Mikä on kulissiavioliitossa niin väärin?

Kulissiavioliitto ei ole ketään kohtaan oikein; ei itseäsi, miestäsi kuin lapsiasikaan. Helpoin valinta sinulle, mutta ei reilu muille!

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 09:40"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 09:28"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 09:06"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 23:31"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 21:10"]

Miksi aina oletetaan, että kulissiliitossa ollaan tosi onnettomia? Minulla ja miehelläni on ollut alun alkaenkin "kulissiliitto". Emme ole missään vaiheessa rakastuneet toisiimme. Halusimme sellaisen kumppanin, jonka kanssa on mukavaa elää yhdessä, harrastaa, jutella päivän kuulumiset, matkustella, laittaa viihtyisää kotia. Koska kumpikin pidämme seksistä, harrastamme sitä yhdessä. Ei siihen puuhaan aina rakkautta tarvita, tyydytyksen voi saada muutenkin. Lapsenkin teimme, koska molemmat sitä halusimme. Viihdymme hyvin yhdessä. En usko, että lapsemme kärsii tässä liitossa lainkaan. Päinvastoin, olemme hyväntuulisia ja onnellisia, olemme saaneet elämältä mitä olemme halunneet, ja rakastamme lastamme todella paljon. Koska tiedostamme, että tällainen liitto on vastoin normeja, esitämme sukulaisille ja kavereille, että olemme yhdessä rakkauden takia, joten kai tätä voi jonkinlaiseksi kulissiliitoksi sanoa.

[/quote]

Jos olet koskaan rakkauden kokenut, et tyytyisi tuohon. Kuulostaa kivalta ja mukavalta. Tosirakautta ei koskaan kuvailla noilla adjektiiveilla. 

[/quote]

Poimin tuosta ylemmästä lainatusta tekstistä mm seuraavat adjektiivit:mukava, onnellinen, hyväntuulinen...

Mun mielestä kuulostaa ihan tarpeena hyviltä adjektiiveiltä kuvaamaan elämään. Mutta sulla varmaan on jotain teatraalisempaa meneillään. Meitä muita ei haitta jos ollaan "vain" onnellisia ja hyväntuulisia.

[/quote]

Eli et ole kokenut tosirakkautta.

Ja ei, se ei haalistu, vaan syvenee ajan kuluessa.

[/quote]

No et sä sitä päätä kylläkään toisten puolesta kuka on kokenu ja mitä. Todella omituinen ajatusmaailma sulla. Ihmiset voi kokea tosirakkaudenkin aivan eri tavalla. Jotkut kuvailee sitä juuri noilla hyvillä adjektiiveilla, joita tekstissä oli mainittu. Huomioi että en puhunut omasta liitostani! Nostin vain tuon kirjoittajan tekstistä esiin sen pointin, että avioliitto voi olla onnitunut niilläkin. En todellakaan koe että mun rakkausavioliitto olis jotenkin vähäpätöisempi kun jonkun muun vain siksi että käytän sanaa "onnellinen" kun pitäisi sanoa "tajunnanräjäyttävä"?? Tms :D

[/quote]

Tarkennan, kun jostain syytä ei tullut aiempi, että puhuin siinä määrin omasta liitostani että voisin kuvailla omaani noilla adjektiiveilla. Meillä on silti (TOSI)rakkausliitto (heh heh..) Mutta en ala silti arviomiaan ja arvostelemaan muiden kokemuksia ja tuntemuksia ja kuvittele tietäväni kuka mitäkin kokee milloinkin. Olen sitä mieltä, että sellainen liitto, jossa lainaamani tekdstin kirjoittaja (en muista numeroa) elää, voi olla onnistunut! :)

Meillä sama tilanne. Olemme avoliitossa ja odotan pojan pääsyä pois yläkoulusta. Emme ole edes puolison kanssa  hallanneet pitkään pitkään aikaan. Sängyssä nukumme mahdollisimman kaukana toisistamme. Seksiä on ollut viimeisen 8 vuoden aikana 2 kertaa, viimeksi viime vuosikymmenellä. Tällöin oli kommenetti, miksi meidän pitää tätä tehdä.

