Poliisi löi putkapahoinpitelyn uhria kolmesti nyrkillä: ”Näytti, että tämä on yleistä hupia laitoksella”
Kolmissakymmenissä ollut mies makasi sairaalassa heikossa kunnossa. Hän oli ollut lähellä menettää henkensä poliisin käsittelyssä.
Ruhjeita oli eri puolilla, kylkiluita oli vaurioitunut ja hengitys pysähtynyt. Iltalehden aiempien tietojen mukaan elintoiminnat olivat hetkeksi lakanneet, mutta uhri oli saatu viime hetkellä elvytettyä.
Tallenteelta näkyy, kuinka mies painetaan putkan lattialla olevalle ohuelle muovipatjalle.
Tarkastusta jatketaan. Uhria yritetään pitää miehissä aloillaan. Paikalla on useita poliiseja. Yksi näyttää naureskelevan putkan ovella.
Osa pitää uhria kiinni jaloista. Kaksi vartijaa painaa häntä yläruumiista samaan aikaan kun putkavälikohtaukseen myöhemmin sivusta tullut vanhempi konstaapeli iskee uhria kolmesti nyrkillä.
Uhri valahtaa lopulta elottomaksi poliisien alla. Paikalle kutsutaan ambulanssi, jonka miehistö saa tämän elvytettyä ja kiidätettyä sairaalaan.
Nähtyään tutkijoiden esittämän videon uhri toteaa kuulustelijalle:
– Minulle ei ole poliisiin mitään luottamusta. Minulle ei ole aikaisempaa rikollista taustaa, mutta minua on kohdeltu kuin taparikollista.
– Minusta kyse on tapon yrityksestä. Näytti kaiken kaikkiaan, että tämä on yleistä hupia Lahden poliisilaitoksella, uhri paheksui sitä, etteivät paikalla olleet esimiehet puuttuneet tilanteeseen.
Rikoksesta epäilty poliisi ja kaksi vartijaa kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Todistajina kuullut poliisit pitivät riehuvan asiakkaan taltuttamiseksi käytettyjä voimakeinoja asianmukaisina. Humalaisen asiakkaan putkalle kuljettanut ylikonstaapeli oli ainoa, joka myönsi kuulustelijalle:
– Meidän on turha kiistää, ettemmekö nähneet (poliisin nimi) lyöneen (uhrin nimi) kolme kertaa. En osaa sanoa, miksi hän niin teki.
Kommentit (815)
Suomalainen poliisi tuntuu olevan aivan samanlainen väkivaltakoneisto kun USAN kollegat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sankari ei tainnut tajuta olevansa meidän veronmaksajien palkollinen.
Siis se tyyppi jolle me maksetaan työnteosta.
Ei juoppojen tappamisesta.
Kyllä poliisin pitäisi väistyä juopuneiden talteen korjaamisesta.
Hommaan saisi varmasti veronmaksajien rahoilla edullisemmat juopporankkurit.
Siis sellaiset jotka tekee homman viikonloppuna 1200e kk palkalla ja joilla on sairaanhoitajan paperit ja kyky auttaa myrkytystilassa olevia ihmisiä.
Näkisin että kyseessä on enemmänkin terveydenhuollollinen asia kuin rikos.
Toki sairaanhoitajallakin voi olla voimankäyttökoulutusta, mutta järkikin sen sanoo ettei ketään lyödä tai TAOTA nyrkillä PÄÄHÄN herranjumala sentään!!!
Sinä et maksa yhtään kenenkään palkkaa. Huudatko sairaanhoitajille ja opettajille maksavasi heidän palkkansa? Sinä toki tunnet tapauksen läpikotaisin? Yksi poliisi löi, siinä kaikki.
Jos näissä sosialistisissa ammateissa joita juuri luettelit, tapahtuu epäkohtia, joista me veronmaksajat ja varsinkaan minä maksan, niin loppuu maksaminen siihen paikkaan.
Minä en maksa että opettaja hakkaa oppilaita, en maksa siitä että poliisi hakkaa yhtään ketään.
En maksa että sairaanhoitajat laiminlyö hoitotöitään.
Minä maksan veroja että hommat hoituu ja sikailua ei tapahdu. ONKO TÄMÄ SELVÄ?
Jos meidän kädellä eletään ja syödään, niin pitää osata käyttäytyä ja elää siivosti. Etenkin työnsä pitää arvokkaasti hoitaa suomalaiseen tapaan, miten on perinteisesti asiat tehtykin.
