Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla ollut vaikeuksia palata työelämään pitkän työttömyysjakson jälkeen?
14.08.2013 |
Olin vuoden päivät työttömänä ja sinä aikana menetin taitoni käydä töissä. Mainittakoon, että aiemmin menin töihin vaikka pää kainalossa, en myöhästellyt koskaan eikä koskaan ollut vaikeuksia lähteä tai olla töissä.
No nyt on. Minut irtisanottiin tuotannollisista syistä. Ensimmäiset kaksi viikkoa työttömänä oli kivaa. Laittelin työhakemuksia, siivoilin, olin lspsen ja miehen kanssa, kokkailin, laitoin itseäni, kävin muutamassa haastattelussakin. Paikat menivät muille, uusia ei tullut tilalle. Kuukausi kului, mitään ei kuulunut. Alensin kriteerejä. Tässä vaiheessa elelin säästöillä vielä ihan mukavasti. Talvi tuli, rahathupenivat, töitä ei tullut. Minulla ei ollut mitään syytä nousta sängystä ylös kuin lapseni. Vihasin jokaista päivää. Vuoden päivät olivat kuluneet, säästöt aikalailla loppu, minulla ei ollut varaa tehdä muuta kuin istua kotona. Aloin hakea töitä toisilta paikkakunnilta, jopa toiselta puolelta suomea. 1v9kk olin työttömänä. Sen jälkeen tuli soitto paikasta johon olin hakenut aiemmin, ja heiltä vapautui työ johon he halusivat haastatella minua. Sain työn. Siitä on nyt 3v aikaa. Enkä ole vieläkään toipunut.
Työttömänä heräsin pääsääntöisesti n. klo 10. Työni alkavat 9.00, ja tämä on edelleenkin mahdoton tehtävä. Myöhästelen, ja pari kertaa olen vahingossa nukkunut työpäivän ohi. Olen ihan piipussa keskiviikkona. Nykyinen työ on kivaa, nautin siitä. Työkaverit ovat mukavia ja palkka on erinomainen - mutta en saa työstä mitään tyydytystä. Joka päivä tekisi mieli jäädä völlymään kotiin. Olen saanut tsempattua, mutta en malta odottaa tuloillaan olevaa äityislomaa. Ahdistun työmäärästäni, vaikka sekin on oikeasti juuri optimaalinen.
Olen maininnut tässä tt-huollossa, mutta minulle sanottiin että tämä on normaalia ja menee pian ohi. No, kuinkahan pian? Ainoa asia joka minut saa jaksamaan on tuleva äityisloma ja tieto siitä että minun ei tarvitse tehdä muuta kuin huolehtia lapsesta. Ei ole esitelmiä, palavereita, ei ylitöitä tai kehittämiskeskusteluja eikä ahdistavaa jakkupukua.
Laittakaa omia kokemuksianne jos niitä löytyy tai kommentoikaa jotain!
Kommentit (21)
Minä olin työttömänä 2v ja sinä aikana itsetunto kävi kyllä aika alhaalla, edes huotsikan kassalle en päässyt, saati oman alan töihin.
Ihan pohjalla kävin, avioerokin tuli siinä samassa paskassa, lopulta kouluttauduin ihan uudelle alalle ja huomasin että vihdoin löysin alan joka on juuri minulle ja menen iloisella mielellä joka päivä töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeuksia minulla on ainoastaan työelämään takaisin pääsyssä, koska kiinnostavuuteni työnantajien silmissä on pyöreä nolla. En ole menettänyt "taitoani käydä töissä". Herään esim. aikaisin herättämään lapset kouluun ja päivärytmini on säännöllinen työttömyydestä huolimatta.
Tervetuloa mun elämääni. En varsinaisesti ole työttömänä (viisi vuotta kotiäitinä olin) ollut koskaan, mutta hyvin kirjoitit tuon ahdistukseni, josta olen kärsinyt lähes 20 vuotta. Mua ei vaan kiinnosta käydä töissä, kun voisi kotonakin olla. Työ on kivaa, työkaverit myös (yhtä lukuunottamatta), palkka ok... Silti ahdistaa tämä joka päiväinen palkkatyöntekeminen.
Silti teen sitä, enkä pidä aiheettomia "sairaslomia". Se on ihan sama mitä duunia tekisin, kun mieli on vaan kotona. Lapsetkin on nyt jo isoja ja sitten iltapäivisin niiden kanssa chattaillaan ja pakenen duunia perheen maailmaan.
