puolilla, kylkiluita oli vaurioitunut ja hengitys pysähtynyt. Iltalehden aiempien tietojen mukaan elintoiminnat olivat hetkeksi lakanneet, mutta uhri oli saatu viime hetkellä elvytettyä.
Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.
Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.
Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.
Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan.
Nähtyään tutkijoiden esittämän videon uhri toteaa kuulustelijalle:
– Minulle ei ole poliisiin mitään luottamusta. Minulle ei ole aikaisempaa rikollista taustaa, mutta minua on kohdeltu kuin taparikollista.
– Minusta kyse on tapon yrityksestä. Näytti kaiken kaikkiaan, että tämä on yleistä hupia Lahden poliisilaitoksella, uhri paheksui sitä, etteivät paikalla olleet esimiehet puuttuneet tilanteeseen.
Rikoksesta epäilty poliisi ja kaksi vartijaa kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Todistajina kuullut poliisit pitivät riehuvan asiakkaan taltuttamiseksi käytettyjä voimakeinoja asianmukaisina. Humalaisen asiakkaan putkalle kuljettanut ylikonstaapeli oli ainoa, joka myönsi kuulustelijalle:
– Meidän on turha kiistää, ettemmekö nähneet (poliisin nimi) lyöneen (uhrin nimi) kolme kertaa. En osaa sanoa, miksi hän niin teki.
Kommentit (815)
Edelleenkin yksittäistapaus. Vai millä kompetenssilla kykenet puhumaan koko poliisiorganisaatiosta?
on tossa videolla hel vetisti osallisia!
Vierailija kirjoitti:
Monta poliisia videolla painamassa vankia patjaan ja osallistumassa pahoinpitelyyn. Vain yksi henkilö lyö ylikonstaapelin todistuksen mukaan.
Silti vain yksi poliisi, mutta kaikki paikalla olleet vartijat syytettynä?
Menikö ihan oikein syyttäjän mielestä? Menikö ihan oikein salauspäätöksetkään? Ei ainakaan oikeuden mielestä.
Milloin muiden pahoinpitelyyn osallistuneiden poliisien toimet arvioidaan vai jääkö se nyt arvioimatta?
PS. Ja joo, olen samaa mieltä, vain yksi poliisi lyö videon ja ylikonstaapelin mukaan. Pahoinpitelyyn osallistui kuitenkin kahden vartijan ja yhden poliisin lisäksi muitakin poliiseja. Miksi syytettynä on kolme?
Tämä.
Sinun mielestäsi siinä videolla seistään ringissä vieressä katsomassa? ok
Niinhän siinä tehdään.
10 yhtä puolustuskyvytöntä vastaan. Mistä noi kaikki älys edes olla paikalla? Suunniteltu juttu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisin ei kuulu käyttää väkivaltaa putkassa. Ei missän tilanteessa.
Poliisi käyttää voimaa sen verran, mikä on tarpeen väkivaltaisen asiakkaa rauhoittamiseen.
Näinhän sen pitäisikin tapahtua, mutta tässä tapauksessa poliisi käytti nyrkkiä päin naamaa. Se on väkivaltaa.
Poliisin työhön kuuluu väkivallan käyttö.
Höpöhöpö. Mistä alkaen?
Vierailija kirjoitti:
Yksikään palstakävijä ei maksa kenenkään palkkaa, naurettavaa uhoamista.
50% avlaisista on niin pihalla mitä verorahoillaan maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on selvästi keskivertosuomalaista kovemmat näkemykset kriminaalipolitiikkaan. Minä esimerkiksi palauttaisin kuolemantuomion, ja sitä myös käytettäisiin tietyissä tapauksissa. Samaten korottaisin vankeurangaistuksia huomattavasti, ja poistaisin ehdonalaisen vankeusrangaistuksen, rangaistusten kohtuullistamisperiaatteen (paljousalennus), ja ensikertalaisuusalennus olisi voimassa vain kerran. Eli voit olla vain kerran ensikertailainen, eikä niin että ensikertalaisuus uusiutuu muutamassa vuodessa. Haluan että vankeusrangaistus istutaan päivälleen, oikeassa vankilassa.
Silti tuo poliisin toiminta tässä lahtelaismiehen tapauksessa on täysin väärin. Se on mielivaltaa. Tarpeetonta väkivaltaa. Lyöminen tuossa tilanteessa on turhaa. Poliisin toiminta ei missään määrin noudata pienimmän haitan periaatetta.