Meilläkin on kulissiliitto. Ei siinä minusta ole mitään pahaa. Lasten kanssa tässä ollaan, ja kenties lasten kasvettua jatkamme yhdessä kulissien pitoa lastenlapsille jne. Elämämme on ihan mukavaa näin yhdessä, vaikka intohimoa ei ole aikoihin ollut, seksiä on silloin tällöin kuitenkin, vaikka minä pärjäisin ilmakin. Mies kuitenkin haluaa, joten suostun, kun ei se mitään hirveää hommaa ole kuitenkaan. Kummallakin meillä on oma elämä, enkä jaksaisi pahastua, jos mieheni kävisi vieraissa. Omat harrastukset ja ystävät on ja jopa joitakin yhteisiäkin.

Olen täysin varma, että lapsille on parempi se, että elämme toisiamme suurin piirtein kunnioittaen kulississa, kuin että eläisimme yksin (tai uusissa suhteissa) tahoillamme, ja lapset reissaisivat kahden kodin väliä. 

Tottakai ideaalia olisi, että olisimme toistemme sielunkumppaneita ja liittomme rakkaudentäyteinen. Realismia on kuitenkin se, että jos sellaista lähtisin elämääni etsimään, menettäisin paljon (yhteinen ihan hyvä elämämme, yhdessä laitettu kotimme) ja lapsemme menettäisivät myös (ehjä koti, rauhalliset kasvuolosuhteet). Eikä olisi  mitään takeita, että sielunkumppanini löytäisin. En ymmärrä miksi minun pitäisi rikkoa perheemme tuon  vuoksi? Mieskään ei halua lähteä (olen sitä moneen kertaan kysynyt), vaikka olen varma, ettei kaikki asiat tässä liitossa ole hänen toiveidensa mukaisia.

Olemme pääosin ystävällisiä toisillemme ja huomioimme toisemme - toki huonoja päiviä mahtuu elämään, mutta mitään vuosikautisia kaunoja emme kanna, eikä ilmapiirimme ole ahdistava. Se riittää minulle, ja olen varma että lapsetkin tämän valitsisivat, jos saisivat toiseksi vaihtoehdokseen kaksi kotia ja mahdollisen uuden vanhemmat (+uussisaruksia). En todellakaan tarkoita mollata uusperheitä tai eron valitsevia, sillä ymmärrän että suhteet, toiveet ja elämäntilantet ovat erilaisia ja jokainen tekee oman ratkaisunsa. 

Mutta ap:lle tsempit kulissiin, ihan hyvää elämää tämä voi olla, vaikka rakkauden hekumaa ei olisikaan. Itse en sitä kaipaa.

Kiihkeän rakkauden ja kylmän kulissin välissä on aika paljon välimuotoja. Valtaosa liitoista on juuri näitä välimuotoja. 

Naurettavinta on täällä esitetty väite, että pusut ja halaukset (lasten nähden) olisivat jokin rakkauden mitta. Ainakin monet miehet osoittavat rakkautta muilla tavoin, esim. tekojen kautta.

Mä mietin et miks tää herättää niin kiivaita mielipiteitä niiden taholta, jotka vastustaa kulissiavioliittoa tai järkiavioliittoa tai miksikä sitä itse kukin nimittää?

Mikähän siinä on syynä? Ei luulis,että muiden touhut niin kovin kiinnostaa, jos itse elää romanttista, hekumallista rakkausavioliittoa... Voikohan syynä olla joku pelko tai epävarmuus? hmm..

Entinen opiskelijakaverini on kulissiavioliitossa. On todella kaunis ja nyt 2 lapsen äitinäkin tosi vau-efektin tuo. Hän ei ollut kovin välkky koulussa, lukiotakin kävi 5 vuotta. Lukioaikana tutustui homo-mieheen, joka on hyvin varakkaasta suvusta. Mies taas on fiksu ja menestynyt työelämässä hyvin, ehkä osan avusta saanut sukunimensä mukaan, mutta ekonomin paperit ovat saanut suoritettua hyvillä arvosanoilla.

Mies ei saa perintöä ilman perillisiä. Isoäiti, joka on suvun kirstu ei usko homouteen ja ilmoitti ettei poika saa mitään jos ei mene naimisiin ja saa lapsia. Tästä on jo vuosia kun näin luokkakaverini edellisen kerran, mutta hän on töissä jollain nimikkeellä ja saa 2000 euroa kuussa käteen siitä hyvästä että on kotiäitinä. On ostanut itselleen sijoitusasunnon ja saa jatkuvasti mieheltä ja varsinkin isoäidiltä kauniita lahjoja, eli rahat tulevat suoraan hänelle.

