Oliko synnytyksesi niin kivulias, ettet olisi kestänyt yhtään enempää?

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 20:08"]

Ei tosiaankaan ollut. Ajattelin vauvaa en halunnut mitään kivunlievityksiä a hyvin meni, ei sattunut kovinkaan paljon, en itkenyt enkä huutanut! Dama tilanne niin ekalla kuin vikalla kerralla.

Normaali synnytys, ei siinä mitään kivunlievityksiä tarvita, ihan höpö höpö juttuja, yliarvostettua koko synnytyskivut, naiset höpöttää ihan omiaan, ketä varten, miehiäkö? Synnytys on ihan normaali taoahtuma ei mitään rakettitiedettä, hammaslääkäri on pahempi paikka.

Puhun siis vain normi synnytyksestä.

[/quote]

Voi kuule. Kyllä minäkin synnytin ilman epiduraalia enkä missään vaiheessa tuntenut, esim.että voisin kuolla kipuun tms. Mutta en todellakaan sen perusteella tee oletuksia toisten ihmisten synnytyksistä. Sehän olisi ihan älytöntä. Ihmisten kipukynnykset ovat erilaisia, samoin synnytykset noin ylipäätään. Itse näin ihan siitä supistusmittarista (mikähän sen virallinen nimi nyt olikaan) että supistukseni eivät olleet niin kovin voimakkaita. En kai minä nyt mitään voi huudella niille, joilla oli tosi voimakkaat supistukset. (Sama koskee kuukautisia. Joillakin ne ovat helvetilliset, toiset tuntevat tuskin mitään.) Ja minulle on todellakin aivan sama, käyttääkö joku synnytyksessä kivunlievitystä vai ei. Pääasia että vauvat saadaan ulos eikä kenellekään jää kovin pahoja traumoja. Ei synnytys ole mikään kivunsietokilpailu. 

Muutenkin juttusi ovat outoja. Kuinka rakettitiede tähän liittyy? Tietääkseni "rakettitieteily" ei tuota mainittavampia fyysisiä kipuja. Myöhemmssä viestissäsi uhoat olevasi hetero. Miten se liittyy mihinkään? Luuletko, että lesbot eivät voi synnyttää, vai? 

Entä tuo mainisemasi hammaslääkäri. Se on sitten sinusta vakava paikka? Onko ihminen kuitenkin sinusta parempi, jos ei pyydä puudutuksia hammaslääkärissä eikä inahdakaan poraamisen aikana?  Tämähän sinun logiikkasi tuntuu olevan: ihminen, johon sattuu on huonompi kuin ihminen, johon ei satu. Absurdia. No, sinulla on varmaan kova tarve päteä tällä asialla.

Silti. Niille, jotka odottavat omaa synnytystään kenties pelokkainakin, ja onnettomuudeksi osuvat tällaisiin ketjuihin: useimmilla synnytys menee ihan hyvin. Ei se välttämättä ole niin kamalaa. Ja jos siltä tuntuu niin ottakaa vaan kaikki puudutteet! Älkää kuunnelko älyttömiä höpinöitä!   

No kyllähän joka ikinen pystyy synnyttämään ilman kipulääkkeitä, jos niitä ei ole tarjolla. Mitään syytä tähän vain ei ole, paitsi joidenkin sellaisten mielestä, joiden elämän ainoa saavutus on luomusynnytys. Ja niiden, joilla on syystä tai toisesta helppo synnytys. Kehojakin on monenlaisia, toisen tarvitsee suunnilleen pyllistää ja toinen menee kivusta tajuttomaksi tai oksentaa.

Mulla oli aika kivuton synnytys. Sain viimeisen epiduraalin puoli tuntia ennen ponnistusta. Ensimmäisen sain jossain 5 cm kohdalla ja silloin jo luulin kuolevani. Mutta kunnon kipua oli niin lyhyen aikaa, että kokonaisuutena ajattelen synnytystä kivuttomana. Huono puoli oli että ponnistaminen oli melkein mahdotonta, ponnistin melkein kolme tuntia ja sitten  tarvittiin imukuppi. Ihan rehellistä ponnistustarvetta tunsin vain aivan lopussa pari supistusta.

Synnytykset olen kyllä kestänyt, neljä takana ja yksi kokonaan ilman kipulääkettä. Mutta synnytyksen jälkeiset ongelmat, runsaat verenvuodot, leikkaussalit, tehohoidot ja viikot letkuissa synnytyksen jälkeen -ne järjen vievät.