Naurettavaa uhoamista. Edelleenkin, yksi ainoa poliisi löi. Oliko sulla muuta?
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/67c5c260-942f-4c87-a90e-931d0c70bb91
Poliisilla ei ole muutenkaan puhtaat jauhot pussissa, aika erikoista toimintaa ollut aikaisemminkin. Ja vartija kuvaa meininkiä putkassa ”temuamiseksi”. Onko nuo 5-vuotiaita henkiseltä iältään?
Ei, ne on vartijoita. Tavallaan sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Ei vaan koko laitosta, joka yritti vieläpä peitellä tätä.
Jokainen yksittäinen poliisi edustaa toimiessaan koko laitosta. Tämän luulisi olevan selvää.
Suomen 70 000 hoitajaa on vastuussa Aino Nykopin insuliinimurhista?
Yrittikö hänen työnantajansa peitellä tapausta sen tultua ilmi? Suojelivatko työkaverit häntä? Naureskeliko toinen hoitsu vieressä seuraten, kun Nykopp myrkytti uhrejaan? Valehtelivatko THL:n edustajat oikeudessa hänen puolestaan? Sanottiinko uhreista, että itse aiheuttivat oman kohtelunsa kun olivat käyttäytyneet niin veemäisesti?
Mieti nyt vähän mitä vertauksia alat p€rseestäsi repimään.
Näytä minulle se kohta videolta, jossa 1.5 sekuntia kestäneiden lyöntien aikana kaikki poliisit nauravat lyönneille?
Onko TODELLAKIN sinun mielestäsi yhden poliisin tekemiset kaikkien 8000 Suomen poliisin kollektiivisella vastuulla? Että ota vaan se pää pois sieltä anaalista.
Mikä sinun motiivisi on mustamaalata poliiseja kollektiivisesti? Montako linnatuomiota?
Sinulla kiehuu nyt niin pahasti yli, että et ymmärrä enää lukemaasi. En ole sanonut että 8000 poliisia ovat vastuussa, tai että kaikki nauroivat. Hengitä rauhallisesti ja lue sitten uudelleen.
Poliisien joukossa on selvästi liian paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä omaa vastuutaan (tässä tilanteessa vain yksi ymmärsi ja loput eivät), ja lisäksi poliisilaitokseen on pesiytynyt tapa peitellä ja vaieta kuoliaaksi näiden mätämunapoliisien keulimiset. Nämä ovat vakavia ongelmia, joihin tulee puuttua. Niitä ei voi perustella sillä, että uhri käyttäytyi ikävästi, koska lain mukaan poliisilla ei ole oikeuksia rangaista ikävästä käytöksestä. Eikä tietenkään laitoksella ole oikeutta salata tapahtuneita vääryyksiä tai jättää niitä rankaisematta.
Ajattelutapasi, jonka mukaan tämä asia kiinnostaa vain jotain linnakundeja, on kummallinen. En ole ollut poliisin kanssa tekemisissä, mutta siitä huolimatta haluan että ne jotka tuollaiseen tilanteeseen joutuvat, tulevat lain mukaan kohdelluiksi. Ei paljon lohduta ajatus, että todennäköisesti en itse tule olemaan elämäni aikana putkassa, jos joudun näkemään netistä kuinka kotimaani poliisi rikkoo lakia tavalla, joka on vähällä johtaa ihmisen kuolemaan. Onko sitä noin vaikea ymmärtää?
Yksi naisopettaja väkisinmakaili useita teinipoikia Vantaalla,
Nykopp sairaanhoitajana insuliinimurhasi vanhuksia.
Piditkö silloin samaa meteliä noiden ammattiryhmien kollektiivisesta vastuusta? Piditkö?
Oliko noissa tapauksissa kollegat ympärillä katsomassa, väittäen ettei mitään väärää tapahtunut?
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen poliisi tuntuu olevan aivan samanlainen väkivaltakoneisto kun USAN kollegat.
Kerro ihmeessä lisää tästä väkivaltakoneistosta?

Kyllä. Minä ainakin muistutin monilla keskustelufoorumeilla ja sanomalehtienkin sivulla siitä, että kyseiset henkilöt elää meidän kädestä ja me elätämme heidät.
Silloin pitäisi tehdä työnsä kunnialla ja muistaa kuka elättää ja ruokkii heidät.
Ei muiden satuttamisesta ja huonosta kohtelusta maksella veroja. Ehei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Ei vaan koko laitosta, joka yritti vieläpä peitellä tätä.
