Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on hirviölapsi enkä tajua miten pärjään sen kanssa.
10.08.2013 |
Tämä lapsi on täysin mahdoton. Joka asiassa taistelee, ei tottele, hajottaa, on ilkeä. Lyö sisaruksiaan, rikkoo heidän tavarat, karkailee, sammuttaa tietokoneen vaikka joku muu käyttää sitä, ei syö, varastaa herkkuja jne.
Minä en saa tähän lapseen mitään otetta. On kasvatettu ja rakastettu kuten muutkin, on saanut samat rangaistukset kuin muutkin, vaan mikään ei toimi.
Päiväkodissa käyttäytyy hyvin, suorastaan mallikelpoisesti, saa kehuja siitä. Olemme käyneet erilaisilla terapeuteilla ja aina todettu terveeksi lapseksi.
Mutta ei tuo ole normaali. Mä en jaksa sitä enää. Hänellä on nytkin voimassa pelikielto (kaikki laitteet), karkkipäivät on menetetty, ei tv:tä, jäähyllä istuu nyt, vaan kun mikään ei tehoa. Jos olisi entisaika, antaisin risulla persuuksille vaan kun ei voi.
Nyt on lisäksi alkanut kakkailla tahallaan housuun (tahallista, ei vahinkoja), sitä tapahtuu useamman kerran päivässä. Ei kylässä, ei mummulassa, ei hoidossa, vain kotona.
Siitä ei ole kyse että ei saisi huomiota, kyllä saa. On pidetty sylissä, on paijattu, on rakastetty, on pidetty kuri, vaan kun ei mikään toimi. Mun pää ei kestä tätä jatkuvaa vääntöä kuukaudesta toiseen. Olen ihan loppu ja tekisi mieli vain huutaa tuolle pennulle.
Hieman helpotti tämä purkaus. Kerään voimia uloslähtöön (taas jotakin kivaa odotettavissa). Muut sisarukset jo välttelevät tämän yhden seuraa kun on niin kamala, alkaa keinot loppua.
Kommentit (63)
Moi! Olin tuollainen lapsena. Myös teininä, tosin en kakkaillut housuun :D
Ihan normaali aikuinen minusta kasvoi kuitenkin, tosin vähän vaikeuksien kautta mutta kuitenkin.
Vaikka minua huomioitiin niin minua ei koskaan huomioitu kotona yksilönä. Kanssani ei keskusteltu niin kuin ihmisten kanssa keskustellaan eikä vanhempani koskaan oikeasti tunteneet minua ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset tosiaan nauttivat ihan kahdenkeskisestä ajasta vanhemman kanssa. Millainen lapsesi on silloin, kun menet hänen kanssaan kahdestaan johonkin kivaan paikkaan? Meillä kyllä riittää jo sekin, että yksi lapsista pääsee äidin kanssa vaikka kirpputorille. Meillä on pari hankalaa lasta (ei tosin aivan noin pahasti kuin teillä), mutta yksinään ovat kuin enkeleitä. Yritän panostaa siihen, että kaikki lapset saavat välillä olla äidin tai vaikka isän kanssa kahdestaan.
Lyhyesti: minusta tuo kuulostaa huomion hakemiselta. Onko sinulla aikaa olla tämän lapsen kanssa ihan kahden kesken? Auttaisiko se MInkä ikäinen lapsukaisesi on? Kukaan lapsi ei ole syntynyt hirviöksi, älä huoli siitä.
Joku sitä lasta ahdistaa, ei ne muuten kakkaile housuun tahallaan. Jos lapsi on todettu terveeksi (ei ole aistiongelmia, dysfasiaa, autisminkirjon ongelmia, kognitiivinen taso on normaali jne.), hänen ympärillään on jotain vialla (Huonosti kasvatettu, hyväksikäytetty, liikaa vaadittu, laiminlyöty, jne.)
Kun kerran entiset keinot eivät tepsi, kannattaa etsiä uusia. Lue vaikka Ross w. Greenen kirja "Tulistuva lapsi" ja mieti, mikä teillä on päämäärä ja a, b, ja c-suunnitelma sinne pääsemikseksi.