Lapset 2 kpl on tehty keinohedelmöityksellä ja isoäiti antoikin häälahjaksi ison määrän rahaa ja kun ensimmäinen lapsi syntyi, tuli lisää rahaa ja toisen jälkeen vielä enemmän.

Kaikki ovat tyytyväisiä. Luokkakaverin ei tarvi tehdä yhtään mitään, lapset ovat jo tarhassa, kohta koulussa, homo sai perinnön ja kaupan päälle kauniin vaimon ja 2 lasta, isoäiti perheen jatkoa.

Kummallakin saa olla muita "hoitoja", mutta ei julkisesti. Esim. luokkakaverilla oli silloin joku säätö jonkun kanssa. Eli hän voi käydä jonkun miehen kanssa ulkona syömässä, jos mukana on esim toinen pariskunta, eli ei suoraan olla treffeillä ja hän voi viettää öitä tämän miehen kanssa, siellä sijoitusasunnossaan. Kaunis nainen kun on, vientiä olisi enemmän kuin tarvitsee. Sama juttu miehellä, jolla on ollutkin poikaystävä jo vuosia.

Homon on ehkä helpompi tottua tähän salailuun, kun moni homo on tehnyt sitä vuosia. He kuitenkin matkustavat paljon yhdessä.

Luokkakaverille on luvattu rahaa tulee hänen lopun ikänsä ja hän omistaa puolet heidän perheen asunnosta, eli ns elinkeino on taattu. Ja tuskin kumpikaan haluaa liitosta eroa, kun kummatkin ovat saaneet mitä haluaa. Isoäiti oli viimeksi loistavassa kunnossa, eli varmaan helposti yli 10 v elää.

Usein kulissi on yksipuolinen sopimus, se sopii vain toiselle ja on hänen tarpeidensa mukainen - toinen joustaa. Yleensä se vaikuttaa myös jonkinlaiselta hankitulta tragedialta.

Ymmärrän ap sinua hyvin. Moni kommentoija ei taida tajuta mistä on kyse ja osa tajuaa todella hyvin eli jälkimmäiset olleet/ovat samassa tilanteessa. On vaikeaa tajuta asioita ELLEI itse ole samassa tilanteessa tai joskus läpikäynyt saman tilanteen.

Liitto voi olla rakkausliitto, jota solmiessa myös käytännön seikat esim. yhteensopivat luonteet, molempien halu ja kyky parisuhteeseen jne...

Vanhemmat vain etääntyneet toisistaan ja ollaan yhdessä vain kavereina ilman intohimoa tai suurempaa rakkautta. Suhteessa kuitenkin edelleen kunnioitus, toisen hyväksyminen, kiintymys, turvallisuus, harmonia. Ei haluta lasten takia erota eikä perheessä ole vaikea olla. Halailut ja pusut kuuluvat jokaiseen päivään, riitoja ei ole. Intohimo ja rakkauden tulinen tunne vain puuttuvat, mutta harvoinhan pitkissä liitoissa kaikki palaset olisivat paikoillaan. Miksi siis erota, jos kaikki muu toimii ja samalla riistää lapsilta turvallinen koti vanhempineen ja tuotaa lisää stressiä ja epävarmuutta kenellekään.

Ihmiset ovat erilaisia, tilanteet erilaisia, suhteet erilaisia. Miksi kenekään pitäisi kärsiä, jos suhteessa kaikki toimii. Huomisesta ei kukaan tiedä ja sillä on selässään omat murheensa.