Jokainen yksittäinen poliisi edustaa toimiessaan koko laitosta. Tämän luulisi olevan selvää.
Suomen 70 000 hoitajaa on vastuussa Aino Nykopin insuliinimurhista?
Yrittikö hänen työnantajansa peitellä tapausta sen tultua ilmi? Suojelivatko työkaverit häntä? Naureskeliko toinen hoitsu vieressä seuraten, kun Nykopp myrkytti uhrejaan? Valehtelivatko THL:n edustajat oikeudessa hänen puolestaan? Sanottiinko uhreista, että itse aiheuttivat oman kohtelunsa kun olivat käyttäytyneet niin veemäisesti?
Mieti nyt vähän mitä vertauksia alat p€rseestäsi repimään.
Näytä minulle se kohta videolta, jossa 1.5 sekuntia kestäneiden lyöntien aikana kaikki poliisit nauravat lyönneille?
Onko TODELLAKIN sinun mielestäsi yhden poliisin tekemiset kaikkien 8000 Suomen poliisin kollektiivisella vastuulla? Että ota vaan se pää pois sieltä anaalista.
Mikä sinun motiivisi on mustamaalata poliiseja kollektiivisesti? Montako linnatuomiota?
Sinulla kiehuu nyt niin pahasti yli, että et ymmärrä enää lukemaasi. En ole sanonut että 8000 poliisia ovat vastuussa, tai että kaikki nauroivat. Hengitä rauhallisesti ja lue sitten uudelleen.
Poliisien joukossa on selvästi liian paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä omaa vastuutaan (tässä tilanteessa vain yksi ymmärsi ja loput eivät), ja lisäksi poliisilaitokseen on pesiytynyt tapa peitellä ja vaieta kuoliaaksi näiden mätämunapoliisien keulimiset. Nämä ovat vakavia ongelmia, joihin tulee puuttua. Niitä ei voi perustella sillä, että uhri käyttäytyi ikävästi, koska lain mukaan poliisilla ei ole oikeuksia rangaista ikävästä käytöksestä. Eikä tietenkään laitoksella ole oikeutta salata tapahtuneita vääryyksiä tai jättää niitä rankaisematta.
Ajattelutapasi, jonka mukaan tämä asia kiinnostaa vain jotain linnakundeja, on kummallinen. En ole ollut poliisin kanssa tekemisissä, mutta siitä huolimatta haluan että ne jotka tuollaiseen tilanteeseen joutuvat, tulevat lain mukaan kohdelluiksi. Ei paljon lohduta ajatus, että todennäköisesti en itse tule olemaan elämäni aikana putkassa, jos joudun näkemään netistä kuinka kotimaani poliisi rikkoo lakia tavalla, joka on vähällä johtaa ihmisen kuolemaan. Onko sitä noin vaikea ymmärtää?
Yksi naisopettaja väkisinmakaili useita teinipoikia Vantaalla,
Nykopp sairaanhoitajana insuliinimurhasi vanhuksia.
Piditkö silloin samaa meteliä noiden ammattiryhmien kollektiivisesta vastuusta? Piditkö?
Oliko noissa tapauksissa kollegat ympärillä katsomassa, väittäen ettei mitään väärää tapahtunut?
Sinun mielestäsi siinä videolla seistään ringissä vieressä katsomassa? ok
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen poliisi tuntuu olevan aivan samanlainen väkivaltakoneisto kun USAN kollegat.
Kerro ihmeessä lisää tästä väkivaltakoneistosta?
Tutustu paljonko putkaan on kuollut ihmisiä viimeisen kuuden vuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään palstakävijä ei maksa kenenkään palkkaa, naurettavaa uhoamista.
Taidat olla vähän jäässä. Kollektiivina maksamme veroina virkamiesten palkat ja jokainen muodostaa osan tästä kollektiivista.
Muistatko aina huutaa sairaanhoitajille ja opettajille maksavasi heidän palkkansa? Epäilen vahvasti.
Tämä "me maksetaan sun palkkas"-huutelu kohdistuu ainoastaan poliiseihin. Oliko sulla jotain muuta?
Oletko julkisen sektorin suojatyöpaikassa?
Jokaisen virkamiehen kannattaa tarkasti sisäistää se fakta, että veronmaksajat maksavat heidän palkkansa.
Vierailija kirjoitti:
Joukolla humalaisen kimpussa. Ei ollut oikein perussuomalaista käytöstä.
Suomessa on perinteisesti kunnioitettu herrasmiesssääntöjä.
Eli mies miestä vastaan.