Se piiskaaminen ei muuten ole huono vaihtoehto ainoastaan siksi, että se on kiellettyä, vaan myös siksi, että se useammin pahentaa tämmöisiä ongelmia kuin auttaa niissä.
Minullekin tuli ihan ensimmäiseksi mieleen, että lapsi kaipaa erityishuomiota vanhemmilta. Lapsetkin ovat yksilöitä, jollekin riittää vähempi ja joku taas tarvitsee huomiota enemmän. Kokeilkaa viettää aikaa lapsen kanssa ihan kahden. Käykää pyöräilemässä, kiinnostukaa lapsen asioita (pelaa vaikka kaksi lapsen kanssa hänen tietokonepeliään) jne...
Minulle tuli mieleen, että noin stressaavassa tilanteessa vanhemmat helposti ajautuvat negatiiviseen kierteeseen. Lapsi turtuu kaikkiin kieltoihin ja rangaistuksiin. Kokeilkaa välillä positiivisen kautta. Muista aina sanoa jos on vähänkin aihetta kiitokseen tai kehuihin: "Kiitos kun toit äidille sakset, kiva kun silitit siskon hiuksia, kylläpä piirsit hienon avaruusaseman laitetaanko se seinälle". Jos lapsi käyttäytyy vaikka minuutinkin hienosti niin mainitse. Jos olet vaikka lapsen kanssa pihalla ja tapaatte naapurin tädin niin voit vaikka lapsen kuullen sanoa tädille että olit "Pertistä" niin ylpeä kun hän osasi ensimmäistä kertaa kaataa maidon lasiin itse. Ole lapselle iloinen ja nauravainen. Kokeile vaikka joskus kutitella kiukuttelevaa lasta. "Jos ei tuo parkuminen lopu niin saat rangaistukseksi kutitusta eikä se lopu koskaan!"
Oletko kokeillut aikalisää tai jäähyä rangaistuksena. Varmaan olet. Mutta joidenkin lasten kohdalla se on toiminut ihan hyvin. Selität lapselle, että meille tulee kotiin nyt jäähypenkki ja sinne joutuu aina vaikka 5 minuutiksi kun on tehnyt jotain kodin sääntöjen vastaista. On tärkeää että lapselle selitetään tarkasti ne kielletyt asiat (lyöminen, tavaran rikkominen, rumat sanat...). Sitten voisitte vaikka sopia että huonosta käytöksestä annetaan aina ensin yksi varoitus ("Pertti, saat varoituksen koska löit Liisaa. Seuraavasta varoituksesta joudut jäähytuoliin.") Näin lapsi saa tiedon huonosta käytöksestä ja tilaisuuden korjata sitä välittömästi. Jos huono käytös ei lopu ensimmäiseen varoitukseen, viet lapsen jäähytuoliin. Istutat paikalleen ja sanot että sait 5 minuutin jäähyn koska löit Liisaa. Painota että se on kiellettyä. Jäähyn jälkeen pyydetään anteeksi. Jos lapsen on hankala sanoa sana "anteeksi" niin voitte vaikka alkuun sopia että aikuinen kysyy lapselta "haluatko pyytää Liisalta anteeksi" ja anteeksipyynnöksi riittää että lapsi nyökkää tai sanoo "joo". Tuon jälkeen asia on sovittu eikä siihen enää missään vaiheessa palata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on autisminkirjon häiriötä sairastava lapsi ja allekirjoitan tuntemuksesi täysin. Raivostuttaa, kun periaatteessa älykäs ja suloinen eskari kakkaa housuun tai sotkee ulosteellaan, inttää vastaan kaikesta, saa älyttömiä raivareita jokaisesta jutusta joka ei mene hänen mielensä mukaan eikä pysty tuntemaan esim. häpeää vaan suuttuu vaan lisää...käy tuntemattomiin käsiksi hetken mielijohteesta (esim. vaatteiden repiminen 3 vuotta vanhemmalta lapselta: "halusin leikkiä piilosta"..pitäisikö uskoa vai ei??), ei pysty keskittymään jossei vieressä ole jatkuvasti aikuista ohjaamassa toimintaa, unohtelee kaiken, raivarit tulee jos lempipaita on pesussa ja joku uusi pitäisi laittaa päälle (vaate on "uusi" viikkokausia, välttelee sen käyttöä ja voi piilottaa sen myös). Puhuu yleiskieltä, nalkuttaa aikuisille ja huolehtii asioista, joista aikuisten kuuluu huolehtia. *pää räjähtää*