Luojalle kiitos sektioistani.

Tosin nuorena minulla oli pariin otteeseen niin käsittämätön kova kuukautiskipukohtaus, että kerran menetin tajuntanikin. "Supistukset" kestivät kahdenkymmenen minuutin ajan, toistuivat 30 s. välein minuutin pari. Olin viittä vaille valmis repimään kohtuni irti kerran lukion vessassa. En ole koskaan tuntenut suurempaa kipua, luulenpa että se oli silti ehkä murto-osan siitä, mitä te olette kokeneet. Eli hattua nostan..

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 21:52"]

Luojalle kiitos sektioistani.

Tosin nuorena minulla oli pariin otteeseen niin käsittämätön kova kuukautiskipukohtaus, että kerran menetin tajuntanikin. "Supistukset" kestivät kahdenkymmenen minuutin ajan, toistuivat 30 s. välein minuutin pari. Olin viittä vaille valmis repimään kohtuni irti kerran lukion vessassa. En ole koskaan tuntenut suurempaa kipua, luulenpa että se oli silti ehkä murto-osan siitä, mitä te olette kokeneet. Eli hattua nostan..

[/quote]

Tiedätkö, ei se välttämättä ollut murto-osa. Minullakin on ollut joskus aivan käsittämättömiä endometrioosiin liittyviä kipuja, juuri "supistusmaisesti" aaltoilevia. Endmetrioosi on aika yleinen vaiva, vaikka sitä ei kaikilla koskaan diagnosoida. Voi ihan hyvin olla, että te karmeita kuukautiskipuja kokeneet sairastatte tietämättänne endoa. Oikein pahat kuukautiskivut liittyvät usein siihen. Ja kyllä, sitä voi todella verrata synnytyskipuihin. Ainakin minulla se on suunnilleen yhtä kauheaa, ja tuskinpa olen ainoa.  

Kyllä se oli kivuliaampi kuin olisin kestänyt ja jos se olisi siitä pahentunut olisin kuollut, koska en pystynyt hengittämään, mutta se fyysinen kipu oli silti vain pientä, kokemuksena synnytys oli monta kertaa helvettiä pahempi, joten sitä nyt ei tarvitse todellakaan pelätä!

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 21:34"]

No kyllähän joka ikinen pystyy synnyttämään ilman kipulääkkeitä, jos niitä ei ole tarjolla. Mitään syytä tähän vain ei ole, paitsi joidenkin sellaisten mielestä, joiden elämän ainoa saavutus on luomusynnytys. Ja niiden, joilla on syystä tai toisesta helppo synnytys. Kehojakin on monenlaisia, toisen tarvitsee suunnilleen pyllistää ja toinen menee kivusta tajuttomaksi tai oksentaa.

[/quote]

Ei pysty synnyttämään, kokemusta on. Olisin kuollut ilman lääkitystä. Ja samalla vauvakin.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 22:08"]

Kyllä se oli kivuliaampi kuin olisin kestänyt ja jos se olisi siitä pahentunut olisin kuollut, koska en pystynyt hengittämään, mutta se fyysinen kipu oli silti vain pientä, kokemuksena synnytys oli monta kertaa helvettiä pahempi, joten sitä nyt ei tarvitse todellakaan pelätä!

[/quote]

Edelleen ajatellen niitä, joilla synnytys on vielä edessä... En tiedä mitä edelliselle kirjoittajalle on synnytyksessä tapahtunut. Ilmeisesti jokin on mennyt niin kuin ei todellakaan olisi pitänyt. En hetkeäkään epäile etteikö näitä helvetillisiä kokemuksia olisi, ja olen siitä tosi pahoillani. Mutta ei se läheskään kaikilla ole niin. Minulle synnytykset ovat olleet elämäni hienoimpia kokeuksia ja minua oikein harmittaa, etten enää saa synnyttää. Lainaamastani viestistä  saa sen kuvan, että olisi yleistäkin, että synnytyksessä jokin muu asia kuin (karmea) kipu olisi vielä pahempaa. En kuitenkaan usko että tämä on kovin yleistä. Omassa tuttavapiirissäni kipu on yleensä koettu kurjaksi, mutta synnytys kokonaisuudessaan ihan hyväksi tapahtumaksi.  Tottakai joillakin on huono tuuri ja tapahtuu jotakin ikävää, mutta ei se ole todennäköistä. Menkää myönteisellä mielellä!  

