Miksi osalle ihmisistä "normaaliin arkeen palaaminen" ja "maailma on vaan pakko pikkuhiljaa avata" ovat lähes pakkomielteitä?

Eivät kestä muutosta varsinkaan omassa normaalissa elämässä. Kontrollifriikkejä jotka eivät kestä jos jokin heitä isompi vaikuttaa heidän elämäänsä.

Kyllä vapaus on aika tärkeä arvo ja ihan jokaiselle. Jos kaikkea kytätään ja jokainen aivastus on kohta merkki siitä, että oler VAARAKSI muille (Anna mun nauraa), niin kyllä tän median lietsoman ja ylläpitävän hulluuden sois loppuvan.

Media is the Virus!

Mitä konkreettista haittaa siitä on, jos maailmaa ei enää avatakaan?

Ymmärtävätkö ihmiset edes, että se joidenkin täysin itsestäänselvänä pitämä matkustelu, saastuttaminen ja kuluttaminen on oikeasti vain äärimmäisen pienen piirin etuoikeus, jolle ei ole minkäänlaista oikeutusta? Ehdoton valtaosa maailman ihmisistä ei ole saanut ikinä nauttia noista eduista, joten miksi meidänkään pitäisi.

Maailma voi yksinkertaisesti paremmin, kun luovumme noista haitallisista tavoista pysyvästi, emmekä pidä tätä vain jonain hetkellisenä koettelemuksena, jonka loputtua pääsemme mahdollisimman nopeasti jatkamaan samalla tuhon tiellä. Oikeastaan nykyisten uutisten valossa monet eivät jaksaneet odottaa edes tilanteen loppumista, vaan "vapauteen" oli päästävä heti kun siihen tuli pienikin mahdollisuus.

Joitakin ahdistaa niin suuresti olla vain itsensä ja perheensä kanssa rauhassa, olla jatkuvasti matkailematta ja shoppailematta ja viihtymättä. Joillekin koko arki on vain pakollista rämpimistä ja kärsimystä matkojen tai bileiden välissä ja elämässä ei ole muuta iloa kuin saada uusi laukku tai kengät tai erikoinen pasta-annos. Jotkut taas tajuavat elää sitä normiarkeakin. Eihän täällä ole ollut edes mitään oikeaa lockdownia, mistä joku oikeasti olisi kärsinyt.

Olemme hyväosaisia. Tänä kesänä peruimme lomamatkamme ulkomaille.

Ennen koronaa matkustimme kerran vuodessa lentokoneella ja silloinkin 2-3 tunnin lentoja eikä esim 18-19, niinkuin jotkut tekivät. Ympäristösyistä emme matkustaneet enempää lentäen. Olemme valmiita joustamaan vieläkin enemmän.

Kun lapset olivat pieniä, harrastimme lähimatkailua Suomessa. Miksi viedä lasta ulkomaille rantalomalle tai huvipuistoihin? Ei niin mitään syytä, kun ottaa huomioon päästömäärät. Kun lapset jaksavat kiinnostua eri kulttuureista, nähtävyyksistä, luonnosta, on tehnyt mieli näyttää heille maailmaa.

Miksi toiselta puolelta maapalloa lennätetään marjanpoimijoita? Mikä on poimittujen marjojen hiilijalanjälki?

Vierailija kirjoitti:

Joitakin ahdistaa niin suuresti olla vain itsensä ja perheensä kanssa rauhassa, olla jatkuvasti matkailematta ja shoppailematta ja viihtymättä. Joillekin koko arki on vain pakollista rämpimistä ja kärsimystä matkojen tai bileiden välissä ja elämässä ei ole muuta iloa kuin saada uusi laukku tai kengät tai erikoinen pasta-annos. Jotkut taas tajuavat elää sitä normiarkeakin. Eihän täällä ole ollut edes mitään oikeaa lockdownia, mistä joku oikeasti olisi kärsinyt.

Tätä minäkin olen ihmetellyt.

Muutama lähipiirin perhe on ollut aivan paniikissa, kun arki ei ole ollut samanlaista kuin ennen. Normaalitilanteessa päivät on täytetty kymmenillä harrastuksilla ja viihdykkeillä, ja kotonaoloa perheen kanssa pidetään maailmanloppuna ja rangaistuksena. 

En voi olla miettimättä, että miten  täällä pärjättäisiin, jos tulisi ihan oikea hätätilanne. Siis jotain sellaista, missä pitäisi tehdä huomattavasti rankempia ja epämiellyttävämpiä asioita, kuin istua sohvalla lukemassa lapsille kirjaa.

