Viisi kuukautta korona-aikaa takana. Lisää tulossa. Uuvuttaako?

Uuvuttaa.

Uuvuttaa omat etätyöt ja etäopetus (opetan yliopistossa, eikä se niin vaan käy, että lähetetään opiskelijat koteihinsa lukemaan kirjoja). Uuvuttaa se, että opiskelijoitten gradut viivästyvät, kun he eivät saa kirjastosta kirjoja ja sitten siitä (ennen pitkää, kuten aina) syytetään opettajia. Uuvuttaa se, että nämä kään en pääse kirjastoon tai arkistoon tekemään tutkimusta - vain osa materiaaleista on verkossa. Uuvuttaa se, että tutkimuksen avuksi ja julkaisuja tuottamaan suunnitellut seminaarit on peruttu tai siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen, mutta niitä (nyt puuttumaan jääviä) julkaisupisteitä lasketaan silti nyt. Uuvuttaa se, että mun alaisilta vaaditaan puolen vuoden ulkomaan jaksoa, että he voisivat edes hakea kunnon rahoitusta, mutta eihän sinne nytkukaan voi lähteä. Eikä meille voi tulla ne tyypit, jotka ulkomailta olisi tulossa meille samanlaista jaksoa hakemaan. Uuvuttaa se, että omat työolot on kaukana ergonomisista, on niskasärkyä, migreeniä, näkö heikkenee pienten läppärinruutujen tuijottamisesta - ja tiedän, että mulla on poikkeuksellisen hyvät kotiolot ja monilla omista alaisistani on vielä vaikeampaa, mutta en voi tehdä asialle mitään, koska työnantaja ei todellakaan korvaa/järjestä/edes anna lainata työpaikalta mitään.

Ja uuvuttaa myös se, että puolison työt ovat loopuneet ja tulot romahtaneet. Mun palkka ei riitä perheen kuluihin, elämä on yhtä penninlaskentaa.

Uuvuttaa se, että lapset eivät näytä olevan niitä, joille etäkoulu sopii.

Uuvuttaa myös se, että puoliso selvästi ahdistuu ja pelkää tautia. Ja se, että häntä pitäisi viihdyttää/rauhoitella silloin kun pitäisi myös tehdä töitä (ja paapoa noita lapsia koulussaan).

Uuvuttaa se, että työ ja vapaa-aika menee entistä pahemmin sekaisin, sitä on töissä aina, ja vapaallakaan ei saa tehdä mitä huvittaa kun aina jostakusta pitää pitää huolta. Siivoamaan täällä ei pääse koskaan kun aina jollakulla on menossa etäkokous jota ei saisi peittää imurin äänellä.

Heittäisin hanskat tistkiin ja vetäisin kännit, muttakun  ei ole sitä rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei korona ole vaikuttanut mun elämään juuri mitenkään. Nyt voin tehdä koko ajan etänä töitä kun ennen vain osan ajasta, joten vaan positiivista.

Sama. Kaikkia harrastuksiani voin tehdä kotona tai luonnossa niinkuin ennenkin . Ainoa muutos on, että tilaan nyt ruuat ym. Netin välityksellä.

Vierailija kirjoitti:

Uuvuttaa.

Uuvuttaa omat etätyöt ja etäopetus (opetan yliopistossa, eikä se niin vaan käy, että lähetetään opiskelijat koteihinsa lukemaan kirjoja). Uuvuttaa se, että opiskelijoitten gradut viivästyvät, kun he eivät saa kirjastosta kirjoja ja sitten siitä (ennen pitkää, kuten aina) syytetään opettajia. Uuvuttaa se, että nämä kään en pääse kirjastoon tai arkistoon tekemään tutkimusta - vain osa materiaaleista on verkossa. Uuvuttaa se, että tutkimuksen avuksi ja julkaisuja tuottamaan suunnitellut seminaarit on peruttu tai siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen, mutta niitä (nyt puuttumaan jääviä) julkaisupisteitä lasketaan silti nyt. Uuvuttaa se, että mun alaisilta vaaditaan puolen vuoden ulkomaan jaksoa, että he voisivat edes hakea kunnon rahoitusta, mutta eihän sinne nytkukaan voi lähteä. Eikä meille voi tulla ne tyypit, jotka ulkomailta olisi tulossa meille samanlaista jaksoa hakemaan. Uuvuttaa se, että omat työolot on kaukana ergonomisista, on niskasärkyä, migreeniä, näkö heikkenee pienten läppärinruutujen tuijottamisesta - ja tiedän, että mulla on poikkeuksellisen hyvät kotiolot ja monilla omista alaisistani on vielä vaikeampaa, mutta en voi tehdä asialle mitään, koska työnantaja ei todellakaan korvaa/järjestä/edes anna lainata työpaikalta mitään.