Esikoiseni kanssa en kestänytkään. Olin välillä tajuton, oksensin itseni täysin tyhjäksi ja lopulta kaikki päättyi sektioon. Synnytykseni kesti melkein kaksi vuorokautta sairaalassa merkittynä ja sitä ennen pari vuorokautta kotona nukkumatta. Minulla on tuon jälkeenkin vielä kaksi synnytystä takana. Aika kammottavia ja paikat hajonneet, mutta mikään ei ole yltänyt esikoisen syntymän asteelle. En usko, että koen pahempaa kipua enää.

Ei ollut. Synnytykseni oli kamala pitkälti sen vuoksi, että toiveitani ei kuunneltu ja voimat olivat menneet aika epämukavissa oloissa synnyttämättömien osastolla, jossa synnytys korkean vedenmenon käynnistettiin eikä minua osattu tukea kivun hallinnassa.

Synnytyskipua oli kovasti ja minulle laitettiin lähes väkipakolla epiduraali. Silti sanoisin, että kipu oli jotenkin erilaista kuin tavallinen kipu ja pidempäänkin tai enemmänkin olisin kestänyt. Kun illalla pääsin synnytyssaliin niin kätilö arveli, että siellä menee aamuun mutta pääsimmekin jo yötä vasten perheosastolle, aamuunkin olisin varmaan selvinnyt.

Kovempaa tosin erilaista kipua on ollut esimerkiksi silloin kun olen sairastanut salmonellan tai kurkkupaiseen. Toivon, että tulevassa synnytyksessä auttaa se, että minulla on paljon enemmän tietoa ja tiedän monia keinoja, joilla voin kipua yrittää hallita.

Synnyttäisin mielelläni kerran parissa vuodessa, jos siten pääsisin kuukautiskivuista kokonaan eroon. Odottelin koko avautumisvaiheen ajan, että ne kamalat kivut, joista kaikki puhuvat tulisivat. Kipu oli kuitenkin ihan siedettävää, supistukset lyhyitä ja itse synnytys meni ilokaasun voimin ihan mukavasti. No se repeäminen kyllä sattui (3-4 aste, ompelu sitten lääkärin toimesta spinaalipuudutuksessa leikkaussalissa), mutta sekin vain sen hetken, kun lapsen pää työntyi ulos.

Mun kuukautiskivut on pahimmillaan kestäneet tuntikausia kertaakaan hellittämättä (supistukset katkesivat usein ja ehdin hengähtää ennen seuraavaa), olen oksentanut ja pyörtyillyt, jaloillani en pahimpina kertoina ole pysynyt useaan tuntiin vaan olen konttaillut sängyn ja kylpyhuoneen väliä. Näihin verrattuna oma synnytykseni oli lastenleikkiä, koska sitä pahimpia kuukautiskipujaa hipovaa helvetinsärky ei sitten koskaan tullut. Olin henkisesti varautunut kestämään kuukautiskivut potenssiin sata, kuten moni oli synnytyskipuja kuvaillut, vaikka silloin toki olisin ollut puolet ajasta tajuttomana.

Ja olihan synnytyksellä kiihkeästi odotettu kivunsietoa tehostava päämääräkin: vihdoinkin saisin alkaa tutustua siihen sisuskalujani edeltävät kuukaudet mukiloineeseen tyyppiin. ;)

Ei ollut, mutta ilman epiduraalia olisi ollut. Olisi varmasti mennyt taju hyvinkin pian ja sitten minut oltais viety sektioon, sillä ensimmäinen synnytykseni keskeytyi ja tämän vuoksi sektio oli vaihtoehtona koko ajan "pöydällä". Synnytys käynnistettiin ja pian käynnistymisen jälkeen kohtu alkoi krampata liikaa, eli jatkuva supistus ei lakannut. Tämä oli sekä äärimmäisen kivuliasta, että vaarallista aiemmasta sektiosta johtuen. Minut kärrättiin osastolta saliin niin, että roikuin hengenhädässä mieheni käsivarressa ja karjuin aivan eläimellisesti taukoamatta. Sain epiduraalin n.10 minuutissa ja se vaikutti alle 5 minuutin päästä niin hyvin, että olin käytännössä kivuton ja jatkuva supistus rytmittyi niin, että synnytin 12 tuntia myöhemmin ison, virhetarjonnassa olevan pojan 11 min. ponnistuksilla. Lähtisin vaikka heti uudestaan - kunhan joku lupaisi epiduraalin ja ilokaasua :)

