Lue keskustelun säännöt.
Millaiset vanhemmat pystyvät pyörittämään kolmen tai useamman lapsen perhettä?
16.08.2020 |
Lasten kasvettua esiteineiksi (13 ja 11) on tullut taas viime aikoina ajateltua niitä vuosia, kun vaimon kanssa vakavasti harkittiin kolmatta lasta. Asia oli tuolloin verrattain hankalakin ja kun päätös tehtiin ettei kolmatta haluta, meni oikeastaan parikin vuotta harmitellessa. Jälkeenpäin taas olen todennut, että meidän voimavaroilla kolme olisi ollut liikaa. Arki jo näiden kahden kanssa (molemmat vieläpä ihan rauhallisia ja kohtuullisen helppoja lapsia) on työntäyteistä ja kuormittavaa. Ja valitettavasti tuttavapiirissä monella näyttää olevan sama; homma meinaa levitä käsiin jatkuvasti, kaikilla hermo koko ajan kireällä ja kokonaisuutena kaikki tuntuu olevan enemmän ja vähemmän kaoottista. Sitten toisaalta tiedän joitakin perheitä, joissa on kolme tai jopa useampi lapsi ja kaikki osapuolet vaikuttavat tasapainoisilta ja onnellisilta.
Kertokaapa minulle, millaisia ominaisuuksia pitää olla isompien perheiden vanhemmilla, jotta homma toimii hyvin eikä sen paremmin vanhemmat kuin lapsetkaan tule hulluiksi?
Kommentit (48)
Tiedän pari suurperhettä ovat tälläisiä ne tietämäni: koko ikänsä työtön nainen joka työntä lapsensa aina muille hoitoon, nyt kasvattaa lisää lapsia tai siis yrittää, mies käy työssä ei viihdy kotona, matkustaa mielellään liputta koska rattailla saa mennä liputta vaikka olisi tyhjät rattaat. Toinen suurperhe: nainen työttömänä kasvattelee lapsia, ostaa vaatteet kirpputorilta jne, mies ei tee työtä ja yöt pois kotoa, äiti raivoaa lapsilleen koska ei uskalla raivota kurjalle lasten isälle. Ja kela maksaa elämisen. Aikovat tehdä niin kauan lapsia ja hoitaa lapsia niin kauan kotona kun vain pystyvät ja niin kauan kun kela elättää. Ilmeisestiu "kannattavaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalit vanhemmat pystyvät pyörittämään isompaakin perhettä.
Minä sanoisin näin kolmen äitinä, että ihan tavalliset ihmiset. Oman kokemukseni mukaan sitä tuolla aiemmin mainittua joustavuutta ja yllätysten sietokykyä on nimen omaan kasvattanut se kolmas lapsi. Ei ehkä persoonana vaan ihan vaan se, että muksuja on enemmän. Sitä huomaa, että elämä sujuu ihan hyvin vaikka ei koko ajan touhota niin paljon ja lapsetkin kasvaa ihan kelvollisiksi vähemmälläkin säädöllä. Kahden kanssa mä ainakin suoritin. Kolmas teki siitä mahdotonta, mulle ainakin. Lapset on kyllä harrastaneet, että ei tämä touhotuksen puute sitä tarkoita, että on vaan sohvalla maattu. Asioita tapahtuu, mutta rennommalla otteella vain.
Ei jaksaiskaan, mutta oli pakko saada vielä tyttö.
Kaikki muu on ihan helppoa, mutta sairastaminen ei. Meillä iski viiteen tenavaan peräjälkeen vesirokko. Koko kesäloma meni sitä sairastaessa. Meinas mennä järki. Yksi muistettava asia on se, että pienille ei anneta mustikoita, varsinkaan mahataudissa, eikä kyllä muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalit vanhemmat pystyy. Hassu kysymys silti. Minun kodissani oli meitä lapsia kolme. Se oli tavallinen -70 luvun koti ja molemmat vanhempani olivat töissä. Miksi nykyisin tavalliset asiat koetaan aivan ylivoimaisiksi? Nyt meillä on kaksi lasta ja olisihan tuossa kolmaskin mennyt. Lapsiperheen arki on sitä aivan normaalia ja tavallista elämää. En tajua niitä, jotka ylidramatisoivat perhearkea. Ei tässä ole mitään ihmeellistä.