Se, mikä ärsyttää kaikessa eniten, on miten vaikea Suomessa on saada tämmöiselle lapselle apua! Meillä on ammattitaitoiset psykiatrit ym. pitkillä koulutuksilla eivätkä hekään osaa nähdä sen läpi, että saadessaan jatkuvan huomion itseensä, lapsemme on ihanteellinen ja helppo tapaus. "Kivasti leikki kanssani". Samoin se, että 6-vuotias ei kykene spontaaniin yhteisleikkiin tai että joka leikissä toistuu sama teema, ei huolestuta ketään. Kun lapsi pyytää minua leikkimään, se on käytännössä sitä että katson kun hän leikkii. Kun psykiatrille tms. yrittää jutella näistä, tulee kummastunut ilme takaisin ja kysely omasta lapsuudesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.08.2013 klo 10:48"]
Hirviölapsella on hirviöäiti.
[/quote]
Vahingossa ainoin tälle idioottimaiselle kommentille ylöspäinpeukkua. Tarkoitus oli alas. Idiooteilla on idioottimaisia kommentteja.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2013 klo 10:55"]
Meillä on autisminkirjon häiriötä sairastava lapsi ja allekirjoitan tuntemuksesi täysin. Raivostuttaa, kun periaatteessa älykäs ja suloinen eskari kakkaa housuun tai sotkee ulosteellaan, inttää vastaan kaikesta, saa älyttömiä raivareita jokaisesta jutusta joka ei mene hänen mielensä mukaan eikä pysty tuntemaan esim. häpeää vaan suuttuu vaan lisää...käy tuntemattomiin käsiksi hetken mielijohteesta (esim. vaatteiden repiminen 3 vuotta vanhemmalta lapselta: "halusin leikkiä piilosta"..pitäisikö uskoa vai ei??), ei pysty keskittymään jossei vieressä ole jatkuvasti aikuista ohjaamassa toimintaa, unohtelee kaiken, raivarit tulee jos lempipaita on pesussa ja joku uusi pitäisi laittaa päälle (vaate on "uusi" viikkokausia, välttelee sen käyttöä ja voi piilottaa sen myös). Puhuu yleiskieltä, nalkuttaa aikuisille ja huolehtii asioista, joista aikuisten kuuluu huolehtia. *pää räjähtää*
Se, mikä ärsyttää kaikessa eniten, on miten vaikea Suomessa on saada tämmöiselle lapselle apua! Meillä on ammattitaitoiset psykiatrit ym. pitkillä koulutuksilla eivätkä hekään osaa nähdä sen läpi, että saadessaan jatkuvan huomion itseensä, lapsemme on ihanteellinen ja helppo tapaus. "Kivasti leikki kanssani". Samoin se, että 6-vuotias ei kykene spontaaniin yhteisleikkiin tai että joka leikissä toistuu sama teema, ei huolestuta ketään. Kun lapsi pyytää minua leikkimään, se on käytännössä sitä että katson kun hän leikkii. Kun psykiatrille tms. yrittää jutella näistä, tulee kummastunut ilme takaisin ja kysely omasta lapsuudesta!
[/quote]
ette te mitään psykiatria tarvitse, vaan neurologin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä lapsi vaistoo, että häntä vihataan ja huomiota haetaan keinolla millä hyvänsä.. aika itseään ruokkiva ongelma..
Miksi lapsen ikää ei ole mainittu? 2- 6 v ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina ei ole yhtä ainoaa keinoa joka tepsisi kaikkiin tilanteisiin, vaan joutuu soveltamaan mikä milloinkin sopii.