Ei siten että kahlehdittua maassa makaavaa hakataan päähän.
Ei ole lainkaan perinteitä kunnioittavaa toimintaa.
Poliisit tekivät sitä työtä mihin heidät on palkattu. Poistivat uhkaavasti käyttäytyvän ja väkivaltaisen miehen kadulta.
10 pistettä poliisille. Teitte ihan oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sankari ei tainnut tajuta olevansa meidän veronmaksajien palkollinen.
Siis se tyyppi jolle me maksetaan työnteosta.
Ei juoppojen tappamisesta.
Kyllä poliisin pitäisi väistyä juopuneiden talteen korjaamisesta.
Hommaan saisi varmasti veronmaksajien rahoilla edullisemmat juopporankkurit.
Siis sellaiset jotka tekee homman viikonloppuna 1200e kk palkalla ja joilla on sairaanhoitajan paperit ja kyky auttaa myrkytystilassa olevia ihmisiä.
Näkisin että kyseessä on enemmänkin terveydenhuollollinen asia kuin rikos.
Toki sairaanhoitajallakin voi olla voimankäyttökoulutusta, mutta järkikin sen sanoo ettei ketään lyödä tai TAOTA nyrkillä PÄÄHÄN herranjumala sentään!!!
Sinä et maksa yhtään kenenkään palkkaa. Huudatko sairaanhoitajille ja opettajille maksavasi heidän palkkansa? Sinä toki tunnet tapauksen läpikotaisin? Yksi poliisi löi, siinä kaikki.
Jos näissä sosialistisissa ammateissa joita juuri luettelit, tapahtuu epäkohtia, joista me veronmaksajat ja varsinkaan minä maksan, niin loppuu maksaminen siihen paikkaan.
Minä en maksa että opettaja hakkaa oppilaita, en maksa siitä että poliisi hakkaa yhtään ketään.
En maksa että sairaanhoitajat laiminlyö hoitotöitään.
Minä maksan veroja että hommat hoituu ja sikailua ei tapahdu. ONKO TÄMÄ SELVÄ?
Jos meidän kädellä eletään ja syödään, niin pitää osata käyttäytyä ja elää siivosti. Etenkin työnsä pitää arvokkaasti hoitaa suomalaiseen tapaan, miten on perinteisesti asiat tehtykin.
Naurettavaa uhoamista. Edelleenkin, yksi ainoa poliisi löi. Oliko sulla muuta?
Mulla on. Unohdit laittaa loppuun ”t. Yksi poliisi lyö”
Vierailija kirjoitti:
En halua edes uskoa että tämä palstajankkaaja ja poliisien puolustaja olisi itse oikeasti poliisi, koska niin umpityhmältä vaikuttaa, kun ymmärrä sanaakaan mitä täällä hänelle yritetään selittää, rautalangasta vääntäen.
Yleensä en tykkää spekuloida kirjoittajien henkilöllisyydellä, mutta kyllä tuo tiukka pitäytyminen omassa hokemassa valitettavasti tuo mieleen poliisihenkilön. Toistetaan vain samaa asiaa kuin rikkinäinen äänilevy. Vuorovaikutustaidot nolla.
Katsoin videon. En nähnyt että ketään olisi lyöty. Ilmeiseti patjaa pöyhittiin tai yritettiin tehdä siteille tilaa.
Ei ole mitään nähtävää. Poliisille kiitos että saitte sekavan miehen hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Olettaisin kyseisten poliisien töiden kai loppuvan välittömästi ja heidät irtisanotaan sekä tuomitaan kuten laki kai rikoksissa määrää
Joku asianajaja sanoi äsken mtv:llä, ettei pysty vetämään johtopäätöksiä pelkän videon perusteella. Täällä tutkitaan, ennen kuin tuomitaan, myös ne poliisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Ei vaan koko laitosta, joka yritti vieläpä peitellä tätä.
Jokainen yksittäinen poliisi edustaa toimiessaan koko laitosta. Tämän luulisi olevan selvää.
Suomen 70 000 hoitajaa on vastuussa Aino Nykopin insuliinimurhista?
Yrittikö hänen työnantajansa peitellä tapausta sen tultua ilmi? Suojelivatko työkaverit häntä? Naureskeliko toinen hoitsu vieressä seuraten, kun Nykopp myrkytti uhrejaan? Valehtelivatko THL:n edustajat oikeudessa hänen puolestaan? Sanottiinko uhreista, että itse aiheuttivat oman kohtelunsa kun olivat käyttäytyneet niin veemäisesti?