Kannattaa muistaa, että esim. -50 luvulla perheet oli isompia, eikä ollut kodinkoneita. Hyvin monissa kodeissa esim. juomavesi tuotiin ämpärissä ulkoa ja pyykki pestiin käsin jne. Ja nyt kun on kaikki nykyajan koneet ja laitteet, niin perheet sekoaa jo yhdenkin lapsen hoitamisesta. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalit vanhemmat pystyvät pyörittämään isompaakin perhettä.
Tuttavissa ja sukulaisissa on useita 3-4 lapsen perheitä. Ja niissä on molemmat vanhemmat töissä. Tavallisia ja normaaleja aikuisia he ovat, en ole huomannut mitään nääntymistä tai "hajoamista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suorittaminen tosiaan uuvuttaa.
Tutun perheessä kaksi lasta.
Ovat vilkkaita, mutta mun mielestä sutä vilkkautta lisää se jatkuva ein hokeminen, jatkuva ohjaus jne. Kaikki pitää olla aikataulutettu ja mitään ei voi koska ei nyt vaan voi.
Tekee mieli sanoa että anna nyt hitto vue sen lapsen olla. Anna pyöriä, anna sotkea, anna kaatua. Ei se sohvakaan mee miksikään jos siinä vähän hyppii! Tai hommaa sitten joku paikka jossa voi hyppiä.
Antakaa lasten toteuttaa itseään! Ihan sama vaikka sen lounas nyt myöhästyy puoli tuntia tai se syödäänkin vaikka kaupan pihassa.
Meillä on viisi lasta. Vanhemmat koulutettuja ja työssäkäyviä.
Arkeen pitää vaan suhtautua niin että aamulla töihin/kouluun/päiväkotiin ja toivoa että kaikki löytää kotiin😀
Iltasin siivotaan kämppä, ihan joka päivä. Lapset on sosiaalisia ja iloisia.
Asenne tarttuu vanhemmista lapsiin, niin negatiivinen kuin positiivinenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo yhden kanssa ihan loppu. Nukkuu vähemmän kuin minä aikuinen tarvitsisin unta, puhua pälpättää taukoamatta ja koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain ja menossa jossain eikä hetkeäkään voi olla paikoillaan. Siis siitä lähtien kun aamulla silmänsä avaa sinne asti kunnes illalla silmänsä sulkee. :D Nostan hattua muille vilkkaiden lasten vanhemmille, etenkin jos niitä on useampi.
Kun on useampi lapsi, ei se jatkuva pälpätys kohdistu äitiin, vaan lapset juttelevat myös keskenään. Jos meidän toiseksi vanhin olisi meidän ainut lapsi, minulla olisi varmasti lähtenyt järki hänen kanssaan, kun hän oli pieni. Onneksi hänellä oli myös kaksi siskoa, joille puheripuliaan purki. Alkoi puhumaan 1v5kk ikäisenä pitkiä lauseita. 1v9kk ikäisenä tuli jo lauseita peräkkäin, eli yhtenäistä tarinaa. Oli muuten ihan hauska tutustua alle 2 vuotiaan ajatusmaailmaan. Harva sen ikäinen nimittäin osaa ilmaista ajatuksiaan puhumalla niin laajasti.
t. höpönaattorin äiti.
Pakko kommentoida: ison perheen lapsena voin sanoa, että kyllä meistä kaikki jäi vaille riittävää huomiota. Ei se riitä, että lykkäät lelut käteen ja vaadit lapsen tekevän kaiken itse. Ettet koskaan asetu lapsen tasolle. Älkää tulko kehumaan itseänne. Kysytään teidän lapsilta kun ovat 30 v. Sitten he uskaltavat kertoa totuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adhd-perheessä olen todennut, että ei tämä miksikään seesteiseksi perheeksi muutu, joten näillä mennään :-) . Tärkeintä on avoimuus, halu yrittää asettua toisenkin asemaan ja halu leppyä nopeasti. Ja se, että kaikki osallistuvat kodinhoitoon.