Jos te haluatte kovempia tuomioita rikoksista ja häiriökäyttäytymisestä, äänestäkää sellaisia ihmisiä ja puolueita jotka korottavat tuomioita. Jos te haluatte kuolemantuomion palauttamista, äänestäkää se takaisin. Ja jos vaikka haluatte fyysiset rangaistukset Singaporen malliin, niin äänestäkää sellaiset.
Eduskunta säätää rangaistusasteikon. Poliisin tehtävä on valvoa järjestystä ja tutkia rikoksia. Sen jälkeen syyttäjä tekee syyttämispäätöksen. Riippumaton oikeuslaitos antaa tuomion. Ja sen jälkeen suorittava viranomainen toimeenpanee rangaistuksen.
Mutta tuo että poliisi hakkaa ihmisiä päähän koska asiakas on tehnyt jotain millä hän ehkä on tai ehkä ei ole ansainnut kohtaloansa, on mielivaltaa. Päätös siitä millaisen rangaistuksen syytetty on ansainnut kuuluu oikeuslaitokselle, ei jollekin random 40-vuotiaalle vanhemmalle konstaapelille.
Minua ärsyttää että usein samat ihmiset jotka riemuitsevat kun joku poliisi ylittää toimivaltuutensa ja mielivaltaisesti hakkaa jonkun juopon, tai kun vankilajengi hakkaa kuoliaaksi tuomitun pedofiilin, äänestävät kuitenkin itse samoja puolueita, jotka ovat luoneet tämän järjestelmän missä raiskauksestakaan ei joudu vankilaan, vaan saa lapun jossa lukee: "tiedoksi, sinut on tuomittu ehdonalaiseen vankeusrangaistukseen ja se on oikeasti tosi vakava juttu, vaikka et välttämättä huomaakaan mitään eroa siviiliin verrattuna".
Ihmisillä ei ole munaa/munasarjoja äänestää kovan linjan miehiä ja naisia jotka palauttaisivat kovat rangaistukset, mutta ovat ihan kiimassa kun joku mielivaltainen raakalainen pahoinpitelee laittomasti puolustuskyvyttömän, joka on varmasti tehnyt jotain millä ansaitsee kohtalonsa, sillä eihän häntä muuten hakattaisi.
Mikä olisi oikea rangaistus näille poliiseille, joiden huvittelu melkein tappoi yhden ihmisen? Riittäisikö 10 vuotta ehdotonta?
Vierailija kirjoitti:
Mätiä omenia löytyy joka ammattikunnasta, en nyt menis yhen tyypin takia kaikkia irtisanomaan.
Jos olisi vain yksi mätä omena niin suomen poliisit olisivat ei vain mailman vaan universumin parhaat poliisit. Ollaanpa kuitenkin ikävän realistisia. Paljastuneita tapauksia on vähän. Epäilyjä niin paljon ettei ne kaikki voi olla jotain kostamista. Poliisien epäiltyjä rikoksia tutkii poliisit. Hmm miksiköhän niin harvoin löytyy syyllisiä?
Tässäkin tapauksessa vain yksi näkee lyönnit joista on videokuvaa. Aikaisemmin oli se poikaa vi..u turpaan vedolla uhkaillut joka jäi kiinni vain nauhoituksen ansiosta. Ei kukaan usko vain henkilön sanaa poliisin uhkailusta. Turpaan vedonkin todistaminen on hankalaa kun kuten tästä tapauksesta näkee poliisit valehtelee toistensa puolesta.
Tälle "vain yksi poliisi" -jankkaajalle on tässä avauksessa luettavaa, ja varmaan löytää verkosta itse lisää:
https://www.vauva.fi/keskustelu/3792657/aika-velikultia-nuo-kissalan-po…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on selvästi keskivertosuomalaista kovemmat näkemykset kriminaalipolitiikkaan. Minä esimerkiksi palauttaisin kuolemantuomion, ja sitä myös käytettäisiin tietyissä tapauksissa. Samaten korottaisin vankeurangaistuksia huomattavasti, ja poistaisin ehdonalaisen vankeusrangaistuksen, rangaistusten kohtuullistamisperiaatteen (paljousalennus), ja ensikertalaisuusalennus olisi voimassa vain kerran. Eli voit olla vain kerran ensikertailainen, eikä niin että ensikertalaisuus uusiutuu muutamassa vuodessa. Haluan että vankeusrangaistus istutaan päivälleen, oikeassa vankilassa.