Poltot oli ehkä kauheimmat! Muistan kun odottelin tarkkailuhuoneessa että pääsen synnytyssaliin, jokaisen supistuksen kohdalla suutelin maata. Toisaalta, ei se niin kauheeta ollut etten sitä olisi kestänyt vaikka se olisi kauemmin kestänyt. Ponnistus vaihe meni tuntiin, ensisynnyttäjä ja kokematon kun olen. Ponnistusvaiheen puolessa välissä huusin kätilölle moneen otteeseen etten pysty tähän, jonka jälkeen valoin itseeni uskoa ja huusin että minähän pystyn tähän, ja niin pystyin :D

Oli se, ajattelin, että seur. Aste olisi vienyt  tajun. sain vain ilokaasua. Onneki synnytys meni helposti (toinen). mikäli lapsi olisi ollut väärässä tarjonnassa ti tarvittu imukuppia en olisi kyennyt ilman kipulääkitystä. Onneksi siis ekassa sen sain. 

Aika tympeää kirjoitella noita kauhujuttuja tänne.. halutaan niin päteä. . ajatelkaa hiukan niitä jotka eivät vielä ole synnyttäneet, ihme kuva jää.

Synnytys on ihan normaali tapahtuma, useimmiten menee ihan hyvin.

Jos se niin kamalaa olisi ei kukaan olisi synnyttänyt kahta kertaa, kun ei kenenkään tänä päivänä ole pakko!

Omat synnytykset sujuneet hyvin, ei ongelmia, kipu oli samantyyppistä kuin kuukautisten aikaan paitsi lievemmät, että näinkin voi käydä!

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 22:47"]

Aika tympeää kirjoitella noita kauhujuttuja tänne.. halutaan niin päteä. . ajatelkaa hiukan niitä jotka eivät vielä ole synnyttäneet, ihme kuva jää.

Synnytys on ihan normaali tapahtuma, useimmiten menee ihan hyvin.

Jos se niin kamalaa olisi ei kukaan olisi synnyttänyt kahta kertaa, kun ei kenenkään tänä päivänä ole pakko!

Omat synnytykset sujuneet hyvin, ei ongelmia, kipu oli samantyyppistä kuin kuukautisten aikaan paitsi lievemmät, että näinkin voi käydä!

[/quote]

No, kun sinulla meni näin, niin ethän sinä tietenkään ymmärrä. Joillekin se on oikeasti kauhukokemus. Mulle ei kivun puolesta, sillä epiduraali vei lähes kaiken kivun pois, olipahan vaan muuten elämäni paskin kokemus. En synnytä toiste.

Kannattaa suhtautua myönteisesti tarjottuun kipulääkitykseen jo synnyttämään mennessä, eikä kokea siitä mitään syyllisyyttä näiden luomuvouhkaajien vuoksi. Aika monella on kivusta synnytystraumoja, eikä niitä pidä väheksyä. Mutta ei myöskään synnyttämään mennessä pelätä kipua liikaa, sillä tässä maassa 99,999 % naisista siitä kuitenkin selviää vähintäänkin hengissä :)

Kaikki alkoi pienellä verenvuodolla illan aikana, ja jatkui suurella vuodolla seuraavana aamuna jolloin naiivisti ajattelin että ehkä sikiö vielä selviää, että on tälle joku selitys. Sairaalasta kotiin ja seuraavana yönä alkoi ihan mielettömät kivut. Verrattuna kuukautiskipuihin, nämä olivat ihan järjettömiä joskin samankaltaisia, tuntui että on parempi vain kuolla pois jo senkin takia että vauvani oli mennyttä tuossa vaiheessa. Sairaalassa jouduin jonottamaan tunnin ensiavussa kovalla tuolilla, kyyneleet silmissä ja huuli verillä, kaksin kerroin siinä kovalla penkillä. Vuoronumeroni vilkkuessa menin luukulle ja hoitaja väsyneesti toisti osoitteeni ja puhelinnumeroni, ja pyysi vielä saada mieheni numeron jonka kaivoin esiin ja luettelin siinä helvetin keskellä, jo toista kertaa vuorokauden sisään. Sitten takaisin istumaan. Munasarjat, kohtu, koko vitun alakroppa sykki, kramppasi, vihloi, painoi, särki enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella... Pahoinvointi ja edellisen yön valvomisesta aiheutunut turtumus ja ripuli siihen vielä päälle.. Tunnin odottelun jälkeen kovakasvoinen ja kylmä lääkäri vetäisi pihdeillä alapäästäni verisen mytyn joka oli kuulema jäänyt jumiin kohdunkaulaan.

aaah mikä helpotus. Vilkaisin veristä myttyä lääkärin astiassa. Siinä se oli, mun " vauva". 