Saan tehdyksi tarvittavan paljon ja mua pidetään jopa säntillisenä ja tunnollisena työntekijänä. Tätäkö vielä seuraavat kakskyt, kolkyt vuotta?! Kunpa vaan tietäisivät kuinka paljon mä haluan pois! Kotiin, kotiin - ilman aikatauluja, ilman vaatimuksia, ilman velvotteita (tai noh, perhe!).... Saisin olla kotirönttösissäni vaikka koko päivän, jos huvittaa. Tai sitten ykköset niskassa. Valinta olisi vain minun. :) Kotiäityys oli ihanaa aikaa.
Tsemppiä sulle!
Olen nyt vuoden päivät ollut työttömänä ja nautin jokaisesta päivästä...
En kaipaa töihin, sillä vaikka olen ollut töissä, joissa viihdyin ja itseasiassa unelmatyöpaikassanikin, niin en vain jaksanut, hävettää myöntää, mutta ei...
Nuoresta iästäni huolimatta (27v) työhistoriaa minulle kertyi 10 vuotta, joista 7 vuotta täyspäiväisenä. Ja nyt olen jo loppu. En koskaan ole ollut laiska ihminen, mutten mikään ylisuorittajakaan, mutten selvinnyt työelämän haasteista. Tiedän, ettei selvinnyt moni ikätoverinikaan, liian moni on sairauseläkkeelläkin jo, itse en siihen suostu, ei työurani ole tässä, mutta mikä on pielessä, jos kymmenessä vuodessa on paukut loppu? Nuorelta ihmiseltä, jonka pitäisi olla energisessä kunnossa.....
Kyllä työttömyys tekee hyvää, katsotaan sitten, kun 500 ansiosidonnaista päivää on lopuillaan, että miten menee ja mitähän elämällään tekisi.
Minä rakastan työntekoa vuoden työttömyyden jälkeen. Hoidan velvollisuuteni säntillisesti ja keskittyminen säilyy iltapäivään. En kulje tupakalla tai kahvilla turhaan tai tee muita sijaistoimintoja. Saan kiitosta ahkeruudestani. Mutta minua ei kiinnosta lainkaan työpaikan toimistopolitiikka tai sosiaaliset suhteet työkavereiden kesken. Olen kohtelias, tervehdin ja hoidan asialliset hommat. Mutta en ole kiinnostunut henkilökohtaisten asioiden jakamisesta tai juoruilusta lainkaan.
Tiedän, että työpaikalla tulee olemaan yksinäistä. Mutta työttömänä ollessani opin olemaan itseni kanssa. Mutta tavallaan ei ole mitään pelättävää, kun olen jo ollut maailmalle "ei kukaan", täysin merkityksetön.
En koe tarvetta miellyttää liittoutuakseni työkavereitten kanssa. Tiedostan, että tämäkin on ohimenevää ja työpätkäni päätyttyä tuskin kukaan haikailee perääni enkä aio itsekään haikailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin työelämästä pois lähes vuoden. Nyt olen ollut töissä noin kuukauden, ja kyllä varsinkin ekat pari viikkoa ahdisti olla töissä, ja paljon ahdistikin. Nytkin ajattelen, että tätäkö seuraavat 30 vuotta, vaikka ala ja työpaikka on mukava. Totuin liikaa vapauteen ja runsaaseen vapaa-aikaan. Oli ihanaa lorvia kotona, käydä kaupungilla kahvilla, matkustella, lukea kirjoja jne. kun oli työtön. :) Mutta, rahaa on tehtävä, ja se hoituu vain työtä tekemällä. Siksi tyydyn osaani, ja ekana palkkapäivänä jo hymyilyttikin.
Itse olin pitkällä sairauslomalla, ja kyllä se töihinpaluu otti koville. Nyt kun rytmiin on taas tottunut, niin en itsekään tajua, että mikä siinä muka oli niin vaikeaa, mutta silloin olin ihan puolikuollut. Mutta jatka vain sitkeästi, vähitellen se alkaa helpottaa ja löydät oikean työ-lepo-rytmin itsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut pitkään työttömänä. Välissä on ollut joitain määräaikaisia pätkiä ja palkattomia harjoitteluja, osa-aikaista työtä, keikkaa, vapaaehtoistyötä ja sellaista, mitä nyt milloinkin keksii. Välillä masentaa niin paljon (kun tuntuu, ettei kelpaa mihinkään), että ei jaksaisi nousta sängystä. Eikä nousekaan, jollei ole pakko. En ole saanut ansiosidonnaista ikinä, eli rahaa ei ole.
