Miksi osalle ihmisistä "normaaliin arkeen palaaminen" ja "maailma on vaan pakko pikkuhiljaa avata" ovat lähes pakkomielteitä?
Mikä saa osan väestöstä pitämään kiinni entisestä kynsin hampain, jopa läheisten terveyden ja hengenkin uhalla? Onko kyseessä pelko tuntemattomasta, vai saavutetuista eduista luopumisen vaikeus?
Miksi on tärkeämpää, että hyväosaiset saavat matkustella ja viihdyttää itseään, kuin että kaikki (tai ainakin mahdollisimman moni) säilyisivät terveinä eikä kukaan joutuisi kärsimään?
Maailma muuttuu, mutta muutostahan täällä on tarvittukin!
Entinen elämäntyyli oli viemässä meitä nopealla tahdilla tuhoon, joten eikö voisi myös ajatella, että tämä on mahdollisuus uuteen alkuun? Ehkä tällä kertaa osaisimme elää paremmin keskenämme, ottaa toiset huomioon, kuluttaa ja vaatia vähemmän ja arvostaa luontoa ja läheisiämme enemmän?
Miksi tämä on niin vaikeaa joillekin?
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Eristyksissä ja ilman sosiaalisia kontakteja ei vaan voi olla lopun ikäänsä. Se ei olisi elämän arvoista. Kaikelle on aikansa. On vaan palattava niin normaaliin arkeen kuin mahdollista ja jatkettava elämää.
Oletkos nyt montakin vuotta jo ollut eristyksissä koronan takia?
No sotavertaus on ihan paikallaan. USAssa koronaan on kuollut jo paljon enemmän ihmisiä kuin Vietnamin ja Korean sodassa kuoli yhteensä.
Ja tuossa vertailtiin kyllä asennetta siihen, että oikeasti pitää rajoittaa jotain minäminäminä-ihmisiltä. Ei uhrimäärää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En taas itse ymmärrä ihmisiä, jotka ei koskaan halua käydä esim. museossa, kirjastossa, konsertissa, elokuvissa tai ravintolassa. Olen yksin elävä ja tottunut siihen että kaupunki ja sen tapahtumat ovat osa elämääni (ja kovasti tähän kannustettiin vielä reilu puoli vuotta sitten!). Nyt sitten pitäisi vaihtaa kaikki kotona oleiluun ja korkeintaan ulkona kävelyyn?
Onko sulla itselläsi yhtään empatiaa kun vaadit että muut muuttaa elämänsä sellaiseksi joka nyt sulle sattuu hyvin sopimaan? Onko kiva tuntea itsensä moraalisesti ylempiarvoiseksi?
Minulla on paljonkin empatiaa, mutta valitettavasti en pysty ajattelemaan länsimaista hyvinvoivaa ihmistä tämän hetken suurimpana kärsijänä. Minä ajattelen asioita kokonaisuuksina, en vain pieniä osasia.
Tottakai elämä tuntuu kurjalta verrattuna aiempaan. Ja tottakai joka ikinen tahtoo nähdä ja kokea vaikka mitä. Enkä ainakaan itse tarkoita, että aivan kaikki (kuten kirjastot, museot, elokuvat) olisi lopetettava kokonaan.
Pystytkö sinä itse tuntemaan empatiaa niitä kohtaan, jotka ovat jo vuosia kärsineet länsimaisten ihmisten elämäntyylistä? Pystytkö ymmärtämään, että kun meidän elämämme hieman pienenee, se samalla parantaa miljoonien ihmisten lisäksi myös luonnon ja eläinten hyvinvointia?
Minkälaisen arvon annat sille?
Suomessa väestö vähenee alhaisen syntyvyyden vuoksi, joten tämä on itsessään jo loistava ekoteko.
Maailmaan syntyy tällä hetkellä noin 6,8miljoonaa ihmistä lisää joka kuukausi.
Eli joka kuukausi syntyy yli Suomen verran saastuttavaa porukkaa lisää.
Vaikka kaikki suomalaiset tappaisivat itsensä ja näin lakkaisivat saastuttamasta, yhdessä kuukaudessa on jo yli saman verran syntynyt maailmaan saastuttavia ihmisiä lisää ja seuraavassa kuukaudessa tuplaten jne.
Väestön vähentäminen maailmassa pitäisikin olla maailman päättäjien ykköstavoite.