Mieti nyt vähän mitä vertauksia alat p€rseestäsi repimään.
Näytä minulle se kohta videolta, jossa 1.5 sekuntia kestäneiden lyöntien aikana kaikki poliisit nauravat lyönneille?
Onko TODELLAKIN sinun mielestäsi yhden poliisin tekemiset kaikkien 8000 Suomen poliisin kollektiivisella vastuulla? Että ota vaan se pää pois sieltä anaalista.
Mikä sinun motiivisi on mustamaalata poliiseja kollektiivisesti? Montako linnatuomiota?
Sinulla kiehuu nyt niin pahasti yli, että et ymmärrä enää lukemaasi. En ole sanonut että 8000 poliisia ovat vastuussa, tai että kaikki nauroivat. Hengitä rauhallisesti ja lue sitten uudelleen.
Poliisien joukossa on selvästi liian paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä omaa vastuutaan (tässä tilanteessa vain yksi ymmärsi ja loput eivät), ja lisäksi poliisilaitokseen on pesiytynyt tapa peitellä ja vaieta kuoliaaksi näiden mätämunapoliisien keulimiset. Nämä ovat vakavia ongelmia, joihin tulee puuttua. Niitä ei voi perustella sillä, että uhri käyttäytyi ikävästi, koska lain mukaan poliisilla ei ole oikeuksia rangaista ikävästä käytöksestä. Eikä tietenkään laitoksella ole oikeutta salata tapahtuneita vääryyksiä tai jättää niitä rankaisematta.
Ajattelutapasi, jonka mukaan tämä asia kiinnostaa vain jotain linnakundeja, on kummallinen. En ole ollut poliisin kanssa tekemisissä, mutta siitä huolimatta haluan että ne jotka tuollaiseen tilanteeseen joutuvat, tulevat lain mukaan kohdelluiksi. Ei paljon lohduta ajatus, että todennäköisesti en itse tule olemaan elämäni aikana putkassa, jos joudun näkemään netistä kuinka kotimaani poliisi rikkoo lakia tavalla, joka on vähällä johtaa ihmisen kuolemaan. Onko sitä noin vaikea ymmärtää?
Yksi naisopettaja väkisinmakaili useita teinipoikia Vantaalla,
Nykopp sairaanhoitajana insuliinimurhasi vanhuksia.
Piditkö silloin samaa meteliä noiden ammattiryhmien kollektiivisesta vastuusta? Piditkö?
Vastasin tähän jo tässä:
https://www.vauva.fi/comment/44176560#comment-44176560
Myrkyttäjä ja oppilaisiinsekaantuja eivät saa minkäänlaista sympatiaani, mutta sentään heidän tekemisiään ei pyritty peittelemään organisaatiosta, jossa ovat töissä, eikä noita rikoksia tehty porukalla, eivätkä heidän kollegansa valehdelleet oikeudessa tapahtumista. Nämä seikat tekevät tästä tapauksesta aika paljon vakavamman, juuri siksi että kyse ei ole vain yksittäisestä mätämunapoliisista, vaan organisaatiotason korruptiosta.
Asia tulee selvittää perinpohjaisesti ja kehittää tapoja, joilla estetään tällainen väkivaltahuvittelu, sadismi, ja sen hiljainen hyväksyminen poliisilaitoksessa. Oletko eri mieltä tästä?
Vierailija kirjoitti:
Katsoin videon. En nähnyt että ketään olisi lyöty. Ilmeiseti patjaa pöyhittiin tai yritettiin tehdä siteille tilaa.
Ei ole mitään nähtävää. Poliisille kiitos että saitte sekavan miehen hoitoon.
Kuulemma isä. Siinä on iskällä lapsille selittämistä, missä ollaan oltu, kun ei ole iskää näkynyt. Ollut hulluna humalassa ja riekkumassa ja poliisi hoitanut asian.
Lasun paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen polliisi meillä.
Niin tarkoitat tätä yhtä yksittäistä poliisia?
Ei vaan koko laitosta, joka yritti vieläpä peitellä tätä.
Jokainen yksittäinen poliisi edustaa toimiessaan koko laitosta. Tämän luulisi olevan selvää.
Suomen 70 000 hoitajaa on vastuussa Aino Nykopin insuliinimurhista?
Yrittikö hänen työnantajansa peitellä tapausta sen tultua ilmi? Suojelivatko työkaverit häntä? Naureskeliko toinen hoitsu vieressä seuraten, kun Nykopp myrkytti uhrejaan? Valehtelivatko THL:n edustajat oikeudessa hänen puolestaan? Sanottiinko uhreista, että itse aiheuttivat oman kohtelunsa kun olivat käyttäytyneet niin veemäisesti?