Silti tuo poliisin toiminta tässä lahtelaismiehen tapauksessa on täysin väärin. Se on mielivaltaa. Tarpeetonta väkivaltaa. Lyöminen tuossa tilanteessa on turhaa. Poliisin toiminta ei missään määrin noudata pienimmän haitan periaatetta.
Jos te haluatte kovempia tuomioita rikoksista ja häiriökäyttäytymisestä, äänestäkää sellaisia ihmisiä ja puolueita jotka korottavat tuomioita. Jos te haluatte kuolemantuomion palauttamista, äänestäkää se takaisin. Ja jos vaikka haluatte fyysiset rangaistukset Singaporen malliin, niin äänestäkää sellaiset.
Eduskunta säätää rangaistusasteikon. Poliisin tehtävä on valvoa järjestystä ja tutkia rikoksia. Sen jälkeen syyttäjä tekee syyttämispäätöksen. Riippumaton oikeuslaitos antaa tuomion. Ja sen jälkeen suorittava viranomainen toimeenpanee rangaistuksen.
Mutta tuo että poliisi hakkaa ihmisiä päähän koska asiakas on tehnyt jotain millä hän ehkä on tai ehkä ei ole ansainnut kohtaloansa, on mielivaltaa. Päätös siitä millaisen rangaistuksen syytetty on ansainnut kuuluu oikeuslaitokselle, ei jollekin random 40-vuotiaalle vanhemmalle konstaapelille.
Minua ärsyttää että usein samat ihmiset jotka riemuitsevat kun joku poliisi ylittää toimivaltuutensa ja mielivaltaisesti hakkaa jonkun juopon, tai kun vankilajengi hakkaa kuoliaaksi tuomitun pedofiilin, äänestävät kuitenkin itse samoja puolueita, jotka ovat luoneet tämän järjestelmän missä raiskauksestakaan ei joudu vankilaan, vaan saa lapun jossa lukee: "tiedoksi, sinut on tuomittu ehdonalaiseen vankeusrangaistukseen ja se on oikeasti tosi vakava juttu, vaikka et välttämättä huomaakaan mitään eroa siviiliin verrattuna".
Ihmisillä ei ole munaa/munasarjoja äänestää kovan linjan miehiä ja naisia jotka palauttaisivat kovat rangaistukset, mutta ovat ihan kiimassa kun joku mielivaltainen raakalainen pahoinpitelee laittomasti puolustuskyvyttömän, joka on varmasti tehnyt jotain millä ansaitsee kohtalonsa, sillä eihän häntä muuten hakattaisi.
Mikä olisi oikea rangaistus näille poliiseille, joiden huvittelu melkein tappoi yhden ihmisen? Riittäisikö 10 vuotta ehdotonta?
Kunhan edes vuosi tai pari ehdotonta. Poliisien toveri syyttäjä hakee ehdonalaista. Varmistaa etteivät joudu lusimaan mokomat porukalla yhtä hakkaavat. Kiinnipitäjät on yhtä syyllisiä kuin lyöjä. Ne jotka eivät menneet väliin ovat osasyyllisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monta poliisia videolla painamassa vankia patjaan ja osallistumassa pahoinpitelyyn. Vain yksi henkilö lyö ylikonstaapelin todistuksen mukaan.
Silti vain yksi poliisi, mutta kaikki paikalla olleet vartijat syytettynä?
Menikö ihan oikein syyttäjän mielestä? Menikö ihan oikein salauspäätöksetkään? Ei ainakaan oikeuden mielestä.
Milloin muiden pahoinpitelyyn osallistuneiden poliisien toimet arvioidaan vai jääkö se nyt arvioimatta?
PS. Ja joo, olen samaa mieltä, vain yksi poliisi lyö videon ja ylikonstaapelin mukaan. Pahoinpitelyyn osallistui kuitenkin kahden vartijan ja yhden poliisin lisäksi muitakin poliiseja. Miksi syytettynä on kolme?
Tämä.
KUKAAN silminnäkijöistä eli poliiseista/vartijoista ei tietääkseni tehnyt rikosilmoitusta tapahtuneesta pahoinpitelystä. Jokaisen olis pitänyt olla syytettynä, sivusta katseleminen tällaisessa tapauksessa on osa väärintekoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisin ei kuulu käyttää väkivaltaa putkassa. Ei missän tilanteessa.