Niin kauan, kun se ei ole ja ei tehdä oikeasti tehokkaita toimenpiteitä asialle, niin hyvesignaloijien moraalisaarnat voi jättää omaan arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En taas itse ymmärrä ihmisiä, jotka ei koskaan halua käydä esim. museossa, kirjastossa, konsertissa, elokuvissa tai ravintolassa. Olen yksin elävä ja tottunut siihen että kaupunki ja sen tapahtumat ovat osa elämääni (ja kovasti tähän kannustettiin vielä reilu puoli vuotta sitten!). Nyt sitten pitäisi vaihtaa kaikki kotona oleiluun ja korkeintaan ulkona kävelyyn?
Onko sulla itselläsi yhtään empatiaa kun vaadit että muut muuttaa elämänsä sellaiseksi joka nyt sulle sattuu hyvin sopimaan? Onko kiva tuntea itsensä moraalisesti ylempiarvoiseksi?
Minulla on paljonkin empatiaa, mutta valitettavasti en pysty ajattelemaan länsimaista hyvinvoivaa ihmistä tämän hetken suurimpana kärsijänä. Minä ajattelen asioita kokonaisuuksina, en vain pieniä osasia.
Tottakai elämä tuntuu kurjalta verrattuna aiempaan. Ja tottakai joka ikinen tahtoo nähdä ja kokea vaikka mitä. Enkä ainakaan itse tarkoita, että aivan kaikki (kuten kirjastot, museot, elokuvat) olisi lopetettava kokonaan.
Pystytkö sinä itse tuntemaan empatiaa niitä kohtaan, jotka ovat jo vuosia kärsineet länsimaisten ihmisten elämäntyylistä? Pystytkö ymmärtämään, että kun meidän elämämme hieman pienenee, se samalla parantaa miljoonien ihmisten lisäksi myös luonnon ja eläinten hyvinvointia?
Minkälaisen arvon annat sille?
Suomessa väestö vähenee alhaisen syntyvyyden vuoksi, joten tämä on itsessään jo loistava ekoteko.
Maailmaan syntyy tällä hetkellä noin 6,8miljoonaa ihmistä lisää joka kuukausi.
Eli joka kuukausi syntyy yli Suomen verran saastuttavaa porukkaa lisää.Vaikka kaikki suomalaiset tappaisivat itsensä ja näin lakkaisivat saastuttamasta, yhdessä kuukaudessa on jo yli saman verran syntynyt maailmaan saastuttavia ihmisiä lisää ja seuraavassa kuukaudessa tuplaten jne.

Paitsi että ne miljoonat syntyvät eivät ole länsimaalaisia, eivätkä siten kuluta lähellekään yhtä paljon kuin suomalaiset.
Kaava on yksinkertainen: kulutus pitää tavalla tai toisella saada laskemaan. Sen voi tehdä väkimäärää pienentämällä (koskee lähinnä kehittyviä maita) tai sitten suoraan kulutusta vähentämällä (koskee lähinnä länsimaita).
Tottakai rikkaat länsimaalaiset toivovat, että heidän ei tarvitsisi tehdä mitään, vaan saisivat jatkaa samaa kulutushurmiotaan ja matkusteluaan kuten tähänkin asti ja ikävät rajoitukset hoitaisi joku muu. Minkäänlainen moraalinen oikeutus ei kuitenkaan tee meistä tärkeämpiä ihmisiä, eikä ole mitään syytä, miksi juuri meidän elintapamme pitäisi säilyttää muuttumattomana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En taas itse ymmärrä ihmisiä, jotka ei koskaan halua käydä esim. museossa, kirjastossa, konsertissa, elokuvissa tai ravintolassa. Olen yksin elävä ja tottunut siihen että kaupunki ja sen tapahtumat ovat osa elämääni (ja kovasti tähän kannustettiin vielä reilu puoli vuotta sitten!). Nyt sitten pitäisi vaihtaa kaikki kotona oleiluun ja korkeintaan ulkona kävelyyn?
Onko sulla itselläsi yhtään empatiaa kun vaadit että muut muuttaa elämänsä sellaiseksi joka nyt sulle sattuu hyvin sopimaan? Onko kiva tuntea itsensä moraalisesti ylempiarvoiseksi?
Minulla on paljonkin empatiaa, mutta valitettavasti en pysty ajattelemaan länsimaista hyvinvoivaa ihmistä tämän hetken suurimpana kärsijänä. Minä ajattelen asioita kokonaisuuksina, en vain pieniä osasia.