Defenssit on yksi asia. Että ihmisen mieli suojelee häntä niin voimakkaasti, että ei kertakaikkiaan kykene käsittämään sitä kärsimyksen määrää, jota korona tuottaa ja sitä, miten vakava asia oikeasti on kyseessä. Jos kohtaa totuuden, joutuu kohtaamaan silmästä silmään oman kuolemansa ja rajallisuutensa. 

Toinen juttu on tietty sekin, että viestintä on alusta saakka ollut valheellista ja vähättelevää. Jos on asiaa seurannut vain otsikkotasolla, saattaa olla käsitys, että 

- kyseessä on keskimäärin lievä tauti

- vaarallinen lähinnä riskiryhmille

- suurin osa sairastaa lievänä

- lapset eivät juuri sairastu tai tartuta

- ei leviä hengitysilmassa

- rajoitukset on purettu joten vaara on ohi

- kaikki kuitenkin sairastaa sen jossain vaiheessa

Mikään näistä ei ole totta, mutta näin on keväällä uutisoitu. Jostain syystä. Joten jos on sisäistänyt nämä väittämät ja monet aidosti ovat, miksipä silloin miettiä asiaa yhtään sen enempää. 

En taas itse ymmärrä ihmisiä, jotka ei koskaan halua käydä esim. museossa, kirjastossa, konsertissa, elokuvissa tai ravintolassa. Olen yksin elävä ja tottunut siihen että kaupunki ja sen tapahtumat ovat osa elämääni (ja kovasti tähän kannustettiin vielä reilu puoli vuotta sitten!). Nyt sitten pitäisi vaihtaa kaikki kotona oleiluun ja korkeintaan ulkona kävelyyn?

Onko sulla itselläsi yhtään empatiaa kun vaadit että muut muuttaa elämänsä sellaiseksi joka nyt sulle sattuu hyvin sopimaan? Onko kiva tuntea itsensä moraalisesti ylempiarvoiseksi? 

Duunikaveri aikoo perheineen ehdottomasti matkustaa parin viikon kuluttua Kreikkaan koska loman siirto veisi kuulema puolet rahoista. Kreikka edelleen ns. turvallinen maa eli saa matkustaa ja matkatoimisto ei ole peruuttanut joten olisi hänen mielestään hulluutta heittää rahaa hukkaan. 

Eristyksissä ja ilman sosiaalisia kontakteja ei vaan voi olla lopun ikäänsä. Se ei olisi elämän arvoista. Kaikelle on aikansa. On vaan palattava niin normaaliin arkeen kuin mahdollista ja jatkettava elämää.

Monet ihmiset olivat onnellisia siinä normaalissa elämässään. Olivat ponnistelleet itselleen tärkeiden asioiden eteen ja saavuttaneet ne, nauttien olostaan ja elostaan. Parempi kysymys mielestäni on mikä oikein vaivaa teitä jotka vaikutatte oikein toivovanne loppuelämän eristystä ja kurjuutta kaikille. Oma elämänne on p skaa niin kenelläkään ei saa olla kivaa?

Maailmassa on varmaan tuhansia erilaisia tartuntatauteja eikä mikään niistä ole lopettanut elämää, miksi tämäkään?

Uudessa normaalissa ei taida olla paikkaa minulle, joten en jaksa ajatella asiaa. Luultavasti vedän ranteet auki vuoden sisällä, jos korona ei tapa.

- Ravintola-alalla työskentelevä yksineläjä

Tuo ihmisten tarve jatkuvaan viihdytykseen on aivan käsittämätöntä!

Monissa perheissä arki koostuu lähes koko hereilläoloajan joko koulusta/päiväkodista/töistä, ja sitten niiden jälkeen kiiruhtamisesta harrastuksesta toiseen. Taaperoikäiset lapsetkin saattavat harrastaa joka päivä!

Ja viikonloppuisin sitten joko shoppaillaan, matkaillaan tai viedään lapset hoiton vietetään aikuisten laatuaikaa (eli shoppaillaan, viihdytään, matkaillaan tai biletetään).

Olen ihmetellyt samaa.

Joilkain on ehkä vaikea hyväksyä jamyöntää, että satumme elämään melkoista murroskautta parhaillaan ja että sen jälkeen, kun korona on voitettu, (toivottavasti jo talvella tulisi rokote 🙏), niin arki voi näyttää aika erilaiselta monella. En ainakaan itse enää matkustele samalla lailla ja olen huomannut, että shoppailin enemmän johonkin sisäiseen tyhjyyteen, enkä tarpeeseen.