Ja uuvuttaa myös se, että puolison työt ovat loopuneet ja tulot romahtaneet. Mun palkka ei riitä perheen kuluihin, elämä on yhtä penninlaskentaa.

Uuvuttaa se, että lapset eivät näytä olevan niitä, joille etäkoulu sopii.

Uuvuttaa myös se, että puoliso selvästi ahdistuu ja pelkää tautia. Ja se, että häntä pitäisi viihdyttää/rauhoitella silloin kun pitäisi myös tehdä töitä (ja paapoa noita lapsia koulussaan).

Uuvuttaa se, että työ ja vapaa-aika menee entistä pahemmin sekaisin, sitä on töissä aina, ja vapaallakaan ei saa tehdä mitä huvittaa kun aina jostakusta pitää pitää huolta. Siivoamaan täällä ei pääse koskaan kun aina jollakulla on menossa etäkokous jota ei saisi peittää imurin äänellä.

Heittäisin hanskat tistkiin ja vetäisin kännit, muttakun  ei ole sitä rahaa.

Jos olet ainoa töissäolija ja lapset koululaisia ja mies työtön, niin kellä on jatkuvasti niitä etäkokouksia.

Missä on nyt kirjastot kiinni?

Ei yhtään! Rakastan olla etätöissä ja lapsetkin hoitivat koulun hienosti omatoimisesti, ei siihen minua tarvittu. Harrastuksia voi jatkaa eikä tarvitse käydä turhissa juhlissa kun niitä ei joko ole tai voi hyvin kieltäytyä koronaan vedoten. Töissä ei ole mitään turhaa hömpötystä kuten tiimin virkistyspäiviä - ihanaa!

En muutenkaan luuhaa ympäriinsä joten ei tämä paljoakaan haittaa. Ainoa miinus on että ei voi matkustaa.

Uuvuttaa. Elämä on pelkkää huolta ja ahdistusta.

Kuten moni jo kirjoitti, normaali arkielämä on mahdotonta ja on tulojen vähäisyyttä ja lomautusta, opintojen viivästymistä ja kaikkea hankaluutta. Harrastukset on kaikki jäissä eikä minnekään uskalla mennä eikä ketään tavata. Tai no ulkona tietysti mutta kohta tulee pimeä ja kylmä talvi ja sekin on raskasta.

Uuvuttaa. Puolisolla vuorotyö, jossa pakko olla paikalla. Hoidan itse etätyöt ja lapsen hoidon kotona. Silti mielummin se kuin että veisin sen päiväkotiin hakemaan koronatartunnan. Eniten väsyttää se, ettei ole tietoa kuinka kauan tämä vielä jatkuu. Toivon, että rokote tulee loppuvuodesta. Vaikka näen sen ottamisen riskinä, haluaisin silti vain jo palata normaaliin elämään. Päiväkotiin vieminen aiheuttaa itselleni stressiä liikaa, jonka takia haluan pitää lapsen kotona. Olen kerran sairastanut keuhkokuumeen ja sen takia haluan välttää kaikin keinoin tartunnan saamisen. 

Uuvuttaa epätietoisuus milloin joutuu työttömäksi ja millä maksaa asuntolaina ja mitä jos sairastuu ja mitä jos läheinen kuolee koronaan ja mitä jos Suomen talous on lopullisesti tuhottu ja mitä jos koko loppuelämä on tätä koronan varomista.