Tottakai elämä tuntuu kurjalta verrattuna aiempaan. Ja tottakai joka ikinen tahtoo nähdä ja kokea vaikka mitä. Enkä ainakaan itse tarkoita, että aivan kaikki (kuten kirjastot, museot, elokuvat) olisi lopetettava kokonaan.
Pystytkö sinä itse tuntemaan empatiaa niitä kohtaan, jotka ovat jo vuosia kärsineet länsimaisten ihmisten elämäntyylistä? Pystytkö ymmärtämään, että kun meidän elämämme hieman pienenee, se samalla parantaa miljoonien ihmisten lisäksi myös luonnon ja eläinten hyvinvointia?
Minkälaisen arvon annat sille?
Suomessa väestö vähenee alhaisen syntyvyyden vuoksi, joten tämä on itsessään jo loistava ekoteko.
Maailmaan syntyy tällä hetkellä noin 6,8miljoonaa ihmistä lisää joka kuukausi.
Eli joka kuukausi syntyy yli Suomen verran saastuttavaa porukkaa lisää.Vaikka kaikki suomalaiset tappaisivat itsensä ja näin lakkaisivat saastuttamasta, yhdessä kuukaudessa on jo yli saman verran syntynyt maailmaan saastuttavia ihmisiä lisää ja seuraavassa kuukaudessa tuplaten jne.
Väestön vähentäminen maailmassa pitäisikin olla maailman päättäjien ykköstavoite.
Niin kauan, kun se ei ole ja ei tehdä oikeasti tehokkaita toimenpiteitä asialle, niin hyvesignaloijien moraalisaarnat voi jättää omaan arvoonsa.
Tuo on ilmastofasismia. Tänne kyllä mahtuu isompikin väkiluku. Mutta ei nykyisellä elintasolla. Elintaso on se josta valitettavasti pitää karsia, jotta kaikki voisimme elää sopisoinnussa. 60 prosenttia maailman nisäkkäistä on ihmisen pitämää karjaa. Noin 30 prosenttia nisäkkäistä puolestaan on ihmisiä, ja ainoastaan 4 prosenttia maailman eläimistä villieläimiä. Pelkällä lihansyönnin vähentämisellä on huomattavat ympäristövaikutukset, puhumattakaan lentomatkailun, elektroniikan, pikamuodin yms tuotannon rajoittamisesta. Länsimaisen ihmisen ei ihan oikeasti tarvitse vaihtaa sitä puhelinta parin vuoden välein.
Meillä ainakin on ongelmana se, että lapsen tutkimukset, kuntoutus ja hoito erikoissairaanhoidossa on ollut tauolla nyt yli puoli vuotta ja seuraukset maksaa lapsi (ja toki yhteiskunta).
Matkustelua tai festareita emme kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset osaavat laskea todennäköisyyksiä ja suhteuttaa asioita. Valtaosassa suomea ei korona ole aiheuttanut minkäänlaista haittaa. Täällä jää auton alle todennäköisemmin kuin kuolee koronaan, eikä kukaan silti vaadi autoilua kiellettäväksi.
Ihminen ei pysty elämään jatkuvassa pelossa, koska kaikki eläminen on riskialtista. Surettaa ihmiset, jotka pelkäävät aina sitä mitä käsketään, ja jotka ovat täysin tyytyväisiä mihin vain oman elämänsä rajoituksiin, että jokin heidän kannaltaan täysin kuvitteellinen uhka poistuisi. He suorastaan vaativat sitä. sittne ihmetellään, miksi monessa maassa on diktatuuri ja miksi ne ei kapinoi. Ei ne kapinoi, koska kokevat olevansa turvassa, kun joku käskee ja kertoo ja suojelee uhalta.
Luitko keskustelua lainkaan, ennenkuin kommentoit? Aloituksessa ei edes mainita koronaa!
Nyt oli puhe siitä, millaiseksi maailma voisi muuttua, jos ihmiset uskaltaisivat ottaa muutoksen vastaan, eivätkä väkisin roikkuisi menneessä.
Tämä keskustelu ei liity mitenkään siihen, onko todennäköisempää kuolla autossa vai koronaan, vaan esimerkiksi siihen, miksi länsimainen ihminen oikeuttaa shoppailunsa ja matkailunsa edelleen, vaikka tietää siitä aiheutuvat kärsimystä ja luonnon tuhoutumista, ja vaikka on nyt poikkeusolojen aikana päässyt konkreettisesti näkemään, miten luonto alkaa toipumaan heti kun ihminen malttaa antaa sille mahdollisuuden.