Vastaaja 68, vastaus voi olla siinä, että meille opetetaan ihan pienestä lähtien rakkausliiton ihanuutta esim. kaikki amerikkalainen TV-hömppä on tätä täynnänsä. Sitä ei edes mietitä muuten vaan voittopuolisesti ihmiset ovat kasvaneet siihen, että liittoon mennään rakkaudesta. Kenties joillakin myös epävarmuus siitä, että arjen huolien vaivatessa kun esim. rahat ei riitä niin rakkaus ei riitä yksinään pitämään liittoa kasassa ja pelätään rakkausliiton kestävyyttä ja rakkausliiton käsitteestä pidetään ainakin teoriassa kiinni hampaat irvessä.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 10:01"]

Meilläkin on kulissiliitto. Ei siinä minusta ole mitään pahaa. Lasten kanssa tässä ollaan, ja kenties lasten kasvettua jatkamme yhdessä kulissien pitoa lastenlapsille jne. Elämämme on ihan mukavaa näin yhdessä, vaikka intohimoa ei ole aikoihin ollut, seksiä on silloin tällöin kuitenkin, vaikka minä pärjäisin ilmakin. Mies kuitenkin haluaa, joten suostun, kun ei se mitään hirveää hommaa ole kuitenkaan. Kummallakin meillä on oma elämä, enkä jaksaisi pahastua, jos mieheni kävisi vieraissa. Omat harrastukset ja ystävät on ja jopa joitakin yhteisiäkin.

Olen täysin varma, että lapsille on parempi se, että elämme toisiamme suurin piirtein kunnioittaen kulississa, kuin että eläisimme yksin (tai uusissa suhteissa) tahoillamme, ja lapset reissaisivat kahden kodin väliä. 

Tottakai ideaalia olisi, että olisimme toistemme sielunkumppaneita ja liittomme rakkaudentäyteinen. Realismia on kuitenkin se, että jos sellaista lähtisin elämääni etsimään, menettäisin paljon (yhteinen ihan hyvä elämämme, yhdessä laitettu kotimme) ja lapsemme menettäisivät myös (ehjä koti, rauhalliset kasvuolosuhteet). Eikä olisi  mitään takeita, että sielunkumppanini löytäisin. En ymmärrä miksi minun pitäisi rikkoa perheemme tuon  vuoksi? Mieskään ei halua lähteä (olen sitä moneen kertaan kysynyt), vaikka olen varma, ettei kaikki asiat tässä liitossa ole hänen toiveidensa mukaisia.

Olemme pääosin ystävällisiä toisillemme ja huomioimme toisemme - toki huonoja päiviä mahtuu elämään, mutta mitään vuosikautisia kaunoja emme kanna, eikä ilmapiirimme ole ahdistava. Se riittää minulle, ja olen varma että lapsetkin tämän valitsisivat, jos saisivat toiseksi vaihtoehdokseen kaksi kotia ja mahdollisen uuden vanhemmat (+uussisaruksia). En todellakaan tarkoita mollata uusperheitä tai eron valitsevia, sillä ymmärrän että suhteet, toiveet ja elämäntilantet ovat erilaisia ja jokainen tekee oman ratkaisunsa. 

Mutta ap:lle tsempit kulissiin, ihan hyvää elämää tämä voi olla, vaikka rakkauden hekumaa ei olisikaan. Itse en sitä kaipaa.

[/quote]

Mä kuule veikkaan, että jos miehesi oikeasti kävisi rakastuisi toiseen, kävisi vieraissa, pitäisi yllä salasuhdetta, jättäisi sinut ja muuttaisi uuden naisen kanssa yhteen, sinusta kuoriutuisi varsinainen naarasleijona, joka pyhää vihaa "huoraa" kohtaan uhkuen kirjoittaisi tänne (tai eroperhepalstalle), miten sinun miehesi on aivan kamala, ei kunnioittanut sinua ollenkaan, jätti sinut onnettomasti yms, mitä sillä uudella on, mitä minulla ei ole... jne. Nähty niin monet kerrat "emme harrastaneet seksiä ollenkaan kahdeksaan vuoteen (en halunnut) ja sitten hän löysi uuden rakkauden, mikä kamala huoripukki!"

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 10:01"]

Meilläkin on kulissiliitto. Ei siinä minusta ole mitään pahaa. Lasten kanssa tässä ollaan, ja kenties lasten kasvettua jatkamme yhdessä kulissien pitoa lastenlapsille jne. Elämämme on ihan mukavaa näin yhdessä, vaikka intohimoa ei ole aikoihin ollut, seksiä on silloin tällöin kuitenkin, vaikka minä pärjäisin ilmakin. Mies kuitenkin haluaa, joten suostun, kun ei se mitään hirveää hommaa ole kuitenkaan. Kummallakin meillä on oma elämä, enkä jaksaisi pahastua, jos mieheni kävisi vieraissa. Omat harrastukset ja ystävät on ja jopa joitakin yhteisiäkin.