Rokote ois kiva

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että niitä ihmisiä uuvuttaa, jotka muutenkin suhtautuvat kaikkeen negatiivisesti. Mutta niitä nyt uuvuttaa joka tapauksessa kaikki. Me normaalit ihmiset sopeudutaan ja käännetään kaikki parhain päin!

Miten käännät parhain päin työttömyyden ja sen, että palkanmaksun puuttumisen takia perheeltä menee asunto alta? Suosittelen ottamaan nenän pois omasta pers*eestä ennen kuin kirjoittelee typeryyksiä nettiin.

Ei sitten oltu laitettu säästöön rahaa tai edes haettu lyhennysvapaata lainoihin? Työttömyyden varalta vakuutus lainaan ei myöskään olisi paljoa maksanut. Sossu kyllä hoitaa vuokralla asujat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuvuttaa.

Uuvuttaa omat etätyöt ja etäopetus (opetan yliopistossa, eikä se niin vaan käy, että lähetetään opiskelijat koteihinsa lukemaan kirjoja). Uuvuttaa se, että opiskelijoitten gradut viivästyvät, kun he eivät saa kirjastosta kirjoja ja sitten siitä (ennen pitkää, kuten aina) syytetään opettajia. Uuvuttaa se, että nämä kään en pääse kirjastoon tai arkistoon tekemään tutkimusta - vain osa materiaaleista on verkossa. Uuvuttaa se, että tutkimuksen avuksi ja julkaisuja tuottamaan suunnitellut seminaarit on peruttu tai siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen, mutta niitä (nyt puuttumaan jääviä) julkaisupisteitä lasketaan silti nyt. Uuvuttaa se, että mun alaisilta vaaditaan puolen vuoden ulkomaan jaksoa, että he voisivat edes hakea kunnon rahoitusta, mutta eihän sinne nytkukaan voi lähteä. Eikä meille voi tulla ne tyypit, jotka ulkomailta olisi tulossa meille samanlaista jaksoa hakemaan. Uuvuttaa se, että omat työolot on kaukana ergonomisista, on niskasärkyä, migreeniä, näkö heikkenee pienten läppärinruutujen tuijottamisesta - ja tiedän, että mulla on poikkeuksellisen hyvät kotiolot ja monilla omista alaisistani on vielä vaikeampaa, mutta en voi tehdä asialle mitään, koska työnantaja ei todellakaan korvaa/järjestä/edes anna lainata työpaikalta mitään.

Ja uuvuttaa myös se, että puolison työt ovat loopuneet ja tulot romahtaneet. Mun palkka ei riitä perheen kuluihin, elämä on yhtä penninlaskentaa.

Uuvuttaa se, että lapset eivät näytä olevan niitä, joille etäkoulu sopii.

Uuvuttaa myös se, että puoliso selvästi ahdistuu ja pelkää tautia. Ja se, että häntä pitäisi viihdyttää/rauhoitella silloin kun pitäisi myös tehdä töitä (ja paapoa noita lapsia koulussaan).

Uuvuttaa se, että työ ja vapaa-aika menee entistä pahemmin sekaisin, sitä on töissä aina, ja vapaallakaan ei saa tehdä mitä huvittaa kun aina jostakusta pitää pitää huolta. Siivoamaan täällä ei pääse koskaan kun aina jollakulla on menossa etäkokous jota ei saisi peittää imurin äänellä.

Heittäisin hanskat tistkiin ja vetäisin kännit, muttakun  ei ole sitä rahaa.

Kaikki ongelmasi on helposti ratkaistavissa, mutta kivempi uupua ja valittaa?

Hienoa, Ratkaisepa ne nyt minulle!

Uuvuttaa. Monikin asia vie voimia hitusen, mutta erityisesti rassaa se, että meni työpaikka koronan takia ja rahasta on kovin tiukkaa.