Minun lapseni oli pienenä alle kouluikäisenä ollessaan ihan järkyttävä duracellpupu, aamun virkku, illan virkku, yltiöpäinen tekemään vaikka mitä, villi, riehuja, ja etenkin tilanteissa jolloin olisi pitänyt olla rauhallinen niin superriiviö oli vauhdissa.
Olin ihan helisemässä hänen takiaan mitä ihmettä tehdä. Matkalla metrossa kun hän riehui, kaksi mummoa, nämä olivat eri kerrat ja eivät liittyneet toisiinsa. Niin nämä mummot sanoivat molemmat minulle ettei minun kannata olla huolissaan, kyllä poikasi siitä rauhoittuu. Kertoivat itsellään olleen todella rasittavat villit lapset ja neuvoivat ohjeen: Selvät rajat ja rakkautta. Molempien pojat olivat olleet sitten murrosiässä mitä rauhallisempia.
No, olin yrittänyt poikaani kaiken. Paitsi viimeisimpänä keinona kokeilin seuraavaa: kun tällainen kamala tilanne taas tuli, mitä nyt milloinkin sattui, otin poikani syliini ja hellästi mutta päättäväisesti kiedoin käteni hänen ympärilleen niin ettei hän pääse rimpuilemaan irti (siinä olikin pitelemistä) ja aloitin joka ikinen kerta puhumaan seuraavasti: "Äiti rakastaa sinua, mutta.... ja selitin todella tyhjentävästi miksi mitäkin ei saa tehdä. Kysyin ymmärsikö hän mitä minä tarkoitan ja vaikka hän sanoi ymmärtävänsä mutta alkoi edelleen kiemurrella sylissä en päästänyt menemään vaan pidin niin kauan kuin tarvittiin että hän rauhoittui kokonaan. Jos päästettyäni vapaaksi sama ikävä riehuminen jatkui otin välittömästi uudestaan syliin ja aloitin ihan saman lempeän rakkaudellisen saarnan uudestaan: "Äiti rakastaa sinua, mutta.....et voi tehdä näin.... koska.... ja äärimmäisen selkeät perustelut miksi ei saa tehdä. Sanoin että voin puhua tätä vaikka ikuisuuden niin kauan kuin tarvitaan että ymmärrät miksi jotakin ei saa tehdä. Tätä systeemiä sitten sain toistaa kunnes yksinkertaisesti hän kyllästyi riehumaan kun siitä tuli tämä ikävä Rakkaudellinen syli jossa sai kuulla kyllästymiseen asti miksi jotakin pahaa ei sitten saa tehdä :D
Tätä jatkui sitten koko uhmaiän, mutta helpottui koko ajan ajan kanssa. Lopulta koulussa ekalla luokalla ollessaan rauhoittui rauhoittumistaan. Murrosikäisenä hän oli ihan normaali, ei mitään murrosikä rähinää edes. Tänä päivänä on 23 vuotias ja mitä rauhallisin normaali nuori mies.
Voimia teille kaikille äideille :)
vie lapsi neurologisiin tutkimuksiin
t. kohtalotoveri, jonka lapsella on lääkitys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vie sinne ja tänne ja hae diagnoosi. Entä sitten? Oletko oskaan kokeillut sitä että annat lapselle vastuuta omista teoistaan. Jos kakkaa housuun niin mennäänpä pesemään kakkahousut. Laita kädet pesuveteen ja hinkkaamaan vaan kakkatahrat pois. Jos lapsi kiusaa muita ja terrorisoi niin tee asiasta numero todella. Kaikki keskeytetään tämän lapsen takia ja hän myös saa tietä siitä kuten muutkin. Syyllistä hänet kunnolla äläkä vain korjaa hänen tuhmuuksiaan. Älä välttele tilanteita joissa tulisi riitaa. Anna pahimman mahdollisen mokan tapahtua ja sitten syyllistä. Jos lapsi lyö toista lasta niin vie uhri lääkäriin ja ota tämä pikku terroristi mukaan. Sitten lääkärille ja hoitajille selität että kuka teki ja mitä. Läkärikulut tietty vähennät hänen synttärirahoistaan ja viikkorahoistaan. Pidä meteliä asiasta, älä suostu yhden ipanan terrorisoitavaksi.