Eikä se ole paha asia, että elämä muuttuu, se voi nimittäin muuttua paremmaksi. Olen esim. alkanut nauttia hiljaiselosta kotona ja haluan elää hiljaisempaa ja jotenkin pienempää elämää jatkossakin

Vierailija kirjoitti:

Eristyksissä ja ilman sosiaalisia kontakteja ei vaan voi olla lopun ikäänsä. Se ei olisi elämän arvoista. Kaikelle on aikansa. On vaan palattava niin normaaliin arkeen kuin mahdollista ja jatkettava elämää.

Tämä on totta. On tutkittu, että toisen ihmisen kosketuksen puute tekee ihmisen sairaaksi. Suomi on täynnä yksinasuvia. Mitä vuosien eristäytyminen tekisi heille?

Sori, mutta tää koronapaniikki ja hysteria on psyykkisesti sairaiden ihmisten pakkomielle. Aikansa kutakin. Ei tässä ole jokaiseen flunssaan mielenkiintoa pysähtyä.

Vierailija kirjoitti:

D uunikaveri aikoo perheineen ehdottomasti matkustaa parin viikon kuluttua Kreikkaan koska loman siirto veisi kuulema puolet rahoista. Kreikka edelleen ns. turvallinen maa eli saa matkustaa ja matkatoimisto ei ole peruuttanut joten olisi hänen mielestään hulluutta heittää rahaa hukkaan. 

Ei hän väärässä ole. Voisit katsoa peiliin ja miettiä rehellisesti omaa tarvettasi kytätä, taivastella ja moralisoida muita.

Vierailija kirjoitti:

En taas itse ymmärrä ihmisiä, jotka ei koskaan halua käydä esim. museossa, kirjastossa, konsertissa, elokuvissa tai ravintolassa. Olen yksin elävä ja tottunut siihen että kaupunki ja sen tapahtumat ovat osa elämääni (ja kovasti tähän kannustettiin vielä reilu puoli vuotta sitten!). Nyt sitten pitäisi vaihtaa kaikki kotona oleiluun ja korkeintaan ulkona kävelyyn?

Onko sulla itselläsi yhtään empatiaa kun vaadit että muut muuttaa elämänsä sellaiseksi joka nyt sulle sattuu hyvin sopimaan? Onko kiva tuntea itsensä moraalisesti ylempiarvoiseksi? 

Minulla on paljonkin empatiaa, mutta valitettavasti en pysty ajattelemaan länsimaista hyvinvoivaa ihmistä tämän hetken suurimpana kärsijänä. Minä ajattelen asioita kokonaisuuksina, en vain pieniä osasia.

Tottakai elämä tuntuu kurjalta verrattuna aiempaan. Ja tottakai joka ikinen tahtoo nähdä ja kokea vaikka mitä. Enkä ainakaan itse tarkoita, että aivan kaikki (kuten kirjastot, museot, elokuvat) olisi lopetettava kokonaan.

Pystytkö sinä itse tuntemaan empatiaa niitä kohtaan, jotka ovat jo vuosia kärsineet länsimaisten ihmisten elämäntyylistä? Pystytkö ymmärtämään, että kun meidän elämämme hieman pienenee, se samalla parantaa miljoonien ihmisten lisäksi myös luonnon ja eläinten hyvinvointia? 

Minkälaisen arvon annat sille?

Otsikosta päättelin, että täällä voitaisiin keskustella järkevistä asioista, mutta olikin "Yhyy, yhyy, toiset matkustelee. WÄÄÄ!" Sääli.

No etsikää, yksinäiset niitä lähikontakteja, joiden kanssa voi viettää aika vaikka ei bilettäisi tai matkustaisikaan koko ajan. Esim. muuttaa kaverin kanssa asumaan tai pieneen kommuuniin/yhteiskämppään. Hankkii harrastuksia, joissa voi olla pihalla tai pienessä porukassa. Matkailee Suomessa ja lähialueilla. Opettelee uusia taitoja, joilla arki kuluu eteenpäin: vaikka soittaminen, käsityöt, piirtäminen, kokkaus, piha- tai parveke puutarhan laittaminen, videoeditointi, musiikintekeminen... katsoo sellaisia elokuvia ja lukee sellaisia kirjoja, joihin ei aiemmin ole ollut aikaa, muodostaa vaikka filmi- tai lukupiirin ja keskustelee näistä kaveriporukan kanssa vaikka videoteitse tai somessa, hankkii lemmikin, ulkoilee enemmän, etsii metsöreittejä, joilla ei ole käynyt, käy laavulla tai yöpyy teltassa lasten kanssa, hankkii vaikka uutta koulutusta verkossa.

Eikä kenenkään tarvitse totaalista eristäytyä. On aika iso ero siinä, näkeekö muutamaa kaveria vai osallistuuko 4000 ihmisen festareille tai matkustaako Makedoniaan tai Espanjaan...