Vai on hammashoito ja terveyskeskus perhepalveluita nimeltään nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä tiedä mitä ominaisuuksia mulla on mutta kaksi lasta ei vaan tuntunut riittävän.
Ovat terveitä ja omatoimisia. Osallistuvat kotitöihin. Nää asiat auttaa. En tosiaan olisi selvinnyt kunnolla esim viime keväästä elleivät olisi hoitaneet etäkouluaan niin itsenäisesti,
Koen että annan aikaa, rahaa meillä on kivasti ja päästään vuosittain ulkomaillekin.
En usko että elämä olisi juuri helpompaa kahden kanssa. No jokin harrastuskuskaus toki vähemmän.
Yhden kans olisi varmaan raskainta kun sillä ei olisi leikki/touhuseuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vai on hammashoito ja terveyskeskus perhepalveluita nimeltään nykyään.
No nimitä miksi haluat mutta jos noita palveluja ei ole tai ne on vaikeasti saatavilla, se vaikeuttaa arkea huomattavasti.
Meillä uusperhe, 3 lasta; 7, 9, 11. Johdonmukaisuus on A ja O. Ja se että lapsille saadaan opetettua että asioista sanotaan nätisti vain kerran, sen jälkeen huomattavasti tiukemmin tai asioilla on seurauksensa. Jos opettaa itsensä ja lapsensa siihen että sanoo samasta asiasta 9 kertaa eikä kukaan reagoi, niin tuskin reagoi sillä 10. kerrallakaan. Ja sitten ne hihat palaa ja turhautumisen tunnetilasta on vaikea itse enää päästä pois.
Kaoottista on välillä ja uuvuttavaa, välillä hauskaa kuitenkin. Elämänmakuista aina.
Vierailija kirjoitti:
Vai on hammashoito ja terveyskeskus perhepalveluita nimeltään nykyään.
Neuvola on tarjolla ”hyvinvointikeskuksissa” nykyään...
Pakko kommentoida: ison perheen lapsena voin sanoa, että kyllä meistä kaikki jäi vaille riittävää huomiota. Ei se riitä, että lykkäät lelut käteen ja vaadit lapsen tekevän kaiken itse. Ettet koskaan asetu lapsen tasolle. Älkää tulko kehumaan itseänne. Kysytään teidän lapsilta kun ovat 30 v. Sitten he uskaltavat kertoa totuuden.
Ehkä. Ja vastaavasti yksi / kaksilapsisten perheiden lapset on osaamattomia, epäsosiaalisia eivätkä kehitä normaalia empatiaa ja kykyä jakaa.
Et mikä sit on parempi😂
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo yhden kanssa ihan loppu. Nukkuu vähemmän kuin minä aikuinen tarvitsisin unta, puhua pälpättää taukoamatta ja koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain ja menossa jossain eikä hetkeäkään voi olla paikoillaan. Siis siitä lähtien kun aamulla silmänsä avaa sinne asti kunnes illalla silmänsä sulkee. :D Nostan hattua muille vilkkaiden lasten vanhemmille, etenkin jos niitä on useampi.
Mitä moni yhden lapsen vanhempi ei tiedä on se, että lapsilla on toisistaan sekä seuraa että juttukavereita. Siinä mielessä useamman lapsen lerheenä on helpompaa, ettei vanhempien tarvitse olla jatkuvasti lapsen „seurana“. Meillä on kolme lasta pienillä ikäeroilla, ja jo silloin kun nuorimmainen oli parivuotias, heräsivät keskenään leikkimään viikonloppuna aamuisin ja me vanhemmat saatiin levätä. Tekemistä, leikkejä ja puuhaa keksivät ihan keskenään, aikuisia ei ole meidän perheessä leikkiseuraksi juurikaan kyselty. Toki lasten kanssa jutellaan ja heitä kuunnellaan, mutta usein kyllä puhua pälpättävät edelleen keskenään, ja ovat jo 14, 16 ja 17- vuotiaita.
Se että ei ole ylipainoa ja perussairauksia itsellä niin auttaa paljon.