Mieti nyt vähän mitä vertauksia alat p€rseestäsi repimään.
Näytä minulle se kohta videolta, jossa 1.5 sekuntia kestäneiden lyöntien aikana kaikki poliisit nauravat lyönneille?
Onko TODELLAKIN sinun mielestäsi yhden poliisin tekemiset kaikkien 8000 Suomen poliisin kollektiivisella vastuulla? Että ota vaan se pää pois sieltä anaalista.
Mikä sinun motiivisi on mustamaalata poliiseja kollektiivisesti? Montako linnatuomiota?
Sinulla kiehuu nyt niin pahasti yli, että et ymmärrä enää lukemaasi. En ole sanonut että 8000 poliisia ovat vastuussa, tai että kaikki nauroivat. Hengitä rauhallisesti ja lue sitten uudelleen.
Poliisien joukossa on selvästi liian paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä omaa vastuutaan (tässä tilanteessa vain yksi ymmärsi ja loput eivät), ja lisäksi poliisilaitokseen on pesiytynyt tapa peitellä ja vaieta kuoliaaksi näiden mätämunapoliisien keulimiset. Nämä ovat vakavia ongelmia, joihin tulee puuttua. Niitä ei voi perustella sillä, että uhri käyttäytyi ikävästi, koska lain mukaan poliisilla ei ole oikeuksia rangaista ikävästä käytöksestä. Eikä tietenkään laitoksella ole oikeutta salata tapahtuneita vääryyksiä tai jättää niitä rankaisematta.
Ajattelutapasi, jonka mukaan tämä asia kiinnostaa vain jotain linnakundeja, on kummallinen. En ole ollut poliisin kanssa tekemisissä, mutta siitä huolimatta haluan että ne jotka tuollaiseen tilanteeseen joutuvat, tulevat lain mukaan kohdelluiksi. Ei paljon lohduta ajatus, että todennäköisesti en itse tule olemaan elämäni aikana putkassa, jos joudun näkemään netistä kuinka kotimaani poliisi rikkoo lakia tavalla, joka on vähällä johtaa ihmisen kuolemaan. Onko sitä noin vaikea ymmärtää?
Yksi naisopettaja väkisinmakaili useita teinipoikia Vantaalla,
Nykopp sairaanhoitajana insuliinimurhasi vanhuksia.
Piditkö silloin samaa meteliä noiden ammattiryhmien kollektiivisesta vastuusta? Piditkö?
Vastasin tähän jo tässä:
https://www.vauva.fi/comment/44176560#comment-44176560
Myrkyttäjä ja oppilaisiinsekaantuja eivät saa minkäänlaista sympatiaani, mutta sentään heidän tekemisiään ei pyritty peittelemään organisaatiosta, jossa ovat töissä, eikä noita rikoksia tehty porukalla, eivätkä heidän kollegansa valehdelleet oikeudessa tapahtumista. Nämä seikat tekevät tästä tapauksesta aika paljon vakavamman, juuri siksi että kyse ei ole vain yksittäisestä mätämunapoliisista, vaan organisaatiotason korruptiosta.
Asia tulee selvittää perinpohjaisesti ja kehittää tapoja, joilla estetään tällainen väkivaltahuvittelu, sadismi, ja sen hiljainen hyväksyminen poliisilaitoksessa. Oletko eri mieltä tästä?
Edelleenkin yksittäistapaus. Vai millä kompetenssilla kykenet puhumaan koko poliisiorganisaatiosta?
Monta poliisia videolla painamassa vankia patjaan ja osallistumassa pahoinpitelyyn. Vain yksi henkilö lyö ylikonstaapelin todistuksen mukaan.
Silti vain yksi poliisi, mutta kaikki paikalla olleet vartijat syytettynä?
Menikö ihan oikein syyttäjän mielestä? Menikö ihan oikein salauspäätöksetkään? Ei ainakaan oikeuden mielestä.
Milloin muiden pahoinpitelyyn osallistuneiden poliisien toimet arvioidaan vai jääkö se nyt arvioimatta?
PS. Ja joo, olen samaa mieltä, vain yksi poliisi lyö videon ja ylikonstaapelin mukaan. Pahoinpitelyyn osallistui kuitenkin kahden vartijan ja yhden poliisin lisäksi muitakin poliiseja. Miksi syytettynä on kolme?