Kiltisti pyytämälläkö kuvittelet kaikkien putkaan astelevan?
Neuvotaanko poliisin voimankäyttökoulutuksessa lyömään nyrkillä kolme kertaa päähän kiinniotettua ja muiden kiinnipitämää henkilöä?
En mitenkään vähättele poliisin tekoa. Ymmärrän kuitenkin, että kun toinen vain vastustelee, on väkivaltainen, eikä usko järkipuhetta, niin hermo voi poliisillakin hetkeksi mennä. Menisi varmaan minullakin ja ihmisiä hekin ovat, koulutuksesta huolimatta. Toisen ollessa aggressiivinen on vaarallinen tilanne poliisille itsekin. En nyt näe, että jos tämä on vain yksittäinen kerta, niin vankeuteen tulisi mennä tai menettää työnsä. Enpä usko, että kukaan täällä on virheetön työssään tai muullakaanelämän osa- alueella.
Sitä paitsi, olen asunut lyhyen ajan Lahdessa ja onhan se aivan syvältä.
Olet varmaan samaa mieltä jos joillakin kadunmiehillä menisi hermo johonkin poliisiin, niin heillä olisi vastaavat ymmärrettävät syyt pahoinpidellä tämä henkihieveriin, sillä kyllähän myös poliisi voi olla aggressiivinen ja vaarallinen heitä kohtaan, kuten on juuri todistettu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on selvästi keskivertosuomalaista kovemmat näkemykset kriminaalipolitiikkaan. Minä esimerkiksi palauttaisin kuolemantuomion, ja sitä myös käytettäisiin tietyissä tapauksissa. Samaten korottaisin vankeurangaistuksia huomattavasti, ja poistaisin ehdonalaisen vankeusrangaistuksen, rangaistusten kohtuullistamisperiaatteen (paljousalennus), ja ensikertalaisuusalennus olisi voimassa vain kerran. Eli voit olla vain kerran ensikertailainen, eikä niin että ensikertalaisuus uusiutuu muutamassa vuodessa. Haluan että vankeusrangaistus istutaan päivälleen, oikeassa vankilassa.
Silti tuo poliisin toiminta tässä lahtelaismiehen tapauksessa on täysin väärin. Se on mielivaltaa. Tarpeetonta väkivaltaa. Lyöminen tuossa tilanteessa on turhaa. Poliisin toiminta ei missään määrin noudata pienimmän haitan periaatetta.
Jos te haluatte kovempia tuomioita rikoksista ja häiriökäyttäytymisestä, äänestäkää sellaisia ihmisiä ja puolueita jotka korottavat tuomioita. Jos te haluatte kuolemantuomion palauttamista, äänestäkää se takaisin. Ja jos vaikka haluatte fyysiset rangaistukset Singaporen malliin, niin äänestäkää sellaiset.
Eduskunta säätää rangaistusasteikon. Poliisin tehtävä on valvoa järjestystä ja tutkia rikoksia. Sen jälkeen syyttäjä tekee syyttämispäätöksen. Riippumaton oikeuslaitos antaa tuomion. Ja sen jälkeen suorittava viranomainen toimeenpanee rangaistuksen.
Mutta tuo että poliisi hakkaa ihmisiä päähän koska asiakas on tehnyt jotain millä hän ehkä on tai ehkä ei ole ansainnut kohtaloansa, on mielivaltaa. Päätös siitä millaisen rangaistuksen syytetty on ansainnut kuuluu oikeuslaitokselle, ei jollekin random 40-vuotiaalle vanhemmalle konstaapelille.
Minua ärsyttää että usein samat ihmiset jotka riemuitsevat kun joku poliisi ylittää toimivaltuutensa ja mielivaltaisesti hakkaa jonkun juopon, tai kun vankilajengi hakkaa kuoliaaksi tuomitun pedofiilin, äänestävät kuitenkin itse samoja puolueita, jotka ovat luoneet tämän järjestelmän missä raiskauksestakaan ei joudu vankilaan, vaan saa lapun jossa lukee: "tiedoksi, sinut on tuomittu ehdonalaiseen vankeusrangaistukseen ja se on oikeasti tosi vakava juttu, vaikka et välttämättä huomaakaan mitään eroa siviiliin verrattuna".
