Miksi työnteosta ei enää pidetä?

80-luvulla oli töissä vielä vahva porukkahenki. Se oli paljolti silloisesta vasemmiston suuresta vallasta peräisin, mutta kuitenkin. Nykyään kaikki ovat kaikkia vastaan. Ennen työpaikka oli kuin hyvinvoiva perhe, yhteisöllinen, ihmiset luottivat toisiinsa ja tulevaisuuteen.

Ei ole enää työyhteisöjä. Ennen oli teatteri-iltoja, ties mitä synttäreitä minne kutsuttiin työporukka myös. Naurettiin ja elettiin elämää rinnakkain työn kanssa. Tuettiin, kun joku kohtasi surua.

Nykyään kollegat vaihtuu tiuhaan, yksityiselämästä ei saa puhua koska se on epäammattimaista joten kukaan ei tiedä missä asut, onko sinulla lapsia tai lapsenlapsia. Oletetaan, että vapaa-ajalla kehität itseäsi ammatillisesti ja luet Talouslehteä ja höpöhöpö-markkinainnovaatio kirjoja. Strategiat, projektien nimet, käyttöjärjestelmät, tavoitteet muuttuu joka palaveriin. Lounas puhutaan työasioita.

Tyky-päivän kuplien saippuakuplienpuhaltelu ja maailmaan hyvien ajatusten hengittäminen on sieltä ja syvältä.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin odotan että pätkätyöt loppuu ja pääsee taas työttömäksi.

Työelämä on niin sairasta. Vähän aikaa kestää ja saa todistusta ihan käytännössä siitä sairaudesta mikä tämän maan työelämää vaivaa.

Tuo on totta. Nykyään työttömyys on eräänlainen loma.

Ennen oli työt ja sopimukset. Vakituiset virat ja turvattu tulevaisuus tai ainakin lähitulevaisuus.

Silloin lomat oli lyhyemmät.

Nykyään työttömyys on pitkä loma ja työelämä on muuttunut vastenmieliseksi. Tuskin puuttuvien ja olemattomien lomien vuoksi, vaan siksi että on yksinkertaisesti kalliimpaa ylläpitää pätkätyöllisyyttä ja nollatunteja kuin ihan palkata turvatyöpaikkalaisia töihin vuosikymmeniksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin odotan että pätkätyöt loppuu ja pääsee taas työttömäksi.

Työelämä on niin sairasta. Vähän aikaa kestää ja saa todistusta ihan käytännössä siitä sairaudesta mikä tämän maan työelämää vaivaa.

Tuo on totta. Nykyään työttömyys on eräänlainen loma.

Ennen oli työt ja sopimukset. Vakituiset virat ja turvattu tulevaisuus tai ainakin lähitulevaisuus.

Silloin lomat oli lyhyemmät.

Nykyään työttömyys on pitkä loma ja työelämä on muuttunut vastenmieliseksi. Tuskin puuttuvien ja olemattomien lomien vuoksi, vaan siksi että on yksinkertaisesti kalliimpaa ylläpitää pätkätyöllisyyttä ja nollatunteja kuin ihan palkata turvatyöpaikkalaisia töihin vuosikymmeniksi.

Kalliimmaksihan se veronmaksajalle tulee maksaa työttömän tahtomattomia ylipitkiä lomia.

Ennen maksoi lyhyeltä lomalta parinviikon verran ja nyt maksaa vuosia työttömän "lomaa".

Kallistahan se on, mutta ei juurikaan kukaan halua vakituisia palkata. Pätkää ja nollatuntia vaan.

Ja tuskin kukaan tästä enää haluaisi poiskaan. On nimittäin sen verran hyvä diili duunailla muutama kuukausi jotain ja olla lopun aikaa työttömänä kunnes haluaa taas vaihtelua.

Marxilainen unelma. Työttömänä on aikaa harrastaa vapaapalokuntaa ja esteratsastusta ja auttaa junioreita partiotoiminnassa.

Jollain työpaikalla voi toki olla olosuhteiden pakosta huonot oltavat. Mutta silti, mielestäni työnteko yleisesti tekee hyvää ihmiselle. Saa sisältöä, rytmiä ja tekemistä elämään. Olin työttömänä noin vuoden, ja koin sen ajan masentavaksi. Kyllähän sitä kaikenlaista tekemistä aina keksii mutta jos vapaa-aikaa on liikaa niin se ei ala tuntua enää merkitykselliseltä. Välillä on mukavaa kyllä lomailla, mutta vastapainoksi tarvitsee myös sen että tekee työtä.

