Mikä on kulissiavioliitossa niin väärin?

mikä viha-avioliitossa on niin väärin? tiedän monta pariskuntaa jotka kitkuttavat yhdessä ja vihaavat toisiaan. riidellään, tiuskitaan, paiskotaan ovia ja mikä pahinta puhutaan PAHAA toisesta lapsille. miksi he eivät eroa?

kulissiavioliitto on ihan ok jos molemmille sopii.

rakkautta on erilaista. älkää sotkeko intohimoa ja rakkautta. miljoonat järjestetyt avioliitot toimivat koska puolisot rakastavat toisiaan, erilailla mitä me olemme tottuneet mutta miksi se olisi huonompaa tai he huonompia ihmisiä, puolisoina, vanhempina?

Minä olen tästä ketjusta oppinut ihan uusia määritelmiä "kulissiliitolle". En ole aikaisemmin osannut ajatellakaan, että avioliitto, jossa on ihan mukavaa yhdessä, ollaan iloisia ja onnellisia, ja harrastetaan seksiäkin silloin tällöin, olisi kulissiliitto. Minusta tuo kuulostaa ihan tavalliselle avioliitolle. Ei ihme, että niin paljon erotaan, jos liitosta tulee lapsille ahdistava "kulissiliitto" heti, kun alkuhuuma ja kipinöinti lakkaa...

Minulle tulee jatkuvasta intohimosta mieleen lähinnä erään julkisuudesta tutun tennisvalmentaja - hammashoitaja -parin liitto, jossa molemmilla sydän hakkasi vielä vuosienkin yhdessäolon jälkeen aina, kun toisen näki. Tosin jälkikirjoituksista voi ehkä tulkita, että sydän on saattanut hypätä kurkkuun säikähdyksen vuoksi...

Tämä on varmasti sanottu jo moneen kertaan, mutta sen takia nykyavioliitot kai karahtavt kiville kun etsitään sitä "rakkautta". Ei rakkaus vie pitkälle, se on alkuhuumaa ja intohimoa. Kestävä suhde tulee "kulissiavioliitoksi", ollaan ystäviä. Ei siinä tarvii hampaita kiristellä vaan elämä on hyvää, mutta ei ole sellaista hekumaa enään. Se on sitä arkea ja sitä normaalia, tylsää elämää. Sitä minä ainkin haluan ja se on turvallista, ihan jo niille lapsille! Minun mielipide on, että jääkää siihen HYVÄÄN kulissiavioliittoon!!

Kyllä olen nähnyt niin monen avioliiton kariutuvan tähän, kun naiset lähtee etsimään sitä rakkautta. Lapset sekoaa ja minä uskon, että ne jos ketkä ovat niitä ripustautujia aikuisina, kun raukoilla on tunne-elämä mennyt ihan sekasin. Tunteneet pienenä, että vanhemmat hylkäsi ja sit siinä vielä pahimmassa tapauksessa hilluu heti uusi iskä tai äiti kanditaatti ja uudet sisarukset. Tulee uudet säännöt, uusi koti, uusi elämä. Ja lapsi kun ei olisi mitään muuta halunnut kuin se tutun ja turvallisen vanhan elämän! 

Minusta se vanhempien välinen "pussailu" on tärkeää, mutta HUOM: se ei minusta tarkoita välttämättä juuri pussailua vaan sellaista julkista hellyyttä puolisoa kohtaan.

Kyllä lapset huomaavat onko vanhempien välillä ns. lämpöä vai ei. Sanotaan nyt esimerkinluontoisesti: jos perhe katsoo leffan yhdessä, niin istuvatko äiti ja isä vierekkäin vai mahdollisimman kaukana toisistaan.