Olen täysin varma, että lapsille on parempi se, että elämme toisiamme suurin piirtein kunnioittaen kulississa, kuin että eläisimme yksin (tai uusissa suhteissa) tahoillamme, ja lapset reissaisivat kahden kodin väliä. 

Tottakai ideaalia olisi, että olisimme toistemme sielunkumppaneita ja liittomme rakkaudentäyteinen. Realismia on kuitenkin se, että jos sellaista lähtisin elämääni etsimään, menettäisin paljon (yhteinen ihan hyvä elämämme, yhdessä laitettu kotimme) ja lapsemme menettäisivät myös (ehjä koti, rauhalliset kasvuolosuhteet). Eikä olisi  mitään takeita, että sielunkumppanini löytäisin. En ymmärrä miksi minun pitäisi rikkoa perheemme tuon  vuoksi? Mieskään ei halua lähteä (olen sitä moneen kertaan kysynyt), vaikka olen varma, ettei kaikki asiat tässä liitossa ole hänen toiveidensa mukaisia.

Olemme pääosin ystävällisiä toisillemme ja huomioimme toisemme - toki huonoja päiviä mahtuu elämään, mutta mitään vuosikautisia kaunoja emme kanna, eikä ilmapiirimme ole ahdistava. Se riittää minulle, ja olen varma että lapsetkin tämän valitsisivat, jos saisivat toiseksi vaihtoehdokseen kaksi kotia ja mahdollisen uuden vanhemmat (+uussisaruksia). En todellakaan tarkoita mollata uusperheitä tai eron valitsevia, sillä ymmärrän että suhteet, toiveet ja elämäntilantet ovat erilaisia ja jokainen tekee oman ratkaisunsa. 

Mutta ap:lle tsempit kulissiin, ihan hyvää elämää tämä voi olla, vaikka rakkauden hekumaa ei olisikaan. Itse en sitä kaipaa.

[/quote]

Mä kuule veikkaan, että jos miehesi oikeasti kävisi rakastuisi toiseen, kävisi vieraissa, pitäisi yllä salasuhdetta, jättäisi sinut ja muuttaisi uuden naisen kanssa yhteen, sinusta kuoriutuisi varsinainen naarasleijona, joka pyhää vihaa "huoraa" kohtaan uhkuen kirjoittaisi tänne (tai eroperhepalstalle), miten sinun miehesi on aivan kamala, ei kunnioittanut sinua ollenkaan, jätti sinut onnettomasti yms, mitä sillä uudella on, mitä minulla ei ole... jne. Nähty niin monet kerrat "emme harrastaneet seksiä ollenkaan kahdeksaan vuoteen (en halunnut) ja sitten hän löysi uuden rakkauden, mikä kamala huoripukki!"

Ei siinä välttämättä olekaan vikaa. Voi kyllä olla, että lapset saavat  jotenkin vääristyneen kuvan parisuhteesta ja yhteiselosta. Mehän emme pysty kontrolloimaan suurta osaa käyttäytymisestämme ja onnettomuuskin tuppaa näkymään ainakin niille läheisimmille. Mutta toisaalta, ei se välttämättä näin ole - tuskinpa asiaa on luotettavasti tutkittu. Ja ero voisi olla lapsille kuitenkin vielä traumaattisempaa.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 10:56"]

Voi kyllä olla, että lapset saavat  jotenkin vääristyneen kuvan parisuhteesta ja yhteiselosta. [/quote]

Sinänsä tämä on totta, mutta heti perään voidaan kysyä: mitä se "oikeanlainen" parisuhde ja yhteiselo sitten on? Ei kai siihen mitään objektiivisia kriteereitä (pusujen määrä tms. nerokasta) ole. Kukin tyylillään.

Meillä rakkausavioliitto on vuosien myötä muuttunut järkiavioliitoksi, jota ehkä kulissiksikin voisi kutsua. Tunnelma meillä kotona on positiivinen, kohtelemme toisiamme ystävällisesti ja kunnioittavasti. Meillä on yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, lomailemme koko perhe yhdessä ja meillä on keskenämme ihan mukavaa. Emme riitele, nalkuta tms. Romanttinen rakkaus ei  kuitenkaan enää roihua, eikä julksisia hellyydenosoituksia ei juurikaan ole, mutta en jaksa uskoa, että se jotenkin vahingoittaisi lapsiamme.