Mut on ainakin koulutettu loisijaksi koulujen kautta.      Niissä ei oo tehty yhtään mitään muutakuin pelattu nettipelejä sit opettajat on kehuneet kun ei tartte tehä mitään ja raha juoksee, sit menny tupakille, näin siis sanonu aamusella eikä näkyny loppu piävänä,     Armeijassa sama juttu.  

Eikai sitä sit muuta kannata tehrä, jos oikeen opetettu ja lait viel pakottanu oppimaan tommoseks.

Vierailija kirjoitti:

Työ on erilaista kuin ennen.

Ennen työ tarkoitti että valitsit ajan jolla kehityit pikku hiljaa paremmaksi ja paremmaksi. Pystyit suunnittelemaan töitäsi itse ja tekemään monetkin asiat omalla tavallasi.

Jos koit yllä olevan liian vaativana, tarjolla oli yksinkertaisia töitä jotka eivät olleet henkisesti kuormittavia.

Nyt jokainen työ on kiireistä multitaskingia jossa työ ja työympäristö muuttuu jatkuvasti, ja yhä useampi tippuu muutoksen kyydistä. Hetkenkään rauhaa ei ole, koko ajan pitää hoitaa kolmea asiaa yhtä aikaa ja samanaikaisesti räplätä älypuhelimella appien ja palvelujen kanssa. Töitä ei voi suunnitella itse, ellet kuulu siihen vähemmistöön joka kehittää asioita. Et opi työssä paremmaksi koska sitä mukaa kun opit jotain, osaaminen vanhenee ja nuoremmat/nälkäisemmät menevät vasemmalta ohi.

Työelämä on kivaa niin kauan kun olet nuori, ja sekin vain jos olet se joka kehittää asioita muiden opetellessa niitä. Muille se ei ole kivaa.

Tämä. Itse olen näitä analyyttisiä, haluan tietää taustat ja tehdä ja suunnitella työtkunnolla. Tällaisen ihmisen aivot kuormittuvat valtavasti minuuttiaikatauluista, sähellyksestä, melusta, keskeytyksistä ja epäselvistä vastuista ja sympaattinen hermosto huutaa hoosiannaa tai ennemminkin eeli eeli lama sabatani. En ole ikinä pitänyt lorvimisesta töissä, mutta nyt on menty toiseen ääripäähän. Tätä on työelämänuseilla aloilla.

Tehokkuuden maksimointi imee työntekijöistä kaikki mehut. Työtehtäviä ulkoistetaan osin eikä koko prosessi ole omassa hallinnassa. Työ on monimutkaista ja työyhteisö levinnyt maailmalle. Raportointi on loputon työmaa ja esimiehillä liian vähän aikaa paneutua alaisiin ja kehittää uusia tapoja työntekijöiden tarpeista lähtösin ja helvetin moinen stressi saada organisaatiossa käytäntöön ne kunigasideat jotka pääkallopaikalta keksitään jotka ei tietenkään miellytä työntekijöitä eikä suurimmalta osalta muitakaan. Siinä sitten puun ja kuoren välissä räpistellään niin kauan kun kroppa kestää

Vierailija kirjoitti:

Työyhteisöt monesti rasittavia. En jaksa yhtään kuunnella sitä samaa akkojen vinkumista ja länkytystä vuodesta toiseen. Luojan kiitos voi välillä olla etätöissä.

N54v

Olet varmaan työpaikkasi todellinen ilopilleri - muut eivät vain tyhminä ole sitä huomanneet

Vierailija kirjoitti:

Olen vain väsynyt. Pohjattoman väsynyt. Jokaisen projektin kohdalla ajattelen, että vien tämän loppuun, sitten vastuu on ohi ja voin lähteä tästä maailmasta. Se lohduttaa.

Työn lisäksi ei ole muuta elämää.

Voi ei:(. Toivon että hakisit apua. Mene työterveyteen, nopeasti.

Se on vain työtä.

Työelämän koventuneet vaatimukset. Nykyaikana pitää hallita kaikki ohjelmat, olla oma it-asiantuntijansa, erikoisasiantuntija, kehittäjä ja suunnittelija. Tämä kaikki tietenkin niin, että olet nöyrä esimiehen edessä, samaa mieltä hänen kanssaan ja tuet esimiestäsi päätöksissä ja katsot vähän hänen peräänsä kuin assistentti. Ennen olin ihan toimistotyöntekijä selkeinä työnkuvineen.