Ihmisillä ei ole munaa/munasarjoja äänestää kovan linjan miehiä ja naisia jotka palauttaisivat kovat rangaistukset, mutta ovat ihan kiimassa kun joku mielivaltainen raakalainen pahoinpitelee laittomasti puolustuskyvyttömän, joka on varmasti tehnyt jotain millä ansaitsee kohtalonsa, sillä eihän häntä muuten hakattaisi.
Mikä olisi oikea rangaistus näille poliiseille, joiden huvittelu melkein tappoi yhden ihmisen? Riittäisikö 10 vuotta ehdotonta?
Riittäisi.

Mielenkiintoista on, että kun poliisiin on kohdistettu tätä selvästi lievempää väkivaltaa, niin heti tutkitaan murhan yrityksenä ja vaaditaan todella ankaraa rangaistusta.

Sen pitäisi mennä niin että kun poliisi lain valvojana rikkoo lakia niin tuomion pitäisi olla kovempi kuin siviilillä. Kun noin selvästi peitellään poliisin tekemää pahoinpitelyä niin pistää miettimään kuinka paljon niitä oikeasti tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Eivätkö he istuneet pidätetyn päällä hengitystä tukahduttaen suunnilleen 10 min? Eikö siinä olisi ehtinyt reagoida? Ja eikä sitä lyöjäpoliisia olisi pitänyt estää ja poistaa tilanteesta, siinähän oli useampia poliiseja ihan vain yleisönä paikalla? Ja poliisit on koulutettu tekemään huomioita, en usko sekuntiakaan, etteivätkö paikallaolijat olisi "nähneet" mitä tapahtuu. Huono yritys.
Asianmukaista olisi ollut muiden poliisien ottaa kiinni ja pistää putkaan rauhoittumaan tuo maassa makaavaa hakannut poliisi. Näin toimittaisiin jos kyseessä olisi kansalainen joka kadulla hakkaa maassamakaavaa.
Tämä hakkaava poliisi ei edes mitenkään liittynyt kyseiseen työtehtävään ja putkakuljetukseen. Kunhan tuli etsimään säpinää.
"Tapahtumayönä konstaapeli oli yövuorossa. Mitään tehtävää ei hänen partiollaan ollut, joten mies vietti aikaa Lahden poliisitalolla. Kun poliisiradiosta kuului, että putkalle tulevan auton kyydissä oli hankala ”asiakas”, hän lähti mukaan."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/67c5c260-942f-4c87-a90e-931d0c70bb91
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin videon ja tuli mieleen, ettei ollut eka kerta osallisille (poliiseille ja vartijoille).
Nyt pitäisi kunnolla historiat tutkia.
Ensimmäinen apua soittanut kuulostaa järkyttyneeltä ( ehkä tapahtumien takia?).Niin meinaat että tämä on yleistäkin? Murhaako kaikki sairaanhoitajatkin potilaitaan insuliinilla?
Jos insuliinimurhaa todistaisi vierestä kahdeksan muuta hoitajaa eikä kukaan puuttuisi tilanteeseen, niin kyllä uskoisin insuliinimurhien olevan ammattikunnassa yleisesti hyväksytty käytäntö.
Persut alkaa taas tykkäämään poliisista. Eivät ole enää "munattomia nillittäjiä", vaan oikeita tositosi miehiä jotka jakavat oikeutta just niinku pitää, turpaan vaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin videon ja tuli mieleen, ettei ollut eka kerta osallisille (poliiseille ja vartijoille).
Nyt pitäisi kunnolla historiat tutkia.
Ensimmäinen apua soittanut kuulostaa järkyttyneeltä ( ehkä tapahtumien takia?).Niin meinaat että tämä on yleistäkin? Murhaako kaikki sairaanhoitajatkin potilaitaan insuliinilla?
Jos insuliinimurhaa todistaisi vierestä kahdeksan muuta hoitajaa eikä kukaan puuttuisi tilanteeseen, niin kyllä uskoisin insuliinimurhien olevan ammattikunnassa yleisesti hyväksytty käytäntö.
Väittäisikö kaikki 8 hoitajaa pokkana oikeudessa että eivät nähneet mitään? Vaikka videotallenne todistaisi muuta?
Aarnioita siis tarkoitit. Jareja Aarnioita.
Yksittäistä ei voi yleistää. Veikkaanoa, että tuo turpiinsa saanut kriminaali potki muutaman kerran ensin. Tai pani lasta tms, mikä toki on teikäpersujen erityisessä suojeluksessa kun tyyppi on syntymäsuomalainen häirikkö. Se on vain sulka hattuun teillä.