Työn mukana meni elämästä rytmi. Yrityksestä huolimatta päivät on sulautuneet yhdeksi ja samaksi pötköksi. Aika tuntuu seisovan. Elämä kiitää ohi jossakin kaukana ja minä jumitan loputtomassa iltapäivässä.

Ei oikeastaan ole vaikuttanut minunkaan elämään. Kaikki on suhteellisen normaalia kuten ennenkin. Vaatteet ostetaan kaupasta.. Ystäviä tavataan... Koulu alkaa taas...

Kyllä uuvuttaa. Etäkoulu oli todella rankkaa, en jaksaisi uudestaan. Ei voi ystäviä tavata ja saa varoa koko ajan. Ja mietin jatkuuko lasten harrastukset jne jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuvuttaa.

Uuvuttaa omat etätyöt ja etäopetus (opetan yliopistossa, eikä se niin vaan käy, että lähetetään opiskelijat koteihinsa lukemaan kirjoja). Uuvuttaa se, että opiskelijoitten gradut viivästyvät, kun he eivät saa kirjastosta kirjoja ja sitten siitä (ennen pitkää, kuten aina) syytetään opettajia. Uuvuttaa se, että nämä kään en pääse kirjastoon tai arkistoon tekemään tutkimusta - vain osa materiaaleista on verkossa. Uuvuttaa se, että tutkimuksen avuksi ja julkaisuja tuottamaan suunnitellut seminaarit on peruttu tai siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen, mutta niitä (nyt puuttumaan jääviä) julkaisupisteitä lasketaan silti nyt. Uuvuttaa se, että mun alaisilta vaaditaan puolen vuoden ulkomaan jaksoa, että he voisivat edes hakea kunnon rahoitusta, mutta eihän sinne nytkukaan voi lähteä. Eikä meille voi tulla ne tyypit, jotka ulkomailta olisi tulossa meille samanlaista jaksoa hakemaan. Uuvuttaa se, että omat työolot on kaukana ergonomisista, on niskasärkyä, migreeniä, näkö heikkenee pienten läppärinruutujen tuijottamisesta - ja tiedän, että mulla on poikkeuksellisen hyvät kotiolot ja monilla omista alaisistani on vielä vaikeampaa, mutta en voi tehdä asialle mitään, koska työnantaja ei todellakaan korvaa/järjestä/edes anna lainata työpaikalta mitään.

Ja uuvuttaa myös se, että puolison työt ovat loopuneet ja tulot romahtaneet. Mun palkka ei riitä perheen kuluihin, elämä on yhtä penninlaskentaa.

Uuvuttaa se, että lapset eivät näytä olevan niitä, joille etäkoulu sopii.

Uuvuttaa myös se, että puoliso selvästi ahdistuu ja pelkää tautia. Ja se, että häntä pitäisi viihdyttää/rauhoitella silloin kun pitäisi myös tehdä töitä (ja paapoa noita lapsia koulussaan).

Uuvuttaa se, että työ ja vapaa-aika menee entistä pahemmin sekaisin, sitä on töissä aina, ja vapaallakaan ei saa tehdä mitä huvittaa kun aina jostakusta pitää pitää huolta. Siivoamaan täällä ei pääse koskaan kun aina jollakulla on menossa etäkokous jota ei saisi peittää imurin äänellä.

Heittäisin hanskat tistkiin ja vetäisin kännit, muttakun  ei ole sitä rahaa.

Jos olet ainoa töissäolija ja lapset koululaisia ja mies työtön, niin kellä on jatkuvasti niitä etäkokouksia.

Missä on nyt kirjastot kiinni?

Mies yrittää kokoajan saada uusia töitä, siksi hänellä on kokouksia ja neuvotteluja, vaikka tuloja ei olekaan. Lasten etäkoulu vaatii myös jatkuvaa etäyhteyttä ja viedokuvaa. Yliopistokirjastot ovat edelleen käytännössä kiinni muuta kuin materiaalin hakemista varten (ja kun se on jollakulla lainassa, sitä ei palauteta eikä lainata uudelle asiakkaalle), eduskunnan kirjasto on kiinni ja kansallisarkistot ja kansalliskirjasto on kiinni. On myös selvä , että kesän ajaksi lievennetyt aukiolorajoitukset kirjatoissa menevät nyt uudestaan kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Uuvuttaa. Monikin asia vie voimia hitusen, mutta erityisesti rassaa se, että meni työpaikka koronan takia ja rahasta on kovin tiukkaa.