Aloituksen tarkoitus oli herättää keskustelua siitä, miksi jotkut ihmiset ovat täysin kykenemättömiä asettumaan muiden asemaan ja näkemään hyvää missään muualla kuin entisessä, etuoikeutetussa elämässään.
Ennen koronaa paasattiin kertakäyttökulttuurista, nyt oikeutetaan kertakäyttömaskit normaaliin arkiseen käyttöön. Äkkiä laskin, että jos jokainen suomalainen käyttää päivässä 2 maskia niin se on 3,5 miljardia maskia vuodessa. Miettikää sitä roskan määrää mitä noista tulee. Saati valmistukseen käytettävä energia. Desinfiointiaineita kulutetaan järjettömät määrät, mietikkää sitä muoviroskan määrää ja kertokaa miten tämä pelastaa luontoa?
Vierailija kirjoitti:
Itse jotenkin uskon että normaaliin palautuminen kyllä tapahtuu, sotia ja pahoja kulkutauteja on ollut maailmassa aiemminkin ja silti ajan kanssa niistä on päästy yli.
Näistä asioista keskustellessa minua häiritsee hiukan se syyllistää sävy mikä näissä keskusteluissa on. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita ja unelmia ja jokaiselle ne ovat tärkeitä.
Minulla on käynyt tuuri, enkä ole hirveästi kärsinyt tästä tilanteesta. Mutta pitkään haaveilemani vuosi ulkomailla töissä kyllä kariutui tänä vuonna ja toivon että saisin joskus myöhemmin mahdollisuuden siihen. Minulla on myös ystäviä jotka harrastavat porukalla erilaisia kulttuuririentoja ja he kärsivät tästä paljon. Sienien poiminta ja ooppera eivät ole samanlaisia asioita, eikä voida olettaa että ihmiset jotka rakastavat oopperaa, ilomielin vaihtavat sen sienestykseen.
Minua taas häiritsee se, että ihmiset jotka ovat valmiita uhrauksiin ja tekevät parhaansa, ohitetaan suunnilleen olankohautuksella ja kuittaamalla, että "ihan kiva, mutta me ei kaikki unelmoida samoista asioista."
En minäkään (ei tietääkseni kukaan) näitä asioita tee sen takia, että unelmoin mahdollisimman ankeasta elämästä. Teemme näitä asioita siksi, että tajuamme maailman tilan ja haluamme omalta osaltamme auttaa muutoksessa. Usko pois, minä haluan nähdä maailmaa, syödä ravintoloissa, viettää vapaata ja murheetonta aikaa ja vain nauttia! Mutta en pysty esittämään, etten näe niitä ongelmia, joita tuon kiiltokuvaelämän takana on. Länsimaista unelmaa ei pysty rakentamaan ilman, että sen perustuksina on valtava määrä orjatyöhön pakotettuja köyhiä, lapsityövoimaa, pahoinvointia, saasteita, jätelauttoja, kuolevia meriä, eläinrääkkäystä, hyväksikäyttöä, sortamista, väkivaltaa, ilmastonmuutosta, sukupuuttoa ja kaadettuja sademetsiä.
Monet muutokset ovat olleet todella vaikeita ja vaatineet paljon, mutta en ole antanut oman egoistisen haluni mennä järjen edelle. Tottakai jokainen haluaa kaikkea mahdollista! Tottakai jokainen haluaa mahdollisimman mukavan elämän! Eikä muutoksen kuulukaan tapahtua riemusta kiljuen, mutta koulutettujen, järkevien ihmisten pitää silti pystyä avaamaan silmänsä ja ymmärtää, että muutos on vaikeudestaan huolimatta pakollinen.
Millaiseksi sinä ajattelet tämän maailman, jos mitään ei ole tarvetta muuttaa?

Kun ottaa huomioon vaikkapa ne miljardit peruuntuneet kerosiinilitrat ilmakehästä ja suurkaupunkien saastesumun hälveneminen autojen jäädessä parkkipaikoille, niin sanoisin, että tuo sinun huolenaiheesi on mittakaavaltaan ehkä hyttysen pieru. Enkä edes tiedä pierevätkö hyttyset.