Jotenkin tän kuvion seurauksena mua väsyttää ihan älyttömästi muut ihmiset. Jos vaikka menee tekemään jotain palkatonta työtä, kun työkkärin täti käskee tukien leikkauksen uhalla, niin ei oo kiva kuunnella toisen valituksia siitä, että joutui jonottamaan työterveyshuoltoon. Johon ite ei ole oikeutettu, ja terveyskeskuksessa jonot ehkä x10. Tai huokailuja pienestä palkasta, kun ite painaa siinä päivärahojen voimin suunnilleen samaa, joskus vaativampaakin hommaa. Ja sitten tuntuu siltä, että ne tyypit ei haluakaan valittaa niitä murheitaan mulle, kun ajattelee, että ei toi tajuu. Ja sit ne puhuu jossain toisessa huoneessa kuiskaten. En tiiä, molempi pahempi. Inhottavaa, kun ennen on tykännyt ihmisistä ja nyt on vaan niin eri maailmassa eikä siksi tahdo sopeutua mihinkään. Eikä tee mieli käydä missään.
Ymmärrän sua hyvin! Olen ollut kohta 2 vuotta työttömänä. Haen edelleen koko ajan töitä, mutta motivaationi on aika alhaalla. Varmaankin siksi, etten ole päässyt yhteenkään haastatteluun. Yritän kurssittaa itseäni, mutta todellisuudessa ei ne kurssit mua kiinnosta, kunhan yritän pitää itseni edes jotenkin aktiivisena. Työ ei ole koskaan ollut mulle elämän tärkein sisältö, edes lähelläkään, ja nyt tuntuu, että voisin olla kotona ikuisesti. Keksin kyllä aina tekemistä. Olen jo menettänyt arvoni ns "työihmisten" silmissä, ja kun siitä hyvinkin hengissä ja "heränneenä" selvisin, niin tosiaankin tajusin, ettei mikään työ ole oikein sen arvoista että antaisin sille kaikkeni, 8 tuntiakin päivästä saattaisi olla liikaa...ihan rauhassa saa muut ajatella tästä mun asenteesta mitä tahansa, itse itseni hyväksyn, se riittää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tätähän kaikki päättäjät pelkäävät. Eli että kun ihmisellä on paljon vapaa-aikaa, hän rakentaa elämänsä muun kuin työn ympärille. Kun työ ei enää merkitse esimerkiksi tärkeitä sosiaalisia suhteita (koska omat, läheiset ihmiset riittävät, ja sitä tajuaa että työkaverit tosiaan ovat pohjimmiltaan kavereita vain työssä, eikä heidän merkitystään halua ylikorostaa elämässään) tai tärkeää osaa identiteetistä, niin motivaatio käydä töissä laskee aika paljon, jos työ ei sinällään ole merkityksellistä ja palkitsevaa. Sitä jossain vaiheessa tajuaa, että elämässä ois muutakin tekemistä.
Ap, onko IHAN varma, että sulle ei ole tässä 4 vodessa tapahtunut jotain muutakin kuin vuoden työttömyys? Meinaan että täydelliseen toipumiseen jostain pitkäaikaisongelmasta tai sairaudesta menee yleensä saman verran kuin sairauteen tai ongemaankin, mut sulla on nyt mennyt kolme kertaa niin pitkä aika kuin tavallisesti, eikä helpotusta näy. Miten sun hb, sokeriarvot, kilpirauhasarvot, liikuntatottumulset, unitavat, ruokavalio on? Jotain muuta tuossa on kuin pelkkä työttömyys!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut jo niin monta vuotta työttömänä, että en varmaan pystyisi minäkään työntekoon enää. Siis siihen säännölliseen rytmiin ja semmoiseen. Tykkään lojua kotona miten huvittaa ja tehdä mitä huvittaa. Rahaa on just sen verran, etten nälkään kuole ja kun tähän nuukailuun on jo tottunut ei rahakaan mua enää motivoisi. En pystyisi siis enää työelämään mutta ei ole kyllä pelkoakaan, että kukaan mua palkkaisi.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 08:58"]
Ap, onko IHAN varma, että sulle ei ole tässä 4 vodessa tapahtunut jotain muutakin kuin vuoden työttömyys? Meinaan että täydelliseen toipumiseen jostain pitkäaikaisongelmasta tai sairaudesta menee yleensä saman verran kuin sairauteen tai ongemaankin, mut sulla on nyt mennyt kolme kertaa niin pitkä aika kuin tavallisesti, eikä helpotusta näy. Miten sun hb, sokeriarvot, kilpirauhasarvot, liikuntatottumulset, unitavat, ruokavalio on? Jotain muuta tuossa on kuin pelkkä työttömyys!