Ja samoin monessa muussakin yhteydessä, kulissien pitäminen yllä on todella raskasta. On vaikeaa (jopa mahdotonta) näytellä ns. "toisesta välittävää" jos mitään tunteita ei ole. Jokainen voi miettiä omassa elämässään jonkun ns. tutun (naapuri, työkaveri, tmv.) jolle on kohtelias jne. kun näkee, vaikka kyseinen ihminen "ei kiinnosta" yhtään. Olisiko mahdollista elää koko ajan em. ihmisen kanssa? Kuinka kauan jaksaisi esittää sitä "mukavaa puolisoa" lasten tmv. takia, jos ei vaan kerta kaikkiaan tunne mitään.

Sama pätee muihinkin ihmissuhteisiin, moni kokee esim. pidemmät sukulaisreissut rasitteena, koska pitää ehkä esittää jotain muuta mitä on, vähän samaan tapaan mitä kulissiliitossa.

No, en tarkoita kaunistella: en minä ole onnellinen tässä liitossa, enkä usko että mieskään on, vaikka hänelle onkin tärkeämpää kuin minulle olla naimisissa. Jos olisin onnellinen tämän tilanteen kanssa niin en olisi tehnyt tätä aloitusta

Koen kuitenkin että tämä ratkaisu on nimenomaan yhteiseksi hyväksi ja siten välillisesti myös minun hyväkseni - jos lapset ovat onnellisempia niin minäkin olen onnellisempi. Siksi kuulen mielelläni tähän näkökulmia. Jos olen väärässä siinä että tämä olisi kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu niin omasta puolestani olisin mieluummin eronnut. Mutta en ole vielä löytänyt mitään lähdettä minkä mukaan lapsille olisi parempi että vanhemmat eroaisivat (kun perheessä ei ole väkivaltaa tai muuta automaattisesti kamalaa). Olen kyllä yrittänyt googlata, mutten ole löytänyt. Jos te löydätte jotain evidenssiä siihen suuntaan niin mielelläni näkisin linkkejä - tai ihan vain kuuntelisin teidän järkeilyänne.

Syyni yrittää tätä keskustelua ylläpitää on siis ihan se, että toivoisin saavani vahvistusta joko sille että teen palveluksen lapsilleni kun jatkan näin, tai sille että tekisin palveluksen lapsilleni jos eroaisin.

Miksi aina oletetaan, että kulissiliitossa ollaan tosi onnettomia? Minulla ja miehelläni on ollut alun alkaenkin "kulissiliitto". Emme ole missään vaiheessa rakastuneet toisiimme. Halusimme sellaisen kumppanin, jonka kanssa on mukavaa elää yhdessä, harrastaa, jutella päivän kuulumiset, matkustella, laittaa viihtyisää kotia. Koska kumpikin pidämme seksistä, harrastamme sitä yhdessä. Ei siihen puuhaan aina rakkautta tarvita, tyydytyksen voi saada muutenkin. Lapsenkin teimme, koska molemmat sitä halusimme. Viihdymme hyvin yhdessä. En usko, että lapsemme kärsii tässä liitossa lainkaan. Päinvastoin, olemme hyväntuulisia ja onnellisia, olemme saaneet elämältä mitä olemme halunneet, ja rakastamme lastamme todella paljon. Koska tiedostamme, että tällainen liitto on vastoin normeja, esitämme sukulaisille ja kavereille, että olemme yhdessä rakkauden takia, joten kai tätä voi jonkinlaiseksi kulissiliitoksi sanoa.

Miten te voitte olla vuosia ilman läheisyyttä??

Kyllä kulissiliitossakin voi olla läheisyyttä eikä ap omien sanojensa mukaan edes ole pannut seksiäkään kokonaan katkolle. Hyvään avioliittoon ja toimivaan perhe-elämään ei tarvita rakastumista eikä välttämättä järin syvää rakkauttakaan, kunhan kiintymystä on riittävästi. Eihän ihmisen onni muutenkaan riipu toisesta. On vaan kivampi elää perheenä kuin yksikseen.

Elän itse intohimottomassa ystävyysliitossa ja olen täysin tyytyväinen elämääni. En ole esimerkiksi lähtenyt ihastusten perään, vaikka olenkin niitä kokenut.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 21:17"]

Miten te voitte olla vuosia ilman läheisyyttä??