No kertojan mitä sinä haluat että teemme? Mielellään kiihkottomasti, koska viestisi jää pahasti vihaisen ja syyllistävän tekstin varjoon.

ai tälläkään hetkellä lentokoneet eivät lennä? Tänäänkään ei suomalaiset menneet autoilla töihin? Kiinan tehtaat edelleen kiinni? Miten ne kiinamaskit on rahdattu tänne takapajulaan? Kuitenkin maskisuositukset ovat päällä ja typerää sanoa, että on hyttysen pieru jos mukaan otetaan koko maapallon väestön maskienkäyttö.
"eikö voisi myös ajatella, että tämä on mahdollisuus uuteen alkuun? Ehkä tällä kertaa osaisimme elää paremmin keskenämme, ottaa toiset huomioon, kuluttaa ja vaatia vähemmän ja arvostaa luontoa ja läheisiämme enemmän?"
Voi ajatella, mutta ei tuollaista maailmaa tule koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset osaavat laskea todennäköisyyksiä ja suhteuttaa asioita. Valtaosassa suomea ei korona ole aiheuttanut minkäänlaista haittaa. Täällä jää auton alle todennäköisemmin kuin kuolee koronaan, eikä kukaan silti vaadi autoilua kiellettäväksi.
Ihminen ei pysty elämään jatkuvassa pelossa, koska kaikki eläminen on riskialtista. Surettaa ihmiset, jotka pelkäävät aina sitä mitä käsketään, ja jotka ovat täysin tyytyväisiä mihin vain oman elämänsä rajoituksiin, että jokin heidän kannaltaan täysin kuvitteellinen uhka poistuisi. He suorastaan vaativat sitä. sittne ihmetellään, miksi monessa maassa on diktatuuri ja miksi ne ei kapinoi. Ei ne kapinoi, koska kokevat olevansa turvassa, kun joku käskee ja kertoo ja suojelee uhalta.
Luitko keskustelua lainkaan, ennenkuin kommentoit? Aloituksessa ei edes mainita koronaa!
Nyt oli puhe siitä, millaiseksi maailma voisi muuttua, jos ihmiset uskaltaisivat ottaa muutoksen vastaan, eivätkä väkisin roikkuisi menneessä.
Tämä keskustelu ei liity mitenkään siihen, onko todennäköisempää kuolla autossa vai koronaan, vaan esimerkiksi siihen, miksi länsimainen ihminen oikeuttaa shoppailunsa ja matkailunsa edelleen, vaikka tietää siitä aiheutuvat kärsimystä ja luonnon tuhoutumista, ja vaikka on nyt poikkeusolojen aikana päässyt konkreettisesti näkemään, miten luonto alkaa toipumaan heti kun ihminen malttaa antaa sille mahdollisuuden.
Aloituksen tarkoitus oli herättää keskustelua siitä, miksi jotkut ihmiset ovat täysin kykenemättömiä asettumaan muiden asemaan ja näkemään hyvää missään muualla kuin entisessä, etuoikeutetussa elämässään.
Ennen koronaa paasattiin kertakäyttökulttuurista, nyt oikeutetaan kertakäyttömaskit normaaliin arkiseen käyttöön. Äkkiä laskin, että jos jokainen suomalainen käyttää päivässä 2 maskia niin se on 3,5 miljardia maskia vuodessa. Miettikää sitä roskan määrää mitä noista tulee. Saati valmistukseen käytettävä energia. Desinfiointiaineita kulutetaan järjettömät määrät, mietikkää sitä muoviroskan määrää ja kertokaa miten tämä pelastaa luontoa?
Kun ottaa huomioon vaikkapa ne miljardit peruuntuneet kerosiinilitrat ilmakehästä ja suurkaupunkien saastesumun hälveneminen autojen jäädessä parkkipaikoille, niin sanoisin, että tuo sinun huolenaiheesi on mittakaavaltaan ehkä hyttysen pieru. Enkä edes tiedä pierevätkö hyttyset.
ai tälläkään hetkellä lentokoneet eivät lennä? Tänäänkään ei suomalaiset menneet autoilla töihin? Kiinan tehtaat edelleen kiinni? Miten ne kiinamaskit on rahdattu tänne takapajulaan? Kuitenkin maskisuositukset ovat päällä ja typerää sanoa, että on hyttysen pieru jos mukaan otetaan koko maapallon väestön maskienkäyttö.