AP: Haluatko rakastattaren hankkimiseen kehtottamalla miehesi näyttävän sinulle tämän hetken pörssiarvonsa? Kuinka laadukasta pildeä irtoaisi, olisiko hän sittenkin sinulle kelpo, kun kerran noin hienon naisen pokasi?

Epäilen itse, että meillä ainakin osittain tästä olisi kyse, ja siksi en ole suostunut sivusuhdetta hankkimaan. Olen myös todennut, että huolin vain sellaisen sivusuhteen josta odotan melkoisella varmuudella ennalta, että se tulee johtamaan nykyisen liiton päättymiseen ja uuteen riemukkaaseen avioliittoon, josta seuraa myös jälkikasvua.

Mietipä vielä asiaa AP, miten suhtautumisesti oikeasti muuttuisi mieheesi nähden jos hänellä olisi sitä säpinää? Alkaisiko kiinnostuksesi sittenkin taas viritä? Kaipaatko siis kilpailua? Et olisi tosiaan ensimmäinen vaimo joka näin reagoi.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 21:43"]

äidin ja isän suhde on lapsen koti. Lapset vievät mallin omiin perheisiinsä.

[/quote]

Meinaatko, että kaikki yh-perheet tai uusperheet on täynnä ihanaa onnea :D

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 11:43"]

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 10:56"]

Voi kyllä olla, että lapset saavat  jotenkin vääristyneen kuvan parisuhteesta ja yhteiselosta. [/quote]

Sinänsä tämä on totta, mutta heti perään voidaan kysyä: mitä se "oikeanlainen" parisuhde ja yhteiselo sitten on? Ei kai siihen mitään objektiivisia kriteereitä (pusujen määrä tms. nerokasta) ole. Kukin tyylillään.

[/quote]

Olet oikeassa, ei olekaan, mutta tarkoitin, että lapset voivat saada kuvan, että parisuhteessa ei ole hellyyttä ja positiivista vuorovaikutusta jne. mikä nyt ehkä voisi olla jossain määrin epätoivottavaa objektiivisestikin. Mutta siis eiväthän lapset välttämättä havaitse tuollaista, tai vaikka havaitsisivatkin niin sillä ei välttämättä ole ikäviä vaikutuksia lapsiin.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 09:14"]

Minun vanhemmillani on ollut kulissiavioliitto ja itse elän onnellisessa rakkaudentäyteisessä avioliitossa. Täällä nyt liioitellaan sitä, että malli periytyy lapsille. Itse olin lapsena kuitenkin onnellinen, että minulla oli molemmat vanhemmat kotona.

[/quote]

Näin oli minunkin vanhemmillani. Siihen aikaan mentiin naimisiin, kun lapsi sai alkunsa. Olen onnellinen, että minulla oli ehjä koti, vaikka en muista, että isi ja äiti olisi pussailleet jatkuvasti. Hyvä lapsuus on ollut minulla.

Tämä ehkä on opettanut minulle sen, että en ole juossut virvatulten perässä, vaan elän ydinperheessä ja olen pysynyt ensimäisessä avioliitossa, vaikka välillä lasten ollessa pieniä, ei niin kauheasti jaksanut rakastaa.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 11:56"]

Meillä rakkausavioliitto on vuosien myötä muuttunut järkiavioliitoksi, jota ehkä kulissiksikin voisi kutsua. Tunnelma meillä kotona on positiivinen, kohtelemme toisiamme ystävällisesti ja kunnioittavasti. Meillä on yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, lomailemme koko perhe yhdessä ja meillä on keskenämme ihan mukavaa. Emme riitele, nalkuta tms. Romanttinen rakkaus ei  kuitenkaan enää roihua, eikä julksisia hellyydenosoituksia ei juurikaan ole, mutta en jaksa uskoa, että se jotenkin vahingoittaisi lapsiamme.

[/quote]

Enemmän minua säälittää ne lapset, jotka aikuisenakin vatuloivat vanhempiensa suhdetta, että ne varmaan oli kulissiliitossa jne..

