Miksi työnteosta ei enää pidetä?
Mikä on mielestäsi suurin syy siihen, että työnteko koetaan raskaana ja haaveillaan taloudellisesta riippumattomuudesta?
Vielä 80-l äidit ja isät kävi töissä sen kummempia miettimättä, välillä saletti työkaverit, mutta ei kukaan jäänyt töistä pois.
Mikä on muuttunut?
Kommentit (166)
Veikkaan ettei työnteosta aiemminkaan tykätty, mutta luterilainen etiikka piti ihmiset kurissa. Vapaa-ajalle on tullut laajemmin tapoja viettää aikaamme. Lisäksi työelämän epävarmuus vaikuttanee myös työhön sitoutumiseen. Ennustavat myös, että jatkossa ihmisillä olisi useampi ammatti työelämänsä aikana.
Toisaalta elintason parantuessa tietty downshiftauskin houkuttelee. Mihin ihminen tarvitsee lisää rahaa kunhan kattaa ns. pakolliset menot?
Mua kiinnostais työnteko, mut en tiiä miten pääsisin johonkin firmaan.
Verotus. Ei huvita tehdä niska limassa hommia kun verottaja ryöstää puolet.
Itse en jaksa enää kaiken maailman pässejä. Toivon että osa yrityksistä uppoaa kuin kivi, ehkä sitten aletaan miettiä miten toimitaan.
Siitä ei makseta mitään enää. Perkele, talkoilla pitäisi tehdä ja muka tykätä siitä.
Työntekijöitä käytetään tänä päivänä "resursseina" välittämättä siitä mistä he itse ovat kiinnostuneita ja mitä asiantuntemusta heillä on. Arvostetuimmatkaan työntekijät eivät saa tehdä sitä mistä ovat kiinnostuneita ja mitä osaavat, vaan heille kasataan kaikki tehtävät, jolloin uupuvat tai vaihtavat työpaikkaa.