Pahoitteluni, luulin sinun puhuvan korona-tilanteesta, eikä vain tästä hetkestä.
Itse viittasin niihin miljoonien ihmisten peruttuihin työmatkaruuhkiin ja huvilentoihin, joiden hiilijalanjälki on tähtitieteellinen verrattuna kasvomaskien valmistukseen ja käsidesin jakeluun.
Vierailija kirjoitti:
Defenssit on yksi asia. Että ihmisen mieli suojelee häntä niin voimakkaasti, että ei kertakaikkiaan kykene käsittämään sitä kärsimyksen määrää, jota korona tuottaa ja sitä, miten vakava asia oikeasti on kyseessä. Jos kohtaa totuuden, joutuu kohtaamaan silmästä silmään oman kuolemansa ja rajallisuutensa.
Toinen juttu on tietty sekin, että viestintä on alusta saakka ollut valheellista ja vähättelevää. Jos on asiaa seurannut vain otsikkotasolla, saattaa olla käsitys, että
- kyseessä on keskimäärin lievä tauti
- vaarallinen lähinnä riskiryhmille
- suurin osa sairastaa lievänä
- lapset eivät juuri sairastu tai tartuta
- ei leviä hengitysilmassa
- rajoitukset on purettu joten vaara on ohi
- kaikki kuitenkin sairastaa sen jossain vaiheessa
Mikään näistä ei ole totta, mutta näin on keväällä uutisoitu. Jostain syystä. Joten jos on sisäistänyt nämä väittämät ja monet aidosti ovat, miksipä silloin miettiä asiaa yhtään sen enempää.
Totuushan on että Marinin hallitus ja THL ovat hässineet tämän homman jo keväällä - helmikuussa - reisille niin lahjakkaasti, että ymmärtävät nyt itsekin, että mitään ei oikein ole tehtävissä. Laissez-faire, antaa koronan tulla, on uusi strategia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eristyksissä ja ilman sosiaalisia kontakteja ei vaan voi olla lopun ikäänsä. Se ei olisi elämän arvoista. Kaikelle on aikansa. On vaan palattava niin normaaliin arkeen kuin mahdollista ja jatkettava elämää.
Oletkos nyt montakin vuotta jo ollut eristyksissä koronan takia?
Huoh. Niitä vuosia on edessä monta. Paitsi tietysti niiden mielestä joiden mukaan pomminvarma rokote on ihan nurkan takana. Se ei taas ole realiteetti joten heidän mielipiteellään ei ole väliä.
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta tää koronapaniikki ja hysteria on psyykkisesti sairaiden ihmisten pakkomielle. Aikansa kutakin. Ei tässä ole jokaiseen flunssaan mielenkiintoa pysähtyä.
Ai onko siis Kiinan, Euroopan maiden ja Amerikan jne. johtajat ja päättäjät myös paniikissa? Entä sairaaloiden henkilökunta kun ei kaikki ehdi hoitamaan? Onko hekin paniikissa?
Älä ny viitti!
Vierailija kirjoitti:
Tyhmät ihmiset ovat tutkitusti sopeutumattomia. Tyhmiä ihmisiä lienee vähintään 95%.
Miksi pitää heti lähteä haukkumislinjalle? Osa ihmisistä ahdistuu muutoksista ja epävarmuudesta helpommin kuin toiset, eivätkä voi sille yhtään mitään. Sinäkään et voi sille yhtään mitään, vaikka kuinka yrittäisit ylentää itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Duunikaveri aikoo perheineen ehdottomasti matkustaa parin viikon kuluttua Kreikkaan koska loman siirto veisi kuulema puolet rahoista. Kreikka edelleen ns. turvallinen maa eli saa matkustaa ja matkatoimisto ei ole peruuttanut joten olisi hänen mielestään hulluutta heittää rahaa hukkaan.
Toivottavasti kerrot kaikille, että palatessaan heillä on mahdollisesti covid-19. Voivat he toki saada tuon taudin täälläkin.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmät ihmiset ovat tutkitusti sopeutumattomia. Tyhmiä ihmisiä lienee vähintään 95%.
Yksi älykkyyden tunnusmerkki on, kuinka sopeutuu muutoksiin. Se on myös pärjäämisen tunnusmerkki. Rottakin pärjää kaikkialla, koska se sopeutuu nopeasti vallitseviin olosuhteisiin, eikä toimi aina samalla tavalla.