Ei ollut niin kivulias, että en olisi kestänyt yhtään enempää. 

Sain kivunlievityksen juuri oikeaan aikaan ja en juuri tuntenut kipua missään vaiheessa. Sain viimeisen annoksen juuri ennen ponnistamista (jostain syystä minulla epiduraali vaikutti lähes samantien). Sain ensimmäisen asteen repeämän, joten sekään ei vaivannut jälkikäteen. Olen kiitollinen aivan ihanalle kätilölle, joka kuunteli toiveitani. 

Synnytys käynnistyi aamuyöllä vesien menolla. Saman tien alkoivat järkyttävät supistukset ja menin suihkuun, jossa pyörryin. Mies soitti sairaalaan, käskivät ensisynnyttäjänä odotella rauhassa kotona. En pystynyt. Lähdimme sairaalaan, jossa meitä vastassa oli pari kätilöä. Supistusten väli oli todella olematon, enkä saanut sanaa suustani, kun kätilöt kysyivät voinko odottaa kahvihuoneessa hetken. Olin miehen mukaan kontannut pitkin lattioita, itse en muista mitään.

Pääsin suoraan synnytyssaliin. Ilokaasu aiheutti pahan olon ja oksensin. Aquarakkulat eivät tuntuneet missään, en edes tuntenut niiden laittoa. Olin varmaan ihan shokissa, sillä en muista puhuneeni yhtään mitään. Muistan vain sen kamalan kivun kuin joku olisi kirveellä hakannut selkääni. Mies onneksi älysi kutsua kätilön paikalle, joka heti minut nähtyään lähti hakemaan lääkäriä epiduraalia varten. Lääkäri laittoi epiduraalin, kätilö ei tarkastanut kohdunsuun tilannetta (oli tehnyt sen n. 20 min aikaisemmin). Epiduraali ei auttanut. Sain järkyttävän viiltävän kivun selkään, joka säteili lonkkien kautta oikeaan jalkaan.Tunnen tuota kipua yhä silloin tällöin vaikka synnytyksestä aikaa 2v. 

Epiduraalin laitosta kului pupuolisen tuntia, kun ponnistamisen tarve alkoi. Synnytin jakkaralla. Ponnistusluvan saatuani olo tuntui taivaalliselta. Pystyin keskittymään johonkin ja kipu unohtui. Pari ponnistusta, ja poika oli ulkona.

Kaiken kaikkiaan synnytys ensimmäisistä supistuksista pojan tuloon maailmaan kesti 3h. Pelkään mahdollisia seuraavia synnytyksiä, sillä en luota kivunlievitykseen.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 22:47"]

Aika tympeää kirjoitella noita kauhujuttuja tänne.. halutaan niin päteä. . ajatelkaa hiukan niitä jotka eivät vielä ole synnyttäneet, ihme kuva jää.

Synnytys on ihan normaali tapahtuma, useimmiten menee ihan hyvin.

Jos se niin kamalaa olisi ei kukaan olisi synnyttänyt kahta kertaa, kun ei kenenkään tänä päivänä ole pakko!

Omat synnytykset sujuneet hyvin, ei ongelmia, kipu oli samantyyppistä kuin kuukautisten aikaan paitsi lievemmät, että näinkin voi käydä!

[/quote]

Eikö sitten saisi kertoa tuskallisista kokemuksistaan? Sulla synnytys sujui helposti mutta huonommalla  tuurilla olisit yksi kauhujuttujen kertojista. Vastahan yhdessä sairaalassa lopetettiin ilokaasun käyttö "kun se aiheuttaa" terveysriskin henkilökunnalle. En kyllä ymmärrä miten se voi olla niin vaarallinen aine kun se on kuitenkin yleisessä käytössä ympäri maailman niin synnytyssaleissa kuin hammaslääkäreilläkin. Vietiinkö synnyttäjiltä mahdollisuus ilokaasun tuomaan kivunlievitykseen jonkun täysin teoreettisen terveysriskin vuoksi? Asiasta toiseen niin mitä epiduraaliin ja tatuointeihin tulee niin toisten mukaan siinäkään ei kyseessä ole mikään todellinen riski vaan kyse on enemmänkin moralisoinnista. Suomessa on vieläkin kivunlieviyksen suhteen asenneongelmia ja potilaan pitäisi vain nöyrästi kestää epäinhimillisiä tuskia.