[/quote]

En mä ole vuosia ilman läheisyyttä, päinvastoin olen vuosia kestänyt paljon enemmän läheisyyttä kuin haluan. Nukun sentään joka yö miehen vieressä, vaikka mieluummin nukkuisin yksin, ja satunnaisesti harrastan hänen kanssaan seksiäkin, vaikka todellakin olisin mieluummin ilman. Nytkin istun tässä huoneessa mieheni kanssa, vaikka mieluiten olisin yksin. Yksinäisyyttä mun elämästäni puuttuu eikä läheisyyttä.

Joskus aikanaan kyllä halusin ja tavallaan tarvitsinkin seksiä, enää en. Voi olla että alkaisin taas kaivata sitä jos se puuttuisi kokonaan, mutta en edes muista minä vuonna olisin ehtinyt kaivata seksiä.

Miksi lapsi kärsisi kulissiliitossa? Vaikka toista ei rakasta, voi olla kohtelias, ystävällinen, kunnioittava ja huolehtiva. Se on paljon enemmän kuin mitä monessa ns. rakkausaviolittossa elävä saa kokea.

Vielä 100 vuotta sitten oli ihan normaalia mennä naimisiin, vaikka ei rakastanut (ja yhtä normaalia olla menemättä, vaikka rakasti). Eivät ne lapset kärsineet, joiden vanhemmat olivat naimisissa ja hyvissä väleissä keskenään. Enemmän ne kärsivät, joiden vanhemmat eivät olleet yhdessä tai olivat, mutta elämä oli yhtä riitaa.

Rakkaus ei ole hyvän avioliiton edellytys.

Joitain vuosia sitten oma liittoni oli kriisissä. Minstakin tuntui, etten enää rakastanut miestäni ja mietin, onko mitään järkeä enää yrittää. Sitten kuulin ihan sattumalta lasten harrastuksessa yhden 8-vuotiaan pikkupojan sanovan, että hänen suurin haaveensa olisi, että isä muuttaisi takaisin kotiin. Meinasin purskahtaa itkuun kuullessani sen ja tajusin, että lasten takia meidän ei tule luovuttaa. Menimme sitten terapiaan ja nyt suhteemme on parempi. Jotenkin terapia auttoi ainakin minua muistamaan, mihin miehessäni alun perin rakastuin. Mistään suhteen ihme parantumisesta ei voida puhua, mutta ainakin tilanne on parempi, eivätkä välit jatkuvasti ole niin kireät.

Onko miehesi kohdellut sinua jotenkin kaltoin? Jos hän on hyvä aviomies, niin syy siihen että et tunne rakastavasi häntä on kenties hormonaalista tai psyykkistä stressiä. Ei rakkaus ole loputonta intohimoa. Se on tahtoa rakastaa. Jos sinua ei seksi kiinnosta ja miestä ei kiinnosta seksi toisen kanssa, niin miksi erota...

Vanhempani erosivat vasta, kun olin aikuinen, äitini mt-ongelmien takia. Äitini halusi eron, ja uskon, että ero oli hyväksi isälleni, ettei hän tullut hulluksi, koska arki oli todella raskasta äitini kanssa. Silti olisin toivonut, että eivät olisi eronneet. Oli myös eron jälkeen raskasta lapsena yrittää olla tasapuolinen (kumman luona kuinka paljon aikaa vieraillessa kotipaikkakunnalla, kumman luona jouluna, kumpi kutsutaan perhejuhliin, jos molempia ei voi) vanhempiaan kohtaan. Jo tämän perusteella voisin sanoa, että jos pystytte olemaan kunnioittavia toisianne kohtaan, niin lasten takia kannattaa yrittää. Pienempien lasten on vielä vaikeampi käsittää syitä eron taustalla ja käytännössähän heidän elämänsä muuttuisi paljon, jos kerran muutto olisi edessä. 

Mitäs sitten kun lapset muuttaa pois kotoa?

onhan näitä kulisseja paljon, ei se silti tee niistä hyväksyttäviä mun silmissä.