Työn mukana meni elämästä rytmi. Yrityksestä huolimatta päivät on sulautuneet yhdeksi ja samaksi pötköksi. Aika tuntuu seisovan. Elämä kiitää ohi jossakin kaukana ja minä jumitan loputtomassa iltapäivässä.

Just tämä rytmittömyys on raskasta! Työn mukana oli säännöllinen meneminen ja rytmi, nyt vaan olla möllöttää, eikä mistään saa otetta. Aika kuluu mutta elämä jää elämättä.

Uuvuttaa. Puoliso opettaa yliopistossa ja videoluennoille on järjestyttävä rauha talossa. Mulle jää kolmen kouluikäisen koulutyön tukeminen ja taaperon hoito, ruokahuollon järjestäminen ja kaikkien työrauhasta huolehtiminen. Itsekin olen etätöissä ja omat hommat teen siinä sivussa miten pystyn. Sosiaalinen elämä on minimissä ja mitään hoitoapuja ei riskiryhmiin kuuluvilta perheenjäseniltä voi pyytää. Puoli sukua asuu ulkomailla enkä tiedä näemmekö livenä enää koskaan, heillä on terveys heikko. 

Pelkästään vtuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että niitä ihmisiä uuvuttaa, jotka muutenkin suhtautuvat kaikkeen negatiivisesti. Mutta niitä nyt uuvuttaa joka tapauksessa kaikki. Me normaalit ihmiset sopeudutaan ja käännetään kaikki parhain päin!

Ei pidä paikkansa ainakaan minun kohdalla. Olen aina ollut iloinen, positiivinen ja optimisti. Nyt alkaa tuntua, että alan vajota johonkin synkkyyteen, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siihen ei mikään järkeily auta. Syksy ja kaamosaika ei ole ollut koskaan suosikkivuodenaikani ja nyt pelkään mitä tästä tulee.

Uuvuttaa siinä mielessä, että yhteiskunta tekee taas ne samat, typerät virheet, jotka tehtiin jo keväällä, mitään ei ole opittu. Itse kävin töissä kesäkuun ja muutaman viikon loman jälkeen, nyt olen palannut etätöihin. Lapset toivovat, että koulussa saisi käydä normaalisti, itse vähän pelkään. Etäkoulu sujui hyvin keväällä, miksei sujuisi nytkin. Totta kai kaipaan normaalia elämää ja v*tuttaa se, että tämän toisen aallon annettiin tulla, kun se olisi ollut estettävissä. Haluaisin asua Uudessa-Seelannissa!

Vierailija kirjoitti:

Uuvuttaa. Puoliso opettaa yliopistossa ja videoluennoille on järjestyttävä rauha talossa. Mulle jää kolmen kouluikäisen koulutyön tukeminen ja taaperon hoito, ruokahuollon järjestäminen ja kaikkien työrauhasta huolehtiminen. Itsekin olen etätöissä ja omat hommat teen siinä sivussa miten pystyn. Sosiaalinen elämä on minimissä ja mitään hoitoapuja ei riskiryhmiin kuuluvilta perheenjäseniltä voi pyytää. Puoli sukua asuu ulkomailla enkä tiedä näemmekö livenä enää koskaan, heillä on terveys heikko. 

Ja lisään vielä, että myös koululaisten mieliala huolestuttaa. Lapset ovat iässä, jossa kaverit ovat todella tärkeitä ja keväällä heitä näki vain hyvin rajatusti, mikä näkyi mielialassa. Kesällä ovat tavanneet kavereitaan onneksi enemmän, mutta syksystä ei tiedä. Tämäkin uuvuttaa.