Te, joita ei oikein oteta lapsen kanssa tosissaan, oletteko videoineet menoa kotona ja näyttäneet terapeutille / neurologille / mille ikinä tutkivalle taholle, joka ei lyhyessä vastaanottotilanteessa näe koko kuvaa lapsesta, joka osaa vedättää tutkijaa? Minä pistäisin videokameran rullaamaan ja näyttäisin "parhaat" tyypilliset palat siitä arjesta lapsen kanssa, jos alkaisi tilanne avautua sillä.
Minäkin veisin ap:n sijassa lapsen neurologille, kuulostaa että voisi olla jotain taustalla. Neuvolassa kannattaa puhua, voitte saada lähetteen ainakin tomintaterapeutin arvioon. Tosin tuo huomionhaku ja negatiivisuuden kierre on tunnistettavissa myös meillä...itse olen siihen syyllistynyt ja välilä vieläkin väsyneenä. Kaikki korostettu lempeys auttaa meidän riiviöön paljon paremmin kuon jatkuva jäähyttäminen yms. Meillä lapsi käy toimintaterapiassa, joten kaikenlaista pientä petrattavaa oikeasti on, mutta mihinkään diagnooseihin ei näin pienen kanssa ole (vielä?) lähdetty. Otan vastaan kaiken avun, mitä lapselle saan, vaikka välillä toimintaterapeutin suorasukaiset arviot lapsesta ärsyttävätkin.
Jos lapsella on jokin neurologinen ongelma tai hän on häiriintynyt tai muuta vastaavaa diagnosoitavaa niin ei hän ole koulussa tai päiväkodissa normaali tai jopa kiitettävän tasoa ja sitten kotona hirviö. Miettikää nyt.... Antaa lapsen kantaa vastuu teoistaan, hän on ihan terve, vieläpä fiksu koska osaa noin äiskää vedättää.
Nyt on pakko vastata kun osui ja upposi meillä oli tuollaista tytön kanssa vuosi sitten. Olin hermoromahduksen partaalla ja olo oli voimaton. Päätin ottaa kurriin käännöksen ja antaa lapselle niin paljo huomiota kun pystyin. Sai valvoa äidin kanssa vähän myöhempään kaksin ja tulla saunaan ja kauppaan mukaan. Teimme paljon asioita ja hellimme paljon. Aluksi näytti että ei mitään vaikutusta ollut mutta kuukauden kuluttua meillä oli kuin eri lapsi! Kyse oli meillä siis huomionhausta ja mustsukkaisuudesta pikkusiskoa kohtaan. Nyt kaikki asiat loistavasti ja tytön kanssa voi keskustella asioista jotka harmittavat. Iltaisin köllötellään nykyisi aina hetki ja jutellaan kaikesta jotta tyttö voi kertoa jos joku painaa mieltä ja saa hetkeski ainaki arkenakin Jakamattoman huomion.
Mä luulen, että tolla lapsella on hirviömutsi...
Onko muut lapsesi tyttöjä ja tämä poika?
Alue: Aihe vapaa
Minkä ikäinen lapsi? Voisitteko mennä vielä kerran lääkärille tms? Ette saa apua tilanteeseen ulkopuolelta jos ei ole todistetta hankaluuksista kotikäytöksessä. Pystyisikö hänen kanssaan jo kahden kesken juttelemaan missä mättää? Kirjoita vaikka paperille etukäteen kysymyksiä. Lapsen kanssa ne pitää olla aika suppeita eli ei mitään "Tuntuuko sinusta kivalle olla kotona?" vaan "Onko sinusta mukavaa leikkiä X:n kanssa?". Myöskään kysymykset jotka viittaavat pitkälle menneisyyteen eivät toimi, alle kouluikäiseltä on turha kysellä mitään "Miksi olit viime tiistaina huonolla tuulella?".
Oletan että teillä on aika paljon lapsia, joten ongelmt voivat tulla ihan huomion jakamisesta kaikkien kesken. Jokainen lapsi tarvitsee myös kahdenkeskistä aikaa, edes 5 minuuttia päivässä. Lapsikin on yksilö, ei vain lapsikatraan osa.