[/quote]
On kyllä tehty työhöntulotarkastukset ym. Olen näistä tuntemuksistani tt-lääkärille kertonut. Ainoa sieltä päästä oli että koita jaksaa, kyllä se siitä. Nukun 8h joka yö, joka toinen pv kuntosalia, kuljen työmatkat pääasiassa pyörällä (talvella autolla). Syön ihan hyvin monipuolista ruokaa, tosin vähähiilihydraattisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 09:25"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 08:58"]
Ap, onko IHAN varma, että sulle ei ole tässä 4 vodessa tapahtunut jotain muutakin kuin vuoden työttömyys? Meinaan että täydelliseen toipumiseen jostain pitkäaikaisongelmasta tai sairaudesta menee yleensä saman verran kuin sairauteen tai ongemaankin, mut sulla on nyt mennyt kolme kertaa niin pitkä aika kuin tavallisesti, eikä helpotusta näy. Miten sun hb, sokeriarvot, kilpirauhasarvot, liikuntatottumulset, unitavat, ruokavalio on? Jotain muuta tuossa on kuin pelkkä työttömyys!
[/quote]
On kyllä tehty työhöntulotarkastukset ym. Olen näistä tuntemuksistani tt-lääkärille kertonut. Ainoa sieltä päästä oli että koita jaksaa, kyllä se siitä. Nukun 8h joka yö, joka toinen pv kuntosalia, kuljen työmatkat pääasiassa pyörällä (talvella autolla). Syön ihan hyvin monipuolista ruokaa, tosin vähähiilihydraattisena.
[/quote]
Työhöntulotarkastus joo, mutta onko asiaa oikeasti tutkittu? Veriarvoja jne?
Vähän vanha keskustelu, mutta nostelen... Töihin paluu suorastaan pelottaa, siksi guuglailin...
Masennusta ilmassa ei normaalisti pelota mennä töihin uusiinkaan. .
Yritin juuri avautua ongelmastani mutta sehän on ongelma tässä yhteiskunnassa että ei ole tervettä työtä löydettävissä ja se on vailla opetusta.
Ei kovin tutulle kuulosta tuollaiset ongelmat, ainakaan tuo heräämisjuttu...
Itselläni työttömyysaikana tuotti stressiä paluussa lähinnä se että miten ne työt itsessään sujuu, onko jo unohtunut miten tiettyjä koneita käsitellään yms. Varsinkin kun ei ollut pitkää työuraa tätä ennen takana, eli asiat ennen työttömyyttäkin aika vastaopittuja.
Ei heräämisessä ollut ongelmaa vaikka iltavirkkutyyppi olenkin. Työttömänä heräsin yleensä arkena 9 aikaan ja kun töihin pääsin niin alkoivat puoli seitsemältä. Viikonloppuina nukuin puolille päivin, arkena pyrin olemaan aktiivinen jotta voin vastata jos hakemista paikoista otetaan yhteyttä tms.
Mutta nojoo, olin kyllä vain puoli vuotta työtön lopulta. Ja siinäkin puolet ajasta kävin iltakurssilla että oli tekemistä. Kun ei ole lapsia tms niin jotain puuhaa oli kehiteltävä... Kyllä minä töitä saatuani siellä olen viihtynyt, ei ole ollut kotiin makoilemaan haikailua.
Itse olen ollut usean vuoden työttömänä, ja taitoni ovat vain kasvaneet. Tehdään nyt yksi asia harvinaisen selväksi: töissä käyminen ei ole mitään rakettitiedettä. Herään joka aamu kello 6 ja pidän kunnostani huolta. Luen vähintään 40 sivua alan ammattikirjallisuutta joka päivä. Tuottavampi ja tehokkaampi minä nykyisin olen kuin esim. muutama vuosi sitten töissä ollessani.
Ei. Työttömänä saatoin nousta jo viideltä ja käväistä lenkillä ennen kuin lapset ja mies nousivat ylös. En ole koskaan osannut nukkua pitkään enkä työttömänäkään nähnyt mitään syytä siihen opetella. Herään nykyään itsestään aikaisin, vaikka valvoisin pitkäänkin.