Siinä vaiheessa kun sinä tai miehesi rakastutte toiseen, on parempi erota kuin pettää. Vaikka sinua ei rakastajatar haittaisi, niin on se huono malli lapsille (kun/jos joskus saavat tietää).

Ap:n teksti voisi olla minun kirjoittamaani. Olen itsekin pohtinut pääni puhki sitä, kärsivätkö lapset tästä ja kumpi olisi parempi/pahempi. Minä en oikein pysty nukkumaan mieheni vieressä, hipsin sohvalle kun tulee nukkumaan. Muuten elellään ns. neutraalisti, eli ei enää juuri edes riidellä. Kun ei ole odotuksia toista kohtaan, ei tule pettymyksiäkään. Olen rakentanut ihan hyvän elämän, eli harrastuksia, ystäviä jne. Silti kärsin tästä kovasti sisimmässäni, haluaisin rakastajan, mutta ei sekään ole niin yksinkertaista.

Minusta nro 13:n liitto ei ole "kulissiliitto", ehkä se on "järkiliitto", mutta ei kulissiliitto.

Useimmissa avioliitoissa se alun raju hekuma ja intohimo hiipuu ns. ystävyydeksi ja kumppanuudeksi, eikä tuossa ole mitään pahaa.

On sanonta että avioliitto voi alkaa roihuavana liekkinä mikä hiljaa hiipuu pienemmäksi, tai sitten se alkaa pienenä kipinänä mistä kasvaa iso roihu. Tuolla kuvataan sitä, että mikään avioliitto ei ole koko ajan ns. stabiili, vaan tunteet avioliiton sisällä muuttuvat, eikä se tarkoita välttämättä mitään huonoa.

Jos kuvittelee että avioliitto on kaiken aikaa ns. alun hurmaa on se väärä löhtökohta. Nro. 13 kirjoitus kuvaa minusta hyvin sitä, että yhdessä voi olla (onnellisesti!) ilman isoja tunteenpurkauksia, pääasia että on hyvä olla.

Minusta AP.n kannattaa miettiä mitä voisi tehdä sen liittonsa eteen, ehkä se kipinä sieltä vielä löytyy.

Ja pakko sanoa vielä se, että lähes aina (jos eropäätös on ns. miehen varassa, eli hän tekee sen lopullisen "siirron") miehellä on se uusi katsottuna ennen eroa. Mennään ns. valmiista pöydästä toiseen ilman yksinoloa siinä välissä.

Epäilen että AP:n mies on heittänyt jo verkot vesille, ei halua erota (vielä), mutta kunhan uuden löytää niin varmaan sitten haluaa sen eron.

Vaikka itse elän ns.rakkausavioliitossa, rakkaus perhe-elämän perustana on nykyään yliarvostettua. Toimivan suhteen voi perustaa kunnioituksen ja ystävyydenkin varaan. Ei ne lapset siitä traumoja saa, vaikka vanhemmat ei olisi  koko ajan pussailemassa - paljon enemmän lapset arvostavat pysyvyyttä ja turvallisuutta. Saavathan lapset kuitenkin rakkautta vanhemmiltaan.

Ei lapset opi näyttämään tunteitaan puolisolleen jos vanhemmat on tuollaisia etäisiä "kavereita". Lapsi on aikalailla tuomittu epäonnistumaan parisuhteessaan kun ei osaa olla kuten rakkauteen perustuvassa parisuhteessa kuuluu olla, jos ei ole koskaan nähnyt vanhempiensa suukottelevan tai halaavan, ei pysty itsekään sitä tekemään omien lastensa edessä, ja siinä se avioliitto menee pilalle ja omien lasten elämä siinä samalla.

Olen mä ainakin oppinut näyttämään tunteita miehelle, vaikka en kotona saanut siihen minkäänlaista mallia, päinvastoin. Ja entäs itten jos vanhemmat eroavat eivätkä ala uuteen suhteeseen, mistä se lapsi silloinkaan romanttisten tunteiden näyttämistä näkee? Paitsi saippuasarjoissa...