Vierailija kirjoitti:

Tehokkuuden maksimointi imee työntekijöistä kaikki mehut. Työtehtäviä ulkoistetaan osin eikä koko prosessi ole omassa hallinnassa. Työ on monimutkaista ja työyhteisö levinnyt maailmalle. Raportointi on loputon työmaa ja esimiehillä liian vähän aikaa paneutua alaisiin ja kehittää uusia tapoja työntekijöiden tarpeista lähtösin ja helvetin moinen stressi saada organisaatiossa käytäntöön ne kunigasideat jotka pääkallopaikalta keksitään jotka ei tietenkään miellytä työntekijöitä eikä suurimmalta osalta muitakaan. Siinä sitten puun ja kuoren välissä räpistellään niin kauan kun kroppa kestää

Samanlainen kokemus ja näkemys itselläni myös. Olen töissä kansainvälisessä firmassa, ja jokaisessa uudessa työpaikkailmossa mainitaan, että työntekijällä täytyy olla sekä "flexibility" ja "grit". Käytännössä "flexibility", että työntekijää voidaan pompotella täysin mielivaltaisesti hommasta, roolista ja projektista toiseen, ja "grit" sitä että työntekijälle heitetään joku homma hoidettavaksi ilman kunnon resursseja, tavoitteita tai suunnittelua ja odotetaan että homma tulee hoidetuksi. 

Työntekijöiltä vaaditaan kohtuuttoman paljon.

Itse en karsasta työntekoa, mutta haaveilen taloudellisen riippumattomuuden tuomasta rauhasta ja turvallisuudentunteesta.

Ei haluta maksaa palkkaa vaan korkeintaan 9€/vrk ja työmarkkinatuki eikä eläkettä tai muitakaan etuuksia saa. Kiusaamista työpaikoilla, liian kova työtahti(esim. siivoustöissä ym.), onhan näitä. Sit joitakin ei vaan oteta työelämään edes mukaan vaikka kuinka hakisi ja olis päihteetön, nuhteeton, urheilullinen jne. että pitäkää sit oiiri pieni pyörii-leikkinne keskenänne sit vaan! Mut turha myös ulista tuilla makaamisesta yhtään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne joiden mielestä työ on liian rankkaa, purkavat oman pahan olonsa niihin, jotka ovat hyviä työssään ja kukaan ei viihdy. Pahoinvoivat ovat syyllinen työpaikkakatoon.

Ei. Kyllä se työpaikoissa ja työnjohdossa se vika luuraa.

Sitten tietysti tämä globaali kehitys. Tarvittaisi ihan uusi vallankumous.

Pulmana on sekin että keskiluokka kisaa siitä kenellä on hulppein talo, hienoimmat pelit ja vehkeet, ja eniten ulkomaanmatkoja. Kaikki haluavat palasen sitä mitä ylemmällä keskiluokalla on.

Kukaan ei halua höllätä tahtia koska sitten pitäisi tyytyä alemman keskiluokan elintasoon.

Itse teen töitä kolmisen päivää viikossa ja rennolla tahdilla. Tulot tietty sen mukaiset. Jos olisin parisuhdetta etsimässä, tuosta tulisi äkkiä ongelma kun tulisi asuntomainoksissa vastaan se ihana talo ja tekisi mieli matkalle jne.

Töissähän sitkeä ihminen kestää melkein mitä vaan mutta jos kotonakin vapaa aika menee pilalle kun vituttaa niin paljon ja ehkä yöunetkin häiriintyy niin eihän se ole mistään kotoisin. Parempi olla työtön kuin mielisairaalassa, vankilassa tai kuollut.

Olin pitkään kolmannella sektorilla töissä. Jossakin vaiheessa huomasin, että perus toimistohommiin otettiin korkeakoulun suorittaneita, he vetivät tavoitteita korkeammalle ja osin menivät esimiestontille. Lähiesimiehet taputtivat karvaisia käsiään, kun "alaisista" tuli täysin itseohjautuvia ideasampoja. Merkonomit, sihteerit ja tradenomit jäivät työnhaussa nuolemaan näppejään.

Yhteisöllisyyttä on ikävä. Kiva, kun sai sen ajan kuitenkin kokea. Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ollaan niin täynnä itseään ja ylevänä paasataan työhyvinvoinnista, työterveydestä, vaaditaan avointa työkulttuuria ja palautetta. MUTTA tämä toimii vain yhteen suuntaan, nämä paasaajat eivät jousta, selitä tai ymmärrä ilmiselviä rajoitteita. Uskomaton itsekkyys on hiipinyt työpaikoille ja se näkyy tunnelmassa.