Minusta lasten pitää jossain vaiheessa alkaa elää omaa elämää, eikä joka asiasta syyttää vanhempiaan. Koskaan eivät lapset voi tietää, millaisia persoonia isä ja äiti on oikeasti., Vaikka se nyt teitä lapsina ihmetyttääkin. Vanhemmat eivät koskaan kerro lapsilleen kaikkea,mitä ajattelevat ja mitä heidän parisuhteessa on tapahtunut.

Katkaiskaa napanuora ja lopettakaa ininä, että isi ja äiti oli aina niin etäisiä ja miks ne ei eronnu, kun se on niitten syytä, kun mulla menee parisuhteessa huonosti.

Te ette ikinä tule tietämään, mitä he ovat siellä makuuhuoneessa keskustelleet ja millaisia ihmisiä he ovat olleet, ennen kuin olette syntyneet.

Älkää yrittäkö hallita vanhempienne seksielämää ja parisuhde-elämää

Pari havaintoa: 

- En näe yhtäläisyyttä että rakkaus on automaattisesti sitä kipunoivaa, roihuavaa amerikkalaissarjojen kaunarirakkautta. Kyllä rakkaudeksi voi sanoa sitäkin, että tuntee lämmintä kiintymystä ilman valtaisia tunneryöppyjä. Ja toisaalta: kulissiksi voi muotoutua sekin, että pitää jatkuvasti julkisesti "esittää" rakkauttaan ulkopuolisille hurjilla tempauksilla. 

- Toisaalta minä pidän liitossa tärkeänä, että on edes sitä jonkintasoista kiintymystä. Että oltaisiin se kokonainen "perhe", eikä vain äiti joka hoitaa asiat a b ja c, isä joka taas hoitaa asiat d, e ja f ja molemmat elää tyystin omaa elämää eivätkä jaa oikeastaan mitään. Rakkaus harvoin roihuaa täydellä liekillä koko elämän, mutta voi kai sitä työtä asian eteen tehdä ja olla kokonainen perheyksikkö eikä tyystin irtonaisia osia. 

- Ilmeisesti kukaan ei tätä pointtia ole ottanut esiin, mutta minusta on aika inhottavaa "sallia toiselle rakastaja". Itse näen sen jopa toisen koirana pitämisenä: "minun käsissäni on evätä sinulta seksi avioliitossa, minun käsissäni on sallia sinulle rakastaja ettei sinun tarvitse vaivata minua." Ihan niin kuin toisen koko seksuaalisuus olisi puristettuna kuninkaan tai kuningattaren nyrkkiin ja on vapautettavissa silloin, kun se nyrkki avataan. Vapaat liitot ovat asia erikseen, tarkoitan siis liittoja joissa seksi on yksinkertaisesti loppunut ja vaihtoehdoksi leikitellään ajatuksella, että toinen saa luvalla hypätä vieraissa. Jos on todella päättänyt, että ei toisesta halua enää läheisyyttä, ei seksiä eikä mitään ja toinen niitä kaikkia kaipaisi rakkaalta puolisolta eikä satunnaiselta rakastajalta, olisiko parempi päästää toinen menemään ja rakentamaan suhde jossa saada näitä asioita? 

Jos toinen siihen suhteeseen jää mutta ilmoittaa silti kaipaavansa enemmän, en näe syytä miksi pitää toista löysässä hirressä. Ja hyvä puntaroida omia motiivejaan: ajatteleeko siinä vain lapsen etuja, vai omaansa? Saa elää kivassa kodissa, talous on turvattu, pysyvyys on taattu... mutta siten, että yksi tyytyy vähempään ja odottaa jotakin, mitä ei voi saada. Voiko perhe olla onnellinen ja toimiva, jos yksikin perheenjäsen tuntee olonsa pahaksi ja tietyllä tavalla hylätyksi?

- En usko että lapsillekaan pitäisi vanhempien välistä rakkautta "todistella", mutta kyllä lapset huomaavat ikävän ilmapiirin vaikka kuinka yrittäisi kannatella kulisseja. Ja edelleen: rakkauden ei tarvitse roihuta täysillä ollakseen rakkautta, ja jos suhde on lämmin ja toimii ja kaikilla on hyvä olla suhteessa, niin kaikki hyvin.

Siinä minun ajatuksiani hajanaisena ryöppynä. Elän itse onnellisessa, rakkaudentäyteisessä liitossa. :)